ellauri033.html on line 782: Kun hän jatkoi, hänen äänensä oli tukahtunut, syyttävä: Niin, tilinteon hetki on tullut. Olette luulleet, että kun käytte herran huoneessa sunnuntaina, saatte huolettomina elää arkipäivänne. Olette kuvitelleet,että rikollisen ajattelemattomuutenne hyvityxexi riittää jumalalle pelkkä polvennotkistus. Mutta jumala ei ota vastaan mitä tahansa. Tuollaiset määräaikaiset suhteet eivät hänen ankaralle rakkaudelleen riitä. Hän on tahtonut teidän viipyvän hänen silmiensä edessä kauemmin. Sellainen on hänen rakastamisen tapansa ja loppujen lopuxi sellainen on myös ainoa rakastamistapa. Juuri sixi, väsyneenä odottamaan teitä, hän on antanut maanvaivan tulla luoxenne niinkuin se on käynyt jokaisessa synnin saastuttamassa kaupungissa ihmiskunnan historian alusta asti.
ellauri062.html on line 826: Otto Weiningerin kirja Sukupuoli ja luonne (1903) oli suosittu 1900-luvun alussa. Teos kuului muun muassa filosofi Ludwig Wittgensteinin suosikeihin. Weiningerin mukaan miehen ja naisen välinen aistillinen rakkaus estää taivaallisen sielun rakastamisen. Weiningerin ajattelua leimaa samalla sofistikoitunut ylenkatse juutalaisia, naisia ja homoseksuaaleja kohtaan. Otto Weininger oli itse sekä juutalainen että homoseksuaali - kuten Wittgensteinkin - ja päätyi itsemurhaan 23-vuotiaana. Wittgensteinin koulutoveri Linzistä, Adolf Hitler, nimitti Weiningeria myöhemmin ainoaksi säädylliseksi juutalaiseksi.
ellauri106.html on line 486: Chapman oli myös saarnamies, ja hän seurasi teologi Emanuel Swedenborgia, joka saarnasi hyvien tekojen ja luonnon rakastamisen puolesta. Chapman ei kuitenkaan karttanut alkoholia, ja tuohon aikaan omenat olivatkin kirpeitä ja Chapmanin kasvattamia omenoita käytettiin etupäässä omenasiiderin tekoon. Chapman ei koskaan mennyt naimisiin, mutta kertoman mukaan hän kosi kerran erästä naista ja yritti kasvattaa suojiinsa ottamasta (sic) nuoresta tytöstä itselleen vaimoa siinä onnistumatta.
ellauri115.html on line 718: Mikä yhteys on omaneduntavoittelulla ja tällä miehuuden ihannoinnilla? Mix mä olisin mieluummin Cato joka teki seppukun kuin Caesar joka tuli, näki ja voitti? [Kaada izelles vaan JJ.] Jos viet rinnasta multa sydämmen lisäxi tän jalouden rakastamisen niin et vie vain housuja vaan myös elämänilonkin. Pikkumainen mies jossa tämmöiset herkkutunteet on tukahdutettu pahojen passiohedelmien joukossa, joka ajattelee vaan izeään ja lopulta ei rakasta kuin izeään, tällä ei ole mitään ihastumiskohtauxia, sen kylmä sydän ei enää syki riemusta risaisissa housuissa, ja ja sen silmät ei enää täytyy symmpatian makeista kyyneleistä, se ei ilahdu mistään; sillä ei ole elämää eikä tunnetta, se on jo kuollut. [But cf. "Lettu elo" alempana.]
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri216.html on line 294: Jumalan pimeys on kiihkeä ja armoton romaani miehen elämästä ja hänen elämänsä naisista. Se kertoo menestyneestä toimittajasta, joka matkustaa luostariin tarkoituksenaan kirjoittaa kirja terrorismista ja globalisaatiosta. Työhön paneutuakseen hän tarvitsee rauhallisen ympäristön. Mutta hänen suunnitelmansa muuttuvat, kun yllättävät ja selittämättömät tapahtumat luostarissa tempaavat hänet mukaansa. Ne sysäävät hänet olemassaolon äärimmäiselle reunalle, ja hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä ja nykyisyytensä ehkä ensimmäistä kertaa itseään väistämättä. Kirja kertoo myös rakkaudesta ja rakastamisen mahdottomuudesta, himosta ja rukouksesta, hurmiosta ja pelosta, väkivallasta ja hiljaisuudesta, lapsuudesta ja unista ja luopumisesta. Kaiken aikaa tehdään matkaa syvemmälle pimeyteen, jotta löytyisi armo, joka sinne kätkeytyy.
ellauri222.html on line 720: Saatuaan kamat pussiin ja kassit tyhjixi Augie alkaa katua. Mutta myöhäistä. Thea antaa sille lähtöpassit. Juttuhan on niin että narsisteilla ei ole toisen rakastamisen kykyä. Kaikki voimat menee izerakkauteen.
xxx/ellauri129.html on line 298: "Korhonen on kirjoittanut osuvan aikalaisromaanin rakastamisen vaikeudesta ja miehen alttiudesta pahaan." - Finlandia-palkinto raati
xxx/ellauri255.html on line 292: Hän ei ollut rakastamisen arvoinen.
9