ellauri049.html on line 241: »Milloin Sarkia kärsi anomaliasta, sisäisestä ristiriidasta, syyllisyydestä, poikkeavuudesta tai yleensä vain eriasteisesta vieraudesta. Ei voitu suoraan sanoa, että Sarkian syvimmät ongelmat juontuivat ihanteellisesta esteettisyydestä, johon yhdistyi hellittämätön omasta homoseksuaalisuudesta johtuva synnintunto. Myös Sarkian ajoittaista taipumusta hillittömiin nautintoihin tuli kosketella hienovaraisesti.»
ellauri061.html on line 675: KANSALLISTEATTERIN HAMLET (1913) I Kansallisteatterissa on huomenna perjantaina, näytäntökauden kenties huomattavin ilta. Esitetään Shakespearen Hamlet, joka viimeksi on mennyt yli kymmenen vuotta sitten vanhassa Arkadiassa. Esitys on siis täysin ensi-illan veroinen; ohjaus ja näyttämölle asetus luonnollisesti on kokonaan uusi: pääosassa esiintyvät vuorotellen hrat Eero Kilpi ja Jussi Snellman (edellinen ensi-iltana, jälkimmäinen ensi kerran maanantaina). Hamlet-esitys tulee tietysti herättämään erikoista huomiota. Saattaahan tämän murhenäytelmän kanssa yleiskantoisessa, vuosisatoja uhmaavassa inhimillisyydessä kilpailla ainoastaan samanaikainen »Don Quixotte» ja kaksi sataa vuotta myöhäisempi »Faust». Minne tahansa europalainen sivistys on päässyt kotiutumaan, on myös hautautunut tämän kuuluisimman, mutta otaksuttavasti olemattoman tanskalaisen nimi. Hänen lakastumaton nuoruutensa todistaa että hän jos kukaan on ihmiskunnan ikuisia symboleja. Vanhaan tanskalaiseen, Ranskan välityksellä Englantiin tulleeseen ja täällä näytelmänkin muodossa jo käsiteltyyn taruun on Shakespeare sellaisella syvällisellä nerolla mahduttanut kuumeista yleiskantoista sielunelämää, että siitä riittää sukupolvelle toisensa jälkeen kysymyksiä haudottavaksi ja arvoituksia ratkaistavaksi. Lieneekö toista ihmiskuvaa, joka niin salaperäisellä voimalla vetäisi meitä puoleensa kuin Hamlet? Kukapa ei tuntisi tätä nuorukaista ja hänen tarinaansa, kukapa ei tietäisi jotain kertoa mitä ihanteen ja todellisuuden, nuorekkaan uskon ja murskaavan pettymyksen ristiriidasta, joka repi parantumattomille haavoille hänen rakastavan ja ihailuun valmiin sydämen? Kuka ei tajuaisi syvällistä inhimillisyyttä siinä mitenkä hän katkeralla järjen tyydytyksellä näkee pimeiden aavistustensa olevan tosia? Hamlet on asetettu rinnan Mefistofeleen ja pessimismin filosofien kanssa. Yhteistä on näillä ja hänellä elämää kohtaan jyrkästi kielteinen tunto. Mutta Hamletissa tämä ei lakkaa olemasta vihlovassa ristiriidassa hänen syvimpien vaistojensa ja tarpeittensa kanssa; hän on heistä todellisimmin inhimillinen, itse ihmisyyden tuskan murto vaivan vääntämine kasvoineen.
ellauri348.html on line 150: Desmond oli pääosin hyvä kafferi, mutta oli silläkin helmasyntinsä. Kun Tutu nousi tunnetuksi 1970-luvulla, eri sosioekonomisilla ryhmillä ja poliittisilla luokilla oli hänestä monenlaisia ​​näkemyksiä kriittisistä ihaileviin. Buthelezi, korrupti Zulu-bantustanin johtaja ja Tutun tuttu, väitti yksityisesti, että "jotain oli radikaalisti vialla" Tutun persoonallisuudella. Hän naamioi taitavasti ilmeisen ylimielisyytensä aidontuntuiseen nöyryyteen Jumalan ja Hänen kanssaihmistensä edessä. Hän oli todellinen Afrikan poika, kansan mies, joka nautti rituaalista, hyvästä muonasta ja piispan loistosta. Tutulla ei ollut ongelmaa sovittaa yhteen pyhää ja maallista, mutta kriitikot huomauttelivat ristiriidasta hänen sosialistisen ideologiansa ja hänen halunsa elää mukavasti, pukeutua hyvin ja elää elämää, jota vaikka se oli poikkeuksellinen jopa Euroopassa tai Amerikassa, pidettiin vauraana ja kapitalismin pilaamana Etelä-Afrikan vähävaraisen mustan yhteisön silmissä, välillä.
xxx/ellauri013.html on line 319: Ei se ihan noin strömsöösti menny Russellilla. Se löysi Russellin paradoxin, joka hölmöydessään jo osoittaa, että matikkaa ei voi johtaa pelkästä logiikasta. Joko se todistaa liikaa (ristiriidasta seuraa kaikki), tai liian vähän, ja pitää lisätä axioomia, jotka ei vaikuta kovinkaan loogisilta (esim. että ei ole suurinta joukkoa, että on olemassa semmoisia ja tämmöisiä funktioita, jne. jne. Eli matemaatikot ja loogikot sanoi lopulta goodbye ja keskittyi omiin ongelmiinsa kumpikin. Russell lopetti matematiikan miettimisen paradoxiin ja keskittyi siitälähin panohommiin ja jokamiehen filosofiaan.
xxx/ellauri116.html on line 494: Kaltoinkohdeltu lapsi saattaa selviytymiskeinonaan kieltää vanhempien väärinkäytöxet ja tarrata kiinni ihannekuvaan vanhemmista (David Foster Wallace). Poika voi pitää äitiään oikeudenmukaisena ja lempeänä huolimatta huolimatta ihannekuvan ja todellisuuden räikeästäkin ristiriidasta. Äiti oli humoristinen ja kunnianhimoinen nainen, wickedly funny. Tolkuton kehuminenkin lapsen kuullen voi olla kaltoinkohtelua. Äitini oli tunnekylmä, hän loukkaantui kaikesta, vaati lapsilta kehuja ja hallizi marttyyrina koko perhettä.
5