ellauri002.html on line 1914: Tää on meillä Saarssoneilla murhe ainainen, jos ei mene hiljaa, niin menee kovaa. Monomaaninen innostus johki yhteen asiaan (esim runoiluun), sitä jatkuu kiihtyvällä vauhdilla kunnes tulee väistämätön vastavaikutus, joku romahdus. Maniavaiheessa olin varma, et mun väikkäri MS oli kaikkien aikojen neronleimaus. Se meni niin pitkälle, että pelkäsin mennä kadun yli, ettei vaan joku auto aja päälle ja mun hienot aivot mene muusiksi ennenkuin saan kaiken ulos. (Varmaa just sellasella vauhdilla Kalle-Kustaa kymppi ratasti jään yli Köpikseen. Norjassa tuli sit flunssa, ja siihen kuoli hän. - Vai kuoli hän siihen? Juu, siihen kuoli hän.)
ellauri003.html on line 1252: vaimo, tätä jokaöistä vitun runoilua.
ellauri005.html on line 34: Mua joteskin vaan kiehtoi tää runoilu,
ellauri008.html on line 1984: iänikuinen runoilu, ei siitä päästä.
ellauri016.html on line 1101: Aila Meriluoto on lopettanut runoilun. Oli aikakin, sen kuolinilmoituxen ite tehty värssy oli yhtä hanurista kuin Inarin hotelli.
ellauri022.html on line 921: Celan sanoi että mikään ei saa runoilijaa lopettamaan runoilua. Paneppa tämä piippuusi ja polta, antimuusa! Celan oli kääntäjä. Mikään ei saa kääntäjää lopettamaan kääntämistä. Se käänsi romaniaa, ranskaa, epsanjaa, portugalia, italiaa, venäjää, hepreaa ja englantia saxaxi. Celan on toivottomasti sairas, sanoi Heidegger 1967, typerä ex-nazi. Saattoi olla oikeassakin. Molemmat kai olivat. Ne ehkä joteskin ihailivat toisiaan, ihan syyttä, ja ehkä pettyivät.
ellauri041.html on line 284: Pystyn lukemaan vaan muutaman rivin kerrallaan koska tulee mieleen heti joku huisin tärkee oma oivallus joka pitää heti panna muistiin. (Tää oon mä varsinkin nyt runoilun alettua.)
ellauri041.html on line 1830: Nyt on vuosi kulunut täyteen siitä kun aloitin runoilun. Vuosi sitten huhtikuussa pyörittelin tätä samaa aihetta, Eliotin runoa huhtikuusta, muiden muassa. Sehän meni näin:
ellauri049.html on line 251: Kaarlo Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa asuinpaikkakunnasta (lähde?). Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.” Runoilijaksi heittäytyminen ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat. Nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suurellisesti ja näyttävästi. Hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus tuotannossaan tulee esiin narsistisia piirteitä (lähde?). "Sillä"? Onko kaikki narsistit dandyja? Ikävä kyllä ei, voin kertoa. Toisin päin hyvinkin. Kalle ei kuitenkaan ollut snobi, pelkästään dandy. Charlottella on danduja, sellaisia uniräsyjä. On lehmädandu, kettudandu ja vielä muita. Isä-Johnilla oli vain 1, nimeltänsä remmus.
ellauri110.html on line 28: Kirjoita hevoseläimestäsi!
Pollerunoilua
ellauri112.html on line 189: Kaikki tämä kuitenkin lisäyksellä kenties. Päinvastainen tulos on yhtä mahdollinen; ehkäpä kaiken tuon pyrkimyksen tuloksena on tyhjyys; ehkäpä totuus on masentava... On puhuttu niin paljon Renanin »skeptillisyydestä». Jotka tahtovat olla oikein moderneja, hekkumoivat niillä »Dyb af Skepsis» (Brandes), joita he näkevät Renanin harmittomimpienkin ajatusten alla. Muistuu mieleen »keisarin uudet vaatteet» ... Vastakkainen leiri näkee tässä epäilyssä, tässä hiljaisessa hymyssä, törkeää rienausta. Mutta oikeastaan Renan on »skeptikko» vain siksi, että hän niin mielellään tutkistelee asioita, joihin ei ajatuksemme anna mitään lopullista vastausta, joihin nähden vapaasti liikkuva pro et contra on ylin viisaus. Taasen syy siihen, että Renan alituisesti palaa uudelleen tutkistelemaan elämän ja maailman mahdollisuuksia ja tulevaisuuden perspektiivejä, vaikkei hän koskaan pääse pitemmälle kuin noihin »ehkä» ja »kenties», on luullakseni haettava hänen uskonnollisesta »dilettantismistaan». Lapsuutensa ja nuoruutensa hartaasta ja ylevästä katoolisuudesta vieraantui Renan vain järkensä, ei koskaan tunteensa puolesta. Syvä kaipaus, jolla hän jätti Saint Sulpicen seminaarin, ei hänessä koskaan sammunut. Mikään mahdollisuus ei hänelle myöhäiseen vanhuuteensa saakka ollut rakkaampi ajatella kuin se, että uskonto sittenkin olisi tosi. Viimeiseen saakka koettaa hän tieteellisesti ymmärrettyyn maailmankuvaan sovittaa uskonnollisia käsitteitä, Jumala, ylösnousemus, kuolemattomuus. Tämä alituinen ja yhä uudistuva askarteleminen perspektiivien kanssa, joista hän kuitenkin kerran on luopunut, on yhteydessä Renanin luonteen päättämättömyyden kanssa. Tämä päättämättömyys oli hänessä niin silmiinpistävä, että hänen vanha ystävänsä Berthelot saattaa epäillä olisiko Renan koskaan lopullisesti rikkonut väliänsä kirkon kanssa, ellei hänellä olisi ollut tukenaan sisarensa Henriette, voimakas, päättäväinen, syvä luonne, joka kaukaa lähettämillään kirjeillä auttoi Renanin seuraamaan vakaumustaan. Palatakseni takaisin käsitteisiin »nisus» ja »élan vital», on sanottava että ne eivät toisistaan eroa vain siinä, että edellinen on latinaa, jälkimäinen ranskaa! Renanin »nisus» laahaa alituisesti liepeissään tuote »ehkä» ja »kenties ei kuitenkaan». Renan on alituisesti tietoinen siitä, että metafyysillinen filosofia on pelkkää runoilua, mielikuvituksen leikkiä, jolla on tosin lakastumaton viehätyksensä, mutta joka on otettava cum grano salis. »Renanismin» rinnalla on »bergsonismi» karkeasti dogmaatinen. Empimättä uskoo Bergson metafyysillisiin kangastuksiinsa, jotka runollisen mielikuvituksen näkyinä kieltämättä ovat mukaansatempaavan kauniit.-- Kolmas yhtymäkohta Renanin ja Bergsonin välillä on kenties kaikista mieltäkiinnittävin. Se koskee spekulatiivisen järjen kantavuutta tiedonlähteenä ja spekulatiivisen tiedon arvoa. Renanin käsitys filosofian olennosta ja tehtävästä on kenties hieman huojuva. Mutta siinä suhteessa on se selvä, että hänen mielestään spekulatiivinen filosofia, jolla muka on oma tiedelähteensä ja omat metodinsa, on vähänarvoinen. Kaikki suuret filosofit ovat olleet suuria tiedemiehiä; Aristoteles, Descartes, Leibniz, Kant tiesivät kaiken, mitä heidän vuosisatansakin. Ne ajat taas, jolloin filosofia on muuttunut »spesialiteetiksi», ovat olleet sen alennuksen kausia. Sellainen oli myöhempi kartesiolaisuus (Malebranche), sellainen Renanin nuoruudessa Saksan spekulatiivinen idealismi. Meidän aikanamme näyttävät pitkin koko rintamaa tieteet, joko historialliset tai luonnontieteet, olevan määrätyt ottamaan vastaan filosofian perinnön. Filosofian täytyy tulla tieteelliseksi, ellei se tahdo tulla Penelopen kankaaksi, jota lakkaamatta ja aina turhaan aletaan uudelleen. Ja Renan uskoo, että sensijaan kuin edellisinä vuosisatoina luonnontieteet tuottivat parhaan aineiston filosofisille aateskeluille, »historia on meidän aikamme todellinen filosofia» (Essais de morale et de critique, s. 83).
ellauri135.html on line 700: Pääteema on kuolema.. Siinä kirjailija näkee elämänsä loogisen lopputuloksen, jota kukaan ei tarvitse. Hän puhuu kuolemasta rauhallisesti ja jopa välinpitämättömästi, ikään kuin hän ei anna pirun siitä, kuinka seuraava taistelu loppuu. Hän huomauttaa kuitenkin ironisesti, että "hän rehellisesti kuoli kuninkaan puolesta". Miksi ironista? Kyllä, koska kuningas itse lähetti hänet teurastettavaksi, ja runoilija vihasi sotilasasioita, joten hänellä ei ollut halua harjoittaa sitä, vielä vähemmän kuolla hallitsijan nimessä, jonka kanssa kirjoittajalla ei ollut suhdetta. Nikolai Lermontovin kuoleman jälkeen Nikolai Ensimmäinen itse sanoi: "Koiralla on koiran kuolema." Siksi runoilussa runoilija ei kuvaa sankarillista uhraamista kotimaansa nimissä (hän ei kuole isänsä puolesta, vaan hallitsijan puolesta), vaan teloituksen, johon hän oli tuomittu kuninkaan määräyksellä.
ellauri141.html on line 587: - Samoin minun kohdatessani ensi kerran Horatiuksen. Tähän mennessä en ole ihastunut mihinkään runoilijaan samassa määrin kuin alusta alkaen Horatiuksen oodeihin. Eräissä kielissä sitä, mikä täällä on saavutettu, ei sovi edes toivoa. Tää sanojen mosaiikki, jossa jokainen sana kammertuu esiin palapelipalana, paikkana ja käsitteenä oikealle, vasemmalle ja sekoittaa koko kokonaisuuden, tämä merkkien minimaalinen laji ja määrä, tämä siten saavutettu merkkien maksimaalinen voima - tämä kaikki on roomalaista ja jos minua halutaan uskoa, ylhäistä par excellence. Koko muu runoilu käy sitävastoin joksikin liian rahvaanomaiseksi - pelkäxi tunteiden lörpöttelyksi...
ellauri246.html on line 369: Heidät esitteli kesän 1961 lopputuloksena Evgeny Rain. Joseph oli 21-vuotias. Monet ihmiset pitävät ystävyyttään kahden runoilun vilpittömänä liittämisenä. Outoa, mutta he eivät olleet kovin kiinnostuneita toistensa runoudesta. Ei keskusteluja, kiistoja erilaisiin sukupolviin kuuluvien ihmisten runkoon. Heidän välillä oli jotain erilaista, mikä Brodsky itse ei halunnut puhua. Et kerro, se on pitkä ja vaikea. Noin niin hän vastasi pyyntöihin. Kuten Anna Andreevna, hän perusti nopeasti uuden tuttavuuden tason. Hän oli nuori eikä tietoinen hänen voimasta. "Big Elegy John Donna" aiheutti sanailua siitä, että Joseph itse ei ymmärrä, mitä hän kirjoitti. Ja hiän muistutti, kun he menivät hiänelle, ettei hän ollut lukenut oppaita tai kuuntele hiänen runojaan. Lyhyesti sanottuna he kehuivat kumpikin runojaan, hengittäen talossaan eri ilmaa. Hän tuskin tiesi, että Ahmatov vertaa ystäväänsä poikansa kanssa eikä kannata jälkimmäistä.
ellauri246.html on line 375: Neuvostojen tuomioistuimen toisessa kokouksessa hänellä oli tietysti asianajaja, mutta sillä ei ollut mitään roolia. Palkittu vakavimmalle rangaistukselle: viiden vuoden pakkotyövoimaxi. Mutta vain Arkhangelskin alueella käytetty aika, sitä hän muistutti kiitollisuudella. Hän tutki maalaismaisemaa maalaismaisten miesten kanssa, hän opiskeli Ison-Britannian kirjallisuutta iltaisin ja hänen rakas koiransa nuoli hänen takapuolta. Kaksi piirin sanomalehdessä julkaistut kaksi runoa olivat tuskin vain runoilijan julkaisemista elämässään Neuvostoliitossa. Tultuaan Norinskayalle ja Marialle, hän jopa asui jo pitkään. Hän ryntäsi ja epäili erityisesti, koska hän oli Basyshev. Siitä huolimatta on kuitenkin, että ne olivat parhaat ihmiset, jotka on omistettu rakastettuihin runoihin. Nuori mies, joka tunnusti kaikkien valtavan lahjakkuuden, tuli pohjoiseen erämaahan ja jätti vakiintuneen runoilun rutosti ainutlaatuisella tyylillä, rytmillä ja intonaatiolla. Loppujen lopuksi tiedetään, että on mahdotonta jäljitellä Brodskia. Toissijainen on havaittavissa ensimmäisestä rivistä.
ellauri246.html on line 495: Vuonna 1972 Brodskyltä valmistui "Roomalaisen ystävän kirjaimet". Tämä on hengellinen selviytymisohjelma niille, jotka eivät ole vaurioituneet mielessä ja säilyttävät yhteisen mielen ja ihmisarvon tunteen. Brodsky käyttää Marzilan muinaisen roomalaisen runoilun kirjallisuuden naamiota, joka on kirkastettu satigisen saamisuudesta ja honed laconicism hänen epigraminsa. Martzialilla oli ristiriita vallan kanssa, ja vanhuxena hän palasi ulkopuolelle, valitsi henkilöxi yksityisen henkilön, joka uppoaa mieluummin nöyryytykseen. Vanhusten miehen maski, tunnetusti, valitti 32-vuotias Brodsky, on yksi itsetuhojen keinoista. Itse asiassa Brodskin eettiset filosofiset havainnot kertyvät elämään, jotka heitetään täällä maksimaalisten kommenttien muodossa. Kirjoittaja käyttää epistolar-muotoa, jonka avulla voit ylittää monipuolisen materiaalin yhdeksi kokonaisuudeksi. Selkä-skeptinen ilme asioita duunatessa ei peruuta kiitollista asennetta siihen, mikä tekee eläimistä kauniita. Rakkausnäkymä sankarista on merelle, vuorille, puille, varrelle vanhemman baarin. Elämän korkeimman arvon ymmärtäminen läpäisee koko työn.
ellauri246.html on line 568: Iosip Alexandrovich syntyi 24. toukokuuta 1940 Leningradissa. Hän syntyi juutalaisessa perheessä, isä Alexander Ivanovich Brodsky - sotilasvalokuva, äiti Maria Moiseevna Volpert - kirjanpitäjä. Tulevan runoilun lapsuus oli sodassa, hänen isänsä tuolloin taisi palvella Japanissa, Joseph ja äiti evakuoitiin Cherepovetsille. Lapsuuden jälkeen koulun ikä, kun runoilija puhui eri haastatteluissa, hän jo oli kokenut painostusta muilta kansalaisuudestaan, mutta hän ei koskaan kieltäytynyt siitä, että hän oli juutalainen.
ellauri409.html on line 351: TS Eliot attested to the influence of this poem on his teenage writing. Siinä on samaa arkisen ja pyhän tyylisekaannusta kuin Tompan värsyissä. Jouni ize palvoi algolagnia Swinburnea, joka ei piitannut Jounista tuon taivaallista. Oddly shaped, grumpy and awkward-looking, with a prematurely balding pate and little brown beard, he was known to his students as ‘Jenny Wren’, to others as ‘Cockabendy’. Years later he was independently described as having ‘large and quickly-moving eyes that make one think of some abnormal bird’s’. Davidson himself looked back on these years as ‘shameful pedagogy’ and ‘hellish drudgery’. Jouni ei tullut toimeen runoilulla vaan otti kavereilta vippejä. Sen mielestä mursuwiixi Nietzsche oli the cat´s whiskers. Uskonto on perseestä, me ollaan kaikki jumalia jollain lailla. Lopulta se hyppäs jorpakkoon ja jätti sukulaiset puille paljaille.
ellauri421.html on line 121: Paz was not a supporter of Communist Cuban leader Fidel Castro. But he also criticized Nicaragua’s Sandinista guerrilla movement. Sekoittavaa, vielä sekoittavampaa kuin Fuentesin El Gringo. Paz oli intiaanin näköinen. Piedra de Sol ("Auringonkivi") on Octavio Pazin vuonna 1957 kirjoittama runo, joka auttoi luomaan hänen kansainvälisen maineensa. Sunstone on pyöreä runo, joka perustuu atsteekkien pyöreään kalenteriin ja koostuu yhdestä syklisestä lauseesta, joka heijastelee Venuksen synodista ajanjaksoa. Runossa on 584 hendekatavuista riviä, mikä vastaa tätä 584 päivän ajanjaksoa, ja sen jatkuvaa työntövoimaa korostaa se, että siinä ei ole pisteitä. Mahootointa. Runon kuusi ensimmäistä riviä toistavat itseään runon lopussa liikkeessä, joka "kaksinkertaistuu ja tulee täyden ympyrän, / ikuisesti saapuva". Se on siis vähän kuin Oli ennen Onnimanni. Sen alussa Octavio siteeraa hullua Nervalia, joka vuorostaan siteerasi porsasmaista Jean Paulia. Runoa ei löydy enää netistä. Ize asiassa yhtään Pazin runoa ei löytynyt jota välittäisi mainita. Huonon runoilijan tunnistaa siitä että se ei kexi muuta runoilemista kuin runoilua runoista ja kielestä. Tällästä pazkaa esimerkixi:
ellauri432.html on line 464: Harvaa teosta on parjattu ja kiitetty niin paljon kuin Spenglerin monumentaalista, yli 1200 sivua käsittävää Länsimaiden perikatoa. Thomas Mann pitää Spengleriä kohtalokkaana humanisuuden defaitistina sekä rakkaudetonta ja väärää kovuutta edustavana keikarina. Egon Friedell sen sijaan ihailee häntä suuresti ja pitää häntä Nietzschen jälkeen ehkä voimakkaimpana ja värikkäimpänä saksalaiselta maaperältä nousseena ajattelijana, jonka pääteos on täynnä säkenöivää henkevyyttä, voittoisaa psykologista selvänäköisyyttä sekä sanonnan persoonallista ja suggestiivista rytmiä. Spenglerin vastustajat ovat pitäneet häntä myös pessimistinä ja nihilistinä ja hänen historianfilosofiaansa spekulaationa ja runoiluna. Mutta hänen isänmaalliset ystävänsä ml autodidakti August Albers ovat torjuneet tällaiset syytökset ja nähneet hänessä suuren isänmaan ystävän, profeetan, taiteilijan ja syvällisen kulttuurifilosofin, jonka oivallukset ovat viitoittaneet vastaisen kulttuurintutkimuksen tietä.
xxx/ellauri013.html on line 759: Yö on laatuaikaa runoiluun.
xxx/ellauri044.html on line 794: Wecksellin vanhemmat olivat hattutehtailija Johan Wecksell ja Sofia Ulrika Björklund. Hän pääsi ylioppilaaksi 1858 Turun lukiosta ja opiskeli sitten estetiikkaa ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa. Ilmeisesti hattutehtailija antoi tämän tapahtua, eikä vaatinut, että Joose alkaisi lukea lakia. Oisko tosiaan noin? Ei ehkä ois kannattanut, kun poika pimahti liiasta runoilusta.
xxx/ellauri044.html on line 1053: Viettelevä narsisti tykkää toisesta tasan niin kauan kuin toinen ihailee sitä täysin kritiikittömästi. No sen verran kaupankäyntiä kai on vielä normaalia, että tykkää toisesta vaan niin kauan kuin toinenkin edes vähän tykkää izestä. Siis sellaisena kun ON, ei välttämättä kaikesta mitä TEKEE, esim pierut, runoilu, lusikan kalistelu aamupalalla, massutus tai vitun ärsyttävä pyllyily jääkapin ovella.
xxx/ellauri044.html on line 1258: Alibi-lehden luku, kirjat, heppahulluus tai alituinen runoilu.
xxx/ellauri091.html on line 160: Haahden runoilua löytyy myös virsikirjasta. Hänen suomentamiansa tai uudistamiansa ovat virret 30 Maa on niin kaunis, 320 Sinua, Jumalaa, 342 Niin ihanaa on ylistää, 508 Valkeus kirkas päällä synkän maan sekä 594 Käy aavaa merta purtemme. Tunnetuimpia virsiä on Haahden runoilema 548 Tule kanssani Herra Jeesus sekä 549 Pidä kiirettä, mä meinaan tulla jo.
xxx/ellauri237.html on line 751: Alasti olet yhtä yksinkertainen kuin yksi käsistäni: Sileäkarvainen, maanpäällinen, minimaalinen, pyöreä, läpinäkyvä. Alasti olet laiha kuin kuorittu vehnä. Alasti olet pieni kuin yksi kynsistäni: kaareva, hienovarainen, vaaleanpunainen, kunnes runoilupäivä on pulkassa ja pääsen hameen alle. Pitkässä pukujeni ja teosteni tunnelissa janoan sinua, joka yöllä puret minua kuin koira.
xxx/ellauri410.html on line 272: Hulmen painotus kuvan tärkeydestä vaikutti rankasti muihin runoelimiin, kuten Ezra Poundin paxuun mutta lyhköseen ja T.S Eliotin puoliveteiseen. Hulme sai apua Bergsonilta imagismiin ja Gustave Kahnilta loppusoinnuttomaan runoiluun. Loppusoinnuttomuus oli aikamoinen vallankumous. Ancient Greek and Roman poetry did not rhyme, and early European poetry did not rhyme either. In the West, rhyme began to emerge during the medieval period. In other countries, such as China, rhyming occurred much earlier. In fact, the earliest surviving evidence of rhyming dates back to China in the tenth century BC. Rhyme, as a tradition, probably came into English through the French influence following the Norman invasion of England. It may be that the Latin based languages of Europe took the idea of rhyme from the Arabic during the period that the Moors ruled in much of the Iberian Peninsula.
27