ellauri008.html on line 49: Conrad asettui 36-vuotiaana vuonna 1894 asumaan Englantiin. Hän meni naimisiin, sai kaksi lasta ja matkusteli edelleen satunnaisesti. Enimmän aikaa hän kuitenkin kirjoitti, ja 1895 ilmestyi ensimmäinen teos, Almayer’s Folly. Conrad jatkoi kirjoittamista elämänsä loppuun asti, ja hänen viimeinen romaaninsa, The Nature of Crime, ilmestyi 1924. Joseph Conrad kuoli vuonna 1924 sydänkohtaukseen.
ellauri014.html on line 777: Tää on nyysitty suoraan setä Fénelonilta. Mitä tälläinen pätkä tekee romaanissa? Tästä näkee, että Rusakolla on mielessään koko ajan naisten kasvatus. Naisten romaaneilla oli/on tämä tärkeämpi tarkoitus: tehdä naisista parempia apulaisia, vääntää ne miesten mieleiselle luokille. Salapano alussa oli vaan houkutin, koukuttava namu, romaanin varsinainen opetus alkaa vasta nyt.
ellauri015.html on line 595: mikä on romaanin ja vitsin ero.

ellauri015.html on line 1170: Sodan jälkeen Leskinen oli opettajana Närpiössä, Pyhäjärvellä ja Kiuruveden Luupuvedellä. Kiuruvedellä ollessaan hän kirjoitti myös ensimmäisen romaaninsa Ehtoona sitten raukee turhaan… sekä kaksi seuraavaa teosta. Leskinen oli mukana myös nuorisoseura- ja seuranäyttämötoiminnassa. Vuonna 1955 Leskinen perheineen muutti Kuopioon, jossa hän toimi opettajana Puijon ja Haapaniemen kouluissa. Leskisellä oli kuitenkin edelleen Tuulentupa-niminen kesäpaikka Luupuvedellä. Siellä oli sitten mukavaa, tietäisittepä. Kuopiossa Leskinen jatkoi kirjoittamistaan, mihinkäs se leopardi pääsee täplistään, ja hänen esikoisnäytelmänsä Läpikäymälä kantaesitys oli Kuopion yhteiskoulussa lokakuussa 1962. Muutamaa vuotta myöhemmin Leskinen voitti näytelmällä Kumikakkuja Kuopion näytelmäkilpailun.
ellauri018.html on line 665: Julie on enimmäxeen conduct book, romaanina paljon paskempi, moraalisestikin ala-arvoinen. Ei ihme, mainize kymmenen hyvää sveiziläiskirjailijaa. Ei calvinismin pohjalta synny muuta kuin kolmisärmäisiä suklaapatukoita. Tobleroneja, trekantiga bajskorvar med nötter i.
ellauri019.html on line 665: Kosovon albaanimamun Pajtim Statovcin Bolla romaanin mottona oli hyvin Paulo Coelhomainen pikku kertomus, jossa paholainen lupaa jehovalle toimittaa kiärmeksen pois kuleximasta paratiisista, jos saa palkkioksi siltä sen pojan. Jumala suostuu kauppaan vaikka pitkin hampain. Aika kerettiläinen versio ilosanomasta, manikealainen muunnelma. Mut albaanithan onkin mumslimeita, vääraleukoja.
ellauri024.html on line 320: Huolestuttavasti alkaa näyttää siltä, että Arska on tolkun mies. Sillä on huumorintajua, ehkä liikaakin, ja se ei ole jumalinen. Lähetti jehovansa kassan kautta saman ikäisenä kuin minäkin. Puoluekanta temokraatti, ei sentään yleistemokraattinen, ihan vaan parlamentaarinen poroporvari. Arskasta ei tullut kirjailijaa, mutta sen muistelmissa on tää sama trokeerytmi. Sillä se ois kai romaaninsakin kirjoittanut, jos ois osannut. Se sanoo että synnintunto ja kunnianhimo tuhoovat ihmisen. Hyvä Arska.
ellauri025.html on line 776: Annelise on paizi Gayn Randin oppilas myös Mandevillen, joka kexi että terve izekkyys on moraalinen velvollisuus. Annelisessä on myös kumikana Bernerin piirteitä. Siitäkin piti tulla kaiken yxityistävä naisministeri, tai ministerinainen. Annelisalla on enemmän munaa kuin monella munattomalla miehellä. Monikalta pääsee tuotemerkkejä kuin Ivana Trumpilta, kun se yrittää tehdä pilkkaa Annelisesta. Mistä se tietää noi merkkituotteet niin tarkasti? Ehkä se on tutkivaa journalismia, romaanin taustatutkimuxen antia. Ja Anneliselta karkaavat rumat sanat sitten? Monika tuntuu aivan makustelevan niitä onnellisena. Monika on armottoman keskiluokkainen, Puotilan tytön kaunat parhaimmistolle ovat aika pinnassa. (Ei silti, löytyy menestyneemmille julkkixille kateita tavixia lähempääkin kotoa. En mainize nimiä.)
ellauri028.html on line 32: Hänen tarinoitaan alettiin julkaista suuressa määrin 1990-luvulla, ja hän on kirjoittanut myös romaanin. Kirjoituksissaan hän käyttää elementtejä saduista ja parodiaa.
ellauri029.html on line 344: –Voisin kirjoittaa romaanin siitä, kuinka paljon huonommin asiat ovat Yhdysvalloissa.
ellauri031.html on line 321: Se kirjoitti yhden romaaninkin 1910-luvulla, kirkonvastaisen, nimeltä Kardinaalin rakastajatar, jonka se sittemmin izesensuroi kun halus tehdä paavin kanssa sovinnon. Se oli kova marxilainen noihin aikoihin. Kova nietscheläinen myös, peukutti epätasa-arvoa ja yli-ihmisyyttä.
ellauri031.html on line 587: Juonen kehittely on lisäxi kaavamaista ja epäuskottavaaa, henkilöt tekevät esimerkixi keskenään teennäisiä sopimuxia. Sariola ei liioin kykene luomaan tai säilyttämään jännitystä, sillä supisuomalaiseen tapaan hän ei osaa vihjata vaan alleviivaa mitättömimmänkin käänteen. Kuolemaani saakka -romaanin lause "Hän totesi arvioineensa miehen luonteen täysin oikein" on ikävä kyllä tyypillistä Esa-Mauria. Juonenkin tasolla lukijan osaxi jää olla vain pelkkä passiivinen kuluttaja. Sariola ei siis ole tarinankertoja, vaan tarinantappaja, perinteisen pitkäpiimäinen selittäjä.
ellauri031.html on line 589: Tätä siantappoa jatkuu sivukaupalla, tulee sormet kipeiksi pelkästä kopioinnista. Mutta eteenpäin, tästähän voi oppia romaaninkin kirjoittamisen alkeita eikä vaan teurastusnixejä.
ellauri031.html on line 591: Vielä sietämättömämpää kuin Sariolan juonten kömpelyys on hänen kerrontatekniikkansa alkeellisuus. Sariolalle pitäytyminen normaaliproosassa, tuikitavallisessa minä sinä hän -muotoisessa kerronnassa, on varsin viisas valinta. Tajunnanvirta tai sisäinen monologi edellyttäisivät näet edes jonkinlaista kielellistä lahjakkuutta. Sariola sen sijaan pudottaa kavaletin toisensa jälkeen kuin maailman monin poni Polle, hänen kielikuvansa ovat naurettavuuteen asti kuluneitä ("viiltävä kaipuu") ja dialogi puisevan epäpuheenomaista ja yxitasoista. Tsygologi kaatuu rämähtäen fläppitaulun perässä, kirjan henkilöt eivät edes hätkähdä. Kummankin romaanin ulkopuoliset kertojat ja Rakkaan ystävän minäkertoja tulkizevat jatkuvasti sekä tilanteet että henkilöt. Nämä idioottipsykologit eivät koskaan vaikene, vaan tappavat lukijan mielenkiinnon joka askelella. Tai eivät tapa, se syntyy kuolleena.
ellauri031.html on line 613: Pikku-Make sikamessias toivoi, että Jalli kirjoittaisi vielä romaanin, jossa päähenkilöt havahtuvat huomaamaan, että maa ei ole litteä. No NIIN! Senhän Jalli sitten tekikin, vuosikymmeniä myöhemmin kirjassa Taivaanpallo! Ei mennyt Maken hyvä neuvo harakoille. Jalonen on kuin William Burroughsin lause: Hän kykenee pitkästyttämään kuset lukijoistaan missä tahansa aika-tila-asemassa. Todellisuus on totta, tiivistää Jalli Olonen. Pallo on pyöreä. Jalli Olosen vastarintaliikehdintä on kuin lasten ristiretkeä. Jehovan todistajat on hiljennettävä, etteivät jää vasikoimaan virkavallale.
ellauri033.html on line 55: Muotikirjailija julkkis pääsee akatemiaan 43-vuotiaana 1895. Vähän myöhemmin kuin mä Kovvolaan. Kirjailijana se on yhtä kausituote kuin Esa Sariola. Ilmeisesti ihaile triesteläistä jesuiittasukuista kaunista ja fixua Minnie David vaimoa joka osaa italiaa ja on hyvä kääntäjä. Senköhän käskystä se tekee täyskäännöxen aktiiviuskovaisexi 1901. Pettää sitä kyllä, se on normaalia. Asuvat koko ikänsä bulevardilla kuin Esa Saarinen ja Pipsa. Ne on lapsettomia. Paul on pessimisti eikä piittaa laahuxesta enempää kuin Pentti Linkola. Se ei ole ritarillinen vaan pelkkä porvari, valittaa aatelinen tuttava. Sillä ei ole syntyperää. Se on vähän maalta, Ardèchen kultahattu, moukka. Aatelisrouvien eunukki, mut bylsiihän se Marie Kannia. Matkustelee tosi paljon itexeen. Minnie jää kai kotiin kastelemaan kukkia kuin Mme Maigret. Jenkkituomisina tuo ranskankieleen sanan building. Ois saanu jättää tuomatta. Minnie kääntää jonkun Paulin ihaileman jenkkiromaanin, kääntäjättären nimeä ei "tietystikään" panna esille.
ellauri033.html on line 422: No se alotti kriitikkona, eikä pääse täplistään. Tyyppien teot on vaan veruke aloittaa viisasteleva pohdinta. (Kukas tästä tulee mieleen? No Esa Sariola!) Hienoa zygologiaa epäilemättä; mutta ois kiva kun toi zygologia ei olis pelkkiä alaviitteitä, joista se pitää enemmän huolta kuin henkilöistänsä, jotka sais elää elämäänsä ilman selityxiä. Hra Bourgetin henkilöt on suoraan sanoen vaan automaatteja. Välillä ne tekee jotain eleitä; heti kun ne liikauttavat edes eväänsä, kirjailija hyökkää väliin ja pitää esitelmän mekaniikasta, joka ei pääty ennenkuin se on osoittanut ihan pikkutarkasti miten kellokoneiston rattaat liikahtivat. Sellasta marginaalihuomautusten zygologiaa. Selitys tarjoillaan eri lautasella. Se tekee siitä muistiinpanoja, niin monisanaisia että ne peittävät koko textin ja tukauduttavat romaanin. Valtaosa sen kirjoista on karkeita luurankoja, jonka jokaiseen koukkuun on kiinnitetty anatominen kyltti. Sen huomas kun Une Idyllestä tehtiin teaterikappale. Näyttämöllä selittäjä piti hiljentää. Vaan banaali raaka melodraama jäi jälelle.
ellauri033.html on line 479: Jos ne ei kerro omia tarinoitaan, kirjailijat kexii juonia uutisista tai vanhemmasta viihteestä, esim myyteistä. Disciplen taustalla oli joku affaire Chambige, ilmeisesti jonkun Paulin kaverin tunaroima Klasu ja Ebba tapaus, jossa Klasu muka ampuu vahingossa oman pään ohi ensin nitistettyään menestyxekkäästi Ebban. Tästä nuoriso oppii ampumaan huonosti, tuumii Bourget ja päättää kirjoittaa siitä opettavaisen romaanin. Sekaan voi laittaa paljon monarkismia ja mies-ja ääniperiaatteen pelkoa, puhumattakaan nais-ja ääniperiaattesta. Plus muuta naisten halvexuntaa ja niistä viisastelua. Proustin hyvä puoli sentään on et se on kiinnostunut vaan ja yxinomaan persereijistä.
ellauri033.html on line 574: Setämieskirjailijat, kuis ollakaan, kirjottaa nenäkkäistä nuorista miehistä jotka ezii izeään omasta ja naisystävien pyllyvälistä. Näitä piisaa. Pieru exyxissä itkevät ja nussivat nuoria huoria ja/tai ahnaita puumia. Nuorten miesten esikoisromaanint ja leffat tuppaa olemaan sellaisia vielä tänäkin päivänä, ja varmaan tulee olemaan maailman tappiin asti. Pyllyvälistä se minuus on löytyvä. No se tappikin voi siinä olla jo arvaamattoman lähellä. Hukkapätkän mainizemia ja muita seuraavassa taulukossa:
ellauri033.html on line 744: Mutta kuka voi määritellä tarkan hetken jolloin jokin tarina alkaa? Kaikki on jo alkanut aikaisemmin, jokaisen romaanin ensimmäisen sivun ensimmäinen rivi viittaa johonkin joka on jo tapahtunut kirjan ulkopuolella. Tai todellinen tarina on se joka alkaa 10 tai 100 sivua myöhemmin ja kaikki se mikä edeltää on vain prologia. Ihmislajin yxilöiden elämä muodostaa jatkuvan juonen, jossa jokaisen yrityxen eristää koetun pätkä jolla on merkitys erillään muusta - esimerkixi 2 ihmisen tapaaminen joka muodostuu ratkaisevaxi kummallekkin - on otettava huomioon että kumpikin kuljettaa mukanaan kudosta jonka muodostavat teot, ilmapiirit, toiset ihmiset ja että kohtaamisesta seuraa muita tarinoita jotka erottautuvat heidän yhteisestä tarinastaan.
ellauri034.html on line 541: Conrad asettui 36-vuotiaana vuonna 1894 asumaan Englantiin. Hän meni naimisiin, sai kaksi lasta ja matkusteli edelleen satunnaisesti. Enimmän aikaa hän kuitenkin kirjoitti, ja 1895 ilmestyi ensimmäinen teos, Almayer’s Folly. Conrad jatkoi kirjoittamista elämänsä loppuun asti, ja hänen viimeinen romaaninsa, The Nature of Crime, ilmestyi 1924. Joseph Conrad kuoli vuonna 1924 onnistuneeseen sydänkohtaukseen.
ellauri040.html on line 227: Aleksis Kivi (oik. Alexis Stenvall (10. lokakuuta 1834 Nurmijärvi – 31. joulukuuta 1872 Tuusula) oli suomalainen kirjailija. Kivi kirjoitti kansallisromaanin aseman saavuttaneen romaanin Seitsemän veljestä (1870), näytelmiä kuten Nummisuutarit (1864) ja runoja.
ellauri040.html on line 248: Seitsemän veljestä julkaistiin ensin Novelli-kirjaston vihkosina. Ahlqvistin kritiikin jälkeen kustantaja keskeytti vihkojen myynnin. Syynä oli se, että Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori August Ahlqvist, joka oli teilannut kaikki Kiven aiemmatkin teokset, kirjoitti heti romaanin ilmestyttyä Finlands Allmänna Tidningissä julkaistun murhaavan arvostelun. Lukuisat ihmiset yhtyivät Ahlqvistin moitteisiin ilman, että kukaan olisi edes lukenut romaania.
ellauri041.html on line 251: Kesken jääviä romaaninalkuja. Calvino ei näytä pääsevän puusta pitkään.

ellauri041.html on line 324: Omalla tavallaan Tommi Melenderin toinen romaani Ranskalainen visiitti on helposti mieleenpainuva lukukokemus. Se ei asetu suoraan valtavirtaan, vaan luovii siinä vinosti. Runoilijana uransa aloittanut Melender (s. 1968) on kirjoittanut romaanin, joka on sekä kielellisesti että temaattisesti vahvasti käreä-äänisen ja ruman tekijänsä näköinen. Ranskalainen pastilli on pikemminkin EU-myönteinen kuin perussuomalainen romaani, mikä ei johdu yksinomaan siitä, että valtaosa sen tapahtumista on sijoitettu Ranskaan - kuvitteelliseen pieneen kylään, joka vastustaa vielä roomalaisia. Ranskalainen ystävä on etäännytetty moraliteetti homoilusta, ystävyydestä, petoksesta, rakkaudesta, rikoksesta ja ajan ilmiöistä, joista koottu uteliaan penixen lailla kaikkialle työntyvä visuaalinen sälä ja auditiivinen häly estävät lukijaa kuulemasta ja näkemästä juuri mitään.
ellauri041.html on line 326: Melenderin romaani luotaakin iänikuista loppuun kaluttua kysymystä siitä, miten ihminen lopulta voi löytää tiensä itseensä ja itsensä luokse. Voi hemmetti. Mitäs läxit? Kuka ihmistä odottaa tämän tien päässä? (No viikatemies, ellei suorastaan vanha vihtahousu.) Uuden romaanin etsintä alkaa kuolemasta, päähenkilön Joel Rannon isoäidin poismenosta. Näin kuolema toimii uudelleen aktivoituvan elämän savukkeena. Tumpataan toinen, sytytetään uusi. Vuoroin käydään vieraissa. Ottaako sinun lipasi, ei ota minun orani. Ironia näkyy siinä, että isoäidin lipa on päähenkilölle läheisempi kuin oma ora.
ellauri041.html on line 340: Tässä mielessä Ranskalainen ystävä korostaa, että nykyhetkeä ei kuitenkaan pääse pakoon. Idyllisen paikkakunnan näennäinen rauha on vain silmänlumetta. Rauha on ihmisessä itsessään tai sitten ei - ilmaistakseni kliseisen romaanin yhden teeman yhtä kliseisesti. Päähenkilölle romaanin nimeksi nostettu elintärkeä ranskalainen ystävä on yhtä hyvin Marcel Daignault kuin Gustave Flaubert. Yksi sitoo hänet sängynpäätyyn, toinen mahdollistaa silmien ummistamisen koko jutulta.
ellauri048.html on line 278: Vuosina 1930–1933 Paloheimo opiskeli jonkin aikaa Yhteiskunnallisen korkeakoulun sanomalehtimieslinjalla. Heikko menestys etenkin kielissä sekä taloudelliset ongelmat keskeyttivät kuitenkin opinnot. Ensimmäisen kirjansa, runokokoelman Vaeltava laulaja, Paloheimo julkaisi 1935. Seuraavat 7v hän käytti omaelämäkerrallisen romaaninsa tekemiseen; teos ilmestyi 1942 nimellä Levoton lapsuus.
ellauri050.html on line 494: Rilke oli isänsä tahdosta vuosina 1886–1891 sotilasakatemiassa. Vuosina 1895–96 hän opiskeli kirjallisuutta, taidetta, historiaa ja filosofiaa Prahassa ja Münchenissä. Rilke tutustui vuonna 1897 Lou Andreas-Saloméhen, jonka kanssa hänelle muodostui läheinen suhde. Keväällä 1901 Rilke nai kuvanveistäjä Clara Westhoffin, jonka hän oli tavannut edellisenä syksyn Worpswedessää. Parille syntyi joulukuussa 1901 tytär Ruth. Kesällä 1902 Rilke lähti Pariisiin. Siellä julkaistiin vuonna 1910 hänen ainoa romaaninsa Malte Laurids Briggen muistiinpanot. Pariisin-vuosinaan hän julkaisi myös useita runoja. Ille faciet-vanhemmat on saaneet aikaan hurjasti runoilijoita.
ellauri051.html on line 317: Kaunokirjailijana Soikkeli käyttää nimeä M. G. Soikkeli. Soikkeli on julkaissut useita novelleja, erityisesti Portti-lehdessä. Hänen novellikokoelmansa Marsin ikävä ja muita kertomuksia ilmestyi 2007 Turbator-kustantamon julkaisemana. Esseekokoelmassaan Hyvästä on helppo pitää (2007) Markku Soikkeli pohtii erilaisia nykyajan yhteiskunnan ja kirjallisuuden uusia ilmiöitä. Hänen ensimmäinen romaaninsa oli Vaskikirjat-kustantamon 2010 julkaisema Kuninkaantekijät.
ellauri055.html on line 912: Sillinpää julkaisi 1920-luvulla lähinnä novellikokoelmia sekä vuonna 1923 ilmestyneen pienoisromaanin Hipsu ja Ragnar, jota hän itse myöhemmin piti parhaana teoksenaan. Lyhyestä virsu kaunis. Samaan aikaan Sillinpään taloudelliset ongelmat lisääntyivät ja hän velkaantui jatkuvasti lisää. Hän ei myöskään pystynyt tuottamaan kustantajan haluamia uusia romaaneja. Sillinpään kustantaja WSOY tarjosi hänelle lopulta ratkaisuksi vakinaista työtä kustannustoimittajana. Sillinpää olikin vuosina 1925–1927 WSOY:n palveluksessa ja hän asui tämän ajan perheineen Porvoossa. Vuonna 1927 he palasivat takaisin Hämeenkyröön ja Sillinpää onnistui jonkin aikaa hankkimaan riittävästi rahaa kirjallisilla töillään. Syksyllä 1928 paikallinen sähköyhtiö katkaisi maksamattomien laskujen takia sähköt Saavutuksesta ja Sillinpään perhe joutui muuttamaan pimeästä talosta Tampereelle, jossa he asuivat sitten vuoden verran ennen Helsinkiin muuttoa.
ellauri055.html on line 1250: Aikalaisarvioissa käsiteltiin erityisesti elokuvan ja Sillinpään romaanin suhdetta. Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti) kirjoittaa, että romaanin rakkauskohtausten määrää olisi elokuvassa ollut syytä rajoittaa.
ellauri058.html on line 272: jestelmiä kohtaan. Hotakainen ei kuitenkaan esitä yhteiskuntakritiikkiään realismin normaaliromaanin puitteissa, vaan on valinnut lajityypikseen fantasian ja tieteiskirjallisuuden sekamuodon. Hotakainen sai vuonna 1993 myös Suomi-palkinnon.
ellauri058.html on line 282: Hotakainen oli vuonna 2015 Kirjan ja ruusun päivän kirjailija teoksella Kantaja. Samana vuonna ilmestyi hänen romaaninsa Henkireikä, joka valittiin Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Palkintoraadin mukaan ”Hotakainen käsittelee aikamme tabuja oivaltavasti ja hauskasti.”
ellauri058.html on line 502: Eräs lukija möläytti hänelle jalkakäytävällä, että hankki romaanin vain koska se oli palkittu. “Hirveä kirja!” mies ähkäisi. Hotakainen on kuullut myös marinoita, ettei kirja auttanut ollenkaan rintamamiestalon ostossa. Toki hänen arkensa muistuttaa monen miehen arkea. Vaimo Tarja on äänisuunnittelija televisiossa. (Ennen se oli tarkkailija.) Tyttäret Roosa ja Kaisa ovat kahdentoista ja viiden. Perhe asuu omakotitalossa Pakilassa, isännän tarkennuksen mukaan erillistalossa. Taloyhtiöön kuuluu kolme taloa, joista jokaisella on oma pieni piha. Hän irvistää. “Pihan pienuus on siunaus. En ole mikään multanäppi.” Silti vittu Pakilassa omakotitalossa. 2 tyttöä. Taaskin vain halkiohaaroja. Ei jaxanut toistoja yhtä monta kuin isäpappa, joka teki vielä 77-vuotiaana gradua. Ei jäisi siltä opinnot kesken.
ellauri060.html on line 322: Lainasin kirjastosta Pahani Julmusen eli J. Peltosen romaanin Iloisin suru. Ihan vaan ku Michelinmies eli Timo Airaxinen sattui kehasemaan sitä. Arvasin siitä eze vois olla aika puhasveristä setämiesjorinaa. Ainaskin sekin taas näyttää aika vähän peitellen puhuvan izestään ja perheestään.
ellauri062.html on line 303: Tää Superjuonikas on se pikku Markun kaveri Mahdollisen kirjallisuuden seurassa. Se on sentään maisteri vaikka Turusta. Suunnilleen Mikko Alapuron ikänen mutta lyhyttukkanen ja nappisuinen. Jatkosota-extra on vuoden kauneimman kirjan Neuromaanin rumempi jatko-osa. Neuromaania, sitä talvisotaa, joskus aloitin mutta väsähdin. Sekin oli pitkä kuin Elvixen muna vaikka talvisota oli lyhyt. Nyt pitää purra hammasta ja yrittää oikein kovasti.
ellauri062.html on line 803: Aika sekoa. Onkohan tää Jakkekaan ihan terve päästä. Esimerkiksi Salmelaisen Karin parhaat napakympit -teoksessa (N, 87) uudelleen kerrottu Napakymppi-ohjelman jakso saa sekä mielenvikaisia että koomisia sävyjä, kun se liitetään häiritsevällä ja koomisellakin tavalla Neuromaanin vinoutuneeseen todellisuuteen.
ellauri063.html on line 386: Kuten romaanin nimestä voi kenties päätellä, käsittelee nykyisten mediaympäristöjen kansallismielisiä ilmiöitä. Juonelliseen yhtenäisyyteen teos ei tähtää, vaan se testailee taidokkaasti erilaisia diskursseja vainoharhaisuuden ja salaliittojen ”syvävaltiollisessa” peilitalossa, jonne rikkiviisaaseen älykköhuumoriin vihkiytynyt lukija voi lisätä hörinänsä.
ellauri063.html on line 392: Vitsikkäästi nimetyt henkilöt ovat ennakkoperintöä yhdysvaltalaiselta postmodernin romaanin tunnetulta tuntemattomalta Thomas Pynchonilta, kuten myös etäännytetyn kerronnan luoma skitsoidi vaikutelma, jota teoksen sekalaisista media-alustoista lainaileva ainutlaatuisen levoton ulkoasu korostaa. Graafikko Markus Pyörälän maukkaasti taittama romaani loikkii klikkiotsikoista sanaristikkoon, nettimainoksista sarjakuvaan. ironian kruunaa runsas, psykoottinen kuvitus.
ellauri063.html on line 422: David Foster Wallace kirjotti 1000-sivuisen romaanin Infinite Jest 1996. Wallace oli kärsinyt yli 20 vuotta masennuksesta ja teki vuonna 2008 itsemurhan hirttäytymällä 46-vuotiaana Claremontissa Kaliforniassa. Jaska on takuulla kärsinyt samasta vaivasta. Maaniseseta sanaripulista ja sitä seuraavasta masennuxesta. Täytyypä varoa.
ellauri063.html on line 570: Arnkil merkkaa Jaken kässäriin kysäreitä ja kuplia joissa lukee "epäselvä viittaussuhde, toistoa, perustele, lähde, enemmän konkretiaa, seuraavat 250 sivua on turhia." Niistä Jake vähät välittää. Kumpis tässä on finlandiaehdokas? Mulla on lukematta vielä 238s. Jos Juotikas olis totellut, olisin jo läpi. Nyt on vielä yhden normaalin romaanin verran lusittavana. Hemmetin hemmetin hemmetti.
ellauri064.html on line 144: Turussa asuva Jaakko Yli-Juonikas (s. 1976) on heti vapaa kirjailija. Hän on kirjoittanut eräitä nykykirjallisuutemme omaperäisimmistä teoksista, muiden muassa ylistämänsä Neuromaanin (Otava 2012). Yli-Juonikkaan proosa leikittelee vainoharhan, salatieteiden ja läpitunkemattoman byrokratian teemoilla ja käyttää hyväkseen nyrjähtäneitä vertauskuvia sekä karmeita ja koomisia leikkauksia. Eräs entinen ministeri on todennut, että Yli-Juonikkaan teksti on ”Kafkaa kännissä”. Nykyiset ministerit eivät ole kommentoineet asiaa.
ellauri064.html on line 247:

Esitelläänpä joitakin Jaken ensyklopedisen romaanin "jänniä" hahmoja.

ellauri064.html on line 347: Hei täähän on dialogipelimies, niinkuin mä! Mut exe ollut jotain pappissukua? No nääkin heput on jotain kallonkutistajia, vetäjänä Jaakko taas, tällä kertaa Seikkula. Jaken kalloa ei kärsi enää kutistaa, sillä on Crouzonin oireyhtymä. Tom Arnkil on kirjoittanut izekin romaanin nimeltä Kyyroxen kirja. Siitä löytyy netistä seuraava arvostelu:
ellauri067.html on line 38: Sain koronan sulkemasta kirjastosta herätelainana jäljittelemättömän Tommi Kinnusen lukuromaanin Pintti. Plintti oli käsineidon tapainen apupoika Marjatta Kurenniemen teoxessa Puuhiset. Se paljastui (Hui! juonipaljastus!) loppupeleissä puuhisten kuninkaan pojaxi, joka ei osannut sanoa ärrää eikä ässää. Plintti < kr. plinthos 'tiiliskivi' voisi tarkoittaa myös jalustaa.
ellauri067.html on line 214: Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa V. vuonna 1963. Sen jälkeen hän katosi julkisuudesta eikä ole antanut haastatteluja. Julkisuuden välttelyn vuoksi hänestä tiedetään hyvin vähän. Hän on kuitenkin näyttäytynyt Simpsonit-piirrossarjassa paperipussi päässä.
ellauri067.html on line 239: Allan oli se Belovin Salen homokolleega paasauxessa 52, josta Sale tekas pahasuisen avainromaanin Ravelstein. Allan eli 1930-1992.
ellauri069.html on line 216: Ensimmäinen Fu Manchu -tarina ”The Mystery of Dr. Fu Manchu” julkaistiin jatkoromaanina vuosina 1912–1913. Rasistinen ja vauhdikas tarina, jossa Nayland Smith ja tohtori Petrie kohtasivat maailmanlaajuisen ”keltaisen vaaran” salaliiton, oli välitön menestys. Rohmer ansaitsi hyvin Fu Manchu-, Gaston Max- ja Morris Klaw -tarinoillaan, mutta hoiti sangen kehnosti raha-asiansa.
ellauri073.html on line 437: Ja sit David Lipsky väsäs tän "Loppupeleissä susta tulee kuitenkin tietty oma izesi", joka kertoo hengauxesta Wallun kaa kateellisena kakkosmiehenä. On näitä siis muitakin. Lipsky on tunnetuhko kirjailija joka kirjoitti kohtuulliset arvostelut saaneen romaanin ja toimii nyttememin tavistoimittajana.
ellauri077.html on line 71: Wallu oli iloinen ja hauska lapsi ja hyvä oppilas. Hän pelasi myös tennistä, osallistuen moniin paikallisiin turnauxiin. Mutta jossain kohtaa keskikoulua se alkoi kehittää ahdistushäiriötä ja ottaa huumeita. Siihen mennessä kun Wallu meni opistoon se oli täysin mömmöriippuvainen ja alkoi kärsiä masennuxesta. 2 lukukautta meni hukkaan siinä, mutta kohtausten välillä koulu meni hienosti. Sen eka romaani jukaistiin kun se oli vielä luovan kirjoittamisen opiskelija Arizonassa. Mutta tehdessään väitöskirjaa Harvardissa se romahti ja joutui viettämään jonkin aikaa pehmeiden kalterien takana. Se kirjoitti tietosanakirjaromaanin, 'Loppumaton läppä' pöpilästä päästyään.
ellauri077.html on line 283: Apukysymyksiä romaanin kirjoittamiseen: Päiväni koirana Kalevalan maisemissa. Tehtävän voi tehdä vasta kun Koirien kalevala on luettu.
ellauri082.html on line 174: Tänä syksynä kääntäjä Tero Valkonen on iloinnut kääntämänsä romaanin, David Foster Wallacen Päättymättömän riemun, menestyksestä. Kirjasta on otettu jo kolmas painos.
ellauri088.html on line 59: Kirjoittaja Ted Chiang käytti 5v tutkiaxeen ja tutustuaxeen kielitieteen alaan ennenkuin se koitti kirjoittaa "Elämäsi tarinan," pienoisromaanin josta Tulokas on otettu. "Tahdoin kirjoittaa tarinan askeleesta joka monissa skifitarinoissa aina skipataan," Chiang selitti Tulokas-diskillä, "sellaisen matukielen oppimisesta ... jolla ei ole mitään tekemistä apinoiden kanssa." Nykyisethän matukielet ovat apinakieliä par excellence, eikä niitä tarvi opetella, matut saakoot opetella enkkua. Tarinaan sisältyvä tutkimus, ja filmintekijöiden konsultaatiot matukieliin erikoistuneihin lingvistien kaa, antaa Tulokkaalle tarkkuuden ja todenmukaisuuden tuntua, jotka on hyvän skifin tunnusmerkkejä.
ellauri093.html on line 752: (Jönsyltä:)

Pidin 14-vuotiaana alkurukouksen Suomen ekumeenisen seuran kokouksessa ja puhuja oli Pelastusarmeijasta (joka toimii yhdessä kristillisten kirkkojen kanssa). Vanha mies, ehkä tämän isä. Ostin uudelleen P-E:n hartauskirjan Hänen nimensä vuodelta 1962. Sen alussa korostetaan M. Magdalenan läheistä suhdetta Jesseen kun sanoi tälle Emmauksen tiellä tai mikä se nyt oli että rabbuuni. Mun ope. Eri suhde kun taulussa, missä se vinoilee vaan Gallénille. NNKY:n perusti Suomessa Ottilia Stenbäck Minna Krohn (Juliuksen toinen vaimo ja leski) ja Louise af F. Aune Krohn, Minnan tytär, Aino Kallaxen sisko, veti NNKY:n kuoroa, jossa oli myös Tiinan tulevan romaanin mukaan Niilon isotäti Matilda. Aune muutti isän kuoltua Parolaan, jossa asui naisen kanssa (myös romaanissa).

ellauri096.html on line 745: Äkkiä ei myöskään muistu mieleen toista esimerkkiä siitä, että romaanin yhtenä kertojaäänenä on eläin. Textissä sen kunnian saa hevonen nimeltään Teppo. Houyhnhnm olis ollut vielä hassumpi nimi. Hei mutta onhan se Quatre Pattes! Siinä ainoa kertojanääni on mäyräkoiran haukku.
ellauri097.html on line 243: Hän opiskeli Pariisissa ja sitten Yhdysvalloissa Virginian yliopistossa. Yhdysvaltoihin hän ei kuitenkaan kotiutunut vaan sanoi vuosiaan siellä elämänsä surullisimmiksi. Hän keskeytti opinnot ja palasi Ranskaan, jossa ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Mont-Cinère (1926). Kustantajansa vaatimuksesta hän muutti nimensä Julian Julieniksi.
ellauri097.html on line 663: Esikuviamme ovat Suomen vastarintaliikkeen jäsenet, jotka pimeissä ja kosteissa kellareissaan polkevat mamutyttöjä, ja kaikki kopiokoneiden kiusaajat, pienlehtien tekijät ammoin 1980-luvulla – Jöns Carlsonin maineikkaat omapainanteiset runokokoelmat, ja tietenkin eetteripyörteistä izejulkaissut Kauko Nieminen, hänen esikuvalliset kirjahkonsa ja ennen kaikkea keinonsa saattaa ne julki: omin avuin, lihasvoimalla, esitystaiteellisesti, linnunpelättinä! Sellaisia me olla haluasimme. (Läppä läppä, se olis kyllä liian noloa. Emmä kyllä suin surminkaan menis kadunkulmaan huutokisaan romaaninjakelijoiden kaa.)
ellauri117.html on line 412: Vaikka Fitzgeraldin intohimona oli romaanien kirjoittaminen, jo hänen ensimmäinen romaaninsa myi niin paljon, että sen ansiosta hän ja Zelda saattoivat pitää yllä New Yorkin kuuluisien rikkaiden elämäntyyliä.
ellauri117.html on line 415: Zeldan terveys alkoi horjua: hänellä diagnosoitiin skitsofrenia vuonna 1930 ja 1932 hän joutui sairaalaan Baltimoressa, Marylandissä. Fitzgerald vuokrasi läheisestä Towsonista asunnon, jossa jatkoi romaaninsa kirjoittamista − tarinaa lupaavan nuoren psykiatrin Dick Diverin noususta ja tuhosta, hänen rakkaudestaan potilaaseensa Nicole Warreniin ja heidän avioliitostaan. Kirja koki monta muutosta: ensimmäisen version piti kertoa äidinmurhasta. Jotkut kriitikot ovat nähneet kirjan peiteltynä omaelämäkerrallisena teoksena, joka kuvaa Fitzgeraldin ongelmia vaimonsa kanssa, vauraan ja dekadentin elämäntyylin syövyttävää vaikutusta, kirjailijan itsekkyyttä ja itseluottamusta sekä alkoholismia.
ellauri118.html on line 397: Pierre Ambroise François Choderlos de Laclos [ʃɔdɛʁlo də laklo] (18. lokakuuta 1741 Amiens, Ranska – 5. syyskuuta 1803 Taranto, Italia) oli ranskalainen upseeri, liikemies, diplomaatti ja kirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti kirjeromaanistaan Vaarallisia suhteita (alkuteos Les liaisons dangereuses), joka ilmestyi vuonna 1782. Hän julkaisi myös runokokoelman, sovitti Madame Riccobonin romaanin Histoire d’Ernestine oopperalibretoksi sekä julkaisi yhteiskunnallisen tutkielman naisten kouluttamisesta. Taas yx tällänen Fenelon.
ellauri118.html on line 403: Kirjallisuuden tutkijat epäilevät hänen tutustuneen Milanossa Stendhaliin. Teosta Vaarallisia suhteita pidetään yleisesti lajityyppinsä kirjeromaanin parhaana esimerkkinä. Teoksen henkilöt jakaantuvat selvästi hyviin ja pahoihin. Cécile ja ritari Danceny ovat hyviä, viattomia, nuoria ja kokemattomia. Valmont ja markiisitar de Merteuil ovat pahoja. Valmont on terävä-älyinen, viehätysvoimainen pelimies, jonka intohimona on valehtelu. Markiisitar de Merteuil ei ole hyveellinen, viaton, uskollinen tai aito. Häneltä puuttuu myös kaikki uskonnollisuus. Yhdessä Valmontin kanssa hän pitää ihmisiä joko ottajina tai niinä, joilta otetaan. Heillä ei ole muita aitoja tunteita kuin itserakkaus. Valloitukset tuovat paitsi vallantunnetta myös eroottista tyydytystä. Vaikka Cécile ja ritari Danceny turmelevat viattomuutensa, he tuntevat kuitenkin katumusta. Rouva de Tourvel edustaa aitoutta ja viattomuutta, joka säilyy iästä huolimatta. (Höh? Mistä iästä? Se oli 22v.) Teos puhuu lakkaamatta hyveestä ja viattomuudesta sekä niiden menettämisestä. Valmont ja markiisitar de Merteuil yrittävät parhaansa mukaan kitkeä viattomuuden ja hyveet, pelkästään kostonhalunsa takia tai pönkittääkseen omaa statustaan. Teoksen painopiste ei ole toiminnassa, vaan viettelyn tekniikassa. Siinä suhteessa tää jää selvästi 2.ksi verrattuna Vargas Llosaan. Vastoinkäymiset ovat Valmontille esteitä, jotka ovat kierrettävissä oveluudella ja julmuudella. Vaarallisia suhteita on lajityypistään huolimatta hyvin draamallinen, ja se on sovitettu teatterinäyttämölle lukemattomia kertoja. Elokuvaksi se on sovitettu viidesti. Helsinkiläinen Ryhmäteatteri esitti vuonna 2015 Vaarallisia suhteita Suomenlinnan kesäteatterissa. Näytelmäsovituksen teki Juha Kukkonen ja pääosia näyttelivät Minna Suuronen ja Antti Virmavirta. Se oli Pierren uran huippuhetkiä.
ellauri118.html on line 795: Sanoo Maija Mäkelä, joka on frankofiili. Anglisti Monika Fludernik peukutti Aphra Behniä. Kai sit pitää kazoa myös tota Prinsessa Cleveä, jonka kirjoitti Madame de La Fayette. Madame de La Fayette, oik. Marie-Madeleine Pioche de La Vergne, kreivitär de La Fayette, (18. maaliskuuta 1634 Pariisi - 25. toukokuuta 1693 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija. Hän kirjoitti romaanin La Princesse de Clèves (suom. Clèvesin ruhtinatar), joka oli Ranskan ensimmäinen historiallinen romaani ja kirjallisuuden historian ensimmäisiä psykologisia romaaneja. Magdaleena oli aika viriilin näköinen. Kuin myös sen kamu Madeleine de Scudéry, molemmat presiöösin tyylisuunnan viirikukkoja (tai kanoja). Olikohan ne kaikki lepakoita? Cohérente avec elle-même, Mlle de Scudéry est d´ailleurs restée célibataire toute sa vie. Mikä ei ollutkaan aivan vähän, se eli 94-vuotiaaxi.
ellauri132.html on line 455: Leonard tunnetaan letkeän humoristisista, mutta silti realistisista rikosjutuistaan, joissa on vahva dialogi. Monista hänen romaaneistaan on tehty elokuvasovituksia, eräinä tunnettuina esimerkkeinä Get Shorty – hyvä pätkä, Mieletön juttu ja Jackie Brown. Leonardin Mieletön juttu -romaanin ja sen elokuvasovituksen pohjalta tehtyä televisiosarjaa Karen Sisco on esitetty Suomessa MTV3-kanavalla.
ellauri133.html on line 226: Stephen Kingin samannimiseen romaanin perustuva elokuva vuodelta 2017,
ellauri135.html on line 677: Nämä ovat "Mtsyri", "Demon" ja monet viehättävä, musiikillinen, monipuolinen runojen toteutus, osoittaen hänen lahjakkuutensa ääretöntä voimaa. Vuonna 1839 Lermontov viimeisteli romaanin "Hero of Our Time".
ellauri135.html on line 774: Hän kirjoitti ainoan romaaninsa Aikamme uros 1839, jossa ennusti kuolevansa kaksintaistelussa. Hänet karkotettiin toistamiseen Kaukasiaan, sillä keisari Nikolai I ja koko hovi tuohtuivat hänen teostensa rohkeista yhteiskunnallisista paljastuksista.
ellauri135.html on line 888:

Joskus yksinkertaiset ilmeet tekivät hiänet melkein tavallisen ja joskus hiän oli melkein kaunis. Tämän huomasi myös rakastunut Mikhail Lermontov, ja Barbara Lopukhina ilmestyi ennen lukijaa Faithin muodossa romaanin "Aikakauden sankari" - aivan yhtä yhtenäisenä, syvänä, viehättävänä ja yksinkertaisena, lempeällä ja kirkkaalla hymyllä ja jopa samalla moolilla kasvoilla. Nykyajat kutsuvat tytön "täynnä ihanaa", nuorta, makeaa ja älykäs. Monet mainitsevat, että läheiset ystävät ja ystävät tekivät hauskaa tästä moolista ja Varvara Alexandrovna Lopukhina nauroi heidän kanssaan. Naura sinäkin.
ellauri141.html on line 476: Seuraavan kahden vuoden aikana hän julkaisi romaanin Valon kadotessa (The Light that Failed), sai hermoromahduksen ja tapasi amerikkalaisen kirjailijan ja kustantajan Wolcott Balestierin, jonka kanssa yhteistyössä hän kirjoitti romaanin The Naulahka (1892). Kipling lähti 1891 lääkäreidensä neuvosta merimatkalle vieraillakseen Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja jälleen kerran Intiassa. Kiplingin piti viettää joulu perheensä kanssa Intiassa, mutta kuultuaan Balestierin kuolleen lavantautiin hän päätti palata välittömästi Lontooseen. Ennen paluutaan hän oli sähkeitse pyytänyt Wollcottin siskon Caroline Starr Balestierin (1862–1939) kättä. ”Carrien” hän oli tavannut aiemmin ja hänellä oli ollut tämän kanssaan ilmeisesti ajoittainen romanssi.
ellauri141.html on line 676: Jos Huntuvuoren merkitystä arvioi Fewsterin lesser image-maker -käsitteen kautta, kertoo suosio opettajaseminaarilaisten parissa tuntuvasta vaikutuksesta tai ainakin vaikutuksen mahdollisuudesta. Professori Gunnar Suolahti piti romaanin
ellauri141.html on line 680: Tätä artikkelia viimeistellessä Huntuvuori ja hänen kirjallisuutensa nousivat hieman yllättäen ajankohtaisiksi. Laitilan Kulttuuriseura Walo julkaisi keväällä 2012 Huntuvuoren julkaisematta jääneen käsikirjoituksen pohjalta romaanin Nuori Mauno Koivisto Tavast juhlistamaan Laitilassa syntyneen Huntuvuoren syntymän 125-vuotisjuhlaa ja piispa Maunu Olavinpoika Tavastin virkaanastumisen 600. juhlavuotta. Turun kahvipöytäkeskusteluissa tai vaikka Keskiaikaisilla markkinoilla esiin pulpahtavat puheenvuorot ovat vastakkaisia tutkimuksen nykytulkinnoille, ’’Turun on pakko olla vanhempi kuin nykyiset kaivaukset osoittavat”. "Kaivakaa syvempää."
ellauri141.html on line 705: Huntuvuori arvostelee 1100-luvulle sijoittuvan Selma Anttilan romaanin Kalliotaatto. Hän löytää paljon huomautettavaa historiallisten faktojen paikkansapitävyydestä, mutta tuomitsee romaanin lopuksi erityisesti, koska se kuvaa suomalaiset alkukantaisina ja kehittymättöminä:
ellauri145.html on line 66: Arthur Rimbaud’n mielestä ”Le vrai bateau est ivre” eli tosi elämä on poissa vintiltä. Breton yhtyi Rimbaud’n näkemykseen ja halusi palauttaa elämään siitä puuttuneen rakkauden. Vuonna 1928 Breton julkaisi puolittain omaelämäkerrallisen romaanin Nadja, joka alkaa kysymyksellä: ”Kuka minä olen?” ja samoin päättyy oman identiteetin etsintään. Nadja Nadja soromnoo. Mihkähän mä se jätin? Ruhtinas Hiirulainen vei. Breton soveltaa teoksessa ”objektiivisen sattuman” metodiaan. Romaanin kertoja tapaa Nadjan, oudon eteerisen naisen, jonka mielenterveys järkkyy. Nadja elää omissa maailmoissaan ja päätyy lopulta mielisairaalaan. Romaanin kaikki ulkoinen tapahtumapaikkojen kuvaus on korvattu valokuvilla, tauluilla ja piirroksilla. Mitä pelleilyä. Breton ei olis löytänyt omaa persettään edes sähkölampun valossa. Pompeijin viimeiset päivät kirjotti sama Bulwer-Lytton joka väsäsi Ressun romskun alun koirankopin katolla. Elokuvassa pääosaa näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves. Ohjelman kazeluaika Areenalla on päättynyt. Nyyh. Sen olis saanut kirjamessuilta mutta oli liian kallis.
ellauri145.html on line 688: Joris-Karl Huysmans on Anteron seuraava potilas. Charles-Marie-Georges Huysmans (5. helmikuuta 1848 Pariisi, Ranska – 12. toukokuuta 1907 Pariisi, Ranska) oli pukinpartainen flaamilaissyntyinen ranskalainen kirjailija ja taidekriitikko, jonka ensimmäiset romaanit olivat naturalistisia. Hänestä tuli kuitenkin pian dekadentti. Hän oli myös arvostettua kirjallisuuspalkintoa jakavan Goncourt-akatemian ensimmäinen johtaja Huysmans oli ranskalaisen äidin ja alankomaalaisen isän ainoa poika. Hän aloitti 20-vuotiaana pitkän uran Ranskan sisäministeriössä. Useimmat romaaninsa hän kirjoitti virka-aikana työpaikalta varastamalleen kirjepaperille. Ranskalaisillahan ei ole töissä muuta kuin luppoaikaa, kuten selviää amerikkalaisten tekemässä ranskisklisheekokoelmassa nimelltä Emily in Paris. Se on mikäli mahdollista vielä kehnompi kuin Jorin romaanit. Huysmansin varhaisimmat teokset saivat vaikutteita naturalisteilta. Niihin kuuluvat muun muassa romaani Marthe, histoire d’une fille (1876) ja pienoisromaani Sac au dos (1880), joka perustui Huysmansin omiin kokemuksiin Saksan–Ranskan sodasta.
ellauri145.html on line 690: Huysmans irtautui 1880-luvun aikana naturalisteista, sillä hänen seuraavat teoksensa olivat naturalistisiksi liian dekadentteja ja tyypillisesti väkivaltaisia. Dekadentit oli poliittisesti lähempänä jotain oikeistoanarkisteja vaikka jotkut olivatkin olevinaan punikkeja. Huysmansin uuden tyylin ensimmäinen romaani oli tragikoominen À vau-l’eau (1882). Hänen tunnetuin romaaninsa on vuonna 1884 ilmestynyt A rebours (1884, suom. Vastahankaan), joka kertoo päähahmonsa, tylsistyneen aatelisukuisen henkilön esteettisen dekadenssin kokeiluista. Että ne jaxavatkin olla ikävystyttäviä. Ikävystyneiden joutomiesten hätkäytysyrityxiä. Là-bas (1981) puolestaan kertoo 1880-luvun okkultismin uudelleenheräämisestä. Siinä 1800-luvun satanistien tarina lomittuu keskiajalla eläneen Gilles de Rais’n elämään. Kirjassa on mukana ensimmäistä kertaa omaelämäkerrallinen protagonisti Durtal, joka esiintyy myös Huysmansin kolmessa viimeisessä romaanissa, teoksissa En route (1895), La Cathédrale (1898) ja L´Oblat (1903).
ellauri145.html on line 693: Hän kirjoitti romaaninsa joutohetkinään, minkä niistä kyllä huomaa. Hänen tyylinsä oli ensin äärimmäisen realistinen mutta muuttui myöhemmin mystillis-esoteeriseksi. Tavallinen kehitys oikeistopaskiaisilla. Émil Zola oli alkuun hänen esikuvansa. Hänen naturalistisen kautensa teoksia ovat Le drageoir aux épices (1874), Marthe (1876), Les sœurs Vatard (1879), En ménage (1881) ja A rebours (1884), joista viimemainittuun perustuu hänen maineensa. Vuonna 1887 Huysmansista tuli Zolan katkera vastustaja ja muutenkin aika paskiainen. Myöhemmällä kehityskaudellaan Huysmans muuttui ankaran katoliseksi. Hizi tääkin oikeistolaistumiskehitys on nähty vitun monessa kynäilijässä. Hän kuvaa eri kehitysvaiheitaan teoksissa En Route (1895), La Cathédrale (1898) ja L’Oblat (1903). Huysmans kuoli sentään vuonna 1907 syöpään. Hänet haudattiin perhehautaan Montparnassen hautausmaalle.
ellauri146.html on line 412: Vignyn esikoiskokoelma Poèmes ilmestyi 1822. Niihin aikoihin hän kirjoitti myös mestariteoksensa Moïse (suom. Mooses) ja Éloa, ja ne sekä Le déluge ilmestyivät ensin kokoelmassa Poèmes antiques et modernes (1826). Hän yritti vielä 1823 rintamalle Espanjaa vastaan mutta päätyi reserviin ja kirjoitti lohdukseen runon "Le cor" Rolandin kuolemasta ja Walter Scottin tyylisen historiallisen romaanin Cinq-Mars ou une conjuration sous Louis XIII (1826, Cinq-mars eli Eräs salaliitto Ludvig XIII:nen aikana, suom. K. Cronstedt 1879), joka sai suuren suosion. Hän erosi armeijasta kapteenin arvoisena 31-vuotiaana 1828 ja solmi samana vuonna avioliiton Lydia Bunburyn kanssa.
ellauri180.html on line 136: Omppuoluttalon säännöissä on kaikki hyvän Irving-romaanin piirteet: inhimilliset, omituiset ja miellyttävät hahmot, joilla on epätavallisia elämänkokemuksia; tarina, jolla on moraalinen pohjavire; syvällisiä kohtauksia - jotkut hassuja ja huvittavia - toiset viisaita ja koskettavia. Älä ymmärrä minua väärin, tämä kirja ei sovi kaikille. Se ei lähde heti nousuun – joku nopeatempoinen tv-kazoja saattaa jopa pitää koko ensimmäistä puoliskoa hitaana. Jos olet tiukasti elämänmielinen, et todennäköisesti huomaa nauttivasi tästä kirjasta – lapsenlähdetys on liian jatkuva ongelma. Eikä sikiönkaavinta ole tässä ainoa painava teema: petos, sota, siveys, lait ja säännöt, sielu, sukuruza, perhe, kuolema, naisiin kohdistuva väkivalta; lista jatkuu.
ellauri188.html on line 384: Isänsä kuoleman jälkeen Herman Melville kävi väliaikaisesti eri kouluja teki monia eri palkkatöitä. Hänen mahdollisuuksiansa työllistyä heikensi myös vuoden 1837 talouslama. Monet Melvillen varhaisista yhteiskunnasta vieraantuneista kertojista ovatkin peräisin tämän ajanjakson turhautumista. Taloudelliset vaikeudet ja vaellushalu ajoivat Melvillen lopulta merille. Hän lähti 4. kesäkuuta 1839 hyttipoikana kauppalaiva St. Lawrencelle ja vietti neljä kuukautta ulkomailla. Mukana oli myös pysähdys Liverpoolissa, mistä hän sai inspiraationsa romaanin Redburn – ensimmäinen merimatka englantilaisen kaupunkiköyhyyden kuvauksiinsa.
ellauri188.html on line 392: 31-vuotiaana Melville tapasi Pittsfieldissä kesällä 1850 46-vuotiaan Nathaniel Hawthornen, jonka kanssa "ystävystyi". Kirjailijat viettivät paljon aikaa keskustellen komeista intellektuelleista ja filosofisista asioista. Hawthorne myös vaikutti Melvillen seuraavan romaanin Moby Dick sisältöön, sillä hän kannusti Melvilleä tekemään siitäkin allegorisen tarinan suoran valaanpyyntikertomuksen sijaan. Ai siis mitä? kysyi Hermanni. No kikkeli, kikkeli, tietysti, selvitti Nat kärsimättömästi. Vaikka kirja on nykyään todella tunnettu, omana aikanaan se oli paha pettymys. Sitä myytiin koko Melvillen elinaikana vain 3 000 kappaletta. Hänen seuraava romaaninsa Pierre oli vieläkin suurempi floppi.
ellauri196.html on line 906: Lapsena hän oli hoidettavana Hans Aspergerin klinikalla. ”En ollut Aspergerin autistinen, mutten myöskään kaukana siitä”, hän totesi haastattelussa vuonna 1995. ”Sen sijaan että äitini olisi lähettänyt minut leikkimään ikäisteni kanssa, hän lähetti minut vakavasti neuroottisten ja psykopaattien joukkoon.” Jelinek opiskeli pianonsoittoa Wienin konservatoriossa, kunnes kärsi hermoromahduksesta 17-vuotiaana. Hän aloitti kirjoittamisen edistääkseen toipumista. Opiskeltuaan Wienin yliopistossa hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa 1967 ja romaaninsa 1970.
ellauri198.html on line 123: Robert Penn Warren (1905-1989) oli yhdysvaltalainen prosaisti, runoilija ja kriitikko. Hän on kirjoittanut muun muassa suomennetun romaanin Kaikki kuninkaan miehet. Kriitikkona hän edusti uuskritiikkiä. Warren and Brooks helped to establish the New Criticism as “an orthodoxy so powerful that contemporary American fiction and poetry are most easily defined by their rebellion against it.” Hän kirjoitti selkä kaarella eri kirjallisuudenlajien teoksia.
ellauri204.html on line 442: Kolme kuudesta tämän vuoden Finlandia-ehdokkaasta tulee Turusta. Siellä tehdään erinomaista kirjallisuutta, ja onkin vain sopivaa, että Emme enää usko pahaan sijoittuu sinne. Helsingistä on kirjoitettu tarpeeksi. Korhosen romaanin sanoma on kuitenkin universaali. Se kasvaa kuvaukseksi suuntansa kadottaneista länsimaista ja Ispoisissa elävistä hämmentyneistä ihmisistä.
ellauri206.html on line 121: Lainasin Oulunkylän kirjastosta Riku Rinkulan Lääkäriromaanin. Se alkaa hyvin, onkohan musta tulossa Riku-fän?
ellauri206.html on line 243: Sysmän kirjastossa on uusi vaatimaton mutta viehättävä kirjastonjohtaja, jonka kanssa tuli puhetta Houellebecqistä. Se oli lukenut vähän matkaa Michelin kirjaa Alkeishiukkaset mutta alkoi tympäsemään, jätti kesken. Tolkun ihminen siitä päätellen. Se on ollut Sysmässä kohta vuoden ja pitää työstä, pitäneekö Sysmästä? En huomannut kazoa onko sillä sormusta. Lainasin siltä Wellbeckin 6. romaanin Alistuminen eli Islam. Lisää islamofobiaa ihan takuulla.
ellauri206.html on line 246: Alistuminen, se on Islam suomexi. Wellbeckin sen niminen kirja on väärällään islamofobiaa. Sivulle 18 mennessä Wellbeck on osoittautunut lisäxi jo narsistixi ja misogyynixi. Michel on Riitan ikäinen eli aivan eri sukupolvea kuin me. Sillä on tod.näk. vielä kuukautiset, ei ainakaan andropaussia. Tää kirja on Rikun lekuriromaanin doppelgängeri mitä tulee panovimmaan.
ellauri217.html on line 171: Tarina Koraaniin kuuluneista "saatanallisista säkeistä" tuli kuuluisaksi Salman Rushdien samannimisen romaanin myötä vuonna 1988, kun ajatollah Khomeini langetti kirjan johdosta Rushdielle tappofatwan. Tämä johtui siitä, että Salman arvosteli mumslimeita voimakkaasti oman jumalansa palvonnasta, josta he eivät halunneet luopua.
ellauri236.html on line 220: Simo Knuuttila haaveili 70-luvulla kirjoittavansa kovaxikeitetyn romaanin, joka alkaisi: "Oli tukahduttavan kuuma." James Hadley Chasen esikoinen alkoi suunilleen niillä sanoilla. Tapahtumat sijoittuvat toisen maailmansodan alkuvuodelle 1939.
ellauri238.html on line 165: Varauduin siihen, että joutuisin olemaan Lontoossa yhden yön yli. Olin aivan varma, että Pentti oli vain hipynyt, jättänyt Leenan ties minkälaiseen jamaan ja mitään sanomatta mennyt Pariisiin ja sieltä Dubliniin. Dabliniin meno oli sikäli perusteltua, että hän oli lähtenyt Suomesta kääntämään Joycen Odysseusta englantia puhuvaan ympäristöön, Lontooseen. Kun Dublin oli sinä lähellä, hän menisi sinne, Dubliniinhan romaanin tapahtumat sijoittuivat. Leena kuitenkin olisi vaikeuksissa, siitä olin varma, koska vaikutti siltä, että Pentti oli lähtenyt pakosalle.
ellauri238.html on line 366: Tjörnin saarella kirjoitetut kolme tanssiaiheista kokoelmaa yksissä kansissa eli Tiarnia-sarjan sekä 1960-luvun kollaasiromaanin Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Teostaan varten runoilija varasti isänsä Simo Saarikosken Aunuksen sotapäiväkirjan 1919, siteerasi sitä kirjaansa luvatta ja välit isään katkesivat.
ellauri240.html on line 190: Metalious valmistui Manchester Central High Schoolista 1942 ja avioitui seuraavana vuonna George Metaliousin kanssa. Sodan jälkeen George Metalious opiskeli sodassa palvelleille tarkoitetun tuen turvin, ja valmistuttuaan New Hampshiren yliopistosta hän vastaanotti rehtorin viran Gilmantonin kylässä New Hampshiressa. Gilmantonin on sanottu olevan sen kaupungin esikuva, johon Metalious sijoitti vuonna 1956 julkaistun romaaninsa Kaupunki nimeltä Peyton Place tapahtumat. Kirja oli myyntimenestys, ja se oli yli vuoden The New York Timesin myydyimpien kirjojen listalla. Vuonna 1957 kirjasta tehtiin elokuvaversio Peyton Place – vihan tyyssija ja myöhemmin televisiosarja Peyton Place. Metalious kirjoitti kirjalle myös jatko-osan Paluu Peyton Placeen. Metalious kuoli 39-vuotiaana alkoholin aiheuttamaan maksakirroosiin.
ellauri242.html on line 180: Lisäksi koko romaanin ajan korostetaan jatkuvasti Krimin tataarien petturuudesta kansallisuutena suhteessa neuvostoviranomaisiin ja Krimin venäläiseen väestöön. Koko romaanin ajan Stalin Joseph Vissarionovich mainitaan toistuvasti, tietysti innokkaimmilla sävyillä. Ja partisaaniosaston georgialaiset, toisin kuin tataarit, esitetään rohkeina ja lujautumattomina taistelijoita. Mitähän ukrainalaiset ovat tästä mieltä? No ei midiä, vähävenäläinen wikisivu Arkadista on tynkä.
ellauri244.html on line 79: Sirolan Kaksi kaupunkia jäi vaille suurempaa huomiota. Kai Sirolalta jäi huomaamatta että Dickens oli jo kirjoittanut sen. Se kuvasi Ranskan suuren vallankumouksen aikaisia ja jälkeisiä vuosia Lontoossa ja Pariisissa. Teosta myytiin noin 200 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä kaikkien aikojen myydyimmän romaanin. Vain Sonja Kaurasen Anja Koo menee niukasti edelle. Helsinki ja Tallinna ei olleet yhtä vetäviä. Sirola vajosi syvään masennukseen. Itse hän kuvasi tilaa seuraavasti:
ellauri244.html on line 105: Syksyllä 1980 hän kirjoitti yhdessä Esa Saarisen kanssa Ylioppilaslehteen kirjoituksen, jossa arvosteli jyrkästi ajan suomalaista romaanitaidetta. Seuraavana vuonna 1981 julkaistiin hänen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä, joka muodostui Kaurasen kirjalliseksi läpimurroksi ja on edelleen etenkin yhä uusien sukupolvien suosikki ja kulttikirjan maineessa ja myös Suomen myydyin esikoisromaani.
ellauri244.html on line 184: Samuel Butler (joulukuu 1835 – 18. kesäkuuta 1902) oli brittiläinen kirjailija. Hänen tuotantoonsa vaikuttivat kokemukset Uudessa-Seelannissa. Hänen romaaninsa Erewhon (1872) pilkkaa utopiaromaaneja. Erewhonin maassa koneiden käyttö on kielletty ja järjettömyyden tutkimusta arvostetaan. Butlerin teos on kriittinen oman aikansa yhteiskuntaa ja uskonnollista puhdasoppisuutta kohtaan.
ellauri244.html on line 546: Lokki Joonatan (engl. Jonathan Livingston Seagull) on yhdysvaltalaisen Richard Bachin kirjoittama, pienoisromaanin muodossa vuonna 1970 julkaistu faabeli.
ellauri245.html on line 144: Nesbø vietti puolen vuoden virkavapaansa Australiassa. Matkan aikana hän kirjoitti esikoisromaaninsa Lepakkomies (1997), jossa rikostutkija Harry Hole ensimmäistä kertaa esiintyy. Lepakkomies-niteen alkupää on kuin joku Eyewitness travel opas, hirmu pitkästyttävä.
ellauri245.html on line 145: Teos sai Norjassa vuoden parhaan rikosromaanin Riverton-palkinnon ja sille myönnettiin myös vuoden parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinto.
ellauri245.html on line 174: Lepakkomiehen norjalaisen poliisin nimi on sattuvasti Harry Hole. Se menee ausseihin selvittämään jotain murhajuttua. Kolleega Andrew on Australian neekeri (norjalaisten lempinimi). Spermaa ei kuitenkaan löytynyt. Sitä löytyy Camillan kirjasta, tai Keazin Endymionin karvoista. Spermaa ei löytynyt kuten sanottu, koska norjalaisen puoli-TV-julkkisnaisen (23v, blondi, nätti elävänä) kohtu oli viilletty auki kuin norjalainen kalafilee. Ehkä sei koiranruokalaatuna. Toisen Harry Hole -romaaninsa Torakat (1998) Nesbø kirjoitti Bangkokissa, jonne myös teos sijoittuu. Tässä taitaa olla joku sapluuna? Onko Nesbö sarjamatkaopas? Sehän se. Mutta jäbään ei ole luottamista pitemmälle kun sen jaxaa heittää, Torakassa se väittää mm että Kiinassa on vasemmanpuoleinen liikenne. Se ei ole muuta kuin tietämätön tolvana.
ellauri246.html on line 366: David Leanin ohjaama elokuva Tohtori Živago valmistui 1965. Sen käsikirjoituksen laati Pasternakin romaanin pohjalta Robert Bolt. Robert Frost jäi nuolemaan näppejään. Samaan aikaan Joseph alkaa opiskella englantia ja puolaa itsenäisesti.
ellauri247.html on line 189: sekä ilmentää huumoria ja elämänkokemusta. Hänen teoksistaan puuttuu kuitenkin aikalaisensa Henry Fieldingin teosten tarinan yhtenäisyys ja psykologinen terävyys. Teokset Ferdinand, Count Fathom (1753) ja Sir Launcelot Greaves (1762) eivät yllä hänen viimeisen romaaninsa The expedition of Humphrey Clinker (1771) tasolle, joka on mestariteos ja jossa hän muista teoksistaan poiketen ei liitä huumoriin kitkerää satiiria.
ellauri247.html on line 228: Veijariromaaneissa on yleistä purevan kriittisen kuvan antaminen ajan tavoista ja yhteiskunnallisista oloista. Esitystapa on yleensä episodimainen: usein tarinan rungon muodostaa matkanteon kuvaus. Veijariromaanin päähenkilö ei ole varsinaisesti pahantekijä tai rikollinen, sen sijaan hän vastaa maailman pahuuteen juonikkuudella selviytyäkseen ympäristön tuottamista ongelmista. Koska veijarilla ei ole käytettävissään voimakeinoja, hänen on turvauduttava juoniin, huijauksiin ja kepposiin. Hän hyödyntää empimättä vallanpitäjien ja mahtimiesten heikkouksia. Veijari ei toimi suunnitelmallisesti eikä välttämättä aina tavoittele sosiaalista nousua tai pyri parantamaan maailmaa. Enimmäxeen ne onnistuvat parantamaan omaa asemaansa muiden kustannuxella. Se juuri on eri veijarimaista. Veijari on ollut erityisesti satiirikkojen suosima henkilöhahmo paljastaessaan vallanpitäjien ja nousukkaiden naurettavuuksia. Jo antiikin komedioissa veijarihahmo esiintyi usein sivuhenkilönä. Päähenkilöksi veijari on noussut varsinkin sellaisina aikoina, jolloin yhteiskunta on ollut voimakkaassa murrosvaiheessa. Sellaisissa vaiheissa kaikenlaiset kökkäreet tuppaavat uiskennella pinnalle.
ellauri247.html on line 230: Pikareskiromaani syntyi Espanjassa 1500-luvun puolivälissä tarkoituksellisesti kehiteltynä vastagenrenä ritariromaanille ja sen harhailevalle, haavemaailmassa elävälle sankarille. Pseudoautobiografisena pikareskiromaanin tapahtumat myötäilevät sankarin (espanjan picaro = 'ratsastaja') monipolvista vaellusta ja antavat sen kautta humoristis-satiirisen kuvan maailmasta. Veijarityylin (gusta picaresca) varhainen edustaja oli tuntemattoman tekijän romaani La vida de Lazarillo de Tormes (1554). Muita varhaisia klassikkoja ovat Mateo Alemánin La Vida del picaro Guzman de Alfarache (1599–1604), sekä lajin tunnetuin klassikko, Miguel de Cervantes Saavedran El ingenioso hidalgo don Quijote de la Mancha (1605, 1615, Don Quijote manchalainen, surullisen hahmon ritari). Veijariromaanin sankarina on esiintynyt myös naisia, jotka käyvät veijarimaisesta seikkailusta toiseen pyrkien valloittamaan mahdollisimman paljon varakkaita miehiä, kuten Francisco López de Úbedan romaanissa La pícara Justina (1605).
ellauri247.html on line 232: Pikareskiromaanin sankari ei yleensä kehity, joten tässä suhteessa laji eroaa ratkaisevasti kehitysromaanista, joissa sankarit päinvastoin kehittyvät. Pikareskiromaanin päähenkilö on tyypillisesti orpo tai jollakin tavalla sivullinen, vakiintumaton ja alituiseen liikkeessä niin maantieteellisesti kuin sosiaalisestikin. Lajin kehityksen ja suosion taustana on nähty keskiaikaisen säätyjärjestelmän rappeutuminen, jolloin raha mahdollisti yhteiskunnallisen nousun ja alemmat kansanosat alkoivat epäillä ylempiensä moraalia.
ellauri247.html on line 234: Thomas Nashe perusti teoksellaan The Unfortunate Traveller, or, The Life of Jacke Wilton (1594) englantilaisen seikkailullisen veijariromaanin tyypin (rogue story). Saksan kirjallisuuden tunnetuin veijariromaani on Hans Jacob von Grimmelshausenin Der abenteurliche Simplicissimus Teutsch (1669, Seikkailukas Simplicissimus), jonka innoittamana julkaistiin muitakin "simplikiaanisia" kirjoja, kuten Johan Beerin Der simplicianische Weltkucker (1677–1679) ja Daniel Speerin Der Ungarische oder Dacianische Simplicissimus (1683). Tunnettuja veijariromaaneja ovat myös ranskalaisen Alain-René Lesagen Histoire de Gil Blas de Santillane (1715–1735, Kavaljeerin muistelmat) sekä englantilaisten Daniel Defoen Moll Flanders (1722, suom.), Henry Fieldingin Jonathan Wild (1743), Tobias Smollettin The Adventures of Roderick Random (1748) ja William Thackerayn The Luck of Barry Lyndon (1844).
ellauri254.html on line 130: 1920-luvulla Ivanov kirjoitti aiheiltaan ja kieleltään erikoista ”ornamentaalista” proosaa, joka herätti voimakasta arvostelua proletaarikirjailijoiden taholta. 1930-luvun alussa hän ymmärsi siirtyä sosialistisen realismin mukaisiin teemoihin. Vuosina 1934–1935 kirjailija julkaisi omaelämäkerrallisen romaanin Pohoždenija fakira (”Fakiirin seikkailut”) ja vuonna 1939 kansalaissotaa virallisen idologian valossa käsittelevän romaanin Parhomenko. Toisen maailmansodan aikana hän toimi sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti tyyliltään pateettisen romaanin Pri vzjatii Berlina (”Berliiniä vallatessa”, 1946). Myöhemmin Ivanov julkaisi lähinnä muistelmia ja muokkasi uudelleen aikaisempia teoksiaan. Monet niistä ilmestyivät vasta kirjailijan kuoltua.
ellauri254.html on line 294: Runoilijan perhe-elämä ei ollut helppoa. Bloc todella palvoi valittua, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että avioliiton tärkein henkinen affiniteetti ei ollut fyysinen vaan epäfyysinen. Tämän seurauksena hänen vaimonsa sai paljon miesystäviä. Lubov Mendeleeva oli näyttelijä ja siksi hän teki helposti romaaneja. Blok huomasi tässä harrastuksessa sekä nöyryyttä että köyrintää. Yhden tällaisen romaanin jälkeen hänen vaimollaan on poika, ja Blok tunnistaa hänet Tonyn tekemäxi. Blok tykkää vaimostaan näissä hetkissä ja tukahduttaa vihaa, kateutta ja aggressiota. Kaiken hän on valmis kestämään vaimoltaan muttei tätä. Block oli valmis sietämään kaikenlaiset sarvettajat jos heillä oli hyvä suhde hänen vaimonsa kanssa. Mutta hän ymmärsi lopulta että vaimon isokainalo oli pohjaton kuilu, ja lopulta he erosivat. Hänellä oli sittemmin naisia, joita hän muutti kuin käsineitä. Block puhui heistä: "Myrkky - toisen myrkyn jälkeen".
ellauri254.html on line 771: Heti kun Barbussen Le Feu julkaistiin sarjakuvalehtenä, sen luki laaja yleisö, jonka reaktiosta Barbusse oli erittäin kiinnostunut. Kirja oli myös menestys. Ensimmäinen kiista koski sitten romaanin, vuoden 1916 Prix Goncourtin voittajan, historiallista todenperäisyyttä, lähinnä syvän kuilun vuoksi, joka vallizi sensuurin salliman tekstin ja sotapropagandan välillä, joka itse tuomittiin kirjassa. Tekstin poliittiset panokset, erityisesti kommunismi ja pasifistinen sitoutuminen, ovat toinen kiistanalainen aihe kirjassa.
ellauri254.html on line 846: Vuonna 1946 Zoštšenkosta tehtiin Anna Ahmatovan ohella kylmän sodan aiheuttaman kulttuurielämän kurinpalautuksen syntipukki. NKP:n keskuskomitean päätöksellä pannaan julistettu kirjailija erotettiin Neuvostoliiton kirjailijaliitosta ja vailla työmahdollisuuksia hänen henkinen sairautensa paheni entisestään. Tänä aikana Zoštšenko laati muun muassa Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -romaanin venäjännöksen. Hänet otettiin takaisin kirjailijaliittoon vuonna 1953 ja ensimmäinen uusi teosvalikoima ilmestyi vuonna 1956. All was well. Vsjo harasho.
ellauri257.html on line 82: Taras Bulba (2009), ohjaaja Vladimir Bortko , tilaus Venäjän valtion televisio ja maksanut kokonaan Venäjän kulttuuriministeriö. Mukana ovat ukrainalaiset, venäläiset ja puolalaiset näyttelijät, kuten Bohdan Stupka (Taras Bulbana), Ada Rogovtseva (Taras Bulban vaimona), Igor Petrenko (Andriy Bulbana), Vladimir Vdovichenkov (Ostap Bulbana) ja Magdalena Mielcarz (puolalaisena aatelisenatyttö). Elokuva kuvattiin useissa paikoissa Ukrainassa, kuten Zaporizhzhiassa , Khotynissa ja Kamianets-Podilskyissä vuonna 2007. Käsikirjoituksessa käytettiin romaanin vuoden 1842 painosta.
ellauri257.html on line 352: He turhautuvat yhä enemmän, kun he huomaavat, että nämä kaksi eivät ole kiinnostuneita toisistaan, ja pelit pysäytetään hetkeksi paikallisella murhalla ja direktiivillä murhata Puolan vastarintaliikkeen roistojäsen. Gombrowicz yhdistää nämä säikeet upeasti jännittyneessä huipentumassa, joka täyttää hänen romaaninsa syvällä absurdin tunteella ja moninkertaistaa sen monimutkaisuuden.
ellauri257.html on line 546: Laulaja osallistui eurooppalaiseen jiddishin lehdistöön vuodesta 1916. Vuonna 1919 hän ja hänen vaimonsa Genia menivät Ukrainaan, missä hän löysi töitä The New Times -sanomalehdestä, ja häntä pidettiin yhtenä "Kiovan kirjoittajista". Sitten he muuttivat Moskovaan, missä hän julkaisi artikkeleita ja tarinoita. Kahden raskaan vuoden jälkeen, vuonna 1921, he palasivat Varsovaan. Bolshevismi ei maittanut. Vuonna 1921, kun Abraham Cahan huomasi hänen tarinansa Pearls, Singeristä tuli amerikkalaisen jiddish-sanomalehden The Forward kirjeenvaihtaja. Hänen novellinsa Liuk ilmestyi vuonna 1924, ja se valaisi bolshevikkien vallankumouksen ideologista hämmennystä. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Teräs ja rauta, vuonna 1927. Vuonna 1934 hän muutti Yhdysvaltoihin kirjoittaakseen The Forwardiin.
ellauri257.html on line 548: Lopulta Israel Joshua kutsui nuoremman veljensä, tulevan Nobel-palkinnon voittajan Isaac Bashevis Singerin Yhdysvaltoihin ja suunnitteli hänelle työpaikan The Forwardissa. "Ellei Joshuaa olisi ollut, Abraham Cahan olisi erottanut hänet", Singerin vaimo Genia tunnusti myöhemmin Bashevisin pojalle Israel Zamirille. Joshua kuoli sydänkohtaukseen 50-vuotiaana New Yorkissa, 258 Hudson Riverside Drive, 10. helmikuuta 1944. A Treasury of Yiddish Stories -kirjan johdannossa Irving Howe ja Eliezer Greenberg totesivat, että Mr. Singerin kirjat on järjestetty "tavalla, joka täyttää tavanomaiset länsimaiset odotukset kirjallisen rakenteen suhteen. Hänen romaaninsa muistuttavat sellaista perhekronikkaa, joka oli suosittu Euroopassa useita vuosikymmeniä sitten eli edellisen vuosisadan vaihteessa.
ellauri262.html on line 280: Allen & Unwin oli arvioinut kirjan julkaisun tuottavan kustantamolle noin tuhannen punnan tappiot. Tolkien halusi julkaista yli tuhatsivuisen romaanin yhtenä niteenä, mutta kustantaja ei suostunut.[29] Teos jaettiin kolmeen osaan nimiltään Sormuksen ritarit, Kaksi tornia ja Kuninkaan paluu, jotka julkaistiin vuosina 1954–1955.
ellauri266.html on line 380: Kuuluisemman tieteisluomuksensa lisäksi Boulle säilytti myöhemmissä tarinoissaan joitakin tieteisfiktiota: hänen vuoden 1966 romaaninsa Gardens on the Moon, joka seuraa kuvitteellista avaruuskilpailua, on vain yksi esimerkki. Hänen nimeään ei kuitenkaan voi erottaa apinoiden franchising-sopimuksesta, jonka luomisessa hän auttoi. Apinoiden planeetta on huomionarvoinen, koska se oli yksi menestyneimmistä tieteelokuvan esimerkeistä Star Wars -elokuvan julkaisuun asti vuonna 1977. Elokuvasarja auttaa leikkaamaan 1960-luvun ajankohtana, jolloin tieteiskirjallisuus erillisenä genrenä alkoi levitä ja tavoittaa valtavirran yleisön: ennen tätä aikaa genretarinoita oli suurelta osin aikakauslehdissä ja romaaneissa. 1960-luvun lopulla tämä oli muuttumassa: sarjat, kuten Star Trek, ja hampurilaisketju-sarjat, kuten Apinoiden planeetta esitteli laajemmalle yleisölle genretarinoita. Kun elokuva- ja katselutottumukset muuttuivat, tieteiskirjallisuus tuli yhä suositummaksi suuren yleisön keskuudessa.
ellauri266.html on line 425: Vuonna 1963 useiden muiden vain kohtuu menestyneiden romaanien jälkeen Boulle julkaisi toisen kuuluisan romaaninsa, La planète des singes, jonka maineikas kansainvälinen brittiseikkailija Xan Fielding käänsi vuonna 1964 Monkey Planet -nimellä ja julkaistiin myöhemmin uudelleen nimellä Apinoiden planeetta. Kirjaa ylistettiin ja se sai sellaisia arvosteluja kuin tämä esimerkki Englannin Guardian- sanomalehdestä: "Klassinen tieteiskirjallisuus... täynnä jännitystä ja satiirista älykkyyttä." Kaikki Alexander Fieldingin ansiota!
ellauri266.html on line 429: Vuonna 1968 kirjasta tehtiin Oscar-palkittu elokuva, jonka ohjasi Franklin J. Schaffner ja pääosassa Charlton Heston. Alunperin Rod Serlingin kirjoittama käsikirjoitus keskittyi enemmän toimintaan ja poikkesi monella tapaa romaanista, mukaan lukien siihen lisätty oma klassinen kierrepääte, joka erosi romaanin päätteestä. Se inspiroi neljää jatko-osaa, televisiosarjaa, animaatiosarjaa, Tim Burtonin alkuperäisen nimen vuoden 2001 remake -versiota ja vuoden 2011 uudelleenkäynnistystä, Rise of the Planet of the Apes, ohjaaja Rupert Wyatt .
ellauri270.html on line 63: Andrić kirjoitti romaanin toisen maailmansodan aikana, kun Berliinissä vietettyään letkeitä suurlähettiläspäiviä hän päätyi Belgradiin vuonna 1944 vuokralaisena ilman työtä ja tuloja (hän kieltäytyi miehitysviranomaisten tarjoamasta eläkkeestä), hän julkaisi sen heti vapautumisensa jälkeen vuonna 1945. Suomentajat Aira ja Elvi Sinervo. Mulla on tää ruåzinkielisenä.
ellauri270.html on line 65: Andrić sai romaanin inspiraation omasta elämästään - hän vietti lapsuutensa Visegradissa häntä kasvattaneen tätinsä Ana Matkovšikin luona, kun hänen äitinsä jäi ilman tuloja miehensä kuoleman jälkeen. Hän suoritti peruskoulun Visegradissa ja, kuten kaikki Visegrad-pojat, metsästi haukea ja paistoi särkeä Drinan varrella ja katseli vaikuttavaa siltaa samalla.
ellauri270.html on line 112: Tarinan ensimmäiset käänteet ovat kirjallisia. Elokuvan ensimmäinen esikuva on sotavankina viruneen John Coastin vankileirin elämää ja pakkotyötä kuvannut kirja Kuoleman rautatie, joka ilmestyi vuonna 1946. Sen pohjalta ranskalainen Pierre Boulle kirjoitti vuonna 1952 ilmestyneen, fiktiivisen romaanin. Viisi vuotta myöhemmin David Lean ohjasi Boullen romaaniin perustuvan menestyselokuvan, joka jäi maailman kollektiiviseen muistiin. Elokuva ei kuitenkaan ole Kwai–jokea nähnytkään. Itse asiassa sen nimistä jokea ei ole olemassakaan.
ellauri270.html on line 129: Vangeissa oli myös upseereita aina everstiluutnantteihin asti. Boullen romaanin ja Leanin elokuvan henkilöt ovat kuitenkin täysin sepitteellisiä.
ellauri270.html on line 166: Kwai-joen silta on David Leanin ohjaama vuoden 1957 eeppinen sotaelokuva, joka perustuu Pierre Boullen vuoden 1952 romaaniin. Vaikka elokuva käyttää (paizi ei käytä) Burman rautatien rakentamisen historiallista ympäristöä vuosina 1942–1943, Boullen romaanin juoni ja henkilöt sekä käsikirjoitus ovat lähes kokonaan fiktiivisiä. Näyttelijöitä ovat William Holden, Alec Guinness, Cole Porter, Ginger Ale, Jack Hawkins, Sessue Hayakawa ja Jack Nicholson, joka ei kyllä ollut tässä filmissä. Tää raina on tehty Korean sodan aikana, kyseessä on myöhäiskolonialistinen propagandaelokuva.
ellauri272.html on line 725: Romaaninkirjoitussyklissä on kaksi kohtaa, jolloin kirjoittajat ovat erityisen haavoittuvia, hän uskoo. "Melkein jokainen tuntemani kirjoittaja käy läpi saman reaktion romaanin päätyttyä – on 24 tuntia euforiaa ja sitten kaikki negatiiviset ajatukset, jotka olet sulkenut pois romaania viimeisteltäessä, tulevat esiin, ja joko juorut tai masentuu tai saat flunssan .
ellauri272.html on line 726: "Toinen kohta on kaksi kolmasosaa tai kolme neljäsosaa romaanin matkasta, kun melkein kaikki kirjoittajat saavat sen, mitä kutsun "kolmen neljäsosan romaaniksi", kun ainoa asia, josta pidät vähemmän siinä, mitä olet kirjoittanut tähän mennessä on ideoita, joita sinulla on kirjan viimeistelemiseen. Omat kirjani kirjoitetaan melko nopeasti, joten se kestää vain viikon tai kaksi, mutta ihmisillä, jotka käyttävät kirjoittamiseen kaksi vuotta, se voi viedä kuukausia."
ellauri276.html on line 929: Augustilainen kirjallisuus (jota kutsutaan joskus harhaanjohtavasti Georgian kirjallisuudeksi) on brittiläisen kirjallisuuden tyyli, joka tuotettiin kuningatar Annen, kuningas Yrjö I:n ja Yrjö II:n hallituskaudella 1700-luvun alkupuoliskolla ja päättyi 1740-luvulle, jolloin Alexander Pope ja Jonathan Swift kellistyivät vuonna 1744 ja 1745. Se oli kirjallinen aikakausi, johon kuului romaanin nopea kehitys, satiirin räjähdys, draaman mutaatio poliittisesta satiirista melodraamaa ja kehitys kohti henkilökohtaisen tutkimisen runoutta. Filosofiassa se oli aika, jota yhä enemmän hallitsi empirismi, kun taas poliittisen taloustieteen kirjoituksissa se merkitsi merkantilismin kehittymistä muodollisena filosofiana, kapitalismin kehitystä ja kaupan voittoa.
ellauri276.html on line 930: Vuonna 1696, kun Pix oli 30-vuotias, hän nousi ensin ammattikirjailijaksi ja julkaisi The Inhumane Cardinal; tai Inocence Betrayed, hänen ensimmäinen ja ainoa romaaninsa sekä kaksi näytelmää, Ibrahim, turkkilaisten kolmastoista keisari ja Espanjalaiset vaimot.
ellauri276.html on line 1298: "Bostonin avioliitto" oli historiallisesti kahden varakkaan naisen avoliitto, joka oli riippumaton miehen taloudellisesta tuesta. Sanan sanotaan olleen käytössä Uudessa Englannissa 1800-luvun lopulla/1900-luvun alussa. Jotkut näistä suhteista olivat luonteeltaan niin romanttisia, että niitä voitaisiin nyt pitää lesbosuhteina; muut eivät olleet. Termi Bostonin avioliitto yhdistettiin Henry Jamesin The Bostonians (1886) -romaaniin, joka käsitteli pitkää avoliittoa kahden naimattoman naisen, "uusien naisten" välillä, vaikka James itse ei koskaan käyttänyt termiä. Jamesin sisar Alice eli sellaisessa suhteessa Katherine Loringin kanssa ja oli hänen romaanin lähteittensä joukossa. Bostonin avioliitot olivat niin yleisiä Wellesley Collegessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, että termistä Wellesley-avioliitto tuli suosittu kuvaus. 1800-luvun lopulla Wellesleyn 53 naisen tiedekunnasta vain yksi nainen oli perinteisesti naimisissa miehen kanssa; useimmat muut asuivat naispuolisen seuralaisen kanssa. Yksi tunnetuimmista pareista oli Katharine Lee Bates ja Katharine Ellis Coman. Bates oli runouden professori ja " America The Beautiful " renkutuxen kirjoittaja.
ellauri277.html on line 140: 1908 Haskell esitteli Gibranin ystävälleen kirjailija Charlotte Tellerille, 31, ja helmikuussa Émilie Michelille (Micheline), Haskellin koulun ranskan opettajalle, 19. Sekä Teller että Micheline suostuivat poseeraamaan Gibranille nakuina ja heistä tuli hänen "läheisiä ystäviä." Samana vuonna Gibran julkaisi Spirits Rebellious arabiaksi romaanin, joka kritisoi syvästi maallista ja henkistä auktoriteettia. Gibranin edesmenneen tutun Barbara Youngin mukaan "papit polttivat sen Beirutin torilla uskomattoman lyhyessä ajassa," ja he julistivat sen "vaaralliseksi, vallankumoukselliseksi ja myrkylliseksi nuorille". Maroniittipatriarkaatti laski liikkeelle huhun hänen ek-ek-ekskommunikaatiosta, vaikkei koskaan julistanut sitä virallisesti.
ellauri278.html on line 90: Harvinaisen muistin omaavana hän pystyi lainaamaan suuria kohtia joistakin teoksista lähes sanatarkasti. Kirjoittajista, kuten olen huomannut, Stalin lainasi useimmiten Saltykov-Shchedriniä, Tšehovia, Gogolia sopivissa tapauksissa. Hän koettiin olevan erittäin lukenut mies. Kerran illallisella hän vertasi hyvin osuvasti ja ironisesti Rabelais'n romaanin "Gargantua ja Pantagruel" - 1500-luvun ranskalaisen kirjallisuuden mestariteoksen - sankareihin joitakin moderneja hahmoja. Stalin puhui hyväksyvästi Mine Reedin, Jules Vernen ja Fenimore Cooperin seikkailuromaaneista. Hän muisti että luki lapsuudessa näiden kirjailijoiden kirjoja. Kun kysyin häneltä, miksi näitä kirjailijoita ei juuri nyt julkaistu maassamme, hän vastasi: "Et voi tehdä hallituksen päätöstä jokaisesta pienestä asiasta. Se tässä suunnitelmataloudessa on ongelma."
ellauri279.html on line 306: Luin romaanin vuonna 1974 ja olin hämmästynyt. "Se on mitä tehdä!" ajattelin silloin. Mutta arvelin, että se tulee mahdolliseksi 300 vuodessa. Olin väärässä - se osoittautui kuvatuksi 30 vuodessa.
ellauri279.html on line 465: Kuten Kane, romaani alkaa päähenkilön kuolinvuoteella; Cruzin elämäntarina täyttyy sitten takaiskuilla romaanin liikkuessa menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Cruz on entinen Meksikon vallankumouksen sotilas, josta on tullut rikas ja voimakas "väkivallan, kiristyksen, lahjonnan ja työntekijöiden raa'an hyväksikäytön kautta". Romaani tutkii vallan korruptoivia vaikutuksia ja arvostelee vallankumouksellisten alkuperäisten tavoitteiden vääristymistä "luokkaherruuden, amerikkalaation, taloudellisen korruption ja maareformin epäonnistumisen kautta".
ellauri279.html on line 469: Hänen vuoden 1985 romaaninsa The Old Gringo ( Gringo viejo ), joka perustuu löyhästi amerikkalaisen kirjailijan Ambrose Biercen katoamiseen Meksikon vallankumouksen aikana, tuli ensimmäinen meksikolaisen kirjailijan kirjoittama yhdysvaltalainen bestseller. Romaani kertoo tarinan Harriet Winslowista, nuoresta amerikkalaisesta naisesta, joka matkustaa Meksikoon ja löytää itsensä ikääntyvän amerikkalaisen toimittajan Ambrose Biercen (kutsutaan enää vain "vanhaksi gringoksi ") sylistä. Komean helppoheikin näköinen Tomás Arroyo on ex- vallankumouksellinen kenraali. Kuten monet Fuentesin teoksista, se tutkii tapaa, jolla vallankumoukselliset ihanteet turmeltuvat, kun Arroyo päättää jatkaa kartanolla palvelijana, sen sijaan että seuraisi vallankumouxen tavoitteita.
ellauri281.html on line 89: Harvinaisen muistin omaavana hän pystyi lainaamaan suuria kohtia joistakin teoksista lähes sanatarkasti. Kirjoittajista, kuten olen huomannut, Stalin lainasi useimmiten Saltykov-Shchedriniä, Tšehovia, Gogolia sopivissa tapauksissa. Hän koettiin olevan erittäin lukenut mies. Kerran illallisella hän vertasi hyvin osuvasti ja ironisesti Rabelais'n romaanin "Gargantua ja Pantagruel" - 1500-luvun ranskalaisen kirjallisuuden mestariteoksen - sankareihin joitakin moderneja hahmoja. Stalin puhui hyväksyvästi Mine Reedin, Jules Vernen ja Fenimore Cooperin seikkailuromaaneista. Hän muisti että luki lapsuudessa näiden kirjailijoiden kirjoja. Kun kysyin häneltä, miksi näitä kirjailijoita ei juuri nyt julkaistu maassamme, hän vastasi: "Et voi tehdä hallituksen päätöstä jokaisesta pienestä asiasta. Se tässä suunnitelmataloudessa on ongelma."
ellauri282.html on line 121: Tämä "osio" on alkua albumissa 285 jatkuvaan Patti Mulkkisen riivintään. v. 2021 kesällä (albumi 104) tutustuin Matti Pulkkiseen sen esikoisen välityksellä, ja pidin sitä aika hyvänä. Silloin vielä jaxoin niellä tiiliskiviromaaneja kokonaisina. Nyt vajaat 2v myöhemmin löytyi Pulkun viimeinen opus, Ehdotus rakkausromaanixi, Pasilan poistohyllystä. Se käsittelee siinä aivohalvausta romaanin keinoilla, ja vähän nähtävästi tärähtänyttä Vuokko-vaimoaankin myös. Pulkki sai paskahalvauxen 1988 ja kuoli 2011 Lapinlahessa, ai taisikin olla Lapinlahdella. Se oli kyllä ammatiltaan mielisairaanhoitaja. Jouzenlauluun mennessä Patti oli jo täysin työlääntynyt ex-"lahioimaiseensa".
ellauri285.html on line 98:

Antiromaanin antia

ellauri285.html on line 112: Pulkkisen kuvaama maailmantilanne tuntuu nyt kovin kaukaiselta ja näyttämömäiseltä. Se, että ihminen on eläin (usein vaistojensa ohjaama älytön peto), kuten Pulkkinen kuvaa, on tietysti edelleen totta, nyt jopa näkyvämmin kuin 1980-luvulla. Kirjan toinen taso, romaanin synnyttämisen vaikeus, ja ah, taiteilijuuden kärsimykset ovat aiheina ajattomia, jos kohta kuluneita.
ellauri285.html on line 120: Romaanihenkilön kuolema on luonteeltaan pyttipannu deluxe, johon on kaadettu jääkaapista kaikki, mikä on paistinpannuun saatu mahtumaan. Luettuani tämän romaanin nyt uudelleen, luulen, että yksi minua aiemmin puhutelleista tekijöistä on metafiktio ja sitä tässä teoksessa todella riittää. Teoksen kertoja/t ei/vät suostu pysymään teoksen sisällä, vaan tule(e)/vat siitä jatkuvasti ulos kuin Romaanihenkilön kuolema olisi kaappi mummon eteisessä. Intertekstuaalisuus pitää teoksessa kosteita bileitä ja siinä vaiheessa kun drinkit vaihtuvat aamukahviksi intertekstuaalista vauhtia otetaan Pulkkisen omasta romaanista nimeltä Sanan voima, joka ei ole olemassa oleva teos.
ellauri286.html on line 99: Julkaisin vuonna 2003 Suomessa esikoisromaanini, Viron lähihistoriaa käsittelevän Stalinin lehmät. Törmäsin toimittajiin, jotka kutsuivat kirjaani “neuvostovastaiseksi”, suomettuneen Suomen perussanastoon kuuluvalla, aikoinaan hyvinkin negatiivisella määreellä.
ellauri286.html on line 138: Jatkosodan jälkeen yleisistä kirjastoista poistettiin tai siirrettiin lukittuihin varastoihin liki 300 sisällöltään Neuvostoliiton vastaisiksi katsottua teosta. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon muistelmateoksen Kommunisti sisäministerinä julkaiseminen estettiin ns. yöpakkaskriisin aikana vuonna 1958, koska sen pelättiin vahingoittavan Suomen ja Neuvostoliiton suhteita, ja teos julkaistiin vasta Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Viimeisimpiä tapauksia ovat olleet epäsiveellisiksi katsottujen, norjalaisen Agnar Myklen novellikokoelman Silmukka kuun sirppiin ja romaanin Laulu punaisesta rubiinista (1957) sekä yhdysvaltalaisen Henry Millerin romaanin Kravun kääntöpiiri (1962) suomennosten takavarikointi.
ellauri286.html on line 140: Painovapauslaki ei koskenut elokuvia, vaan niiden osalta ylläpidettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn lain nojalla sensuurijärjestelmää rauhan aikanakin vuoteen 2001 saakka. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan esitettäväksi ei hyväksytty ”hyvien tapojen vastaisia”, ”epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia” elokuvia tai elokuvia, joiden esittäminen saattoi ”vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tahi maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin”. Nämä kiellot kumottiin vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo kuitenkin tarkasti vuoteen 2012 saakka julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat mutta ainoastaan mahdollisten ikärajojen määräämistä varten. Korkein ikäraja, joka niille voitiin määrätä, oli 18 vuotta. Tunnettuja esimerkkejä ovat olleet suomalaissyntyisen Casper Wreden elokuvan Ivan Denisovitšin päivä – Aleksandr Solženitsynin samannimisen romaanin pohjalta – esityskielto ulkopoliittisista syistä vuonna 1972 ja samoin suomalaissyntyisen Renny Harlinin Yhdysvalloissa ohjaaman elokuvan Jäätävä polte määrääminen esitys- ja levityskieltoon raaistavan ja ulkopoliittisesti arveluttavan sisältönsä vuoksi vuonna 1986. Ne olivatkin paxua propagandaa molemmat.
ellauri286.html on line 264: Kukaan Puhdistus-näytelmän tai -romaanin lukenut ei voi käsittää asioita näin väärin. Onhan se paska kirja monessa suhteessa, mutta sen russofobiasta ei voi erehtyä. Kritiikki sisälsi selvää disinformaatiota, joka toisti samaa Moskovan perusviestiä: venäläiset joutuvat keskitysleireille virolaisten toimesta ja venäläisiä vainotaan. Viron suurlähetystö huomautti lehdelle kritiikki-imitaation sisältämistä virheistä eikä tekstiä enää löydy verkosta.
ellauri286.html on line 281: Tämä lukuohje oli aika lailla tyylipuhdasta propagandaa ja jälleen kerran ristiriidassa itse romaanin propagandasisällön kanssa, jossa venäläisiä on minimaalisesti, eikä ole myöskään venäläisiä juoppoja sikoja. Juopot siat kirjassa ovat virolaisia, tosin russofooneja.
ellauri286.html on line 382: Hänen uusi romaaninsa Neittokiva puhuu tärkeimmästä aiheesta: kuinka voittaa kuolema rakkaudella. Mixi kuolemaa pitäis ylipäänsä voittaa? Talousliberaalit ei osaa muusta puhua kuin voitosta. Kriitikot May ja Kucherskaya kuvaili Shishkinin romaania seuraavasti: "Neittokiva on loistava romaani sanasta ja kielestä, joka tulee pehmeäksi ja tottelevaiseksi mestarin käsissä. Se voi luoda minkä tahansa muun todellisuuden, joka on upeampi ja upeampi. Uskottava, että todellinen maailma. Kuilu sanan ja tosiasian, todellisuuden ja sen ihmiskielelle käännöksen välillä on todellinen sisäisen jännitteen pesä romaanissa. Sen venäjä alkaa kyllä olla vähän vanhakantaista." Boris Dralyuk kirjoitti The Times Literary Supplementissaettä "Shishkinin ihmeellinen eruditio, kapea ilmaisu ja taipumus yleiseen leikkiin ovat hänen taiteensa silmiinpistäviä osia... Nämä ominaisuudet todellakin yhdistävät hänet Nabokovin kanssa, samoin kuin hänen uskonsa kirjoitetun sanan voimaan: "Tarina on käsi, ja sinä olet käsine. Tarinat muuttavat sinua, kuten käsineet. Sinun on ymmärrettävä, että tarinat ovat eläviä olentoja, kuten käsineet."
ellauri288.html on line 322: Joskus siitä tulee suorastaan kuvottavaa, mutta kirjoittaja saa kuvootuxen näyttämään sekä luonnolliselta että siedettävältä. Jopa pornografiset kohtaukset ovat samalla tavalla niin julmia kuin ne ovat tarpeellisia. Hän uskaltaa olla sekä fyysinen että aistillinen… menettämättä koskaan romaanin vahvaa poliittista ankkurointia. Sf Magazin, Saksa
ellauri288.html on line 340: Tuhannet lukijat eri puolilta maailmaa ovat lukeneet tämän vahvan ja koskettavan romaanin ja rakastaneet sitä. Sofi Oksanen näyttää meille paremmin kuin mikään dokumentti tai tv-ohjelma Neuvostoliiton totalitarismin kauhut, joiden keskiössä on esimerkiksi ihmiskauppa. El Diario, Espanja
ellauri288.html on line 401: Henkilötaustat avautuvat romaanissa näytelmää syvemmin. Aliiden ja Zaran suhde saa lisävalaistusta, ja Oksanen hyödyntää myös keksaistuja henkilöhahmoja. Neuvostoarjen kuvauksessa näkyy virolaisen ja venäläisen kulttuurin klisheiden tuntemus. Dramaturgia nappaa lukijan pihteihin kuin Sofin sääret lesbopartnerin. Tekstiä ahmii pidäkkeettä, eikä ahneus kaduta. Ainahan voi loppuun päästyä sitten oxentaa. Puhdistus on Oksasen tähänastisista romaaneista paras. Toisin kuin näytelmässä romaanin Aliide ikään kuin lunastaa pahat tekonsa ampumalla ryssät kotiovelle.
ellauri294.html on line 558: Valmistautuessaan romaanin kirjoittamiseen Mannix opiskeli kettuja, sekä kesyjä että villiä, monenlaisia metsästystekniikoita ja tapoja, joilla koirat näyttävät jäljittävän kettuja pyrkiessään varmistamaan, että hänen hahmonsa toimivat realistisesti. Kirjan kuvituxen koira on lyhytkorvaisempi kuin Waltin Pluto-imitaatio.
ellauri294.html on line 560: Romaani voitti Dutton Animal Book Award -palkinnon vuonna 1967, minkä seurauksena EP Dutton julkaisi sen 11. syyskuuta samana vuonna. Se oli vuoden 1967 Reader´s Digest Book Club -valinta ja voitti Athenaeum-kirjallisuuspalkinnon. Se sai hyvän vastaanoton kriitikoilta, jotka ylistivät sen yksityiskohtia ja Mannixin kirjoitustyyliä. Walt Disney Productions osti romaanin elokuvaoikeudet, kun se voitti Dutton-palkinnon, mutta aloitti tuotannon mukautuksena vasta 1977. Lähdemateriaalista voimakkaasti muokattu Disneyn The Fox and the Hound julkaistiin teattereissa heinäkuussa 1981 ja siitä tuli taloudellinen menestys.
ellauri294.html on line 578: Mannix käsittelee tätä tutkimusta romaanin jälkikirjoituksessa. Puolustaakseen romaaniaan epätodennäköisyyssyytöksiltä hän kertoo havaintojaan villiketuista ja keskustelee muiden ihmisten tarinoista ketun käyttäytymisestä. Mitä tulee toimiin, joita Tod tekee pakottaessaan aktiin metsästyskoiria, hän kertoo sekä näkemästä villikettuja suorittamassa tällaisia tekoja, että muiden hänelle kertomia tarinoita, joita hän käytti joidenkin tarinan tapahtumien perustana. Hän esimerkiksi huomauttaa, että vaikka ihmiset ovat kertoneet hänelle, että ketut eivät todellakaan juokse lammas- tai karjalaumojen seassa jahtaamassa koirakoiria, hän itse katsoi heidän tekevän sitä makuuhuoneensa ikkunasta. Jos kettu juoksi junan raiteita pitkin junan lähestyessä, Mannix käytti tarinaa, jonka eräs metsästysmestari kertoi hänelle Whitford Salesin alueella – lähellä Thorndalea, Pennsylvaniassa.-jonka joutui lopettamaan metsästyksen alueella ketun takia, joka jatkuvasti tappoi takaa-ajokoiria Trentonin rajalla tällä menetelmällä.
ellauri294.html on line 584: Alunperin julkaistussa Virkistys-lehden novellissa, vaikka Boston selvisi, hän ei koskaan toipunut täysin ja kuoli ollessaan vain kolmevuotias. Sen sydän särkyi kai. Copper itse perustui Bee Dee Adkinsin, kansallisesti tunnetun metsästyskoirien kouluttajan, suosikkimetsästyskoiraan, jonka kanssa Mannix metsästi. Jotkut romaanin ihmishahmoista perustuivat Arizonan Tucsonin esikaupunkialueella Oro Valleyssa asuvien paikallisten elämään ja tapoihin. Romaani on julkaistu kahdessatoista muussa maassa, mukaan lukien Suomessa vuonna 1968 Otava ja Saksassa Hoffmann und Campe.
ellauri294.html on line 586: "Arvostele bestseller- romaania" -lehden William B. Hill piti sitä "korkkiutuvan hyvänä romaanina", ylistäen sitä "yksinkertaisuudestaan ja yksinkertaisuudestaan", jossa koira ja kettu olivat "oikeita" sosiaalisten asioiden allegorioiden sijaan. Vaikka hänen mielestään romaani oli joissakin paikoissa liian yksityiskohtainen, hän piti tarinaa kokonaisuudessaan "uskottavana, melkein kiehtovana" ja hahmoja "viihdyttävinä."
ellauri294.html on line 607: David Rookin vuoden 1970 romaanilla ja James Hillin vuoden 1973 elokuvalla on kuitenkin yhtäläisyyksiä 3v aikaisemmin julkitulleen Mannix-romaanin kanssa. Molemmissa on punainen kettu. Metsästäjä kasvattaa ketun perheensä surmattuaan. Kettu palaa myöhemmin luontoon ja pakenee metsästäjää ja hänen koiransa ajamalla kiskoja juuri ennen junan lähtöä. Tämä johtaa onnettomuuteen, joka saa metsästäjän jäljittämään kettua kostoa varten. On kuitenkin myös huomattavia eroja. Mannix-romaanissa metsästäjä, joka kasvattaa kettua, on eri mezästäjä kuin metsästäjä, joka vannoo kostoa hänelle. Rook-romaanissa metsästäjä, joka ottaa vastaan ketun, on sama kuin se, joka myöhemmin vannoo kostoa. Myös Rook-romaanissa useita koiria kuolee junaonnettomuudessa, kun taas Mannixin romaanissa vain metsästäjän suosikkikoira kuolee. Toinen merkittävä ero on, että Mannix-romaanissa pääkoiralla, jota metsästäjä käyttää loukkaavan ketun jäljittämiseen, ei ole aiempaa sexisuhdetta kyseiseen ketuun. Rookin romaanissa tämä kettu ja koira ovat lapsuuden ystäviä, mikä on sopusoinnussa Disneyn vuoden 1981 Kettu ja koira -sovituksen kanssa, mutta poikkeaa Mannixin lähdemateriaalista.
ellauri294.html on line 609: Mannixin romaanin loppu ja Belstone Fox -elokuva ovat samankaltaisia, vaikkakin käänteisiä. Mannix-romaanissa nyt iäkäs kettu putoaa kuolleena, kun koira jahtaa häntä uupumiseen asti. Kun koira aluksi elää, metsästäjän on myöhemmin lopetettava hänet (koira, ei apina), kun hänet (apina, ei koira) pakotetaan hoitokotiin. Gotta let you go. James Hillin elokuvassa kettu ja koira tekevät sovinnon keskenään ja selviävät, mutta metsästäjä itse kuolee äkilliseen sydänkohtaukseen jahtaaessaan kettua. Samaan aikaan toisaalla Disney-versio The Fox and the Houndista päättyy siihen, että metsästäjä luopuu kostosta, kun kettu ja koira tekevät sovinnon, kun kettu pelastaa metsästäjän hengen. Loppu vaihtelee Rookin romaanin eri versioissa, ja jotkut versiot ovat lähempänä Disney-elokuvaa. The Belstone Fox -nimisen romaanin brittiläinen painos, joka liittyy elokuvaan, päättyy suurelta osin kuten Rookin kuva. Pieni ero on siinä, että metsästäjä kuolee keuhkokuumeeseen uupumukseen romahdettuaan mieluummin kuin sydänkohtaukseen (jos saa valita), vaikka sekä kettu että koira ovat yrittäneet pysytellä lämpimänä ruumiinlämpöään käyttämällä. Yhdysvaltalainen painos sidosromaanista kantaa vaihtoehtoista nimeä Free Spirit ja on lähempänä Disneyn versiota The Fox and the Houndista. Free Spiritissä, metsästäjä luopuu kostohakemuxesta, kun kettu ja koira pelastivat metsästäjän hengen eristämällä hänet onnistuneesti muista apinoista.
ellauri299.html on line 59: The Dark Tower on kahdeksan romaanin, yhden novellin ja lastenkirjan sarja, jonka on kirjoittanut amerikkalainen roskakirjailija Stephen King. Se sisältää teemoja useista genreistä, mukaan lukien tumma fantasia, tiedefantasia, kauhu ja länsimainen väristys, ja se kuvaa "pyssymiestä" ja hänen pyrkimyksiään kohti "tornia", jonka luonne on sekä fyysinen että metaforinen. Sarja ja sen Dark Towerin käyttö laajentavat Stephen Kingin multiversumia ja yhdistävät siten monia hänen muita romaanejaan. Teppo joutaa samaan lihamyllyyn lokinruuaxi kuin Jasper Pääkkönen.
ellauri299.html on line 61: Varsinaisen sarjan kahdeksan 4250-sivuisen (!) romaanin lisäksi monet Kingin muut kirjat liittyvät tarinaan ja esittelevät käsitteitä ja hahmoja, jotka tulevat esiin sarjan edetessä. Varmaan mukana on myös "Se".
ellauri299.html on line 85: Voi himskatti miten Topol on mahduttanut kaikki antisovjet kaunansa jo romaaninsa avauslukuihin. Pitäisikö Topolin Ukrainan olojen mustamaalaus ottaa todesta? Ei se ainakaan ollut enää siellä omin silmin näkemässä perestroikan kurjuutta 1988 tai niillämain. Raisa Gorbachova pelkää floridalaista ennustajaeukkoa, joka ennustaa sille ja karttaozaiselle Mishalle väkivaltaista loppua.
ellauri299.html on line 116: Brian: Vauraiden ihmisten pitäisi tuntea syyllisyyttä, koska kaupungeissamme on kodittomia. Se on tämän Grisham-romaanin pääviesti.
ellauri299.html on line 132: 2) Grishamin tulisi pysyä lakikirjoituksessaan ja hylätä kaikki yritykset politiikkaan ja ristiretkiin. Se inhotti minua. Tarpeetonta sanoa, että en pitänyt tästä kirjasta. Huomaa, että tämä on ensimmäinen hänen kirjoistaan, josta en pidä lukemiseni jälkeen monia hänen romaanejaan. Kuten eräs arvioija sanoi: ”Vauraiden ihmisten pitäisi tuntea syyllisyyttä, koska kaupungeissamme on kodittomia." (Mixi vitussa? Oma vika pikku sika.) Se on tämän Grisham-romaanin pääviesti. Kun Grisham välittää tämän viestin, pitäisikö meidän olettaa, että hän lahjoitti kaikki tämän kirjan tuotot kaupunkien kodittomille? Epäilen suuresti!
ellauri299.html on line 362: Patti laittaa yhtä rumasuisesti Vietnamin sodan vastustajia kuin puolalainen nobelisti Milosz maanmiehiä. Siniristilipun kanssa marssivat kansalliset ylioppilaat saa kiitosta. Patti peukuttaa sotaa koska siinä tulee väpelönkin elämästä merkityxellistä. Sota ja romaani, ainoat transkendenssit! Harmi että Väpi ehti jo kirjoittaa Sotaromaanin. Hyvä oli että Patin lento jäi lyhyexi kuin kanalta.
ellauri299.html on line 472: Honkajoessa romaanin kynäilijä on luonut kokonaisen uuden ihmishahmon ja näyttää hänen kohdallaan miltei äärimmäisyyteen saakka sen suomalaisesta kansanelämästä tutun ilmiön, että humoristi ja hullun roolin ottanut saavat oikeuksia enemmän kuin muut.
ellauri299.html on line 584: Vuonna 2003 julkistettiin suunnitelmat romaanin ehdotetusta pienestä näyttösovituksesta ja televisiopilotti kuvattiin. Touchstone Televisionin tuottaman ohjelman pääosissa oli Eddie Cibrian Brockina, KaDee Stricklandina, Mario Van Peeblesina ja Hal Holbrookina. Paris Barclay ohjasi pilotin, jonka käsikirjoittivat Brian Koppelman ja David Levien. Syistä, joita ei koskaan julkistettu, ohjelmalle ei koskaan annettu koko kauden esittelyä. Ihmekös tuo, 2003 oli vahva oikeistoaalto menossa, kun Paha puska paraikaa rynnäköi Irakissa.
ellauri299.html on line 627: Jyrki Lappi-Seppälä (s. 1945) kirjoitti ylioppilaaksi Tehtaanpuiston yhteiskoulusta vuonna 1964. Hän valmistui Helsingin yliopistosta 1976 pääaineenaan yleinen kielitiede, romaaninen filologia sekä lehdistö- ja tiedotusoppi.
ellauri300.html on line 75: Kuitenkin vuosina 1957–1958 Singer sarjakirjoitti Forwardissa luvut, jotka lopulta käsittäisivät hänen postuumisti julkaistun romaaninsa Shadows on the Hudson, teoksen, joka nimenomaan vastustaa juutalaisuuden pätevyyttä holokaustin jälkeisessä maailmassa ja siten monimutkaistaa Singerin vakionäkemystä. Emme koskaan saa tietää täydellisellä varmuudella, miksi Singer päätti olla näyttämättä tätä teosta käännettynä ja esiteltynä kasvavalle ei-jiddishinkieliselle lukijakunnalleen. Yksi syy saattaa olla projektin esteettiset epäonnistumiset, sen selkeän rakenteen ja saippuaoopperamainen laadun puute, mutta ehdotan kuitenkin, että kiinnostavampi syy Singerin menettelyyn tässä teoksessa voisi olla tämä temaattinen kuilu, joka erottaa Shadows-teoksen hänen muista fiktioistaan.
ellauri301.html on line 174: Mankeli kirjoitti ensimmäisen Wallander-dekkarinsa Kasvoton kuolema vuonna 1991 Ruotsiin paluunsa jälkeen oltuaan normaalia pidempään Afrikassa. Hänen mielestään rasismi ja ksenofobia olivat lisääntyneet Ruotsissa, ja hän päätti kartoittaa ilmiötä rikosromaanin muodossa. Tästä alkoi Wallander-kirjasarja, joka ei aluksi ollut suuri menestys. Wallander-kirjat menivät kuitenkin Ruotsissa paremmin kaupaksi kuin Mankelin aiemmat teokset. Suuri kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 1998, ja käännösten myötä Mankelista tuli vähitellen miljonääri. Wallenberg sr ei sentään ole mikään supermies, mitä vikaa näyttää vähän olevan juniorissa.
ellauri301.html on line 362: Merellä ollessaan Mankell kiinnostui teatterista. Mankell on asunut muutaman vuoden myös Skånessa ja useaan otteeseen Mosambikissa ja siellä hän toimi mm. paikallisesssa teatterissa. Mosambikissa asueessaan hän kirjoitti myös ensimmäisen Wallander-romaaninsa Mördare utan ansikte, joka ilmestyi vuonna 1991. Mankell on toiminut myös Ruotsissa teatterialalla 1970-1980-luvuilla erilaisissa tehtävissä: näytelmäkirjailijana, dramaturgina, lattiamanuna, ohjaajana ja teatterinjohtajana eri paikkakunnilla.
ellauri301.html on line 395: Mutta Henning Mankellin ensimmäisen Wallander-sarjan jälkeisen rikosromaanin valtteja ovat jälleen kirjailijan taattuun tapaan eleetön kerronta, moniulotteiset henkilöt sekä keskiarvokumikaulaa kiinnostavat ongelmanasettelut.
ellauri301.html on line 412: Italialaiset kengät -romaanin dramaattinen tarina jatkuu. Frederik pakenee tulipaloa viime hetkellä, jaloissaan kaksi vasemman jalan kumisaapasta. Hänen koko omaisuutensa on mennyttä. Tarina jää harmittavasti kesken Henningin syöpäännyttyä. Voisiko joku fan fiction kynäilijä kexiä sille siikvelin? Löytyvätkö oikean jalan saappaat, vai onko tämä taas neuvostoliittolaisten juonia?
ellauri309.html on line 98: lähtien hänen romaaninsa olivat viettäneet yhteensä 861 viikkoa The New
ellauri309.html on line 165: romaanin muodon mestariksi", koska hänellä "on innokas korva vuoropuheluun,
ellauri310.html on line 441: neljän täysimittaisen romaaninsa ohella muun muassa novelleja, draamaa ja
ellauri310.html on line 571: Faulkner päätti myöhemmin, että hänen romaaninsa olivat "kuin norsu, joka yritti
ellauri310.html on line 625: Look Homeward aiheutti kohua kirjailijan kotikaupungissa, sillä romaanin yli 200 hahmoa oli helposti tunnistettavissa olevia Ashevillen kansalaisia. Kirja kiellettiin julkisesta kirjastosta ja ihmisiä kehotettiin olemaan lukematta sitä. Wolfelle lähetettiin jopa tappouhkauksia, ja vasta vuonna 1937 hän tunsi olonsa riittävän turvalliseksi palatakseen kaupunkiin.
ellauri311.html on line 602: kirjallisuudentutkijan tausta. Uuden romaaninsa tapahtumat hän on sijoittanut
ellauri311.html on line 605: sekä esikoisromaanin Pohja (2014, Myllylahti), jossa nähtiin myös trillerin ja
ellauri315.html on line 365: Tuntematon määrä katosi tai hylkäsi legioonan joko tehdäkseen vaivalloisen matkan palatakseen kotiin tai liittyäkseen Tšekkoslovakian kommunisteihin. Viimeksi mainittujen joukossa oli Jaroslav Hašek, myöhempi satiirisen romaanin Hyvä sotilas Švejk.
ellauri316.html on line 851: Uspenskin romaanin kirjoittaja raportoi, että Molotohvi ihaili erityisesti Vlasovin saavutuksia, sanoi hänestä seuraavan: "Napoleonin pito, lyö ja ajaa, ajaa ja lyö."
ellauri322.html on line 155: Päähenkilö Caleb Williams on syntyperäisesti nöyrä, mikä on harvinaista Godwinille, koska hänen hahmonsa ovat usein varakkaita ja arvokkaita henkilöitä. Caleb Williamsia, köyhää, itseoppinutta, orvoksi jäänyttä nuorta miestä ja romaanin ensimmäisen persoonan kertojaa, suositellaan työhön rikkaan Ferdinando Falklandin tilalle. Vaikka Falkland on yleensä pidättyväinen ja hiljainen mestari, hän on myös altis äkillisille raivokohtauksille. Huolestuneena hänen purkauksistaan Caleb kysyy herra Collinsilta, Falklandin kuolinpesän hoitajalta, tietääkö hän syyn Falklandin oudolle luonteelle.
ellauri322.html on line 177: Alkuperäistä ja kiistanalaisempaa käsikirjoituksen loppua ei julkaistu virallisesti, vaikka se sisältyy usein liitteenä moniin uusiin romaanin painoksiin. Tässä versiossa Falkland väittää oikeudessa, että Calebin asialista on vain kosto. Caleb vastaa väittäen olevansa oikeudenmukaisuuden ääni ja tarjoutuen keräämään todistajia Falklandia vastaan, mutta tuomari yhtäkkiä vaientaa hänet ja kieltää hänen tarjouksensa kutsuen Calebia röyhkeäksi ja hänen syytöksiään naurettaviksi. Joidenkin sivujen puuttuessa tarina hyppää viimeiseen kohtaukseen, jossa Caleb vangittiin jonkin aikaa myöhemmin, ja hänen vartijanaan on kukaan muu kuin Jones. Calebin kertomus näyttää nyt epäsäännölliseltä ja sekavalta, mikä viittaa siihen, että hän on tullut hulluksi. Calebille kerrotaan, että Falkland on kuollut hiljattain, mutta hän ei näytä deliriumissaan muistavan edes kuka Falkland on. Tää on hyvä ohjelma täst mie piän.
ellauri326.html on line 95: Kirjassa ei ole yhtä päähenkilöä, vaan se tarkastelee Newttien kehitystä laajasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kertojan rekisteri näyttää eri kohdissa "luisuvan" toimittajan, historioitsijan tai antropologin rekisteriin. Kolme keskeisintä hahmoa ovat kapteeni J. van Toch, merimies, joka löytää Newts; herra Gussie H. Bondy, teollisuusmies, joka johtaa Newt-teollisuuden kehitystä; ja herra Povondra, herra Bondyn ovimies. Ne kaikki toistuvat läpi kirjan, mutta yhdenkään ei voida sanoa ohjaavankertomusta millään merkittävällä tavalla. Kaiken kukkuraxi kaikki kolme ovat tšekkiläisiä. Juu ei tästä kirjasta ole romaanina mihinkään. Aika heikko, aika heikko.
ellauri326.html on line 146: "La guerre des salamandres" todistaa Karel Capekin (1890-1938) visionäärisestä hengestä, joka kirjoitti tämän dystooppisen romaanin vuonna 1935, kolme vuotta ennen ensimmäistä Tsekkoslovakian raiskausta ja 33 vuotta ennen toista!
ellauri326.html on line 154: Tämä dystooppinen romaani kertoo ensin, että kapteeni van Toch, kapteeni Haddockin kaliiperin merimies, löysi Tyyneltä valtamereltä salamantereita muistuttavia olentoja! van Toch perustaa vaihtojärjestelmän, joka koostuu salamandereiden toimittamisesta veitsiin haita tuhoavien haiden tappamiseksi. Vastineeksi salamanterit keräävät helmiä ja antavat ne kapteeni van Tochille. Myöhemmin hän kutsuu rikeestuneen juutalaispojan, GH Bondyn, sijoittamaan salamanterien kuljettamiseen eri saarten välillä kerätäkseen lisää helmiä. Van Tochin kuoleman jälkeen Bondyn yritys hylkäsi helmimarkkinat myydäkseen salamantereita työvoimaksi. Tämä on kuvattu yksityiskohtaisesti romaanin toisessa osassa, joka on suunniteltu eräänlaiseksi lehdistökatsaukseksi ympäri maailmaa julkaistuista salamantereista ja esittelemään näitä eläimiä tieteellisestä, kaupallisesta ja eettisestä näkökulmasta.
ellauri326.html on line 166: Karel Capekin mielestä salamanterit olivat tšekit. Mutta he voisivat myös edustaa kaikkia kansoja, joita haluamme käyttää pelinappuleina suuressa politiikassa ja jotka jonakin päivänä päätyvät kapinaan. Tämän romaanin myötä Karel Capek näki jo synkät päivät, jolloin hakaristirobotit kävelevät Prahan kaduilla. (Capek keksi vuonna 1920 sanan "robotti", joka tarkoittaa "työläistä" tšekin kielellä - kuuluisassa näytelmässään "RUR" = Rossumin universaalit robotit, jossa hän kuvaili robottikapinaa.)
ellauri326.html on line 174: Kaikki tämä puhuu Maan rajallisuudesta ja lisää tietoisuutta planeetan tulevaisuudesta. Jos Capekin jo vuonna 1936 hälyttävä viesti on vielä painavampi vuonna 2021, teoksen sävy on kaukana vakavasta. Hänen puheensa on täynnä ironiaa. Hän esimerkiksi päättää tehdä raportteja vääristä tieteellisistä kongresseista ja romaanin erittäin hauskoista ja erittäin todennäköisistä poliittisista julistuksista toimittajien säännöllisin väliintuloin, jotka kutsuvat poliittisia tai tieteellisiä henkilöitä puhumaan salamanteriongelmasta tieteellisin sanoin, melkein moukkamainen!
ellauri326.html on line 176: Viesti, jonka syvästi humanisti Karel Capek halusi välittää kirjoittamalla tämän romaanin, on selvä: totalitarismi etsii aina populismia, ja ratkaisuna on kysymys ihmisen yleisestä edusta, erottelukyvystä ja ihmisen hyväksikäytöstä. Jos K. Capekilla ei vuonna 1936 ollut absoluuttista näkemystä keskitysleireistä, hän tiesi hyvin, että totalitaarinen valta oli tulossa, että se perustui aina nälänhätään, kurjuuteen, syrjäytymiseen, toisen vallan hylkäämiseen. joka ruokkii alisteista ja joidenkin heikkenemistä vallanpitäjien hyödyksi.
ellauri326.html on line 180: Huolimatta romaanin geopoliittisesta ankkuroinnista toista maailmansotaa edeltävään aikakauteen, Karel Capekin viesti on edelleen ajankohtainen. Salamanterien sota ei ole moralisoiva romaani. Ei koskaan kirjoiteta tai ehdoteta: "tämä odottaa sinua", vaan tulemme ulos huutaen naurusta, vaikka silmämme pyörivät päässämme! Se on romaani, jossa fantasia, fantasia ja huumori hierovat harteillaan kauhua ja poliittisia uutisia.
ellauri326.html on line 188: Salamanterien sota on kuitenkin lukemisen arvoinen vielä tänäkin päivänä: dystopia sekä hullu ja räikeä, kirja kertoo älykkään merisalamanterilajin löydöstä jostain Sumatran rannikolta. alku saa uskomaan seikkailutarinaan, jossa on kevyt ja etäinen sävy. Mutta ymmärrämme nopeasti, että näemme romaanin pesänukkeista vain pienimmät, joiden rakenne muuttuu pian vähitellen laajenemalla, kirjoittajan jatkuvasti turmelemalla lukijansa odotukset. Miehet kesyttävät ensin salamanterit, pitävät pian erittäin hyödyllisenä muuttaa ne vedenalaiseksi työvoimaksi halutessaan ja käyttävät niitä häpeämättömästi hyväkseen julistamalla heidän oletettua alemmuuttaan. Sitten he ymmärtävät virheensä laajuuden, mutta silloin on liian myöhäistä palata... Tietyt luvut, jotka pastisoivat tieteellisen tutkimuksen, journalistisen raportoinnin tai diplomaattisen analyysin sävyä, ovat suoraan sanottuna hauskoja. Aina yllättävän kirjan lopussa loppu on niin odottamaton, että ihmettelee, onko se kirjailijan piruetti, joka haluaa päästä kirjansa loppuun, vai eikö se ole johtopäätös taitavasti häiritsevin..
ellauri326.html on line 194: Koska salamanterissa on majava, kapteeni voi vuorostaan yhdistää voimansa rikkaan teollisuusmiehen kanssa rakentaakseen vedenalaisia rannikoita. Epätavallisen lajin vienti ja sen häpeämätön hyväksikäyttö alkavat ja lisääntyvät. sävy muuttuu. Mitä Capek ei unohda ilmoittaa meille yhden hahmon suun kautta: "Vaihdamme helmenkalastusseikkailuromaanin työhymnillä". Poistu Jack Londonista. Tee tie poliitt-journalistiselle, tieteellis-kapitalistiselle satiirille. Ja paljon muuta.
ellauri326.html on line 198: Toteutettuaan tavanomaisen romaanin, moninkertaistanut tulevat ja menevät hahmot, näkökulmat, lähteet, Capek, antitotalitaarinen tšekki, päätyy keskustelemaan itsensä kanssa. filosofinen, visionäärinen tarina voi päättyä. Se on kirjoitettu vuonna 1936, ja se uusiutuu edelleen kuin salamanteriensa häntä.
ellauri327.html on line 534: Sodan jälkeen Kianto tuli tunnetuksi ”sihteeriseikkailuistaan”. Hän haki säännöllisesti lehti-ilmoituksillaan itselleen naispuolisia sihteereitä. Useimmilla näistä sihteereistä ei ollut edes konekirjoitustaitoa, mutta Kiannolle riitti, että he pystyivät soutamaan venettä kun Iki piti veneen laidoista. Kaikkiaan Kiannolla ehti sihteereitä olla neljä yhdeksän vuoden aikana, pisimpään Inkeri Jokinen 1944–1947 ja Anja Halonen 1948–1951. Kianto alkoi kirjoittaa 1952 romaania Elätin käärmettä povellani jonka aiheena oli hänen suhteensa Anja Haloseen. Romaani jäi keskeneräiseksi, sillä Halonen repi palasiksi Kiannon romaanin lähteenä käyttämän päiväkirjan Rakastajan tunnustuksia.
ellauri328.html on line 143: Snow, yksi Stanislaw Lemin scifi-romaanin Solaris hahmoista, käyttää ilmausta keskustelussa Kevinin kanssa. Lembergissä syntynyt Stanisław Herman Lem ( 12. september 1921 Lviv - 27. märts 2006 Kraków) oli juudi päritolu Poola kirjanik, filosoof ja satiirik.
ellauri328.html on line 176: "Mahdoton tehtävä" nimisen de propaganda fide läpyskän H.C. Andersen on samanlainen monomaani yhden kirjan mies kuin Vasiljevin agenttiromaanin Andrei Martynov. Kirja vaan on eri, toisella juutalaisten käsikirja, toisella työläisten. Siihen ne erot sitten päättyvätkin, loppu menee prikulleen samaan tapaan. 2 jalkaa hyvä, 4 paha, taikka kääntäen.
ellauri330.html on line 287: Vuonna 1925 julkaistu Theorie des Romans oli hänen kansainvälisesti tunnetuin teoksensa, jossa hän käsittelee nimenmukaisesti romaanin teoriapuolta. Ei siitä sen enempää. Kukahan hölmö tämänkin väpelön sepustuxen väpelöstä miehestä on kirjoittanut?
ellauri332.html on line 257: Jamie Dornan ja Dakota Johnson näyttelevät tämän kiihkeän "romantiikka"-elokuvan rakastajia, ja siinä yritettiin hyödyntää samannimisen romaanin mainetta. Silti elokuva ei päässyt edes kirjan matalalle tasolle; koska kahdella päänäyttelijällä oli niin vähän kemiaa, suhde vaikutti pikemminkin kammottavalta ja saalistusvaltaiselta kuin... mitä sen pitikin olla kirjassa? Ihan samaa paskaahan se oli siinäkin, come to think of it. Siinä ei ollut meille kerrotun äänikirjan intohimoista jännitystä tai mielenkiintoista voimadynamiikkaa. Itse asiassa Johnsonin ja Dornanin kerrotaan vihanneen toisiaan. Se teki romanttisesta elokuvasta todennäköisesti kovan kakan.
ellauri340.html on line 526: Vuonna 1971, muutama vuosi sen jälkeen, kun Handke julkaisi ensimmäisen romaaninsa, hänen äitinsä, joka kärsi heikentävistä päänsäryistä ja masennuksesta, tappoi itsensä 51-vuotiaana. Jälkikäteen Handke vuodatti ahdistuneen, änkyttävän tekstin, joka muodostaa " A Sorrow Beyond Dreams ", joka julkaistiin seuraavana vuonna ja on edelleen kirja, josta hänet tunnetaan parhaiten englanniksi. Tämmönen nyyhkytarina uppoo anglosaxeihin kuin häkä. Handke raportoi kiihkeästi omasta kiihottomuudestaan.
ellauri340.html on line 549: Hedelmävaras on sadun linssin läpi katsotun henkilökohtaisen kokemuksen tulos, ja tuloksena on utelias yhdistelmä autofiktiota ja unelmatyötä. Ajoittain kävelynsä aikana kertoja kertoo meille tarinan nimellisvarkaasta, naisesta nimeltä Alexia (pyhän Aleksiukselle, kerjäläisten ja pyhiinvaeltajien suojeluspyhimyksestä), joka on hänelle kuin tytär. Vietettyään ulkomailla Siperiassa Alexia vaeltelee ranskalaisen "sisätilojen" pikkukaupungeissa ja metsissä, etsii äitiään ja kohtaa niin juoksevia hahmoja, että ne sulavat silmiemme edessä: pizzanjakelijapojan, joka pitää puheen tarkoittaa itsemurhaa, nimetön mies baarissa, joka pitää laajennetun luennon villin hasselpähkinän kasvitiikasta, ja mies, joka vaeltelee metsässä etsimässä kadonnutta kotikissaansa mm. Se on taatusti laissez-faire lähestymistapa tarinankerrontaan, jossa päättäväisesti "vältetään ruttoa ja koleraa kaltaisia vanhojen tarinoiden aiheuttamia tartuntoja, joiden sanotaan olevan "vielä ajankohtainen". Mutta pyrkimällä olemaan kertomatta mitään ilmeisen "olennaista" tarinaa, The Fruit Thief ehdottaa jotain alkuperäisempää: romaanin kirjoittamista ikään kuin se olisi iltasatu.
ellauri340.html on line 562: Tämä pitää paikkansa myös The Fruit Thiefissä. Siinä on jotain loistavaa, joka näyttää myös erottamattomalta kirjoittajan tahallisesta tietämättömyydestä. Siellä täällä Handke vihjaa vastustaakseen Länsi-Euroopan jatkuvasti kiihtyvän informaatiokulttuurin huomionhukkaa, jota hän niin halveksii: ”Sinä hallitset sillä välin. Älä anna niiden viedä sinulta! Sillä välin, välissä, asioita tapahtuu, muotoutuu, kehittyy, syntyy." Mutta sillä välin ylestyessään Handke väittää solipsismiin, joka löytää omaperäisyyttä itsensä hemmottelussa. Toisin kuin hänen aikaisemmat teoksensa, jotka pohjautuvat arjen brutaaleihin totuuksiin, The Fruit Thiefin hermeettisyys on vähemmän saavutettavissa ja paljon elohopeampaa. Kertojan ajatusten virrassa eksyneen Handken romaanin vuoksi on vaikea tietää, missä ajatus alkaa ja toinen päättyy, ja alkaa pohtia, onko se tarkoitus: romaani on hyvässä ja pahassa tutkimusta teossa. eristetty luovuus, taiteilija, joka on jättänyt maailman lopullisesti taakseen.
ellauri341.html on line 106: Keväällä 2020 Leikola aloitti MTV:n nettikolumnistina ja julkaisi romaanin Teidän edestänne annettu. Ei siitä sen enempää, vaikka paxuhan se oli sekin. Asuu Helsingissä. Yksi aikuinen lapsi. Vaimo lie jättänyt aikapäiviä. Valokuvaaja Juha Metson kanssa tuli tehtyä kirja kalastaja Pentti Linkola-vainajasta.
ellauri341.html on line 110: Kai Ekholm kuvaa tuoreessa kirjassaan Jörn Donner, Kuinka te kehtaatte (Docendo 2020) Donnerin omaelämäkertaa Mammuttia (Otava 2013) ”kirjanperkeleeksi”, jossa kerrottavaa on vain liikaa. Samaa voisi sanoa Teidän edestänne annettu -romaanista. Se pakenee kaikkia yksiselitteisiä määritelmiä aidon postmodernistisen romaanin tapaan sisältäen useita kirjoja yksissä kansissa. Teos on yhtä aikaa historiankirjoitusta, nykyajan kommentointia kuin myös salapoliisiromaanin aineksia sisältävää kulttuurihistoriaa. On harmillista kun kirjalla ei ole selkeätä genreä ja sitä lyytä 1-selitteistä määritelmää. Mikäköhän ikääntyvillä mieskirjailijoilla on, kun teoksien halutaan kattavan koko genreviuhka ja vähän enemmänkin?
ellauri345.html on line 75: Hölmön väriteorian ilmaantuminen osuu yhteen tämän romaanin kanssa. Goethen magnetismin tutkimus vaikuttaa selvästi itse teokseen. Äijä taisi olla sekoomassa pahasti. G. piti izeään "horoskooppiolentona, joka ryömii maan päällä, jossa maanplaneetta Saturnus seisoo, se vahva tämä-maailmallisuus, joka takertuu maahan 'karkeassa rakkaudessa takertuvin elimin'.
ellauri345.html on line 406: Aivan kuten tähän teokseen tutustumisen kannalta on oleellista etsiä avainta ei neljän kumppanin välisestä kontrastista, vaan siitä, mitä he eroavat romaanin rakastajista. Pääkertomuksen hahmoilla on vastakohdat vähemmän yksilöinä kuin pareina.
ellauri345.html on line 408: Runoilija antoi Ottilielle tämän vaarallisen viattomuuden taian ja hän liittyy läheisimmin uhriin, jota hänen kuolemansa juhlii. Koska se näyttää niin viattomalta, että se ei jätä teloitusaluetta. Se ei ole puhtaus, vaan sen ulkonäkö, joka leviää viattomuudella hänen vartalonsa yli. Ulkonäön aineettomuus vie hänet pois rakastajaltaan. Samanlainen ilmeinen luonne vihjaa myös Charlotten hahmossa, joka näyttää vain täysin puhtaalta ja moitteettomalta, kun taas todellisuudessa hänen uskottomuutensa poikaystävälleen vääristää sitä. Jopa äidin ja kotiäidin ulkonäössä, jossa passiivisuus ei ole hänelle kovin tärkeää, hän näyttää varjoiselta. Ja kuitenkin vain tämän määrittämättömyyden hinnalla hänessä ilmestyy aatellisuus, joten hän ei ole erilainen kuin Ottilie, joka on ainoa illuusio varjojen joukossa. Aivan kuten tähän teokseen tutustumisen kannalta on oleellista etsiä avainta ei neljän kumppanin välisestä kontrastista, vaan siitä, mitä he eroavat romaanin rakastajista. Pääkertomuksen hahmoilla on vastakohdat vähemmän yksilöinä kuin pareina. Runoilija antoi Ottilielle tämän vaarallisen viattomuuden taian ja hän liittyy läheisimmin uhriin, jota hänen kuolemansa juhlii. Koska se näyttää niin viattomalta, että se ei jätä teloitusaluetta. Se ei ole puhtaus, vaan sen ulkonäkö, joka leviää viattomuudella hänen vartalonsa yli. Ulkonäön aineettomuus vie hänet pois rakastajaltaan. Samanlainen ilmeinen luonne vihjaa myös Charlotten hahmossa, joka näyttää vain täysin puhtaalta ja moitteettomalta, kun taas todellisuudessa hänen uskottomuutensa poikaystävälleen vääristää sitä. Jopa äidin ja kotiäidin ulkonäössä, jossa passiivisuus ei ole hänelle kovin tärkeää, hän näyttää varjoiselta. Ja kuitenkin vain tämän määrittämättömyyden hinnalla hänessä ilmestyy aatellisuus, joten hän ei ole erilainen kuin Ottilie, joka on ainoa illuusio varjojen joukossa. Aivan kuten tähän teokseen tutustumisen kannalta on oleellista etsiä avainta ei neljän kumppanin välisestä kontrastista, vaan siitä, mitä he eroavat romaanin rakastajista. Pääkertomuksen hahmoilla on vastakohdat vähemmän yksilöinä kuin pareina.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 453: Niinpä hän ajoittain muistelee romaanin parissa tekemänsä työtä sanoilla: "Ihminen on tarpeeksi onnellinen, jos voi näinä myrskyisänä aikoina turvautua hiljaisten intohimonien syvyyksiin."
ellauri345.html on line 460: Ottilienin kauneutta määräävän illusion kanssa epäolennaisuus uhkaa edelleen pelastusta, jonka ystävät saavat taisteluistaan. Sillä jos kauneus on ilmeistä, niin on myös sovinto, jonka se myyttisesti lupaa elämää yes kuolemassa. Heidän uhrauksensa olisi yhtä turhaa kuin heidän kukoistuksensa, ellei heidän sovintonsa olisi sovinnon näyte. Itse todella todella sovinto on olemassa vain Jumalan kanssa. Jos siellä on sovitettu itsensä kanssa yes vain siten voi sovittaa itsensä hänen kanssaan, niin näennäiselle sovinnolle on ominaista halu sovittaa heidän kanssaan ja vain siten sovittaa heidän Jumalan kanssa. Jälleen kerran tämä näennäisen sovinnon yes todellisen sovinnon välinen suhde kohtaa romaanin yes novellin kontrastin.
ellauri345.html on line 472: Hän ei halunnut antaa runoilijalle vähintäkään omia oikeuksiaan. Avioliitto ei voi olla romaanin keskipiste missään mielessä. Lukemattomien muiden tavoin Hebbel oli tässä täysin väärässä sanoessaan: "Yksi puoli Goethen valinnaisista yhteyksistä on jäänyt abstraktiksi; nimittäin avioliiton mittaamattomasta merkityksestä valtiolle ja ihmiskunnalle on vihjattu argumentoivalla tavalla, mutta se ei soi esityksessä, mikä olisi kuitenkin ollut mahdollista ja olisi suuresti vahvistanut vaikutelmaa koko teoksesta. Ja aiemmin "Maria Magdalenan" esipuheessa; "Kuinka Goethe, joka oli ehdottomasti taiteilija, suuri taiteilija, saattoi tehdä niin loukkauksen sisäistä muotoa vastaan valinnaisissa affiniteeteissaan, että hän, toisin kuin hajamielinen dissekteeri, toi anatomiseen teatteriin automaatin todellisen ruumiin sijasta. Omalaatuista. "En voinut selittää sitä tosiasiaa, että hän solmi turhan, jopa moraalittoman avioliiton, kuten Eduardin ja Charlotten välillä, hänen kuvauksensa keskipisteessä ja käsitteli ja käytti tätä suhdetta ikään kuin se olisi täysin päinvastainen, täysin laillinen."
ellauri348.html on line 219: Françoise Sagan (syntynyt Françoise Delphine Quoirez; 21. kesäkuuta 1935 – 24. syyskuuta 2004) oli Ranskalainen näytelmäkirjailija, kirjailija ja käsikirjoittaja. Sagan tunnettiin teoksistaan, joissa oli voimakkaita romanttisia teemoja, joihin sisältyi varakkaita ja pettyneitä porvarillisia hahmoja. Hänen tunnetuin romaaninsa oli hänen ensimmäinen – Bonjour Tristesse (1954) – joka kirjoitettiin hänen ollessaan teini.
ellauri352.html on line 664: Hänen tukikohtansa komentajat luulivat Michenerin erehdyksessä amiraali Marc Mitscherin pojaksi, ja sen seurauksena häntä pyydettiin matkustamaan eri tehtävissä Tyynenmeren ympäri. Hänen ensimmäinen romaaninsa julkaistiin vuonna 1947. Hän jopa valitsi televisiokirjoittamisen urakseen tuona aikana, mutta ei nähnyt suurta menestystä. Hän teki televisiotyötä 1950-luvun lopulla.
ellauri360.html on line 49: Alain Robbe-Grillet syntyi vuonna 1922 Saint-Pierre-Quilbignonissa, joka on nykyään osa Brestiä. Hänen isänsä oli insinööri, joka omisti pienen tehtaan. Hänen vanhempansa olivat ateisteja ja äärioikeiston kannattajia. Hän opiskeli Institut National d'Agronomie -koulussa, mutta hänen opinnot keskeytettiin, kun hänet värvättiin väkisin Saksan miehityksen alla sorviksi saksalaiselle tankkitehtaalle. Sodan jälkeen hän työskenteli agronomina, erikoisalana trooppisten hedelmien viljely (kuten Don Jaimella, jonka lukija tuntee toisellakin nimellä, eli Zorron nimellä), mukaan lukien loitsut ulkomailla. Hän kuitenkin sairastui eikä palannut ammattiinsa, vaan aloitti kokopäiväisen kirjoittamisen. Vuonna 1957 hän meni naimisiin Catherine Rastakianin kanssa , näyttelijän, joka on myös julkaissut romaaneja. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa vuonna 1948, mutta se julkaistiin vasta vuonna 1978. Vuonna 1951 hänen ensimmäinen julkaistu romaaninsa – Les Gommes (Pyyhekumit) – voitti palkinnon ja hän pystyi tekemään uran kirjailijana.
ellauri360.html on line 55: Tarina on tietysti suhteellisen yksinkertainen. Tuntematon sotilas vaeltelee ympäri kaupunkia sotilaallisen tappion jälkeen talven keskellä ja etsii miestä, jolle hän luovuttaa kaatuneen toverin henkilökohtaiset tavarat. Vihollinen saapuu kaupunkiin ja paeta yrittävä sotilas haavoittuu. Hän onnistuu pääsemään naisen asuntoon, jonka aviomies taistelee sodassa, missä hän lopulta kuolee. Voimme nähdä, että tämä ainakin osittain tulee Robbe-Grilletin omista kokemuksista sodassa ja Kafkan vaikutus on myös vahva. Mutta tämä ei ole kafkamainen romaani eikä omaelämäkerrallinen romaani. Vaikka sotilaalla on sokkeloiden pelko, kaupungissa eksyminen, kafkamainen tunne eksymisestä, muttei tiedä missä tai miksi on eksynyt, tämä ei ole romaanin avain. Mitä Robbe-Grillet tekee, kuten hän on tehnyt aikaisemmissa romaaneissaan, keskittyy asioihin, toimiin jne., joilla on hänen mielestään oma merkityksensä. Tietenkin tämän tekeminen tällä tavalla häiritsee meitä, sillä odotamme tavanomaista romaania ja asiat, vaikka ne näyttävätkin normaaleilta, saavat hieman epätavallisen konnotaation vain siksi, että hän on keskittynyt niihin tässä hieman epänormaalilla (kirjallisista odotuksistamme poikkeavalla) tavalla. Siten ahdistuneisuuden tunne, sellainen kuin saamme Kafka-romaanissa, lisääntyy täällä, vaikkakin eri tavalla. Ja kuten Kafkan kohdalla, olemme epävarmoja siitä, mitä tapahtui, paitsi että sotilas kuoli. Kai.
ellauri360.html on line 61: Perinteiset kirjallisuuden analyysin termit, kuten "juoni" ja "hahmo", eivät sovellu mukavasti Alain Robbe-Grilletille myönnettävään uuteen romaaniin. Pour un nouveau roman (1963; Uudelle romaanille , 1965) esseesarjassa Robbe-Grillet kuvailee sellaisia termejä kuin "useita vanhentuneita käsitteitä": Olemme niin tottuneet keskusteluun "luonteesta", "ilmapiiristä". ”, "muoto" ja "sisältö", "viestin" ja "kerronnan kyvyt" ja "todelliset kirjailijat", että se vaatii ponnisteluja vapautua tästä hämähäkinverkosta ja ymmärtää, että se edustaa ajatusta romaanista (valmis -tehty idea, jonka kaikki myöntävät ilman argumentteja, siis kuollut idea), eikä ollenkaan se...romaanin "luonne", johon meidän pitäisi uskoa.
ellauri360.html on line 63: Labyrinthissa, Robbe-Grilletin neljäs romaani, on hänen täydellisin esimerkki teorioista, joita hän onnistui havainnollistamaan aikaisemmissa romaaneissaan vain osittain. Selvittäessään labyrinttimaisesti kiemurtelevia tapahtumia lukija ymmärtää, että ranskalaisen kaupungin kaduilla vaeltelee nuori sotilas, joka haluaa toimittaa kenkälaatikon muotoisen paketin toisen sairaalassa kuolleen sotilaan perheelle. Pakkauksen sisältö, lukijaa kiinnostava mysteeri, osoittautuu merkityksettömiksi henkilökohtaisiksi omaisuuksiksi, ei pommiksi tai romaanin juonen ehdottamixi salaisixi papereixi.
ellauri360.html on line 65: Lopuksi, kun sotilas kuolee sängylle, joka saattaa olla naisen (paitsi että kertojan katossa oleva halkeama on havaittavissa), lääkäri antaa hänelle kolmannen kipulääkepistoksen, joka kutsuu itseään "minäksi" ja tunnistaa siten olevansa koko romaanin kertoja.
ellauri362.html on line 57: Vuoteen 1818 sijoittuva tarina on jatkoa Jane Austenin romaanin Ylpeys ja ennakkoluulo tapahtumille. Fitzwilliam Darcy lähtee Konstantinopoliin aloittaakseen diplomaattisen tehtävän vaimonsa Elizabeth Bennetin kanssa. Heidän poissa ollessaan parin viisi varakasta tytärtä jäävät Lontooseen serkkunsa herra Fitzwilliamin luo. 21–16-vuotiaat sisarukset ovat prime ja kunnollinen Letitia, nokkela Camilla, kevytmieliset kaksoset Georgina ja Isabelle sekä musiikillinen ihmelapsi Alethea. Kaksi nuorempaa veljeä jää Darcyn kartanolle Pemberleyyn.
ellauri362.html on line 71: Publishers Weekly arvioi romaanin arvostelussa, että se "on pikemminkin rantakirja historiallisten fiktioiden ystäville kuin kirjallinen kunnianosoitus Austenin mestariteokselle", ja katsoo, että tyttäret on kirjoitettu ennustettavasti. Arvostelija arvostelee myös Astonia siitä, ettei se onnistunut jäljittelemään Austenin tyyliä, vaan romaanin proosa on "tylsää ja anakronistista".
ellauri362.html on line 78: Fitzwilliam Darcy, Gentleman on yhteinen nimi, joka on annettu Pamela Aidanin kirjoittamalle historiallisten romanttisten romaanien trilogialle. Kuten nimestä voi päätellä, ne perustuvat vahvasti Jane Austenin vuoden 1813 romaaniin Ylpeys ja ennakkoluulo, ja niissä on monia romaanin tapahtumia nähtynä herra Fitzwilliam Darcyn, Austenin romaanin keskeisen mieshahmon, näkökulmasta.
ellauri362.html on line 80: Pamela Mogen (s. 18. lokakuuta 1953), joka tunnetaan paremmin kynänimellä Pamela Aidan, on yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen romaaninsa ovat Jane Austenin fanifiktiota, joka perustuu Pride & Prejudiceen. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on ollut hänen suosikkiromaaninsa lukiosta lähtien. Pamela Piukkapepun kexeliään juonen yhteenvedot alla. Jännää miten erilaisilta tapahtumat näyttivät Mr. Darcyn silmäkuopista!
ellauri362.html on line 157: Hänen romaaninsa ovat pikemminkin keskusteluromaaneja kuin toimintaromaaneja; Itse asiassa Peacock on niin paljon kiinnostuneempi siitä, mitä hänen hahmonsa sanovat toisilleen kuin siitä, mitä he tekevät toisilleen, että hän esittää usein kokonaisia romaaneja dialogin muodossa. Platonin symposium on näiden teosten kirjallinen esi-isä Athenaeuksen deipnosofien kautta, jossa keskustelu ei koske niinkään korkeatasoisia filosofisia teemoja kuin viinaa ja kalanhajuisia vekottimia. Toiminta alkaa vasta kun kaikki ovat umpitunnelissa.
ellauri362.html on line 294: Veijo Meri oli suomalaisen prosaismin huomattavin modernisti ja yksi maailmalla parhaiten tunnetuista suomalaisista kirjailijoista. Kirjallisuuteen Meri tuli 25-vuotiaana, jolloin modernismi sai Otavassa jalansijan. Meri ryhtyi proosan kielen uudistajan työhön ohjenuoranaan hemingwayläinen selkeys. Niinpä 1950-luvun ilmapiiri ja Meren elämyksellinen kokemustausta ovat voimakkaasti läsnä hänen tuotannossaan. Sen sijaan 1960-luvun jälkeisistä elämänkokemuksistaan hän ei romaanin eikä novellin muodossa kirjoittanut.
ellauri368.html on line 107: Vuonna 1853 Avraham Mapun romaani Ahavat Tsiyon (Siionin rakkaus) julkaistiin Vilnassa. Sen siveä kieli, kuvaukset Israelin maan luonnosta ja erityisesti sen romanttinen juoni, joka sijoittuu raamatullisiin aikoihin, lumoi lukijoiden sukupolvia ja merkitsi merkittävää käännekohtaa heprealaisessa proosassa. Sen ilmestyminen toimi katalysaattorina pitkään jatkuneelle keskustelulle romaanin paikasta heprealaisessa kirjallisuudessa – polemiikassa, joka lopulta määritti romaanin keskeisen aseman "todellisuuden peilinä" ja varmisti sen paikan perinteisen raamatullisen eeposen luonnollisena perillisenä.
ellauri369.html on line 57: Paleofiktio on esihistoriallista aikaa kuvaava kirjallisuuden lajityyppi. Termin kehitti suomalainen paleontologi Björn Kurtén kuvaamaan esihistorialliseen aikaan sijoittuvia romaanejaan Den svarta tigern (1978; suom. Musta Tiikeri, 1981) ja Mammutens rådare (1984; suom. Mammutin suojelija, 1984). Paleofiktio muistuttaa historiallista romaania kertoessaan menneistä ajoista, mutta sen kuvaamista tapahtumista ei ole säilynyt kirjallisia lähteitä nykypäivään. Tämän vuoksi paleofiktion kirjoittajan on mahdollista käsitellä aihettaan paljon vapaammin kuin historiallisen romaanin kirjoittajan, ja lajityypillä onkin yhteyksiä myös fantasiakirjallisuuteen ja muuhun spekulatiiviseen fiktioon.
ellauri369.html on line 76: Roney jakaa "fantastisen kirjoituksensa" tieteiskirjallisuuteen (termiä ei vielä ollut olemassa) ja esihistoriallista menneisyyttä käsitteleviin romaaneihin, kuten Vamirah (1892) jota pidettiin ensimmäisenä todellisena esihistoriallisena romaanina.
ellauri369.html on line 256: Tähden suuran kokonaisuus 53:19–28 on tullut kuuluisaksi, koska sen yhteyteen on liitetty tarina ”saatanallisista säkeistä”. Kertomus Koraaniin upotetuista Saatanan juonista tuli tunnetuksi Salman Rushdien samannimisen romaanin myötä vuonna 1988, kun Iranin johtaja ajatollah Khomeini langetti kirjan johdosta Salman Rushdielle kuolemantuomion, "jotta kukaan ei enää uskaltaisi pilkata islamia". Myöhemmin tuomiota täydennettiin myös tapporahalla. Rushdie on sen jälkeen joutunut elämään piilossa rumana silmäpuolena.
ellauri369.html on line 334: Nimittäin lokakuussa 1826 Thomas ja Jane Welsh menivät naimisiin Walesin perheen tilalla Templandissa. Pian avioliiton jälkeen Carlyles muutti vaatimattomaan kotiin Comely Bankissa Edinburghissa, jonka Janen äiti oli vuokrannut heille. He asuivat siellä lokakuusta 1826 toukokuuhun 1828. Siihen aikaan Carlyle julkaisi saksalaisen romanssin , aloitti Wotton Reinfredin , omaelämäkerrallisen romaanin, jonka myös hän jätti kesken, ja julkaisi ensimmäisen artikkelinsa Edinburgh Review -julkaisuun , "Jean Paul Friedrich Richter" (1827). Se ei juuri meulaa heilauttanut Richterin asteikolla. Johann Paul Friedrich Richter, kirjailijanimi: Jean Paul (21. maaliskuuta 1763 Wunsiedel − 14. marraskuuta 1825 Bayreuth) oli saksalainen kirjailija josta lienee jo paasattu. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Kyllä pettyivät sillä oikea Richter oli aika pyllynaamainen.
ellauri369.html on line 529: Carlylen elämän päätyttyä Froude suuntasi matkustamaan, erityisesti Britannian siirtomaihin, vieraillen Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa ja Länsi-Intiassa. Froude aikoi "sytyttää kansalaisten mielissä kotona sitä mielikuvituksellista innostusta siirtomaa-ajatusta kohtaan, josta hänen oma sydämensä oli täynnä". Tänä aikana Froude kirjoitti myös historiallisen romaanin, The Two Chiefs of Dumbbell, joka oli vähiten suosittu hänen kypsistä teoksistaan. Kuten aiemmassa kirjassaan Irlannin historiasta, Froude käytti kirjaa muuttaakseen irlantilaisesta sankarista konnan, jolla on historiallisia vääristymiä.
ellauri373.html on line 569: Molempien puolueiden johtajien välillä syntyi raivoa, vakava kiista. Ginsberg osoitti erityistä vastenmielisyyttä sovinnolle ja osoitti intohimoista vihamielisyyttä suhtautumista puolueensa vastustajaan. Hän ei menettänyt yhtäkään sopivaa tilaisuutta niin, että hän kritisoi paitsi tekoja myös journalismia, tšekkiläisiä artikkeleita ja Hertzlin kirjallisia teoksia. Hänen vihamielisyytensä ilmeni erityisen voimakkaasti vuonna 1902 vuonna Hertzlin romaanin "Aiipeiyashi" ilmestymisen jälkeen.
ellauri374.html on line 660: Aleksanteri Pushkin vieraili Orenburgissa vuonna 1833 tutkimusmatkalla kirjojensa Pugatšovin historia ja kuuluisan romaanin Kapteenin tytär parissa. Hän tapasi täällä ystävänsä Salvador Dalin, joka myöhemmin kirjoitti ensimmäisen yhtään vakavan venäjän kielen sanakirjan.
ellauri375.html on line 47: Tämä ei ole H.G. Wellsin tieteisromaanin klassinen elokuvaversio, jossa marsilaiset aloittavat sotakoneineen maapallon valloituksen kalifornialaisen pikkukaupungin lähettyviltä. Ohjaus Byron Haskin. (The War of the Worlds, USA 1953). Vaan Steven Spielbergin Maailmojen sota 2005!
ellauri378.html on line 47: Tähän kansioon on kerätty vaikutelmia Markus Leikolan loppumattomasta kompendiumista, jossa olen hikisesti päässyt ehkä ekan kolmannexen läpitte. Sen varsinainen heikkous lukuromaanina on, ettei siinä ole yhtään sympaattista samastuttavaa, ei edes Hesus-apina herätä positiivisia mielikuvia. Se on samanlainen hakukonesuollos kuin Pynchonin, Foster Wallacen ja Yli-Juotikkaan tiilet sekä tämän paasaajan aivan eeppinen runous. Toisesta päästä mäystettyä ja toisesta paskannettua puolisulanutta löllöä.
ellauri381.html on line 402: Alkuperäisessä versiossaan romaani julkaistiin Kaukoidän lehdessä vuosina 1946-1947. Vuonna 1948 romaanin tarkistettu versio julkaistiin New World -lehdessä.
ellauri381.html on line 406: Em. Konstantin Simonov kirjoitti: "Miksi, tietäen etukäteen, että hän ei pysty kertomaan koko totuutta romaanissa käsitellystä rakennuksen tilanteesta ja luonteesta, kirjoitti Azhaev silti romaaninsa silloin? Tässä voi ilmeisesti syntyä erilaisia vastauksia, mutta jos tämä kysymys kysyttäisiin minulta, vastaisin siihen ymmärrykseni mukaan näin: Azhaev tunsi ilmeisesti syvän sisäisen tarpeen muodossa tai toisessa kirjoittaa edelleen siitä, missä hän oli osallistuja vuonna kivi ja puu ja todistaja ihmisistä, jotka sitten, sotavuosina, rakentaessaan tämän öljyputken, saivat aikaan mahdottomalta vaikuttaneen öljyputken. Tässä kirjassa hän kirjoitti GULAG-vangeista vapaina ihmisinä, Neuvostoliiton kansalaisina, jotka epäinhimillisissä olosuhteissa antoivat oman panoksensa voittoomme fasismista. Ja hän teki tämän aivan tietoisesti, haluten romaanillaan pystyttää muistomerkin heidän ponnisteluilleen, heidän rohkeudestaan ja omistautumisestaan kotimaahansa."
ellauri381.html on line 408: ”Jos vertaa aikakauslehtiversiota kirjaversioon, niiden erot ovat silmiinpistäviä. Ensinnäkin monien sankareiden nimet muutettiin: Aleksei Pervovista tuli Aleksei Kovšov, Abram Izrailevich Zalkindista tuli Mihail Borisovich ja Tupolevista tuli Iljushin. Oli kyllä selvä parannus päästä tuosta Pervosta, juutalaisesta Abramista puhumattakaan. Jos vertaa yksittäisten julkaisujen tekstejä, myös postuumien (Azhaev kuoli vuonna 1968), huomaa helposti, että tämä teksti on tasoitettu poliittiseen tilanteeseen sopivaksi. Siten romaanin vuoden 1976 BAM-painoksessa luvusta "Marraskuun seitsemännen aamu" on jätetty pois tunteellisimmat kohdat siitä, kuinka rakentajat kuuntelevat suuren johtajan (vozd) puhetta kaiuttimesta."
ellauri381.html on line 414: Saksalaisen slavisti Wolfgang Kazakin mukaan "tämä teos on täysin sosialistisen realismin silloisten kaanonien mukainen : päähenkilöt ovat idealisoituja positiivisia sankareita, konfliktit ovat kaukaa haettuja ja niiden myönteinen ratkaisu voidaan ennakoida etukäteen. Hahmojen yhteenkuuluvuutta yhdessä tiimissä havainnollistaa se, että keskeiset tekniset ideat nousevat pääsääntöisesti samanaikaisesti romaanin eri hahmojen kesken. Kirjoittaja näyttää jatkuvasti näitä hahmoja poikkeustilanteissa ja heidän tekojaan kommentoidaan tekijän tarkoituksen mukaisesti.”
ellauri386.html on line 199: Aljosha, jolla on yhteinen nimi kirjailijan nuoren pojan kanssa, joka kuoli romaanin kirjoittamisen aikana, on Dostojevskin henkinen puoli, joka pyrkii saavuttamaan Dostojevskin oman henkisen ihanteen.
ellauri390.html on line 189: Krestovski syntyi ukrainalaiseen aatelisperheeseen ja opiskeli Pietarin yliopistossa. Hän julkaisi ensimmäiset teoksensa vuonna 1857. Aluksi hän myötäili edistyksellistä nuorisoa, mutta siirtyi vuonna 1863 taantumuksen leiriin kuten tuttavansa Fedja ja maailman paskin Nalle. Yliopistossa hän ystävystyi radikaalin kriitikon Dmitri Pisarevin kanssa ja kirjoitti Russian Word -lehteen. Kirjailijan tunnetuin teos on Pietarin alamaailmaa ja ylimystöä sensaatiomaisesti kuvaava romaani ”Pietarin slummit”, ven. Peterburgskije truštšoby, 1864–1867). Hänen romaaninsa oli monen tunnin henkilökohtaisen tarkkailun tulos. ”Nihilisminvastaisen” dilogian Krovavyi puf (”Verinen isku”) viihderomaanit Panurgovo stado (”Panurgin lauma”, 1869) ja Dve sily (”Kaksi voimaa”, 1874) esittävät Venäjän 1860-luvun vallankumousliikkeen puolalaisten nationalistien juonittelun tuloksena.
ellauri390.html on line 191: Vuonna 1863 hän matkusti Varsovaan tehdäkseen useamman tunnin muistiinpanoja romaaniinsa Panurgen lauma (1869), joka kertoo tammikuun kansannoususta. Vuonna 1874 hän kirjoitti toisen romaanin, May The Force Be With you, samasta aiheesta. Molemmat romaanit olivat luonteeltaan taantumuksellisia. Myöhemmin Krestovski julkaisi avoimen juutalaisvastaisen trilogian Tma Jegipetskaja (”Egyptin pimeys”, 1888), Tamara Bendavid (1889–1890) ja Toržestvo Vaala (”Baalin juhlat”, 1891–1892).
ellauri390.html on line 223: Romaani oli yksi suosituimmista kirjallisista tapauksista Venäjällä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Seikkailunhaluinen juoni, psykologisesti ja realistisesti tarkat kuvat hahmoista, tutut paikat, joissa toiminta tapahtuu, tyypillisiä luonnoksia eri yhteiskuntaluokkien elämästä - kaikki tämä herätti lukijassa kiinnostusta ja laajaa keskustelua. Lausumat olivat hyvin erilaisia: I. S. Turgenev kutsui sitä "hölynpölyksi", kuuluisa kustantaja ja toimittaja A. S. Suvorin huomautti ironisesti teoksen "stenografismista" ja V. I. Nemirovich-Danchenko päinvastoin oli yksi enemmistölukijoista, jotka ylistivät romaanin korostaen erityisesti sen sexuaalirikollisen toiminnan dynaamisuutta.
ellauri390.html on line 245: Lisäksi hän on kirjoittanut romaanin "Panurgova chereda", joka julkaistiin ensin "Russian Herald" -lehdessä (1869) ja julkaistiin sitten erillisenä painoksena Leipzigissä vuonna 1870.
ellauri390.html on line 246: Hän on kirjoittanut romaanin "Two Powers", joka julkaistiin "Russian Herald" -lehdessä (1874).
ellauri390.html on line 262: Anna Chechevinskaya, kuten Natasha hänelle selitti, karkotetaan kotoa äitinsä toimesta, hänellä ei ole minne mennä, hänestä tulee prostituoitu Chukha (romaanin esipuheessa Krestovsky puhuu häntä järkyttävästä tapauksesta, kun useat huorat revittiin vaatteet hyppäsivät ulos bordellista erittäin köyhällä alueella, juomalaisen miehen jahtaamana, ja yksi heistä kiroili äänekkäästi puhtaalla venäjällä, lisäten silloin tällöin samoja puhtaita ranskalaisia lauseita). Pitkään aikaan muiden hahmojen kanssa miehitetty lukija ei tiedä ollenkaan, mitä hänelle tapahtuu. Natasha, joka jatkaa kostoaan ja haluaa paeta orjuudesta hinnalla millä hyvänsä, varastaa Tšetševinskien kaikki rahat ja arvoesineet ja piiloutuu ulkomaille rakastajansa, lahjakkaan, köyhän ja täysin voimattoman puolalaisen taiteilijan luo. Sillä välin pieni Masha, Annan tytär, on kasvanut yksinkertaisten kyläläisten kanssa, ja Amalia Potapovna aikoo käyttää häntä liiketoiminnassaan. Itsestään mitään tietämättä Mashasta tulee isänpuoleisen veljensä, nuoren prinssi Vladimir Shadurskyn rakastajatar, joka on kyllästynyt joutilaisuuteen ja jolla on siksi asioita, kuten hänen isänsä kerran teki. Prinsessa Shadurskajan ja hänen johtajansa Mordenkon aviottoman pojan Vanya Veresovin kohtalo on aivan yhtä toivoton. Masha ja Vanya tapaavat Pietarin slummeissa, mutta tietämättä mitään tarinoistaan, heidän kohtalonsa yhteenliittymisestä ja samankaltaisuudesta he eivät ole edes kiinnostuneita toisistaan. Oltuaan yön hylätyssä proomussa kovassa kylmässä talvella ja jaettuaan viimeiset pennit, he pelastuvat kirkossa, mutta aamulla he lähtevät eri suuntiin. Kirjoittaja itse kirjoittaa, että ehkä, jos heillä ei olisi ollut niin vaikeaa selviytyä, he olisivat kiinnittäneet huomiota toisiinsa - mutta näin ei tapahtunut. Olosuhteet, joissa he joutuvat tuhoamaan sekä rakkauden että rakastumisen, heissä ei ole sijaa tunteiden ilmenemismuodoille. Pietarin slummejen asukkaiden elämä on tuskallista ja täynnä kärsimystä, sellaisesta elämästä eroaminen nähdään onnellisena vapautuksena (tarina prostituoidun tyttärestä Ratista, joka on työskennellyt bordellissa 12-vuotiaasta asti vanhat kerjäläiset, vuokralapset käsissään vadelmapellolla;
ellauri390.html on line 267: Chechevinsky-perheen naisten lisäksi nuoren prinssin Vladimir Shadurskyn mielijohte tuhosi Beroevin perheen elämän ja kohtalon. Julia Beroevan ja hänen miehensä sekä lasten perhe näyttää pieneltä valopilkulta (romaanissa, toisin kuin elokuvassa, hän ei ammu itseään tai kuole, vaan pelastaa perheensä). Sattumalta Julia Beroeva kiinnitti ballissa Vladimirin silmään, jonka villiin elämään 11-vuotiaasta lähtien innokas opettaja rohkaisi ja seikkailut naisten kanssa olivat asioiden järjestyksessä. Nuori Shadursky lyö vetoa ja viettää yön Beroevan kanssa kenraali von Spiltzen ja hänen lääkärin juoman avulla. Beroevan aviomies on ollut pitkään Siperiassa työasioissa eikä tiedä vaimonsa raskaudesta ja häpeästä mitään. Jotta tarina ei tule tunnetuksi maailmassa, Shadurskyjen toimeenpanija Polievkt Hlebonasushchensky lähettää Beroevit vankilaan: Julia - miehensä Shadursky Jr.:n murhayrityksestä väärien syytösten vuoksi - Kellon levittämisestä. Mutta todellinen rakkaus ja omistautuminen voivat kestää kaikki kohtalon vaikeudet. Luultavasti tästä syystä kirjailija pakottaa heidät lähtemään Venäjältä romaanin lopussa. Täynnä toiveita uudesta vapaasta elämästä vapautumisen jälkeen (syytös tunnustettiin panetteluksi), he purjehtivat Amerikkaan. Niinpä tietysti.
ellauri390.html on line 273: Romaanissa esitetyissä tilanteissa ei ole sijaa jaloudelle ja kunnialle, ei ole sijaa edes perusinhimilliselle ystävällisyydelle ja säädyllisyydelle. Hirviömäinen yhteiskuntarakenne tuhoaa ihmisessä kaiken hyvän ja jyväshyvän. Julmuus ja laittomuus - sosiaalinen, kansallinen, aineellinen - voivat ja saavat aikaan vain vielä suurempaa julmuutta ja laittomuutta. Yhteiskunta on kuuro, yhteiskunta on välinpitämätön. Sellainen yhteiskunta tuhoaa itsensä. Kirjoittaja syyttää häntä kertoen tarinan ankarasti ja samalla yksinkertaisesti, ilman koristelua tai epiteettejä. N. S. Leskovin [Mitä vittua?] romaania "Pietarin slummit" pidettiin "sosialistisimpana venäjän kielen romaanina".
ellauri390.html on line 275: Vuonna 1994 sarjastudio ja Ekran-tuotantoyhtiö kuvasivat romaaniin perustuvan televisiosarjan "Pietarin mysteerit". Käsikirjoittajat ottivat kuitenkin lähtökohdaxi vain Krestovskyn kirjallisen työn monimutkaisen ja monitahoisen juonen, ja muuttivat suurelta osin romaanin kerronnan ääriviivat ja hahmot. Poistettuaan romaanin sosiaalisen suuntautumisen kirjoittajat luottivat enemmän sen seikkailunhaluiseen osaan. Joten elokuvan kirjoittajat päättivät mennä naimisiin laittomien Mashan ja Vanyan kanssa, kokenut rosvo Kovrov palkittiin jaloudella, rohkeudella ja lempeällä sielulla, joka kykenee korkeaan, uskolliseen rakkauteen, ja huijari Nikolai Tšetševinski muutettiin eräänlaiseksi venäläiseksi kreiviksi. "Monte Cristo", jalo ja oikeudenmukainen kostaja. Jo on vittua. Se on kuin väittää että julkinen terveydenhoito "ei toimi" kun yxityiset "terveystalot" kuppaavat sitä kuin iilimadot. Saatana pysähtyneisyyskin olis parempi kuin tää uusi oligarkia.
xxx/ellauri027.html on line 559: Kauppinen on kirjoittanut johtamiseen liittyvää tietokirjallisuutta sekä jännitysromaanin "Kuoleman takapiru".
xxx/ellauri044.html on line 348: 1920-luvun lopulla Talviolle alkoi uusi luomiskausi, jolloin hän keskittyi historiallisiin romaaneihin. Niitä olivat vuosina 1929–1935 julkaistu Helsingin historiaan liittyvä romaanitrilogia Itämeren tytär sekä hänen viimeinen romaaninsa Linnoituksen iloiset rouvat (1941) jossa tapahtumaympäristönä oli Suomen sodan aikainen Viaporin linnoitus. Talvio testamenttasi tuotantonsa tekijänoikeudet Helsingin yliopiston Satakuntalaiselle Osakunnalle, jonka inspehtorinä hänen puolisonsa J. J. Mikkola toimi pitkään.
xxx/ellauri044.html on line 1025: Ille faciet tyyppisen narsistiäidin narsistilapselle äidin kuolema on helpotus. Ei mulle ollut. Mulle se oli menetys. Mä olin rajatonta rakkautta tarvizevan närsistiäidin lapsi. Sisaruxista K. ja P. tunsivat helpotusta ja kantaa kaunaa vieläkin. Hmm. Tästä vois joku lahjakkaampi kirjoittaa romaanin.
xxx/ellauri057.html on line 1043: Saarenheimo valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1949 ja lisensiaatiksi vuonna 1954 Turun yliopistosta sekä väitteli siellä tohtoriksi vuonna 1955 V. A. Koskenniemen ehdottamasta aiheesta, myytillisistä tarinoista suomalaisessa taidelyriikassa. Hän toimi Turun yliopistossa kotimaisen kirjallisuuden dosenttina vuosina 1961–1968, apulaisprofessorina 1968–1971 ja professorina 1971–1986 sekä Turun yliopiston kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitoksen johtajana vuosina 1977–1978 ja 1981–1985. Lisäksi hän oli ylimääräisenä kirjallisuuden opettajana Åbo Akademissa vuosina 1960–1963. Hän teki pitkän uran kirjallisuudentutkijana, ja hän on kirjoittanut muun muassa Katri Valan ja Elina Vaaran elämäkerrat. Saarenheimon puoliso oli toimittaja Eero Saarenheimo. Tämä Kerttu kuoli samana vuonna kuin Yli-Juotikas julaisi Neuromaanin. Kerkisikö olla Kertun oppilas? Ei, oli 10vee kun Kerttu emeritoitui.
xxx/ellauri057.html on line 1067: Wang Wei: Ei Elina Vaaraa ole unohdettu... Ystäväni Satu Koskimies julkaisi romaanin Hurmion tyttäret (2009), jossa päähenkilöinä ovat Elina Vaara ja Katri Vala.
xxx/ellauri075.html on line 499: Tulivuoren juurella on merkittävä romaani, joka kannattaa lukea. Sitä ei ilmestymisaikanaan ja pitkään sen jälkeen vielä pidetty klassikkona, mutta vähitellen se on saanut ansaitsemaansa arvostusta. Aikalaiskuvausten perusteella Lowry oli henkilönä ikävä, mutta tämän romaanin myötä hänen taiteensa elää pitkään, ellei vielä pitempään.
xxx/ellauri075.html on line 532: Tosiasiahan kuitenkin on että siinä missä kirjoitusajankohtanaan tämä epäilemättä oli radikaalia uutta (Crane ei alunperin löytänyt kustantajaa näin rajulle kirjalle joten julkaisi ensimmäisen version itse, tämä käännös ilmeisesti perustuu Red Badge of Couragen suosion jälkeen julkaistuun versioon), niin muu kirjallisuus on ottanut tätä aika haipakkaa kiinni. Ja minä kun en edes ole niin innostunut naturalismista, vaikka onkin todettava että jos jotain sen tyylilajin kirjaa pitäisi lukea niin tämä on reippaasti etenevänä pienoisromaanina varsin hyvä valinta...
xxx/ellauri075.html on line 536: Jean Rhys (24. elokuuta, 1890 Roseau, Dominica – 14. toukokuuta, 1979 Exeter, Britannia), alkuperäiseltä nimeltään Ella Gwendolen Rees Williams, oli brittiläis-dominicalainen kirjailija. Hänen tunnetuin teoksensa on romaani Siintää Sargassomeri (1966), jonka tapahtumat kertovat Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin ullakolle päätyvän vaimon menneisyydestä.
xxx/ellauri081.html on line 201: Kuten kertasin toisella tavalla elokuvan Hurmaava petturi. Luin vasta loppuun Le Carrén romaanin ja sain tarinasta huomattavasti syvemmän käsityksen. Elokuva pakosti pinnallistaa. Kirja kuvaa hienostuneen viiltävästi venäläisen rahanpesun suurpoliittisia seurauksia, tässä lähinnä Britanniassa. Tekijä on armoitettu asiantuntija salaisen rikollisuuden ja vakoilun maailmassa. Tiheitä jännityksen ja nautinnon hetkiä. Loppu jää avoimeksi, mutta tiettyyn suuntaan arvailtavaksi. Päähenkilö Dima, rahanpesijöiden kuningas, jää mieleen pitkäksi aikaa. Viiltävää rahanpesua. Voi hizi että oiskin noin paljon rahaa että tarvii pesukonetta.
xxx/ellauri081.html on line 206: Samalla jatkuu loputon Decamerone tarinasta toiseen (suositeltavaa ääneen lukemista vaikka puolisolle) ja Camus’n Rutto huvittaa edelleen, kuinka samanlaisia rajoituksia ja karanteeneja siinä algerialaisille määrätään kuin meille nyt. Ja huvittavasti tulee ruumiitakin. Tämän aiheen kirjallisuutta löytyy. Jukka Petäjä näkyy keksineen Philip Rothin kymmenen vuotta vanhan romaanin 1940-luvun polioepidemiasta.
xxx/ellauri085.html on line 614: Wallu puolustelee sitä että kirjassa on niin paljon pölisijöitä sillä ezeon yltiörealistista ja demokraattista. Jokainen on oman romaaninsa sankari. Valitettavasti ne näyttää kaikki puhuvan wallulatinaa. Wallun obsessiivinen äiti on tehnyt siitä tosi basillikammosen. Se ei kestä kun muut kaivaa nenää ja kazoo sitten miltä räkä näyttää. Eikö se ize sitten kazo nenäliinaan, tai edes kurkkaa pönttöön paskannuxen jälkeen? Sehän on hyvää ennaltaehkäisevää toimintaa, profylaktista hygieniaa.
xxx/ellauri104.html on line 737: Ostin Sysmän kirjakahvilasta Pulkkisen esikoisromaanin Ja pesäpuu itki (1977) kun urbaani Löytty oli haukkunut agraarista Pulkkua ja emerituslammas Jyrki Nummi vuorostaan haukkunut Löyttyä. Se kuvaa pohjoiskarjalaista maaseutuyhteisöä. Sen päähenkilö on Pulkkisen omakuva, liimauxista irronnut nuorukainen. Pulkkinen synnytti kohua ruotiessaan kehitysapupolitiikkaa ja Suomen suhdetta Neuvostoliittoon postmodernissa teoksessaan Romaanihenkilön kuolema (1985).
xxx/ellauri104.html on line 813: Pulkkinen sai keväällä 1988 aivohalvauksen ja menetti joksikin aikaa työkykynsä. Sitä saa mitä tilaa. Terveyden kohentuessa hän kirjoitti kirjan Ehdotus rakkausromaaniksi (1992), jossa hän käsitteli näitä vaiheita romaanin keinoin.
xxx/ellauri122.html on line 932: Yossarian, kuten monet muutkin sotilaat, yrittää paeta sodan todellisuuksia juopumalla, syömällä itseään messuhallissa ja harrastamalla seksiä, vaikka romaanin tapahtumien ansiosta on helppo uskoa, että hän tekisi näitä asioita joka tapauksessa. Yossarian on jatkuvassa ristiriidassa sotilaspolitiikan "Catch-22" kanssa, joka on ympyräperusteisesti perusteltu byrokraattinen ansa, jota hänen esimiehensä käyttävät perustellakseen monia epäloogisia vaatimuksiaan. Toisin sanoen hän ei voi saada hullun papereita teeskentelemällä hullua, koska hänen esimiehensä näkevät hänen halunsa päästä pois lentämisestä merkiksi täydellisestä mielenterveydestä (siis Catch-22).
xxx/ellauri122.html on line 934: Natelyn huora kuvataan erittäin väsyneenä prostituoituna, joka ei ole kiinnostunut seksistä ja haluaa mieluummin nukkua. Nuorempi sisarensa vainoaa häntä jatkuvasti. Siksi luutnantti Nately, joka on hullun rakastunut häneen, ei voi suostutella häntä ryhtymään merkitykselliseen suhteeseen hänen kanssaan. Hän kihlautuu naiseen seksuaalisesti, mutta se on kylmää ja mekaanista, sillä hän kieltäytyy viettämästä aikaa Natelyn kanssa ilman palkkaa. Kapteeni Black nukkui usein hänen kanssaan ärsyttääkseen Natelya. Kun hiän kuitenkin vihdoin lepää, hiän rakastuu Natelyyn yhtä hullusti kuin hänkin häneen. Pian sen jälkeen Nately kuolee taistelutehtävässä. Kun Yossarian saapuu Roomaan kertomaan hänelle huonoja uutisia, Natelyn huora syyttää Yossariania Natelyn kuolemasta. Myöhemmin hiän omistautuu Yossarianin takaa-ajoon ja väijyttää häntä useita kertoja romaanin loppuosan aikana yrittääkseen kostaa Natelyn kuolemasta puukottamalla häntä. Hiän onnistuu lopulta puukottamaan häntä kylkeen ja lähettämään hänet sairaalaan. Toinen hiänen hyökkäyksistään on kirjan viimeinen, vaikkakin vähäinen, koominen tapahtuma.
xxx/ellauri122.html on line 1101: kättä ja barbinukke. Capote julkaisi 1948 esikoisromaaninsa
xxx/ellauri122.html on line 1138: uuden kirjallisuuden lajityypin, dokumenttiromaanin (engl.
xxx/ellauri122.html on line 1151: kuolla, jotta saisi viimeisteltyä romaaninsa.
xxx/ellauri127.html on line 327: Stratton-Porterin edellisen romaanin, Freckles, keskeinen hahmo on mies, jonka tehtävänä on partioida ja vartioida arvokkaita puupuita Limberlostin suolla. Freckles esiintyy Girl of the Limberlostissa Elornan ystävänä. Elokuvassa Freckles on pöllö. Tämä osittainen luettelo hahmoista on otettu romaanista, s. xiv.
xxx/ellauri127.html on line 358: Lukuisesti lukema ja suosittu romaani toi mainetta Stratton-Porterille. Kirjan koko teksti on saatavilla verkossa monissa paikoissa, kuten osoitteessa ClassicReader.com. New York Times kutsui romaania "merkittäväksi". Patricia Raub kertoi romaanin naisista tuon vuosikymmenen aikana, "Stratton-Porter vakiinnutti sankaritarinsa kuvaamalla Elorna Cumstickin vuonna 1909 julkaistussa A tyttö Limberlostissa, ja hänen päähenkilöidensä kuvaus pysyi käytännössä muuttumattomana sen jälkeen. Terve, järkevä ja kaunis Elorna on myös myötätuntoinen, itsevarma ja älykäs: 'Ei ollut minkäänlaista kärsimystä, jota tyttö ei voinut myötätuntoa, ei työtä, jota hän pelkäsi yrittää, eikä yhtään tutkittavaa aihetta, jota hän ei ymmärtänyt.' Kun komea nuori sankari saapuu paikalle, Elorna vangitsee hänet välittömästi, vaikka fyysisesti houkutteleva, mutta itsekäs yhteiskuntatyttö väittää jo hänen. Elornan hyve voittaa hänet sankarin. Yhdistys Elornan kanssa kehottaa yhteiskuntatyttöä uudistumaan: hän lupaa olla tulevaisuudessa enemmän kuin Elorna. " Toinen arvostelija kirjoitti sen "tämän kirjan sankaritar on virkistävä esimerkki nuoresta naisesta, jonka todellinen houkuttelevuus on hänen rohkeudessaan ja älykkyydessään, erityisesti kärsimysten edessä, vaikka hänellä on edelleen terveellinen huolenaihe siitä, kuinka hänet" puusepäksi ". Hän omaksuu myös syvän rakkauden Jumalan luomakuntaan olematta raivostunut ympäristönsuojelija. - - Elornan ainoa kiintymys on naapuriparista, jolla ei ole omia lapsia. Tässä kylmässä ilmapiirissä Elorna kukoistaa ihmisen harvinaiseksi jalokiveksi; Sen sijaan että hän katkeroituu äitinsä tavoin, hän palaa rakkauteen äitinsä huolimattomuudesta ja osoittaa huomattavaa kekseliäisyyttä vastaamaan haaveisiin, joita hänen unelmansa tavoittavat, kun hän yrittää selvittää uudelleen uskollisesti äitinsä käskyille. - - Elorna on huomattavan kärsivällinen ja rakastava tehdessään läpi. vaikeissa koettelemuksissa, mutta sen sijaan, että hän olisi uskomaton, sairaanherkullinen hahmo, hän osoittaa malttia, ahdistusta ja kulkee joskus hienolla rajalla äitinsä tottelevaisuuden ja tiettyjen asioiden piilottamisen oikeuttamisen välillä. Esseen, Joan Aiken mainitsi kuvauksen Elorna n Lunchbox hyvänä esimerkkinä yksityiskohtia kirjallisesti.
xxx/ellauri128.html on line 164: Ensimmäinen edes vähän merkittävä kirja on Die unsichtbare Loge ('Näkymätön loosi') ilmestyi 1793. Persoonallisen romaanin kertojana oli ensimmäistä kertaa henkilö nimeltä Jean Paul. Tätä nimeä ei voi suorastaan pitää pseudonyyminä, sillä Richter ei kirjoja julkaistessaan koskaan halunnut suorastaan salata henkilöllisyyttään. Richter julkaisi kirjansa nimellä Jean Paul, mutta tämä oli puhtaan kirjailijanimen sijasta osittain fiktiivinen hahmo hänen romaaneissaan. Monet lukijat, etenkin Richterin naispuoliset ihailijat, uskoivat vilpittömästi, että Richter ja fiktiivinen Jean Paul olivat todella sama henkilö. (Richter oli tylsän porsaan näköinen, onnexi kirjan liepeessä ei siihen aikaan julkaistu kirjailijan kuvia.) Richterin maine kasvoi ja hän sai valtavasti ihailijoita. Matkallaan Weimariin 1796 hän tapasi Johann Wolfgang von Goethen, Friedrich Schillerin, Johann Gottfried Herderin ja monia muita tärkeitä kulttuurivaikuttajia ja muutti kaupunkiin influensserixi itsekin vuonna 1798. Richteristä tuli hyvin kuuluisa, ja legendoja hänen epätoivoisten naisihailijoidensa tempauksista löytyy edelleen elämäkertakirjallisuudesta. Totta lienee ainakin se, että Richterillä oli useita kosijoita ja hän oli kihloissa useita kertoja ennen avioliittoaan Karoline Meyerin kanssa 1801. Vuodesta 1804 Richter ja hänen kolmilapsinen perheensä asuivat Bayreuthissa.
xxx/ellauri128.html on line 574: Timo Tapani Pusa (9. lokakuuta 1951 Kotka – 9. syyskuuta 1996 Kotka) oli suomalainen kirjailija. Pusa kuvaa teoksissaan hyvin intensiivisesti ja realistisesti merimiesten ja muiden kotikaupunkinsa vähäosaisten ihmisten kuten prostituoitujen ja köyhien tehdastyöläisten elämää. Teoksille on ominaista syvä ymmärtämys vähäosaisia ihmisiä kohtaan. Vaikka hän aloitti kirjailijanuransa kahdella runokokoelmalla, hänen läpimurtoteoksekseen tuli romaani Tatuoitu sydän, joka kertoo nuoresta merimiehestä. Pusa lähti itse merille viisitoistavuotiaana ja seilasi noin viisi vuotta muun muassa tankkereissa. Hän asui Kotkassa. Hänen veljensä Juhani Pusa (1948–2009) pusasi muun muassa romaanin Vitun maku. Pian Timo Pusan kuoltua kotkalaiset kirjallisuudenystävät istuttivat ”Timo Pusan puun”, jonka varttuminen symboloi sitä, kuinka kauas menneisyyteen Pusan edustama kotkalaisuus häviää. Jope Ruonansuu vainaja (s. 1964) tais olla Kotkasta? Eipäs vaan Kemistä, perslävestä jonne johtaa tuliterä nelikaistainen moottoritie koko matkan Kempeleeltä. Terviisiä Kotkasta, käskivätten pyllyyn potkasta. Terviisiä Mikkelistä, käskivät vetää kikkelistä.
xxx/ellauri128.html on line 615: Ben Hecht (28. helmikuuta 1894 New York, New York – 18. huhtikuuta 1964 New York) oli yhdysvaltalainen kirjailija, käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Hechtin vanhemmat olivat venäjänjuutalaisia siirtolaisia. Hän työskenteli lehtimiehenä Chicagossa ja vuonna 1921 julkaisi ensimmäisen romaaninsa Erik Dorn. Hollywoodiin hän siirtyi 1920-luvun puolenvälin jälkeen. Hecht teki paljon yhteistyötä kirjailija Charles MacArthurin kanssa. Yhteistyönä syntyi muun muassa näytelmä The Front Page, josta on myöhemmin tehty useita elokuvasovituksia. Hecht myös kirjoitti MacArthurin elämäkerran mutta vasta vuosi tämän kuoleman jälkeen. Hecht kritisoi Britannian toimintaa Palestiinassa ja tuki juutalaista vastarintaliikettä, minkä seurauksena hän nimensä poistettiin Britanniassa elokuvista useiden vuosien ajan.
xxx/ellauri129.html on line 294: ”Riku Korhonen on kirjoittanut mahtavan romaanin, jossa yhteen kiertyvät elämä, arki, rikos ja rangaistus.” - HS
xxx/ellauri129.html on line 296: "Korhonen on kirjoittanut osuvan aikalaisromaanin rakastamisen vaikeudesta ja miehen alttiudesta pahaan." - Finlandia-palkinto raati
xxx/ellauri129.html on line 310: Tämän paasauxeen tavoite on tutkia lähiluvulla missä määrin finlandiaehdokas Riku Korhonen on narsistinen kakka. Onko se kenties kotoisin poissaolevan isän ja englanninopettajaäidin hännän alta kuten David Foster Wallace, avioerolapsi ja kaappihomo. Vaaleenpunurin romaanin Lari on yhtä jättikokoinen kuin Riku ja Eero yhtä pahatapainen.
xxx/ellauri129.html on line 668: Tästä tuli mieleen Seijalle Pikin mielikirja Valkopukuinen nainen (author: Charles Dickensin (1812–1870) läheinen ystävä ja työtoveri Wilkie Collins (1824–1889) joka oli Englannin ensimmäinen salapoliisikirjailija ja modernin rikosromaanin edelläkävijä.) Ja mulle Jane Eyren silmäpuolen hirviön eka mamuvaimo lukon takana yläkerrassa.
xxx/ellauri129.html on line 712: Meredith asettui Surreyyn 1864, meni uudestaan naimisiin ja alkoi kirjoittaa luontoaiheisia runoja. Hän kirjoitti koomisen romaanin The Egoist, joka ilmestyi vuonna 1879. Romaani sai huomiota kuvauksestaan naisten alistetusta asemasta viktoriaanisella ajalla.
xxx/ellauri137.html on line 812: Sezukolla oli muutakin omaisuutta jenkeissä. Se siitä Shagin sovinistisika teoriasta ettei sillä muka ollut muuta annettavaa kuin kauneus. Siis mitä? Kumpi teoria on sovinistisiempi? Sujata on vitun jenkkipossu. Mutta Sujatalle Luoja viestitti että oli USAan palaamisen aika. 2 vuoden rintaäänellä voi jo hyvin kirjoittaa. Mäkin voisin kirjoittaa romaanin amerikkalaisista. Exotiikkaa.
xxx/ellauri139.html on line 230: Jo Dostojevskin varhaisimmissa luonnoksissa ja sunnitelmissa esiintyy "idiootiksi" nimitetty sankari. Tämän kuva kuitenkin selvästi eroaa siitä ruhtinas Myshkinin kuvasta, joka on "meille" tuttu teoksen lopullisesta versiosta. Alkuperäisessä laitoksessa "idiootti" on loukattu olento, ylpeä ja kostonhimoinen, yhtälailla hillitön hyvässä ja pahassa, kykenevä mitä hillittömimpiin temppuihin lahjakkaan, mutta villin ja hillittömän luonteensa mukaisesti. "Vihonviimeinen esimerkki ylpeydestä ja egoismista", "tekee roistomaisia temppuja pahuuttaan ja ajattelee, että niin pitääkin", "Ylpeydestä etsii ulospääsyä ja pelastusta"; "Rajaton ylpeys ja rajaton viha" - sellaisia luonnehdintoja sisältyy romaanin "Idiootti" ensimmäisen laitoksen muistiinpanoihin ja suunnitelmiin. "Romaanin perusajatus: niin paljon voimaa, niin paljon pelkoa oman ajan sukupolvea kohtaan - eikä uskoa mihinkään. Rajatonta idealismia ja rajatonta sensualismia", lukee Dostojevskin muistiinpanoissa, kun hän luonnehtii sankarinsa tragediaa, kuten se näyttäytyy kirjailijalle alun perin. Vasta ensimmäisen laitoksen työstämisen seuraavassa vaihessa Dostojevski keksi toisen "idiootin" kuvan, josta voidaan jo tunnistaa tulevan Myshkinin piirteitä. Tässä vaiheessa ilmestyy sankarille myös muita piirteitä; "outo", "hiljainen", "hiirulainen", "hän alkaa joskus äkkiä lukea kaikille tulevan siunauksellisen olotilan piirteitä". Pannaan merkille "hänen ("idiootin") luonteensa ja suhteensa lapsiin", "hyvin heikko terveys", muiden henkilöiden ihmettely "hänen yksinkertaisuutensa ja nöyryytensä".
xxx/ellauri139.html on line 242: Viimeisissä sanoissa voidaan nähdä romaanin viittaus ja maininta Tshernyshevskin romaaniin: Dostojevski ikäänkuin ilmaisee olevansa samaa mieltä Tshernyshevskin kanssa siitä, että kysymys "Mitä olisi tehtävä?" on peruskysymys sen ajan venäläisessä elämässä, ja haluaa antaa romaanissaan vastauksen tähän kysymykseen
xxx/ellauri139.html on line 246: Tärkeä asema Idiootin myöhempien osien aiheissa oli pitkään "lasten kerholla", joka muodostui ruhtinaan ympärille ja hänen vaikutuksestaan: lasten piti tekijän mielestä saada 'erityisasema' ruhtinaan Nastasja Filippovanan ja Aglajan suhteissa; romaanin lopussa, Nastasja Filippovnan kuoleman jälkeen, ruhtinaan piti "täydellisesti" antautua klubin toimintaan ja lasten kasvatukseen.
xxx/ellauri139.html on line 248: "Jos Don Quijote ja Pickwick hyväntekijöinä ovat lukijan kannalta sympaattisia ja onnistuvat, se johtuu siitä, että he ovat sekopäisiä. Tämän romaanin päähenkilö, ruhtinas, jos ei olekaan seonnut, hänessä on muu sympaattinen piirre, hän on viaton". Viattomien lasten päivänsankari.
xxx/ellauri139.html on line 250: Eräitä Myshkinin kuvaan liittyviä romaanin episodeja luodessaan kirjailija on käyttänyt oman elämänkertansa piirteitä. Myshkinille kuten muutamille muillekin kirjojensa sankareille kirjailija antoi sen vaikean hermosairauden, epilepsian, josta hän itsekin kärsi; Myshkinin tila ennen epileptista kohtausta vastaa sitä, mitä hän oman kertomansa mukaan koki sairauskohtauksen lähestyessä.
xxx/ellauri139.html on line 260: Dostojevski kirjoitti, että erinomaisen inhimillisen persoonallisuuden korkeimpana ihanteena hän pitää Kristusta, "Kristus ruhtinasta"; Dostojevski mainitsee, romaanin ja päähenkilön alkuperäisessä luonnoksissaan: sosiaalissen alistamisen, oikeudettomuuden, omahyväisyyden ja ahneuden maailman, tuhoavien koettelemusten vastapainoksi ruhtinas laittaa romaanissa ei inhoa, ei
xxx/ellauri139.html on line 279: "Kansanjoukot, ehdottomasti kaikki, ovat ihastuksissaan! Kerhossa, pikku salongeissa, rautatievaunuissa (minä nimittäin jatkuvasti olen matkoilla ja tänäänkin tulin Tamborasta), kaikkialla ja kaikilta kuulee pelkkää yhtä ja samaa: joko luitte Dostojevskin viimeisimmän romaanin? sehän on aivan ihana, siitä ei pääse irti ennenkuin on viimeisellä sivulla". Koukuttava! Ei voi laskea käsistä!
xxx/ellauri139.html on line 281: Liberaalisen Golos-sanomalehden kriitikko kirjoitti, että päätellen alkupään luvuista romaanin on lupa odottaa olevan kiinnostavamman kuin Rikos ja rangaistus, vaikka se kärsii samoista puutteista - jossain määrin venytetystä ja osittain toistetusta yhdestä ja samasta henkisestä liikkeestä".
xxx/ellauri139.html on line 311: "Mutta eipä mitään! Romaanissa on paljon kirjoitettu lyhyesti, paljon pitkäpiimäisesti ja epäonnistuneesti, mutta jotakin on onnistunutkin. En seiso romaanin, vaan ajatuksieni takana."
xxx/ellauri174.html on line 408: Romaani sijoittuu Lesboksen saarelle, Mytilenen läheiselle maaseudulle, 100-luvulle ajanlaskun alun jälkeen. Esipuheessa kirjailija kertoo olleensa metsästämässä saarella ja nähneensä nymfien lehdossa rakkauskertomusaiheisen maalauksen. Hänessä heräsi kiinnostus kirjoittaa maalauksen tapahtumat sanoiksi. Tämän vuoksi hän sanoo kirjoittaneensa romaaninsa.
xxx/ellauri176.html on line 453: Barney d'Aurevilly oli lopettanut Vastahankaan-artikkelinsa näihin virkkeisiin: "Baudelaire, satanisti joka kuoli uudelleen syntyneenä kristittynä oli selkeästi Huishaismannin roolimalli. Pahan kukkien ilmestyttyä minä sanoin Baudelairelle: Teillä ei ole enää muuta järkeenkäypää vaihtoehtoa kuin pistoolinpiippu tai krusifixin eteen polvistuminen. Baudelaire polvistui krusifixin eteen. Tekeeköhän Vastahankaan-romaanin kirjoittaja saman ratkaisun? Baudelaire ei tosin koskaan kääntynyt samassa mielessä kuin Huysmans. Baudelaire oli liika fixu krusifixixi. Huisman ei. Ei Nyölökään.
xxx/ellauri177.html on line 70: Les Rougon-Macquart -sarjan teokset sijoittuvat ajallisesti Ranskan toiseen keisarikuntaan. Se tarkastelee Rougonin ja Macquartin sukujen jäseniä viidessä sukupolvessa ja väkivallan, alkoholismin ja seksityön perinnöllisiä vaikutuksia suvun jäsenissä. Zolan naturalistisen tuotannon taustalla on Hippolyte Tainen esittämä miljööteoria, joka korostaa ympäristön ja perimän vaikutusta ihmiseen. Zola pyrki kokeellisen romaanin metodin kautta tarkastelemaan ihmisiä objektiivisesti tietyssä ympäristössä tiettynä ajankohtana.
xxx/ellauri187.html on line 350: Kolmen romaanin jälkeen Sofi jaksoi yhä kirjoittaa samoista aiheista. Vuonna 2009 julkaistiin nykyteatteriteos, nimeltään High Heels Society. Tämä oli hänen toinen näytelmänsä. Seuraavaksi Sofi toimitti yhdessä kirjailija Imbi Pajun kanssa Kaiken takana oli pelko artikkelikokoelman.
xxx/ellauri193.html on line 156: Mann tarkoitti Taikavuoren aluksi paljon lopullista versiota lyhyemmäksi pienoisromaaniksi. Se oli tarkoitettu mukaelmaksi Kuolemasta Venetsiassa ja kuvaukseksi Mannin saamista vaikutelmista parantolasta Sveitsin Davosissa, jossa hänen vaimonsa oli useita kuukausia hoidossa keuhkosairauden vuoksi vuonna 1912. Ensimmäinen maailmansota keskeytti kirjan kirjoittamisen ja sen vaikutukset saivat Mannin kirjoittamaan romaanin uudestaan ja laajentamaan sitä käsittelemään länsimaisen yhteiskunnan ”itsetuhoviettiä” sekä sairauden ja kuolevaisuuden kysymyksiä.
xxx/ellauri200.html on line 200: Muutettuaan Trinidadista Englantiin Naipaul aloitti kirjailijanuransa 1950-luvun lopulla omaelämäkerrallisilla kuvauksilla Karibiasta. 1960-luvun puolivälissä hän alkoi kirjoittaa romaaneja kolonialismin jälkeisistä Afrikasta ja Intiasta. 1980-luvun lopulta alkaen hänen romaaninsa kuvasivat kuvasivat omaelämäkerrallisesti siirtolaiselämää Britanniassa.
xxx/ellauri208.html on line 443: Mut tää Paulhan on vasta paska! Sen panopuu, Desclosin Anne, kirjoitti romaanin O:n tarina vastaväitteexi razastajansa, kirjallisuuskriitikko ja kustantaja Jean Paulhanin, väitteelle, etteivät naiset kykene kirjoittamaan eroottisia romaaneja. Kylä lähtee! Romaanissa nuori nainen, valokuvaaja ”O” (Anu Saukko, muuta nimeä hänestä ei käytetä) joutuu miesystävänsä Renén pakottamana mukaan eräänlaiseen eroottiseen klubiin, johon kuuluu herroiksi kutsuttuja miesjäseniä sekä alistetussa asemassa olevia naisia. Romaanin edetessä kuvataan seksuaalisen alistumisen, suoranaisen orjuuden, erilaisia ilmenemismuotoja ja toteutustapoja. Romaanin alussa on Jean Paulhanin kirjoittama esipuhe Onnesta orjuudessa. Anun anuluxessa on triskeli. Wellbeckin texti vilisee tälläsiä juolahduxia joita ei perustella laisinkaan. Se on monessa kuin Nietzschen Retu.
xxx/ellauri208.html on line 474: Mahfouzin teoksiin kuuluu Awlad Haretna (arab. أولاد حارتنا‎, ’Awlād Ḥāratnā, joka on käännetty englanniksi nimillä Children of Gebelawi ja Children of the Alley) vuodelta 1959. Se ilmestyi aluksi jatkokertomuksena lehdissä ja kertoo vertauskuvallisesti yksijumalaisten uskontojen synnystä. Uskonoppineet estivät teoksen julkaisemisen romaanina ja Mahfouz joutui fatwayrityksen kohteeksi. Kirjassa kerrotaan Adam-isän ja kolmen pojan (Mooses, Jeesus ja Muhammad) tarinat. Teos julkaistiin kirjana toisella lähettäjänimellä Beirutissa 1967.
xxx/ellauri208.html on line 492: Mahfouz kertoo näiden pieneläjien edesottamuksista värikkäästi ja värikkäitä ovat myös heidän puheensa, jotka ovat täynnä sekä vetoamisia uskontoon että meheviä haukkumasanoja. Sikäli kuin mennään kujan ulkopuolelle, paljastuukin enemmän tai vähemmän turmeltunut maailma, jossa harjoitetaan prostituutiota ja juodaan viiniä kujalaisten nautintoaineiden rajoittuessa tupakkaan, hasikseen ja makeisiin. Lisävivahteen teokseen tuovat maassa olevat englantilaiset sotilaat. Kujan ulkopuolisesta maailmasta mainitaan ohimennen juutalaiset. Hieman yllättäen kujan asukkaiden joukossa on myös homoseksuaali. Sävyt vaihtuvat koomisesta melodramaattiseen ja välillä ollaan miltei viihderomaanin ilmapiirissä. Toisinaan ei vaikutelma tekomakeasta aikuisten sadusta ole kaukana.
xxx/ellauri208.html on line 496: Kujalaisetkaan eivät elämässään välty onnettomuuksilta. Rakkaus ja rakkauden kaipuu mutta myös paremman elämän kaipuu ovat keskeisiä tekijöitä, jotka niihin johtavat. Tältä osin romaanissa seurataan erityisesti Hamida-neidon vaiheita. Suurimmaksi osaksi onnettomuudet tapahtuvat kujan ulkopuolisessa maailmassa ja aiheuttavat kuohuntaa kujan asukkaiden kuullessa niistä. Mutta kuohutkin asettuvat. Teoksen lopussa Midaqq-kuja palaa ”kunniakkaaseen unohdukseensa ja välipitämättömyyteensä”: ”Aamulla siellä itkettiin, jos joku antoi siihen aihetta, mutta illalla jo naurettiin aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.” Kaikki kuitenkin loppuu, eli kuten englantia harrastava šeikki Darwish toteaa romaanin viimeisillä riveillä: ”Eikö kaikella ole loppunsa? Näin on asia. Kaikella on loppunsa ja se on englannin kielellä ”end”, kirjain kirjaimelta: e-n-d.”
xxx/ellauri208.html on line 607:

Rikun puskaromaanin ääreltä

xxx/ellauri208.html on line 906: Laura on kolmissakymmenissä, tarjoilijatar. Viha on lyönyt leimansa koko hänen olemukseensa, viha isää kohtaan joka on hylännyt hänen Lauran ollessa pieni tyttö. Lauran elämä saa dramaattisen käänteen, kun isä ilmestyy uudestaan hänen näköpiiriinsä. Hänen sisässään piillyt kauna ryöpsähtää rajusti esiin samalla kun hän tuntee merkillistä vetoa tuohon mieheen, joka on hänen isänsä eikä kuitenkaan ole. Tästä alkaa Lauran matka omaan sisimpäänsä: kylmä nainen alkaa vähitellen lämmetä, hylätty pikkutyttö kasvaa aikuiseksi. Annika Idström on luonut omaperäisen romaanin, joka avautuu monella tasolla. Unet, kuvitelmat ja todellisuus lomittuvat toisiinsa Lauran persoonassa, hurjassa ja raadollisessa naisessa, jossa paljastuu ihmissielu pohjiaan myöten.
xxx/ellauri208.html on line 955: Sinitaivas käsittelee naisen näkökulmasta, osin Märta Tikkasen 1970-luvulla aloittaman feministisen kirjallisuuden hengessä kipeitä aiheita: hylätyksi tulemista, eronneitten naisten ja yksinhuoltajaäitien sosiaalista ja taloudellista putoamista, äitiyden problematiikkaa, naisen halua ja kaipuuta ja mielen järkkymistä. Mutta vasta seuraava romaani, 1981 ilmestynyt Isäni, rakkaani, aloitti samana vuonna ilmestyneen Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä -romaanin kanssa suomalaisessa naiskirjallisuudessa uuden ajan. Molemmat lähtivät "hyvää makua" herjaavalla, epäsovinnaisella ja rankalla tavalla purkamaan suomalaista perheidylliä ja käänsivät vanhempi–lapsi-suhteita sekä miehen ja naisen roolimalleja nurin. Eikä Isäni, rakkaani ollut mitään "isänpäivälukemista", vaan se sai kriitikon ihmettelemään: " - - merkitseekö naisen emansipaatio yhteiskunnassa sitä, että hänen täytyy omaksua kirjallisuudessa ennen miehille varatut karkeat tyylikeinot tuon pyhän tasa-arvon nimissä".
xxx/ellauri208.html on line 957: Romaanissa päähenkilö, Laura Salmi, tapaa kuolleeksi luullun isänsä yllättäen Sea Stariksi nimetyssä ravintolassa, jossa toimii tarjoilijattarena. Perhesuhteiden kuvaus saa rankkoja oidipaalisia ja insestisiä sävyjä, kun avioerolapsi Laura pyrkii myös eroottista valtaansa käyttämällä anastamaan isältään vihdoin sen rakkauden, mitä paitsi on jäänyt. Väkivalta, seksuaalisuus ja syöminen kietoutuvat yhteen romaanin freudilaisessa symboliikassa ja hurjissa ekspressiivisissä ja groteskeissa kuvissa. Sea Starin "mustassa ruumassa", sen rujoissa ihmiskohtaloissa kiteytyy näkemys elämän absurdista tarkoituksettomuudesta ja ihmisen perustavasta yksinäisyydestä: "Sea Star on kaipaus ja kaipaus on hauta…"
xxx/ellauri208.html on line 963: Veljeni Sebastian kiinnittyy jälleen, niin kuin Annika Idströmin romaanit yleensäkin, selkeästi aikaan ja tunnistettavaan paikkaan, jonnekin Itä-Helsinkiin, mutta samalla siinä kiteytyy niin kuin myytissä tai sadussa jotakin perustavaa ja yliyksilöllistä inhimillisestä kokemuksesta. Hädän hetkellä Antti, jonka hahmossa on yhtäläisyyksiä Günther Grassin Peltirummun Oskariin, turvautuu ystäväänsä – tai mielikuvitusystäväänsä – Sebastianiin. Järkyttävyydestään huolimatta romaani päättyy kohoamisen ja kosmisen kaikkiyhteyden tuntoon, kun romaanin lopussa Sebastian kutsuu ikkunalaudalla kuudennessa kerroksessa istuvaa, äitinsä menettänyttä Anttia mukaansa "maailman katolle" kohti tähtiä ja kuuta, osaksi "ympärillä avautuvaa äärettömyyttä". Hoo hoo jaa jaa, täas tällänen Astrid Lindgreniltä tuttu hyppy pimeään veljen yllytyxestä, kohti Kankijalan fantasiamaailmaa.
xxx/ellauri208.html on line 965: Isäni, rakkaani -romaanin ja Veljeni Sebastianin jälkeen Annika Idström niputettiin suomalaisen 1980-luvun kirjallisuuden "pahan koulukuntaan" yhdessä muun muassa Anna-Maija Ylimaulan, Eira Stenbergin, Esa Sariolan ja Juha Seppälän kanssa. Hyvän ja pahan ikuisen problematiikan käsittelyssä näitä muuten varsin erilaisia kirjailijoita yhdisti kylmän viileä ja moralisoimaton tapa nostaa esiin pahaa ihmisessä.
xxx/ellauri208.html on line 969: Tuotteliaimmalla kaudellaan, 1980-luvulla, vapaaksi kirjailijaksi jättäytynyt Annika Idström myös käänsi, opetti Minnesotan yliopistossa kirjallisuutta, esiintyi paljon julkisuudessa ja oli naistenlehtien "unelmahaastateltava". Mutta julkisuus oli kuluttavaa ja myös kirjoittamisen rima nousi yhä korkeammalle, kunnes syvä kriisi ajoi hakemaan vapautumista taakaksi käyneestä kirjailijaelämästä Uuden Valamon luostariin Heinävedelle. Kuitenkin Luonnollisen ravinnon kannibalismi-aihe, jonka voi nähdä hämmentävällä tavalla liittyvän myös kristilliseen kulttuuriperintöön, alkoi itää juuri siellä. Viimeisen romaanin kolme vuotta kestänyttä kirjoittamista Annika Idström luonnehti työlääksi ja tuskallisen vaikeaksi.
xxx/ellauri208.html on line 975: Etenkin Idströmin kolme jälkimmäistä romaania ammentavat vahvasti psykoanalyyttisesta, freudilais-lacanilais-kristevalaisesta traditiosta. Idström on itse nostanut viimeisen romaaninsa keskeiseksi vaikuttajaksi ruotsalaisen psykoanalyytikon Jürgen Reederin Jacques Lacania käsittelevän teoksen Begär och etik (1990).
xxx/ellauri224.html on line 260: Ensimmäisen romaaninsa menestyksen myötä Dostojevski joutui hetkeksi venäläisten kirjallisten syleilyyn ja lopetti insinöörityönsä armeijassa. Mutta kun hänen jatkoromaaninsa jumiutui, hänen uudet kirjalliset "ystävänsä" kääntyivät hänen kimppuunsa ja pilkkasivat hänen omituisia tapojaan, syyläänsä ja puhetapaansa. Dostojevski oli aina pieni, kalpea ja fyysisesti heikko, ja hänen ensimmäiset epilepsiaoireensa ilmenivät teini-iässä, kuten myös polluutio.
xxx/ellauri224.html on line 317: Stenografi Anna Snitkina [kuvassa] meni naimisiin Dostojevskin kanssa vuonna 1867 pian sen jälkeen, kun tämä auttoi hiäntä saamaan valmiiksi romaanin "Pelaaja", jonka hiän omisti hänelle. Mä naisin kyllä mieluummin Anna Snatkinaa (oik.)
xxx/ellauri224.html on line 322: Epätoivoisesti vapauttaakseen itsensä ja Mihailin veloistaan Dostojevski allekirjoitti sopimuksen uuden lyhyen romaanin toimittamisesta yhdessä vuodessa, mutta hän työskenteli 11 kuukautta "Rikos ja rangaistus" -parissa. Kun aikaa oli enää kuukausi, hän etsi pikakirjoittajaa tekemään muistiinpanoja pikakirjoituksella, kun hän saneli nopeasti romaanin. Hänen palkkaamasta naisesta, 20-vuotiaasta Anna Grigorjevna Snitkinasta, ei tulisi vain hänen läheinen kirjallinen yhteistyökumppani ja liikekumppani, vaan myös hänen loppu elämänsä petikumppani. Anna ja Fjodor menivät naimisiin vuonna 1867 ja heillä oli neljä lasta, joista Fedja sedän hoidossa vain kaksi selvisi hikisesti aikuisikään.
xxx/ellauri227.html on line 245: Pienen paxun arabistin pieni paxu Virpi-vaimo (o.s. Määttä) on sepittänyt romaanin juuri tästä aiheesta. Tuu kattoon kattoon kun kaveri tapettiin tapettiin, on kirjan nimi.
xxx/ellauri228.html on line 269: Tarkovskin pätkä on siis mukautettu puolalaisen kirjailijan Stanislaw Lemin erottuvasta, filosofisesta vuodatuxesta vuodelta 1961. Elokuvan käsikirjoituksesta ja yleisestä lähestymistavasta ei pitänyt ainakaan Lem, joka piti Tarkovskin näkökulmaa täysin ristiriidassa romaanin alkuperäisen tarkoituksen kanssa. Jenkkikriitikon mielestä kirjoittaja on saattanut olla yliherkkä näissä asioissa; hän on kokenut aiemmin konflikteja Neuvostoliiton elokuvissa työnsä perusteella. Stan ei luottanut neuvostolaisiin sen enempää kuin sinä tai minä. Sitäpaizi he olivat nauraneet pilkallisesti hänen "Tankietka B:lleen".
xxx/ellauri228.html on line 271: Tarkovsky säilyttää perusjuonen, Kelvinin tutkimuksen jännityksen ja kauhun siitä, että häntä vainoavat täysin todenmukaiset ilmestykset, hitaana ja hillittynä mutta intensiivisenä kuvauksena miesten yksittäisestä taistelusta kúin suuressa isänmaallisessa sodassa. Hänen lähestymistapansa on kuitenkin täysin erilainen kuin romaanin, mikä käy ilmi elokuvan ensimmäisistä hetkistä.
xxx/ellauri230.html on line 106: Länsimaiset arvostelijat ovat ottaneet Kawabatan romaanin ihastuneina vastaan ja sijoittaneet sen aikamme kauneimpien rakkaustarinoiden joukkoon. Suomalaiselle lukijalle se on aika outo tuttavuus. Jo se että japsumiekkonen kostuttaa naista etusormella eikä keskisormella on outoa.
xxx/ellauri231.html on line 69:

1952

New York Yankees mätki Brooklyn Dodgersia pesismailoilla (4-3) voittaaxeen USA:n MM-sarjan. (Tästäkö Se Hillo kirjoitti paxun lukuromaanin?)
xxx/ellauri231.html on line 382: Kylän lisäksi Bunin (1870-1953) kirjoitti romaaneja kuten Sukhodól (1911-12) ja Mítyan rakkaus (1924-25), novelli Gospodín iz San Francisco (1916) [Herrasmies San Franciscosta] lopettaa kaksiosaisen omaelämäkerrallisen romaanin, Arsenjevin elämä (osa I, Päivän lähteet [1930], osa II, Lika [1939]). Hän on kirjoittanut useita runouden kanssa sekoitettuja novellikirjoja, ja vuonna 1950 hän julkaisi omaelämäkerran Muistelmia. Bunin kuoli Ranskassa vuonna 1953. Hänen kokoelmistaan teoksista on kaksi painosta – yksi 12 osainen (Berliini, 1934-36) ja toinen kuusiosainen (Moskova, 1956) – sekä kokoelmat hänen tarinoistaan (Moskova, 1961) ja Loput Buninin runoista (Leningrad, 1961).
xxx/ellauri233.html on line 370: Australialais-amerikkalainen James Clavell perusti bestseller-romaaninsa Shōgun (1975) Adamsin elämään ja muutti päähenkilönsä nimeksi " John Blackthorne ". Mixi vitussa? Että sai valehdella mielin määrin ja puleerata henkilöstä jonkun länkkärisankarin. Tämä muokattiin suosituksi TV-minisarjaksi, Shōgun (1980). Se muokattiin myös Broadway-tuotannoksi Shōgun: The Musical (1990) ja videopeliksi James Clavell's Shōgun (1989).
xxx/ellauri235.html on line 122:

*Huomautus: Monet tämän keskeneräisen romaanin versiot sisältävät kaksi novellia, joista toinen sijoittuu sankariksi midshipmaniksi* ja luetaan "Mr. Midshipman Hornblowerin" jälkeen, kun taas toinen sijoittuu vuodelle 1848 ja se tulisi lukea viimeisenä. Siinä Horatio on vanha kääkkänä.
xxx/ellauri250.html on line 134: Guan Moye (simplified Chinese: 管谟业; traditional Chinese: 管謨業; pinyin: Guǎn Móyè; born 17 February 1955) on toistaisexi ainoa aito viirusilmä kiinalainen nobelisti, länsimaisittain vaan Mo Yan, jonka romaanin Punainen durra kahden luvun pohjalta on elokuvakin, nim. Punainen pelto (1987). Länsimaissa Mo Yania on verrattu muun muassa Franz Kafkaan ja Joseph Helleriin. Yhteiskunnallisia kysymyksiä kuvatessaan hän käyttää maagisen realismin keinoja.
xxx/ellauri252.html on line 337: Tulilinjalle joutuivat romaanin sivut 139–142, joilla juopunut muurari Hiltunen esittää Jeesusta arkipäiväistävän saarnansa.
xxx/ellauri252.html on line 346: Teoksen kiistanalaiset kohdat – muurari Hiltusen kännipäissään suoltama saarna – määrättiin sensuroitaviksi. Lisäksi romaanin myymättömät kappaleet velvoitettiin tuhottaviksi.
xxx/ellauri252.html on line 400: Sjöwall ja Wahlöö oli kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen kirjailijapariskunta. Susiparina synnissä eläneet Maj Sjöwall (1935–2020) ja Per Wahlöö (1926–1975) kirjoittivat vuosina 1965–1975 julkaistun kymmenen poliisiromaanin sarjan Roman om ett brott (”romaani rikoksesta”). Sarjan päähenkilönä oli ensimmäinen poliisiassistentti (vastaa Suomen ylikonstaapelia) Martin Beck, joka myöhemmissä kirjoissa yleni ensin rikoskomisarioksi ja sen jälkeen valtakunnan murhakomissaarixi.
xxx/ellauri252.html on line 407: Evan Hunter (alk. Salvatore Lombino, 15. lokakuuta 1926 – 6. heinäkuuta 2005) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hunter tunnetaan erityisesti nimellä Ed McBain kirjoittamastaan yli 50-osaisesta poliisiromaanisarjasta 87. poliisipiiri, joka on yksi poliisiromaanin perusteoksista.
xxx/ellauri252.html on line 411: Nuorena vasemmistoradikaalina Wahlöö kirjoitti muutaman yhteiskunnallisia teemoja käsittelevän romaanin ennen kuin 1960-luvun puolivälissä alkoi tuottaa rikosromaaneja yhdessä elämänkumppaninsa Maj Sjöwallin (1935–2020) kanssa. Ennen kuin Sjöwall tutustui Per Wahlööhön, hän oli ollut kahdesti naimisissa ja hänellä oli tytär. Wahlöön kanssa tuli 2 poikaa jotka ovat elokuva-alalla. Aika klopsuttelija.
xxx/ellauri259.html on line 146: Klassikossa päähenkilö, hyvin Kari Hotakaisen oloinen mies, ostaa tunnekuohun vallassa itselleen Alfa Romeon. Tykkäsin siitä romaanista tosi paljon, se oli tyylilajiltaan sellaista vinoa, 90-luvun autofiktiota. Innostuin siinä määrin, että ostin romaanin myötä itsellenikin Alfa Romeon. Se paljastui maailman huonoimmaksi autoksi!
xxx/ellauri259.html on line 543: Solvej Balle (born 16 August 1962 in Bovrup, Sønderjylland) is a Danish writer. Balle vietti kriittisesti arvostetun romaaninsa jälkeen yllättävää hiljaiseloa ja julkaisi 2000-luvun alussa vain joitakin tietoteoksia sekä lyhytproosaa. Hän muutti Kööpenhaminasta Ærøn saarelle, ja hänen ympärillään liikkui huhuja uuden suuren romaanin kirjoittamisesta. Taideteoreettinen Det umuliges kunst ilmestyi 2005, ja siinä hän pyrkii luomaan estetiikan ja taiteen teoriaa, jonka lähtökohtana on aistilliset ja kognitiiviset rajoitteet. Taiteen avulla ihmiset pystyvät Ballen mukaan saamaan kokemuksia, joihin heillä ei muuten olisi mahdollisuuksia, tai tekemään tai kokemaan mahdottomia asioita.
xxx/ellauri261.html on line 95: Jossain vaiheessa seurueeseemme liittyy myös Isä Ambrosius, ortodoksisen kirkon väsymätön etsijä, joka viimeistelyä vailla olevasta romaanistani kuultuaan ehdottaa, että pitäisin romaanin teemojen pohjalta eteerisen luentosarjan Valamon kesävieraille, jotka ovat matkanneet luonnon helmaan etsimään toisenlaista tietoisuutta ja sitä kautta henkisen elämän eväitä. Lupaan harkita asiaa, mutta painotan etten mielelläni tee sitovia päätöksiä koomamaisen ryyppäyksen keskellä. Isä ymmärtää ja ehdottaa maljaa romaneille, joille kaikki pöydässä istujat ennustavat suurta menestystä.
xxx/ellauri261.html on line 564: Anderson tunnetaan etenkin novelleistaan, mutta hän julkaisi myös romaaneja ja runoja. Anderson vaikutti aikansa kertomakirjallisuuteen ja muun muassa Ernest Hemingwayn, William Faulknerin ja John Steinbeckin tuotantoon. Hänen tunnetuin teoksensa lienee novellikokoelman ja romaanin rajamailla liikkuva Winesburg, Ohio (1919), joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Pikkukaupunki (1955). Andersonin kirjallinen tyyli pohjautui arkikieleen ja sai vaikutteita Gertrude Steinilta.
xxx/ellauri280.html on line 83: Margaret Drabblen (1974), John Careyn (1992) ja muiden tutkimukset ovat johtaneet Bennettin työn uudelleenarviointiin. Hänen hienoimmat romaaninsa, mukaan lukien Anna viidestä kaupungista (1902), Vanhojen vaimojen tarina (1908), Clayhanger (1910) ja Riceyman Steps (1923), tunnustetaan nyt laajalti merkittäviksi teoksiksi.
xxx/ellauri280.html on line 485: autofiktiivisen romaanin Miss Eurooppa.
xxx/ellauri286.html on line 99: Julkaisin vuonna 2003 Suomessa esikoisromaanini, Viron lähihistoriaa käsittelevän Stalinin lehmät. Törmäsin toimittajiin, jotka kutsuivat kirjaani “neuvostovastaiseksi”, suomettuneen Suomen perussanastoon kuuluvalla, aikoinaan hyvinkin negatiivisella määreellä.
xxx/ellauri286.html on line 138: Jatkosodan jälkeen yleisistä kirjastoista poistettiin tai siirrettiin lukittuihin varastoihin liki 300 sisällöltään Neuvostoliiton vastaisiksi katsottua teosta. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon muistelmateoksen Kommunisti sisäministerinä julkaiseminen estettiin ns. yöpakkaskriisin aikana vuonna 1958, koska sen pelättiin vahingoittavan Suomen ja Neuvostoliiton suhteita, ja teos julkaistiin vasta Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991. Viimeisimpiä tapauksia ovat olleet epäsiveellisiksi katsottujen, norjalaisen Agnar Myklen novellikokoelman Silmukka kuun sirppiin ja romaanin Laulu punaisesta rubiinista (1957) sekä yhdysvaltalaisen Henry Millerin romaanin Kravun kääntöpiiri (1962) suomennosten takavarikointi.
xxx/ellauri286.html on line 140: Painovapauslaki ei koskenut elokuvia, vaan niiden osalta ylläpidettiin perustuslain säätämisjärjestyksessä säädetyn lain nojalla sensuurijärjestelmää rauhan aikanakin vuoteen 2001 saakka. Vuonna 1965 säädetyn lain mukaan esitettäväksi ei hyväksytty ”hyvien tapojen vastaisia”, ”epäsiveellisiä, raaistavia tai mielenterveyttä vahingoittavia” elokuvia tai elokuvia, joiden esittäminen saattoi ”vaarantaa yleistä järjestystä tai turvallisuutta tahi maanpuolustusta taikka huonontaa valtakunnan suhteita ulkovaltoihin”. Nämä kiellot kumottiin vuonna 2001. Valtion elokuvatarkastamo kuitenkin tarkasti vuoteen 2012 saakka julkisesti esitettävät ja myytävät elokuvat mutta ainoastaan mahdollisten ikärajojen määräämistä varten. Korkein ikäraja, joka niille voitiin määrätä, oli 18 vuotta. Tunnettuja esimerkkejä ovat olleet suomalaissyntyisen Casper Wreden elokuvan Ivan Denisovitšin päivä – Aleksandr Solženitsynin samannimisen romaanin pohjalta – esityskielto ulkopoliittisista syistä vuonna 1972 ja samoin suomalaissyntyisen Renny Harlinin Yhdysvalloissa ohjaaman elokuvan Jäätävä polte määrääminen esitys- ja levityskieltoon raaistavan ja ulkopoliittisesti arveluttavan sisältönsä vuoksi vuonna 1986. Ne olivatkin paxua propagandaa molemmat.
xxx/ellauri286.html on line 264: Kukaan Puhdistus-näytelmän tai -romaanin lukenut ei voi käsittää asioita näin väärin. Onhan se paska kirja monessa suhteessa, mutta sen russofobiasta ei voi erehtyä. Kritiikki sisälsi selvää disinformaatiota, joka toisti samaa Moskovan perusviestiä: venäläiset joutuvat keskitysleireille virolaisten toimesta ja venäläisiä vainotaan. Viron suurlähetystö huomautti lehdelle kritiikki-imitaation sisältämistä virheistä eikä tekstiä enää löydy verkosta.
xxx/ellauri286.html on line 281: Tämä lukuohje oli aika lailla tyylipuhdasta propagandaa ja jälleen kerran ristiriidassa itse romaanin propagandasisällön kanssa, jossa venäläisiä on minimaalisesti, eikä ole myöskään venäläisiä juoppoja sikoja. Juopot siat kirjassa ovat virolaisia, tosin russofooneja.
xxx/ellauri286.html on line 382: Hänen uusi romaaninsa Neittokiva puhuu tärkeimmästä aiheesta: kuinka voittaa kuolema rakkaudella. Mixi kuolemaa pitäis ylipäänsä voittaa? Talousliberaalit ei osaa muusta puhua kuin voitosta. Kriitikot May ja Kucherskaya kuvaili Shishkinin romaania seuraavasti: "Neittokiva on loistava romaani sanasta ja kielestä, joka tulee pehmeäksi ja tottelevaiseksi mestarin käsissä. Se voi luoda minkä tahansa muun todellisuuden, joka on upeampi ja upeampi. Uskottava, että todellinen maailma. Kuilu sanan ja tosiasian, todellisuuden ja sen ihmiskielelle käännöksen välillä on todellinen sisäisen jännitteen pesä romaanissa. Sen venäjä alkaa kyllä olla vähän vanhakantaista." Boris Dralyuk kirjoitti The Times Literary Supplementissaettä "Shishkinin ihmeellinen eruditio, kapea ilmaisu ja taipumus yleiseen leikkiin ovat hänen taiteensa silmiinpistäviä osia... Nämä ominaisuudet todellakin yhdistävät hänet Nabokovin kanssa, samoin kuin hänen uskonsa kirjoitetun sanan voimaan: "Tarina on käsi, ja sinä olet käsine. Tarinat muuttavat sinua, kuten käsineet. Sinun on ymmärrettävä, että tarinat ovat eläviä olentoja, kuten käsineet."
xxx/ellauri295.html on line 56: Tämä albumi on vähän tämmöstä tingeltangelia, sitä sun tätä. Alkupuolella on Simon Tarsolaisen seikkailujen loppupuolta, jatkoxi ajattelin laittaa Patti Mulkkisten skandaalimaisen 80-luvun postmodernin romaanin antia. Seuraavassa numerossa sitten tulee Patin 90-luvun jouzenlaulun tunnelmia.
xxx/ellauri295.html on line 463: ”Sydänlämpöistä ja kutkuttavaa, aitoa maalaisromantiikkaa”, luvataan sensijaan Karistolla Anu Joenpolven esikoisromaanin kannessa. Rantakylä-nimisen sarjan aloittava Poutaa ja perunankukkia kertoo parikymppisestä Liinasta, joka epäonnistuneen suhteen jälkeen ottaa tuumaustauon elämässään, irtisanoutuu työstään ja muuttaa kesäksi maalle mummonsa kotitaloon. Sieltä hän löytää mummonsa ja tuntemattoman miehen välisiä kirjeitä, jotka jo edesmennyt mummo oli halunnut syystä tai toisesta säästää. Ennen pitkää myös Anun siis Liinan miesrintamalla alkaa tapahtua, kun Liina tutustuu nuoreen talonisäntään Janneen ja kirjaston yläkerrassa asuvaan inseliin Jyriin.
xxx/ellauri298.html on line 457: Saattaa hyvin uskoa että Patissa oli pyromaanin ainesta. Just tollasia salavihaisia väpelöitä ne tuppaa olemaan.
xxx/ellauri298.html on line 590: Vuonna 1999 hän lopetti Integral Psychologyn ja kirjoitti A Theory of Everything (2000). Teoksessa A Theory of Everything Wilber yrittää yhdistää liike-elämän, politiikan, tieteen ja henkisyyden ja näyttää, kuinka ne integroituvat kehityspsykologian teorioihin, kuten Spiral Dynamics . Hänen romaaninsa, Boomeritis (2002), yrittää paljastaa sen, mitä hän pitää suuren ikäluokituksen sukupolven egotismina.
xxx/ellauri304.html on line 345: Alkaa nyt ja tästä!!!! Uusi, käytännöllinen suunnitelma romaanin tekemiseen.
xxx/ellauri305.html on line 48: Amerikkalainen tragedia on yhdysvaltalaisen kirjailijan Theodore Dreiserin vuonna 1925 julkaisema romaani. Hän aloitti käsikirjoituksen kesällä 1920, mutta vuotta myöhemmin hylkäsi suurimman osan tekstistä. Se perustui Grace Brownin pahamaineiseen murhaan vuonna 1906 ja hänen rakastajansa oikeudenkäyntiin. Vuonna 1923 Dreiser palasi projektiin, ja tulevan vaimonsa Helenin ja kahden toimittaja-sihteerin Louise Campbellin ja Sally Kusellin avulla hän viimeisteli massiivisen romaanin vuonna 1925. Kirja tuli julkisuuteen Yhdysvalloissa. 1. tammikuuta 2021.
xxx/ellauri307.html on line 634: Hänen työnsä romanttisen romaanin genren parissa auttoi häntä oppimaan luomaan miellyttäviä hahmoja ja houkuttelevia johtavia miehiä. Kahdennentoista romanssinsa päätyttyä Evanovich kuitenkin tajusi, että häntä kiinnostaa enemmän romaanien toimintajaksojen kirjoittaminen kuin seksikohtaukset. Hänen kustantajansa eivät olleet mielissään hänen mielenmuutoksestaan.
xxx/ellauri307.html on line 670: Henry "Harry" Patterson (27. heinäkuuta 1929 – 9. huhtikuuta 2022), joka tunnetaan yleisesti kynänimellään Jack Higgins , oli brittiläinen kirjailija. Hän oli suosittujen trillereiden ja vakoiluromaanien myydyin kirjailija . Hänen romaaninsa The Eagle Has Landed (1975) myi yli 50 miljoonaa kappaletta ja sovitettiin vuoden 1976 menestyneeksi samannimiseksi elokuvaksi. "Harry" vaihtoi vanhan kunnon "Patin" lähes tyttärensä ikäiseen uuteen malliin neljännesvuosisadan käytön jälkeen. Heidän tyttärensä Sarah Patterson kirjoitti romaanin Kaukainen kesä (1976).
xxx/ellauri307.html on line 719: Dan Brownin nettovarallisuus on noin 178 miljoonaa dollaria. Daniel Gerhard Brown (s. 22. kesäkuuta 1964) on amerikkalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten trilleriromaaneistaan , mukaan lukien Robert Langdonin romaaneista Enkelit ja demonit (2000), Da Vinci-koodi (2003), Kadonnut symboli (2009), Inferno (2013) ja Origin (2017). Hänen romaaninsa ovat aarteenetsintää, joka kestää yleensä 24 tuntia. Niissä on toistuvia teemoja kryptografiasta, taiteesta ja salaliittoteorioista. Hänen kirjojaan on käännetty 57 kielelle, ja vuoteen 2012 mennessä niitä on myyty yli 200 miljoonaa kappaletta. Kolme heistä, Enkelit & Demonit ,Da Vinci Code ja Inferno on sovitettu elokuviksi , kun taas yksi niistä, The Lost Symbol , on sovitettu televisio-ohjelmaksi.
xxx/ellauri329.html on line 236: Moninkertaisesti palkittu ja kansainvälisesti käännetty kirjailija sisältyi "New Yorker'sin" 2010 alle 40-vuotiaiden kirjailijoiden kunniaksi 2010, ja seuraavana vuonna julkaistiin hänen ensimmäinen romaaninsa "Vapaa maailma", joka ansaitsi sija New York Timesin merkittävien kirjojen listalla. Hänen toinen romaaninsa (2014) "The Betrayers" oli fiktion päänimi Harper Collinsille Kanadassa ja Little Brownille Yhdysvalloissa.
xxx/ellauri329.html on line 341: Aleksijevitš pohjaa romaaninsa valtavaan määrään haastatteluja. Hän kiertelee kaupunkeja ja maaseutua ja etsii ihmisiä, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet tai todistaneet omin silmin jotain sellaista, mistä Aleksijevitš haluaa kirjoittaa. Hän ei haastattele virallisia tahoja tai valtaapitäviä, vaan etsii aivan tavallisia ihmisiä: työmiehiä, naisia, lapsia. Hän antaa kirjoissaan äänen niille, joita ei historiakirjoista yleensä löydy. Näiden satojen haastatteluiden jälkeen Aleksijevitš alkaa työstää kirjaa ja jokainen prosessi kestää useita vuosia. Ei siis mikään ihme, ettei häneltä tärähdä markkinoille vuosittain uutta teosta. Sittenpä ne ovat sitä paxumpia!
xxx/ellauri329.html on line 343: Kotisivuillaan Aleksijevitš kertoo etsineensä kauan kirjallisuudenlajia, joka sopisi hänen tapaansa ajatella ja katsoa maailmaa. Kaikenlaisten kirjallisten kokeilujen jälkeen hän löysi dokumenttiromaanin, joka tuntui heti omalta. Hänen missionaan on sanoittaa historiaa yksilöiden kautta ja tuoda historiakirjoitukseen erityisesti mukaan tunteet: sen miltä ihmisistä tapahtumahetkellä tuntui ja miltä heistä tuntuu nyt, kun tapahtumista on kulunut vuosikymmeniä. Harva kauheita kokenut pystyy vuosienkaan jälkeen puhumaan näkemästään ja kokemastaan ilman liikutusta. Historia on täynnä tunnetta, jonka perinteinen historiakirjoitus on häivyttänyt olemattomiin.
xxx/ellauri337.html on line 45: Heinrich Böll sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1972 suurelta osin tämän romaanin ansiosta. Romaanin päähenkilö Leni Riefenstahl on 48-vuotias, hänen miehensä on kaatunut sodassa, poika istuu vankilassa. Elämä on kohdellut Leniniä alun pitäen kovakouraisesti, mutta kaikista kolhuista huolimatta Lenin uskoo yhä elämään, sen myönteisiin voimiin, rakkauteen (Fig 1). (Kirjasampo)
xxx/ellauri354.html on line 69: Aiemmin lyhyempiä fiktiota ja käsikirjoituksia kirjoittanut García Márquez syrjäytti itsensä México Cityyn pitkäksi aikaa saadakseen valmiiksi vuonna 1967 julkaistun romaaninsa Cien años de soledad eli Sata vuotta yksinäisyyttä. Kirjoittaja sai kansainvälistä suosiota teoxesta, jota myytiin lopulta kymmeniä miljoonia kappaleita maailmanlaajuisesti. García Márquez on auttanut tutustuttamaan joukon lukijoita maagiseen realismiin, genreen, jossa yhdistyvät tavanomaisemmat tarinan kerrontamuodot eloisiin fantasiakerroksiin.
xxx/ellauri356.html on line 501: Yllättävän aluevaltauksen Kristeva teki vuonna 1990 julkaisemalla ensimmäisen romaaninsa Les Samouraïs. Se on sekoitus omia kokemuksia ja mielikuvia. Teosta on pidetty vastinparina Simone de Beauvoirin romaanille Mandariinit (1954), koska se tuo esiin, miten 1990-luvun filosofit eroavat 1950-luvun edeltäjistään. Se on myös avainromaani, josta voi tunnistaa Jacques Lacanin, Louis Althusserin ja Jacques Derridan.
xxx/ellauri356.html on line 515: Carietta N. White on amerikkalaisen kirjailijan Stephen Kingin ensimmäisen vuonna 1974 julkaistun kauhuromaanin Carrien nimihenkilö ja päähenkilö. Vittu kyllä toi Teppo on sitten öklö.
xxx/ellauri357.html on line 88: Minua on kuluneina vuosina houkuteltu takaisin tutkijaksi oikeustieteelliseen tiedekuntaan, mutta olen pitänyt mielessäni Jukka Kekkosen. Politiikan ytimessä työstin kaunokirjallisia projektejani eteenpäin. Esikoisrunokokoelmani Vuosikirja ilmestyi Otavan kustantamana keväällä 2006 ja sai kiittävän vastaanoton. Sen kannustamana jättäydyin pois virkatöistä. Seuraavan kirjani, romaanin Luokkakokous myötä vakuutuin, että päätös oli oikea.
xxx/ellauri361.html on line 197: On yleisesti hyväksyttyä, että Nehljudovin kuva on suurelta osin omaelämäkerrallinen, mikä heijastaa muutosta itse Tolstoin näkemyksissä 1980-luvulla, että halu mennä naimisiin Maslovan kanssa on "yksinkertaistamisteorian" hetki. Ja evankeliumin johdanto romaanin lopussa on tyypillistä "tolstoilaisuutta". Kirjan 1. suomentaja olikin Arvid Järnefelt.
xxx/ellauri361.html on line 212: Kirjaa odotettiin innolla. "Kuinka me kaikki iloitsimme", eräs kriitikko kirjoitti saatuaan tietää, että Tolstoi oli päättänyt tehdä ensimmäisen fiktionsa 25 vuoteen, ei lyhytromaanin vaan täyspitkän romaanin. "Suokoon Jumala, että niitä tulee lisää ja lisää!" Se myi enemmän kuin Anna Karenina ja War and Peace. Se ilmestyi suositussa venäläisessä viikkolehdessä Lada Niva , jonka kuvitti Leonid Pasternak, ja amerikkalaisessa kuukausilehdessä The Cosmopolitan nimellä The Awakening.
xxx/ellauri361.html on line 216: Anton Tšehov puhui teoksesta myönteisesti. Hän kutsui kyllä Nehljudovin ja Katjushan suhdetta "melko epäselväksi ja keinotekoiseksi". Maksim Gorki näki romaanin Tolstoin vihonviimeiseksi teokseksi. Leninin mukaan tää oli ihan parhautta. Ilman "ylösnousemusta" ei olisi ollut Gorkin "äitiä" ja kenties koko sosialistista realismia, yritystä mukauttaa todellisuus ideologiaan, minkä Neuvostoliiton sanamestarit tuskallisesti mutta uskonnollisesti tekivät.
xxx/ellauri361.html on line 225: Suomen-vierailunsa muistoksi maailmankuulu tieteiskirjailija Brian Aldiss sijoittaa uuden romaaninsa kehykset maahamme. Hän oli SF-kirjallisuustapahtuman kunniavieraana Helsingissä vuonna 1986.
xxx/ellauri376.html on line 270: Olen yrittänyt muuttaa häntä pitkään ja mietin, kuinka tehdä hänestä kaikkien muiden ihmisten kaltainen. Maman vielä nytkin ajoittain antaa minulle kaikkia tarpeellisia neuvoja, ja minusta tuntuu, että Kostya ei ole enää niin outo kuin aluksi. Polinka sanoi ja otti kirjahyllystä George Sandin romaanin "Les Mauprats". - Tämäkö on hyvä? Juu se, Kostja vahvisti.
xxx/ellauri376.html on line 333: Georges Sandin ensimmäiset romaanit - tunnetuimmat niistä ovat "Indiana" (1832), "Valentine" (1832), "Jacques" (1834) ovat romaaneja intohimoisesta, kaiken kuluttavasta rakkaudesta. Clarissa on S. Richardsonin romaanin "Clarissa Garlow" (1748) sankaritar; Julia on J. J. Rousseaun romaanin "Julia tai uusi Heloise" (1761) sankaritar, joka on idealisoitu naiskuva.
xxx/ellauri376.html on line 458: Doston Teini on kehityskertomus ja sukupolviromaani. Mistä nuoriso saa arvomaailmaan mallit, kun vanhempien sukupolvi käyttäytyy moraalittomasti? Tämä on yksi Dostojevskin romaanin liikkeellepanevista kysymyksistä. Romaani ilmestyi ensin jatkokertomuksena Otetšestvennyje zapiski (”Isänmaallisia kirjoituksia”) -lehdessä ja yhtenä niteenä Pietarissa vuonna 1876. Tässä niteessä Dosto tutkii iänikuisia oikeistolaisia moraalin, vapaan tahdon ja merkityksen etsimisen teemoja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Romaani on psykologinen tutkimus Arkadyn sisäisistä konflikteista muuttuvan yhteiskunnan taustalla. Monimutkaisilla hahmokuvauksilla ja filosofisella syvyydellä "The Adolescent" on Dostojevskin kirjallisen pentateukin olennainen teos, joka tarjoaa syvällisiä oivalluksia ihmisen tilaan ja täysi-ikäisyyden haasteisiin.
xxx/ellauri376.html on line 464: Romaanin minä-kertojana on avioliiton ulkopuolella syntynyt nuori mies, juuri ja juuri vielä teini-ikäinen 19-vuotias Arkadi Dolgoruki, jonka biologinen isä Andrei Versilov on aatelinen tilanomistaja ja laillinen isä Makar Dolgoruki Versilovin kartanon palveluskunnan entinen jäsen. Arkadin äiti Sofia Dolgoruka elää Versilovin kanssa tämän tehtyä perhejärjestelystä sopimuksen Makarin kanssa. Makar on pyhiinvaeltaja ja Versilov puolestaan huikentelevainen naistenmies, jonka avioton perhe elää hänen ailahtelevan luonteensa armoilla. Nämä taustat selviävät lukijalle romaanin alussa ja takautumien kautta. Varsinaiset tapahtumat sijoittuvat Pietariin, jonne Arkadi saapuu astuakseen virkaan. Tämän muodollisen syyn ohella hän aikoo selvittää välinsä pappa Versilovin kanssa.
xxx/ellauri380.html on line 419: Vuonna 1984 romaanin uusi, paljon laajennettu versio julkaistiin englanninkielisenä käännöksenä. Siihen mennessä Solženitsyn oli asunut Yhdysvalloissa muutaman vuoden. Hän pystyi julkaisemaan Venäjällä tukahdutettuja lukuja Neuvostoliiton kirjallisuudensensuurin vuoksi ja lisäämään aineistoa Hoover-instituutin (niinpä tietysti) kirjastossa tekemänsä laajan tutkimuksen perusteella. Näihin sisältyi Vladimir Leniniä koskevaa vittuilua, jotka julkaistiin erikseen nimellä Lenin Zürichissä, ja useita lukuja, jotka käsittelivät pääministeri Pjotr Stolypinia sekä Stolypinin murhaajan Dmitri Bogrovin taustaa ja persoonallisuutta sekä ohranan epäiltyä osallisuutta. tässä salamurhassa. Reilusti yli 800-sivuinen romaani muodostaa alun Red Wheel -sarjalle, jota jatkettiin kymmenen vuotta myöhemmin marraskuussa 1916.
xxx/ellauri385.html on line 547: Kaksi Kristuksen sairaalan taloa (Karitsa A ja Karitsa B) on nimetty hänen kunniakseen (Lambin siis). Charles Lambilla on tärkeä rooli Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin romaanin The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society juonessa. Sitä en millään saanut luetuxi. Leffassakin oli kestämistä.
xxx/ellauri387.html on line 139: Varg i Veum tarkoittaa pahantekijä pyhäkössä, susi hukassa eli lainsuojaton, fågelfri. Sen nimisen romaanin kynäili muuan Gunnar Gunnarsson 1917.
355