ellauri014.html on line 1651: Huomaan että barokkirunoilijasta tuli paljon pitempi pajatus kuin rokokoolibretististä. Sehän on tyylikästä. Vitalin Tutun jäämistöstä äkkäämä barokkikaappikin on pirunmoinen hökötys.
ellauri035.html on line 1109: Myrrha, joka on sama kuin se Smyrna, oli Adonixen äiti kreikan mytölögiässä. Adonixen muistamme myös Marinolampaasta, homosta barokkirunoilijasta, joka kirjoitti runoelman siitä. Milton ymmärrettävistä syistä piti sitä arvossa. No tää Smyrna eli myrrha muuttui mirhamipuuxi bylsittyään isäänsä (aina näitä insestijuttuja myyteissä, ajatus on aina askartanut siinä). Myrrha synnytti Adonixen ollessaan jo puu. Tarina on semiittinen. Siltä se kuulostaakin, vaikkei tiedetä mistäpäin se putkahti, siis se taru, ehkä Kyproxelta. (Sitäkään ei tiedetä mistä oxanreijästä Adonis sitten putkahti.)
ellauri049.html on line 1100: Esat on Jesajia. Esaias Tegnelliin vois myös tutustua. Siitäkin aluksi liberaalista orpopoika runoilijasta tuli vanhana ultrarojalisti hullu. Sen saaga koski Frithjolfia.
ellauri052.html on line 315: Coleridgen isä oli pappi, ja poikakin oli vakaumukseltaan uskonnollinen, vaikka hän nuorempana oli äärimmäisen radikaali ja vastusti dogmiuskoa. Hänen ihanteensa oli John Milton. Hän oli yksi kolmesta järvikoulun runoilijasta, lakisteista (lakists), joka nimi heille annettiin siksi, että he kaikki viettivät osan elämästään Cumberlandin järvien rannoilla. Yhteistä heille oli se, että he nuoruudessaan ihailivat Ranskan vallankumouksen aatteita. Coleridgen runoelmat ovat haaveellisia kuvauksia täynnä hehkuvaa tunnetta ja mystillistä luonnonihailua. Kolmas oli Bob Southey josta Byron ei pitänyt.
ellauri055.html on line 1413: Tähän saa loppua kertomus lapsekkaasta runoilijasta, heikko hyvästijättö-säkeistö koko menneen kesän runoelmalle. Mutta tässä valossa ei mikään ole naurettavaa, kaiken raukenevaisuus vain on ilmeinen. Kimalaisen surina ja seinäkellon väsähtänyt astunta. Maurisemaista.
ellauri061.html on line 199: Edmond Malone, a Shakespearean scholar and critic of the late 18th century, found another flaw in this particular play, its lack of a proper decorum. He found that the "more exalted characters" (the aristocrats of Athens) are subservient to the interests of those beneath them. In other words, the lower-class characters play larger roles than their betters and overshadow them. He found this to be a grave error of the writer. Tääkin muistuttaa Nuorgamin runoilijasta (ks alempana).
ellauri110.html on line 929: Pushkin tykkäs imettäjästä enemmän kuin äidistä. Ei vanha tammi ollut nähnyt Pushkinia, ei sillä ole silmiä, mutta Pushkin oli ehkä nähnyt sen pienenä. Vain vilpilliset ovat vilpittömiä, koko sana on niiden keximä. Runous ja rakkaus, rakkaus ja runous. Toinen "tunne" auttaa toista, mitä vittua? Ei runous ole tunne Mäkelä? Pointin kyllä arvaan, runous on kuin Bob Dylanin huuliharppu tai sähkökitara, sitä näppäiltyään pääsee huulille ja kohtapuoleen näppäilemään alahuulia. Ja sitten kipeät ja kepeät hyvästit, ainakin jos on kyse runoilijasta izestään. Kestä muustakaan.
ellauri118.html on line 446: Boris Leonidovitš Pasternak (ven. Борис Леонидович Пастернак: 10. helmikuuta (J: 29. tammikuuta) 1890 Moskova – 30. toukokuuta 1960 Peredelkino) oli merkittävä venäjänjuutalainen runoilija ja kirjailija. Boris Pasternak tunnetaan Venäjällä ennen kaikkea juhlittuna runoilijana. Hän on yksi neljästä Stalinin ajan johtavasta runoilijasta, muiden ollessa Anna Ahmatova, Marina Tsvetajeva ja Osip Mandelstam.
ellauri135.html on line 757: Runon "Testamentti" kirjoitti Lermontov vuonna 1840, kun hän oli jo toisessa maanpaossaan Kaukasuksella. Monet tutkijat pitävät sitä profeetallisena testamenttina runoilijasta itsestään. Lyriikan sankarin tarina muistuttaa todella paljon Lermontovin kohtalosta. Ehkä hän kuvitteli näin tulevaa tulevaisuuttaan.
ellauri135.html on line 902: Avioliitossa hiän ei ollut onnellinen. Mies ei ollut yhtä kateellinen kuin Lermontov, ja hän kieltäytyi puhumasta runoilijasta. Useita tapaamisia pallojen ja juhlallisuuksien kanssa miehensä kanssa tapahtui, ja kaikki Lermontovista saivat sen. Nämä vierailut Barbaraan olivat katkera: terävä kielen runoilija pilkkasivat avoimesti paitsi miehensä kuin miehensä, hän sai myös taintoja. Monissa teoksissa runoilija kuvaili tätä tarinaa - kaikki hänen sankarillansa, sekä ulkoisesti että sisäisesti Barbaran kaltaiset, ovat syvästi tyytymättömiä, ja heidän aviomiehensä ovat täynnä mitään. Bakhmetev Lermontov vihasi ja ei pitänyt arvokasta onnea ihmisenä lähellä ja keskinkertaisena.
ellauri146.html on line 416: Vignyn suurin teatterimenestys oli kuitenkin vasta Chatterton (esitetty 1835). Se heijastelee romantiikkaa ja erityisesti Vignyn käsitystä runoilijasta marttyyrinä, jota ei ymmärretä. Se oli valtava menestys ja aiheutti itsemurha-aallon, kuten Werther aikanaan. Aihe oli peräisin Vignyn vähän aiemmin julkaisemasta, Laurence Sternen ja Denis Diderot’n esikuvan mukaan kirjoittamasta, katkeruuden leimaamasta Consultations du docteur Noir: Stello ou les dìables bleus (1832). Siinä vaiheessa Vignyn maine varjosti Hugoa, joka vasta vähitellen sai mainetta, mutta tilanne muuttui pian Hugon eduxi, kun Vignyn kirjoitustyö näytti yhtäkkiä lakkaavan.
ellauri146.html on line 418: Vignyn julkaisut jäivät hänen viimeisten 29 vuotensa aikana vähäisiksi. Uran alkuaikojen ystävät, Victor Hugo ja Sainte-Beuve, hylkäsivät hänet. Sainte-Beuve kirjoitti, että hän on kaunis enkeli, joka on juonut etikkaa. Ranskan akatemiaan Vigny valittiin vasta 1846, ja liittymispuhe jäi hänen viimeiseksi julkiseksi toimekseen. Viimeiset 25 vuottaan hän asui yksin maatilallaan. Vapaaehtoiseen eristäytymiseen saattoi vaikuttaa suhde taiteilija Marie Dorvaliin, johon hän oli tutustunut Chattertonin harjoituksissa. Dorvalilla oli näytelmässä "Kittyn" rooli. Heidän suhteensa päättyi pian, ja sydänsuru sai Vignyn kirjoittamaan runon La colère de Samson. Viimeisiä vuosi varjosti myös sairastuminen syöpään. Vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi hänen mestariteoksensa Les destinées (1864) ja hänen 40 vuotta pitämänsä päiväkirja, josta hänen ystävänsä ja testamentin toimeenpanija Louis Ratisbonne julkaisi katkelmia nimellä Journal d’un poète, jotka antoivat runoilijasta uudenlaisen kuvan.
ellauri160.html on line 107: Kun Aronpuro oli saanut suomennoksen tehtyä, hänessä heräsi halu kirjoittaa perusteelliset jälkisanat, luoda kokovartalokuva runoilijasta. Aronpuron mielestä Ezra Poundista on korostettu vain kahta puolta.
ellauri203.html on line 397: Varsovassa alemman keskiluokan perheeseen syntynyt Gałczyński evakuoitiin vanhempiensa kanssa ensimmäisen maailmansodan puhjettua, ja vuosina 1914–1918 hän asui Moskovassa, jossa hän kävi puolalaista koulua. Palattuaan Puolaan vuonna 1918 hän opiskeli klassikoita ja englannin kieltä Varsovan yliopistossa ja esitti väitöskirjan olemattomasta 1800-luvun englantilaisesta runoilijasta Morris Gordon Cheatsista.
ellauri246.html on line 510: Tuskaa olivat niskatuskamiehen ensimmäiset vuodet. Brodsky näinä vuosina muistuttaa kuin kasvi, joka on noussut maahan, ja se vedettiin ulos ja siirrettiin toiselle maaperälle, eikä se ole selvää, järjestetäänkö se. Ulkoinen runoilija on turvallinen elämäntapa ristiriidassa voimakkaasti emotionaalisen ja psykologisen kooman tilan kanssa, joka Brodsky uusi uudelleen ensimmäistä kertaa maailman kirjallisuudessa. Stripping metaforisesti, runoilija tuntuu kuolleiksi. Runossa "1972": "Tämä ei ole mieli, vaan vain veri." Runaatti tykkää itseään varjoilta, jotka pysyivät henkilöltä. Maahanmuutto, joka kuljetettiin niiden kanssa, ei pelkästään vapautta vaan myös kaikkien tavanomaisten siteiden tauko. Kaikki, mikä oli kalliita henkilölle, otettiin häneltä. Brodskillä oli tunne roikkua tyhjyydestä, ja tämä isku oli niin kohtuuttomia, että se johti sielun väliaikaiseen halvaantumiseen. Lähempänä Brodskin tapahtumista lähestyi Luriea, joka sanoi, että Emigratin Brodskin runous - это itsemurhan sitoutuneiden henkilöiden muistiinpanoja. Skopanova uskoo, että on oikein puhua murhasta. "Vahva kipu, tappaminen tämä, joka kestää valoa." Runotila on hämmästynyt, tappanut, mikään ei tunne, tämä on suurin kärsimys, kun henkilö kärsii niin paljon, että se menettää mahdollisuuden ilmaista se emotionaalisesti. Itsensä kieltäminen, metaforisen käyttäminen liikkumattomuuden arvolla, kuolleet, kun BrodSky tarkastelee itseäsi sivulta ja korjaa vain liikkeen avaruudessa. Usein hän kirjoittaa itsestään kolmannessa henkilössä, kuten runossa "Laguna": "Vieraat, jotka kuljettavat grappaa taskussaan, ehdottomasti kukaan, mies, kuten kaikki, jotka ovat menettäneet muistia, kuvaavat ..." Yliköriltään hermostuneesta " shokki. Brodsky erottaa oman ruumiinsa sielusta ja tekee siitä itsenäisen merkin: "Ruumiin sadetakki muotoilee palloja, joissa rakkaus, toivo, usko, ei ole tulevaisuutta." Tämä ei ole henkilö, joka oli nuoruudessani, se oli vahvistettu ja jatkuvasti tietoinen runoilijasta. Se ei ole sattumalta, että yhdessä runoista, lyyrinen sankari tarkastelee peiliä ja näkee vaatteita, mutta ei kasvoja.
ellauri276.html on line 844: Tietoja runoilijasta.
ellauri349.html on line 757: Radikaalin innovatiivisella työllään ja traagisella elämäntarinallaan Friedrich Hölderlin ilmentää ajatusta runoilijasta nerouden ja hulluuden välillä rotevammin kuin mikään muu.
ellauri421.html on line 263: Evgeniy syntyi Moskovassa. Lapsuudesta lähtien häntä ympäröi vauraus. "Kun tapasimme henkilökohtaisesti, Dolmatovsky osoittautui metrosexuaaliksi", muisteli hänen ikätoverinsa Jakov Helemsky tulevasta runoilijasta. — Tyylikäs vetoketjullinen takki (silloin vielä harvinaisuus), löysät golfhousut, värikkäät leggingsit, paksupohjaiset kengät. Komea, hyvin hoidettu poika, kuten sanotaan, hyvästä kodista. Isä on kuuluisa lakimies. Huoneisto Gogolevsky Boulevardilla. Hän opiskeli arvostetussa koulussa nro 17 Prechistenkan ja Ostozhenkan välisellä kujalla. Kahdeksannelta luokalta minut siirrettiin pedagogiseen korkeakouluun ilman kokeita.
ellauri421.html on line 1096: Näistä kahdesta runoilijasta kertova ooppera kantaesitettiin Ilmajoella kymmenen vuotta sitten. Samassa Rintamaveteraanien tilaisuudessa esiintyivät sodan jälkeisen sukupolven kirkkaimmat artistit – kuten niin monesti veteraanitilaisuuksissa muulloinkin – Eino Grön ja Katri Helena. Jälkimmäinen lauloi Juha Watt Vainion sanoittaman laulun, jota hän on esittänyt jo 55 vuotta:
xxx/ellauri056.html on line 53: Tähän viittaa kai Oiva Paloheimon iskä hämärästi puhuessaan jostain nimeltä mainizemattomasta "ranskalaisesta runoilijasta". Höh. Ei löydy mitään sellaista ranskalaista runoilijaa. Tämmöistä löytyi:
xxx/ellauri081.html on line 198: Marja laittoi herkullista uunihaukea, järvi oli kylmä ja paras Runebergin tuntija antoi täyden tunnustuksen: paras kirja runoilijasta, jonka hän muistaa lukeneensa. (Omiaan hän ei kaiketi laske mukaan, tai ei muista lukeneensa.)
xxx/ellauri357.html on line 405: Yli 25 vuotta sitten joku WJT Mitchell toivoi, että tulevaisuudessa kriitikot kiinnittäisivät huomiota "vaaralliseen… ilkeään… likaiseen" Blakeen, jonka aikaisemmat tutkijat desinfioivat "turvallisesti pyhitetyksi" tehdessään, ja hänen teostensa asianmukaiseen tutkimiseen ammattilaisvoimin. (Mitchell 1982, 410, 411, 414). Profeetallisten pohdiskelujensa aikana Mitchell tunnisti blakelaisen seksuaalisen siveettömyyden paksun sarjan, joka otti usein hyvin outoja muotoja, ja vaikka nyt onkin epämiellyttävää nähdä hänen paimentavan homoseksuaalista fellatiota, naisellisuutta ja lesbovoyeurismia yhdessä raiskauksen, himon ja sadomasokismin kanssa sinkkuna (lika) "epänormaalin seksuaalisuuden" banneri, hänen paljastamansa elävät – heteroseksuaalisuutta hämmentävät – kohtaukset (414) tekivät kohtuulliseksi olettaa, että kun queer saapui sisään kylmästä, Blake Studies toivottaisi sille lämpimän vastaanoton. Tuon vuosikymmenen lopulla Camille Paglian (1990) karu kuvaus Blakesta "British Sade" (270) ehdotti varmasti samanlaista kriittistä tulevaisuutta. Hänen ilmestymisensä runoilijasta saattaa vapista ja iskeä "suuren äidin" alla, mutta edipaalinen terrori antaa myös outoa ymmärrystä, sillä "Blaken kauhistuttava kohtalo oli nähdä kuilu, josta useimmat miehet väistyvät: infantilismi kaikessa miesten heteroseksuaaluudessa" (287). Ja 1990-luvulla omituisia pilkkuja välähti toisinaan sukupuolitutkimuksesta, varsinkin sellaisesta, joka yritti hypätä tiiliseinää vastaan, johon feministinen kritiikki oli törmännyt yrittäessään tuomita Blaken "naisvihaa".
22