ellauri005.html on line 236: Sillä mitä joku yxilö haluu ei ole kuin epäsuora yhteys siihen mitä tapahtuu. Halut on geeneissä, ohjaus tulee ympäristöstä (Herb Simon), ei murkku ole fiksu, vaan sen pesä, murkkupolut. Niiden seurauxena luonnonhistoria menee miten menee, tieten tai tietämättä, muurahaismaisesti.
ellauri009.html on line 982: Kanin polut
ellauri033.html on line 604: Anteron oppipoika koittaa pohtia kylmästi kuin maisteri. Kuin ratkaisis geometrista ongelmaa synteettisesti. Izensä lopettanut Unto Remes kirjoitti väitöskirjan Pappuxesta, joka kexi sellaisia todistuxia. Niissä lisätään kuvioon apupiirroxia, joiden oikeutus on joku AE muotoinen axiooma. Sellaiset muodostaa logiikan ratkeamattomia osajoukkoja. Koska niistä apupiirroxista syntyy loputtomasti liian nopeasti kasvavia luuppeja. Nopeammin kuin mikään rekursiivinen funktio. Todellisia kasvuräjähdyxiä. Niinkuin ruutupaperin erilaiset samaan pisteeseen vievät polut. Todistuxet voi luetella muttei niiden vastakohtia. Ei tiedä milloin ezinnän voi lopettaa. Ne ovat deterministisiä muttei ennustettavia. Ne eivät ole mekaanisia.
ellauri041.html on line 268: Kaikki muurahaispolut, mitä kiviä tai kantoja ne kulloinkin kiertävätkin, vievät saalispaikalta pesään ja pesältä saalispaikalle. 7.5G (korjaan, 8G) termiittiä ei voi olla väärässä. Voi sitä termiittiä joka poikkee polulta. Se exyy tai sen syövät pedot tai loiset. Se ei tuo kortta kekoon eikä saa syötävää yhteismahasta.
ellauri043.html on line 4516: Usen me nukutaan taivasalla, ja me ei saada joka päivä hyvää huonepalvelua. Mezissä on muitakin varkaita. Pedot singahtaa koloistaan. Jyrkänteiden reunapolut on liukkaita. Tässä se! Mummi on tässä!
ellauri117.html on line 638: 3eulogētos o theos kai patēr tou kuriou ēmōn iēsou christou o eulogēsas ēmas en pasē eulogia pneumatikē en tois epouraniois en christō 4kathōs exelexato ēmas en autō pro katabolēs kosmou einai ēmas agious kai amōmous katenōpion autou en agapē 5proorisas ēmas eis uiothesian dia iēsou christou eis auton kata tēn eudokian tou thelēmatos autou 6eis epainon doxēs tēs charitos autou en ē echaritōsen ēmas en tō ēgapēmenō 7en ō echomen tēn apolutrōsin dia tou aimatos autou tēn aphesin tōn paraptōmatōn kata ton plouton tēs charitos autou 8ēs eperisseusen eis ēmas en pasē sophia kai phronēsei 9gnōrisas ēmin to mustērion tou thelēmatos autou kata tēn eudokian autou ēn proetheto en autō 10eis oikonomian tou plērōmatos tōn kairōn anakephalaiōsasthai ta panta en tō christō ta te en tois ouranois kai ta epi tēs gēs11en autō en ō kai eklērōthēmen prooristhentes kata prothesin tou ta panta energountos kata tēn boulēn tou thelēmatos autou 12eis to einai ēmas eis epainon tēs doxēs autou tous proēlpikotas en tō christō 13en ō kai umeis akousantes ton logon tēs alētheias to euangelion tēs sōtērias umōn en ō kai pisteusantes esphragisthēte tō pneumati tēs epangelias tō agiō 14os estin arrabōn tēs klēronomias ēmōn eis apolutrōsin tēs peripoiēseōs eis epainon tēs doxēs autou etc.
ellauri162.html on line 486: Proosan puolella Kikherneen sanahelinä, monimutkaiset vertaukset, käsittämättömät harhapolut eivät liioin innostaneet häntä. Häntä eivät toden totta temmanneet mukaansa tämän ylätyyliset apostrofit, patrioottisten hokemien ehtymätön vuo, paatokselliset juhlapuheet, jähmeä tyyli, mehevä ja rehevä mutta kuitenkin pyylevä, ytimetön, vailla selkärankaa - lauseen aloittavien adverbilitanioiden kamala kuona, ohuin konjunktiosäikein toisiinsa nivottujen pönäköiden lauseperiodien muuttumattomat formulat, saati uuvuttava mieltymys toistoon tyylikeinona. Toisaalta myöskään lakonisesta sahastaan tunnettu Caesar ei miellyttänyt häntä, sillä nähtävästi Ciceron äärimmäinen vastakohta tarkoitti vain niuhottamista ja kiristämistä, hedelmätöntä ynnäämistä, outoa ja täysin aiheetonta pidättelyä.
ellauri254.html on line 472: Erhellt die weiher und die bunten pfade. valaisee suohaukat ja polut kirjavat.
ellauri330.html on line 343: Brandes sanoo Kierkegaardista: "Tällä ironialla ei ole pelkästään nimen vuoksi yhtäläisyyttä Kierkegaardin kanssa, joka myös aristokraattisesti 'valitsee tulla ymmärretyksi väärin'. Nerouden ego on totuus, ellei siinä mielessä, että Kierkegaard haluaisi meidän ymmärtävän hänen ehdotuksensa: " Subjektiivisuus on totuus", silti siinä mielessä, että egolla on kaikki ulkoisesti pätevä käsky ja kielto vallassaan; ja maailman hämmästykseksi ja skandaaliksi ilmaistaan poikkeuksetta paradokseina. Ironia on "jumalallista rohkeutta". Näin ymmärrettyssä uskaluudessa on loputtomasti mahdollisuuksia. Se on vapautta ennakkoluuloista, mutta silti se ehdottaa mahdollisuutta uskalimman puolustamiseen kaikista mahdollisista ennakkoluuloista. Se on helpommin saavutettavissa, meille kerrotaan, naiselta kuin mieheltä." Kuten naisellisella puvulla, naisellisella älyllä on tämä etu maskuliiniseen nähden, että sen haltija voi yhdellä rohkealla liikkeellä nostaa helmat kaikkien sivilisaation ennakkoluulojen ja porvarillisen tavanomaisuuden yläpuolelle ja samalla kuljettaa itsensä viattomuuden tilaan. ja luonnon syliin'. Luonnon syli! Lurps! Jopa tässä mielettömässä tiradissa on kaiku Rousseaun äänestä. Näytämme kuulevan vallankumouksen trumpetin huudon; se, mitä todella kuulemme, on vain reaktion julistus. Rousseau halusi palata luonnontilaan, jolloin miehet kulkivat alasti poluttomissa metsissä ja elivät tammenterskojen päällä. Schelling halusi kääntää evoluution suunnan takaisin ikiaikoihin, aikakauteen ennen ihmisen kaatumista. Schlegel puhaltaa vallankumouksellisia melodioita naisen suureen romanttiseen "ihmetorveen".,,"
xxx/ellauri113.html on line 410: ja tuntisit polut sen majalle? haikaran hellyys?
xxx/ellauri235.html on line 220: The paths of glory lead but to the grave. Kirkkauden polut vievät vain hautaan.
xxx/ellauri235.html on line 402: Yksi runon pysyvistä paradokseista piilee ajatuksessa tyydyttävästä toteutumattomuudesta: kylä-Hampdens; mykkä, kunniaton Miltons; syyttömät maaseutuelämän Cromwellit. Paradoksin synnyttää Grayn näkemys ihmiselämästä, jota hallitsee ainoa sen sisältämä väistämättömyys, kuolema. Ennen tätä väistämättömyyttä ihmisen voitot muuttuvat merkityksettömiksi, sillä "kirkkauden polut", kuten kaikki polut, "johtavat vain hautaan". Hautaa vasten asetetaan kronikka tai epitafi, ja jälkimmäinen on runossa huomattavan monimutkainen. Se kehittyy eri modaliteettien kautta ennen kuin se lopulta nousee esiin runoilijan omana epitafina, johon teos päättyy. Kroniikan erityisiä ilmentymiä ovat "köyhien aikakirjat", "kerroksinen uurna", "heraldiikka kerskaus". "animoitu rintakuva", "heikko muistomerkki". Kussakin tapauksessa muistojen kohteet vähenevät määrittävän kontekstin vuoksi: köyhien aikakirjat ovat "lyhyitä ja yksinkertaisia", heraldiikan kerskaus "odottaa ... väistämätöntä hetkeä", kerroksinen uurna ja animoitu rintakuva eivät voi "Takaisin" sen kartanoon kutsukaa ohikiitävää henkeä", muistomerkki on "heikko". Sellaiset kuvat puhuvat turhuudesta. Silti se, mikä osoittautuu todella arvokkaaksi, on ihmissuhde. Grayn epitafien lukema on tiedossa: hän ei tuntenut näitä ihmisiä heidän eläessään; hän tuntee heidät heidän elämänsä mielikuvituksellisesta uudelleenluomisesta meditoimalla säilyneitä muistomerkkejä. köyhien aikakirjat ovat "lyhyitä ja yksinkertaisia", heraldiikan kerskaus "odottaa ... väistämätöntä hetkeä", kerroksinen uurna ja animoitu rintakuva eivät voi "Takaisin kartanoonsa kutsu ohikiitävää henkeä", muistomerkki on "hauras". ." Sellaiset kuvat puhuvat turhuudesta. Silti se, mikä osoittautuu todella arvokkaaksi, on ihmissuhde. Grayn epitafien lukema on tiedossa: hän ei tuntenut näitä ihmisiä heidän eläessään; hän tuntee heidät heidän elämänsä mielikuvituksellisesta uudelleenluomisesta meditoimalla säilyneitä muistomerkkejä. köyhien aikakirjat ovat "lyhyitä ja yksinkertaisia", heraldiikan kerskaus "odottaa ... väistämätöntä hetkeä", kerroksinen uurna ja animoitu rintakuva eivät voi "Takaisin kartanoonsa kutsu ohikiitävää henkeä", muistomerkki on "hauras". ." Sellaiset kuvat puhuvat turhuudesta. Silti se, mikä osoittautuu todella arvokkaaksi, on ihmissuhde. Grayn epitafien lukema on tiedossa: hän ei tuntenut näitä ihmisiä heidän eläessään; hän tuntee heidät heidän elämänsä mielikuvituksellisesta uudelleenluomisesta meditoimalla säilyneitä muistomerkkejä. Silti se, mikä osoittautuu todella arvokkaaksi, on ihmissuhde. Grayn epitafien lukema on tiedossa: hän ei tuntenut näitä ihmisiä heidän eläessään; hän tuntee heidät heidän elämänsä mielikuvituksellisesta uudelleenluomisesta meditoimalla säilyneitä muistomerkkejä. Silti se, mikä osoittautuu todella arvokkaaksi, on ihmissuhde. Grayn epitafien lukema on tiedossa: hän ei tuntenut näitä ihmisiä heidän eläessään; hän tuntee heidät heidän elämänsä mielikuvituksellisesta uudelleenluomisesta meditoimalla säilyneitä muistomerkkejä.
12