ellauri070.html on line 300: Tein tässä kirjottaessa taas kerran sen havainnon, että mulle alkaa selvitä tollaisen ääreist komplexin ja runollisen textin merkitys vasta kun mä kirjotan siitä. Tän briiffauxen alussa mulla oli vähintään tollanen "horror vacui" fiilis, tyhjyyden pelko. Onko tässä yhtää mitään järkeä? Mut nytmä huomaan pelkkiä uusia linkkejä.
ellauri095.html on line 431: Rossettin, Jane Burdenin ja Morrisin välinen kolmio oli monimutkainen. Rossetti perusti Morrisin ja muiden suunnittelijoiden yrityksen, joka teki koristeellisia töitä kirkkoihin ja yksityisiin taloihin. Morris näyttää olleen tietoinen sarvetuxesta, ja hän jopa hyväksyi sen jossain määrin. Rossettin ensimmäisiä muotokuvia Jane Burdenista, värikynällä, kynällä ja öljyllä, pidetään yleensä hänen silmiinpistävimpinä taiteellisena työssään. Rossettin Morrisille lähettämät kirjeet paljastavat, että vuoteen 1869 mennessä hiänestä oli tullut hänen tunne-elämänsä keskipiste: "Kaikki, mikä koskee sinua, on minua vaivaava kysymys... mikään poissaolo ei voi koskaan viedä minua enää niin kauas sinusta kuin läsnäolosi teki vuosiin. Tästä pitkästä käsittämättömästä muutoksesta tiedät nyt, mitä kiitokseni täytyy olla." Jane Morris kärsi kuitenkin huonosta terveydestä, ja 1860-luvun lopulla Rossetilla oli myös alkanut ilmetä fyysisiä ja henkisiä vaivoja, jotka rasittivat häntä koko loppuelämänsä: epävarma näkö, päänsärky, unettomuus, ylipaino, mahtava vesikives, joka teki istumisesta vaikeaa ja vaati säännöllistä tyhjennystä, sekä kasvava pelko ja vastenmielisyys ulkomaailmaa kohtaan. Rossettin ja Jane Morrisin suhteen tahmaisimmat vuodet osuivat kuitenkin yhteen hänen voimakkaimman runollisen toimintansa kanssa.
ellauri095.html on line 444: Dantesta vielä tämä. Osittain hänen saavutuksensa oli sijainen: hän sinkitti muita monin tavoin, joita ei ollut helppo mitata. Kriitikot ovat eri mieltä Rossettin runollisen saavutuksen laadusta ja mieltymyksistään hänen työnsä eri aikakausiin. Rossettin tuotantoa on vaikeaa ajoittaa tai jakaa jaksoihin, sillä hän jatkuvasti väkersi nuorena aloittamiaan runoja. Monista varhaisista runoista - Siunattu Damozel, Sisar Helen, Niniven taakka, Muotokuva, Jenny, Dante at Verona ja useista soneteista – tuli vähitellen lähes läpi kumitettuja. Vaikka hän oli uransa aikana huolissaan monista samoista teemoista - idealisoitu, ohikiitävä rakkaus ja pettymys - Rossettin keskimmäisessä ja myöhemmässä runoudessa, seksuaalisesta rakkaudesta tuli lähes epätoivoinen halu ylittää aika. Intohimon etu ei ole nautinto tai molemminpuolinen rentoutuminen, vaan koskettava toivo, että hetki voisi kestää kauemmin kuin viiden piston verran. Ei se voi.
ellauri112.html on line 189: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri112.html on line 193: Syy siihen, että juuri käsitteet »vihreä», »punainen» jne. on muodostettu, eikä aivan toisia, piilee tietysti näiden vivahdusten käytännöllisessä merkityksessä. Lauselma: »logiikka ei tavoita vivahduksia» tarkoittaa siis: spekulatiivinen, aprioristinen logiikka ei tavoita vivahduksia. Kaikkia värivivahduksia ei voida ilmaista viidellä tai kuudella värinimityksellä. Mutta kokemustiede, kokemuksellinen logiikka tavoittaa kyllä mitä vivahduksia tahansa. Minulla on tällä hetkellä mielikuva ihan määrätystä punaisen vivahduksesta, joka imupaperillani on; jos tahtoisin, voisin nimittää tätä vivahdusta esim. klm: siten olisi uusi käsite muodostettu, käsite, joka tavoittaisi ihan määrätyn vivahduksen. Tällaisen käsitteen muodostaminen olisi kuitenkin kovin epätarkoituksenmukaista. Paljon tärkeämpiä kuin äärimäisen yksilölliset vivahdukset, kuin ne ominaisuudet, jotka kussakin esineessä ovat erilaisia, ovat yleensä esineiden yhteiset ominaisuudet. Käsite klm ilmaisisi vain yhdellä tai aivan harvoilla esineillä olevaa ominaisuutta, käsite »punainen» sellaista ominaisuutta, joka on lukemattomilla ja jonka jokainen omasta kokemuksestaan tuntee. Sanoin, että Renan yllämainitulla lauseellaan on lausunut julki Bergsonin filosofian ydinajatuksen. Mutta siinä tapauksessa Bergson on käsittänyt tuon lauseen ihan sananmukaisesti. Bergsonin mukaanhan kaikki logiikka, kaikki ajattelu on voimaton tavoittamaan todellisuutta, joka ei ole muuta kuin vivahduksia. Hänhän esittää, mitenkä inhimillinen äly on kuin valmiiden vaatteiden varasto, johon yritetään pukea todellisuus, katsomatta kuinka se niihin soveltuu. Hän vertaa älyämme kinematograafikoneeseen, joka ottaa muutamia liikkumattomia silmänräpäyskuvia elämän alituisesta virtailusta, ja yrittää näistä kuolleista kuvista uudelleen panna kokoon elävän todellisuuden. Hän puhuu ymmärryksemme »mekanistisesta vaistosta», joka viettää voittokulkuaan geometriassa, mutta on kykenemätön ratkaisemaan elämän arvoitusta. Tällä tavoin Bergson syyttää tiedettä virheestä, johon ei ollenkaan se, vaan juuri filosofia on tehnyt itsensä syypääksi-- spekulatiivisesta logiikasta, jota monet filosofit ovat rakastaneet, mutta joka tiedemiesten parhaille on ollut kauhistus. Näin yrittää hän riistää tieteeltä sananvallan sen mieltäkiinnittävimmissä kysymyksissä, ja panna sijalle runollisen »intuitionsa», jota ei millään keinoin voi kontrolloida, joka ei sisällä mitään mahdollisuutta eroittaa totuutta erehdyksestä. Jos koskaan, on filosofia Bergsonissa muuttunut »spesialiteetiksi». (Aika 10, 10-18) * * * * *
ellauri135.html on line 675: Tammikuussa 1837 maata järkytti uutisia Pushkinin kuolemasta. Mikhail Lermontov vastasi tähän tapahtumaan Runon kuoleman runolla. Koska jake oli poliittinen, runoilija pidätettiin ja joutui Kaukasialle. Tältä päivältä hän asui vain 4 vuotta. Ja tässä lyhyessä ajassa Lermontov loi ne teokset, jotka myöhemmin tunnustettiin runollisen perinnön parhaaksi.
ellauri144.html on line 937: Jumala ei ole alku, se on maailman runollisen virkistyksen loppupää niiden tietoisuudessa, jotka haluavat saavuttaa Jumalan. Mitä he kaipaavat, on tulla yhdeksi, toisin sanoen pystyä antamaan Ykseys kaikelle nimetylle, saavuttamaan "nimien nimi". Runoilijan työ, runous, on jumalallisen luomistyön hemuli, Jumalan työ, niin jos keskitie tunnistetaan, äärimmäisyydet jääkööt omaan arvoonsa.
ellauri246.html on line 829: Link Brodsky ajatteli runollisen taiteen säätiöitä. Hän esitteli heidät Yakov Gordinin kirjeeseen 13. kesäkuuta 1965. Siellä on kaksi pääasemaa. Ensimmäinen koskee luovuuden psykologiaa, toinen, joka Brodsky kutsuu "käytännöllisinä" - erillisen runollisen tekstin rakentamisen periaatteet. Psykologisesti tekijän olisi noudatettava vain sen intuitiota, olla ehdottoman riippumaton sääntöjen, normien, lainojen lainoista. "Katso itseäsi ei suhteellisen loput, mutta innoittamana. Hävitä ja anna itsesi kaikki missä tahansa. Jos olet vihainen, älä piilota sitä, anna sen olla töykeä; Jos olet iloinen - myös, anna sen ja trite. Muista, että elämäsi on elämäsi. Piirrä - anna korkeimmat - säännöt eivät ole lakia. Nämä eivät ole sääntöjäsi. Parhaimmillaan ne näyttävät sinun. Ole itsenäinen. Riippumattomuus on paras laatu kaikilla kielillä. Anna sen johtaa sinut tappioon (tyhmä sana) - se on vain tappio. Sinä itse tuo tulokset kanssasi; Ja sitten sinun on vähennettävä pisteitä kuvion tietää, kenen kanssa. Tärkein asia jakeissa on koostumus. Ei tontti, vaan koostumus. Koostumus on tarpeen rakentaa. Sanotaan, tässä on esimerkki: puun jakeet. Aloitat kuvaamaan kaikkea, mitä näet, maasta itse, kiipeää kuvauksessa puun yläosassa. Täällä sinä, kiitos ja suuruus. Sinun täytyy tottua kuvaan yleensä ... ei ole erityistä. Osapuolten on ajateltava viimeisenä. Tietoja Rhyme - Last, Metafora - viimeisimmässä. Mittari on jotenkin läsnä alusta alkaen, - Will, - No, kiitos siitä. Koostumus, ei tontti. Sido Stanza ei logiikkaa, mutta sielun liike - voit ymmärtää yhden ymmärrettävän. "
ellauri246.html on line 864: Nobel-palkinnoista. Brodsky uskoi aina, että hänelle voitaisiin merkitä tämä erittäin arvostettu palkkio. Hänellä oli urheilun luonteeltaan kilpaileva laskimo - nuorista vuosilta välittömän reaktion muiden ihmisten runoihin: Voin tehdä sen paremmin. Eri palkintoja ja palkintoja, jotka putosivat siihen vuoden 1972 jälkeen, hän hoiti pragmaattisesti tai ironisesti antamatta heille paljon merkitystä. Mutta Nobel-palkinto oli hänelle, sekä kaikille venäläisille, erikoishalolle. Nobel-komitean työtä pidetään salaisena, mutta huhujen mukaan Brodski nimitettiin jo vuonna 1980, jolloin Caclaw Milos tuli Laureate. Ja nyt on tietoa Nobelin valinnasta 1987, jossa Brodsky oli mukana. Palkinnon myöntäminen, Nobel komitea laatii lyhyesti, mikä on laureatin tärkein ansio. Diplomassa Brodskyllä seisoi: "Kattavalle kirjallisuudelle, joka erottaa ajatuksen ja runollisen voimakkuuden selkeyden."
ellauri276.html on line 484: Vuonna 1949 Kavanagh alkoi kirjoittaa kuukausittaista "Päiväkirjaa" Envoylle, kirjalliselle julkaisulle, jonka perusti John Ryan, josta tuli elinikäinen ystävä ja hyväntekijä. Lähettilään toimistot olivat osoitteessa 39 Grafton Street, mutta suurin osa lehden liiketoiminnasta hoidettiin läheisessä pubissa, McDaid´sissa, jonka Kavanagh myöhemmin hyväksyi paikalliseksi päämajaxi. Envoyn kautta hän sai yhteyden nuorten taiteilijoiden ja intellektuellien joukkoon, mukaan lukien Anthony Cronin, Patrick Swift, John Jordan ja kuvanveistäjä Desmond MacNamara., jonka Kavanaghin rintakuva on Irlannin kansallisessa kirjailijamuseossa. Kavanagh kutsui näitä aikoja usein "runollisen uudestisyntymisensä" ajanjaksoksi.
ellauri276.html on line 488: Toiseksi, pian sen jälkeen, kun Kavanagh hävisi tämän tapauksen, hänellä diagnosoitiin keuhkosyöpä ja hänet vietiin sairaalaan, jossa häneltä poistettiin keuhko. Toipuessaan tästä leikkauksesta rentoutumalla Grand Canalin rannalla Dublinissa Kavanagh löysi uudelleen runollisen näkemyksensä. Hän alkoi arvostaa luontoa ja ympäristöään ja sai niistä inspiraatiota moniin myöhempiin runoihinsa. Elvis Costellosta ja Kavanaghista tuli lopulta hyviä ystäviä, ja Kavanagh huomautti äänestäneensä häntä oikeudenkäynnin jälkeen.
ellauri276.html on line 721: Robert Burns syntyi 25. tammikuuta 1759 Allowayn kylässä, kaksi mailia Ayrista etelään. Hänen vanhempansa Willian Burnes[s] ja Agnes Broun olivat vuokraviljelijöitä, mutta he varmistivat, että heidän poikansa sai suhteellisen hyvän koulutuksen ja hän alkoi lukea innokkaasti. Alexander Popen, Henry Mackenzien ja Laurence Sternen teokset saivat Burnsin runollisen impulssin, ja suhteet vastakkaiseen sukupuoleen antoivat hänelle inspiraatiota. Handsome Nell Nellie Kilpatrickille oli hänen ensimmäinen kappaleensa.
ellauri345.html on line 425: Aina vedotaan vain ulkonäköön, Ottilienissa elävään kauneuteen, joka vahvana, salaperäisenä ja jalostamattomana asettui "aineeksi" voimakkaimmassa merkityksessä. Tämä vahvistaa sen Hades-maisen ominaisuuden, jonka runoilija antaa tapahtumalle: ennen runollisen lahjakkuutensa syvää perustaa hän seisoo kuin Odysseus alaston miekkansa kanssa verta täynnä olevan kuopan edessä ja hänen tavoin torjuu janoisen varjon. sietääkseen vain niitä, joiden hedelmätöntä puhetta hän etsii.
ellauri386.html on line 260: Vuonna 1592 hän palasi hoviin, mutta joutui pian vankilaan salaisesta avioliitostaan ​​hovin palvelijan Elizabeth Throckmortonin kanssa. Hänet vapautettiin myöhemmin samana vuonna, kun hänen retkikuntansa jäsenet palasivat tuoden mukanaan valtavan määrän portugalilaisia ​​aarteita. Raleigh istui parlamentissa, jossa hän saavutti suuren mainetta yhteydestään "Yön kouluna" tunnetun runollisen ryhmän kanssa. Thomas Harriot, ryhmän johtaja, ohjasi häntä. Heidän kirjaimelliset pyhien kirjoitusten tulkintansa antoivat heille ateismin maineen.
ellauri398.html on line 114: kuin lumi". Se on runollisen oikeuden muoto,
xxx/ellauri136.html on line 313: Puhutaan nyt siitä, miten analysoidaan jake, jotta voimme paljastaa sen tekijän runollisen kielen erityispiirteet. Tämä on erittäin vaikea tehtävä.
xxx/ellauri136.html on line 317: 2. Analysoidaan runon kielen tärkeimpiä ilmaisuvälineitä: runollisia polkuja (metaforat, vertailut jne.); stylistiset luvut (oksimoronit, retoriset kysymykset, osoitteet, huutomerkit jne.). Tunnista runollisen sanaston ominaisuudet ja lauseet.
xxx/ellauri136.html on line 323: 4. Riimi suorittaa erityisen tehtävän runollisessa työssä. Rhyme-tyypin määrittäminen sijainnin mukaan huoneistossa sisältyy myös runollisen työn analyysiin.
xxx/ellauri136.html on line 325: Listaa tärkeimmät tarpeet.harkitse vastaamalla kysymykseen siitä, miten työn analyysi tehdään. Lyyrisen runon huomaavainen ja syvällinen lukeminen auttaa avaamaan kaikki runollisen luovuuden, hurskastuksen kauniin kauneuden ja runoilijan yksilöllisen tyylin.
xxx/ellauri138.html on line 326: "He rakastivat Naurun ja unohduxen kirjaa. Kunderassa oli jotain luotettavaa. Hänen itäeurooppalaisuutensa. Intellektuellin levoton luonto. Se että kaikki näytti olevan hänelle niin vaikeaa. Heihin kumpaankin teki vaikutuksen Kunderan vaatimattomuus, oikea supertähden käytöxen antiteesi, ja he kumpikin uskoivat hänen ajattelun ja kärsimyksen eetoxeensa. Kaikki se intellektuaalinen kärsimys - ja entä sitten hänen ulkomuotonsa. Kirjailijan runollisen nyrkkeilijämäinen olemus teki Delfiiniin suuren vaikutuxen, se oli merkki kirjailijan sisällä vaikuttavasta ankarasta sekasorrosta."
xxx/ellauri231.html on line 413: 1920- ja 1930-luvuilla Buninia pidettiin bolshevismin romahtamista odottavan ulkomaalaisten sukupolven moraalisena ja taiteellisena edustajana. Hän oli elävien venäläisten kirjailijoiden joukossa arvostettu vanhempi henkilö Tolstoin ja Tšehovin perinteelle uskollisena. Hänestä tuli ensimmäinen venäläinen, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon, joka myönnettiin hänelle vuonna 1933 "venäläisen klassisen proosan perinteiden seuraamisesta ja kehittämisestä siveellä ja taidokkaalla". Per Halstroem pani juhlapuheessaan merkille palkitun runollisen lahjan. Bunin puolestaan ​​ylisti Ruotsin Akatemiaa maanpaossa olevan kirjailijan kunnioittamisesta. Puhuessaan Akatemialle hän sanoi:
xxx/ellauri235.html on line 359: Grayn runous koskee seksuaalisen kyrvänhalun hylkäämistä. Runoilijan hahmo runoissaan on usein yksinäinen, vieraantunut ja marginaalinen, ja erilaisia ​​muusoja tai sijaisäitihahmoja kutsutaan avuksi tai opastukseksi tavalla, joka ennakoi jonkin verran John Keatsin samankaltaisten hahmojen käyttöä. Vuoden 1742 neljän pidemmän runon tyypillinen "juoni" liittyy jonkinlaisen halun hylkäämiseen, kuten "Oodissa keväällä" tai, kuten Eton Collegen oodissa, valittaa viattomuutta. Joskus, kuten "Hymn to Adversity", ankara ja tukahduttava hahmo loihditaan nuhtelemaan liiallista halua ja auttamaan vaatimattoman ja inhimillisen toveruuden, seksuaalisen halun transponoidun ja sosiaalisen muodon, muodostumisessa. "Hymnissä tietämättömyydelle"Dunciadia (1728) käytetään nuhtelemaan "minää", joka kaipaa äidillistä ja demonista läsnäoloa. Erilaisilla, mutta toisiinsa liittyvillä tavoilla nämä neljä runoa esittelevät runoilijan etsintöä hänen suojelijahenkeensä, museaan, joka johtaa runollisen ja henkilökohtaisen identiteetin luomista.
xxx/ellauri235.html on line 370: Rivit esittelevät Grayn arvostusta "Elegiassa" maalaismainen yksinkertaisuus vastaan ​​ylpeiden ja suurten väitteitä vastaan ​​ja paljastavat runollisen persoonallisuuden syntyvaiheen, jota mukautetaan ja muokataan tulevina vuosina. Runo tarjoaa siis mallin Grayn varhaisen runouden lukemiseen, jossa erilaiset halujen hylkäämiset ovat runojen puhujan suuri seikkailu.
xxx/ellauri235.html on line 384: Kun Gray palasi runojen kirjoittamiseen, hän sävelsi kaksi runoa, jotka nuhtelevat halua eri tavoin. Selima, Walpolen kissa elokuvassa Oodi suosikkikissan kuolemasta, hukkui kultakalojen ammeeseenHänen kohtalonsa on muunnelma niiden kohtalosta, jotka ottavat haltuunsa sen, mikä on heidän oman toiminta-alueensa ulkopuolella. Runo voidaan lukea Grayn runollisen kutsumuksensa tunteen kannalta osuvana: hänen runollinen tuotantonsa oli vähäistä, ja hänen runonsa olivat yleensä lyhyitä ja usein keskeneräisiä.
xxx/ellauri235.html on line 410: Oidipaalinen fantasia pelataan pastoraalisessa ympäristössä: "Sinun vihreään syliin laskettiin Luonnon kulta [Shakespeare], / Mihin aikaan, missä selkeä Avon Stray'd, / Hänelle mahtava Äiti paljasti / Hänen kauhistuttavat kasvonsa.... Paljastumisen odotus sai tirkistelijä Miltonin ratsastamaan "ylevällä / Extasyn serafin siipien päällä, / Abyssin salaisuudet vakoilemaan". Silti Joven lait säilyvät: alkuperäistä kohtausta ei koskaan katsota. Hyperionic marssi on tehty merkityksettömäksi "sellaiset muodot, kuten glitter Muse's ray"; nämä muodot kiusaavat Grayn omia "lapsen silmiä" tuoden hänet Shakespearen, "kuolemattoman Pojan" läheisyyteen. "Itämaiset sävyt", jotka häikäisivät lapsen Greyn, olivat "auringosta lainattuja" — toinen ylevän runollisen (hyperionisen) periaatteen hylkääminen. Oidipaalisen halun (halu "mahtavaan äitiin") ja keskirunoilijan yksinäisen ylevän intohimon välillä ei ole sopivaa keskitietä (vaikka Gray toivoo löytävänsä sellaisen). Runoilijan runon lopussa valitsema "kaukainen tie" on välttämätön kieltäytymisestä olla ylevän näkemyksen runoilija (Milton) ja mahdottomuus omistaa luonnonlapselle ilmestyvää äiti-muusaa (Shakespeare) . Suuri osa oodista on täynnä halun kohtauksia – Miltonin ja Shakespearen – ja on siten huolissaan, vaikkakin salaisesti, seksuaalisen voiman ja runollisen näkemyksen välisestä suhteesta. Harmaa'
xxx/ellauri356.html on line 615: Runoilija on tämän "sisäisen kosketuksen" juurella, hän on inkarnoituneen universaalisuuden kantoaalto. Miksi juuri runoilija? Koska sovittamalla uudelleen merkitystä ja herkkää, kuuntelemalla sanoinkuvaamattomia intohimoja runoilija ylittää identiteetit, rajat ja perusteet ja tekee yhteisläsnäolosta jaettavan muiden kanssa. Kerron teille, että runollisen verbin alkemia on tämän illan kokoukselle sysäyksen antaneen veljeyden erottamaton vuori. Siksi oli väistämätöntä, oleellista, että etsimme runoilijaa, kun ihmiskunta romahtaa, ja että pyydämme häntä ja ennen kaikkea häntä olemaan tai olematta, vaan yksinkertaisesti aloittamaan alusta. Koska ilman häntä ei ole enää jaettavaa "sisäistä kosketusta", ei ole enää ihmisyyttä. Selvennän: tarvizemme runoseppoja nostattamaan me-henkeä.
xxx/ellauri356.html on line 618: Mutta tiedättekö (Wajdi Mouawad työskenteli aiheen parissa): tämän "sisäisen kosketuksen" tutkimiseksi ja sen saattamiseksi olemassa yhteiskunnallisesti, yksinäisyyden ulkopuolella olevaa aikaa vaaditaan vertikaalisesti sosiaaliseen aikaan, tavaroiden tuotantoa ja seksuaalista lisääntymistä. Halujen ja väkivallan räjähdys, yhteydet ja irtiyhteydet, toimittu ja kärsitty tuhoisuus, koettu ja vältetty kuolema. Shynti, ahdishtush. Rakastan tärppisanoja. Ja tämä pysyvä matka ajattomuudesta aikaan, kapinaan ja ylösnousemukseen omassa ja itsensä ulkopuolella on mahdollista vain, jos ja vain, jos pystyn sijoittamaan (muista tämä sana) tekoon ja itse ilmaisuvälineeseen (sana, ääni, ele), imagoa, näyttämötilaa ja uusia teknologioita, koska jokaisessa taiteilijassa on ”runoilija”) ja siten pysyäkseni runollisen sanonnan nykyhetkessä, anch'io son pittore.
xxx/ellauri356.html on line 646: Intellektuellit puolestaan ​​pyrkivät panssaroitumaan ideologeiksi, ja nämä valtapelit vievät heidät vakavasti pois runollisen kielen mahdollisuuksista. Omalta osaltani psykoanalyysissä löysin eräänlaisen poieettisuuden, kun kuulen ja tulkitsen minua luotaavien analyytikoiden yksikkökokousta.
xxx/ellauri363.html on line 76: Gadamerin perhetausta oli protestanttinen, ja hänen yliopiston rehtori-isänsä oli ankarasti preussilainen. Kemisti-isän mielestä Hannu-Jorin humanismi oli pelkkää huuhaata. Hänen äitinsä kuoli diabetekseen, kun Gadamer oli vain neljävuotias, eikä hänellä ollut elossa olevia veljiä tai sisaria. Jean Grondin kuvailee Gadamerin löytäneen äidistään "runollisen ja melkein uskonnollisen vastineen isänsä rautaiselle nyrkille." Gadamer suoritti tohtoriopinnot Marburgissa vuonna 1922 (omien sanojensa mukaan "liian nuorena") Platonin oikealle kazovista operaattoreista. Samana vuonna Gadamer sairastui myös polioon josta hän toipui vain hitaasti ja jonka jälkivaikutukset säilyivät hänellä koko loppuelämänsä (102 vuotta!)
xxx/ellauri404.html on line 273: Analysoimalla kirjailijakollegojen töitä Proust hyökkää 1800-luvun puolivälin kuuluisan kirjallisuuskriitikon Sainte-Beuven kimppuun ja puuttuu hänen tapaan ymmärtää tekstejä, joiden mukaan kirjailijan työ olisi ennen kaikkea heijastus hänen elämästään ja voisi selittyä sillä. Tämä menetelmä, joka perustuu tekijän runollisen tarkoituksen (intentionismi) ja hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa (elämäkerta) etsimiseen, erityisesti kyseenalaistamalla hänen läheisiänsä, ei miellyttänyt Proustia, joka vaati formalistista kritiikkiä, tyylianalyysiä, vaieten teoksen ulkopuolisista elementeistä.
30