ellauri008.html on line 715: Haukotuttava asetelma, tikku-ukkoja, varsinkin värivikaiset on pahvikuvia. Pitkästyttäviä seikkailuja, tekopyhyyttä ja miesten moraalia. Paljon pölinää ja säätiedotuxia. Ehtaa Conradia. Conrad kertoo nuoresta Conradista, kertojana Conrad keski-ikäisenä. Jimin epäluotettava kertoja Marlow toikkaroi muissakin Konradin tekeleissä. Se on postmodernia. Ei tiedä kuka valehtelee eniten.
ellauri008.html on line 2181: Tää on siis eri Lennon kuin se joka naida napsutteli japsua, sitä Yoko Onoa, ja kirjotti vessamietelauseita. Ei se enää ammu, se ammuttiin. Juoni tihenee, kaikki liittyy kaikkeen. Tää on nyt kai sitä intertekstuaalisuutta. Tai dementiaa. Oonxmä postmodernisti sittenkin? Ei ollut meininki.
ellauri024.html on line 1404: Voidaan lopuxi yhtyä Ilkka Niiniluodon kiitoxiin: G.H.von Wright oli tyylikkäästi pukeutunut ja moderni, eikä tuntenut viehtymystä postmodernin kyyniseen nihilismiin. Ai niin, "kyyninen" oli yx iskusanoista jotka piti lisätä vielä sanan "ihannointi" perään. Kaikkia suomalaisia voisi kiittää hengessä mukanaolosta. Ilkka Niiniluoto voisi (nyt kun se on jo eläkkeellä hienoimmistakin viroista) kannattaa Suomen Postia ja lähettää jokaiselle suomalaiselle allekirjoituxilla varustetun kiitoskirjeen passiivisesta osanotosta. Kaikki on hyvin. All is well that ends well.
ellauri025.html on line 143: Calvinon kirja, jonka se kirjoitti 4 vuotta ennen kuolemaansa, voisi toimia koko mun runotuotantoni tunnarina. Se on postmodernistinen kirja kirjoista, se käy läpi joukon tuhnuisimpia bestsellerien genrejä, kirjoittaa pätkän kunkin alusta ikäänkuin metakielellä, ja jättää sitten kesken, aloittaa uuden. Mä teen vähän samaa, kirjoitan kirjoista tiivistelmiä, joihin sekoittuu mun omia ajatuxia ja muistumia. Vähän sellasia moraalin tutkielmia.
ellauri033.html on line 24: Bourget on fin de siecleä jollon ranskalaisnuoriso ol saxalaisten voiton jälkeen yhtä nuupallaan ja ärhäköitä kuin sakemannit sitten maailmansotain välillä. Barresilta tuli toi culte de moi, jota Bourges kyllä pahexui. Ei viälä modernismia, joka pääsi vauhtiin 1900-luvun puolella ennen sotia, kun vanha minä oli jo ihan särknyt ja säädyt hajalla. Vielä vähemmän postmodernia, semmosta vielä rikkinäisempää seuraavaa fin de siecleä. Mikäs maanjäristys sen sit selittää? Oiskohan se Gutenbergin romahdus? Mieti sitä. Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa.
ellauri033.html on line 693: Joo toi Deleuze oli pikku-Maken mestari, postmodernisti filosoofi, jonka mukaan kirjat vuotavat kuin seula, textit valuu sisään yhestä korvasta ja pihalle toisesta. Semmosiahan ne on ollu aina, kato vaikka Raamattua, Herodotosta, Aristotelesta, Plutarkhosta, Rabelaisia, Burtonia tai Sterneä. Tääkin albumikokoelma on täynnä paikkoja kuin airbnb:n tilkkutäkki, täynnä reikiä kuin mun kohta 60v vanha pyyheliina, tai pian keski-ikäinen muovikolanteri.
ellauri033.html on line 739: Se on näitä postmodernisteja must vähän vaikuttaa. Vaihtorottia.

ellauri035.html on line 1028: Näitä jönsin inhokkeja yhdistää koleraepidemiaan kuolleen Friedrich Hegelin filosofia. Tollasia idealisteja ovat molemmat. Kehityxeen uskovat. Niin ja molemmat kuuluvat postmodernistiaaltoon, jonka on nyt hukuttanut mobiilin ja videon zunami. Kuka välittää enää mistä textit tulevat, kun textit on kaikki TLDR. Zizekin kohalta se on sitäpaizi sikahelppo sanoa, se kopsaa izeltä.
ellauri037.html on line 36: Mun tän kaleidoskooppisilpun tarkoitus ei oo postmodernisti huijata, se ei ole apinan koijausta kuten Italo Calvinon peilailijaliikemiehen, pikku-Maken, Paul Austerin tai Salman Rushdien vastaava, vaik onkin yhtä narsistista. Kun olen autisti mä huvitan vaan izeäni. Vedän modernisti käteen, en postmodernisti nenästä.
ellauri038.html on line 261: Joku Maudemarie Clark on kiistänyt tyhmien postmodernistien väittämän et Nietzsche olis ollu joku prepostmodernisti, jolle kaikki mielipiteet on yhtä tosia. Preposterous huutaa Clark. Clarkin mielestä Nietzsche vaan hylkäs Kantin (muista ääntämys: Käänt!) erottelun havaittavissa olevien ilmiöiden ja asioiden välillä an sich. Mustakin se on tolloa platonismia, nakkaan roskakoriin Nietzschen perässä.
ellauri040.html on line 70: Sitäpaizi nää mun omat paasauxetkin on kuin postmodernistin käsikirjasta, lainauxia ja viittauxia muualle on niin helvatisti, ettei mezää viitakosta erota. Samanlaista kaiken sikin sokin latelemista kiittelevät siantappajat mm. beatnikilta William S. Burroughs-vainajalta (1914, yhtä vainaan mainframe-tietokoneen lähisukulaiselta ja ikätoverilta, jonka konetta mäkin olen joskus opiskelijana käyttänyt), ja Kathy Ackerilta (1947), joka sai siltä vaikutteita, kuolivatkin vuonna 1997 kumpikin.
ellauri040.html on line 105: Se mitä postmodernistit aivan erikoisesti ei siedä on sisältö. Niistä muoto on ja sen pitääkin olla piäassie. Koska sisältö antaa ymmärtää et on joku yx oikee merkitys, joka löytyy kyllä kun jaxaa kyllin analyyttisesti kaivella. Ja tämmöset perimmäiset merkityxet on sit moraalisaarnoja, joilla vallanpitäjät pitää peukun alla sorrettuja. Fair enough, jos sen noin ymmärtää niin vittumaistahan se onkin tietysti.
ellauri040.html on line 145: Loput onkin sitten jo Vuosisatamme filosofiaa eikä kuulu enää tähän. Jyrkiä surettaa, että Marx, Nietzsche, Husserl ym kontinenttikonnat jäävät vähäiselle maininnalle. Puhumattakaan vielä modernimmista postmodernisteista, Jyrkin oman puolen poppoosta.
ellauri040.html on line 319: Jos 25-vuotiaat oli 1990 60-lukulaisten hännän alla , niin nyt olis sit Z-sukupolven Axoja just nää 60-luvulla syntyneet modernistiäxät. Mariseeko Z-sukupolvi Maxista ja Moritzista? Nauraako ne postmodernismille?
ellauri040.html on line 320: Vai eikö postmodernistit oikeen koskaan saaneet otetta vallankahvasta? Max ja Moritz on nyt viis-kuuskymppisiä. Niitä sairastuu koronaan eniten.
ellauri040.html on line 333: More recently metamodernism, post-postmodernism and the "death of postmodernism" have been widely debated: in 2007 Andrew Hoberek noted in his introduction to a special issue of the journal Twentieth Century Literature titled "After Postmodernism" that "declarations of postmodernism's demise have become a critical commonplace". A small group of critics has put forth a range of theories that aim to describe culture or society in the alleged aftermath of postmodernism, most notably Raoul Eshelman (performatism), Gilles Lipovetsky (hypermodernity), Nicolas Bourriaud (altermodern), and Alan Kirby (digimodernism, formerly called pseudo-modernism). None of these new theories or labels have so far gained very widespread acceptance. Sociocultural anthropologist Nina Müller-Schwarze offers neostructuralism as a possible direction.
ellauri040.html on line 335: Criticisms of postmodernism are intellectually diverse, and include assertions that postmodernism promotes obscurantism, is meaningless, and that it adds nothing to analytical or empirical knowledge.
ellauri040.html on line 340: Noin just sanoivat postmodernisteille 60-lukulaiset. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Hetkinen, onko meidän pikku postmodernistien gurut oikeestaan niitä edellistä sukupolvea? Juupa, Calvino 1923, Deleuze 1925, Foucault 1926, siis ne oli nelikymppisiä eli parhaissa voimissaan 60-luvulla. 80-luvulla ne oli jo vanhoja ukkoja.
ellauri040.html on line 416: Tää koko postmodernismi skizoilu on narsistisen kynäilijän

ellauri041.html on line 220: Kun nyt luin yhtäaikaisesti postmodernistin kirjailijamiehen

ellauri041.html on line 223: keski-ikäisen keskiverto postmodernisti kirjailijan eri alter egoilla,

ellauri041.html on line 227: mielestä postpostmodernistimiehillä on probleemeja palleissa

ellauri041.html on line 334: Häntä ei tarvitse uskoa, nytkään. Eikä Tommia, postmodernistia, ei Anttia eikä Jukkaa, ne on kaikki kusettajia.
ellauri043.html on line 104: Mikä mies oli tää suuri Anttoni, jolla onkin kuvassa huppari eikä pipo, ja joka vähän luihun oloisesti ei kazo kameraan? Ei kai voi luottaa vaan Flaubertin raporttiin, vaikka Gustav ei ollutkaan postmoderni. Antiikissa suhtauduttiin tosiasioihin samalla leikkimielellä kuin tämänkin vuosituhannen vaihteessa, eli kaikki Antoniuxesta kerrottu on enemp vähemp legendaa. sen omaelämäkerta mukaan lukien. Sama ongelmahan on Jeesuxenkin kohdalla.
ellauri051.html on line 340: Epäilenpä että tämä Soikkeli on poliittisesti oikealla laidalla. Se siteeraa suopeasti Pauli Pylkköä, joka puhuu rumia kulttuurivasemmistosta. Pauli Pylkkö taitaa olla ränsistyneen Jaakkoh-Hintikan viimeisiä lahkeessaroikkujia, josta tuli tämän jälkeen nähtävästi jonkinlainen postmoderni nazi ja Heidegger-fani. Vittuili pitkästi ja rumasti myös fyysikkoviikarille Kari Enqvistille ("huomaa Enqvistin kiinnostus ulosteisiin."). Pylkkö on kyllä niin surkuteltava filosofi, että jopa Hintikkakin pyörinee myötähäpeästä kuopassansa Korsossa. Ei kai vaan Pylkkö ole uskonnollinenkin? Hui kauhistus. Mysteereitä persiissä. Dodi. Tää voi kyllä vähän kirpaista. Tää Anti-Enqvist (2012) on aivan tolkuttoman pitkä. On pakko loikkia kuin Soikkeli lukiessaan Saarikosken juoppopäiväkirjoja.
ellauri054.html on line 244: Roland Barthes 1915-1980 oli kova luu vielä kasarilla ja ysärillä, nyt jo luutarhassa. Strukturalisti ja semiootikko, joka lipsu sit loppupeleissä postmodernismiin päin. Niin kaukana teos ja elämä -linjasta kun olla voi. Plussana voi mainita et Rolle ei pitänyt muovista. Umberto Eco eroaa Rollesta olemalla turhan nauraja.
ellauri062.html on line 301: Seuraavana tehtävänä on puurtaa vanhan ajan sporan lailla rinnan läpitte Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari 1973 ja Jaakko Superjuonikkaan yhtä tiiliskivi Jatkosotaextra 2017. Näiden pitäs jossain suhteessa olla samixia. Jotain postpostmodernismia. Välissä on mennyt Juotikkaan koko elinikä, joka kai on samaa luokkaa tovi kuin kesti modernismin rantautua Kaivopuiston rantaan. Välillä maistellaan Walserin modernia sveiziläistä Tobleronea.
ellauri062.html on line 325: No ei. Juotikkaan kanssa tulee sama ongelma kuin Pervon: ei näitä voi kunnolla parodioida, kun ne on parodioita izekin, ne tekevät sen ize. Mä huomaan kauhuxeni nyt, että mun paasauxet onkin post-postmodernismia. Samanlaisia älyttömiä yhteydestä irrotettuja, kieli poskella kirjoitettuja sirpaleita. Varmaan nääkään hemmot ei koskaan poista mitään, kirjoittaa vaan lisää.
ellauri062.html on line 456: Loimaalla syntynyt Yli-Juonikas valmistui kirjallisuustieteen maisteriksi Turun yliopistossa. Gradun aihe oli julkisuutta kaihtava postmoderni amerikkalaiskirjailija Thomas Pynchon.
ellauri063.html on line 392: Vitsikkäästi nimetyt henkilöt ovat ennakkoperintöä yhdysvaltalaiselta postmodernin romaanin tunnetulta tuntemattomalta Thomas Pynchonilta, kuten myös etäännytetyn kerronnan luoma skitsoidi vaikutelma, jota teoksen sekalaisista media-alustoista lainaileva ainutlaatuisen levoton ulkoasu korostaa. Graafikko Markus Pyörälän maukkaasti taittama romaani loikkii klikkiotsikoista sanaristikkoon, nettimainoksista sarjakuvaan. ironian kruunaa runsas, psykoottinen kuvitus.
ellauri065.html on line 601: Kirjassa syytetään punavihreitä veltosta kaiken hyväksymisestä. Konservatiivien mukaan yhteiskunnalla pitää olla selkeitä arvoja ja kriteerejä. Kun tällaisia kriteerejä sitten sovelletaan, konservatiivit valittavat, että kirkkoihin ja yritysten johtokuntiin tunkeudutaan. Konstigin mukaan konservatiivit pitävät ihmisluontoa melko pysyvänä. Ihmisessä on “peto pinnan alla”, ja ihmisen “kapasiteetti pahaan on järkyttävä”. Heti seuraavalla sivulla kuitenkin kirjoitetaan, että “ihmistä ei voi ymmärtää abstraktina kokonaisuutena, koska hän on sellainen kuin on juuri siksi, että hän on syntynyt tietyssä paikassa ja ajassa”. Jälkimmäinen sitaatti voisi olla kenen tahansa postmodernin marxistin näppäimistöstä, koska siinä kiistetään pysyvä ihmisluonto ja korostetaan, että instituutiot ja yhteisöt mulkkaavat ihmisen käytöstä.
ellauri066.html on line 526: Susan Sontag's book Regarding the Pain of Others, published in 2003, is a study of the issue of how the pain and misfortune of some people affects others, namely whether war photography and war paintings may be helpful as anti-war tools, or whether they only serve some sense of schadenfreude in some viewers.[citation needed] Susanista mä en tiedä muuta kun että se oli Barthelmin postmodernistien henxelin selkäänpaukutuskekkereissä mukana SodexHossa kasarilla.
ellauri067.html on line 216: Painovoiman sateenkaarta pidetään Pynchonin pääteoksena, ja siihen hänen kulttimaineensa perustuu. Se on apokalyptinen teos. Sitä pidetään Herman Melvillen Moby Dickin postmodernina vastineena. Hyi.
ellauri067.html on line 491: There’s a dirty secret tucked away in Thomas Pynchon’s novels, eand it’s this: beyond all the postmodernism and paranoia, the anarchism and socialism, the investigations into global power, the forays into labor politics and feminism and critical race theory, the rocket science, the fourth-dimensional mathematics, the philatelic conspiracies, the ’60s radicalism and everything else that has spawned 70 or 80 monographs, probably twice as many dissertations, and hundreds if not thousands of scholarly essays, his novels are full of cheesy love stories.
ellauri067.html on line 537: Timpalle tyypillisiä on pienet panokohtauxet ilman edeltävää kontextia. Ei sillä ylipäänsä millään ole mitään kontextia. Se on sitä postmodernismia.
ellauri067.html on line 624: Thomas Pynchonin Kapteeni Blicero näyttää arkkityyppiseltä pahixelta: sadomasokistinen, sexuaalisesti kaikkiruokainen pederasti nazi ja mystisen 00000 V-2 raketin kexijä joka on Pynchonin postmodernin mestaripalan Painovoiman sateenkaari valkoinen valas.
ellauri069.html on line 38: Yx Barthelm New Yorkerista järkkäs ikääntyville postmodernistikamuille henxelien selkään paukutuskekkerit SodexHossa 1983. Kaikki kuzutut tulivat paizi Nipi. Nipi jänisti. Mä olin sillon Tallahasseessa, en päässyt tulemaan.
ellauri069.html on line 40: Postmodernism is the Swiss Army knife of critical concepts. It’s definitionally overloaded, and it can do almost any job you need done. This is partly because, like many terms that begin with “post,” it is fundamentally ambidextrous. Postmodernism can mean, “We’re all modernists now. Modernism has won.” Or it can mean, “No one can be a modernist anymore. Modernism is over.” People who use “postmodernism” in the first, “mission accomplished,” sense believe that modernism—the art and literature associated with figures like Picasso and Joyce—changed the game completely, and that everyone is still working through the consequences. Modernism is the song that never ends. Being postmodernist just means that we can never be pre-modernist again. People who use it in the second sense, as the epitaph for modernism, think that, somewhere along the line, there was a break with the assumptions, practices, and ambitions of modernist art and literature, and that everyone since then is (or ought to be) on to something very different. Being postmodernist means that we can never be modernist again.
ellauri069.html on line 49: Jossakin täällä on Texti (h.k.) joka tulee hajottaa osiinsa, varustaa selityxin ja huomautuxin ja masturboida (huoh) kunnes se on löysäxi rutistettu... ja mehän oletimme - natürlich! - että tämä pyhä Texti oli yhtä kuin Roketti, ... (hererohöpöhöpöä) ... meidän Tooramme. (s. 670) Tällästä pakko-oireista nikertelyä se on, postmodernismi nimittäin. Alaviitteiden alaviitteitä. Hypodermisiä hyperlinkkejä.
ellauri069.html on line 111: He also believed that one of the things deadening our responses was mass culture. “I believe that’s the place artists are trying to get to, and I further believe that when they are successful, they reach it... an area somewhere probably between mathematics and religion, in which what may fairly be called truth exists.” He was an enemy of television. He was a serious jazz buff. It took him a while to become interested in rock. Daugherty is right. He was a postmodernist in the first sense.
ellauri069.html on line 444: Mut kyllä tääkin kirjoittaja on sitä mieltä, että miekkailu jättimäisillä vaahtomuovikyrvillä ja hiljaiset ja halukkaat seizentoistakesäiset neitokaiset sexialusvaatteissa ketterinä ja kurvikkaina imemässä miespäähenkilöitä joka puolelta on aika setämiesmäistä kuvastoa. Tomppa selkeesti puhuttelee miesporukoita kuvaillessaan loppumattomia märkiä uniaan. Kyllä postmodernit osaa marginalisoida naiset ihan yhtä näppärästi kuin pre. Ei tässä "samanarvoisuudesta" tai "minän hajoamisesta" loppupeleissä ole kysymys vaan vallasta. Mitä kuuluu ja kuka käskee, kuka on johtaja ja kuka pesee vessoja.
ellauri072.html on line 308: Erityisen postmodernististä on neljännestä seinästä ulos kurkistelu kotisohville. Taino viideshän se töllö on, kotoa päin laskettuna, kuten Wallu huomauttaa.
ellauri073.html on line 189: Samaten, jos Wallu olis elänyt pitempään, muutkin kuin mä ois alkaneet sitä haukuskella. Oisivat huomanneet ettei ne tykänneetkään Loputtomasta läpästä, joka on täynnä muilta lainattuja "riffejä". Ne olis tajunneet että Wallacen postmodernin kikat ei olleetkaan avant-gardea, vaan johtu vaan siitä ettei se osannut pilkkusääntöjä. Ja lopulta niillekin ois selvinnyt, että Wallu vaikeni Loputtoman läpän jälkeen koska sillä ei ollut mitään sanomista. Mulla sensijaan on hurjasti tätä tämmöstä. Mun ei ikinä tarvi vaieta. Mua vituttaa vaan että Rolling Stone ja The Atlantic kirjottaa sen eikä mun runkuista.
ellauri073.html on line 193: Ize asiassa Wallun izari lopetti koko ton postmodernin höpötyxen. Sen kirjat on ihan unohdettu, ja sen katkonaisen sotkuisen tyylin on syrjäyttänyt kokonaisen aidon talentin tulvahdus. Vain jotkut Nykin kustantajaruipelot sitä julkaisikin. Internetin demokratisoitua kirjallisuuden täällä ollaan oltu mä ja mun monet kaverit luomassa ihan hienoa uutta runoutta. Eikä edes nettimeediasensorit voi suukapuloida meitä, pökäle on livahtanut ulos hammastahnatuubista! Kaikenmaailman tuhertajat pääsee nyt esiintymään nollayleisölle pilvessä. Mahtailevat konstikkaat kirjailijat on ihan hädässä. (Meidän ainoo huoli on että aika pieni osa meidän lukijoista osaa lukea. Mutta äänikirjat ja Youtube tulee onnex avuxi. Kunhan oppis kirjoittamaan vähän lyhkäsempiä juttuja. Muttei pysty, suu puhuu kuin papupata, kun sydän vuotaa yli.)
ellauri073.html on line 397: Wallace halusi päästä eteenpäin kuin Seija ja Lea Lehtisalo postmodernismin väsyttävästä ironiasta ja metafiktiosta. Sen mielestä hölmöpönttö oli tuhonnut fiktion. Kirjailijoiden pitäis panna pönttö pihalle ja pää oikeasti pukille. Ironia, pokerinaama ja naurettavuuden pelko leimaavat U.S. kulttuuria kiitos teeveen tyhmistävän vaikutuxen. Ironia ja nauru ovat hauskaa ja tehokasta, mutta niihin piiloutuu iso epätoivo ja seisahdus U.S. kulttuurissa, ja siitä tulee aloitteleville kirjailijoille no end of trouble. Wallacekin on vizailija, mutta koittaa kuitenkin tavoittaa yxityisten ihmisten elämäntuskaa virnuilevan naaman takana.
ellauri077.html on line 46: This article examines David Foster Wallace’s Infinite Jest alongside its eponymous film, arguing that they share a common purpose, but that the former succeeds where the latter fails. Coupled with a biographical and phenomenological analysis, the aim of this examination is to better understand Infinite Jest’s place in the cultural and literary movement away from post-modernism. Through the novel, Wallace seeks a cure for the postmodern malaise that is irony, which creates a distancing effect between author and reader. I argue that he collapses this distance by creating a conversation-like novel that uses sentimentality and endnotes to converse with a generation bombarded with easily consumable irony from television, advertisements, and even art. The results of this conversation are the curtailing of passive consumption of entertainment and the beginning of a new sincerity in literature, which allows for grand narratives without the unending cynicism of postmodernism.
ellauri077.html on line 54: Onko Christoffer Bartlett¹ oikeassa että tää ei olekaan postmoderni romaani vaan merkkaa paluuta Dickensläisiin suuriin kertomuxiin? Tokkopa. Kyllä Wallu on aika keekoileva, ei tää mikään David Copperfield ole, vaan ihan vaan David Sikiö. Ei se mitenkään tee parastansa että lukija ymmärtäisi mitä se on ajamassa takaa. Aika postmodernia puun takaa tirkistelyä tääkin on, vaikka vähemmän kuin 2 muuta puurtamaani tiiliskiveä, Pynchon ja sen suomalainen coveri. Se on sentään kiva että Risto mätkii leffatuotantoa kunnon petkeleellä, navan alle napsuttelee suurella sukunuijalla kuin vaka vanha Wäinämöinen pani piika pikkaraista.
ellauri077.html on line 316: Se on kylä selvä että Jim ei varmaan paljon muistuta Wallun isää Jamesia. Se ei kyllä ollut mikään filmihullu postmodernisti, vaan ihan vaan vanhan koulun positivisteja. Jamesista tuttua voi kyllä olla toi kyvyttömyys viestiä. Ilmeisesti viestiminen ei ole Wallunkaan pitkä valtti, kun kokonainen sukupolvi sananselittäjiä on jäänyt riitelemään siitä mitä kirjoittaja on mahtanut tarkoittaa yli 1000:n sivun kirjalla.
ellauri077.html on line 318: Ne riitelee lähinnä siitä onko Wallu metaironinen (siis post-postmodernisti) vai vaan anti-ironinen (jonkinlainen naivisti). Soisin mielelläni että jälkimmäistä. Sentauttahan vastenmieliset miehet oli kivempi lukea kuin tää tiiliskivi, että jäi sellanen tunne että tietää millä puolella rintaa Wallun sydän on. Joo metaironia on kuolleena syntynyt ajatus, two wrongs aint gonna make one right.
ellauri077.html on line 458: About Existentialist Engagement in Wallace, Eggers and Foer. The novels of David Foster Wallace, Dave Eggers and Jonathan Safran Foer are increasingly regarded as representing a new trend, an 'aesthetic sea change' in contemporary American fiction. 'Post-postmodernism' and 'New Sincerity' are just two of the labels that have been attached to this trend. But what do these labels mean? What characterizes and connects these novels?
ellauri077.html on line 494: Jenkkikirjailijoilla tietty omat lehmät purivat, niille postmodernismi oli jonkinlaista irtiriuhtomista supermiehistä, John Wayneistä ja Kennedyistä ja jenkkilän maailmanlaajuisista vital interesteistä. Mikä liittyi tietysti jenkkimaailmanvallan hitaaseen murenemiseen muun maailman kiriessä kiinni vakoa. Ironia oli sit sitä että näitä asenteita pilkattiin (vaikkei suinkaan niistä luovuttu). You smile so wide it hurts. Yx jenkkifilmien vituttavimpia klisheitä on toi "nauru läpi kyynelten", on hurjan urheata kun ei näytä pahaa mieltä vaan virnuilee esim jollekulle kuolevalle lapselle tms ja valehtelee sille eze paranee. Ilo pintaan vaikka syän märkänis. Siinähän sitä on ironiaa kerraxeen. Sanoo mitä ei tarkoita eikä tarkoita mitä sanoo. Puhasta valehtelua.
ellauri077.html on line 604: Tis-mal-leen! Tässä Wallu oli aivan oikeassa. Mutta paskaa oli jauhettu jenkeissä jo ennen postmodernisteja. Yhtä eltaantuneita oli ne kolme jutkua (Belov, Malamud ja Roth). Yhtä paskiaisia oli tavallaan myös Wilt Whatman ja se Saroyan, armenialaismamu joka elvisteli puhtaaxi puleeratulla americanalla. Tai se village smithy jäbä, Hessu Långben. Ei hemmetti, ei jenkkilästä tule mitään hyvää vaikka voissa paistaisi. Ne on joko gooey tai ne on irvistelijötä. Ei ne saa naamaa peruslukemille millään.
ellauri082.html on line 105: Despite his flaws, DFW’s death is still a great tragedy, not because people are without their god of post-post-post-postmodernism, but because his redemptive and humanistic work is now decidedly finite. Well here sure was a humanist as far as technology is concerned. His work could have beeen made infinite by adding to the end: Poles are stupid, please turn over.
ellauri096.html on line 519: Romaani kuitenkin taiteilee onneksi Yli-Juonikkaalle uskollisesti "hulvattoman" postmodernin komedian ja karmivan kauhun rajamailla. Tunnelmointi nousee oikeuksiinsa, kun teoksen lapsipäähenkilöt pääsevät ääneen ja paljastavat karmivia tietojaan.
ellauri096.html on line 564: Mitä yhteistä on heppahulluudella ja nuivuudella? 😃 Jotain siinä pitää olla kerta Ikoska on molempia. Js mitä yhteistä on postpostmodernismilla ja mikrokefalialla? 🤨 Jotain siinäkin täytyy olla. Alkutuska on jotain peeteejargonia. Päästyään alkutuskasta Jaska lähtee ezimään rotuvihaa Ikoskan tuotannosta lukutikulla. Rotuviha on paha asia, pahempi kuin esim puukotus.
ellauri096.html on line 595: Huoh. Joko taas. Vois vaihtees olla vaikka reliable. Jaska pilkkaa Paul Austeria postmodernismista vaikka sen omat postpostmodernit paasauxet ei ole yhtään modernimpia, pikemminkin päinvastoin.
ellauri096.html on line 732: 15.01.2020 tuli kuluneexi 105 vuotta Loimaan lehteä. Loimaan lehdessä miesten ja naisten tasa-arvo on kunnossa. Oma paikallinen lehti on aina seutunsa kuva. Mummokolarit ovat kolisseet tavallista vähemmän. Eläinkannan runsastuminen on pidetty kunnossa mezästämällä. Onko Loimaalla olemassa mitään varamummopalvelua? Asunto oy Karhulanmäessä on myös kuulunut outoa kolinaa. Kurkkasin ovisilmästä. Käytävällä paloi valo. Menin takaisin sänkyyn ja sammutin valot. Heräsin viime viikolla siihen kun joku rapisteli turvaketjua. Nyt on ilmennyt että joku tuo tyhjiä rutisteltuja oluttölkkejä ovemme taaxe. Vielä sisäpuolelle. Mikähän tarkoitus tässä touhussa... yhä sairaamman hurmeiseksi vajoavaa apokalypsia, kieroutunutta ja vainoharhaista, "hulvattoman" postmodernin komedian ja karmivan kauhun rajamailla. Sehän näyttää olevankin Loimaalla vaan normipäivä.
ellauri100.html on line 1380: Derridan miälestä strukturalismin vika on että se ezi jonkinlaisia salattuja jumalallisia (transsendentaalisia hienolla sanalla) merkityxiä. Derridan mielestä kaikki on vaan samaa höttöä. Ei kirjoissa, varsinkaan postmodernistisissa, ole mitään piilossa, ei niiden jutuissa ole mitään takapuolta, ne on pelkkää pahvia.
ellauri100.html on line 1384: Yritelmässä "Kirjailijan kuolema" (1968). Barthes meinasi että pitäs tietää mitä kirjailija oli ajatellut kirjoittaessan jotakin, jotta saisi kiinni kirjan oikeasta merkityxestä. Mutta ongelmana on, ettei se hölmö välttämättä ollut ajatellut paljon paskaakaan. Niinpä ollen koko ajatus kirjan perimmäisestä selityxestä on kuolleena syntynyt ajatus, taas vaan tollanen länsimainen porvarien väärinkäsitys. Ajatus että kirjan takakanteen tai hihaan voi tai edes pitää kirjoittaa mitä kirja tahtoo sanoa on vanhanaikaisten mainosmiesten harha. Ei tuote tarvii käyttöohjetta, senkun alkaa käyttää. Riittää että kirjailija on kuuluisa ja mielellään kazeltava julkimo. Tai voihan sinne laittaa jotain ympäripyöreää kuten et "elämännälkä ajaa Giovannan Napolin syrjäkulmille, kujan pimentoihin jää pieni kiharainen pää". Tää oli jo aika postmodernia toisten mielestä, toisten mielestä Barthes ei koskaan päässyt irti strukturalistin täplistä.
ellauri101.html on line 578: Siinä missä suuria ikäluokkia on sanottu viimeiseksi moderniksi sukupolveksi, joiden elämää on leimannut jatkuva optimismi ja kehitysusko, X-sukupolvea on pidetty ensimmäisenä postmodernina sukupolvena, jonka elämää leimaa pessimismi ja epäluottamus tulevaisuuteen 1990-luvulla monia rock-yhtyeitä jopa leimattiin X-sukupolven edustajiksi ja muun muassa Nirvana-yhtyeen keulahahmoa Kurt Cobainia pidettiin sen äänitorvena.
ellauri101.html on line 672: Yhdysvaltalainen esseisti Susan Sontag liitti käsitteen camp populaarikulttuuriin vuonna 1964 julkaistussa esseessään Notes on ”Camp”. 1980-luvulla camp yleistyi kytkeytyen postmodernismiin.
ellauri106.html on line 444: Arjalaisen näköinen apostata kärsii kun sen tytär vie pommin postitoimistoon. Näin ei olisi käynyt jos se olisi saanut hasidikasvatuxen, hasidimiehen ja peruukin! Modernismi koitti nostaa apinan jumalansa oxalle, postmodernismi sahaa poikki koko oxaa. Joku shixa meinaa että Phillun pastoraali on iso läppä, mutta Lilith on varma että siinä on jotain enemmänkin. Tän ruozalaisen näköisen jutkuluopion kärsimyxet on kuin Jobilla, eli teodikeasta tässäkin on kymysys. Senkö tautta Phil oli niin kärmistynyt kun ei tullut sitä Noobelia, Sale kehno vei sen Philin nenän edestä vaikka Phil ehti kirjoittaa paljon enämpi kirjoja? Siinä on miettimistä, johtuuko se kaaoxesta vaiko siitä että Philillä on enemmän syntejä tunnollaan kuin Salella. (Sale kyllä oli täysin tunnoton.)
ellauri106.html on line 526: Instead of emphasizing the moral and political consequences of modern capitalism, as had the radical social movements before it, postmodernization offers “privacy, diminished expectations, subjectivism, individuality, particularity, and localism” as alternatives to the modern’s stability and universalism.
ellauri107.html on line 324: Rothin paras teos on Harrin mielestä Käänteiselämää (The Counterlife, 1986). Se on fantastinen postmoderni teos, joka muljauttaa tarinan ylösalaisin peräti viisi kertaa. Lopulta lukija ei voi olla varma oikeastaan mistään. Se on hienoa. Suunnilleen sama idea on Paul Austerilla teoksessaan 4 3 2 1. Se ainakin oli syvältä.
ellauri109.html on line 509: Over time, he took on vast themes—love, lust, loneliness, marriage, masculinity, ambition, community, solitude, loyalty, betrayal, patriotism, rebellion, piety, disgrace, the body, the imagination, American history, mortality, the relentless mistakes of life—and he did so in a variety of forms: comedy, parody, romance, conventional narrative, postmodernism, autofiction.
ellauri112.html on line 389: Max Stirner, Friedrich Engelsin piirtämänä. Moderni piirros Max Stirneristä. Johann Kaspar Schmidt, paremmin tunnettu nimellä Max Stirner (25. lokakuuta 1806 Bayreuth, Saksa – 26. kesäkuuta 1856 Berliini, Saksa) oli saksalainen filosofi, joka on yksi nihilismin, nominalismin, eksistentialismin, postmodernismin ja anarkismin, anarkoindividualismin ja erityisesti egoistisen anarkismin aatteen muovaajista.
ellauri146.html on line 253: Johann Kaspar Schmidt, paremmin tunnettu nimellä Max Stirner (25. lokakuuta 1806 Bayreuth, Baijerin kuningaskunta – 26. kesäkuuta 1856 Berliini, Preussi) oli saksalainen filosofi, joka on yksi nihilismin, nominalismin, eksistentialismin, postmodernismin ja anarkismin, anarkoindividualismin ja erityisesti egoistisen anarkismin aatteen muovaajista.
ellauri147.html on line 571: Metapsykologian ja ajan diagnoosin välinen yhteys, jonka haluan näyttää teille, on narsismin psykoanalyytisen käsitteen subjektiivinen uudelleenmuotoilu (vrt.) Vain tällainen ratkaiseva temppu antaa meille mahdollisuuden tulkita zeitgeistin ominaisia ilmiöitä peiteltynä heijastavan tunnustuksen etsinnänä, jossa muodostuu niin sanottu postmoderni identiteetti. Suoraan sanottuna: Rehottavassa media-narsismissa tulee esiin inkarnaatio, jossa itse ei heijasta itseään, vaan tunnistaa itsensä toisen peilissä.
ellauri147.html on line 574: Aloitan alustavilla huomautuksilla mediaalisesta narsismiteoriasta, käsittelen näkyvää muutosta aikadiagnoosin keskustelussa, tarkastelen postmodernin itsensä löytämisen vastaavaa panopticonia ja vastaavia nykyaikaisia identiteettihäiriöitä, viittaan psykoanalyysin "intersubjektiiviin käänteeseen", "kuntoutan" psykoanalyyttisen tilanteen peilivertausta – ja luotan kaikkeen tähän käytettävissäni, jotta voimme keskustella siitä kanssasi.
ellauri147.html on line 839: On olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että tarvitsemme sukupolvien välisen paradigman "Narsismin aikakauden" (Lasch 1995) vallitsevien identiteettihäiriöiden tutkimiseen ja hoitoon, joka julistettiin viime vuosisadan viimeisessä vaiheessa. Zeitgeist pakottaa meidät jo tähän. Sisäänpäin kääntyneen itsevarmuuden "cogito, ergo sum", karteesinen itsetutkiskelumalli, korvataan mediamaailmassa yleisön identiteettiä luovalla näkemyksellä, joka esitetään meille keskusteluohjelmissa ja politiikan teatraalisilla lavastoissa: "videor, ergo summa". Big Brother on postmodernin identiteetin tuotantolaboratorio. Heijastuksen kaipuu kaikkialla läsnä olevassa kamerassa näyttää meille jotain conditio humanan intersubjektiivisuudesta. Selvitämme, keitä olemme ympäristöpalautteessa.
ellauri160.html on line 117: – Tunnistan Poundin arvon modernismin ja postmodernismin peruskalliona. Mutta ensirakkauden minussa, juopottelevassa palloilijanuorukaisessa, synnytti aikoinaan Poundin kääntämä Li Pon runonide Cathay vuodelta 1915. Ensirakkaus elää ja voi hyvin. Cantoista Aronpuro on jo päästänyt irti.
ellauri161.html on line 173: Spuget keskustelivat Andyn 2010 esseetuotannosta seuraavasti. Antti Nyölénin Halun ja epäluulon esseet (2010) ja hänen muu kirjalllinen tuotantonsa on kieltämättä usein kekseliästä ja ajatuksia herättävää. Mutta yhtälailla se on täydellisen yliampuvaa ja tökeröä, totalitaristista. Hän on suosittu hahmo kaikenlaisten avarakatseisten postmodernin "teorian" syvyyksiin uponneiden humanistien piireissä, vaikka poliittisesti on murhanhimoinen demokratian vihollinen.
ellauri161.html on line 189: Onko muuten niin, että jokainen humanisti alkaa jossain vaiheessa dissaamaan postmodernismia? Oon huomannut saman ilmiön todella monessa ihmisessä... ohan se aika kätevä tapa kyseenalaistaa kaikki, ja lähteä kyynisyyden loputtomaan kaivoon. Postmodernismi siis, pahimmillaan. Mähän nyt en ole humanisti vaan käyttis"tieteilijä" mutta tuli vaan mieleen.
ellauri204.html on line 574: Fredric Jameson (born April 14, 1934) is an American literary critic, philosopher and Marxist political theorist. He is best known for his analysis of contemporary cultural trends, particularly his analysis of postmodernity and capitalism. Jameson's best-known books include Postmodernism, or, The Cultural Logic of Late Capitalism (1991) and The Political Unconscious.
ellauri204.html on line 584: Douze points to Jameson for showing middle finger to postmodernism. Sehän on selvää sumutusta, kapitalismin siirtomaatavarakaupan savuverhoa. In his view, postmodernity's merging of all discourse into an undifferentiated whole was the result of the colonization of the cultural sphere, which had retained at least partial autonomy during the prior modernist era, by a newly organized corporate capitalism. Nimenomaan niin!
ellauri210.html on line 1310: It is based on Breton's actual "interactions" with a young woman, Nadja (actually Léona Camille Ghislaine Delacourt 1902–1941), over the course of ten days, and is presumed to be a semi-autobiographical description of his relationship with a patient of Pierre Janet. The book's non-linear structure is grounded in reality by references to other Paris surrealists such as Louis Aragon and 44 photographs. Tästä E. Saarinen lie ottanut postmodernia mallia.
ellauri214.html on line 573: Vähä vähältä Olgan tarinasta tulee yhä postmodernimpi ja talousliberaalimpi. Jutkuja pilkistää vähän joka nurkasta. Suomentaja käyttää uutta suomea: ympäri ämpäri, heidän päänsä näytti pieniltä. Kirja on millenniaalinen mutta Olga X-sukupolvea. Sofi Oksanen on sitä vielä 15vee nuorempi. Ei sekään ole enää lisääntymisikäinen.
ellauri246.html on line 539: Viimeiset 17 vuotta Brodsky asuu New Yorkissa Grinja-kylässä, ja jokainen kevät johtaa kirjallisuuden kulkua. Runoilija on naimisissa ja kutsui Anna-Marina tyttären Akmatovan ja Tsvetaevan kunniaksi. Neuvostoliiton totalitarismin kaatumisen tapahtumista Brodsky vastasi myönteisesti ja sanoi, että hän ei häpeä ensimmäistä kertaa entiselle kotimaalle. Samaan aikaan Farce Perestroika pakotti hänet luomaan postmodernin ironista tekstiä, joka perustuu Neuvostoliiton materiaaleihin, "Perestroika". Eipä kaveri lähtenyt takas Lenindgradiin vaikka oliskin ehkä päässyt. Mitäs sillä olis ollut siellä enää tekemistä, länkkäreiltä lähti leveämpi leipä.
ellauri246.html on line 541: On sanottava, että venäläisten ulkomaisten edustajien keskuudessa Brodski ei ole kaikki, on jotain lahjakkaitakin runoilijoita joiden joukossa on oikeita ympärileikattuja juutalaisia. Nimittäin Naum Korzhavin, Yuri TugaNovsky, Bakarhyt Kenegeev, Dmitry Basyshev, Lev Losev. Niistä, kuten metropoli runoilijoiden keskuudessa on realistit, modernistit, postmodernistit. Työskentelyssä suurin paikka vie talon arkkityyppejä luopuneesta kotimaasta. Esimerkiksi Nauma Korzhavin kirja nimeltä "kirje Moskovaan". Runko tunnustaa, että hän kirjoittaa ei länsi-lukijalle, ei ulkomaille. Hän on ajatuksia ja tunteita entisessä kotimaassaan ja kaikki, jotka luo vuosia maastamuuttona, näkee kirjeenä venäläiselle lukijalle, toivoo, että hänen tekstinsä tarvitaan jotain, he auttavat selviytymään ja muodostamaan.
ellauri285.html on line 42: Matti Pulkkinen: Romaanihenkilön kuolema – Raivokkaan postmoderni antiromaani hämmästyttää lukijansa. Tutustu Kirjojen Suomen vuoden 1985 teokseen onlinenä!
ellauri285.html on line 751: Alan David Sokal (/ˈsoʊkəl/; born January 24, 1955) is an American professor of mathematics at University College London and professor emeritus of physics at New York University. He works in statistical mechanics and combinatorics. He is a critic of postmodernism, and caused the Sokal affair in 1996 when his deliberately nonsensical paper was published by Duke University Press´s Social Text. He also co-authored a paper criticizing the critical positivity ratio concept in positive psychology.
ellauri288.html on line 350: Men in Aida is a homophonic translation of Book One of Homer's Iliad into a farcical bathhouse scenario, perhaps alluding to the homoerotic aspects of ancient Greek culture. It was written in 1983 by the language poet David Melnick, and is an example of poetic postmodernism. In 2015, all three books of the Iliad translated by Melnick were published by independent publishing house Uitgeverij under the title Men in Aïda.
ellauri297.html on line 561: Paskat tää on mitään postmodernismia, tää ei ole mikään romaani ollenkaan, vaan oikeistorasistinen paasaus. Patti on niin xenofobi ettei tahdo tavata sansibarilaisen nainutta "Lissua" ja sen mustaa miestä. Musta mies! Ne hakkaavat valkoiset rytmileikissä.
ellauri308.html on line 439: – Duginin väite on, että liberalismi ei enää (enää?) siedä toiseutta, Backman sanoo. Dugin pitää lännessä vallitsevaa postmodernia kulttuuria osoituksena länsimaiden rappiosta. Dugin vastustaa kyynisyyttä, hedonismia ja kaiken suhteellisuutta, joka hänen mukaansa luonnehtii liberaalia elämäntapaa.
ellauri332.html on line 197: Kun elokuvaan sisältyy kolme erillistä aikajunaa, "The Fountain" on varmasti hämmentävä. Tämä vuoden 2006 Buttin postmodernin kusilaariin perustuva elokuva sai katsojat vaatimaan selitystä monille hämmentäviä elementtejä nähdessään sen ensimmäisen kerran. Ohjaaja Maxim Gorki kuitenkin kieltäytyi pilaamasta elokuvan symboliikkaa antamalla selkeää selitystä. Hän sanoi: "Se on elokuva, joka on matka, ja se on matka, ja se on kokemus monien näiden kysymysten meditaation aikana." Jos katsot elokuvaa tuon sepustuxen läpi, voit nähdä, että siinä on kyse plörinästä, jolla sovitaan oman kuolevaisuuden kanssa.
ellauri340.html on line 137: Zygmunt Bauman (19. marraskuuta 1925 Poznań – 9. tammikuuta 2017 Leeds, Britannia) oli puolanjuutalaissyntyinen sosiologi, joka tunnetaan erityisesti holokaustin merkityksen tulkinnasta suhteessa moderniin sekä postmodernin konsumerismin tutkimuksesta.
ellauri340.html on line 141: Hänet ajettiin pois Puolan kansantasavallasta vuoden 1968 Puolan poliittisen kriisin aikana ja hänet pakotettiin luopumaan Puolan kansalaisuudestaan . Hän muutti Israeliin; kolme vuotta myöhemmin hän muutti Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Hän asui Englannissa vuodesta 1971, missä hän opiskeli London School of Economicsissa ja hänestä tuli sosiologian professori Leedsin yliopistossa, myöhemmin emeritus. Bauman oli yhteiskuntateoreetikko, joka kirjoitti niinkin monimuotoisista aiheista kuin moderniteetti ja holokausti, postmoderni kulutus ja nestemäinen nykyaika . Bauman oli vuosina 1945–1953 poliittinen upseeri sisäisessä turvallisuusjoukossa (KBW), sotilastiedusteluyksikössä, joka muodostettiin taistelemaan Ukrainan kapinallisarmeijaa ja Puolan kotiarmeijan jäänteitä vastaan. Täähän on nykytilanteessa vähän noloa. The Guardian -lehden haastattelussa Bauman vahvisti olleensa sitoutunut kommunisti toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen eikä ollut koskaan salannut sitä. Hän myönsi, että tiedustelupalveluun liittyminen 19-vuotiaana oli virhe, vaikka hänellä oli "tylsä" pöytätyö, jossa ei päässyt naganilla osoittelemaan kapinallista.
ellauri340.html on line 608: Jean Baudrillard ( UK : / ˈ b oʊ d r ɪ j ɑːr / BOHD -rih -yar, [41] USA : / ˌ b oʊ d r i ˈ ɑːr / BOHD -ree- AR, ranska: ʒʑʁʁ7 ] Heinäkuu 1929 – 6. maaliskuuta 2007) oli vähän apean seniori E. Saarisen näköinen ranskalainen sosiologi, filosofi ja runoilija, joka oli kiinnostunut kulttuurin tutkimuksesta. Hänet tunnetaan parhaiten mediaa, nykykulttuuria ja teknologista viestintää koskevista analyyseistään sekä hypertodellisuuden kaltaisten pellekäsitteiden muotoilusta. Baudrillard kirjoitti monista eri aiheista, mukaan lukien kulutus, talouskritiikki, yhteiskuntahistoria, estetiikka, länsimainen ulkopolitiikka ja populaarikulttuuri. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Seduction (1978), Simulacra and Simulation (1981), Amerikka (1986) ja Persianlahden sota (1991). Hänen työnsä yhdistetään usein postmodernismiin ja erityisesti poststrukturalismiin siitä huolimatta että Baudrillard oli vastustanut poststrukturalismia ja etääntynyt postmodernismista.
ellauri341.html on line 89: Kaipasin kuitenkin lisää ihan perinteisen modernistisen kerronnan hyveitä, jotka ovat välittyneet myös parhaille niin sanotuille postmodernisteillekin, tämä teos kun olisi varmaan takavuosina luokiteltu herkästi juuri sellaiseksi.
ellauri341.html on line 110: Kai Ekholm kuvaa tuoreessa kirjassaan Jörn Donner, Kuinka te kehtaatte (Docendo 2020) Donnerin omaelämäkertaa Mammuttia (Otava 2013) ”kirjanperkeleeksi”, jossa kerrottavaa on vain liikaa. Samaa voisi sanoa Teidän edestänne annettu -romaanista. Se pakenee kaikkia yksiselitteisiä määritelmiä aidon postmodernistisen romaanin tapaan sisältäen useita kirjoja yksissä kansissa. Teos on yhtä aikaa historiankirjoitusta, nykyajan kommentointia kuin myös salapoliisiromaanin aineksia sisältävää kulttuurihistoriaa. On harmillista kun kirjalla ei ole selkeätä genreä ja sitä lyytä 1-selitteistä määritelmää. Mikäköhän ikääntyvillä mieskirjailijoilla on, kun teoksien halutaan kattavan koko genreviuhka ja vähän enemmänkin?
ellauri348.html on line 319: Rorty postmodernistina uskoo menneiden metakertomusten, mukaan lukien kristillinen tarina, utilitarismi ja marxismi osoittaneen vääriä toiveita; että tollanen pelkkä teoria ei voi tarjota sosiaalista toivoa; ja että liberaalin ihmisen on opittava elämään ilman yhteisymmärrykseen perustuvaa sosiaalisen toivon teoriaa, ja vaan seppoilla talousliberaalina yxinyrittäjänä aivan simona. Sillä lailla ei ole ainakaan häiriöxi onnekkaammille oligarkeille.
xxx/ellauri056.html on line 618: Schelling muutti filosofisia kantojaan kuin väkkärä. Hälläpyörä olisi Sirkkis siitä sanonut. Sen luonnonfilosofia oli jotain vitun hermeneutiikkaa. Empiirisesti aivan pielessä. Toinen on antikartesiolainen näkemys omasta navasta. Pointtina ettei sini ja mini ymmärrä edes izeään. Siinä se on kyllä oikeassa. Size nakersi Hegeliä tavalla josta monet myöhemmät sekulit ml Kierkegaard, Marx, Nietzsche, Heidegger ym ym innostuivat. Ranskalaiset postmodernistit tyyliin Lacan, Derrida tai Adorno näyttää olleen saxalaisen idealismin karkeen manttelin perijöitä. Jälkiuudenaikaisia hämärämiehiä. Existentialistit kuten Eski Saarinen on perimmältään samanlaisia, Aalto yliopiston miehiä.
xxx/ellauri068.html on line 201: Borgesilla oli ehkä jotain jutkusukulaisia. Jerusalem-palkintokin kosahti. Hitleristä ja nazeista se ei tykännyt. Sillä oli kosolti vaihtoehtoisia tosioita joihin Pynchon ja muut postmodernistit on niin ihastuneet, plus määrättömästi noita sokkeloita. Kyllähän niitä on kiva tehdä Hoblan lastensivuilla, mutta too much is too much, kuten Pirkko sanoisi.
xxx/ellauri068.html on line 497: Oisko niin et Nipi on venyttäny tätä nidettä pitkäxi kuin Pezku pienenä eze pääsee täällä loppupuoliskolla rauhassa sepittämään rasvasia sadistisia porno- pikkulikkafantasioja, noinninko maailmankirjallisen postmodernismin valekaavussa? Kyl se taitaa olla kaiken muun ohella myös narsisti kun se kuvittelee ruiskahtavansa ulos omasta kikkelistään kuin joku Woody Allenin huppupäinen siittiö (siinon muuten toinen samanlainen notoorinen pikkupillunimuri, yhtä piipunrassikin).
xxx/ellauri068.html on line 514: Juurikin näin: nää paranoidit postmodernit paskansuoltajat on uskonnottomia uskontoheppuja! Ne ei kestä sitä ettei ne ole mitenkään tärkeitä. Tällästä siitä tulee kun on uskonnollinen ilman järjestettyjä toimituxia. Sit ne on kexittävä ize, leikattava ehjästä kankaasta. Tiimi-ihmisiä ilman tiimejä.
xxx/ellauri075.html on line 340: Täähän on kuin jotain postmodernismia. Nipsu tykkäisi. Modernismi oli maaltapaon filosofiaa. Maalaismoukka kulkee Manhattanilla niska kenossa. Sotkeutuu rattaisiin tehtaan liukuhihnalla. Kulttuurista tulee viihdettä, tehdasvalmisteista massojen oopiumia. Reklaamista puhumattakaan.
xxx/ellauri085.html on line 109: Eliskä osattiin sitä modernistipoppoossakin kypsentää pörkölttiä ennen post-post-postmodernismia.
xxx/ellauri085.html on line 294: Peterson's critiques of political correctness range over issues such as postmodernism, postmodern feminism, white privilege, cultural appropriation, and environmentalism. He contends that "proper culture" has been undermined by "post-modernism and neo-Marxism."
xxx/ellauri086.html on line 68: Nipsun postmodernismi oli sen mielestä sydämetöntä. Sori Wallu mut sellaselta tuntui tämäkin "hysteerinen realismi". Sentimentaalisuus sadismiin ja siisteysfobioihin yhdistettynä ei ole järin lämmintä.
xxx/ellauri091.html on line 459: Heidi Liehun kertomaa: Aivotutkimusten mukaan luovan kirjailijan aivokäyrät ovat samanlaisia kuin ihmisellä silloin, kun hän saa orgasmin. Perhosten valtakunnassa (1998) Heidi kritisoi postmodernin tieteenfilosofian aivorelativismia. Eiku arvo.
xxx/ellauri104.html on line 737: Ostin Sysmän kirjakahvilasta Pulkkisen esikoisromaanin Ja pesäpuu itki (1977) kun urbaani Löytty oli haukkunut agraarista Pulkkua ja emerituslammas Jyrki Nummi vuorostaan haukkunut Löyttyä. Se kuvaa pohjoiskarjalaista maaseutuyhteisöä. Sen päähenkilö on Pulkkisen omakuva, liimauxista irronnut nuorukainen. Pulkkinen synnytti kohua ruotiessaan kehitysapupolitiikkaa ja Suomen suhdetta Neuvostoliittoon postmodernissa teoksessaan Romaanihenkilön kuolema (1985).
xxx/ellauri125.html on line 428: From the start, critics complained about the ostensible sameness of Roth’s books, their narcissism and narrowness—or, as he himself put it, comparing his own work to his father’s conversation, “Family, family, family, Newark, Newark, Newark, Jew, Jew, Jew.” Over time, he took on vast themes—love, lust, loneliness, marriage, masculinity, ambition, community, solitude, loyalty, betrayal, patriotism, rebellion, piety, disgrace, the body, the imagination, American history, mortality, the relentless mistakes of life—and he did so in a variety of forms: comedy, parody, romance, conventional narrative, postmodernism, autofiction. In each performance of a self, Roth captured the same sound and consciousness. in nearly fifty years of reading him I’ve never been more bored. I got to know Roth in the nineteen-nineties, when I interviewed him for this magazine around the time he published “The Human Stain.” To be in his presence was an exhilarating, though hardly relaxing, experience. He was unnervingly present, a condor on a branch, unblinking, alive to everything: the best detail in your story, the slackest points in your argument. His intelligence was immense, his performances and imitations mildly funny. “He who is loved by his parents is a conquistador,” Roth used to say, and he was adored by his parents, though both could be daunting to the young Philip. Herman Roth sold insurance; Bess ruled the family’s modest house, on Summit Avenue, in a neighborhood of European Jewish immigrants, their children and grandchildren. There was little money, very few books. Roth was not an academic prodigy; his teachers sensed his street intelligence but they were not overawed by his classroom performance. Roth learned to write through imitation. His first published story, “The Day It Snowed,” was so thoroughly Truman Capote that, he later remarked, he made “Capote look like a longshoreman.”
xxx/ellauri137.html on line 57: Tapa, jolla Portin jankuttaa täydellisiä itsestäänselvyyksiä siitä, että luonnossa kaikki ei ole tarkoituksenmukaista, on kuin kehotus nuorelle biologille: ”Luovu toivostasi ymmärtää biologista maailmaa, painu kotiisi ja opiskele postmodernia filosofiaa ja vapaita taiteita!” Hyi helvetti! Pthui!
xxx/ellauri137.html on line 66: Hänen vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastaan 12 elämänohjetta tuli kansainvälinen bestseller, ja Peterson kiersi puhumassa ympäri maailmaa, Suomessakin. Saarnoissaan hän vastustaa ”postmodernisteja” ja opettaa nuorille miehille keinoja, joita noudattamalla heistä tulisi parempia isiä, aviomiehiä ja kansalaisia. Hänen oppinsa pohjautuvat erityisesti jungilaiseen sankarikertomukseen mutta myös evoluutiopsykologiaan. Hänen kirjansa ensimmäinen neuvo on seistä selkä suorassa – sen hyötyjä perustellaan hummerien käytöksellä. Seisovatko hummeripojat selkä suorassa?
xxx/ellauri137.html on line 72: Helsingin Sanomien tiedetoimituksessa aikoinaan evoluutiopsykologiaa popularisoinut tiedetoimittaja Marko Hamilo on kääntynyt entistä työnantajaansa vastaan. Hän oli vuonna 2017 perustamassa Oikea Media -nimistä konservatiivista ”vastamediaa”, jossa on kirjoitettu persumaisuuxia esimerkiksi islamista, maahanmuutosta, gettoutumisesta, Antifasta, ilmastonmuutoksesta, feminismistä, naisellisista miehistä, homoista, koronarokotteiden vaaroista sekä Ylen ja HS:n harjoittamasta sensuurista. Vuoden 2020 alusta Hamilo johti jonkin aikaa perussuomalaisten ajatuspajaa Suomen Perustaa. Hän oli toiminnanjohtajana puolustamassa ajatuspajan julkaisemaa neljäsataasivuista pamflettia siitä, kuinka ”rationalismin tappio” ja siitä seuranneet postmodernistiset ideologiat ovat ”kulttuurimädättäneet” Suomen julkisen keskustelun ja median. Pamfletin oli kirjoittanut kahdesti väitellyt abortinvastustaja Jukka Hankamäki. Feminismi-sanan johdoksia mainitaan kirjassa useammin kuin joka toisella sivulla, ja aatteen väitetään muun muassa tuhonneen naisen seksuaalivietin. Julkaisun jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti perivänsä takaisin teokselle myönnetyn 10 000 euron valtion-avustuksen. Tällaiset jordanpetersonit me ansaizemme.
xxx/ellauri149.html on line 91: Vuonna 1980 Saarinen tuli tunnetuksi ”punktohtorina” Jan Blomstedin kanssa kirjoittamansa kirjan Punk-Akatemia vaikutuksesta. Saarisen julkisuusura jatkui 1980-luvulla muiden kirjojen tukemana: M. A. Nummisen kanssa kirjoitettu Terässinfonia (1981), Epäihmisen ääni (1984), ja Erektio Albertinkadulla (1988). Saarinen levytti myös musiikkia. Vuonna 1984 julkaistiin albumi Filosofia (mukaan lukien laulu Poikarakkaus), jonka kappaleiden sävellyksistä vastasi valtaosin Paajanen ja teksteistä Saarinen itse.lähde? Saarinen myös palkittiin opetusansioistaan Helsingin yliopiston Eino Kaila -palkinnolla. Saarinen auttoi julkisuuteen ohjaamansa, itsensä tapaan poikkeuksellisen nuorena väitelleet filosofian tohtorit Heidi Liehun ja Pekka Himasen. Vuonna 1994 ilmestynyt Imagologies: Media Philosophy (yhdessä Mark C. Taylorin kanssa) on Saarisen kansainvälisesti tunnetuin teos. Imagologies käsitteli postmodernin kulttuurin mediafilosofiaa.
xxx/ellauri208.html on line 949: Toisaalta Idströmin proosa välittää postmodernia kuvaa maailmasta, jossa entiset totuudet ovat pettäneet, jossa todellisuutta on mahdotonta hallita ja jossa ulkoisen ja mielensisäisen todellisuuden väliset rajat hämärtyvät. Toisaalta esiin nousevat ennen muuta modernistiset teemat: ahdistus, kauhu ja kärsimys, nuo Anders Gärderudin virsikirjan lisälehdet. Idströmistä tulee ihmiselämän ja ihmissuhteitten raadollisten puolien – alistamisen, hyväksikäytön, väkivallan, julmuuden ja pahan olon – tarkkanäköinen ja pelkäämätön tutkija ja erittelijä. Pohjimmiltaan hänen teoksissaan on yhä uudestaan kyse rakkauden kaipuusta ja pyrkimyksestä selvitä elämässä usein ainoina suojina tunteitten tukahduttaminen ja epäonnistumaan tuomittu pyrkimys itseriittoisuuteen ja välinpitämättömyyteen. Hänen teoksensa käsittelevät yhtä aikaa modernia ja samalla ajatonta kokemusta ja antavat sille muodon. Kokemuksen luonteesta johtuen tuloksena ei ole kauneuden estetiikkaan, vaan modernin groteskin brutaaliin ja julmasti eläytymättömään estetiikkaan perustuvaa taidetta.
xxx/ellauri227.html on line 253: Eli ilmeinen oikeistoidealisti on tää Härpikin. Härpi on ilmeisesti kuullut jotain postmodernismista, eli että pitää olla epäluotettava kertoja. Joillekin se tulee ihan luonnostaan. Monipuolinen kulttuurivaikuttaja ja rakastettu tarinankertoja. Suomen uusin Heikki Hietamies.
xxx/ellauri295.html on line 56: Tämä albumi on vähän tämmöstä tingeltangelia, sitä sun tätä. Alkupuolella on Simon Tarsolaisen seikkailujen loppupuolta, jatkoxi ajattelin laittaa Patti Mulkkisten skandaalimaisen 80-luvun postmodernin romaanin antia. Seuraavassa numerossa sitten tulee Patin 90-luvun jouzenlaulun tunnelmia.
xxx/ellauri295.html on line 257: Ei me marssita Njevvostoliittoa eikä ketään vastaan vaan rauhan ja vapauden puolesta. Mitä tuubaa. Sanahelinää, Patti nostaa postmodernisti merkkiä. Natolippu salkoon liehumaan! In hoc signo vinces. Suomen vienti ryssiin on pudonnut 3/4 samalla kun vienti Kazakstaniin on 2 1/2 kertaistunut. BUAHHAHHAHA.
xxx/ellauri312.html on line 208: Vaikka termiä käytettiin ensimmäisen kerran aiemmin 1900-luvulla, Jean-François Lyotard nosti sen esiin vuonna 1979 väittäen, että postmodernille oli ominaista juuri epäluottamus "suuria kertomuksia" kohtaan (edistyminen, valaistuminen, vapautuminen, joillekuille jopa marxismi). joka oli ollut olennainen osa nykyaikaa. Hänen kriitikot huomauttavat kiusallisen tosiasian, että meta-kertomukset ovat selvästikin edelleen tärkeässä roolissa nykyisessä maailmassa.
xxx/ellauri356.html on line 204: Himskatti mikä sekopää. Hän on yksi merkittävimmistä poststrukturalismiin ja postmoderniin filosofiaan liittyvistä hahmoista, vaikka hän etääntyi poststrukturalismista ja kielsi sanan "postmoderni".
xxx/ellauri356.html on line 396: Hänen tunnetuimpia teoksiaan oli kriittinen teos Against Interpretation (1966). Susan plagioi sana sanalta jotain toista 1-lahkeista ja ohitti sen postmodernistisella hypnoottisella liikkeellä:
xxx/ellauri356.html on line 613: Minulle runoilija on ennen kaikkea kielen muusikko, hän häiritsee äidinkieltä ja/tai kansalliskieltä, koska hän tarttuu sen hermoon – ääni ja merkitys viritettynä, ja hän on erinomainen siinä, mitä ensimmäiset stoalaiset kutsuivat "sisäiseksi kosketukseksi": oikeios (kr. kotoutus), tämä käsittämätön tunne, joka yhdistää jokaisen ihmisen intiimimpään itseensä ja toiseen muodosta en siten ensimmäisen ääriviivan sille, mitä kutsumme "sopupelixi", "amor nostriksi" ja myöhemmin "ihmisroduksi" ja "veljeydeksi" tai postmodernimmin "tiimihengexi'.
xxx/ellauri363.html on line 777: Vaikka Jyrki on todennut, että valistus on "keskeneräinen projekti", hän väittää, että sitä pitäisi korjata ja täydentää, ei hylätä. Tässä hän etääntyy Frankfurtin koulusta ja arvostelee sitä, samoin kuin suurta osa postmodernistista ajattelua, liiallisesta pessimismistä, radikalismista ja liioitteluista. Eihän asiat nyt sentään niin kehnosti ole! Hänen modernismin ja kansalaisyhteiskunnan puolustaminen on ollut inspiraation lähde muille taantumuxen voimille, ja sitä pidetään tärkeänä filosofisena vaihtoehtona postmodernismin rikkalajikkeille. Hän on myös tarjonnut vaikutusvaltaisen lohdullisen analyysin myöhäiskapitalismista.
xxx/ellauri385.html on line 494: Fish yhdistetään postmodernismiin, paizi hän pitää itseään sen sijaan antifundamentalistina. Fish on izekin iloxensa huomannut, että vastoin pelkoja antifoundationalismin emansipatiivisesta lopputuloksesta, antiessentialistiset teoriat, jotka peukuttavat jotain pelleä "transkontekstuaalisen vertailukohdan puuttumista", käytännössä tähtäävät konservatiivisiin ja uuskonservatiivisiin eikä progressiivisiin päämääriin. Näin ollen esimerkiksi John Searle on tarjonnut selvityksen sosiaalisen todellisuuden rakentamisesta, joka on täysin sopusoinnussa sen hyväksymisasenteen kanssa, joka on "miehellä, joka on kotonaan yhteiskunnassaan, miehellä, joka on chez lui yhteiskunnan sosiaalisissa instituutioissa, yhteiskunnassa ... yhtä mukavasti kuin kalat meressä."
116