ellauri011.html on line 190: Siis romantiikan ajan hörhöjä.

ellauri014.html on line 396: No ei! Julia ei tällä kertaa suutu vaan se sairastuu. Kunnon romantiikan ajan ratkaisu. Oli näppärää kun ei ollut antibiootteja, porukkaa sai pois juonen tieltä vaan napsauttamalla sormia. George Byronistakin tuli yön yli lordi. Pikku lordi säikähti niin paljon että herahti itkemään: mitä pahaa mä nyt oon tehnyt?
ellauri036.html on line 91: Ei hitto kyllä tää Musse on herraskainen monellakin tavalla. Laahus on sen mielestä vastenmielistä, jengi ei enää tunne paikkaansa, vaan yrittää keulia, ei anna tietä herrasväen vaunuille. Säätytietoinen paskiainen kaiken romantiikan takana. Ja #metoo juttuja: naiset jotka bylsii omasta mielijohteesta on paaaaaljon pahempia kuin kurtisaanit jotka sentään rakastuvat pokiinsa, ja joskus sivuuttavat paremmin maxavan asiakkaan köyhän pojannulkin takia. Se on hienoa. "Te olette ikävä, menen miehen luo, jota rakastan. Tämä tyttö oli enemmän arvoinen kuin monet niistä, joille ei makseta." Tästähän on Ballsackillakin paljon omakohtaista kerrottavaa.
ellauri045.html on line 467: Joulukuussa 1925 runoilija Sergei Jesenin (1895-1925) menehtyi Leningradissa romantiikan sääntöjen mukaan. Hotelli Angleterressa Jesenin viilsi ranteensa, kirjoitti jäähyväisrunonsa omalla verellään kuin japanilainen samurai ja hirttäytyi. Vähän aiemmin hän oli päässyt mielisairaalasta, jossa oli viettänyt kuukauden masennuksen takia.
ellauri045.html on line 767: Porvaristo on kokenut myös vastustusta. McCloskeyhin nojautuva Lillrank näkee hyökkäyksen valistuksen arvoja ja porvarillisia hyveitä kohtaan tulleen kahdesta suunnasta, marxistisesta vasemmistosta sekä romantiikan ja nationalismin oikeistosta. Syytteinä ovat olleet muun muassa epätasa-arvon tuottaminen ja ahneus.
ellauri047.html on line 41: Goethe oli Weimarin klassikkoihin kuuluva, ajan antiikkiin nojaava uushumanisti, joka antoi vaikutteita myös suomalaiseen kansallisromantiikan ajan kirjallisuuteen. Goethen kuuluisa nuoruudenteos on kirjeromaani Nuoren Wertherin kärsimykset (1774), ja hänen pääteoksensa on kaksiosainen, runomuotoon kirjoitettu Faust (1808, 1832).
ellauri047.html on line 799: Ossianin laulut (The Works of Ossian) ovat kokoelma skotlantilaisen runoilijan James Macphersonin kirjoittamia, vuosina 1760–1765 englanniksi julkaistuja sankarirunoja. Macpherson väitti runojen olleen käännös hänen Skotlannin Ylämailta kokoamastaan, suullisena kansanperinteenä säilyneestä ikivanhasta gaelinkielisestä runoudesta, jonka alkuperäinen sepittäjä olisi ollut varhaiskeskiajalla elänyt Ossian-niminen bardi. Runot ruokkivat skottien kansallisuusaatetta ja saivat suuren suosion ympäri Eurooppaa siitä huolimatta, että niiden autenttisuudesta esitettiin alusta alkaen epäilyksiä. Ossianin laulut vaikuttivat merkittävästi varsinkin romantiikan kirjallisuuteen ja runouteen. Nykyisin niitä pidetään paljolti Macphersonin itsensä sepittäminä, vaikka hän lainasi niihin aiheita myös oikeasta kansanrunoudesta.
ellauri052.html on line 313: Samuel Taylor Coleridge (21. lokakuuta 1772 Ottery St. Mary, Devon, Englanti – 25. heinäkuuta 1834 Highgate, Englanti) oli englantilainen runoilija, kirjallisuuskriitikko ja filosofi, joka oli ystävänsä William Wordsworthin kanssa yksi englantilaisen romantiikan perustajia. Lisäksi hän oli yksi niin kutsutuista Englannin järvialueen runoilijoista. Hänet tunnetaan parhaiten runoistaan Kublai-kaani sekä Vanhan merimiehen tarina (The Rime of the Ancient Mariner) sekä merkittävimmästä proosateoksestaan Biographia Literaria.
ellauri061.html on line 170: Lysähteri luettelee lyhyesti onnettoman romantiikan syyt: 1) eri-ikäisyys, 2) erikokoset reviirit, 3) pappa betalar och stämmer. Hernia ja Lysähteri päättää lähtee Renoon, huizin Nevadaan. Helena, kah, tulee.
ellauri066.html on line 389: Richard Halliburton (s. 9. tammikuuta 1900 – katosi 24. maaliskuuta 1939) oli amerikkalainen lehtimies ja maailmankulkuri. Luonteeltaan hän oli kuuluisan huoleton hetkessä eläjä ja hedonisti, eräänlainen uuden ajan epikurolainen. Halliburton kirjoitti useitakin matkakirjoja; niistä on suomennettu ainakin Ruhtinaallinen retki romantiikan maille ja Lentävä matto.
ellauri072.html on line 131: Bernd Heinrich Wilhelm von Kleist (18. lokakuuta 1777 Frankfurt an der Oder – 21. marraskuuta 1811 Berliini) oli saksalainen näytelmä- ja romaanikirjailija sekä runoilija. Hänen tuotantonsa kuului romantiikan suuntaukseen.
ellauri077.html on line 764: Näitä ortodoxisia veljexiä ei pie sotkea Bart Niebuhriin eilliseltä vuosisadalta. Barthold Georg Niebuhr (27. elokuuta 1776 – 2. tammikuuta 1831) oli tanskalais-saksalainen valtiomies, pankkiiri ja historioitsija, josta tuli Saksan johtava antiikin Rooman historioitsija ja nykyaikaisen tieteellisen historiografian perustaja . Vuoteen 1810 mennessä Niebuhr inspiroi saksalaista isänmaallisuutta Berliinin yliopiston opiskelijoissa analysoimalla Rooman taloutta ja hallintoa. Niebuhr oli romantiikan johtaja ja Jenan tappion jälkeen syntyneen saksalaisen kansallishengen symboli . Mutta hän oli myös syvästi juurtunut valistuksen aikakauden klassiseen henkeen älyllisissä olettamuksissaan, filologisen analyysin käytössä ja historian yleisten ja erityisten ilmiöiden korostamisessa.
ellauri097.html on line 497: Sen melkein kaikki taulut vaimosta on tosi rumia. Kosto elää. Kaikki nää aikasen romantiikan julkkikset oli ällöjä. Byron bylsi kaikkea mikä
ellauri135.html on line 771: Mihail Jurjevitš Lermontov (ven. Михаил Юрьевич Лермонтов, 15. lokakuuta (J: 3. lokakuuta) 1814 Moskova, Venäjä – 27. heinäkuuta (J: 15. heinäkuuta) 1841 Pjatigorsk, Venäjä) oli venäläinen kirjailija, Aleksandr Puškinin rinnalla venäläisen romantiikan ja Venäjän runouden kultakauden merkittävin edustaja. Häntä pidetään kielellisenä uudistajana. Hän oli rumahko. Lermontov syntyi Moskovassa merkittävässä asemassa olleeseen sukuun, jonka sanotaan olevan lähtöisin skotlantilaisesta Learmonth-suvusta, jonka esi-isä Peter Lermontoff olisi 1600-luvulla jäänyt Venäjälle jäätyään sotavangiksi. Tarinaa ei kuitenkaan ole pystytty todentamaan dokumenteilla.
ellauri146.html on line 414: Vigny oli lyriikassaan romantiikan läpimurron edeltäjiä, samoin hän on ensimmäisiä, jotka hylkäsivät pseudoklassismin säännöt ja kulkee William Shakespearen jalanjälkiä. 1829 esitettiin Théâtre français’ssa Vignyn käännös Shakespearen Othellosta, joka aikanaan oli merkittävä rohkean, realistisen tyylinsä vuoksi. Odéonissa 1831 esitetty La maréchale d’Ancre käsittelee historiallista aihetta 1600-luvulta ja on Vignylle tyypillisesti fatalistinen. Pariisin oopperassa 1833 esitetty näytelmä Quitte pour la peur edustaa 1700-luvun tyyliä.
ellauri172.html on line 992: Cydalise oli ranskalaisen romantiikan sana runoiljoiden bändäreistä, itämaisen kauniista ja mielellään tubisista naisista. XIX vuosisadan pissaliisoja. "Talon vanhassa salongissa kajahtelivat meidän riimimme, jota usein pätkivät cydaliisojen hilpeät naurunpurskahduxet ja hupsut laulut. Missä ovat rakastettumme? Haudassa ovat. He ovat onnellisempia siellä, kauniissa paikassa, kuin kuoliaaxi nukutetut koirat. He ovat enkelten tykönä sinitaivaan takana ja laulavat ylistystä jumalanäidille." Niin, aina, joko madonnia tai huoria tai ehkä vähän molempia. Läski vanginvartijaämmä Beforeignereissa, jolta Tor Hunden kysyi johtuuko sen tahallinen vittumaisuus luonteesta vai työnkuvasta, vastasi: ehkä vähän molemmista.
ellauri189.html on line 655: Gaseeli (arab. غزل‎, ġazal) on persialainen runomuoto. Siihen kuuluu kaksisäkeisiä säkeistöjä. Ensimmäisen säeparin loppusointukaava toistuu myöhemmin parillisissa säkeissä. Persian runouden hallitsevaa muotoa on käyttänyt muun muassa Hafez. Eurooppalaisessa kirjallisuudessa se oli suosittu romantiikan aikana.
ellauri241.html on line 68: Yhden Michael O´Neillin mukaan Leimiä runossa "kohdellaan ambivalenttisesti, mutta huomattavalla myötätunnolla", mikä tekee "jyrkän kontrastin rauhallisempaan ja näennäisesti kritiikittömään romantiikan käyttöön kahdessa seuraavassa kerronnallisessa runossa.... onneton Lycius on Apollonioksen pelkistävän rationalismin ja Leimiän lumoavan illusorisuuden nalkissa kuin puun ja kuoren välissä."
ellauri254.html on line 58: Ernst Theodor Amadeus Hoffmann (24. tammikuuta 1776 Königsberg, Itä-Preussi – 25. kesäkuuta 1822 Berliini) oli saksalainen kirjailija, juristi, säveltäjä, musiikkikriitikko, piirtäjä ja karikatyristi. Hoffmann oli Saksan romantiikan huomattavin kertoja ja uudenaikaisen kauhukertomuksen aloittaja. Hoffmann on jäänyt kirjallisuushistoriaan lyhennetyssä muodossaan E. T. A. Hoffmann. Parhaiten Hoffmann tunnetaan teoksestaan Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas (Nussknacker und Mausekönig, 1816). Pjotr Tšaikovski sävelsi teoksesta vuonna 1892 tunnetun baletin, joka perustui Alexander Dumas'n versioon Hoffmannin tarinasta. Hoffmannista itsestäänkin on tehty ooppera, Jacques Offenbachin Hoffmanin kertomukset (1879). Jules Barbierin libretto perustuu hänen ja Michel Carrén näytelmään (1851), joka taas perustuu Hoffmanin kertomuksiin, joiden päähenkilönä hän itse seikkailee.
ellauri254.html on line 1065: Luullakseni siihen tarvitaan realismin ja romantiikan yhdistämistä. Ei realisti eikä romantikko, vaan sekä realisti että romantikko kuin kaksi eri persoonaa yhdessä olennossa.
ellauri260.html on line 91: Personalistit alkoi hälistä romantiikan jälkeisenä aikana. Impersonalistiset filosofiat hallitsivat valaistumista ja romantiikkaa panteismin ja idealismin rationalististen ja romanttisten muotojen muodossa Spinozasta Hegeliin. Tämän reaktion avainhenkilöitä olivat Friedrich Heinrich Jacobi (1743–1819), niin sanotun Pantheismusstreitin alullepanija 1780-luvulla, ja F. W. J. Schelling (1775–1854), joka myöhemmässä työssään hylkäsi varhaisten idealististen järjestelmiensä persoonattomat kannat.
ellauri260.html on line 109: Jeesuxen hyvää orjuutta vastaan hyökätään sekä oikealta että vasemmalta, onhan se keskustalaisuutta. Nouseva personalistinen filosofia kuitenkin hylkäsi persoonattomuuden paitsi idealistisen tai materialistisen determinismin ja kollektivismin muodossa, myös radikaalin individualismin muodossa, joka oli yhtä lailla modernin rationalismin ja romantiikan tuote ja joka esimerkiksi tiettyjen liberalismin ja anarkismin muotojen kautta oli ominaista myös yhdeksännelletoista vuosisadalle. Alusta alkaen personalismi julisti omalla tavallaan solidaarisuuden ja keskinäisen suhteen yhteisöllisiä arvoja. Vaatiessaan loukkaamatonta ihmisarvoa personalistit vastustivat utilitarismia, joka tekisi yhdestä ihmisestä vain "hyödyllisen" toiselle. Sosiaalisuus on kunnossa kunhan se tapahtuu seurakunnassa.
ellauri308.html on line 466: Stefan Żeromski ([ˈstɛfan ʐɛˈrɔmski] (kuuntele); 14. lokakuuta 1864 – 20. marraskuuta 1925) oli puolalainen kirjailija ja näytelmäkirjailija, joka kuului Nuoren Puolan -liikkeeseen 1900-luvun vaihteessa. Nuori Puola edisti dekadenssin, uusromantiikan, symbolismin, impressionismin ja jugendin megatrendejä. Häntä kutsuttiin "puolalaisen kirjallisuuden omaksitunnoksi". Hän oli neljä kertaa ehdolla kirjallisuuden Nobelin palkinnon saajaksi, muttei tärpännyt, mitali oli liian hiljan mennyt 1905 B-joukkueen Sienkiewiczille.
ellauri322.html on line 142: Kirjaa kunnioittivat ensimmäisen sukupolven romanttiset runoilijat , kuten William Wordsworth ja Samuel Taylor Coleridge , vaikka he myöhemmin kääntyivät pois radikalismista. Kuitenkin, kuten romantiikan tutkija Andrew McCann selittää, " Percy Shelleyn töiden radikalismissa Godwinin ajattelulla oli suurin vaikutus romanttiseen liikkeeseen, ja ... Shelleyn työ oli keskeisin radikaalin tunteen elpymiselle Napoleonin sotien lopulla."
ellauri325.html on line 243: Simon ja Toyota Celican sarvetetun isän mielestä kaikkein loukkaavinta Maurassa (=musta) ole että se oli kvarteroni eli neljännes neekeri. Vaimo perkele oli päästänyt puoliverisen pukille! Voi vittu mikä rasisti! Vaikkei sitä päältä huomannut. Sielusta sen kyllä huomasi, ja hitlerwiixistä. Kuraverisyys jättää sieluun ruman jäljen. Arteagoakin vaivasi myötäsyntyisen konnuuden taakka, sillä hän oli äpärrä. Mutta sellasta diktatuuria ei tulekaan joka hävittää kaiken romantiikan maailmasta. Eipä tietysti, FUCK! on Darwininkin suurin käsky, jolle EAT! ja KILL! tekee hunööriä.
ellauri328.html on line 221: Joseph von Eichendorff (10. maaliskuuta 1788 Lubowitz, Ratibor, Ylä-Sleesia, Preussi – 26. marraskuuta 1857 Neisse, Preussi) oli saksalainen vapaaherra sekä viimeinen saksalaisen romantiikan runoilija ja kirjailija. Eichendorff vietti lapsuutensa ylimyksellisen loiston ja nautintojen keskellä, mutta samalla ankaran katolisesti. Alusta alkaen häntä kiehtoivat romantiikan aatteet ja epäluuloisuus vieraita valtioita kohtaan.
ellauri345.html on line 291: Goethe oli tunkeutunut niin syvälle runouden olemukseen, että hän järisyttävimmin missasi kaikkia häntä ympäröivän maailman laulun tilaisuuksia, mutta halusi kuitenkin tallata vain tuota totuuden matoa. Hän oli myöhässä saksalaisen romantiikan kynnyksellä. Hänelle pääsy uskontoon, jonkinlainen kääntymys, yhteisön puoleen kääntyminen ei ollut sallittua, kuten Hölderlin ei saanut tehdä. Hän inhosi Goethea varhaisten romantiikan keskuudessa.
ellauri345.html on line 687: Vaikka hän keskittyi pääasiassa runouteen 1850-luvulla, hänen työlleen on ominaista "vahva sisäinen viittaus islamiin ja lyhyen aikaa juutalaisuuteen". Mutta aikalaistensa suureksi yllätykseksi hän kääntyi katolilaisuuteen Mainzin katedraalin taivaaseenastumispäivänä vuonna 1859. Samana vuonna ilmestyneissä kääntymyskirjoituksissaan Kääntymäni ja Rooman kolmoiskruunu hän selitti muuttonsa epätoivolla itselleen ja lähimmäisilleen ja ajalle yleensä. Tämän tunnustuksen mukaan hänen kääntymyksensä laukaisijana oli ranskalaisen romantiikan Charles Nodierin teoksen lukeminen, joka uskoi, että ihminen korvattaisiin korkeammalla olennolla, jonka olemassaolo ei olisi väliaikaista vaan pysyvää - tulevaisuuden enkeli. Daumer uskoi tunnistavansa Kristuksen tässä olennossa. Sellaiset me haluaisimme!
ellauri349.html on line 747: Johann Christian Friedrich Hölderlin oli saksalaisen romantiikan avainlapsi. Hän oli myös tärkeä ajattelija saksalaisen idealismin kehittämisessä, erityisesti hänen varhaisessa yhteydessä Georg Wilhelm Friedrich Hegeliin ja Friedrich Wilhelm Joseph Schellingiin ja heihin filosofisen vaikutuksensa ansiosta.
ellauri389.html on line 118: Coleridge oli paizi runoilija myös ja ennen muuta kirjallisuuskriitikko, romantikko, filosofi, moralisti ja teologi, jos britteihin voi uskoa. Samu oli ystävänsä William Wordsworthin kanssa yksi englantilaisen romantiikan perustajia. Hän jakoi volyymejä Charles Lloydin (n.h.) kanssa.
xxx/ellauri044.html on line 796: Wecksellin ura oli lyhyt mutta menestyksekäs. Wecksell ehti julkaista virallisesti uransa aikana vain kaksi teosta, runokokoelman Valda ungdomsdikter (1860) ja näytelmän Daniel Hjort (1863). Wecksellin henkinen tasapaino murtui 24-vuotiaana, ja hän joutui Lapinlahden mielisairaalaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Weckselliä pidetään lahjakkaimpana romantiikan jälkimaininkien ruotsinkielisistä kirjailijoista. lähde?
xxx/ellauri057.html on line 1402: Runoilijana marakatti oli 1920-luvulla lähellä Tuijunkantajat-ryhmää, muttei innostunut ryhmän eksotiikan ja koneromantiikan ihailusta, vaan korosti miehekkäästi suomalaista perinnetietoisuutta. Toisen maailmansodan ja sen aiheuttaman aatteellisen hämmennyksen (Mitä? nazit hävisi?) jälkeen Haavio korosti runoudessaan vastapareja luonto–ihminen, pysyvä–katoava, ajattomuus–sodan hävitys. Sodanjälkeisessä tuotannossaan hän toimi siltarumpuna perinteisen ja modernin lyriikan välillä ja uudisti merkittävällä tavalla runouden rytmiikkaa.
xxx/ellauri086.html on line 702: Edgar Allan Poe (19. tammikuuta 1809 Boston, Massachusetts, Yhdysvallat – 7. lokakuuta 1849 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja runoilija. Poe on amerikkalaisen romantiikan suuria nimiä. Poe tunnoetaan etenkin kauhuteemoistaan, ja hän on vaikuttanut symbolisteihin sekä ollut monen salapoliisi- ja tieteiskirjailijan esikuva.
xxx/ellauri116.html on line 200: Niin tää on oikeesti se kuumottava pointti kanssa. Sitten kun on ollut valistus ja näin, alkoikin jo sopivasti romantiikan aikakausi, ja avioliittoja alettiin solmia rakkauteen perustuen. Se tavallaan paransi vaimon statusta, vaikka nainen muuten pysyi samalla paikalla hierarkian alaportaalla. Vaimosta tuli apinan paras ystävä, muttei yhtään sen enempää. Onnen piti löytyä perheestä. Nainen ei ollutkaan enää syntinen eeva vaan viaton madonna. Avioliitossa piti olla kyse rakkaudesta eikä järjestelystä. Piti helliä toisiaan, pysyä terveinä ja lisääntyä harmonisessa yhteishengessä, ihan jepa.
xxx/ellauri127.html on line 848: John Keats [kiːts] (31. lokakuuta 1795 Lontoo, Englanti – 23. helmikuuta 1821 Rooma, Kirkkovaltio) oli romantiikan viimeisiä suuria runoilijoita. Lordi Byronin ja Shelleyn ohella hän oli keskeisiä hahmoja suuntauksen toisessa sukupolvessa, vaikka hän julkaisi tuotantonsa neljän vuoden kuluessa. Keatsin lyhyen (26v) elämän aikana kriitikot eivät arvostaneet hänen tuotantoaan, mutta kuoleman jälkeen hänen vaikutuksensa sellaisiin runoilijoihin kuin Alfred Tennyson ja Wilfred Owen oli huomattava. Keatsin runoja luonnehtivat aistilliset kuvat, etenkin oodeja (eli ylistyslaulujä), jotka ovat englantilaisen kirjallisuuden suosituimpia runoja. Hänen kirjeensä ovat englantilaisten runoilijoiden kuuluisimpia kirjeitä.
xxx/ellauri128.html on line 167: Richterin tuotanto on laaja ja osin melko vaikeaselkoinen. Tyylillisesti häntä on vaikea laskea juuri mihinkään koulukuntaan tai ryhmään, vaikka hän eli saksalaisen klassismin ja romantiikan aikana. Hänen saksankielensä on monivivahteista ja sen tähden hänen kirjojaan on vaikea kääntää muille kielille. Hänen teoksiaan ei ole käännetty suomeksi. Muotokuvassa hän näyttää Lord of the Ringsin Klonkulta, mutta oli ilmeisesti tylsän porsaan näköinen.
xxx/ellauri128.html on line 168: Jean Paulilla on aina ollut ihailijansa ja hän kuuluu saksalaisen kirjallisuuden tärkeimpiin nimiin. Hän oli monille romantiikan ajan kirjailijoille tärkeä esikuva. Lisäksi hänen kirjoillaan oli suuri merkitys eräille romanttisille säveltäjille, esimerkiksi Robert Schumannille ja Johannes Brahmsille. Jostain syystä siihen liitetään adjektiivit "humorous" ja "sentimental". Oliko se siis jonkinlainen huromisti?
xxx/ellauri129.html on line 721: Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja. Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjastonhoitajia. Nodierista tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään tämän vuoxi paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.
xxx/ellauri202.html on line 430: Juonen lähtökohtana näyttää olevan romantiikan peruskuvio eli EAT! vs FUCK!. Älä poika bylsi tota köyhää mirriä jolla on hyvät geenit vaan tätä rumaa joka tuo muassaan lisää meemejä. Miten pitkästyttävää.Tulee mieleen viulunsoittaja katolla.
xxx/ellauri252.html on line 289: Kalle Päätaloa eli ”Joulupuukalle Pääkalloa” hän ei ole jaksanut lukea kymmentä-viittätoista sivua enempää ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan hän leimaa ”ryynegreeniläiseksi” sotaromantiikan tuotteeksi. Velikultakirjallisuutta, jota on käytetty sotapropagandan välineenä.
xxx/ellauri306.html on line 435: Goottien mukaan on nimetty monia myöhemmän ajan ilmiöitä, joilla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten goottien kanssa. Renessanssiajan oppineet alkoivat kutsua 1100–1500-luvuilla suosittua taiteen ja arkkitehtuurin suuntausta halventaviksi tarkoitetuilla nimityksillä ”goottilainen” ja gotiikka. Heidän tarkoituksenaan oli korostaa, että keskiajan taide oli vähempiarvoista kuin antiikin taide, koska heidän mielestään gootit olivat tuhonneet antiikin korkeakulttuurin ja korvanneet sen omallaan. Kun romantiikan aikana keskiaika nousi uudelleen kiinnostuksen kohteeksi, ”goottilaisiksi” alettiin kutsua monia romantiikan taiteen ilmentymiä, kuten kauhukirjallisuuteen kuuluvia niin sanottuja goottilaisia romaaneja. Tämän seurauksena ”goottilaisuus” alettiin yhdistää synkkään kauhuestetiikkaan, mikä puolestaan innoitti 1900-luvun lopulla syntynyttä goottikulttuuriksi kutsuttua nuorison alakulttuuria. Tää on taas tietysti kaikki anglosaxipotaskaa.
xxx/ellauri329.html on line 513: No ohjaaja oli käyttänyt taiteellisia vapauksiaan ja hieman muokannut juonenkäänteitä. Varsinkin romantiikan lisääminen oli ainakin naiskatseiljoille mieluisaa. Lisäksi tarina oli älykäs. Tarinan sijoittuminen 1930-luvulle oli niin kulttuuri- kuin yhteiskuntahistoriallisestikin kiinnostavaa. Nostalgiset vaatteet ja vanhat kuorma-autot olivat hauskoja! :)
xxx/ellauri450.html on line 440: Kuvassa on Algernon Charles Swinburne herutuskuvassa, jonka Dante Gabriel Rossetti maalasi vuonna 1862. Algernon Charles Swinburne (1837–1909) oli englantilainen runoilija, joka tunnetaan erityisesti lyyrillisestä ja usein kiistanalaisesta runoudestaan. Hän oli tunnettu hinuri ja algolagni. Dante Gabriel Rossetti (1828–1882) oli englantilainen runoilija, kuvittaja ja maalari, joka oli yksi prerafaeliittisen veljeskunnan perustajajäsenistä.  Rossettin maalaama muotokuva Swinburnesta on tehty kynällä paperille, ja se edustaa romantiikan taidesuuntausta.  Se edustaa myös queer- suuntausta. In many cases Rossetti drew Burne-Jones directly to the source material or subject matter, but there appears to be a deeper connection: the Pygmalion series and The Sirens, among others, contain queer undertones which hint at suppressed romantic feelings not least on the part of Burne-Jones.
43