ellauri012.html on line 365: Rikoksen sovitukseen ei riitä kärsiä määrätty rangaistus; kärsiminen ei auta jos sydämeen jää halu entiselleen. On helppo asia tunnustaa heikkous, ja antaa siitä itselle vähän rapsuja, mutta täytyy olla täydellinen itsehallinta jotta voisi sammuttaa nautintojen muiston, jonka tapa on tartuttanut aivoihin. Nähdään aika usein että jotkut tunnustaa omat vikansa, mut vähät niistä ottaa vahinkoa, suorastaan mielissään vaan kertoilevat niistä. Sydämellisesti katua pitäisi tekoa suusanallisen myönnytyksen lisäksi, mut tää toteutuu vaan harvoin. Mä joka olen kokenut niin monta hyvää hetkeä sun kanssa, tunnen vastoin tahtoani etten voikaan niitä katua, enkä välttyä muistoissani nauttimasta niistä taas. Ponnistan vaikka kuinka kovasti, tai käännyn sitten mille kyljelle, ihana ajatus vaan seuraa, ja jokainen tarvekalu tuo mun mieleen mitä mun pitäisi unohtaa. Hiljaisessa yössä kun mun tulis ottaa palloon unta, joka lievittää suurimmatkin huolet, en voi välttää näitä unelmia. Uneksin että olen taas mun rakkaan Abelardin kaa. Mä näen sen, puhun sille ja kuulen sen vastaavan. Toisiimme ihastuneina me unhdetaan kirjat ja ruvetaan taas hommimaan. Joskus mä olen tappelevinani sun vihollisten kaa; mä vastustan niiden raivoa, mä huudan säälittävästi, ja sit mä herään kyyneliin. Jopa kirkkoon alttarille mä vien meidän rakkauden muiston, ja sen sijaan että valittaisin joutuneeni nautintojen uhriksi, mä huokaan ja kaipaan niitä takaisin.
ellauri016.html on line 413: Termiittiapinat rakastaa olla samixia, ja palvoo julkkixia just sixi, koska ne on kaikista samimpia kaikista samixista. Ei oikeestaan tarvis olla olemassa muita kuin julkkixet, ne edustaa jo koko muuta laahusta. Jos ruvetaan tosissaan harventamaan jengiä, kannattaa jättää viimesexi jäljelle nää julkkixet. Ei menetetä mitään, paizi diversiteettiä. Ja se on vaan bonus: apinalajin uusi nousu oisi hitaampaa, jos 10G apinasta jäljellä ois vaan 1 ppm julkkixia.
ellauri020.html on line 483: Nyt ruvetaan jo nähtävästi petaamaan razastajanvaihdosta. Aku ei saa aikaan lasta eikä paskaakaan, partaveizi Hannu Hanhi on jo osoittanut siitoskykynsä Natalien avulla. Se alkaa taas vikitellä Iinestä. Akun jahti on ehkä maailman suurin, mutta Hannulla on toimiva. Akun jahdissa on (Iivana rakastaa näitä seikkaperäisiä brosyyrejä, ne saa sen kai tuntemaan izensä päteväx ja menestyneexi):

ellauri023.html on line 331: harmageddon, kun ruvetaan hommaamaan Rauharannan tontin jakoa.
ellauri023.html on line 1164: No niinpä just. Mikäs täällä nyt oliskaan niin fundamentaalisesti pielessä, paizi fundamentalistiuskovaiset tietysti. Muuten apinat on suht kilttejä silloin kun niillon maha täynnä, varsinkin vastakkaiselle sukupuolelle ja lapsille. Vasta sitten ruvetaan irvistelemään kun tulee kahakka, taistelua vähenevistä muona ym varoista. Mut sekin on aivan luonnollista vaan. Naturalia non sunt turpia.
ellauri097.html on line 617: Mutta – on syytä todeta ja toistaa – varsinkin viimeiset kaksisataa vuotta se on ollut demokraattinen kuvataiteen laji. Teoksia on monistettu tuhatmäärin, eikä niiden hankkiminen ole vaatinut suuria rahamääriä. Kirjat ovat teollisella aikakaudella maksaneet sen verran, että melkein kuka tahansa on kohtuullisin uhrauksin voinut hankkia niitä omakseen. Kirjastoissa kirjoihin on päässyt käsiksi täysin varatonkin. Mutta nyt, kun kirja on lakannut olemasta joukkotiedotusväline ja sellaisena demokratian pyhä instituutio, ei enää tarvita loputtomasti halpoja kirjoja. Voidaan tehdä vähän ja kalliita kirjoja! Vittuun demokratia, nyt ruvetaankin palvelemaan niche-markkinaa, jolla on kunnolla pätäkkää! Pitäkööt romaanit Isot Numerot!
ellauri112.html on line 191: Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko filosofia[6]. Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »Logiikka ei tavoita vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät vivahduksessa. Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale etc., s. 189 ja seur.). Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota merkillistä lausetta. Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy merkitykseltään identisenä. Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina värienerottamiskykymme rajaan asti.
ellauri238.html on line 396: ”Minusta on nyt tullut Tjörnin runoilija, ja minusta voisi vielä tulla Bretagnen runoilija, kun ne eivät tunne Guillevicia edes nimeltä, tai ehkä se on Guillevicin oma syy, kun se on hyljännyt kotimaansa. Kuten minä omani. Ehkä minuakin ruvetaan Suomessa ylenkatsomaan, unohdetaan, mutta en kadu sitä että läksin sieltä: vieraisiin oloihin muuttamisestahan se johtuu että minä 1980-luvulla kykenen yhtä vahvoihin, ellen vahvempiin suorituksiin kuin 1960-luvulla. Keravalla asuen olisin tukehtunut.”
ellauri240.html on line 353: Ja näin sitä ruvetaan ajamaan ideologiaa nuorten kurkusta alas. Minne on mennyt liberaali ajatus, että nuoret saisivat itse tulla omiin johtopäätöksiinsä?
ellauri315.html on line 90: Mutta kun elämä tulee raskaaksi, silloin on toisin. Kun tulee sota, omainen kaatuu jne, silloin ruvetaan helposti sanomaan: Miksi Jumala sallii tämän? Miksi hän ei sääda toisin? Ja onko Jumalaa todellisuudessa olemassakaan, kun tällaista saa tapahtua? Missä on teodikea?
xxx/ellauri076.html on line 650: "Kapen" hierarkkinen ja konservatiivinen lapsuudenkoti oli Nousiaisissa, tuhannen asukkaan perussuomalaisessa kunnassa. Isä panosti työntekoon, äiti kotiin ja lapsien hoivaamiseen. Molemilla oli omat selkeät roolinsa. Keittiötyöt oli yxinomaisesti naisten heiniä. Perinteiset perhearvot ja jääkiekko. Kun kädellisiä ruvetaan harventamaan loppupeleissä, voisi aloittaa Kapesta ja sen tapaisista. "Kape" varmaan sitten samastuikin äitykkään, vaikka koittaa ämyröidä isän tavalla. Kun isä ilmoitti että sunnuntaina mennään "paneloimaan" mökille, silloin mentiin. Siinä jäivät tyttöystävät toisexi. Kuka niitä kaipaakaan, kun saa "paneloida" isän kaa.
xxx/ellauri116.html on line 379: Onko häpeä ja syyllisyys sama asia, noin siis tunteina? No aika lähellä. Joku siinä on kazovinaan yrmeästi päältä. Myötähäpeä on mahdollista vaikka syy ei olis ihan oma. Vaikka äkkiähän se sixi kääntyy kun ruvetaan syyllisiä etsimään. No ehkä narsisti voi olla nolo olematta siitä mielestään vastuussa kuin izelleen. Izesyytöxistä voi silti sekin kärsiä. Normaali syyllinen ei välttämättä tunne sietämätöntä häpeää, se sanoo vaan sori siitä että jäin kiinni rysän päältä, eikä siitä aihetta sen enempään. Parempi onni ensi kerralla. Se ei ota anteexipyynnöstä vastuuta, eikä häpeästä paiseita. Se ei ole narsisti, vaan tavallinen opportunisti, sarjayrittäjä.
xxx/ellauri186.html on line 674: Minusta näyttää kyllä selvääkin selvemmältä että sinä et ole syyllinen, ja jos pelkäät että sinusta ruvetaan tekemään syntipukkia, voit aina vastata että koska Paholainen on pelkkää valhetta, hän ei voisi ikimaailmassa luoda Jumalaa joka on totuus, Mutta kuka sen vihollisjumalan sitten luo, Paimen kysyi. Jeesus ei osannut vastata, ja Jumala, joka oli vaiti, pysyi vaiti edelleenkin, mutta sumusta laskeutui ääni joka sanoi, Ehkä tämä Jumala ja se tuleva ovatkin pelkästään heteronyymejä, Kenen, minkā, toinen ääni kysyi uteliaasti, Pessoan, tältä vastaus kuulosti, mutta se saattoi myös olla, Persoonan. Jeesus, Jumala ja Paholainen olivat aluksi kuin eivät olisi kuulleetkaan, mutta sitten he vilkaisivat säikähtäneinä toisinsa. Tämä on yhteiselle pelolle tyypillistä, se yhdistää helposti erimielisetkin.
13