ellauri012.html on line 56: Riimittäen progressiivisesti yhä japanilaisvaikutteisemmin hän valitsee lukijalleen hankalan polun, jonka varrella runojen kerronnan yksiköt sekä eräs "Pearl" tarttuvat kiinni hapuilevasti modernin proosarunouden ilmakuoppiin ja räjähtävät sartrelaisiksi luontokuviksi Eiran katukiveyksestä.
ellauri015.html on line 105: Nyt kun mulle on tullut tavaxi kirjoittaa proosarunojani tasatahdin mittaan, huomaan että saman tekee hurjan monet kirjailijat ja kääntäjät. Tanttaranttarytmillä etenee esim. Rousseaun Julie, jambisesti silosäkeellä tosin ranskankielellä, tangon sävelin, eikä suomalaisittain trokeella foxtrottia, kalevalan mitalla.
ellauri015.html on line 111: Aikaisemmin ihmettelin miksi jotkut kriitikot ylistävät joidenkin kirjailijoiden proosarytmiä. Ei kai ne sentään tätä tarkoittaneet? Mitämaks, kenties ehkä nimenomaan tätä. Aika noloa. Mä luulin että se olis jotain sofistikoidumpaa.
ellauri017.html on line 967: Toinen laajalti vallitseva näkemys on, että osa kirjan ensimmäisestä puoliskosta (luvut 1–39) on peräisin historiallisesta profeettasta, ja niiden välissä on kuningas Josian aikana 100 vuotta myöhemmin kirjoitettuja proosakommentteja ja että kirjan loppuosa on peräisin juuri ennen Babylonin pakkosiirtoa ja heti sen jälkeen , lähes kaksi vuosisataa historiallisen profeetan ajan jälkeen, ja ehkä nämä myöhemmät luvut edustavat meneillään olevan profeettakoulun työtä, joka profetoi jo tapahtuneen mukaisesti.
ellauri022.html on line 867: runoja ja proosaa vankilassa ollessaan. Sekin itäinkkari
ellauri031.html on line 591: Vielä sietämättömämpää kuin Sariolan juonten kömpelyys on hänen kerrontatekniikkansa alkeellisuus. Sariolalle pitäytyminen normaaliproosassa, tuikitavallisessa minä sinä hän -muotoisessa kerronnassa, on varsin viisas valinta. Tajunnanvirta tai sisäinen monologi edellyttäisivät näet edes jonkinlaista kielellistä lahjakkuutta. Sariola sen sijaan pudottaa kavaletin toisensa jälkeen kuin maailman monin poni Polle, hänen kielikuvansa ovat naurettavuuteen asti kuluneitä ("viiltävä kaipuu") ja dialogi puisevan epäpuheenomaista ja yxitasoista. Tsygologi kaatuu rämähtäen fläppitaulun perässä, kirjan henkilöt eivät edes hätkähdä. Kummankin romaanin ulkopuoliset kertojat ja Rakkaan ystävän minäkertoja tulkizevat jatkuvasti sekä tilanteet että henkilöt. Nämä idioottipsykologit eivät koskaan vaikene, vaan tappavat lukijan mielenkiinnon joka askelella. Tai eivät tapa, se syntyy kuolleena.
ellauri031.html on line 610: Olli Jalosen kiitetyimmät romaanit, Ilo ja häpeä sekä Hotelli eläville, kuuluvat teoxiin, jotka jokaisen lukihäiriöisen hasbeenin mielestä puhuvat tärkeistä asioista. Jalosen romaaneja onkin viisainta yrittää puolustella moraalisin perustein, vaikka se moraalikin on alkeellista ja rajottunutta. Se on mitä tyypillisin suomalaisen autistisen insinöörikirjallisuuden (Hyry, Tuuri) edustaja aina uskonnollista pohjavirettä ja arkielämän pahimpiin banaliteetteihin tarttumista myöten. Tiedättehän: "Vielä joskus imiessään äidin kaurapuurolla täyttämää villasukkaa hän muisti isänsä sanoneen, että ulkona on kylmä." Jalosen tekeleet on jonkinlaisia aikuisen kirjoittamia syyspörriäisiä, joissa ollaan peruskoulumaisen huolissaan maailman tilasta. Niissä pohditaan tutkimuxen ja tiedotusvälineiden moraalia ja kuvataan maailmanpolitiikan arkiryskettä: kidutuxia, kansanmurhia ja kiristyvää kontrollia. Jalonen jää kuvailun ja moraalisen tuomion asteelle, perinteiseen humanistiseen tapaan se ei analysoi pahaa vaan sanoo sille hyi. Viimeistään tällä tavalla käsiteltynä asiat lakkaavat olemasta tärkeitä ja muuttuvat säälittäväxi partiolaisproosaxi. Samoja ajatuxia ja julituxia kykenee jokainen kolmannen luokan poliitikko laskettelemaan ulkomuistista.
ellauri031.html on line 728: Monet suhtautuvat yliolkaisesti VTT:iin. Jopa P. Puovola diskaa siitä 2/3. Mikäs fundamentalisti se on enää sellainen? Vaikka löytyy käännösvirheitä, niin painovirhepaholaisella ei sinne ole asiaa. Hyvä kirja puhuu asiaa ( se kelpaisi Anni Lassilan suosittelemaxi asiaproosaxi yläkoululaisille), ja sen ennustuxet toteutuvat ihan silmissä. Tää ei ole höpsismiä, tai jos on niin ihan priima sellaista. Tää on totta ilman vaihtoehtoja.
ellauri033.html on line 1187: Cocteau oli myös oman aikansa julkkis, jonka ystävyyssuhteet muun muassa Parnasson ja Erik Satiaisen kanssa, oopiumiriippuvuus, homoseksuaalisuus ja väitettyjen salarakkaiden raskaudet kuohuttivat seurapiirejä. Lähde? No ihan mielelläni lähden. Tää alkaa taas olla vähän liian paxua. Jean Cocteaun tukka seisoo pystyssä, kai homoystäville merkkinä. Cocteaun maineen kirjoittajana vahvisti proosateos Le Potomak (1919). Se on fantasia akvaariossa elävästä oliosta.
ellauri041.html on line 469: Flaubertin proosaruno ilmestyi 1874. Olikohan se sitten
ellauri042.html on line 161:
Tässä proosarunossa käytin Lassin ja Leevin virallista suomennosta. Edellisen stripin loppusointuisen runon virallinen suomennos oli niin kädetön, että väkersin siitä oman. Deinonykhokset oli velociraptorien pienempiä kreikkalaisia serkkuja.
ellauri043.html on line 26: Flaubert ähräs pikku Anttonin kiusaamisen kaa tapansa mukaan vuosikausia. Se on proosaruno eli pikemminkin paasaus. On siinä vähän koulunäytelmänkin näköä. Semmonen kuvaelma paizi että puhetta on paljon. Apus mä oon piru. .Se on täynnä oppineita viittauxia. Mukana näyttää olevan laaja kerettiläisten indeksi ja antiikin jumalia kuin kirppuja. Kiintoisaa. Ja pyhä Anttoni on tässä aika tekopyhä paskiainen. Hauskasti se istuu skiitan kotisohvalla, surffaa pyhästä kirjasta peukalovärssyjä kuin Kaarlo Syväntö ja vaihtaa taajaan näkykanavaa. Sormi kipeänä kuin Wagnerilla. Wagner sikakin pääsee taivaaseen, Wilhelm Buschin sinileninkinen emäntä on luvannut. Yhdessä kiltin antimuusan Viivin kanssa. Ystävää ei tarvi jättää. Jätä perheesi ja seuraa minua, sanoo vaan tylsät setämiehet. Ota vuoteesi ja kävele. Käskyjä ja kehotuxia. Too much monkey business for me to be involved in.
ellauri045.html on line 519: Ei voi muuta kuin ihmetellä, että runoilija Hyvärinen suomentaa Jeseniä proosamaiseksi puuroksi. Ontuva riimi siellä täällä on pahempi kuin ei riimiä ollenkaan. Vain harvat Hyvärisen teelmistä toimivat runoina, osa ei ole juuri raakakäännöstä kummempia. Sanon minä, Ville Ropponen. Helsingissä asuva kirjailija-toimittaja ja kriitikko. Arvostelu on julkaistu myös Kritiikki II (kevät 2010) -lehdessä.
ellauri046.html on line 688: Jos yhteen ägtenskabiin ei mitenkään mahdu kaikki setämiehen kjärlighedit, Christendomme ei voi olla kehityxen viimeinen sana. Tästä epäkohdasta lähtee liikenteeseen iso osa setämieslyriikasta ja proosasta, esim. tämä nide. Kummasti homopetteriltä riittää naisista mielipiteitä, mut onhan niitä Suomen Perustan homo-Hankasalmellakin. Niillä tienaa paremmin kuin homobaarikokemuxilla.
ellauri047.html on line 784: Strassburgissa Hansu asui meluisan ja proosallisen Fischmarktin varrella. Meluisa ja karvainen kaverini Dan Stanfordissa opetti mulle amerikan slangin sanoja pillulle. Niiden joukossa oli mm. twat ja fishmarket.
ellauri047.html on line 801: Nää romanttiset juipit oli siis sitä mieltä, että runojen pitää palata vatkuttamaan apinoiden ur-aiheita, jotka kulttuuri on vaan pilannut. No sitähän minäkin, et ne on vaan ne EAT FUCK KILL jotka meitä motivoi, proosassa ja runoudessakin.
ellauri049.html on line 394: Rimbaud ja Verlaine tapasivat viimeisen kerran Saksassa vuonna 1875, kun Verlaine vapautettiin vankilasta käännyttyään katolilaiseksi. Tässä vaiheessa Rimbaud oli lopettanut kirjoittamisen. Hänen elinaikanaan julkaistiin vielä proosarunokokoelma Illuminaatioita Verlainen toimittamana. Hän matkusti Euroopassa pääosin jalkaisin. Kesällä 1876 hän värväytyi Alankomaiden armeijaan saadakseen sitä kautta ilmaisen laivamatkan Jaavalle, jossa karkasi ja palasi toisella laivalla Ranskaan. Hän matkusti Kyprokselle ja asettui 1880 Adeniin Bardey-agentuuriliikkeen edustajaksi ja hoiti tehtävää neljä vuotta. Vuonna 1884 hän kokeili Hararissa Etiopiassa omaa myyntitoimintaa asekauppiaana.lähde? Omayrittäjä, izeyrittäjä, intohimoinen entreprenööri. Ihan tätä päivää! Työnsi asetta maxusta Hararissa? Mitähän Yual siihen sanoi? Varmaan Aah! Nuorissa neroissa piisaa hinttejä.
ellauri049.html on line 792: Modernismi on ilmeisintä lyriikassa, jossa se esiintyi ensimmäisenä Ranskassa jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sen keskeisiä edustajia olivat Baudelairen lisäksi Paul Verlaine, Arthur Rimbaud, Guillaume Apollinaire, proosan edustajina Marcel Proust (Kadonnutta aikaa etsimässä), myöhemmin Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Alain Robbe-Grillet. Saksankielisiä modernisteja ovat Franz Kafka, Thomas Mann, Bertolt Brecht ja toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Heinrich Böll ja Günter Grass. Keskeisiä englanninkielisiä modernisteja ovat James Joyce (Odysseus), Virginia Woolf, Samuel Beckett ja yhdysvaltalainen esimodernisti Walt Whitman sekä F. Scott Fitzgerald, Tennessee Williams, Eugene O'Neill ja myöhemmin muun muassa Philip Roth.
ellauri052.html on line 313: Samuel Taylor Coleridge (21. lokakuuta 1772 Ottery St. Mary, Devon, Englanti – 25. heinäkuuta 1834 Highgate, Englanti) oli englantilainen runoilija, kirjallisuuskriitikko ja filosofi, joka oli ystävänsä William Wordsworthin kanssa yksi englantilaisen romantiikan perustajia. Lisäksi hän oli yksi niin kutsutuista Englannin järvialueen runoilijoista. Hänet tunnetaan parhaiten runoistaan Kublai-kaani sekä Vanhan merimiehen tarina (The Rime of the Ancient Mariner) sekä merkittävimmästä proosateoksestaan Biographia Literaria.
ellauri053.html on line 110: Andre Gide oli irkku Oscar Wilden seelenbruder. Sai noobelin 1947. Mulla on sen Faux monnayeurs, Vääränrahantekijät. Se kertoo sen kouluajan homoiluista. Andre oli taustoiltaan kermaperse porvari. Ihmisen velvollisuus on olla onnellinen, se lainas Goethea. Sen eka kirja oli proosaruno Nourritures terrestres.
ellauri053.html on line 1104: Ei ne ole proosaakaan, vaan täynnä
ellauri053.html on line 1160:
Gitanjali ei ole kaikkia varten, vain hölmöjä. Sen kaikki toistasataa proosarunoa keskittyvät vain ja ainoastaan ihmisen ja jumaluuden suhteen pohtimiseen. Tagore on kirjoittanut toisto tyylikeinona runsaalle kopsauxelle pohjautuvaa, lähes lapsenomaisen helppotajuista tekstiä, joka jää nykyisin helposti runouden, hengellisen propagandan ja itsehoito-oppaiden rajamaastoon – samoihin hämyisiin nurkkiin kuin new age -henkiset Kahlil Gibran -kokoelmat ja Paulo Coelhon koko tuotanto.
ellauri058.html on line 220: Tervon proosa on perinteistä juonipohjaista proosaa, jota Tervo mielellään puolustaakin. Arkielämän huumori on Tervon keskeinen tyylipiirre. Kainalosta tehtäviä tekopieruja. Tervon kirjat ovat menestyneet myös taloudellisesti erinomaisesti. Lisäksi Tervo on saanut suomalaisista kirjailijoista eniten kirjastoapurahoja vuosina 2004–2010.
ellauri058.html on line 529: Pitkäveteisen ja polveilevan proosansa perusteella Päätalo on saanut lempinimen ”selkosten Proust”.
ellauri060.html on line 229: Autiolle saarelle kirjailija Murtokivi ottaisi tukun kirjoja. Ensimmäisenä se ottaisi Daniel Defoen "Robinson Crusoen elämä ja kummalliset seikkailut" teoxen (josta lisää alempana). Hänellä on tanakka usko, että se olisi kuitenkin perehtynyt guide siiden, mitä tulisi pakkopaikassa elämisen ja olemisen opiskelemiseen. Mitähän muuta minä ilmoitin sille toimittajalle (miettii Murtokivi)? Oli siinä ainakin Fedor Dostojevskin "Karamazovin veljekset", Federico Lorcan ja Pablo Nerudan runoja, Herman Melvillen "Moby Dickyn eli Valkoisen valaan", Samuel Beckettin "Hän tulee huomenna", Anton Tsehovin novelleja sekä Thomas Mannin "Kuolema Venetsiassa", Pentti Haanpään kertomuksia valikoiman sekä omista kirjoistani lohdukseni vielä "Mäkimökin tyttö ja tahdikas juomari", se on todella priimaa, lähes ylittämätöntä lyyristä proosaa! Ja kolme hyvin säilynyttä raamattua. Aika sekalaista skeidaa siis.
ellauri062.html on line 454: ”Kirja sisältää yllättävän nukuttavia lyhytproosapätkiä ja toisaalta taas Juotikkaan mielen toimintaa jäljitteleviä umpihämäriä osuuksia”, Arnkil sanoo.
ellauri063.html on line 382: Suomalaisen kirjapelin proosajokerin Jaakko Yli-Juonikkaan (s. 1976) lähes 700-sivuinen outoileva satiiri ”valhalla-aholaisesta” perussuomalaisuudesta on kuin kohteensa: tunkkaisuudessaan luotaantyöntävä, fiksaatiossaan ylilyövä.
ellauri063.html on line 394: Ensyklopedian, asiasanaston, muistion ynnä muiden romaanikerronnalle vieraiden tekstilajien kautta risteileviä episodejaan kuljettava proosamosaiikki vastaa ideamäärältään kymmentä hieman tavanomaista nokkelampaa suomalaista romaania, joten akateemisiin opinnäytteisiin ja kotimaiseen kirjallisuushistoriaan teos tarjoilee itseään auliisti.
ellauri064.html on line 144: Turussa asuva Jaakko Yli-Juonikas (s. 1976) on heti vapaa kirjailija. Hän on kirjoittanut eräitä nykykirjallisuutemme omaperäisimmistä teoksista, muiden muassa ylistämänsä Neuromaanin (Otava 2012). Yli-Juonikkaan proosa leikittelee vainoharhan, salatieteiden ja läpitunkemattoman byrokratian teemoilla ja käyttää hyväkseen nyrjähtäneitä vertauskuvia sekä karmeita ja koomisia leikkauksia. Eräs entinen ministeri on todennut, että Yli-Juonikkaan teksti on ”Kafkaa kännissä”. Nykyiset ministerit eivät ole kommentoineet asiaa.
ellauri064.html on line 309: käytäväiset jalat. Onktää presidentti Eeli Sinistö jonkinlainen risteytys Urho Kekkosesta ja Sauli Niinistöstä? Niinpä näyttäs olevan. Olen panevinani merkille, että Jaakko kirjoittaa tällä samalla ammuvainaan nuotilla jota kutsuttaneen proosarytmixi, varsinkin noissa Kalmia-episodeissa.
ellauri065.html on line 428: Erittäin muotopuolinen lukeneisuus välittyy myös Yli-Juonikkaan kaunokirjallisesta tekstistä, joka toteuttaa romaanissa monenlaista "poetiikkaa". Perinteisen proosa-asettelun lisäksi kirja sisältää mm. blogitekstiä, somepostauksia, uutisartikkeleita, raportteja, halpaa plagiointia, ET-lehden sivuja, verkon pimeämpien osioiden keskusteluja, mielipidekirjoituksia ja loppuhuipennuksena veikeän partituurin! Kirjailija hallitsee muitten tyylilajit suvereenisti. Kuten twiitissäni totesin, lukijaa haistatetaan jatkuvasti, mikä ainakin minulle teki sisäistämisen lyhyissä pätkissä lukemalla vaikeaksi.
ellauri066.html on line 290: Standardikvetch Tompasta on että sen proosa on ylitiivistä; sen aiheet fysiikasta postinkulkuun on liian outoja; ja printti on liian pientä ja sivuja on liikaa, rakettijutussa niitä on yli tuhat. Kuka kultakala enää jaxaa lukea?
ellauri074.html on line 328: Cioranin tekstejä niin usein luonnehtiva lohduttomuus liittyy mahdottomuuteen ymmärtää maailmaa ja ihmistä, toisaalta myös maailman ja ihmiskunnan liiankin selkeäjärkiseen ymmärtämiseen. Ihmiskunta jakaantuukin karkeasti niihin, jotka ovat ymmärtäneet, ja niihin, jotka eivät ole ymmärtäneet. Selkeäjärkisyyttä ja jatkuvaa kieltäymystä Cioran pakenee estetiikkaan ja onkin selkeästi Friedrich Nietzschen linjoilla sikäli, että elämä on ymmärrettävissä lähinnä esteettisenä ilmiönä. Proosassaan ja aforismeissaan Cioran osoittaa elinvoimaansa ja etääntyy tekstissään ideoista eksyttäen lukijansa tai pikemminkin pakottaen tämän olemaan ymmärtämättä kaikkea. Kirjoittaminen on taakan ravistamista harteilta, sisäinen pakko ja lääke itsemurhaa vastaan. Cioran itse ei pidäkään kirjojaan masentavina. Cioranin proosa on lyyristä ja lähentelee usein runoudelle tavanomaisia ilmaisukeinoja. Proosaruno toimiikin yhtäältä keinona ilmaista ajatuksia, toisaalta väliaikaisena lääkkeenä liiallista ymmärtämistä vastaan, sillä runouden ei tarvitse todistaa mitään, niin kuin elämänkään ei tarvitse todistaa mitään. Runous on kaikista tekstilajeista ylivertaisin. Teksteissään Cioran hakee myös vilpittömyyttä ja pyrkii sovittamaan yhteen tekstinsä ja oman elämänsä ja elämään tekstiensä mukaisesti. Toisaalta hän halusi säilyttää salaisuutena yksityiselämänsä, joka oli hänen olemassaolonsa onnellinen ja optimistinen osa – onni ei hänen mielestään kuulunut kirjoihin.
ellauri077.html on line 86: Sen aikaiset kirjoituxet, jotka on nyt Texasin yliopiston Lunnaskeskuxessa, sisältävät kaxi "kiintoisaa" runoa sen äidistä. Myöhemmin hän siirtyi proosaan, ja kirjoitti fiktioita kuten ‘Ralf ja laillinen kilometritolppa’ oppikooulun viimeisellä luokalla.
ellauri082.html on line 222: Frostia inspiroi monesti Uuden-Englannin maaseutuelämä. Teoksissaan hän yhdisti tähän maalaismaisemaan monimutkaisia yhteiskunnallisia ja filosofisia teemoja. Hän oli jo omana elinaikanaan suosittu runoilija, joka palkittiin neljästi Pulitzer-palkinnolla. Runojen lisäksi hän kirjoitti muun muassa neljä näytelmää ja julkaisi proosatekstejä.
ellauri088.html on line 310: Tieteellisen uransa vastapainoksi Lauri Kettunen harrasti kaunokirjallisuutta. Hän kirjoitti proosaa, runoutta ja näytelmiä. Osa Kettusen kaunokirjallisesta tuotannosta julkaistiin salanimellä Toivo Hovi. Kettunen käänsi suomeksi virolaisen Bernard Kangaroon runoja ja kirjoitti itse viroksi runokokoelmat Südame sillad (1960) ja Muna seisab (1965). Hän oli myös teosofian kannattaja.
ellauri095.html on line 425: Prerafaeliittiveljekset tarjosivat toisilleen kumppanuutta, kritiikkiä ja rohkaisua uransa varhaisessa vaiheessa ja puolustivat toisiaan alkuperäistä julkista vihamielisyyttä vastaan. Dante Gabriel Rossetti muokkasi ryhmän kirjallista makua, painosti Germin perustamista ja julkaisi siinä useita runoja, mukaan lukien Siskoni uni. Hän osallistui myös allegoriseen proosatarinaan Käsi ja sielu, jossa 1200-luvulla eläneen italialaisen taidemaalarin Chiaro dell´Erman luona vierailee hänen sieluaan edustava nainen, joka kertoo hänelle: Maalaa minut näin sellaisena kuin olen... niin sielusi (juujuu, sun sielu, ei toki mun) seisoo aina edessäsi” – varhainen vihje Rossettin myöhemmästä taiteellisesta kiinnostuksesta unenomaisiin, voimakkaasti tyyliteltyihin naishahmoihin.
ellauri097.html on line 814: Tää juttu on pitkä kuin nälkävuosi eikä kovin kummonen. Niinkuin Frostin proosarunotkin. Ei noi muutkaan perheaiheiset pöpötyxet paljon hetkauta. Jääköön Frost nyt rauhaan homoepäilyxiltä. Vaik epäilemättä homo sekin oli, vaikka sitten kaapissa. Kyllä se niin söpö oli pienenä. Bella figura kuten Philip Roth. Mutta lieventävänä asianhaarana voi mainita, eze kävi ahkerasti masis vaimon luukulla. Sen voi siitä todeta, että vaikka runoilijan hommissa ei tarvi välttämättä olla hullu, on siitä paljon apua.
ellauri100.html on line 684: Rusetilla oli iso piiri ystäviä ja kirjeenvaihtajia, ja se jatkoi kirjoittamista ja julkaisemista loppuun saakka, tosin enimmäxeen enää jumalista sälää ja lastenloruja. 1892 se kirjoitti Syvän naamalla, uskonnollisen proosateoxen, ja valvoi uuden laajennetun painoxen tuotantoa Sing-Singistä 1893.
ellauri106.html on line 118: Brownen työt osoittivat suurta uteliaisuutta luontoon ja saivat vaikutteita tieteellisestä vallankumouksesta. Hänen töitään läpäisee toistuva viittaus klassisiin ja raamatullisiin lähteisiin sekä hänen omintakeiseen persoonaansa. Hänen kirjallinen tyylinsä vaihtelee lajin mukaan tuottaen rikasta, epätavallista proosaa, joka vaihtelee karuista muistilehtiöhavainnoista korkeimpaan barokin lennokkuuteen.
ellauri110.html on line 213: Pikkupandan menestyxestä innostuneena Hannu kirjoittaa pitkästyttävän proosateoxen, nimeltä
ellauri110.html on line 264: Samaa narsistista paskaa näyttää runot olevan kuin sen pitkästyttävä proosakin, ja samalla ammuvainaan nuotilla. Se on tommonen löperömpi Philip Roth, kertoo samalla lailla koko ajan vaan 1 henkilöstä, jonka nimi on joka kirjan kannessa. Sievistelevämmin vaan.
ellauri110.html on line 1037: Hande ihmettelee ja ihailee kun Kalevi Kivistö ei valittanut tukkeutuneesta vessasta vaikka oli opetusministeri. Mitä vittua. Kain Tapper piirtää Handesta muotokuvia jotka ei ole näköisiä ja alkaa sitten mokeltaa ja kuolla. Se oli Handen suuri idoli. Kun leveän proosan lavea mestari Alpo Ruuth kuolee ja ripotellaan Itämereen sen tilalle Handen Sitarlan saunaseuraan tulee Olli Jalonen. Epäilyttävää.
ellauri118.html on line 605: Behnin tuotantoon kuuluu näytelmiä, runoutta ja proosaa. Hänen teoksiaan värittävät monesti seksuaaliset, myös lesbiaaniset teemat. Ainoa Suomessa esitetty Aphra Behnin näytelmä on Veijari eli karkotetut kavaljeerit (Suom. Kersti Juva, Suomen Kansallisteatterin julkaisu, 1995.) Yli kolmesataa vuotta vanha Veijari-näytelmä sai vihdoin pohjoismaisen kantaesityksensä Kansallisteatterin suurella näyttämöllä vuoden 1996 syyskuuta. Ketti Juvan (1948-) muistan kouluajoilta, se oli Simo Juvan isosisko, eniten isänsä arkkipiispan oloinen. Se on naimisissakin teologian tohtorin Juliette Dayn kanssa. Siltä se voi pyytää apua kielennysongelmiin.
ellauri135.html on line 665: Lermontovilla oli valtava vaikutus runoilijoiden ja proosan kirjoittajien seuraavaan sukupolveen. Monet hänen teoksistaan kuvasivat, näyttelivät teatterissa, näyttivät maalauksessa, ja runot muuttuivat romaaniksi.
ellauri141.html on line 776: Jokainen, joka ryhtyy analysoimaan runoa, kuten Saint John Persen Anabase¹, kohtaa monia ongelmia. Vähintään se, että se on proosaruno. Sillä, proosa tai säe, runon oleellinen muoto pysyy samana, sen sisin merkitys ei muutu, runollinen genre, johon se kuuluu, voidaan paljastaa lentikaalisella menettelyllä. Vain yksi asia muuttuu; perimmäinen vaikutus lukijan herkkyyteen on erilainen, jos se kirjoitetaan proosaksi, kuin jos se on kirjoitettu säkeellä. Erilainen, mutta ei välttämättä huonompi. Persen taidokas proosa kykenee tuottamaan hänen tavoittelemiaan erityisvaikutuksia aivan yhtä hyvin kuin Baudelairen sarjalliset säkeet.
ellauri141.html on line 781: Vittu mitä pyörittelyä. Ihan Löden kirkkohissan aineen tasoa. Mitähän runoilija on oikein tarkoittanut tässä? Ensinnäkään Bernie ei tiedä onko tää runo vaiko kertomus. Saattaahan olla vielä muitakin mahdollisuuxia. Jos se on vaikka ostoslista. No ei, Bernie ei usko genreihin. (Tuli tossa muuten mieleen, että Raamatun kertomus Ruthista on oikeastaan romcom. Siinä on kaikki sen genren tuntomerkit.) Tarvitaan uusia muotoja, uusia muotoja tarvitaan. Jossei niitä saada, se on sama kuin ei olisi koko taidetta. (Jussi Jurkka, p.c.) No ei, Bernhard päätyy ehdottamaan, että koska plöräyxessä ei ole havaittavissa minkään maakunnan juonta, se onkin lyyrinen proosaruno.
ellauri143.html on line 629: Kinkun assets. Tää on tämmöstä tyypillistä klaanimeemiä. Vallun riimit on tosi kehnoja, aivan onnettomia. Pikkukuvien kumipäiden tamilixi selittämät proosamuotoiset selityxet on vielä avuttomampia.
ellauri144.html on line 48: Noi sanat on rändöm pätkä Horiskon emeritussopimuxesta. Suomexi: "leikkien hyödyllistä loputtua". Nimittäin olis kotosalla paasaus. H. jaxaa keekoilla sanajärjestyxellä proosassakin.
ellauri144.html on line 113: "En yxinkertaisesti ymmärrä Thunberg-ilmiötä. Hän ei tiedä, miten maailma toimii, hänellä ei ole käytöstapoja eikä titteliä nimensä jälkeen (toisin kuin mulla), koska opiskelun sijaan hän on purjehtinut ympäri maailmaa, jotta hän voi kiukutella ja olla vihamielinen aikuisia kohtaan," entinen Top Gear -juontaja tilitti suorasanaisesti eli proosallisesti.
ellauri152.html on line 94: Vähän kazoin noita feikki "runoja", pah, ne on proosallisia. Käyräsarvisia vuohia ja muuta typerää, fitta meliai. Mut on ne aika huuruisia, vaikee käsittää miten kukaan on voinut erehtyä luulemaan niitä muinaiskreikkalaisixi.
ellauri153.html on line 42: Kirja sisältää proosamuotoista elämänviisautta pienien opetustarinoiden muodossa. Sen on suomentanut limainen Jaakko Hämeen-Anttila, kertoo Miikka Hujanen, Ilta-Pulun toimittaja rikospaikalta.
ellauri160.html on line 324: Ensimmäiseksi valikoitui Pekka Parkkinen (1940-1992), jonka Valitut runot (Weilin & Göös, 1975) pelastin äsken kirjaston poistohyllystä hintaan 20 senttiä. Parkkinen aloitti romaanikirjailijana ja julkaisi niitä myöhemminkin, mutta nyt luetaan runoja, tosin vain muutamista kokoelmista. Mainitsemassani Parnasson numerossa oli myös valikoima Pekka Parkkisen absurdeja proosarunoja.
ellauri160.html on line 363: "Ilo" sisältää joitakin yksittäisiä tehokkaita kohtia, esim. Lassi Sinkkosen itsemurhasta puhutaan paljon. Kokonaisuutena se kuitenkin on sekava ja hajoaa palasiksi. Parkkisen aikaisemman proosan perusteella odotin enemmän.
ellauri181.html on line 75: Ennen kaikkea historia viittaa paineeseen sopeutua, johon juutalaiset olivat joutuneet vuosisatojen ajan selviytyäxeen. Max Brod korosti erityisesti tätä tulkintaa. Hän luonnehti tätä tarinaa nerokkaimmaxi satiirixi juutalaisten assimilaatiossa. Samankaltainen taipumus sisältyy šaakaleihin ja arabeihin. Molemmat proosakappaleet julkaistiin ensimmäisen kerran yhdessä vuonna 1917 Der Jude -lehdessä, ja ne ovat osa Ein Landarzt -nimeä vuodelta 1920.
ellauri182.html on line 218: Kirjallisuussiten jättimäinen luettelo yleisistä teemoista on "jännästi" vähän eri proosalle, runoudelle ja leffoille. Ehkä jotkut aiheet on liian monimutkaisia leffoille ja liian arkisia runoille? Proosan aiheet on lausemaisempia ja niissä on usein mukana joku opetus. Mutta onko runo- tai leffa-aiheita joita ei sovi käsitellä proosassa? Onko proosa, runot ja leffat yleisesti ottaen tarkoitettu eriluonteisille ihmisille ja sixi niiden teematkin on erilaisia, vastaten yleisön (ja/tai väsääjien) luonteenomaisia harrastuxia ja arvomaailmoja? Vai onko tässä otannallinen vääristymä. Se on todennäköistä. Sopii toivoa, että netti ym. julkisuudessa esiintyvien termiittiapinoiden pärstien ja mielipiteiden tomppelius on vääristymä sekin, eli esiin nousevat pahimmat paskakökkäreet kuin kerma maidon pinnalle. Vaikka toisaalta, tavallset turvelothan ne kökkäreet esiin nostavat kuin 200M kärpästä, Google-äänestyxellä.
ellauri182.html on line 220: Esim. enkelit mainitaan vain runojen kohdalla, mutta kyllähän niistä on proosateoxiakin, esim. Knasulla. Äitiys löytyy vain proosasta, mutta nähtiinhän siitä hiljan 1 japsuleffakin. Juu ei tähän ole luottamista enempää kuin kevätjäihin. Ja taaskin puuttuu listoilta ihan keskeisimmät teemat, nimittäin syöminen, bylsintä ja tappaminen. Edes niinkään keskeistä teemaa kuon omistaminen ei mainita. Rikos on vain leffateema, pace Dostojevski. Murhista on vaan izemurha mainittu (leffoissa).
ellauri183.html on line 583: Esinahkajäännöksiä alkoi ilmestyä Euroopassa keskiajalla. Aikaisin havaittu havainto tapahtui 25. joulukuuta 800, jolloin Kaarle Suuri antoi sen Paavi Leo III kun jälkimmäinen kruunasi entisen keisarin. Kaarle Suuri väitti, että enkeli oli tuonut sen hänelle, kun hän rukoili Ryhmä Hauta, vaikka proosaisemmassa raportissa sanotaan, että se oli häälahja Bysantin keisarinna Irenelle. Sen aitouden katsottiin myöhemmin vahvistavan näky pyhältä Ruotsin-Tanskan sillalta, joka vahvisti, että se oli jossain Roomassa. Descriptio laternansis Ecclesia, kirjoitettu vähän ennen vuotta 1100, osoitti, että Leo III: n tilaama Philip Rothin kokoinen sypressi-rinta asetettiin alttarin alle Pyhän Laurin kappeliin, joka piti kolme laatikkoa. Yksi laatikoista sisälsi kultahelmisen ristin. Asiakirjassa todettiin, että tässä ristissä oli Jeesuksen esinahka ja napa.
ellauri191.html on line 2134: "innovatiivisista näytelmistään ja proosastaan, jotka antavat äänen sanomattomalle"
ellauri197.html on line 631: Käsiaseen esikoisen proosarunon Paulinen tunnustusten argumentti on tällänen:
ellauri197.html on line 633: Kivazulle Pauliina ezä razastat tukka auki nakuna jalat haralla mun mahalla, otat osaa mun skizoihin ja ize angstaannut mun angstista muze on voi, ilman sitä mä en saa "lauletuxi" eli skrivatuxi tämmöisiä angstaavia proosarunoja.
ellauri198.html on line 788: Igituria ei löydy alkukielellä, mutta käännös enkuxi tästä "proosarunosta" on tarpeexi paha ettei juuri maxa vaivaa eziä. Taas jotain täysin narsistista solipsismiä.
ellauri203.html on line 365: Esteettinen Ketman, käytäntö paeta sosialistista realismia täyttämällä elämänsä salaa menneiden aikojen taiteella, kirjallisuudella ja musiikilla. Miłosz kirjoittaa: "Näissä olosuhteissa esteettinen Ketmanon kaikki mahdollisuudet levitä. Se ilmaistaan tiedostamattomana outouden kaipuuna, joka kanavoidaan kontrolloituihin huvituksiin, kuten teatteriin, elokuviin ja kansanjuhliin, mutta myös erilaisiin eskapismin muotoihin. Kirjoittajat kaivautuvat muinaisiin teksteihin, kommentoivat ja muokkaavat muinaisia kirjailijoita. He kirjoittavat lastenkirjoja, jotta heidän mielikuvituksensa olisi hieman vapaampi. Monet valitsevat yliopisto-uran, koska kirjallisuudenhistorian tutkimus tarjoaa turvallisen tekosyyn sukeltaa menneisyyteen ja keskustella esteettisesti arvokkaiden teosten kanssa. Entisen proosan ja runouden kääntäjien määrä moninkertaistuu. Taidemaalarit etsivät kiinnostuksilleen lähdettä lastenkirjojen kuvituksista, joissa raikkaiden värien valintaa voidaan perustella vetoamalla lasten naiiviin mielikuvitukseen. Näyttämöpäälliköt,Lope de Vega tai Shakespeare – eli ne heidän näytelmänsä, jotka keskus on hyväksynyt."
ellauri203.html on line 431: Enough is enough. I left my fart car behind, sanoo Turgenev proosarunossaan Enough, joka alkaa romanttisella lässytyxellä, mutta ryhdistäytyy loppupuolella, säkeistöstä XIV alkaen.
ellauri205.html on line 162: Weilin paasaus on hypnoottista, autistista proosarunoa 0 hengen yleisölle. Sama fiilis tulee kuin kun joskus karzalla kuulee vastaantulijan tumput suorana huutavan näkymättömään kännykkään.
ellauri206.html on line 287: Samassa hengenvedossa voisi kuitata Juhani Branderin. Juhani Brander (s. 1978) on turkulainen kirjailija, jolta on aiemmin julkaistu kolme runokirjaa ja kaksi proosateosta. Brander pääsi ainoana suomalaisena Best European Fiction 2010 -julkaisuun. Brander on Satakunnan Kansan ja Turun Sanomien kolumnisti ja kriitikko. Hän harrastaa urheilua, filosofiaa, elokuvia ja naisia. Nyttemmin Juhana on Suomen ehkä säälittävin miesasiamies. Mikähän siinä on että pölhöt miehet keskittyvät Turun kirjallisuustieteen laitoxelle?
ellauri210.html on line 293: Apollinaarinen nauru on monikkoa. Sitä taivutetaan genrejen (runous, tarinat, kronikat, kirjeenvaihto) ja muotojen (proosa/säe, mutta myös "lyyriset ideogrammit"), inspiraation lähteiden (gallialaisesta suonesta fumi-henkeen) ja rekisterien (huumorin, ironia, komedia) mukaan vaikka kankeasti. Se voidaan onnexi tunnistaa riimin erityisistä vaikutuksista, joita selventävät tietyt runoilijan osoittamat tai ehdottamat viittaukset. Runollisen diskurssin, fiktion ja kriittisen diskurssin väliset suhteet ilmentävät käsitetaiteena määritellyn taiteen voimakasta refleksiivistä kubistisen maalauksen mallia (PR ii, 16). Puisevaa, puisevaa. Vähemmän puisevaa lisäinfoa Coppéesta albumissa 326.
ellauri210.html on line 350: Piha-Anteron siteeraamat Pablon proosarunot on pelkkää sanasalaattia.
ellauri210.html on line 1046: Romaanin keskeisen osan muodostivat otteet Saarikosken isän Simo Silakan päiväkirjoista Aunuksen retken ajoilta vuonna 1919. Kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen mielestä "Saarikoksen romaanissa erilaisten materiaalien törmäykset ovat vaimeita ja jännitteettömiä", eikä Eskelinen löydä siitä parhaita kollaasiromaaneja hallitsevaa vaikeutta käsittää teosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Eskelinen pitää tätä teosta ja kolmea muuta Saarikosken proosateosta Suomen ensimmäisinä julkkiskirjailijakirjoina, joissa idoli kertoo faneilleen kuulumisistaan
ellauri210.html on line 1216: Alphonse Rabbe (1786—1829) tunnetaan pessimistinä. Usein romanttisen pessimismin esimerkkinä pidetty Rabbe, nuori, komea ja älykäs, sairastui kuppaan ja nautti liikaa oopiumia. Hän kirjoitti journalismia ja vähäarvoisia historiallisia kokoelmia ja lopuksi postuumisti julkaistun (1835) Album d'un pessimiste , osittain Rabben ja muiden havaintojen antologian elämän merkityksettömyydestä ja kuoleman väistämättömyydestä sekä äärimmäisen sardonista. ja katkeria proosarunoja, jotka inspiroivat Baudelairea. Välillä syvästi liikuttava...
ellauri214.html on line 328: Katariina Suuren aikainen Mihail Matvejevitš Heraskov (ven. Михаил Матвеевич Херасков, 5. marraskuuta (J: 25. lokakuuta) 1733 Pultavan Perejaslav – 9. lokakuuta (J: 27. syyskuuta) 1807 Moskova) oli venäläinen klassismin ajan kirjailija. Heraskovin isä oli moldavialainen pajari joka muutti Ukrainaan. Heraskovista tuli 30-vuotiaana Moskovan yliopiston rehtori. Rossiaadi kertoo miten Iivana Julma demilitarisoi Kazanin. Uudelleennussittu Vladimir, vielä pitempi luritus Heraskovilta, kertoo miten Kiovan ryssät käännytettiin erään Vladimirin toimesta. Kirjailija arvostelee voimakkaasti Ranskan vallankumousta. Hänen tuotannossaan on havaittavissa siirtyminen kohti sentimentalismia. Heraskovin proosa on rytmikästä, monisanaista ja koristeellista. Lajityypeiltään monimuotoinen lyriikka kehottaa kohtuullisuuteen ja hiljaiseen elämään luonnonrauhassa. Järkimiehiä. Iivana on turha mutta hyvä ihminen.
ellauri238.html on line 229: Sarah, alun perin Ingrid Hella Irmelinde Kirsch, o.s. Bernstein (16. huhtikuuta 1935 Limlinggrode, Harz, Saksa – 5. toukokuuta 2013 Schleswig-Holstein, Saksa) oli harppisaksalainen kirjailija. Hänet tunnetaan lähinnä tuotteliaana runoilijana, mutta hän julkaisi myös proosaa ja käännöskirjallisuutta. Teosten joukossa oli lastenkirjallisuuttakin. Kirsch loikkasi länteen 1977. Hän muutti nimensa muotoon Sarah vastalauseena juutalaisvastaisuudelle, eli siis se oli jutku, ja sillä oli selässä ainakin 40 mustaa luomea (Pentti oli laskenut ja raportoi niistä kotona Tulla-Liinalle. WTF.)
ellauri244.html on line 506: Ville-Juhani Sutinen (s. 1980 Kokemäki) on suomalainen kirjailija ja kääntäjä. Hän on julkaissut runokokoelmia, esseeteoksia, romaaneja ja tietokirjoja sekä suomentanut runoja, esseitä ja proosaa. Vuonna 2019 Sutinen ja Ville Ropponen olivat tietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana teoksella Luiden tie – Gulagin jäljillä. Sutinen voitti palkinnon 2022 esseeteoksestaan Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta. Tää kuikka syntyi Kokemäenjoella samana vuonna kuin Harri Sirola työnsi pientä hopeamunaa Anja Kaurasen kaninkarvoihin Herlinien maxamassa poxissa Merikadulla. Vain siis vuotta vanhempi kuin meidän John. On se surkeaa.
ellauri246.html on line 422: Joskus Brodsky tarkastelee itseään erittäin korkealla ja erittäin kaukaisella näkökulmalla, esimerkiksi enkelin silmät ("keskustelu ..."). Tämä on täydellinen, erittäin objektiivinen näkökulma. Brodskin itsensä määritelmä ei riitä. Hän asettaa kuoleman ilmiön keskenään ja elämään. Rajojen tragedia on Brodskin käsitystä, joka ylittää kaikki hänen draaman. Jos haluat löytää aukon rakkaastasi, joka jakaa sulle kotona ja auttaa tietoisuutta, kaikki odottavat erottamista maailmasta. Suurempi kauhu päällekkäin ja vähemmän juna-asennossa, joka jossain määrin neutraloi sen ja auttaa kestämään sitä. Kuolema olennaisena osana, jolla on merkittävä paikka Brodskin teoksissa. Työn varhaisessa vaiheessa on ominaista epiteeli "musta". Brodsky antaa kuoleman proosan ulkonäöltään. Itse aika, Brodsky, joka on luotu kuolemalla. "Henkilö on itsensä loppu ja menee pois." Rajojen prisman kautta kuolleisuus arvioi runoilijan ja Brodsky, jossa kuoleman osuus esitellään, jää riman alle. Runko korostaa, että sielu, joka on uupunut kokemuksilla, on kuin langat. Elämän käsitys liikkeeksi kuolemaan asettavat melankolian. Brodskin sävyisä runo on eräistä irrottamista päivittäin. Brodsky pyrkii katsomaan reunaa ja olettaa, että se odottaa meitä kuoleman jälkeen. Aluksi runoilija mahdollistaa mahdollisuuden elää arkussa. "Letter pullossa" (1965): "Kun on vaatimaton alus ... Menen hienosti ehkä." Hänellä on puhtaasti symbolistiset ajatukset elämästä unelmana unessa ja kuolema - ylösnousemuksena toisen valtakunnassa. Vähitellen BrodSky alkaa paljastaa järkeistisen ymmärryksen ja tulkinnan tunnettuja uskonnollisia ja filosofisia käsitteitä. Eli sieltä ne tulee kaikki taantumuxen ainexet kun juutalaista vähän raaputtaa.
ellauri246.html on line 508: Ulkomailla, Charles Profoffer, Brodsky asettuu Ann-Arboriin, paranee englanniksi ja toimii Michiganin yliopiston runoina. Vain maailman rikkaimmat yliopistot voisivat pystyä ylläpitämään tätä asemaa ("Mikään maa ei ole niin tyhmä, jotta ei kasvata omaa kulttuurillistä eliittiäsi, ja joissakin yliopistoissa on tällainen asema"). Runoilija kerran viikossa tapaa opiskelijoiden kanssa ja kommunikoi heidän kanssaan kökköenkulla hyvin vapaassa muodossa. Hän lukee heille runonsa, vanhoja ja uusia, muiden runoilijoiden runoja, joita opiskelijat eivät tiedä tarpeeksi, lue luennot kirjallisuudesta, venäläisestä tai amerikkalaisesta tai vain kommunikoida. Sitä kutsutaan tavallisesti tällaiseen asemaan erittäin merkittäviä lukuja, jotka mahdollistavat opiskelijan persoonallisuuden. Venäläinen kieli on edelleen jäänyt Brodskin tärkeimmäksi, mutta ajan myötä hän on parantanut englantia, jotta pystyisi kirjoittamaan englanniksi. Hänestä tuli Venäjän amerikkalainen kirjailija. Englanti, proosa, esseenit, artikkelit hallitsevat englanniksi. Venäläisenä hän säilyttää runoutta. Tämä on nyt tärkeimmät itsenäisen tunnistamisen keinot, ja nyt Venäjän kieli englanninkielisessä yhteisössä pelaavat OESTROINTY Agentin Brodskin roolin.
ellauri246.html on line 866: Nobel-palkinnon Brodsskin myöntäminen ei aiheuttanut tällaisia riita-asioita ja ristiriitoja kuin muutamat muut Nobel-komitean päätökset. Vuoteen 1987 mennessä hän oli jo tuttu ja eniten sympaattinen luku Euroopan ja Amerikan älyllisissä piireissä. Hänen muistelman proosa oli intiimi ja koskettava. Hänen jakeidensa käännöksissä kunnioitettiin ja joskus ihailua, ja kaikki länsillä tiesivät runolliseen maineeseensa kotimaassaan. Nobel-komitean päätös, suosionosoitukset veteraanien todistuksen mukaan luettiin toimittajille ja yleisölle, oli erityisen voimakas ja pitkä. Brodsky sanoi ensimmäisessä haastattelussa palkinnoista: "Hän loi Venäjän kirjallisuutta, ja Amerikan kansalainen sai sen." Epistä.
ellauri246.html on line 943: Hän vain kuumeisesti lukea kaiken, joka törmäsi kiehumaan ja mitä voitaisiin ottaa nykyisestä, ei-sosialistinen kirjallisuudesta. Tuottomattomuus, järjestelmällinen opettanut englantia tai kiillottaa suoraan turkkilaisille tai puolalaisille runoja ja proosaa. Missä järjestyksessä hän tapasi Poetospassnik, Tsvetaeva, Eliot, Mandelstam, John Donna, Zabolotsky, Frost, Khlebnikov, Akhmatova, Oden, Iiathes, Galchinsky - nyt se on jo epätodennäköistä hänen runoissaan, eikä sillä ole väliä.
ellauri247.html on line 398: Jonathan Swift (30. marraskuuta 1667 – 19. lokakuuta 1745) oli angloirlantilainen valistusajan kirjailija ja runoilija sekä anglikaanipappi. Hänet muistetaan kaikista parhaiten satiirisista allegorioistaan Gulliverin retket (1726) ja Tynnyritarina (1704). Swift tunnetaan lähinnä laajasta, noin 150 teosta käsittävästä proosatuotannostaan, mutta hän ehti myös kirjoittaa noin 280 runoa. Swift julkaisi useat teoksensa anonyyminä tai salanimen takaa. Hänen käyttämänsä teräväkielinen satiiri paheksutti monia aikalaisia, mutta myös myöhemminkin. Swift on leimattu katkeraksi ihmisvihaajaksi, joka ei nähnyt ihmiskunnassa mitään hyvää. Puolustajat taas ovat huomauttaneet, että maailma näyttää paremmalta kuin se on, kun ei näe sen todellista kehnoutta.
ellauri254.html on line 108: Tyylillisesti Serapion-veljet edustivat niin sanottua ornamentaaliproosaa. He julistivat tavoitteekseen uusien kirjallisten ilmaisukeinojen löytämisen, mutta käytännössä he olivat lähinnä ystäväpiiri, jonka jäsenten tuotanto kehittyi eri suuntiin. Heitä yhdisti ajatus luomistyön vapaudesta sekä pyrkimys pysyttäytyä päivänpolitiikan ulkopuolella. Ryhmä julkaisi vain yhden yhteisen kokoelmateoksen Serapionovy bratja vuonna 1922. Ryhmän johtajana pyrki toimimaan ohjelma-artikkelillaan Potšemu my Serapionovy bratja (”Miksi olemme Serapion-veljiä”) esiintynyt Lev Lunts. Lunzilla ei ole edes Uiki sivua.
ellauri254.html on line 130: 1920-luvulla Ivanov kirjoitti aiheiltaan ja kieleltään erikoista ”ornamentaalista” proosaa, joka herätti voimakasta arvostelua proletaarikirjailijoiden taholta. 1930-luvun alussa hän ymmärsi siirtyä sosialistisen realismin mukaisiin teemoihin. Vuosina 1934–1935 kirjailija julkaisi omaelämäkerrallisen romaanin Pohoždenija fakira (”Fakiirin seikkailut”) ja vuonna 1939 kansalaissotaa virallisen idologian valossa käsittelevän romaanin Parhomenko. Toisen maailmansodan aikana hän toimi sotakirjeenvaihtajana ja kirjoitti tyyliltään pateettisen romaanin Pri vzjatii Berlina (”Berliiniä vallatessa”, 1946). Myöhemmin Ivanov julkaisi lähinnä muistelmia ja muokkasi uudelleen aikaisempia teoksiaan. Monet niistä ilmestyivät vasta kirjailijan kuoltua.
ellauri254.html on line 354: Soologubbesta ei kukaan ole ryssien ulkopuolella enää edes kuullutkaan, ellei sitten Ranskassa. Hän oli ensimmäinen kirjailija, joka toi venäläiseen proosaan eurooppalaiselle fin de siècle -kirjallisuudelle ja filosofialle ominaisia sairaita, pessimistisiä elementtejä. Oliko järkeä? Kannattiko se?
ellauri257.html on line 354: Gombrowicz on säälimätön psykoanalysaattori ja täydellinen stylisti; Hänen proosansa on tarkkaa ja voimakasta, ja kertojan kireät yritykset selvittää, miksi hän nauttii niin paljon nuorten päälle runkkauxesta ja paskantamisesta, herättävät kammottavasti aitoa ylpeyttä ja inhoa. Borchardtin käännös (ensimmäinen englanniksi alkuperäisestä puolasta) on johdonmukaisuuden malli, joka säilyttää maanisen sävyn navigoidessaan pitkien, pilkuilla liitettyjen lauseiden ja terävien, julistavien työntöjen välillä.
ellauri262.html on line 293: Taru sormusten herrasta sai ilmestyessään ristiriitaisia arvosteluja, mutta suosio kasvoi vähitellen. C. S. Lewis ehdotti vuonna 1961 Tolkienia Nobelin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaaksi. Ei tärpännyt. Viisikymmentä vuotta myöhemmin julkistetun arkistomateriaalin mukaan palkintolautakunta ei pitänyt Tolkienin proosaa tarpeeksi korkeatasoisena. Eihän siinä paljon kehumista olekaan, eikä juonessakaan, se on varsin klisheinen. Koko juju on hauskoissa fantasiahahmoissa.
ellauri275.html on line 121: Satiirisen proosan mestariteoksessa "Onko hän mies?" kirjailija osoitti vanhan, taantumuksellisen maailman kuolevaisen tuhon. On huomattava, että sana "vallankumous" Gruusian kirjallisuudessa kuultiin ensimmäisen kerran Ilja Chavchavadzen Notes of a Passerby -teoksen sivuilta: "Älkää antako sanan vallankumous pelotella sinua, lukija! Vallankumous on rauhallisen menon alku!"
ellauri276.html on line 445: Kaksi vuotta ensimmäisen kokoelmansa julkaisemisen jälkeen hän ei ollut vielä tehnyt merkittävää vaikutusta. The Times Literary Supplement kuvaili häntä "nuoreksi irlantilaiseksi runoilijaksi, joka lupaa enemmän kuin saavutuksia", ja The Spectator kommentoi, että "kuten muutkin Russellin ihailemat runoilijat, hän kirjoittaa paljon parempaa proosaa kuin runoutta. Kavanaghin sanoitukset ovat suurimmaksi osaksi lieviä ja konventionaalisia, helposti nautittavia, mutta melkein yhtä helposti unohdettavia."
ellauri276.html on line 846: Oliver Wendell Holmes Sr. (1809–1894) oli amerikkalainen lääkäri, runoilija, professori, luennoitsija ja kirjailija Bostonissa. Fireside Poetsin jäsen, hänen ikätoverinsa pitivät häntä yhdeksi päivän parhaista kirjailijoista. Hänen tunnetuimpia proosateoksiaan ovat Aamiaispöytäsarja, joka alkoi Aamiaispöydän autokraatista. Hän oli myös tärkeä lääketieteen uudistaja.
ellauri277.html on line 151: Saman vuoden joulukuussa Gibranin visuaalisia taideteoksia esiteltiin Montross Galleryssä, mikä herätti amerikkalaisen taidemaalari Albert Pinkham Ryderin huomion. Gibran kirjoitti hänelle proosarunon tammikuussa, ja hänestä tulee yksi ikääntyneen miehen viimeisistä vierailijoista. Ryderin kuoleman jälkeen vuonna 1917 Henry McBride lainasi Gibranin runon ensimmäisenä.jälkimmäisen kuolemanjälkeisenä kunnianosoituksena Ryderille, sitten sanomalehdissä eri puolilla maata, josta tuli Gibranin nimen ensimmäinen laaja maininta Amerikassa. Maaliskuuhun 1915 mennessä kaksi Gibranin runoa oli myös luettu Poetry Society of Americassa, minkä jälkeen Corinne Roosevelt Robinson, Theodore Rooseveltin nuorempi sisar, nousi ylös ja kutsui niitä "tuhoisiksi ja pirullisiksi jutuiksi".
ellauri282.html on line 479: Mertonin runot ovat kohtalaisen kehnoja. Niistä 3 parhaan joukossa mainitaan tämä hyvinkin tunnettu proosamuotoinen isämeitä:
ellauri288.html on line 291: Eniten tekee vaikutuksen eloisa ja tarkka proosa, jossa pienet yksityiskohdat saavat usein kohtaukset kuulostamaan aidolta ja aidolta. Kuvauksena Virosta toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen en voi kuvitella mitään muuta kuin sitä, että romaani on erinomainen: kuva ajasta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista ovat ehdottoman vakuuttavia, tuntuu siltä, että tämän on yksinkertaisesti oltava tapahtunut just näin. Dag og tid, Norja
ellauri288.html on line 445: 13-vuotias. Meillä ei ollut paljon kirjoja kotona: pommituksen aikana melkein kaikki paloi. Mutta äitini ja isoisäni ostivat jotain, enimmäkseen kirjoja ranskaksi ja venäjäksi - nuoruudessaan äitini asui useita vuosia Pariisissa ja työskenteli sitten ranskan opettajana. Mutta hän tiesi venäjää lapsuudesta lähtien, kuten melkein kaikki ihmiset hänen sukupolvensa, jotka saivat koulutuksensa kokonaan tai osittain venäjäksi. Siten hänen hyllyllään olivat Pushkinin, Lermontovin, Tšehovin niteet. Eräänä iltana luultavasti yksinkertaisesti siksi, ettei minulla ollut mitään tekemistä, otin Lermontovin valittuja runoja ja aloin selata sitä. Yhtäkkiä tajusin, että ymmärsin enemmän tai vähemmän lukemani. Ja sitten törmäsin runoon "Limalaiva". Luin sen ja lopetin melkein kyyneleet silmissä. Ei niinkään sympatiasta keisarin haamua kohtaan, vaan odottamattomasta tapaamisesta hengen kanssa, runouden voimalla. Tuo koira, runous, hän haukkasi minua, ja jokin minussa muuttui peruuttamattomasti. Siitä lähtien Illalla minusta tuli ensin innokas runon lukija ja sitten yritin säveltää jotain itse. Useiden vuosien ajan luin lähes yksinomaan venäläistä runoutta ja klassista proosaa.
ellauri288.html on line 461: Tuglas-seuralla on Kaplinskista paljon lisäinfoa. Pidemmän ajan kuluessa kirjoitettuja pidempiä ja vakavampia esseitä kuten Usk on uskumatus (Usko on uskomattomuus 1998) ei suomennettu, ei liioin kevyempiä lehdissä ilmestyneitä kolumneja kuten Kajakas võltsmunal (Lokki valemunalla) 2000. Omaelämäkerrallinen lyhytproosakokoelma Kust tuli öö (Kusta tuli yöllä,1990) jäi sekin suomentamatta.
ellauri288.html on line 468: Kaplinski on monikielisyyteen pyrkivänä kirjailijana kirjoittanut runoutta ja kolumneja suomeksikin. Hän on kirjoittanut runoja ja yrittänyt kirjoittaa proosaakin englanniksi. I am a little boy. Aika ja ympäristö on niin vihamielinen runoudelle. Hänhän on kasvanut ja elänyt koko elämänsä sosialismin laboratoriossa. Hän on lukenut paljon ja hänen älykkyytensä on poikkeuksellista. Hän näkee oman erikoisuutensa paradoksina. Jumalan mukaan hän on apostoli Paavalin sanoin skandaali ja typerys.
ellauri288.html on line 499: Kaplinskin kolmannessa proosateoksessa Reaalarvud ollaan tekemisissä Lotmanin semioottisen koulukunnan salaliiton kanssa. Insinööri R (reaaliluvut, tämä vihje esiintyy Hoblan ristikossa usein), oli löytänyt matemaattisen yhteyden enkelien luvuttoman sotajoukon ja reaalimaailman välillä. Alef nolla on Beth nolla, se päätteli. Kontinuumihypoteesi ei ilman valinta-axioomaa kyllä todistu. Se on hyvin vahva existenssioletus.
ellauri299.html on line 477: Turkkulaine Ilkka Malmberg palkittiin kerran vuoden posiolaisena. Osti loppupeleissä hehtaarin mezäpalstan jostain pohjoisesta, varmaankin Posiolta. Malmberg kuoli nopeasti edenneeseen haimasyöpään 3. joulukuuta 2016. Ikää oli kertynyt vasta 60. Malmberg kertoi saaneensa paljon oppia Juha Tantulta (ranskalaiset pastillit) sekä muiden muassa Antti Tuurin, Hannu Raittilan ja Veijo Meren niukasta mutta tarkasta proosakerronnasta. Suuren palkinnon hän sai jutulla Mervi Nykäsestä.
ellauri299.html on line 582: Aiemminkin esiin putkahdellut hirveä oikislainen japsuämmä, USAn Toini Havu, Kakutani Michiko New York Timesista antoi romaanille kielteisen arvion, kun hän totesi, että "Grisham on liian kiireinen panostaakseen eteenpäin vaivautuakseen konkretisoimaan mitään näistä tapahtumista" ja kuvaili romaania "tuotenimiromaaniksi, jolla on epämiellyttävä sankari, räjähdysmäinen juoni ja jotain todella kauheaa proosaa."
ellauri308.html on line 483: Ukraina on täynnä Henrykin pazaita, varsinkin Lwiw. Hänen teoksiaan myös moitittiin liian pelkistetyiksi. 20. vuosisadan puolalainen kirjailija ja dramaturgi Witold Gombrowicz kuvasi Sienkiewiczia ensiluokkaiseksi toisen luokan kirjailijaksi. Vasily Rozanov kuvaili Quo Vadista, ettei se ole taideteos, vaan kuin karkea tehdastekoinen maalaus. Anton Tšehov kutsui Sienkiewiczin kirjoitelmia oksettavan äiteliksi ja tökeröiksi. Kuitenkin Puolan kirjallisuushistorioitsija Henryk Markiewicz kirjoitti Polski słownik biograficznyssä (Puolalaisten elämäkertojen sanakirjassa) artikkelin Sienkiewiczista (1997). Markiewicz kuvaa Sienkiewiczia puolalaisen proosan mestariksi ja puolalaisen historiallisen fiktion eturivin kirjailijaksi ja samalla kansainvälisesti parhaiten tunnetuksi puolalaiseksi kirjailijaksi. Haha LOL, kiitos Hollywoodin.
ellauri309.html on line 1040: -farssikoulu. Mutta kukapa ei ole käynyt elokuvissa?" Katharine Hepburn oli yhtä väsyttävä kuin Audrey oli erektiili. Cary Grant oli puiseva. Nämä Hepburnit eivät olleet mitään sukua. Katharine oli väkäleukainen Connecticut Yankee, Audrey oli Belgiassa syntynyt skottijaarlin wannabe sukulainen britti joka otti siltä nimen oltuaan joku proosallinen Rouston.
ellauri313.html on line 57: On myös absurdeja, pieniä proosarunoja oudon kaupungin nimettömistä asukkaista:
ellauri325.html on line 729: Minä puolestani tutustuin kanadanunkarilaiseen ylioppilaaseen Jane Györgyyn, jolta sain käännösapua kansanepiikan tutkijain maailmankongressissa kesällä 1974. Häneltä tilaamani proosakäännösnäytteet kulkeutuivat Lontooseen Keith Bosleyn käsiin ja saivat tämän vannomaan, ettei hän halunnut olla enää missään tekemisissä kaltaistemme apinoiden kanssa.
ellauri340.html on line 487: Vuonna 1977 Stanley Kauffmann (n.h.) arvioi A Moment of True Feeling -elokuvaa, että Handke "on tärkein uusi kirjailija kansainvälisellä näyttämöllä filmiohjaaja Samuel Beckettin jälkeen". John Updike arvosteli samaa romaania The New Yorkerissa ja oli yhtä vaikuttunut. Hän huomautti, että "hänen [Handken] tahallista intensiteettiä ja veitsen selkeyttä mieleenpainumista ei voi kiistää. Hän kirjoittaa psykologian ulkopuolelta, jossa tunteet saavat periksiantavuuden satunnaisesti kohdatuista, geologisesti analysoiduista kivistä." Tunteet kuin kivellä, takuulla. Frankfurter Allgemeine Zeitung kuvaili häntä " länsisaksalaisten kriitikoiden rakkaaksi". Hugo Hamilton totesi, että debyyttinsä jälkeen Handke "on testannut, inspiroinut ja järkyttänyt yleisöä". Hienoa. Joshua Cohen (n.h.) totesi, että Handke "komentoi yhtä sodan jälkeisen ajan suurista saksankielisistä proosatyyleistä, syvää ja nopeaa ja virran vastaista jokiretoriikkaa", kun taas Gabriel Josipovici (n.h.) kuvaili häntä, "vaikka varauksellisesti suhtautuu joihinkin hänen viimeaikaisiin teoksiinsa" yhtenä sodanjälkeisen ajan merkittävimmistä saksankielisistä kirjailijoista. WG Sebald (n.h.) sai inspiraationsa Handken monimutkaisesta proosasta. Toistamista käsittelevässä esseessä "Toisto tyylikeinona" hän kirjoitti "suuresta ja, kuten olen sittemmin oppinut, pysyvästä vaikutuksesta", jonka kirja teki häneen. "En tiedä", hän kehui, "onko kirjalliselle taiteelle erityisen merkittävä pakotettu suhde kovan raiskauksen ja ilmavan taikuuden välillä kauniimmin dokumentoitu kuin Toiston sivuilla." Karl Ove Knausgård kuvaili A Sorrow Beyond Dreams -kirjaa yhdeksi "aikamme tärkeimmistä saksaksi kirjoitetuista kirjoista mein Kampfin jälkeen, enkä puhu nyt vain omastani." Kirjaa ja sen kirjoittajaa kehuttiin myös Knausgårdin omassa taistelussani. Nää on hei muuten kaikki äijiä! All male paneeli. Epäluulot heräävät.
ellauri344.html on line 234: Hän kuvasi tuotannossaan talonpoikien elämää, tapoja ja kärsimyksiä. Hänen teemansa olivat samat kuin aikalaisproosan ja V.I.Leninin: kansalaisoikeudet, köyhyys, talonpojat, lasten ja naisten asema, sorretut ja solvatut.
ellauri345.html on line 50: Itävaltalainen kriitikko Hugo von Hoffmannsthal kuvaili tätä Walter Benjaminin noin 1920-21 kirjoitettua esseetä "täysin vertaansa vailla". Se tunnetaan esimerkillisenä esimerkkinä Benjystä joka on alistanut kirjallisen aiheensa intensiiviselle dialektiselle väpitysprosessille. Goethen proosatyyliä ja aikomuksia vastaan hyökkäävässä esseessä Benjamin puolustaa myyttisen ajattelun (jonka hän paikantaa Goethen proosan välineestä) ylittävyyden sijasta vielä kohtaamatonta (ja periaatteessa käsittämätöntä) "vapautta". Noniin, siis juutalaista talousliberalismia. Tyypillisesti Benjamin paikantaa tämän kokemuksen taiteeseen, joka hänen mukaansa yksin kykenee väpittämällä ylittämään myytin voimat. Aivan ylittämätöntä potaskaa. Vaalisukulaisissa oli yxinkertaisesti kyse Goethen pedofiliasta ja ristiinsuihkinnasta, joka menee puihin kun panopuun syyllisyydentunteet ylittävät panetuxen. Nojju. Tulee mieleen sen polakin Gombroviczin pornografia. Kaikki pedofiilit on samanlaisia.
ellauri348.html on line 739: Oletetut alkuperäiset runot oli muka käännetty runoproosaksi lyhyin ja yksinkertaisin lausein. Tunnelma on eeppinen, mutta yhtenäistä juonta ei ole, vaikka samat hahmot ilmestyvät uudelleen. Päähenkilöt ovat itse Ossian, joka kertoo tarinoita vanhana ja sokeana kuin pikku Heidin vuohikenraali Pekan mommo, hänen isänsä Fingal (hyvin löyhästi irlantilaisen sankarin Fionn mac Cumhaillin perusteella), hänen kuollut poikansa Oscar (myös irlantilaisen vastineen kanssa ) ja Oscarin rakastaja Malvina (kuten Shrekin Fiona, Macphersonin keksimä nimi), joka huolehtii Ossianista vanhuudessaan. Vaikka tarinat "ovat loputtomista taisteluista ja onnettomista rakkaudesta", vihollisia ja riidan syitä ei selitetä ja kontekstia ei ole juurikaan.
ellauri350.html on line 458: Vuonna 1921, ennen kuin useimmat meistä syntyivät, merkittävä tutkimus alkoi seurata 1500 amerikkalaisen rakkautta ja elämää lapsuudesta kuolemaan. Tutkimus jatkuu vielä tänäkin päivänä, ja Howard Friedmanin johtamat tutkimusryhmät pitävät edelleen silmällä niitä harvoja, jotka ovat vielä elossa ja analysoivat valtavia tietomääriä selvittääkseen, mikä näiden 1500 yksilön kohdalla on se, mikä johti joidenkin pysymiseen terveenä ja toisten kaatumiseen. Mixi sairastua tai kuolla ennen aikaansa? Uskomatonta on, että kukaan ei ole tähän mennessä kertonut ja tulkinnut tämän monumentaalisen, lähes vuosisadan kestäneen projektin löydöksiä suurelle yleisölle. Liittyykö pitkäikäisyys naimisissa olemiseen, päivittäiseen lenkkeilyyn, lemmikkien kanssa elämiseen tai uskoon Jumalaan? Vihdoinkin, selkeän proosan ja tiukan mutta kristallinkirkkaan analyysin avulla, professori Friedman ja professori Martin ovat onnistuneet kauniisti. Juonipaljastuxet päättyvät tähän.
ellauri353.html on line 343: Hänet tunnetaan parhaiten Punaisen ratsuväen ja Odessa-tarinoiden kirjoittajana, ja hänet on kehuttu "Venäjän juutalaisten suurimmaksi proosakirjailijaksi".
ellauri362.html on line 71: Publishers Weekly arvioi romaanin arvostelussa, että se "on pikemminkin rantakirja historiallisten fiktioiden ystäville kuin kirjallinen kunnianosoitus Austenin mestariteokselle", ja katsoo, että tyttäret on kirjoitettu ennustettavasti. Arvostelija arvostelee myös Astonia siitä, ettei se onnistunut jäljittelemään Austenin tyyliä, vaan romaanin proosa on "tylsää ja anakronistista".
ellauri362.html on line 294: Veijo Meri oli suomalaisen prosaismin huomattavin modernisti ja yksi maailmalla parhaiten tunnetuista suomalaisista kirjailijoista. Kirjallisuuteen Meri tuli 25-vuotiaana, jolloin modernismi sai Otavassa jalansijan. Meri ryhtyi proosan kielen uudistajan työhön ohjenuoranaan hemingwayläinen selkeys. Niinpä 1950-luvun ilmapiiri ja Meren elämyksellinen kokemustausta ovat voimakkaasti läsnä hänen tuotannossaan. Sen sijaan 1960-luvun jälkeisistä elämänkokemuksistaan hän ei romaanin eikä novellin muodossa kirjoittanut.
ellauri362.html on line 439: Lopulta hän ei kestänyt elämää Aldeburghissa enää. Vuoden 1779 lopulla hän päätti panostaa kaikkensa kirjallisuuteen Lontoossa, ja huhtikuussa 1780 hän lähti pääministerin sukulaisen Dudley Northin avustuksella Slaughdenin laiturilta. Lontoossa hän asui Royal Exchangen läheisyydessä, lähellä Cornhillissä asuneita Miss Elmyn ystäviä, ja ryhtyi tarkistamaan muutamaa näytelmää ja joitain mukanaan tuomiaan proosaesseitä opiskellessaan kasvitiedettä ja entomologiaa Lontoon ympärillä ja pitää Mirrille osoitettua päiväkirjaa. Vuosi oli hänelle köyhyyden ja pettymyksen vuosi. Niiden runojen joukossa, joita hän yritti julkaista, epäonnistui, olivat kirje hänen suosikkipaketeissaan prinssi Williamille (myöhemmin William IV), satiirinen kirje paholaisesta (ilmeisesti tarkistettu versio aikaisemmasta runosta, Ihmiskunnan viholliset) ja Mirrille osoitettu kirje, joissa molemmissa hän käyttää anapaestia. Yksikään julkaisija ei hyväksynyt näitä runoja niiden kirjoittajan purevasta esittelystä huolimatta salanimellä "Martinus Scriblerus". Lordit North, Shelburne ja Thurlow, yksi toisensa jälkeen, kuuntelivat kirjailijaa kuuroilla korvilla vaikka hänen säkeistyksensä Shelburnelle ansaitsi jonkinlaisen palkinnon. Ja kun hän luultavasti elokuussa 1780 löysi kirjapainon, joka halusi painaa kaksisataaviisikymmentä kopiota toisesta runosta, se ei tuonut hänelle muuta kuin yhden tai kaksi vähäistä arvostelua. Crabbe, joka useissa tämän aikakauden teoksissa kuvailee omia tunteitaan ja tilaansa, lähetti tämän jälkeen "Kuukausikatsauksen tekijöille" jakeisen kirjeen, jossa hän käytännössä pyytää heitä neuvomaan, pitäisikö hänen jatkaa runoudessa vai ei, antaen muuten itselleen satiirisia neuvoja menestykseen johtavista menetelmistä. Runossa ei ole mitään ihmeellistä paitsi idean hämmästyttävä yksinkertaisuus. Crabbe ei pitänyt viinamäen miehistä, koska sen isäpaskiainen oli ollut sellainen.
ellauri367.html on line 263: Estherin isoisä oli rabbi, kuten hänen ensimmäinen aviomiehensä. Toisen avioliiton jälkeen hänet tunnettiin nimellä Esther Wichmann. Estherin isä, Meyer Yankev Lifshitz, oli hyvin koulutettu sekä maallisissa että klassisissa juutalaistutkimuksissa. Hän kirjoitti sekä runoutta että proosaa. Hänen äitinsä Basyalla oli perheyhteyksiä, joihin kuuluivat Vilnan Katzenellenbogenit ja Rommit. Molemmat olivat tärkeitä perheitä, jotka tunnettiin koulutuksestaan, asemastaan Vilnan virallisessa juutalaisyhteisössä ja menestyksekkäästä liiketoiminnastaan. Tsvi-Hirsh Katzenellenbogen (1795–1868) tuki muun muassa juutalaisten sosiaalista elämää ja taiteellista lahjakkuutta kodissaan pitämänsä salongin kautta. Yksi hänen tärkeimmistä vieraistaan oli Avrom Dov-Ber Lebensohn (1794–1878), jonka hepreaksi kirjoitetulla runoudella oli osansa sen elpymisessä nykykieleksi. Rommien kustantamo painoi kaikentyyppisiä kirjoja, sekä jiddišiksi että hepreaksi, tekemättä eroa aikansa eri uskonnollisten ryhmien välillä.
ellauri368.html on line 105: Galicialaisen Haskalahin tärkeimmät teokset olivat kuitenkin proosasävellyksiä. Tuloksena katkerasta riidasta hassidismin kanssa, ne muodostivat syövyttäviä satiireja, jotka pilasivat hassidimaailman. Hienostunein esimerkki tästä genrestä on Megaleh temirin (Salaisuuksien paljastaja; 1819), jonka on kirjoittanut Yosef Perl, kirjailija, joka tunnetaan tinkimättömästä taistelustaan hasideja vastaan. Hasidilaisen elämäntavan yksityiskohtainen kuvaus ja heidän heprealaisen tyylinsä täydellinen jäljitelmä sai jotkut hasidit uskomaan, että tämä oli aito hasidilainen teos heidän liikkeensä myrkyllisen parodian sijaan. Ne tekevät sen ize.
ellauri368.html on line 107: Vuonna 1853 Avraham Mapun romaani Ahavat Tsiyon (Siionin rakkaus) julkaistiin Vilnassa. Sen siveä kieli, kuvaukset Israelin maan luonnosta ja erityisesti sen romanttinen juoni, joka sijoittuu raamatullisiin aikoihin, lumoi lukijoiden sukupolvia ja merkitsi merkittävää käännekohtaa heprealaisessa proosassa. Sen ilmestyminen toimi katalysaattorina pitkään jatkuneelle keskustelulle romaanin paikasta heprealaisessa kirjallisuudessa – polemiikassa, joka lopulta määritti romaanin keskeisen aseman "todellisuuden peilinä" ja varmisti sen paikan perinteisen raamatullisen eeposen luonnollisena perillisenä.
ellauri369.html on line 172: Nepos kirjoitti ennen kaikkea historiaa proosamuodossa. Häntä ei ole pidetty erityisen suurena kirjailijana, vaan ennen kaikkea anekdoottien kokoajana. Joka tapauksessa hänen tuotantonsa kuvaa hyvin Rooman tasavallan ajan lopun kulttuurielämää. Nepos kirjoitti proosan lisäksi myös ajan tavan mukaisia rakkausrunoja, joita luettiin lähipiirille. Nepoksen teokset ovat suurimmaksi osaksi onnexi kadonneet. Mulla pitäisi olla mun Cornelius Nepos vielä jossakin. Teoksen ensimmäinen K. M. Forsbergin tekemä suomennos ilmestyi vuonna 1856. Uudempi Marja Itkosen tekemä suomennos julkaistiin vuonna 1963, jolloin pääsin Norssiin 93 pyrkyripisteellä sadasta. Pisteluku kaiverrettiin pääsyn kunniaxi saamani kellon taaxe.
ellauri370.html on line 625: Vuonna 1869, Rio de Janeirossa oleskelunsa ikävystyessä, Gobineau palasi romanttiseen proosaan. Hänen yhdessä päivässä kirjoitettua novelliaan Adelaide pidetään joskus hänen mestariteoksenaan, vaikka se ilmestyi vasta postuumisti. Kahden naisen väliseen mustasukkaisuuteen keskittyvä tapaus, on täynnä julmuutta, röyhkeyttä ja huumoria.
ellauri389.html on line 119: Hänet tunnetaan parhaiten Kublai-kaanista sekä Aku Ankan kuuluisaxi tekemästä vollotuxesta Vanhan merimiehen tarina (The Rime of the Ancient Mariner) sekä vähemmän merkittävästä proosateoksestaan Biographia Literaria.
ellauri389.html on line 461: Hän käänsi Pentti Saarikoskena proosaxi Homeroxen kootut runot. Lordi Byronin ällöämä Robert Southey julkaisi 1834−1837 hänen teoksistaan 15 niteen lähes täydellisen laitoksen. Henry Thomas Griffith toimitti julkisuuteen 1874 hänen loput julkaisemattomat teoksensa. Cowperin yksityisen kirjeenvaihdon julkaisi joku toinen jäbä 1824.
ellauri392.html on line 873: The New York Times julkaisi muistokirjoituksen, jossa todettiin, että "Monet lukijamme pitivät hänen proosaansa hämmentävänä ja hämmentävänä." Vastauksena kaksi Derrida-epigonia (joihin liittyi "yli 300 akateemikkoa, arkkitehtia, taiteilijaa, muusikkoa ja kirjailijaa", muttei yhtään fixua ihmistä, kuten hammaslääkäriä tai pankinjohtajaa) kirjoitti Timesille käsittämättömän kirjeen, jossa Derrida yhdistetään muihin ketkuihin hämärämiehiin kuten Einstein, Wittgenstein ja Heisenberg ja protestoi, että hän "paini länsimaisen perinteen keskeisten kavereiden kanssa, kuten Platonin, Shakespearen ja itsenäisyysjulistuksen, joista hän teki rosollia."
ellauri392.html on line 875: Pyllynnuolennassa kukaan ei kuitenkaan ylittänyt professori Mark C. Tayloria, tunnettua Derrida-ryhmäläistä, joka opettaa Williams Collegessa. Kirjoittaessaan The New York Timesin yleisönosastoon, professori Taylor aloitti myös kuzumalla apuun Wittgensteinia. Ludista Derrida oli kimalainen tulitikkulaatikossa. Professori Taylor jatkaa sitten antamalla meille ystävällisemmän, lempeämmän Derridan. Mutkattomille tietämättömille – ”ihmisille, jotka ovat riippuvaisia äänistä ja yöpymisistä” – Derridan teokset saattavat tuntua ”toivottoman epäselviltä”. Mutta me hienostuneet kaverit tiedämme että hänen kuuluisa mutkikas proosansa "heijastaa tiheyttä ja monimutkaisuutta, joka on ominaista kaikille suurille filosofian, kirjallisuuden ja taiteen teoksille." (Se on klisee, mutta onko se totta? Varmasti jotkut, ehkä monetkin suuret teokset ovat mahtavia selkeytensä ja yksinkertaisuutensa vuoksi, esim Raamattu tai Toora.) Professori Taylorin päätavoitteena on esittää Derrida eräänlaisena teologina Hän sanoo, että tässä epävarmassa, kiistojen repimässä maailmassa on ymmärrettävää mutta vaarallista halu "yksinkertaisuuteen, selkeyteen ja varmuuteen". Ja tämä halu, professori Taylor kertoo, "on suurelta osin vastuussa kulttuurisen konservatiivisuuden ja uskonnollisen fundamentalismin noususta ". Älähälä! Pianhan tässä George W. Bush sulautuu Osama bin Ladeniin. Kiitos Jumalalle – tai pikemminkin kiitos Derridalle, että hän on tullut opettamaan meille uskomuksen muotoa, ”joka käsittää epävarmuuden ja antaa meille mahdollisuuden kunnioittaa muita, joita emme ymmärrä”. No sitä virhettä "me" emme kyllä tee! Professori Taylorin käsissä Derrida nousee esiin messiaanisena hahmona, Martin Heideggerin, St. Franciscuksen ja Kahlil Gibranin yhdistelmänä.
ellauri393.html on line 305: Saunders mansplainaa tosi äijämäisesti naisoletetuista vainajista. Tää on kyllä proosallinen uudelleenlämmitys Edgar Lee Mastersista. Pastori Everly Thomas on erityisen äitelä.
ellauri409.html on line 131: Tää ei ole oikea paikka tarkastella katkeraa kiistaa ja konfliktia. Paras selostus nerouden kriitikon näkökulmasta, joka ei ottanut kantaa, joka ei ollut jansenisti eikä jesuiitta, kristitty eikä uskoton, on Sainte-Beuven suuri kirja Port-Royal. Ja tässä kirjassa Pascalille omistetut osat ovat Sainte-Beuven kaikkien aikojen kirkkaimpia kritiikkisivuja. Riittää, kun huomataan, että Pascalin seuraava ammatti hänen kääntymyksensä jälkeen oli noiden kahdeksantoista "kirjeen" kirjoittaminen, jotka proosana ovat erittäin tärkeitä ranskalaisen klassisen tyylin perustamisessa ja joita ei siinä päihitä yksikään, ei Demosthenes, Cicero tai Swift. Ensinnäkään he eivät ole ranskalaisia, ja toisexi heillä on kaikilla polemian ja oikeuslääketieteen paperit: he suostuttelevat, viettelevät, he ovat epäreiluja.
ellauri411.html on line 78: Ulkopuolisena kaikkialla hänellä oli harvinainen läheisyyden lahja. Hänen elämänsä tosiasiat olivat loppujen lopuksi ankaria, jopa traagisia, mutta hänen lahjakkuutensa oli koominen ja hänen proosaa valaisee hänen valppautensa kauneuden suhteen ja – mikä kaikkein vaikeinta analysoida – hänen erehtymätön ilonsa elossa olemisesta ja elämän asettamisesta. sivulla mahdollisimman lähellä. "Se minuutti ja herkkä ilo, jonka saan ihmisten ja asioiden katselemisesta... on yksinkertaisesti valtava", hän kirjoitti päiväkirjaansa; "elämän yksityiskohdat, elämän elämä."
xxx/ellauri044.html on line 346: Stalinismin ajan äkkiväärä kirjastonhoitaja, "Käpy selän alla" Marja-Leena Mikkola, os.Pirinen, ent. Salmi, joka on suomentanut Anna Ahmatovan, Osip Mandelštamin, Boris Pasternakin, Sylvia Plathin, Dylan Thomasin ja William Shakespearen runoja sekä muun muassa italialaista proosaa, ei liene ihan lähisukua. Se on varmaan väkivaltainen, alkukantaisten vaistojen ohjaama. Se ei ollut mikään kaunotar, pikemminkin päinvastoin, toisin kuin Aulikki Oxanen, joka on kuin ilmetty Liisa Koistinen.
xxx/ellauri057.html on line 784: Tönkköä asiaproosaa, Toopeen verrattuna. liekö vika Knutissa vai kääntäjässä. Ja mitä Knupo tämmösistä lokarihommista edes tietää? Aku Ankastako lukenut? Roope Klondykessä.
xxx/ellauri057.html on line 985: EU-nuķki: Niin, toi vertaaminen Olli Jaloseen. Me ollaan ihan erityyppisiä. Olli kirjoittaa realistista proosaa. Kikkelipojun bio so far:
xxx/ellauri075.html on line 493: Parasta Tulivuoren juurella -kirjassa on sen proosa. Suomennoskin on mitä hienoin, joten Lowryn pitkiä lauseita ja kappaleita hyödyntävä kerronta pääsee oikeuksiinsa. Kirja on ns. yhden päivän romaani, eli kaikki siinä tapahtuu vuorokauden aikana. Muistoja ja takautumia käytetään, mutta leijonanosassa kirjaa puidaan juuri Kuolleiden päivää ja sen tapahtumia. Lowry käyttää paljon vertauskuvia. Ne ovat pienen pohdinnan jälkeen selviä, mutta eivät kliseisiä. Voidaan esimerkiksi ajatella, että konsuli on (paheellinen) vieras oudossa tropikaalisessa maailmassa samaan tapaan kuin ihminen on vieras Raamatun Paratisiissa. Ihmiskunta on sodan takia muutenkin heikoilla jäillä.
xxx/ellauri122.html on line 1139: nonfiction novel), joka on proosan keinoin kerrottua
xxx/ellauri122.html on line 1166: kerran proosaa tuli julki vasta vuonna 1975, kun
xxx/ellauri126.html on line 823: Tuija Vajaapakka on vuonna 1967 Hämeenlinnassa syntynyt tamperelainen muija. Hän on opiskellut Viita-akatemiassa runoa ja proosaa. Esikoisrunokokoelmansa Lasimaalaus (Gummerus 2003) jälkeen Vajaapakka on kirjoittanut useita romaaneja ja runokokoelmia, joista jokunen on julkaistukin.
xxx/ellauri128.html on line 153: Walter "Savage" Landor (1775–1864) oli englantilainen kirjailija. Hän oli niin kiivasluontoinen että hänet erotettiin sekä Rugbyn koulusta että myöhemmin Oxfordin yliopistosta. Hän siirtyi Lontooseen, missä hän julkaisi englannin ja latinan kielellä ensimmäiset runoelmansa. Landorin ensimmäinen laajahko runoteos oli Gebir (1798). Tässä, kuten Landorin myöhemmissäkin runoissa, huomaa järvikoulun ja varsinkin Byronin ällöömän Robert Southeyn vaikutusta. Landorin draamat Count Julian (1811), Andrea of Hungary ja Giovanni of Naples (1839) eivät menestyneet näyttämöllä, ne olivatkin aivan paskoja. Landor eli ahtaissa taloudellisissa oloissa enimmäkseen Walesissa vuoteen 1805, jolloin hän isänsä kuoltua peri kokonaisen omaisuuden. Hän lähti 1808 Espanjaan taistelemaan ranskalaisia vastaan, värväsi omilla varoillaan soturijoukon ja joutui siksi taas taloudelliseen ahdinkoon. Hän siirtyi 1815 Italiaan, missä hän asui 20 vuotta, loppuiällään taloudellisten huolien rasittamana, joihin hän ilman Robert Browningin apua olisi sortunut. Samoin kuin lordi Byron ja Leigh Hunt, myös Landor oli intohimoinen vapauden (= britti-imperialismin) rakastaja, ja vapauden asialle hän oli valmis uhraamaan omaisuutensa. Landorin pääteos on Imaginary conversations of imaginary literary men and statesmen, jonka kaksi edellistä osaa ilmestyivät 1824 ja kolme jälkimmäistä 1829. Teos on täynnä tekosyvällisiä ajatuksia esitettynä kauniilla, dramaattisesti voimakkaalla, joskaan ei aina helposti tajuttavalla proosatyylillä. Eeva Kilpi on suomentanut osittain runon "On his seventy-fifth birthday" julkaisuun Tätä runoa en unohda. Pertti Niemisen suomentama runo "En käynyt kiistaan, hillizin izeni" on julkaistu kokoelmassa Kuu kultainen terälehti.
xxx/ellauri128.html on line 515: Bukowski piti kirjallisina esikuvina ja innoittajinaan muun muassa Anton Tšehovia, Ernest Hemingwayta, John Fantea ja Louis-Ferdinand Célinea. Hän oli erittäin tuottelias ja julkaisi yli 40 kirjaa runoja ja proosaa.
xxx/ellauri128.html on line 628: Ta kirjutas peamiselt luuletusi ja enamasti just lastele. Ellen Niidu esimene väikelaste proosaraamat ilmus 1963. aastal ja kandis pealkirja "Pille-Riini lood". 1990. aastatel jätkas Ellen Niit peamiselt luuletajana. Luuletus on runo suomexi.
xxx/ellauri129.html on line 363: Luulin, että proosan kirjoittaminen kännissä olisi mahdotonta, mutta nyt tuntuu, että pääsin siten eroon joistakin defensseistä. En usko, että tulen jatkamaan sitä (siis kirjoittamista), sillä mua ei toimenkuvana houkuttele olla alkoholisoitunut kirjailija. Mutta en koskaan halua puhua pahaa dokaamisesta ja baareissa juoksemisesta – se on äärettömän kivaa. (Vrt. Hannu Mäkelä, elämäkerta osat 1-4).
xxx/ellauri129.html on line 457: Jumalinen Olli Jalonen (1954) Hämeenlinnasta on ainoana saanut 2 Finlandiaa. Jalosen väitöskirjan aiheena 2006 oli Hitaasti kudotut nopeat hetket. Kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa. Olli on hidas. Sen vaimo Riitta Jalonen Kuusjärveltä on melkisten yhtä etevä mutta ryöpsähtelevä.
xxx/ellauri136.html on line 370: Mihail Jurjevitš Lermontov ( Михаил Юрьевич Лермонтов ), venäläinen romanttinen kirjailija, runoilija ja taidemaalari, jota joskus kutsutaan "Kaukasuksen runoilijaksi", oli tärkein venäläinen runoilija Aleksanteri Puškinin kuoleman jälkeen. Hänen vaikutuksensa myöhempään venäläiseen kirjallisuuteen tuntuu edelleen nykyaikana, ei vain hänen runoutensa, vaan myös hänen proosansa kautta.
xxx/ellauri138.html on line 335: "Päähineistä" puhumattakaan. Päähineet ovat "resitentit kynäilijät", jotka amerikkalaisyliopistojen uskomattoman omahyväisen tavan mukaan asuvat ilmaiseksi yliopistoalueella. Kenties hiän ei pikku Athenassa ollut nähnyt heistä pahimpia, mutta nämäkin kaksi ovat kyllin kamalia. He ilmaantuvat opettamaan kerran viikossa ja he ovat naimisissa ja he tulevat hiänen tykönsä ja ovat mahdottomia. Milloin me menemme lounaalle, Delphine? Anteeksi vaan, hiän ajattelee, mutta ei tehoa. Hiän oli niin kovasti pitänyt Kunderan luennoista siksi että tämä oli ollut aina vähän epämääräinen, joskus jopa vähän nuhjuinen, suuri kirjailija malgré jamais lu vai mikä se oli. Niin hiän ainakin oli kokenut ja siitä hiän oli pitänyt. Mutta tästä amerikkalaisesta minä-olen-kirjailija -tyypistä hiän ei pidä, hiän ei voi sietää sitä, sillä aina kun se katsoo hiäntä, hiän tietää sen ajattelevan: Voithan sinä olla ranskalaisittain itsevarma ja muodikas sivistynyt ja olethan sinä tietysti hyvin ranskalainen, mutta silti sinä olet yliopistoihminen ja minä olen moukka kirjailija-me emme ole tasavertaisia. Nämä elättikirjailijat omistavat kaikesta päätellen suunnattoman paljon aikaa sukupuoliasioille. Niin, sekä runoilijalla että proosakirjailijalla on pääfetissi, ja siksi Delphine puhuu heistä kirjeissään päähineinä. Runoilijalla on Ressu-mallinen antiikkinen lentäjänlakki joka ei sovi kampuxelle ja proosakirjailija on kalju sekä vähän nuhjuinen. Ne ovat olleet 2x naimisissa keskenään ja ovat uskomattoman izerakkaita. Nuorempi se ressukypäräinen on lukenut vähän Bataillea ja vielä vähemmän Hegeliä. Se on ihan sexitön. Vanhat humanistisedät ovat vielä pahempia. Ne vasta izetyytyväisiä ovatkin. Näin kertaa ikääntynyt Peppu vanhoja kaunoja.
xxx/ellauri139.html on line 1046: Kun hän lähti Avonista vuonna 1828 (esipuheessaan Hégésippen kerätyille teoksille, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, että Hégésippe oli erinomainen klassisen kirjallisuuden opiskelija ja että hänellä oli lahjakkuus latinalaiseen tulkintaan), hän aloitti oppisopimuskoulutuksen oikolukijana Provinsin kustantaja, monsieur Lebeau - Hégésippe viittaa teoksissaan M. Lebeaun tyttäreen "sisarekseen" ja hän omisti lyhyet proosakertomuksensa hänelle. Kun Kaarle X kulki Provinsin läpi vuonna 1828, Sainte-Beuve ilmoittaa meille, Moreau kirjoitti isänmaallisen runonsa Vive le roi! . Hégésippe Moreau meni Pariisiin ennen vuotta 1830. M.Lebrunin neuvosta hän lähetti kopion kirjeestään painamisesta M. Firmin Didotille, ja hänet palkattiin Didot -kustantamolla, joka sijaitsi rue Jacobilla, mutta lähti tämä työnantaja pian sen jälkeen. Hän osallistui heinäkuun vallankumoukseen 1830, työskenteli lyhyesti opettajana ( maître d'étude ) ja alkoi johtaa Böömin elämää.
xxx/ellauri157.html on line 164: Sanoo Erkka Lehtola (n.h.) Singerin Nuoren miehen takakannessa. Paskanjauhantaa, ei Singerin "taika" ole sen proosassa, jossain vitun taitavassa periodissa, vaan sen kertomuxissa ja ajatuxissa. Ensimmäisen maailmansodan Varsovassa pieni juutalainen poika ezii turhaan totuutta ja jumalaa. Kumpaakaan ei löytynyt. Pyhät kirjoituxet, Darwinin teoriat enempää kuin filosofien kirjat eivät anna vastausta polttavimpaan kysymyxen: mixi ihmiset ja eläimet kärsivät. Siis taas toi teodikea, höh. Kun pillu tulee kuvaan mukaan tämmöiset hömpötyxet kyllä unohtuvat. No kyllähän Darwin ja Malthus antaa tyhjentävän vastauxen, mutta Singeriä se ei vaan miellytä:
xxx/ellauri175.html on line 679: Minulla oli kuitenkin uusi laite... - vihdoinkin! Näen, että vaikka Hadaly jätettiinkin yksin luonteensa varaan, hän osoitti elämänsä ensimmäisestä hetkestä lähtien olevansa sen arvoinen, mitä tulevat vuosisadat häneltä odottavat. En ollut siitä huolissani, lisäksi, jos minun on sanottava kaikki. "Mitä tulee häneen, joka ainakin sinulle on juuri kuollut sisimmässään, neiti Alicia Clary ilmoitti minulle juuri nyt, kovaäänisesti ja lujasti, että hän "luopuu näistä uusista rooleista, joista hän ei voinut säilyttää käsittämätöntä proosaa, jonka pituudet ovat luullut hänen aivonsa. ― Hänen vaatimaton toiveensa, siitä lähtien "kaiken huomioon ottaen" oli aloittaa "puhtaasti sarjakuvissa oopperoissa repertuaaristaan: niiden jo vakiintunut menestys vakuutti hänelle paremmin makuihmisten huomion.
xxx/ellauri187.html on line 547: Palaan nyt pitkiin proosariveihin, kun tulee asiaa. Usko on luja luottamus, se on pelissä mallinnettu informaatiojoukoilla, eli mun mallissa mahdollisilla maailmoilla, joiden joukossa voi olla mahdottomia, jotta voi uskoa siihen mitä ei näe ja muuhun absurdiin.
xxx/ellauri208.html on line 947: Kaikki Annika Idströmin teokset kiinnittyvät oman aikansa yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja nostavat esiin sen kipukohtia: avioerolasten ja vanhempien suhdetta, yksinhuoltajaäitien asemaa, erilaisia kasvatuksen instituutioita. Samalla ne kuitenkin irtautuvat 1960-luvulla alkaneesta ja 1970-luvulla jatkuneesta realistisen, osallistuvan ja poliittisen proosan linjasta omaan suuntaansa. Enemmän kuin yhteiskunnallisia kannanottoja tai maailmanparannusta hänen teoksensa ovat matkoja mielen sisäiseen maailmaan.
xxx/ellauri208.html on line 949: Toisaalta Idströmin proosa välittää postmodernia kuvaa maailmasta, jossa entiset totuudet ovat pettäneet, jossa todellisuutta on mahdotonta hallita ja jossa ulkoisen ja mielensisäisen todellisuuden väliset rajat hämärtyvät. Toisaalta esiin nousevat ennen muuta modernistiset teemat: ahdistus, kauhu ja kärsimys, nuo Anders Gärderudin virsikirjan lisälehdet. Idströmistä tulee ihmiselämän ja ihmissuhteitten raadollisten puolien – alistamisen, hyväksikäytön, väkivallan, julmuuden ja pahan olon – tarkkanäköinen ja pelkäämätön tutkija ja erittelijä. Pohjimmiltaan hänen teoksissaan on yhä uudestaan kyse rakkauden kaipuusta ja pyrkimyksestä selvitä elämässä usein ainoina suojina tunteitten tukahduttaminen ja epäonnistumaan tuomittu pyrkimys itseriittoisuuteen ja välinpitämättömyyteen. Hänen teoksensa käsittelevät yhtä aikaa modernia ja samalla ajatonta kokemusta ja antavat sille muodon. Kokemuksen luonteesta johtuen tuloksena ei ole kauneuden estetiikkaan, vaan modernin groteskin brutaaliin ja julmasti eläytymättömään estetiikkaan perustuvaa taidetta.
xxx/ellauri231.html on line 376: Stateless domicile: France. Onko Ivan emigrantti vaiko loikkari? Ivan Bunin syntyi maanomistajien perheeseen Vorónezhissa Länsi-Venäjällä ja vietti lapsuutensa maassa perheen kartanoilla (huomaa monikko). Hänen äitinsä Lyudmila Alexandrovna esitteli hänet venäläiseen kansanperinteeseen, ja hän alkoi kirjoittaa runoutta ja proosaa varhaisessa iässä. Hän matkusti ympäri Venäjää, Etelä-Eurooppaa, Pohjois-Afrikkaa, Lähi-itää ja Balkania. Vuonna 1909 hänet valittiin zaari-Venäjän tiedeakatemian jäseneksi. Bolshevikkihallinnon takia hän lähti Venäjältä vuonna 1920 ja asui loppuelämänsä Ranskassa. Kyllä se sitten oli loikkari, sillä lokakuun vallankumous (25.10. vanhaa laskua) oli tapahtunut jo 3 vuotta aiemmin.
xxx/ellauri231.html on line 380: Ivan Buninin teokset koostuvat runoudesta, proosasta ja käännöksistä. Hän debytoi kokoelmalla Runot (1887–1891), runokirja, joka näyttää symboliikan elementtejä. Inspiraatio, jonka hän ammensi realismista, ilmenee sarjassa melankolisia tarinoita Venäjän maaseudusta ja sen rappeutumisesta, jossa hän halusi kuvata "Venäjää ilman meikkiä". Romaanit Derévnya (1910) (Kylä) ja Sukhodól (1912) kuvasivat kyläelämän raakuutta ja maanomistajaluokan rappeutumista. Surullista, surullista. Näin siis ennen bolshevikkivallankumousta. Buninin proosatyylille on ominaista melankolia, varautuneisuus ja keskittyminen, tiivistetty eleganssi.
xxx/ellauri231.html on line 394: Vuonna 1899 alkoi Buninin ystävyys Maksim Gorkin kanssa, jolle hän omisti Falling Leaves (1901) -runokokoelmansa ja jonka luona hän myöhemmin vieraili Capri-housuissa. Bunin liittyi Gorkin (Kuuma) Znanie (Tieto) -ryhmään. Toinen vaikuttaja ja innoittaja oli Leo Tolstoi (Tukeva), jonka hän tapasi Moskovassa tammikuussa 1894. Jälkimmäisen proosaan tosin ihastunut Bunin yritti epätoivoisesti seurata myös suurmiehen elämäntapaa vieraillessaan lahkojen siirtokunnissa ja tekemässä paljon kovaa työtä. Hänet tuomittiin jopa kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen Tolstoilaisen kirjallisuuden laittomasta levittämisestä syksyllä 1894, mutta hän välttyi vankilasta yleisen armahduksen ansiosta. Hän tapasi Anton Chekovin vuonna 1896, ja siitä syntyi vahva ystävyys.
xxx/ellauri231.html on line 413: 1920- ja 1930-luvuilla Buninia pidettiin bolshevismin romahtamista odottavan ulkomaalaisten sukupolven moraalisena ja taiteellisena edustajana. Hän oli elävien venäläisten kirjailijoiden joukossa arvostettu vanhempi henkilö Tolstoin ja Tšehovin perinteelle uskollisena. Hänestä tuli ensimmäinen venäläinen, joka voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon, joka myönnettiin hänelle vuonna 1933 "venäläisen klassisen proosan perinteiden seuraamisesta ja kehittämisestä siveellä ja taidokkaalla". Per Halstroem pani juhlapuheessaan merkille palkitun runollisen lahjan. Bunin puolestaan ylisti Ruotsin Akatemiaa maanpaossa olevan kirjailijan kunnioittamisesta. Puhuessaan Akatemialle hän sanoi:
xxx/ellauri234.html on line 392: Mulla on ollut tää Nokan pornokirjan suomennos hyllyssä 50 vuotta, enkä ole saanut luetuxi. No sieltä täältä vähän, mutta kokonaisuutena se on triste kuin omne animal post coitum. Osasyyllinen voi olla kyllä sen proosallinen suomentaja Seppo Heikinheimo. Ei helvatti, kyllä Nokka izekin on varsinainen törkimys:
xxx/ellauri252.html on line 60: Saarisen Punk-akatemia, Pirkkala 1980 lyttää epäviisaasti Saarikosken keväällä 1980 ilmestyneen proosateoksen nimeltä ’Asiaa tai ei’. Osuvampi otsikko sille olisi ’Kirjoitan kirjan, olipa asiaa tai ei’. Saarikosken kirja on pohjanoteeraus. Se on pohjanoteeraus, koska miehellä ei ole mitään sanottavaa. Saman voi valitettavasti sanoa in retrospect E.Saarisen elämäntyöstä. Kuhmon kamarimusiikkijuhlilla vuonna 1983 kylmä koskenkorva ampui kuumat veret Saarikosken molemmista päistä. Pushkinin sanoin: Loin hengen työllä itselleni muistopylvään. Monumentum exegi aere perennius.
xxx/ellauri252.html on line 234: Darth Salama (s. 4. lokakuuta 1936, oikealta nimeltään Harri Salminen) oli tunnettu sith-lordi ja 60-luvun juhannustanssilavojen halutuin poikamies. Salaman perimmäisenä tehtävänä oli suomalaisen modernistisen proosan täydellinen tuhoaminen sith-neuvoston ohjeiden mukaan. Salama epäonnistui operaatiossa surkeasti. Jopa niin surkeasti, että kului yli 40 vuotta ennen kuin sithit uskalsivat lähettää seuraavan oppilaansa, Heli Laaksosen tuhoamaan suomalaista runoutta.
xxx/ellauri255.html on line 531: Minä en suostu enää sekuntiakaan kuuntelemaan tuota moukkaa, osoitan Penaa sormella. - Mies muuta kuin puhuu rakastuneesti itsestään, sen aikaansaamia paskakikkaroita täytyy jokaisen eteläsuomalaisen käydä ihastelemassa, loukkaantuu perkele kun minä en suostu kehumaan sen säälittäviä proosatekeleitä. Kuinka helvetissä mä olen kestänyt katsella tuollaista? Sinä olet todellinen Turhan bey. Mun puolestani voit vetäa kuppaisen vitun päähäsi, ottaa ne runokirjat mukaasi, ja jäädä sinne loppuiäksesi. Minä lähden. No Jomppa leppyy saatuaan koskenkorvalestin Penalta. Viina maistuu sikamaisen hyvältä. On riemullista olla juoppo.
xxx/ellauri255.html on line 533: Jomppa kirjoittaa kyllä proosaa paremmin kuin poijupää, mutta siihenhän ei paljon tarvita.
xxx/ellauri259.html on line 46: Vaikka toisaalta, Karin kirjailijaprofiilissa on paljonkin paasauxenomaista. Senkin proosa on 90%sesti klisheitä joita aleatorisesti yhdistelemällä kieli poskessa kuin jarmulkapää toimittaja Pylkkänen tavoitellaan koomis-satiirista taiteellista vaikutelmaa. Erojakin on: Hori haluaa mainetta, minä en. Hori haluaa olla mölyapina, minä en. Hori haluaa et max monet ostaa ja lukee sen sepustuxia. Se haluaa tulla kuolemattomaxi kotimaisen kirjallisuuden kiintotähdexi. Minä en. Mieluummin huudan puun takana eikä kukaan kuuntele. Mieluummin kuolen kaikessa hiljaisuudessa ja katoan kuin pieru saharaan täältä murheen laaxosta.
xxx/ellauri259.html on line 543: Solvej Balle (born 16 August 1962 in Bovrup, Sønderjylland) is a Danish writer. Balle vietti kriittisesti arvostetun romaaninsa jälkeen yllättävää hiljaiseloa ja julkaisi 2000-luvun alussa vain joitakin tietoteoksia sekä lyhytproosaa. Hän muutti Kööpenhaminasta Ærøn saarelle, ja hänen ympärillään liikkui huhuja uuden suuren romaanin kirjoittamisesta. Taideteoreettinen Det umuliges kunst ilmestyi 2005, ja siinä hän pyrkii luomaan estetiikan ja taiteen teoriaa, jonka lähtökohtana on aistilliset ja kognitiiviset rajoitteet. Taiteen avulla ihmiset pystyvät Ballen mukaan saamaan kokemuksia, joihin heillä ei muuten olisi mahdollisuuksia, tai tekemään tai kokemaan mahdottomia asioita.
xxx/ellauri261.html on line 89: Vuonna 1988 Kari Hotakainen päättää siirtyä runoudesta proosaan. Aiheexi valittiin muodikkaasti pahuus, se alkoi 80-luvulla olla trendikästä. Pahuus Hotakaisen kirjassa on silmitöntä väkivaltaa ilman selvää aihetta, vähän sellasta mitä harrastavat amerikkalaiset poliisit ja Ison Omenan vartijat. Romaani edistyy vinhaa vauhtia. Jo ensimmäisen luvun aikana Connexorista Lionbridgeen siirtynyt pääsinniemeläinen Timo Järvinen on hakannut 13 juoppoa Kampin alueella. Puskasta hyökkää kommandopipoon verhoutunut Timo Järvinen ja hakkaa kyselemättä. Kari siirtää hänet seuraavassa luvussa Kulosaareen, vaikka siellä on vähemmän avuttomia juoppoja. Mutta voihan hän hakata vanhoja suomenruozalaisia eläkeläisiä, jotka raahustavat Varubodeniin töpöttävin askelin ostoskärryn edessä tai rollaattorin takana. Virkistävä juonen käänne! Paizi onkohan Varubodenia enää Kulosaaressa?
xxx/ellauri265.html on line 261: Risto K. Järvinen (s. 1965 Helsinki) on toinen stand up -koomikko ja tyhjäntoimittaja, koulutukseltaan rakennusmestari. Järvinen on työskennellyt lavakoomikkona vuodesta 2002. Hän on kirjoittanut niin paskoja runoja kuin proosaakin. Hän perusti Huonon Kirjallisuuden Seuran, joka julkaisi kokoelman Mallusjokelaisen sielunmaisema ja muuta paskaa, joka oli helmikuussa 2000 Suomen kymmenenneksi myydyin kirja. Seuran toiminta loppui Järvisen mukaan siihen, että hän luki Tony Halmeen aforismikirjaa ja totesi seuran tarpeettomaksi. Järvinen on Skeptikko-lehden päätoimittaja. Ennen skeptikonuraansa hän oli kokeillut erilaisia uskonnollisia suuntauksia. Niistä ei ollut apua.
xxx/ellauri295.html on line 635: proosa
xxx/ellauri298.html on line 614: Neurobiologia, jungilaiset arkkityypit, puutarhayhteiskunnat, hermeneutiikka, hegeliläinen dialektiikka, systeemiteoria, zen-koaanit, poststrukturalismi, vedantalainen hindulaisuus, kapitalistiset talousjärjestelmät, transpersoonalliset tietoisuustilat, uusplatoniset muodot – lista jatkuu ja jatkuu – kaikki selitetty ja sopivat siististi yhteen yhdelle todellisuuskartalle, jota hän puoliironisesti kutsuu "kaiken teoriaksi". Ennen kaikkea hän onnistuu selittämään kaiken selkeällä ja loistavalla proosalla. Tunnet kirjaimellisesti itsesi viisaammaksi lukiessasi häntä.
xxx/ellauri312.html on line 593: Minulla oli ajatus, että mies voisi viettää erittäin miellyttävää elämää tällä tavalla - Anna hänen lukea tiettynä päivänä tietty sivu runoa tai tislattua proosaa ja vaeltaa siinä, tuoda se kotiin ja profetoida siitä ja haaveilla siitä: kunnes se menettää makunsa - Mutta milloin se tekee niin? Ei koskaan!
xxx/ellauri319.html on line 300: Pikku-Venäjä ei koskaan ollut valtio... Heimolla voi olla vain kansanlauluja, mutta sillä ei voi olla runoilijoita, vain suurilla kansakunnilla on suuria runoilijoita... Hohol on elävä todiste tästä totuudesta, hänen teoksistaan löytyy monia ikuisia ukrainalaisia elementtejä joita ei ole eikä voi olla venäläisessä proosassa, mutta kuka kutsuu sitä ukrainaksi?
xxx/ellauri356.html on line 414: Marina Ivanovna Tsvetajeva (26. syyskuuta [ 8. lokakuuta ] 1892 Moskova, Venäjän valtakunta - 31. elokuuta 1941, Elabuga, tatarillinen autonominen sosialistinen neuvostotasavalta, Neuvostoliitto) - hopeakauden venäläinen runoilija, proosakirjailija, kääntäjä. Haudattiin postuumisti 1990.
xxx/ellauri385.html on line 298: Charles Lamb änkytti ja tämä "voittamaton este" puheessaan riisti häneltä kreikkalaisen aseman Kristuksen sairaalassa, mikä esti hänet papin urasta. Kun Coleridge ja muut oppineet pojat pystyivät jatkamaan Cambridgeen, Lamb jätti koulun neljätoistavuotiaana ja joutui etsimään proosallisempaa uraa.
xxx/ellauri410.html on line 127: Kääntyessään anglikaanixi tai anglokatoliikixi (whichever who cares) se otti mallia uustomistiselta personalisti Maritainilta, josta on jo monta mainintaa, ei järin mairittelevaa. Huysmans oli toinen dekadentti proselyytti, niistäkin jo voisi tehdä taulukon. Tom käytti kääntymystä verukkeena Vivienin dumppauxeen. Pyhäin yhteyteen pääsee basta kun on luopunut maanpäällisten olentojen pukkauxesta, siteeraa se spanjuunoja mystikoita. Eli vasta kun on kyrpä ripustettu nahkurin orrelle kuivumaan. Sieltä se sen kyllä otti sittemmin taas Esmen pilluun vettymään. Uskonnossa Tomi piti eniten rähmällään rukoilemisesta ja tunnustamisesta, pyllistyxestä ja katumukshesta. Ihmisen suurin kunnia on saada ylistää jumalaa. No ei se sitä pahaxikaan pane. On se siitä merkillinen kaveri. "Russell uskoo että kuoltuaan hän mätänee, mutta minä en voi uskoa sellaista vakaumusta mihkään uskoon kuuluvaxi." Ei se ole mikään vakaumus, vaan hypoteesi, jonka jälkeenjääneet voivat todentaa. Tom oli samanlainen narsisti kuin Belovin Sale. Mahdotonta että mä häviäisin, sillä miten kävisi muun maailman? Molemmille mätkähti dynypalkinto länsivakaumusten puolustajina. Mot (Tom kääntymyxen jälkeen) käänsi vielä St John Perseen unettavan proosarunon Analbase, josta on pitkä paasaus albumissa 141 jonka olin täysin unohtanut. Siinä vielä 1 mitääntekemätön nobelisti. Nobelkynäilijät eroavat muista siinä että ruåzalaiset on antaneet niille paljon kurnuja kiitoxexi uskollisuudesta länkkäreiden vakaumuxille.
160 |