ellauri014.html on line 599: Julle selittelee eka niiden styylauksen alkumetrejä. Se muka ihastu Prööhön eka näkemältä, ja teeskenteli vaan vaikeeta saalista. (Rusakko viittaa Richardsoniin tässä alaviitteessä. Richardson oli nauranut bylsinnälle lähes eka treffeillä. Rakkautta ensi silmäyxellä silmään indeed. Olikohan R tavannut Richardsonin, ennen vuotta 1761 siis, kun Richardson vielä eli ja Julle oli vasta tekeillä. Siltähän se nyysi idean tähän kirjeromaaniin.)
ellauri014.html on line 983: Tässä vaiheessa sarjaa aletaan pohjustaa jimbajambaa Pröön ja Clairen välille. Myöhemmin selitellään, et Claire onkin aina ollut huomaamattaan rakastunut Prööhön. Niistä saataisiin hyvä kakkosketju romaaniin, romanttinen b-miehitys lakeijaleevelille Molièren parhaita farssiperinteitä seuraten. Ikivanha meemi joka trendaa aina. Säädyt ei tosin pysy ihan preussilaisessa ojennuxessa, mut sentään Clairen vapaaherraiskä on köyhempi kuin Jullen paroni.
ellauri033.html on line 418: Zygologina Paul Hra Bourget on pannut moraalin takasin romaaniin. Aikana jolloin suoraviivainen luonnontieteilevä zygologia tukehdutti koko alan, kun sielutiede oli pelkkää ihmiseläimen tutkimusta, Hra Bourget lainasi luonnontieteilijöiden menetelmiä ja sovelsi niitä hormonien sijasta sielun kaiveluun. Tätä arvonimeä en tohdi siltä riisua. Se oli romaaneissa ensimmäisiä ja ehkä väkevin reaktionääri, joka vastusti tuota summittaista väkivaltaa, sielun lyhkäsex myyvää filosofiaa joka palauttaa ihmistoiminnan ruokahaluihin, ja sulkee luonnosta ja taiteesta kaiken mihin materialismi ei ylety. Ikävä kyllä sen reaktio löi aika lailla ylize. Se korvas yhden kaavan toisella: sosiobiologian joka puristaa sielun kuivaxi se korvaa koulusielutieteellä, joka exyy abstraktioihin. Ei siitä synny yhtään todennäköisempiä henkilöitä. Kaikista sen hahmoista ei mikään elä eikä jää mieleen. Sen analyysi rajoittuu hirmu ahtaisiin raameihin, ja sen tyypit on aina samanlaisia.
ellauri061.html on line 1449: Mixhä Pervosta oli kamalaa eze epähuomiossa bylsi omaa siskoaan, onxe joku Oidipus vai mikä. Kumin kanssa vielä. Ja se sen söpöliini pikkujaana oli varmaan jonkun rivitalonaapurin tekemä, ellei sizen homahtavan vankilanjohtajan. Nää isyyskysymyxet lie pyörineet Pervon päässä paljon just vuosituhannen vaihteessa. Lopussa Pervon asiat menee aika sekasin. Vaimo läx ja vei Kallen ja Ukon. Vikalla rivillä jää muka epäselväxi kuka ampu kenet. Mut eihän vainaja enää kirjota minämuotoiseen roskaromaaniin viimeisiä sanoja. Joo oli tää aika päämäärätöntä sekoilua, uskottavuus p=0.0001. Kirjallisena esikuvana on jenkkiläiset kovaxikeitetyt, pulp fiction. Selluloosakeittoa.
ellauri062.html on line 356: Sinänsä koko kuuluisa natsiponikirjailijan osio tuntui irralliselta kokoelmalta kirjailijan omia ajatuksia, joita hän ei saanut missään muualla julkaistua, joten hän änki sen poniromaaniinsa. Koko osiolla ei ole mitään merkitystä itse pääjuonen kanssa, joten on oletettava, että jatko-osassa se käsitellään. Samalla alkoholistin penistä kiihottaneitten sotilaitten kohtalo jää auki.
ellauri064.html on line 376: Moni on twitterissäki kiinnittäny huomioo siihen et uutiset on justku tästä kirjasta. (Siis muutkin uutiset ku ne jotka ON tässä kirjassa.) Se on muuttuny yhenlaisexi meemixi. Ja apua! Juonikkaan umpihulluun trilogiaan on tulossa vielä kolmas osa! Jatkis tuo uutta kierrettä myös neuromaaniin. Okei! Joo! Hyvä! Viel muutama helppo kysymys tähän lopuxi. Isoja kysymyxiä mutta helppoja. Eipäs ollutkaan, Arnkil kerrassaan kipsaantui. Myötähäpeästä piti podcastin kuunteleminen lopettaa.
ellauri065.html on line 369: Ei kai tässä sitten muukaan auta kuin tarttua seuraavaksi Neuromaaniin.
ellauri065.html on line 485: Medusan verkko (engl. The Bourne Identity) on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Doug Limanin ohjaama elokuva. Medusan verkko perustuu löyhästi Robert Ludlumin samannimiseen romaaniin, ja se on Bourne-elokuvasarjan avausosa.
ellauri066.html on line 423: Maiskiset ideoi L. Frank Baum, jonka vuonna 1900 kirjoittamaan romaaniin Ihmemaa Oz -elokuva perustuu.
ellauri106.html on line 584: Lakmé on Léo Delibesin ooppera joka valmistui vuonna 1883 ja sai ensi-iltansa Pariisin koomisessa oopperassa Opéra Comique´ssa 1888. Teoksen libreton kirjoittivat Edmond Gondinet ja Philippe Gille ja se perustuu Pierre Lotin romaaniin Rarahu ou Le Mariage de Loti (1880). Teosta esitettiin vuosien 1888 ja 1893 välisenä aikana yhteensä 179 kertaa ja siitä tuli pian yksi ranskalaisten lempioopperoista. Ooppera on sävelkieleltään perinteinen ja sen tapahtumat sijoittuvat Intiaan. Juonessa brahmiinipapitar Lakmé rakastuu englantilaisupseeri Géraldiin. Oopperan keskeisiä teemoja on ihmisten väliset kulttuurierot. Tommosta kolonialistista ihmiskauppaa tämäkin. Britti Gerald kikkailee ja induskit nuolee sitä. Tuuhean holvin alla laulellaan. Mitähän sekin todistaa että Sandysta on tullut Sunny eli Sonja.
ellauri119.html on line 785: Wahlroos kuvaa Randin pääteosta Atlas Shruggedia "kiehtovaksi romaaniksi". Hän myös päättää päättää 373-sivuisen laajan ja kauaskantoisen pohdiskelunsa vielä palaamalla romaaniin.
ellauri133.html on line 227: Se (engl. It) on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, joka perustuu Stephen Kingin tunnettuun samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjauksesta vastaa Mama-elokuvastaan tunnettu Andy Muschietti ja sen yksi pääosaesittäjistä on ruotsalaissyntyinen Bill Skarsgård, joka esittää elokuvan nimihahmoa ja antagonistia Pennywise-klovnia. Elokuva sai ensi-iltansa 8. syyskuuta 2017.
ellauri133.html on line 273: Se: Toinen luku (engl. It: Chapter Two) on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen kauhuelokuva, jonka on ohjannut Andy Muschietti ja käsikirjoittanut Gary Dauberman. Elokuva on jatko-osa vuoden 2017 elokuvalle Se. Molemmat osat perustuvat Stephen Kingin romaaniin Se vuodelta 1986. Elokuva sijoittuu 27 vuotta edellisen elokuvan tapahtumien jälkeen vuoteen 2016. Bill Skarsgård palaa Pennywisen rooliin. Elokuvan ensimmäinen traileri julkaistiin 9. toukokuuta 2019.
ellauri244.html on line 291: Ehkäpä Räntämummo vähän venytti pienoisromaaniin niiden seurustelua romaaniteknisistä syistä. Voi vitjat mikä narsistinen kerskuri tää Kauraskakin on. Hyvä Harri ettet jäänyt siinä roikkumaan. Löysä Kaariposken poka oli tyhmempi mutta älys sekin lopulta ettei kannata. Nykyään Anja lojuu sohvalla kokoon kiertyneenä kuin kissavanhus Musta.
ellauri266.html on line 434: pilviin, mikä loi "Apemania"-villityksen. Kesäkuussa 1974 Marvel Comics julkaisi myös romaaniin ja elokuvaan perustuvan aikakauslehden nimeltä Apinoiden planeetta . Syyskuuhun 1974 mennessä Apinoiden planeetta oli tullut televisiosarjaksi. Vuonna 1975 televisiossa esitettiin animoitu Return to the Planet of the Apes -sarja.
ellauri270.html on line 112: Tarinan ensimmäiset käänteet ovat kirjallisia. Elokuvan ensimmäinen esikuva on sotavankina viruneen John Coastin vankileirin elämää ja pakkotyötä kuvannut kirja Kuoleman rautatie, joka ilmestyi vuonna 1946. Sen pohjalta ranskalainen Pierre Boulle kirjoitti vuonna 1952 ilmestyneen, fiktiivisen romaanin. Viisi vuotta myöhemmin David Lean ohjasi Boullen romaaniin perustuvan menestyselokuvan, joka jäi maailman kollektiiviseen muistiin. Elokuva ei kuitenkaan ole Kwai–jokea nähnytkään. Itse asiassa sen nimistä jokea ei ole olemassakaan.
ellauri270.html on line 166: Kwai-joen silta on David Leanin ohjaama vuoden 1957 eeppinen sotaelokuva, joka perustuu Pierre Boullen vuoden 1952 romaaniin. Vaikka elokuva käyttää (paizi ei käytä) Burman rautatien rakentamisen historiallista ympäristöä vuosina 1942–1943, Boullen romaanin juoni ja henkilöt sekä käsikirjoitus ovat lähes kokonaan fiktiivisiä. Näyttelijöitä ovat William Holden, Alec Guinness, Cole Porter, Ginger Ale, Jack Hawkins, Sessue Hayakawa ja Jack Nicholson, joka ei kyllä ollut tässä filmissä. Tää raina on tehty Korean sodan aikana, kyseessä on myöhäiskolonialistinen propagandaelokuva.
ellauri276.html on line 1298: "Bostonin avioliitto" oli historiallisesti kahden varakkaan naisen avoliitto, joka oli riippumaton miehen taloudellisesta tuesta. Sanan sanotaan olleen käytössä Uudessa Englannissa 1800-luvun lopulla/1900-luvun alussa. Jotkut näistä suhteista olivat luonteeltaan niin romanttisia, että niitä voitaisiin nyt pitää lesbosuhteina; muut eivät olleet. Termi Bostonin avioliitto yhdistettiin Henry Jamesin The Bostonians (1886) -romaaniin, joka käsitteli pitkää avoliittoa kahden naimattoman naisen, "uusien naisten" välillä, vaikka James itse ei koskaan käyttänyt termiä. Jamesin sisar Alice eli sellaisessa suhteessa Katherine Loringin kanssa ja oli hänen romaanin lähteittensä joukossa. Bostonin avioliitot olivat niin yleisiä Wellesley Collegessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, että termistä Wellesley-avioliitto tuli suosittu kuvaus. 1800-luvun lopulla Wellesleyn 53 naisen tiedekunnasta vain yksi nainen oli perinteisesti naimisissa miehen kanssa; useimmat muut asuivat naispuolisen seuralaisen kanssa. Yksi tunnetuimmista pareista oli Katharine Lee Bates ja Katharine Ellis Coman. Bates oli runouden professori ja " America The Beautiful " renkutuxen kirjoittaja.
ellauri285.html on line 102: Pulkkinen on sisällyttänyt antiromaaniinsa kirjoittamishetkellä ajankohtaisia teemoja, kuten Puolan sotatilan, Suomen idänpolitiikan arvostelun, Afrikka-kokemuksensa ja kehitysyhteistyökritiikin, omaa henkilöhistoriaansa, omat todelliset ja fiktiiviset kirjansa, lukemattomat lainaukset mm. sosiaalipsykologisesta kirjallisuudesta.
ellauri288.html on line 99: Tallinnassa Oksanen käy paikoissa, jotka liittyvät uuteen Kun kyyhkyset katosivat -romaaniin. Hän laskeutuu mm. Pagarin pahamaineisen KGB-vankilan kellareihin ja hankkii tietoa virolaisista, jotka kirjoittivat työkseen neuvostopropagandaa. Nyt on jälellä vain puolivillaisia puolivirolaisia, jotka kirjoittavat työxeen länsipropagandaa ja ryssävihalla pippuroituja viihderomaaneja. Tienestit on kyllä paremmat.
ellauri294.html on line 517: The Fox and the Hound on vuoden 1981 yhdysvaltalainen animoitu kaveridraamaelokuva, jonka on tuottanut Walt Disney Productions ja joka perustuu löyhästi Daniel P. Mannixin vuoden 1967 samannimiseen romaaniin. Disneyn 24. animaatioelokuva kertoo tarinan Tod-nimisen bisexuaalin punaketun ja Copper-nimisen valtalinjan koiraskoiran luonnottomasta ystävyydestä. He kamppailevat säilyttääkseen ystävyytensä huolimatta ilmaantuvista vaistoistaan ja ympäröivistä sosiaalisista paineista, jotka vaativat heitä olemaan vastustajia, koska he ovat luonnostaan vihollisia. Kun päällikkö, Copperin mentori ja huoltaja, jonka omistaa sama metsästäjä kuin hän, joutuu junan alle ajaessaan Todia ja melkein kuolee, Copper ottaa roolinsa metsästyskoirina ja vannoo kostoa Todille. Lopulta he taistelevat keskenään, mutta lopulta Copper pelastaa Todin sen jälkeen, kun Tod pelastaa hänet ja hänen omistajansa karhulta. Hädässä ystävä tutaan, a friend in need is a friend indeed, sanoi Zhelensky, jolla myös on ongelmia karhusta.
ellauri294.html on line 597: The Belstone Fox, vuoden 1973 brittiläinen elokuva, jolla on samanlaiset teemat, ja se perustuu David Rookin vuoden 1970 romaaniin The Ballad of the Belstone Fox.
ellauri301.html on line 432: Peitenimi Coq Rouge ( Täcknamn Coq Rouge) on ruotsalainen jämityselokuva vuodelta 1989. Pääosaa Carl Hamiltonia esittää Stellan Skarsgård. Elokuvan kertoo tumpelosta yrityksestä estää terrori-isku. Elokuva perustuu Jan Guilloun romaaniin Coq Rouge (1986, suom. 1987). Tarinassa on mukana niin Ruotsin Säpo kuin palestiinalaisia ja israelilaisiakin. IB ei ole enää mukana kuvassa mutta CIA on.
ellauri309.html on line 157: yhteen romaaniin kerrallaan, kirjoittaa kahdeksan tuntia päivässä, joka
ellauri327.html on line 472: Ilmari Kianto (vuoteen 1906 Calamnius; 7. toukokuuta 1874 Pulkkila – 27. huhtikuuta 1970 Helsinki) oli yksi 1900-luvun alkupuoliskon huomattavimmista suomalaisista kirjailijoista. Kiannon kirjailijanura kesti yli 60 vuotta, jona aikana hän kirjoitti kuutisenkymmentä kirjaa. Hänen maineensa perustuu kuitenkin lähes kokonaan hänen kahteen köyhälistöromaaniinsa Punainen viiva (1909) ja Ryysyrannan Jooseppi (1924). Näiden kirjojen ansiosta Kianto tunnetaan kainuulaisen köyhälistön kuvaajana, ”korpikirjailijana”. Pulkkila on ex kunta Siikajoen latvoilla. Ilmari sinnitteli lähes satavuotiaaaxi Hesassa. Kianto oli alun perin nimeltään Ilmari Calamnius, mutta muutti sukunimensä Johannes Linnankosken neuvosta Kiannoksi vuonna 1906.
ellauri343.html on line 132: "Tie Rukajärveen" (tunnetaan nimikkeillä "Neljäkymmentäyksi: Vastakkainasettelu", "Vyöjitys" ja "Viholinjojen takana") on vuoden 1999 elokuva. Perustuu suomalaisen kirjailijan Antti Tuurin romaaniin ”Elämä on isänmaata varten” (Suomeksi: Elämä isänmalle, 1998). Rukajärvi on kylän ja Rugozeron (Muezerskyn piirikunta Karjalan tasavallan) suomalainen nimi. Elokuva perustuu heinäkuun 1941 tapahtumiin, jotka tapahtuvat Itä-Karjalassa Neuvostoliiton ja Suomen välisen sodan aikana. Luutnantti Eero Perkolan osasto on määrätty etenemään vihollislinjojen taakse tukemaan myöhemmin kenraalimajuri Erkki Johannes Raappanin johtaman 14. jalkaväedivisioonan pääjoukkojen etenemistä Rugozeron suuntaan.
ellauri344.html on line 292: The Best Exotic Marigold Hotel on vuonna 2012 ensi-iltansa saanut John Maddenin ohjaama draamakomedia. Jonkinlainen Kaupunginteatterin vanhuskvartetin brittivastine. Elokuvassa näyttelevät muun muassa Judi Dench, Celia Imrie, Bill Nighy, Ronald Pickup, Maggie Smith, Tom Wilkinson ja Penelope Wilton. Onnexi nekin taitaa suunnilleen kaikki haukata jo koiranputkea. Huom! Poistunut ohjelmistosta! Elokuva perustuu Deborah Moggachin vuonna 2004 julkaistuun romaaniin These Foolish Things. Tarina kertoo brittieläkeläisistä, jotka lähtevät viettämään leppoisia eläkepäiviään eksoottiseen ja ”ei niin kalliiseen” Intiaan. Houkutteleva mainos uudistuneesta Marigold Hotellista kädessään ja upeat visiot antoisista eläkepäivistä mielessään, he saapuvat paikkaan, joka onkin vain kuori entisajan loistostaan.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri348.html on line 395: Kirkus Reviewsin vuonna 1986 tekemässä kirja-arvostelussa anonyymi arvioija kuvaili kirjaa "kompastavaksi, roikkuvaksi yritykseksi pikareskiromaaniin". Johtopäätös oli "Kovakätinen, yhden vitsin romaani, joka on lopulta huijaus". Publishers Weekly tunnusti "kohdehuumorin täällä", mutta sanoi, että kirjailija "on kirjoittanut parempia kirjoja kuin tämä". Alun perin romaania myytiin arviolta 30 000 kappaletta. Vuoden 1994 elokuvasovituksen julkaisun jälkeen, pääosassa Linnan sahan omistajan pojan näköinen Tom Hanks, romaania myytiin yli miljoona kappaletta.
ellauri348.html on line 451: Minä ja Morrison on Kata Kärkkäisen esikoisromaaniin perustuva elokuva vuodelta 2001. Elokuvan on ohjannut Penkku Penkku peffa lenkku. Elokuvaa on kutsuttu toiseksi osaksi Levottomat jalat -trilogiasta, jonka ensimmäiseksi osaksi on nimitetty Levottomat jalat (2000) ja kolmanneksi osaksi Levottomat jalat 3 (2004). Elokuvilla ei kuitenkaan ole muuta yhteistä Levottomiin jalkoihin kuin tuotantoyhtiö. Minä ja Morrison -elokuvan tunnuskappale on Anssi Kelan ”Milla”, joka oli pitkään Suomen singlelistan ykkösenä. Mun täytyy kävellä näin, mulla on levottomat jalat. Irina Björklund sai Millan roolista parhaan naispääosan Jussi-palkinnon.
ellauri359.html on line 98: Carpenterin ja Merrillin suhde oli inspiraationa Maurice Hallin ja Mauricen riistanhoitajan Alec Scudderin suhteelle. Kirjoittaja DH Lawrence luki Mauricen käsikirjoituksen, joka julkaistiin postuumisti vuonna 1971. Carpenterin maalaiselämäntyyli ja käsikirjoitus vaikuttivat Lawrencen 1928 romaaniin Lady Chatterleyn rakastaja, joka rakentui miehen ja naisen välisen keskeisen suhteen ympärille, mukana riistanhoitaja ja ylemmän luokan jäsen.
ellauri360.html on line 61: Perinteiset kirjallisuuden analyysin termit, kuten "juoni" ja "hahmo", eivät sovellu mukavasti Alain Robbe-Grilletille myönnettävään uuteen romaaniin. Pour un nouveau roman (1963; Uudelle romaanille , 1965) esseesarjassa Robbe-Grillet kuvailee sellaisia termejä kuin "useita vanhentuneita käsitteitä": Olemme niin tottuneet keskusteluun "luonteesta", "ilmapiiristä". ”, "muoto" ja "sisältö", "viestin" ja "kerronnan kyvyt" ja "todelliset kirjailijat", että se vaatii ponnisteluja vapautua tästä hämähäkinverkosta ja ymmärtää, että se edustaa ajatusta romaanista (valmis -tehty idea, jonka kaikki myöntävät ilman argumentteja, siis kuollut idea), eikä ollenkaan se...romaanin "luonne", johon meidän pitäisi uskoa.
ellauri362.html on line 78: Fitzwilliam Darcy, Gentleman on yhteinen nimi, joka on annettu Pamela Aidanin kirjoittamalle historiallisten romanttisten romaanien trilogialle. Kuten nimestä voi päätellä, ne perustuvat vahvasti Jane Austenin vuoden 1813 romaaniin Ylpeys ja ennakkoluulo, ja niissä on monia romaanin tapahtumia nähtynä herra Fitzwilliam Darcyn, Austenin romaanin keskeisen mieshahmon, näkökulmasta.
ellauri381.html on line 647: The First Circle on vuoden 1992 dramaattinen trilleri, jonka on ohjannut Sheldon Larry. Juoni perustuu Alexander Isaevich Solzhenitsynin samannimiseen romaaniin. Kuvaukset tapahtuivat Montrealissa, Moskovassa ja Pariisissa. Television ensi-ilta tapahtui 25. helmikuuta 1992 Ranskassa. Elokuva esitettiin sitten joissakin Euroopan maissa, ja vuonna 1994 elokuva dubattiin venäjäksi esitettäväksi Channel Onessa. Pääosaa esitti ex-Jeesus Nasaretilainen Robert Powell.
ellauri383.html on line 77: Szürkület perustuu "Friedrich Dürrenmattin teemoihin". Mitä tuo tarkoittaa? Dürrenmattin romaani The Pledge: Requiem for the Detective Novel (Das Versprechen: Requiem auf den Kriminalroman) julkaistiin vuonna 1958, ja sitä on sovitettu televisioon ja elokuviin useita kertoja, tunnetuimmin Sean Pennin elokuvassa The Pledge (2001) Jack Nicholsonin kanssa. Fehérin sopeutus eroaa muista monessa suhteessa. Se ei teknisesti perustu romaaniin, vaan kirjailijan aikaisempaan versioon, It Happened in Broad Daylight ( Es geschah am hellichten Tag), joka oli tarkoitettu elokuvakäsikirjoitukseksi. Se ei kuitenkaan ole ratkaiseva ero tämän mukautuksen ja aiempien välillä.
ellauri390.html on line 136: Muurmanin pakolaiset on vuonna 1927 valmistunut suomalainen mykkäelokuva, jonka on ohjannut Erkki Karu. Elokuva perustuu Kaarlo Hännisen romaaniin Kiveliön karkurit vuodelta 1923 ja sen ensi-ilta oli 9. tammikuuta 1927 Kino-Palatsi-teatterissa Helsingissä. Naispääosaa esitti Lada Niva eli Elli Sylvin, paremmin tunnettu äänielokuvasta Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1931), jossa hänen ääntään ei kuultu mutta takalistoa ja perunoita nähtiin sitä enemmän. Ellen Sylvin meni naimisiin 1938 englantilaisen turistin Henry Bowyer Waltonin kanssa, ja he asettuivat asumaan Lontooseen. He patentoivat 1940-luvulla itse kehittelemänsä hiuskihartimen Isossa-Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Ellen Walton kuoli Lontoossa huhtikuun lopulla 1974, 70-vuotiaana. Poliisi Simpuraa esitti Waldemar Wohlström. Luutnantti Braun oli hurri ja 3 venäläistä sotilasta tsuhnia. Elokuva kuvaa saksalaisia sotavankeja, jotka ovat rakentamassa Muurmannin rataa. He pakenevat Suomen suuriruhtinaskunnan puolelle Pohjois-Suomeen, missä joutuvat kuitenkin Suomen viranomaisten aiheuttaman vainon kohteeksi.
ellauri390.html on line 191: Vuonna 1863 hän matkusti Varsovaan tehdäkseen useamman tunnin muistiinpanoja romaaniinsa Panurgen lauma (1869), joka kertoo tammikuun kansannoususta. Vuonna 1874 hän kirjoitti toisen romaanin, May The Force Be With you, samasta aiheesta. Molemmat romaanit olivat luonteeltaan taantumuksellisia. Myöhemmin Krestovski julkaisi avoimen juutalaisvastaisen trilogian Tma Jegipetskaja (”Egyptin pimeys”, 1888), Tamara Bendavid (1889–1890) ja Toržestvo Vaala (”Baalin juhlat”, 1891–1892).
ellauri390.html on line 212: Suosittu 60-jaksoinen televisiosarja "Pietarin mysteerit" kuvattiin Vsevolod Krestovskin romaaniin "Petersburg Slums" (venäjäksi "Петербургские трущобы") pohjautuen.
ellauri390.html on line 275: Vuonna 1994 sarjastudio ja Ekran-tuotantoyhtiö kuvasivat romaaniin perustuvan televisiosarjan "Pietarin mysteerit". Käsikirjoittajat ottivat kuitenkin lähtökohdaxi vain Krestovskyn kirjallisen työn monimutkaisen ja monitahoisen juonen, ja muuttivat suurelta osin romaanin kerronnan ääriviivat ja hahmot. Poistettuaan romaanin sosiaalisen suuntautumisen kirjoittajat luottivat enemmän sen seikkailunhaluiseen osaan. Joten elokuvan kirjoittajat päättivät mennä naimisiin laittomien Mashan ja Vanyan kanssa, kokenut rosvo Kovrov palkittiin jaloudella, rohkeudella ja lempeällä sielulla, joka kykenee korkeaan, uskolliseen rakkauteen, ja huijari Nikolai Tšetševinski muutettiin eräänlaiseksi venäläiseksi kreiviksi. "Monte Cristo", jalo ja oikeudenmukainen kostaja. Jo on vittua. Se on kuin väittää että julkinen terveydenhoito "ei toimi" kun yxityiset "terveystalot" kuppaavat sitä kuin iilimadot. Saatana pysähtyneisyyskin olis parempi kuin tää uusi oligarkia.
xxx/ellauri104.html on line 806: Pulkkinen on sisällyttänyt antiromaaniinsa kirjoittamishetkellä ajankohtaisia teemoja, kuten Puolan sotatilan, Suomen idänpolitiikan arvostelun, Afrikka-kokemuksensa ja kehitysyhteistyökritiikin, omaa henkilöhistoriaansa, omat todelliset ja fiktiiviset kirjansa, lukemattomat lainaukset mm. sosiaalipsykologisesta kirjallisuudesta.
xxx/ellauri129.html on line 356: Parisuhteen päättymisen kipua jouluna 2004 Korhonen käsitteli uppoutumalla viinanhumalluttamaan kirjoitusrupeamaan. Samalla syntyi pääteema tulevaan romaaniin: se kuvaa parisuhteen kariutumista. Irakista tuli sivuteema, mutta kirjassa on paljon tekijänsä ihmissuhdekokemuksia.
xxx/ellauri129.html on line 725: Nodier julkaisi vuonna 1830 fantasiakirjallisuuden manifestin Du fantastique en littérature. Sen mukaan tarut alkavat siitä, mihin sovinnaisuuksien ja totuuksien maailma loppuu. Fantasiakirjallisuus on olennaisin kirjallisuuden laji dekadenssin ja muutoksen aikoina kuten nytten. Nodier kehitti fantasiaromaaniinsa Smarra, ou les démons de la nuit (1821) tunteisiin vetoavan kirjoitustyylin, jota hän kutsui nimellä roman frénétique.
xxx/ellauri137.html on line 697: Tartuin vaihtelunhaluisena Sujata Masseyn rikosromaaniin (tai dekkariin) nimeltä Rei Shimuran ensimmäinen tapaus. Jonkun Rein olen joskus lukenut, vaikka tämän, en muista. Tämä on, usko tai älä, Rein ensimmäinen tapaus. Viimeinen tapaus käsitellään albumissa 176.
xxx/ellauri139.html on line 242: Viimeisissä sanoissa voidaan nähdä romaanin viittaus ja maininta Tshernyshevskin romaaniin: Dostojevski ikäänkuin ilmaisee olevansa samaa mieltä Tshernyshevskin kanssa siitä, että kysymys "Mitä olisi tehtävä?" on peruskysymys sen ajan venäläisessä elämässä, ja haluaa antaa romaanissaan vastauksen tähän kysymykseen
xxx/ellauri139.html on line 300: "Ajatuksen syvyydessä ja hänen käsittelemänsä moraalisen maailman tehtävän laajuudessa, kirjoittaa Shtshedrin, tämä kirjailija seisoo täydellissenä kummajaisena. Hän ei vain tunnusta niiden intressien laillisuutta, jotka liikuttavat tämän ajan yhteiskuntaa, vaan jopa menee pitemmälle, siirtyy ennustajan ja profeetan rooliin, jossa asettaa ei välittömien vaan myöhempien apinaston pyrkimysten tavoitteen." Tämän osoituksena Shtshedrin viittaa Idiootti-romaaniin, jossa Dostojevski "teki yrityksen kuvata sellaista aappatyyppiä, joka saavuttaa täyden moraalisen ja henkisen tasapainon".
xxx/ellauri224.html on line 295: Tämä lainaus on poimittu kirjasta " Notes From Underground " (1864), Dostojevskin vastauksesta toisen venäläisen kirjailijan Nikolai Tšernyševskin villisti suosittuun filosofiseen romaaniin nimeltä "Mitä on tehtävä?"
xxx/ellauri227.html on line 548: Peitenimi Coq Rouge ( Täcknamn Coq Rouge) on ruotsalainen jämityselokuva vuodelta 1989. Pääosaa Carl Hamiltonia esittää Stellan Skarsgård. Elokuvan kertoo tumpelosta yrityksestä estää terrori-isku. Elokuva perustuu Jan Guilloun romaaniin Coq Rouge (1986, suom. 1987). Tarinassa on mukana niin Ruotsin Säpo kuin palestiinalaisia ja israelilaisiakin. IB ei ole enää mukana kuvassa.
xxx/ellauri228.html on line 262: Soljaris (ven. Солярис, Soljaris) on Andrei Tarkovskin 1972 ohjaama neuvostoliittolainen tieteiselokuva, joka pohjautuu Stanisław Lemin romaaniin Solaris.
xxx/ellauri229.html on line 706: Stalker (ven. Сталкер) on vuonna 1979 ensi-iltansa saanut neuvostoliittolainen taide-elokuva, jonka on ohjannut Andrei Tarkovski. Se pohjautuu Arkadi ja Boris Strugatskin romaaniin Stalker: Huviretki tienpientarelle. Elokuva yhdistelee tietesielokuvaa sekä psykologisia ja filosofisia elementtejä.
xxx/ellauri230.html on line 102: 'Lumen maa' on ennen kaikkea rakkausromaani. Sen aiheena on kauniin nuoren geishan Komakon rakkaus keski-ikäiseen, varakkaaseen Shimamuraan, vanhaan kuksijaan, joka viileässä pidättyvyydessään ei pysty seuraamaan tyttöä hänen kiihkeän antaumuksensa huipuille, vaan ruiskahtaa ennen kliimaxia. Komakon luonnollinen, suoraryhtinen olemus ja hänen sydämensä aitonaisellinen kaipuu avioehdottomuuteen on vastakohtana Shimamuran sisäiselle autiudelle, hänen sielunsa "lumen maalle". Tämä taitavasti kuvattu tuiki tuttu ristiriita luo romaaniin sisäistä jännitystä ja antaa jokaiselle arkisellekin sanalle (esim. "voi vittu") merkittävyyttä ja harvinaista painoa.
xxx/ellauri237.html on line 350: Elokuvakriitikko Helena Yläsen mielestä kertoja on ajoittanut Rokan ilmestymisen romaaniin tarkan harkinnan perusteella. Kerronta on tullut suvantovaiheeseen ja saa Rokasta uuden moottorin. Sotilaana Rokka on ennen kaikkea pragmaattinen: hän nauttii sotimisesta, mutta ei tappamisesta, koska hän ei tunne vihaa vihollista kohtaan. Hänen mielestään sodassa on vain kaksi vaihtoehtoa, tappaa itse tai joutua tapetuksi, joista ensinmainittu on mieluisampi. Vangiksi saamassaan kapteeni Baranovissa Rokka tunnistaa heti ihmisen ja tarjoaa tälle kovaa teetä. Rokan ainoa, mutta sitäkin suurempi motiivi hänen osallistumiselleen sotaan on hänen kotiseutunsa, talvisodan seurauksena Suomelta ryöstetyn Karjalan kannaksen saaminen takaisin, kun taas Syvärillä hänellä ei ole mitään tekemistä. Rokka ei ole ajattelija, vaan hän jättää sodan moraalin pohtimisen muiden tehtäväksi. Haha, ei sodalla ole moraalia, se on ihan moraalitonta.
xxx/ellauri250.html on line 390: Hytti nro 6 on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut draamaelokuva, jonka on ohjannut Juho Kuosmanen. Elokuvan pääosissa ovat Seidi Haarla ja Juri Borisov. Elokuvassa suomalainen naisopiskelija (Haarla) ja venäläinen työmies (Borisov) matkustavat junalla Venäjän halki Murmanskiin. Hytti nro 6 perustuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin vuodelta 2011. Elokuvaa varten kirjan tapahtumia on kuitenkin muutettu monin tavoin: esimerkiksi junan reitti, miespäähenkilön nimi ja ikä, tapahtumapaikka sekä aikakausi eroavat kirjasta. Hytti nro 6 sai ensi-iltansa 10. heinäkuuta 2021 Cannesin elokuvajuhlilla, missä se voitti juhlien kakkospalkinnon, Grand Prix’n. Elokuva sai teatteriensi-illan Suomessa 29. lokakuuta 2021.
xxx/ellauri253.html on line 59: – Pyrin esittämään mahdollisimman realistisia skenaarioita, joiden toteutuminen on mahdollista. Tapahtumien todennäköisyyden täytyy sen sijaan olla riittävän pieni, jotta ne soveltuvat jännitysromaaniin. Jos uhkakuvat ovat liian todennäköisiä, ne eivät kiinnosta minua sen enempää kuin lukijoitakaan, kirjailija Remes vastaa. Esim Ukrainan demilitarisaatio, luonnon tuho, 3. maailmansota tai Soinin toinen hallitus. Ei voisi vähempää kiinnostaa.
xxx/ellauri354.html on line 558: Theodor Herzl sisällyttää rekonstruoidun temppelin romaaniinsa Altneuland, mutta yhdessä ehjän kallion kupolin kanssa.
xxx/ellauri388.html on line 50: Minkäänlaisia sääty- tai yhteiskunnallisia eroja ei Mika Waltari (1908-1979) ollut havaizevinaan Norssissa oppilaitten välillä. Mika sekoittaa fasistiseen nuorisoromaaniinsa Sielu ja liekki (1934, sittemmin Isästä poikaan trilogian kakkososa) omia koulumuistojaan 20-luvulta. Saattoi olla, että toiset olivat jonkin verran paremmin pukeutuneita kuin toiset, jotka saivat tyytyä isiensä vanhoihin, käännettyihin ja korjattuihin pukuihin, mutta puku ei poikien kesken merkinnyt hivenen vertaa. Sen sijaan kieliraja eristi suomalaiset pojat vuosikausiksi omaan luokkaansa, joka merkitsi monin verroin enemmän kuin ankarimmatkin yhteiskunnalliset ennakkoluulot, eivätkä heidän vihollisiaan olleet ainoastaan ruotsalaiset, vaan myös yhä laajemmaksi kasvaneen venäläisen siirtokunnan pojat. Näitä saattoi pieninä ryhminä tavata leikkipaikoilla, ne olivat kaiken maailman kadunlaskijain, hedelmäkauppiaiden tai upseerien lapsia, eikä Toivo, milloin joutui heidän kanssaan kosketuksiin, voinut olla ihmettelemättä, miten kokonaan nämä erosivat suomalaisista!
55