ellauri012.html on line 219: Herralle, iskälle, miehelle, veljelle palvelijalta, lapselta, vaimolta, siskolta, mitä nöyrimmästi, kunnioittaen ja rakastaen Abelardille kirjoittaa Heloise näin.
ellauri012.html on line 265: Mutta sano mistä johtuu ettet välitä musta enää kun mä oon luostarissa? Tiedät että mikään muu ei saanut mua siihen kuin sun sun häpeä, enkä mä suostunut siihen vaan sinä. Sano miksi olet noin kylmä, tai anna mun edes kertoa mun oma näkemys. Eikös vaan ollutkin pelkkä nautinnonhalu joka sai sut kihloihin mun kanssa? Ei kai mun hellyys, joka ei jättänyt mitään toivomisen varaa, sammuttanut sun intoa? Heloise raiska! sä miellytit silloin kun yritit välttää sitä; ansaitsit suitsutusta kun pysyit loitolla kädestä joka jakoi sitä; mut heti kun sydän pehmeni ja antoi perään, kun omistauduit ja uhrauduit, sut hylätään ja unohdetaan! Tiedän ikävästä kokemuksesta, että on luonnollista vältellä niitä joille ollaan liikaa velkaa, ja että ylenmääräinen anteliaisuus aiheuttaa välinpitämättömyyttä eikä kiitollisuutta. Mun sydän antautui liian pian ansaitakseen valloittajan kunnioituksen; otit sen vaivatta ja heität sen yhtä helposti sivuun. Mutta vaikka olet epäkiitollinen, en mä ole tässä hyvällä mukana, ja vaikka mun ei pitäisi elätellä toiveita, silti haluisin salaa sun vielä rakastavan mua. Kun lausuin surullisen nunnalupauksen, mulla oli mukana sun viimeiset kirjeet, jossa sanoit vielä olevasi kokonaan mun, etkä koskaan eläisi muuten kuin rakastaen mua. Sulle mä tarjouduin siis; sulla oli mun sydän ja mulla sun; älä vaadi mitään takaisin. Sun pitää sietää mun tunne jonakin sellaisena joka kuuluu sulle, ja josta sä et voi koskaan luopua.
ellauri043.html on line 1814: piispa väänsi izeltänsä irti kikkelin, — rakastaen enemmän rakkauttaan kuin kikkeliään. (Eustolialta ei kysytty mielipidettä.)
ellauri115.html on line 750: Mun luonnolliset tunteet, jotka puhuu yhteisestä hyvästä, ja mun järki, joka puhuu vaan musta izestä on aina riidoissa, ja mä olisin ajelehtinut elämän läpi alituisessa epävarmuudessa, vihaten pahaa, rakastaen hyvää, ja aina sodassa izeni kaa, jos mun sydämmeni ei olis saanut lisä läpivalaisua, jos se totuus joka määrää mun mielipiteet ei olis myös asettanut mun käytöstä, ja saanut mua rauhoittumaan. Järki yxin ei ole riittävä perusta miehekkyydelle; mikä sokkeli vois löytyä? Miehekkyys on järjestyxenrakkautta. Mutta voiko tää rakkaus voittaa mun omanvoitonpyyntiä, ja pitäiskö sen edes voittaa sitä? Antakoot ne mulle selvän ja riittävän syyn tälle preferenssille. Niiden niinsanottu periaate on ize asiassa vaan sanaleikkiä; sillä mä sanon myös että pahe on järjestyxenrakkautta, toisella tavalla nähtynä. Missä vaan on fiilistä ja älyä, siellä on jonkinlaista moraalista järjesystä. Ero on tää: hyvä mies järjestää elämänsä suhteessa kaikkiin muihin miehiin; paha järjestää sen vaan izeensä nähen. Jälkimmäinen keskittäää kaikki asiat izensä ympärille, toinen mittaa reviirinsä säteen ja haukuskelee sen aidalla. Siten sen paikka riippuu yhteisestä keskuxesta, joka on Jumala, ja kaikista samankeskisistä ympyröistä jotka on sen erinazaisia luotuja. Ellei ole Jumalaa, ilkeä on oikeassa ja hyvä mies on vaan taulapää.
ellauri203.html on line 563: Verho Sr. on lähtenyt vetämään kartanosta apostolinkyydillä. Se löytää jonkun Sofia Matvejevnan ja alkaa sen kanssa olla kiltisti. Kohta se kuoleekin siunaten kaikkia ja rakastaen Jumalaa, tai kääntäen.
xxx/ellauri312.html on line 747: Sie hören ihn und liebend tönt ja rakastaen kaikuu se
6