ellauri012.html on line 56: Riimittäen progressiivisesti yhä japanilaisvaikutteisemmin hän valitsee lukijalleen hankalan polun, jonka varrella runojen kerronnan yksiköt sekä eräs "Pearl" tarttuvat kiinni hapuilevasti modernin proosarunouden ilmakuoppiin ja räjähtävät sartrelaisiksi luontokuviksi Eiran katukiveyksestä.
ellauri012.html on line 261: Sun tollaset taidonnäytteet sai muut ihan vihreiksi. Kuinka monet muut mimmit väitti niitä omikseen? Kuinka monen olen nähnyt huokailevan rakkaudesta sinuun, kun jonkun vieraskäynnin jälkeen niitä kehuttiin sun runojen Sylvian vertaisiksi? Toiseet on kateesta epätoivoisina haukkuneet mua että mulla ei ole muita ansioita kuin mitä mä saan sulta, eikä mitään etua heihin nähden paitsi että sä satut rakastamaan mua. Voitko uskoa kun sanaon, että naiseudesta huolimatta olin iloinen että mulla on rakastettu jolta sain viehätystä; ja sain salaista mielihyvää siitä että mua ihailee mies, joka pystyy korottamaan misunsa jumalattareksi. Sun kunniasta lainasin valoa, ja kuulin sun kiitokset, välittämättä kuinka vähän niitä ansaitsin, uskoin sun sanoja, jotta olisin enemmän sun mieleen.
ellauri035.html on line 91: "Vaikka ei olisi runojen ystävä, niin tämä kirja on niin hervoton, että kyllä vaan suosittelen – vaikka porukalla ääneen lukemaan!" - Kirjavinkit
ellauri045.html on line 477: Jeseniniä on aiemmin suomennettu antologioihin, viimeksi 1980-luvulla. Kokonaista teosta hänen runosuomennoksiaan on odotettu. Entä lunastaako Olli Hyvärisen suomennos Tarkoin valitut runot odotukset? Alku ei lupaa hyvää: jo valikoiman takakansitekstissä on parikin kielioppi- tai kirjoitusvirhettä. Teoksesta löytyy runojen venäläisiä käsitteitä selittävä osio, mutta ei esipuhetta, ei edes runoilijan esittelyä. Tämä on iso puute. Sisällisluettelokin uupuu. Mutta itse suomennokset ovat tärkeimpiä. Hyllystäni löytyy Jesenin kootut alkukielellä, joten teen pientä vertailua.
ellauri045.html on line 483: Parhaimmillaan runojen kyläelämän kuvaus on humoristista tai ainakin aistivoimaista: perunaletut höyryävät, kvas-kalja vaahtoaa, torakat ja kanat kipittävät, ja esiin piirtyy myös köyhien talonpoikien kärsimys ja Siperiaan raahustavat rangaistusvangit.
ellauri045.html on line 501: Jeseninin runot olisivat ansainneet suomennoksen, jossa runojen musiikki pääsee esiin. Hyvärinen on poistanut Jesenin runomitat, loppusoinnut ja äännetoiston, mutta ei ole pannut mitään tilalle. Verrataan esimerkiksi Hyvärisen käännöstä Jeseninin yhdestä kuuluisimmasta runosta ”Kapakka-Moskova” aiempaan suomennokseen teoksessa Neuvostolyriikkaa 1 (1975). Hyvärinen ei jostain syystä ole nimennyt runoa, hän kääntää:
ellauri047.html on line 799: Ossianin laulut (The Works of Ossian) ovat kokoelma skotlantilaisen runoilijan James Macphersonin kirjoittamia, vuosina 1760–1765 englanniksi julkaistuja sankarirunoja. Macpherson väitti runojen olleen käännös hänen Skotlannin Ylämailta kokoamastaan, suullisena kansanperinteenä säilyneestä ikivanhasta gaelinkielisestä runoudesta, jonka alkuperäinen sepittäjä olisi ollut varhaiskeskiajalla elänyt Ossian-niminen bardi. Runot ruokkivat skottien kansallisuusaatetta ja saivat suuren suosion ympäri Eurooppaa siitä huolimatta, että niiden autenttisuudesta esitettiin alusta alkaen epäilyksiä. Ossianin laulut vaikuttivat merkittävästi varsinkin romantiikan kirjallisuuteen ja runouteen. Nykyisin niitä pidetään paljolti Macphersonin itsensä sepittäminä, vaikka hän lainasi niihin aiheita myös oikeasta kansanrunoudesta.
ellauri047.html on line 801: Nää romanttiset juipit oli siis sitä mieltä, että runojen pitää palata vatkuttamaan apinoiden ur-aiheita, jotka kulttuuri on vaan pilannut. No sitähän minäkin, et ne on vaan ne EAT FUCK KILL jotka meitä motivoi, proosassa ja runoudessakin.
ellauri049.html on line 191: Uuno Salonen kirjautui Helsingin yliopiston historiallis - kielitieteelliseen tiedekunnanosastoon syksyllä 1920. Siirtyessään Helsinkiin Uuno jätti taakseen kuvataiteen tekemisen. Uuno oli epävarma akateemisen alan valinnasta, sillä oma runoilijan kutsumus oli Honkapään sukulaisten ajatuksien vastainen. Yliopistovuosiensa 1920-23 ja 1925-26 aikana hän ei suorittanut yhtään opintokokonaisuutta. Kouluttautuminen oli vain lume, niin hänelle itselleen kuin honkapääläisille, jolla hän mahdollisti elämänsä pääkaupungissa. Aika kului runojen kirjoittamiseen, sanomalehti- ja kustannusalan kirjallisiin toimitustehtäviin, käännöstöihin ja dekadenttiin boheemieloon.34 Kailas osallistui aktiivisesti nuorten kirjailijoiden, Nuoren Voiman Liiton jäsenten ja tulevien Tulenkantajien seurapiirielämään. Hengenheimolaisuus edesauttoi niin runoilijan uraa mutta myös rappioelämää.
ellauri049.html on line 213: Nuoressa Voimassa julkaistujen runojen ja partio-osaston illoissa ääneen lausuttujen tekstien merkitys oli Kailaan heikolle itsetunnolle elähdyttävä. Niinistön mukaan: ”Julkinen tunnustus aikana, jolloin nuorukainen alkoi tietoisesti aavistella mahdollisuuksiaan ja toisaalta välillä tunsi epätoivoista pelkoa ja riittämättömyyttä, toiveen ja todellisuuden heräävää ristiriitaa, oli merkittävä ponnin Uunon sisäiselle kehitykselle ja runon, luovan työn avulla tapahtuvalle kompensaatiopyrkimykselle.
ellauri049.html on line 245: Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosuè Carducci, Sully Prudhomme, José María de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, kreivitär Anna de Noailles, Arthur Rimbaud. Näistä mä tunnen edes nimeltä Villonin, Hugon, Baudelairen, ja Rimbaudin. Huhhuh, piisaa työmaata. Hugo oli peikko jota ohjasti teeveessä söpö Taru Valkeapää. Herää pahvi!
ellauri049.html on line 303: Baudelaire ja hänen kustantajansa Auguste Poulet-Malassisi saivat eräiden Pahan kukkien ensimmäisessä laitoksessa (1857) olleiden runojen takia sakkotuomion, minkä lisäksi kyseiset kuusi runoa pantiin Ranskassa julkaisukieltoon. Syynä oli ”yleisen moraalin ja hyvien tapojen halventaminen”. (lähde?) Leskikeisarinna laski Kallen sakkoja.
ellauri049.html on line 434: De la Mer, infusé d’astres, et lactescent, runojen, tähtiseen ja maitomaiseen
ellauri049.html on line 706: Leconte de Lisle oli pessimisti, mutta ei runojensa kautta tuonut esiin ahdistuksensa perussyytä, ja häntä pidettiin omana aikanaan kylmänä, virtuoosina ja muotoon keskittyvänä runoilijana. Hän palvoi kauneutta, kuten häntä suomentanut Kaarlo Sarkiakin, joka on sanonut saaneensa häneltä paljon vaikutteita. Hän oli perehtynyt Intian uskontoihin ja piti ihmiselämää tragediana. Rakkaus on Leconte de Lislelle pelkkää harhaa, ja onnellisia ovat vain kuolleet. Mutta kauneus oli hänelle korkein ideai, tosin Sarkian elämäkerran kirjoittanut Aune Hiisku sanoo että jää hämäräksi, mitä kaikkea Leconte de Lislen kauneuden ideaan sisältyy.Ize se ei ollut järin kaunis, samaa ulkonäkötyyppiä kuin Jouko "Näkymätön" Viänänen. Joukolla oli nenäkäs amerikkalainen kakkosvaimo, joka höykytti sitä sikana Mika Seppälän rapujuhlissa, josta me myöhästyttiin törkeästi, koska tavattiin Lauri Karttusta ja Auli Hakulista Elitessä. Vaimo höykytti sikana myös Seijaa, sitä harmitti vitusti että Seija oli töissä vesilaitoxella, ja se oli vaan miehen mukana.
ellauri051.html on line 510: Useille lukijoille Wilt Whatman ja Emily Dickinson ovat 1800-luvun amerikkalaisen runouden peruspilareita. Täh? Julkihomo ja salalesbo ämmä? Ei meille repupersuille! Eritoten Whatmanin runous ilmentää perusamerikkalaisuutta. Runoilija tuo esiin tavallisen Amerikan hyvin perinteisellä jenkkityylillä (tätä on mm. vapaa tyyli). Hänen runoutensa voima tuottaa voimakkaita ja eläviä tunteita, ja hänet tunnistaa ilmaisun epä-älyllisyydestä. Whatman turvautuu toistoon luodakseen tekstinsä hypnoottisen tunnelman, tämä toisto luo samalla myös hänen runoutensa voiman, sillä se inspiroi lukijaa enemmän kuin informoi. Yleensä hänen runojaan pitää kuunnella äänikirjoina, jotta niiden sanoma avautuisi. Hänen runojensa taso tulee osittain niiden ylevästä diskurssista ja uskonnollisesta ja kvasiuskonnollisesta kielestä, kuten runoilija James Weldon Johnsonillakin (who dat?). Eli perusamerikkalaista on siis hypnoottisuus, epäinformatiivisuus ja feikkiuskonnollisuus. Check.
ellauri051.html on line 575: 32 Have you felt so proud to get at the meaning of poems? Ootko ylpeänä kekannut runojen merkityxen?
ellauri054.html on line 521: Browning on useimmiten tunnettu lyhyistä runoistaan,selvennä joista esimerkkeinä ”Rabbi Ben Ezra”, ”How they brought the good News to Aix”, ”Evelyn Hope”, ”The Pied Piper of Hamelin”, ”A Grammarian’s Funeral” ja ”A Death in the Desert”. Alun perin Browningia ei pidetty suurena runoilijana, sillä hänen runojensa aiheet olivat suurten massojen näkemyksen ja ymmärryksen ulkopuolella. Myös runojen teemojen käsittely oli usein vaikeaselkoista ja hämäräperäistä. Lähde?
ellauri058.html on line 269: Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 1980-luvun alussa runoudella. Hänen esikoisteoksensa on vuonna 1982 julkaistu runokirja Harmittavat takaiskut, joka on tunnelmaltaan, miljööltään sekä aiheiltaan hyvin suomalainen. Vuonna 1985 ilmestynyt teos Kuka pelkää mustaa miestä esittelee arkisia aiheita. Kirjojen teemoja ovat yksinäisyys ja rakkaus, mutta runojen perussävy ei ole pessimistinen tai surullinen, vaan lähinnä ironinen. Runokokoelmat Hot (1987) ja Runokirja (1988) ovat edellisiäkin vauhdikkaampia, arkisempia ja humoristisempia. Niissä on sama henki kuin hänen aikaisemmissa teoksissaan. Hotakaista on kutsuttu jo esikoiskokoelmastaan asti ”velmuksi kielipeluriksi”, joka käyttää paljon vertauksia ja sanaleikkejä ja vie niiden käytön pitkälle. lähde? Vuonna 1989 Hotakainen sai Runokirjasta Kalevi Jäntin palkinnon. Kielipelimies, sehän on kuin tämä paasaaja.
ellauri058.html on line 767: Meleagros Gadaralainen (m.kreik. Μελέαγρος ὁ Γαδαρεύς, Meleagros ho Gadareus, lat. Meleager, noin 140–70 eaa.) oli antiikin kreikkalainen runoilija, joka kokosi ensimmäisen laajan kokoelman epigrammeja. Tämä antologia oli ensimmäinen niistä kokoelmista, joista myöhemmin yhdistettiin Kreikkalainen antologia. Sana ”antologia” tulee kokoelman alkurunosta, jossa Meleagros vertaa jokaista runoilijaa kukkaan tai yrtinoksaan, ja kutsuu kokoelmaa niistä punotuksi kukkaseppeeleeksi. Kreikan anthologia tarkoittaa kukkakokoelmaa. Meleagros ei järjestänyt kokoelmaa runojen tekijän vaan aiheen mukaan, ja lisäsi usein varhaisempien runojen perään omiaan. Kaikkiaan kokoelmassa oli arviolta 4 000 säettä. Mulla taitaa olla jo enemmän.
ellauri061.html on line 748: Samaa elämäkerran torjuvaa tulkinnan tapaa Haavio opetti myös Elsa-puolisolleen, kun tämä syventyi Aale Tynnin runoon Tanssilaulu. "Ja he tanssivat vierekkäin, / koko yön he tanssivat näin." Päiväkirjassaan Elsa Enäjärvi-Haavio vetää kuitenkin mutkat suoriksi: "Se, jonka hymyä Martti kiittää runossaan Runon synty on AT." Elsan mukaan "Martti katsoo asiakseen kai jokseenkin aina kertoa, koska hän on tavannut AT:n tai puhunut hänen kanssaan puhelimessa. Ja sen mitä hän ei kerro, minä tiedän ja arvaan." Mustapää tiivistää runousoppinsa kokoelmassa Koiruoho, ruusunkukka (1947): "Minun laulussani on / vain kuva kaivattuni / ja kukka, leikki, uni. / Puck, Oberon." Mutta kansa haluaa ja saakin tietää, kuka se "kaivattu" oikein oli, Kirjallisuustieteen nykyisen teorian mukaan Martti Haavio, nimimerkki P. Mustapää ja P. Mustapään runojen roolihenkilö läkkiseppä Lindblad ovat kolme eri persoonaa, jos heitä ei dna-testi samaksi osoita. Mutta jos media olisi 1940-luvulla ollut nykyisissä voimissaan, olisi Martti Haaviosta ja Aale Tynnistä tehty kohupari.
ellauri062.html on line 503: Muutenkin kuolema on usein läsnä, alkupuolen runoissa jotenkin kauniina, kuin elämän yhtenä (vai ainoana?) ilmentymänä. Sodan jälkeen runojen kuolemasta tulee kauhea ja uuvuttava kuten katkelmassa runosta "Itkuvirsi Etelälle":
ellauri095.html on line 402: 1840-luvun lopulla Rossetti alkoi näyttää maalauksiaan ja tapasi vuonna 1850 Elizabeth Eleanor Siddalin, "Lizzien", joka oli silloin 16- tai 17-vuotias. Lizziestä tuli Rossettin malli ja lopulta hänen vaimonsa. Menetettyään lapsen hän teki itsemurhan vuonna 1862; jo masentunut, hänen kuolemansa työnsi Rossettin syvempään melankoliaan. Viimeisenä kunnianosoituksena Rossetti asetti runojensa käsikirjoituksen vaimonsa hautaan, päätöstä hän myöhemmin katui. Rossetti päätti vuonna 1869 julkaista runokokoelman, ja lokakuussa hän palkkasi Charles Augustus Howellin ja muut kaivamaan käsikirjoituksen vaimonsa haudasta. Rossettin tuotantovuosi ei ollut ilman varjojaan: hänen vuoden 1892 omaelämäkerraisissa muistiinpanoissaanWilliam Bell Scott kertoi, että vierailunsa aikana Skotlannissa Rossetti osoitti pelkoa pepussa, jonka hän tunsi sisältävän kuolleen vaimonsa hengen.
ellauri095.html on line 435: Koko vuoden 1870 Rossetti yöpyi useissa maalaistaloissa Jane Morrisin luona ja jatkoi runojen kirjoittamista ja sonettien lisäämistä hänen pitkään sarjaansa "Elämän talo". Rossettin ja Jane Morrisin lyhyt näennäisen onnellisuuden ja (oletettavasti) seksuaalisen yhteyden kausi on houkutellut elämäkerran kirjoittajia oletetulla romanttisella epätavallisuudellaan. Voisi olla sympaattisempaa ja realistisempaa pitää mielessä tilanteen heikkoudet ja rajoitteet: Rossettin liikalihavuus, riippuvuus, vetiset kivespussit, huono näkö ja kasvavat ahdistukset; Jane Morrisin jatkuvasti ahdistavat lapset, neuralgia ja huono selkä.
ellauri095.html on line 440: Viktoriaanisen varovaisuuden ilmapiirissä ei ollut kohtuutonta pelätä vahinkoa tällaisesta pamfletista, vaikka useimmat Rossettin runollisista edeltäjistä ja aikalaisista, Tennyson, Robert Browning, Elizabeth Barrett Browning, Morris ja Swinburne, olivat selviytyneet huonommista arvosteluista. Melkein kaikki Rossettin vuoden 1870 runojen arvostelut olivat suotuisia, ja kirja oli myyty epätavallisen hyvin (neljä painosta vuonna 1870). Suoraan sanottuna Rossetti saattoi myös pelätä julkista julkisuutta suhteestaan ​​Jane Morrisin kanssa. Joka tapauksessa, lähdön jälkeen Kelmscottista 2. kesäkuuta 1872 Rossetti kärsi täydellisestä henkisestä romahduksesta. Hänet vietiin ystävänsä tohtori Thomas Gordon Haken Roehamptonin kotiin, missä hän yritti tehdä itsemurhan (kuten Lizzie) yliannostuksella laudanumia. Sitten hän vietti kesän ystävien ja työtovereiden hoidossa. Vuoteen 1873 mennessä Rossettin runollinen tuottavuus oli kuitenkin elpynyt, ja hän sai valmiiksi seitsemän yksittäissonettia ja kaksoissonettin "The Sun's Shame". Tämän ajanjakson sonetit ovat melankolisia ja kaikuvat aika ontoilta, mutta tutut vaimennetun intohimon teemat ovat alkaneet sulautua uusiin – taiteen luomiseen ja kuolemattomuuden vihjauksiin. Rossetti jatkoi myös maalaamista tasaisesti käyttäen Jane Morrisia mallina, vaikka hiän olikin poissa yhä useammin. Rossetti lähti lopulta Kelmscottista, jossa he olivat yöpyneet yhdessä, Chelseaan. Siellä hänen terveytensä heikkeni edelleen.
ellauri118.html on line 244: Lasten runojen tyypit
ellauri118.html on line 454: Hän joutui neuvostoliittolaisten viranomaisten epäsuosioon 1930- ja 1940-luvulla. Hänen onnistui kuitenkin välttää vankileirit (gulagit), vaikka hän oli syytettynä subjektiivisuudesta ja estetismistä. Hämärän peittoon on jäänyt syy, miksi Stalin suosi häntä. [Ehkä Josif tykkäsi sen runoista. Sisialismi-runossa se sanoo hyvän sanan Gruusiasta.] Hän ansaitsi elantonsa kääntämällä gruusialaisia klassikoita, joista Stalin piti. Tarinan mukaan Stalin yliviivasi Pasternakin nimen pidätettävien luettelosta suurten puhdistusten aikana sanoen ”Älkää koskeko tähän pilvissä kulkijaan”.[lähde? Käyttikö Stalin sanaa nefelobaatti?] Poliittisten runojen sijasta Pasternak kirjoitti henkilökohtaisia runoja, mikä viranomaisten silmissä oli poliittinen kannanotto.
ellauri135.html on line 457: Nuorempi veli Eero Ticklén oli syntynyt 1794, tuli ylioppilaaksi 1815, vihittiin papiksi 1817 ja kuoli kappalaisena Kärsämäellä 1827. Ainoa hänen sepittämänsä runo on Neidon valitus, joka on painettuna vanhemman Sakari Topelius'en julkaisemien vanhojen runojen ja nykyisempien laulujen joukossa. Tälle on tullut se kunnia osaksi, että Runeberg sen käänsi ruotsiksi, luullen sitä kansanlauluksi, niinkuin hän itse tunnustaa Helsingfors Morgonblad'issa 1832. "Minulla on tätä ihanaa runokappaletta ruotsiksi kääntäessäni ollut sama tunne, kuin sillä, joka yrittää kukkaiskasvia kiskoa irti ja siirtää yhdestä maaperästä toiseen. Joka hetki olen pelännyt vahingoittavani sen hentoja juuria —käyttääkseni vertausta — ja hienoja lehtiä, ja toivotonna epäillyt, olenko sitä voinut varjella niin, ett'ei siinä olisi liiaksi oman käteni hävittävää jälkeä".
ellauri135.html on line 657: Vuonna 1828 runoilija saa koulutusta gumanitaarisen profiilin Nobel Boarding Schoolissa ja viestii Lopukhinsin perheen kanssa. Yksi neljästä pojasta tuli myöhemmin runoilijan ystäväksi ja Varvara-tytär musexi. Runoilijan aktiivinen luova toiminta avautuu ja ensimmäiset runot tulevat näkyviin: "Kaukasianpaimenkoira", "Sirkasialaiset", demonin ääriviivat. Lermontovin lyhyt elämäkerta lapsille osoittaa, että runojen aktiivinen kirjoittaminen alkoi 1900-luvun 30-luvuilla. Samana vuonna hän menestyi menestyksekkäästi Moskovan yliopistossa moraalisessa ja poliittisessa tiedekunnassa, mutta myöhemmin hän ymmärtää virheensä. Vuonna 1832 Mikhail meni Pietariin ja siirtyi koulujen vartijoiden alihankkijoille. Näinä vuosina hänestä tulee yrityksen sielu ja naisen mies. Ensimmäiset julkaisut olivat jo vuonna 1835, ja vuonna 1837 Pushkinin runoilijan kuolemasta tuli perusta saman nimen runolle.
ellauri135.html on line 677: Nämä ovat "Mtsyri", "Demon" ja monet viehättävä, musiikillinen, monipuolinen runojen toteutus, osoittaen hänen lahjakkuutensa ääretöntä voimaa. Vuonna 1839 Lermontov viimeisteli romaanin "Hero of Our Time".
ellauri152.html on line 54: Theokritos (m.kreik. Θεόκριτος, s. noin 305 eaa.) oli antiikin kreikkalainen runoilija, joka oli kotoisin Syrakusasta. Hän oli kreikkalaisen karjapaimenrunouden perustaja ja myynti1edustaja. Joidenkin tietojen mukaan Theokritos oli Simikhoksen poika ja hänen oikea nimensä olisi ollut Moskhos. Toisten tietojen mukaan hänen isänsä olisi kuitenkin ollut Praksagoras ja äitinsä Filina. Theokritos kirjoitti 30 idyllirunoa. Niistä itse asiassa vain kahdeksan on cowboyidyllejä, vaikka Theokritos tunnetaan juuri paimenrunoudestaan. Muut runot käsittelevät muita aiheita. Yleinen aihe on poikarakkaus, ja muodoltaan runoissa on esimerkiksi dialogeja, eräänlaisia minieepoksia (epyllia) sekä ylistysrunoja hallizijoille (enkomia). Theokritokselle itselleen idylli tarkoitti pientä kuvaelmaa, epylli pientä eepoxia ja ekloge pientä otosta eli samplea. Theokritoksen runot on kirjoitettu doorilaisen murteen piirteitä sisältävällä taidekielellä. Koineeta jossa eet väännetään aax. Savveettee murrettee. Osaa runoista pidetään epäperäisinä. Paimenrunojen lisäksi Theokritoksen nimissä on säilynyt 24 epigrammia, joista 22 sisältyy Kreikkalaiseen antologiaan. Monia epigrammeista pidetään epäperäisinä. Merkittävin Theokritoksen seuraaja paimenrunoilijana on roomalainen Vergilius, joka teki paimenrunoudesta oman erillisen kirjallisuudenlajin ja lujitti Theokritoksen asemaa tämän runouden lajin piirimyyjänä.
ellauri160.html on line 95: Nootit on tutkijoiden ja kääntäjien kollektiivisesti vuosikymmenten aikana luoma Pound-ensyklopedia. Pisan cantoissa jokainen sana on kuin lukko, jonka avaamiseen avain haetaan teoksen huomautuksia osiosta. Poundin lukeminen on yhtä selaamista runojen ja noottien välillä. Runoja selittävä osio on yli 30 sivua suurempi kuin itse runojen osuus kirjassa.
ellauri182.html on line 220: Esim. enkelit mainitaan vain runojen kohdalla, mutta kyllähän niistä on proosateoxiakin, esim. Knasulla. Äitiys löytyy vain proosasta, mutta nähtiinhän siitä hiljan 1 japsuleffakin. Juu ei tähän ole luottamista enempää kuin kevätjäihin. Ja taaskin puuttuu listoilta ihan keskeisimmät teemat, nimittäin syöminen, bylsintä ja tappaminen. Edes niinkään keskeistä teemaa kuon omistaminen ei mainita. Rikos on vain leffateema, pace Dostojevski. Murhista on vaan izemurha mainittu (leffoissa).
ellauri238.html on line 92: Li Pon runous on täynnä samoina toistuvia kuvia: vuori, kuu, mukava iso purnukka viiniä. Suuri osa hänen työstään on täynnä sitä lämmön ja ykseyden tunnetta, joka tulee muutaman ensimmäisen lasin jälkeen, sekä morkkista, joka tulee muutaman seuraavan mukana. Sitten on hänen runojensa otsikot - todelliset taideteokset. Esimerkkejä ovat: Hapanta helttaan ("Eilen olimme takussa, tänään kaljuja"); Kirjoitettu seinälle humalassa Wangin talossa Han -joen pohjoispuolella; ja jotain sano herääminen humalassa kevätpäivänä. Viimeinen sisältää ikimuistoisia rivejä, kuten: "Olen siis ollut humalassa koko päivän / unen sekaisena kuistilla" ja "Se on voi, lähentelen surua ja valitusta / kaadan toisen juoman."
ellauri238.html on line 375: Saarikosken ja luomistaan tunnetun itäsaksalaisen runoilijan Sarah Kirschin kaunis, suuri rakkaus kertoo kahden kuuluisan runoilijan riuduttavasta suhteesta. Saarikoski tapasi Kirschin syksyllä 1966 Romaniassa, ja leimahtaneesta romanssista syntyi nopeasti pienten lemmenrunojen kokoelma Laulu laululta pois samana vuonna:
ellauri238.html on line 759: Zbigniew Herbert (1924 Lviv, Puola– 1998 Varsova, Puola) oli ukrainalais-puolalainen runoilija ja moralisti. Hän käsittelee tuotannossaan ajankohdan ongelmia historian ja humanistisen kulttuuriperinteen näkökulmasta. Hän on kirjoittanut myös kuunnelmia ja esseitä. Jussi Rostin suomentama Herbertin runojen kokoelma Kyynelten teknologiasta (WSOY, 2005) on saanut 2006 Kimityskarhu-palkinnon. Pentti Saarikosken suomennosten alkukielestä ei ole varmuutta, sillä Herbert kirjoitti myös englanniksi.
ellauri246.html on line 400: Brodskin teksteissä maailmanlaajuiset kategoriat ovat tällä kertaa keskeisellä paikalla. Se alkaa kirjoittaa 16-vuotiaana ja muodostuu runojen runoilijana, jotka aloittavat toimintansa "Syntaksi" -lehdessä (1958). Brodsky lukee runoja ystävien ympyrässä. Runaattorin lahjoista arvostetuin oli Ahmatova, jonka nuorelle runoilijalle avasi hänen vanhempi ystävä Evgeny Rain.
ellauri246.html on line 631: Joten Brodski oli Wienissä, Lontoossa. Yhdysvalloissa hän saapui 9. heinäkuuta 1972. Hänen amerikkalaisen elämän alusta lähtien kysyttiin lisääntynyttä vauhtia. Jo 21. heinäkuuta hän lensi Western Massachusettsille amerikkalaiselle kääntäjälle George Clainille työskentelemään hänen kanssaan kirjan suosikki runojen yläpuolella. Sanomalehtien ja erityisesti televisio, joka voitti maan Venäjän runoilija-maanpaossa, lukemattomat kutsut lensi Brodskyn. Klein sanoo, että kesästä 1972 keväällä 1973 hän suoritti Brodskin kanssa kääntäjänä yliopistoissa ja korkeakouluissa noin kolmekymmentä kertaa.
ellauri246.html on line 846: 1965-luvun lopulla tai vuoden 1966 alussa BrodSky lähti julkaisupyynnön Leningradin sivuliikkeeseen "Neuvostoliiton kirjoittaja" runojen kirjoista. Kirja, jonka hän oli kutsunut "Winter Mail" ja se koostuu runoista 1962-1965. Käsikirjoitus keskusteltiin, mutta ... for "mutta" Listautuminen ei voida hyväksyä Brodskin jakeissa - Raamatun teemoja ("Isaac ja Abraham"), Jumalan, Angelsin, Serafimovin mainitseminen. Kokouksen osanottajat selittävät, miksi kaikki sama kirja olisi julkaistava: pysäyttää "kaikenlaisia \u200b\u200bkeskusteluja", "tuhota legendoja, jotka ovat syntyneet hänen nimensä ympärille." Arvioijan arvostelut, runoilija V.A. Joulu ja kriitikko V.N. Alfonsov, päivätty lokakuu ja marraskuu. Molemmat arvostelukäyttäjät tukevat päättäväisesti kirjan julkaisemista. Jos tämä voitaisiin odottaa V.N. Alfonsov ja sitten ruokkivat joulun VSEVOLODin runoilijaa (1895-1977), joka jopa "Isaac ja Abraham" kirjoittavat, että tämä on runo "mielenkiintoinen suunnitelmassa, mielekästä ja kirkas väri", odottamaton. Mutta käsikirjoitus, vaikka se oli melko myönteisestä suhtaudesta, annettiin BrodSky takaisin. Pari vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin KGB: n Leningradin hallintaan ja tarjosi sopimuksen: hän ilmoitti heille ulkomaalaisista, ja he syövät heidän vaikutusvaltaansa siihen, että runoja Brodsky julkaistiin. Tämän jälkeen Brodsky lopulta heilutti kätensä ajatukselle kirjan painos kotimaassaan.
ellauri247.html on line 163: Runoilija Alexander Pope keksi pilkkasanan »sinisukka». Se syntyi onnettoman rakkauden seurauksena. Lady Montagu, kaunotar ja hienosti sivistynyt kirjailija, oli Lontoon henkisen elämän keskipiste ja kirjallisen salongin kuningatar. Häneen oli Pope silmittömästi rakastunut, saavuttamatta kuitenkaan vastarakkautta. Hän kosti ylpeälle kaunokaiselle suunnaten tähän purevien vitsien, satiirien ja komparunojen nuolet. Ennen kuin hän oli saanut rukkaset, hän oli huomannut sydämensä valitussa eräitä yksityiskohtia, joita hän sepitteissään säälimättömästi paljasti. Ihana lady Montagu ei näet lainkaan hoitanut käsiään ja käytti mielellään sinisiä sukkia. Pope aloitti sotaretkensä komparunolla: »Palvontani kohteella on taito lumota miehiä, mutta häneltä puuttuu taitoa pestä käsiään. Pope huolehti siitä, että hänen ivasäkeensä levisivät kaikkialle, ja hänen onnistui saada naurajat puolelleen. Myös hänen lausumansa naisesta, jolla on taivaansiniset sukat, tuli siivekääksi. Siitä lähtien on kirjailevia naisia mainittu pilkkanimellä "sinisukka».
ellauri256.html on line 459: Ja koittaa tämä päivä rahoitustarkastajineen, ihmeiden kirkkaudella ja musteen hajulla. Näiden päivien vakuuttunut asukas, suoristakaapa kääreestä kuolemattomuuden piletti ja laskelmoikaa runojen vaikutus, levittäkää ansioni kolmellesadalle vuodelle! Runoilijan voima ei vain sitä, että teitä muistuttaessaan nikottelee tulevaisuuteen. Njet! Jo tänään runoilijan riimi - hyväily ja iskulause, pajunetti ja nagaikka. Kansalainen rahoitustarkastaja! Maksan viisi, kaikki nollia ja raaputettuja numeroita! Minä oikeuksieni mukaan vaadin olla vaaxan päässä köyhimpien työntekijöiden ja talonpoikien perässä. Ja jos luulette että kaikki liiketoimintani on käyttää muiden ihmisten sanoja, niin sitten tässä on sinulle, toveri, minun kynäni, voit kirjoittaa itse! Kazotaanko tuleeko yhtä etevää kuin tämä!
ellauri276.html on line 154: Hän on kirjoittanut runoja lapsuudesta asti. Ensimmäinen runo julkaistiin vuonna 1825. Hänet julkaistiin säännöllisesti aikakauslehdissä vuosina 1830-1850 ("Lukemiskirjasto", "Pääskynen", "Kirjallislehti", "Pantheon", "Isänmaan muistiinpanot", "Viihde", "Moskvityanin "), runojen pääteema oli tekijän tunteita luontokuvien aiheuttamana.
ellauri276.html on line 490: Vuonna 1955 Macmillan hylkäsi Kavanaghin runojen konekirjoituksen, mikä sai runoilijan hyvin masentuneeksi. Patrick Swift vieraili Dublinissa vuonna 1956, ja Kavanagh kutsui hänet katsomaan konekirjoitusta. Sitten Swift järjesti runojen julkaisemisen englantilaisessa kirjallisuuslehdessä Nimbus (19 runoa julkaistiin). Tämä osoittautui käännekohtaksi ja Kavanagh alkoi saada suosiota, jonka hän oli aina tuntenut ansaitsevansa. Hänen seuraava kokoelmansa, Come Dance with Kitty Stobling, liittyi suoraan Nimbuksen minikokoelmaan.
ellauri276.html on line 776: Vain 18 lyhyessä kuukaudessa Burns oli käyttänyt suurimman osan julkaistuista runoistaan ​​saaduista varoista, joten vuonna 1789 hän aloitti työt valmisteverovirkailijana Dumfriesissa (ironia ei mennyt hukkaan) ja aloitti uudelleen suhteensa vaimonsa Jeanin kanssa (ei todellakaan). Hänen yhä radikaalisemmat poliittiset näkemyksensä vaikuttivat moniin runojen, laulujen ja kirjeiden ilmiömäiseen määrään, joita hän jatkoi kirjoittaessaan, mukaan lukien kuuluisat teokset kuten For a´ that and a´ that.
ellauri276.html on line 824: Toisen sairauskohtauksen jälkeen vuonna 1892 Bottomley jätti pankin ja muutti Cartmeliin, Lancashireen elääkseen intohimoista intensiivistä meditaatiota ja mietiskelyäkin ja aloitti runojen kirjoittamisen. Täällä vuonna 1895 hän tapasi Emily Burtonin. He menivät naimisiin vuonna 1905. Pariskunta asui vuodesta 1914 Silverdalessa, lähellä Carnforthia kuolemaansa asti. 1920 - luvulla hän oli Village Drama Societyn puheenjohtaja. Vuonna 1944 hänelle myönnettiin kirjallisuuden kunniatohtori Leedsin yliopistossa. Bottomley kuoli vuonna 1948 eläen vaimoaan alle vuodella. Heidän tuhkansa haudataan St. Fillanin kappeliin juurella Dundurn, Perthshire.
ellauri278.html on line 144: Laulun suosio Neuvostoliitossa alkoi Georgian kulttuurin vuosikymmenen pitämisestä Moskovassa tammikuussa 1937, jolloin Avksentiy Megrelidzen johtama naisyhtye esitti "Georgian folk" -laulun "Suliko". Stalin piti kappaleesta kovasti, ja pian ensimmäiset gramofonilevyt kappaleen kanssa julkaistiin. Useimmissa tapauksissa laulu esitettiin kansanlauluna, joskus mainittiin runojen kirjoittaja A. L-seteli. Säveltäjä Varinka Tseretelin maininta alkoi ilmestyä 1980-luvulla.
ellauri281.html on line 143: Laulun suosio Neuvostoliitossa alkoi Georgian kulttuurin vuosikymmenen pitämisestä Moskovassa tammikuussa 1937, jolloin Avksentiy Megrelidzen johtama naisyhtye esitti "Georgian folk" -laulun "Suliko". Stalin piti kappaleesta kovasti, ja pian ensimmäiset gramofonilevyt kappaleen kanssa julkaistiin. Useimmissa tapauksissa laulu esitettiin kansanlauluna, joskus mainittiin runojen kirjoittaja A. L-seteli. Säveltäjä Varinka Tseretelin maininta alkoi ilmestyä 1980-luvulla.
ellauri327.html on line 494: Entinen koulutoveri Eino Leino auttoi häntä runojen valikoimisessa. Kianto oli myös mukana perustamassa Suomalaista Kaunokirjailijaliittoa vuonna 1897. Kianto promovoitiin filosofian maisteriksi vuonna 1900. Hän täydensi venäjän kielen opintojaan stipendiaattina Moskovassa 1901–03,[4] ja julkaisi näistä kokemuksistaan myöhemmin kirjan Moskovan maisteri (1946). Kianto teki tänä aikana myös pitkän kiertomatkan Etelä-Venäjällä, ja tätä matkaa hän kuvasi 1903 ilmestyneessä matkakirjassaan Kiannan rannoilta Kaspian poikki v. 1902.
ellauri343.html on line 94: Pitäjästä kerätyt kansanrunot muodostavat yli kolmasosan Suomen kansan vanhojen runojen toisessa osassa julkaistuista Aunuksen runoista. Repolan kylissä kävivät runonkeruumatkoillaan Elias Lönnrot vuonna 1832, M. A. Castren 1839 ja D. E. D. Europaeus vuosina 1845–1846 sekä myöhemmin muun muassa A. A. Borednius ja Klaus Karttunen. Koko Aunuksen parhaana runonlaulajana pidetään Omelian kylässä asunutta Simana Olekseine Kyöttistä eli Kyöttiä, jolta on tallennettu muun muassa Lemminkäisen virsi ja harvinainen Ahdin ja Kyllikin runo. Rikas runoperinne oli myös Lentierassa, jossa sen tunnetuimmat edustajat kuuluivat Nili Nesterisen sukuun.
ellauri348.html on line 748: Syklillä oli vähemmän vaikutusta Brittein saarilla. Samuel Johnson piti sitä "toisena todisteena skotlantilaisten salaliitosta kansallisessa valheessa", kun taas irlantilaiset vastustivat Macphersonin omien perinteidensä väärinkäyttöä. Macpherson edisti aineiston skotlantilaista alkuperää, ja irlantilaiset historioitsijat vastustivat häntä kiivaasti, koska he kokivat, että heidän perintöään approprioitiin. David Hume peruutti lopulta Macphersonin alkuperäisen tukensa ja vitsaili, ettei hän voinut hyväksyä runojen väitettyä aitoutta, vaikka "viisikymmentä karvakätistä ylämaalaista" takaisi sen. Samuel Johnson, Touretten syndroomainen englantilainen kirjailija, kriitikko ja elämäkerturi, oli vakuuttunut siitä, että Macpherson oli "vuoripankki , valehtelija ja huijari ja että runot olivat väärennöksiä". Johnson hylkäsi myös runojen laadun. Kun kysyttiin: "Mutta tohtori Johnson, uskotko todella, että kukaan nykyajan mies voisi kirjoittaa sellaista runoutta?" hän vastasi kuuluisasti: "Kyllä. Monet miehet. Monet naiset. Ja monet lapset." Johnsonin sanotaan kutsuneen Ossianin tarinaa "yhtä törkeäksi kusetukseksi kuin koskaan, mikä maailmaa vaivasi". Väitteensä tueksi Johnson kutsui gaelia myös barbaarisen kansan töykeäksi puheeksi ja sanoi, ettei siitä edes ollut yli 100 vuotta vanhoja käsikirjoituksia. Vastauksena todistettiin, että Advocates' Library Edinburghissa sisälsi 500 vuotta vanhoja gaelinkielisiä käsikirjoituksia, jotka ovat vieläkin vanhempia. 1800-luvun alkuun mennessä syklillä oli rajallinen rooli Skotlannin isänmaallisessa retoriikassa.
ellauri362.html on line 437: Oppisopimuskoulutuksensa päättyessä Crabbe palasi kotiin Aldeburghiin ilman tulevaisuudennäkymiä ja hänellä oli hyvin vähän tietoa parantamisen taidosta. Hänen kotinsa oli onneton äitinsä sairauden sekä isänsä hillittömyyden ja väkivaltaisen luonteen vuoksi. Näiden vuosien aikana raudan on täytynyt päästä hänen sieluunsa. Hän yritti harjoittaa ammattiaan Aldeburghissa, ja hänet nimitettiin seurakunnan lääkäriksi. Sillä välin hän kuitenkin opiskeli luontoa ja varsinkin kasvitiedettä tuloksin, jotka, elleivät häntä lääkärinä palvelisi, olisivat hänen runoudelleen suuri arvo. Hän jatkoi paljon lukemista ja pohdiskelua, ja hänen mielensä kääntyi ehdottomasti uskon ja hurskauden puoleen. Sarah Elmy oli hänen lohdutuksensa ja toivonsa (monia vuosia myöhemmin eräässä Tarinassa nimeltä The Lover's Journey hän kirjoitti kuuluisan kuvauksen vierailustaan hänen luonaan); ja hän jatkoi runojen kirjoittamista, josta vähän on säilynyt. Vuosiin 1775–1779 kuuluu useita uskonnollisia runoja, vaikuttava pieni pala Mirristä joka kertoo, kuinka hän veti kirjailijan "väärien nautintojen" helpotuksesta "ylevämpiin käsityksiin", ja tyhjä säeteos nimeltä Midnight, joka, joskin hyvin synkkä, päättyy järkevään ja vahvaan rohkeuteen.
ellauri362.html on line 439: Lopulta hän ei kestänyt elämää Aldeburghissa enää. Vuoden 1779 lopulla hän päätti panostaa kaikkensa kirjallisuuteen Lontoossa, ja huhtikuussa 1780 hän lähti pääministerin sukulaisen Dudley Northin avustuksella Slaughdenin laiturilta. Lontoossa hän asui Royal Exchangen läheisyydessä, lähellä Cornhillissä asuneita Miss Elmyn ystäviä, ja ryhtyi tarkistamaan muutamaa näytelmää ja joitain mukanaan tuomiaan proosaesseitä opiskellessaan kasvitiedettä ja entomologiaa Lontoon ympärillä ja pitää Mirrille osoitettua päiväkirjaa. Vuosi oli hänelle köyhyyden ja pettymyksen vuosi. Niiden runojen joukossa, joita hän yritti julkaista, epäonnistui, olivat kirje hänen suosikkipaketeissaan prinssi Williamille (myöhemmin William IV), satiirinen kirje paholaisesta (ilmeisesti tarkistettu versio aikaisemmasta runosta, Ihmiskunnan viholliset) ja Mirrille osoitettu kirje, joissa molemmissa hän käyttää anapaestia. Yksikään julkaisija ei hyväksynyt näitä runoja niiden kirjoittajan purevasta esittelystä huolimatta salanimellä "Martinus Scriblerus". Lordit North, Shelburne ja Thurlow, yksi toisensa jälkeen, kuuntelivat kirjailijaa kuuroilla korvilla vaikka hänen säkeistyksensä Shelburnelle ansaitsi jonkinlaisen palkinnon. Ja kun hän luultavasti elokuussa 1780 löysi kirjapainon, joka halusi painaa kaksisataaviisikymmentä kopiota toisesta runosta, se ei tuonut hänelle muuta kuin yhden tai kaksi vähäistä arvostelua. Crabbe, joka useissa tämän aikakauden teoksissa kuvailee omia tunteitaan ja tilaansa, lähetti tämän jälkeen "Kuukausikatsauksen tekijöille" jakeisen kirjeen, jossa hän käytännössä pyytää heitä neuvomaan, pitäisikö hänen jatkaa runoudessa vai ei, antaen muuten itselleen satiirisia neuvoja menestykseen johtavista menetelmistä. Runossa ei ole mitään ihmeellistä paitsi idean hämmästyttävä yksinkertaisuus. Crabbe ei pitänyt viinamäen miehistä, koska sen isäpaskiainen oli ollut sellainen.
ellauri405.html on line 618: Olemme uhraneet riimiä, jota Pasternak käytti useimmiten melko säännöllisesti ja erittäin omaperäisesti, mutta joka hänen runonsa monissa riimillisissä englanninkielisissä versioissa, lainatakseni lausetta toiselta kääntäjältä, saa hänet kuulostamaan huonolta Tennysonilta. Olemme toisaalta yrittäneet pitää runojen rytmiä, varsinkin kun se on yhtä tärkeää kuin "Häät", jonka Pasternak sävelsi suosittuun laulumuotoon, joka tunnetaan nimellä chastushka. Ja ennen kaikkea olemme kiinnittäneet huomiota alkuperäisten sävyyn ja sisäisiin liikkeisiin. Useissa runoissa mainitaan satakieli, ja erityisesti "kotoisen pienen linnun" ja sen laulun herättämän "hummotuksen ja myllerryksen" välinen kontrasti. Palsternakalle tuo epätodennäköinen yhdistelmä oli runouden ydin. Boorixella näyttää olleen jonkinlainen Kristus-komplexi. Tiina Salmen Matilda-kirjan mottona on em. runon loppusäe.
xxx/ellauri057.html on line 1298: Tuijunkantajien kaudella kysymys ruumiillisuudesta muodostui ajankohtaiseksi. Myös Vaara tiedosti runojensa pohjalla olevan rytmisen liikkeen, hän kutsui runojaan itse ”bylsityiksi runoiksi”. ”Minussa runo on alkanut liikahtelunsa vain jos ja kun liha on jotenkin ollut liikkeessä – -. Tosissani voin sanoa, että sanamuoto ’kirjoittaa runoja’ on minusta aina tuntunut liian tärkeilevältä ja jotenkin vinoon menevältä – -.”. Vaara ylistää naisellisuuteen perinteisesti liitettyjä piirteitä: epäloogisuutta, antautuvaa haltioitumista, ruokkivaa voimaa, vaistonvaraisuutta. Hei mut näähän on fasismin tunnusmerkkejä! Kirjoittamisen motiivi on päästä autuuden tilaan, alistamattomaan hetkeen, hekumanhuippuun joka runossa ”Tulivuori” "kirjoittuu (yäk)" näin:
xxx/ellauri129.html on line 730: Nodierin historiallisista teksteistä ei jaxa enää paasata. Nodierin koottujen runojen teos ilmestyi vuonna 1827. Myöhemmin vuonna 1876.
xxx/ellauri139.html on line 1042: Hégésippe Moreau ( ranskalainen Pierre-Jacques Roulliot ; 8. huhtikuuta 1810-20 . joulukuuta 1838) oli ranskalainen lyyrinen runoilija . Syntymästään lähtien häntä kutsuttiin biologisen isänsä (Moreau) sukunimellä ja hän otti salanimen Hégésippe, kun hän aloitti runojen julkaisemisen vuonna 1829. Ranskan romantikkojen ja 1800 -luvun yleisön mielikuvituksessa Hégésippe Moreaun vaikeudet elämä ja hänen ennenaikainen kuolemansa tekivät hänestä romanttisen vastineen aikaisemmille runoilijoille Thomas Chattertonille , Nicolas Joseph Laurent Gilbertille ja Jacques Clinchamps de Malfilâtrelle . Tämä romanttinen myytti vahvistui julkaisemalla hänen täydelliset teoksensa yhdessä Gilbertin teosten ja luettelon runoilijoista, jotka kuolivat nälkään vuonna 1856; hänen teostensa 1860-painos sisälsi Sainte-Beuve'n tärkeän elämäkertaisen esipuheen.
xxx/ellauri187.html on line 248: Aus: Der neuen Gedichte anderer Teil (Uusien runojen toisesta osasta)
xxx/ellauri199.html on line 846: Thomas Campion (1567-1620) oli englantilainen säveltäjä, runoilija ja lääkäri. Vuonna 1602 Campion julkaisi teoksen Observations in the Art of English Poesie, joka kyseenalaisti silloiset kaavamaiset ja sovinnaiset käsitykset runojen kirjoittamisesta.
xxx/ellauri235.html on line 370: Rivit esittelevät Grayn arvostusta "Elegiassa" maalaismainen yksinkertaisuus vastaan ​​ylpeiden ja suurten väitteitä vastaan ​​ja paljastavat runollisen persoonallisuuden syntyvaiheen, jota mukautetaan ja muokataan tulevina vuosina. Runo tarjoaa siis mallin Grayn varhaisen runouden lukemiseen, jossa erilaiset halujen hylkäämiset ovat runojen puhujan suuri seikkailu.
xxx/ellauri235.html on line 384: Kun Gray palasi runojen kirjoittamiseen, hän sävelsi kaksi runoa, jotka nuhtelevat halua eri tavoin. Selima, Walpolen kissa elokuvassa Oodi suosikkikissan kuolemasta, hukkui kultakalojen ammeeseenHänen kohtalonsa on muunnelma niiden kohtalosta, jotka ottavat haltuunsa sen, mikä on heidän oman toiminta-alueensa ulkopuolella. Runo voidaan lukea Grayn runollisen kutsumuksensa tunteen kannalta osuvana: hänen runollinen tuotantonsa oli vähäistä, ja hänen runonsa olivat yleensä lyhyitä ja usein keskeneräisiä.
xxx/ellauri298.html on line 188: löytyi lopulta Howardin artikkeleista. Puheita ja kirjoituxia. Kökköjen, soinnuttomien runojensa perusteella Howard vaikuttaa yhtä harmittomalta kuin Mårten Ringbom.
xxx/ellauri306.html on line 181: Persiuksen opettajat Cornutus ja Caesius Bassus julkaisivat hänen varhaisen kuolemansa jälkeen Persiuksen ainoan teoksen, Saturae. Teos koostuu kuudesta satiirista, joissa Persius arvostelee aikansa kirjallista muotia ja yleistä rappiota. Persius käyttää runoissaan taitavasti sarkasmia ja kekseliäitä kielikuvia, ja roomalaisen satiirin perinteitä noudattaen runojen lopussa on aina moraalinen opetus. Teos oli suuressa suosiossa keskiajalla.
xxx/ellauri312.html on line 924: John Keats on kirjoittanut Hyperionista kaksi runoa: "Hyperion" ja "Hyperionin kukistuminen". Tieteiskirjailija Dan Simmons nimesi kaksi kirjaansa Keatsin runojen mukaan: Hyperion Cantos -sarjaan kuuluvat Hyperion ja sen seuraaja Hyperionin tuho. Friedrich Hölderlin on kirjoittanut runon "Hyperionin kohtalonlaulu", jonka on suomentanut Alle Tynni. Siinä taisi olla kaikki? Ei hizi, kyllä Hölderlinillä on vielä samanniminen romaani. Mutta Kyllä Simmonsin on niistä tunnetumpi! 80% piti tästä kirjasta. Varmaan Rortykin.
xxx/ellauri354.html on line 183: Lauri Viljasen kanssa Kaizu toimitti T. S. Eliotin runojen suomennoskokoelman (1949) ja kirjoitti Puolitiessä-esseekokoelmassaan (1958) siihen mennessä laajimman suomenkielisen esittelyn Franz Kafkasta. Laitinen oli myös uuden ruotsinkielisen kirjallisuuden esittelijä ja puolestapuhuja.
xxx/ellauri356.html on line 650: Souad aloitti haastattelut sekalaisen monikulttuurisen analyyttisen psykoterapiaryhmän kanssa provosoimalla sanomalla, että hän oli "tieteellinen mieli", vahva matematiikassa ja fysiikassa-kemiassa, mutta että "vain Allah puhui totuutta ja pystyi ymmärtämään häntä". Kirjallisuus "ei merkinnyt hänelle mitään" ja hän "vihasi ranskan ja filosofian tunteja", jotka hän "ohitti niin paljon kuin mahdollista". Mutta Souad nautti tarinansa kertomisesta, joukkueen kanssa pelaamisesta kuin uuden sekoittuneen perheen kanssa, nauramisesta muiden kanssa ja itselleen. Yhteyden palauttaminen ranskan kanssa; kesyttää hänen tuhoisia impulssejaan ja kärsimyksiään kielellä. Muut teini-ikäiset osallistuivat ryhmän mukana kirjoitus- ja teatterityöpajoihin. Souad lainasi heiltä ranskaksi käännettyjen arabialaisten runojen kirjan. Hän ohittaa ranskan oppitunteja vähemmän. Ja hän puki farkut takaisin jalkaan. Mikä voitto länkkäriydelle! (Mixi Ranskaan kotoutuxen symboli on joku rapakontakaisen maanviljelijän työhaalari? Sanos se.)
xxx/ellauri357.html on line 509: Shelleyn pahasti hajonnut ruumis huuhtoutui maihin Viareggiossa kymmenen päivää myöhemmin, ja Trelawny tunnisti sen vaatteista ja kopiosta Keatsin Lamiasta takin taskussa. Elokuun 16. päivänä hänen ruumiinsa polttohaudattiin rannalla lähellä Viareggioa ja tuhkat haudattiin Rooman protestanttiselle hautausmaalle. Päivä sen jälkeen, kun uutiset hänen kuolemastaan ​​saapuivat Englantiin, Tory Lontoon sanomalehti The Courier painoi: "Shelley, joidenkin uskottomien runojen kirjoittaja, on hukkunut; nyt hän tietää, onko Jumalaa vai ei. Vai onko se ehkä suuri kana."
xxx/ellauri358.html on line 150: Korkean veisun runoja on vaikea sijoittaa mihinkään tiettyyn ajanjaksoon. Niillä arvellaan olevan vanhat ja kansainväliset juuret Lähi-idän rakkauslyriikassa. Lopullisen muotonsa runojen arvellaan saaneen vasta hellenistisellä ajalla 300–200-luvulla eaa. Kirjan eroottisuuden vuoksi se oli vaarassa jäädä pois heprealaisen Raamatun kaanonista.
66