ellauri021.html on line 903: Sikanautapedia on perheystävällinen, siellä ajatellaan lapsia ja opetetaan totuus joulupukista: se on olemassa! No ei, ei ne sentään mene niin pitkälle. Tämmöstä löytyy sen sijaan kyllä:
ellauri022.html on line 132: Luisa tietää kuitenkin milloin se on mennyt liian pitkälle. Seuraavassa

ellauri022.html on line 938: Khosrow ja Shirin ( persiaksi: خسرو و شیرین) on persialaisen runoilijan Nizami Ganjavin (1141–1209), joka kirjoitti myös Laylan ja Majnunin, kuuluisan traagisen romanssin nimi. Se kertoo pitkälle kehitetyn fiktiivisen version tarinasta Sasanian kuninkaan Khosrow II: n rakkaudesta Armenian prinsessa Shiriniin, josta tulee Persian kuningatar. Olennainen kertomus on persialaista alkuperää oleva rakkaustarina, joka tunnettiin jo suuresta eepos-historiallisesta runosta Shahnameh ja muista persialaisista kirjailijoista ja suosituista tarinoista, ja muissa teoksissa on sama otsikko.
ellauri024.html on line 88: Tässä on jo vähän poliittisen välikysymyxen sävyä. Onnexeen jehovalaisten jehova voi vastata siihen myöntävästi. Näin pitkälle ei päästä tässä lehdykässä, jossa pitäydytään lähinnä kysymyksiin (A).
ellauri030.html on line 1021: Vähän se säätelee kristinuskonvastaisimpia pointtejaan, ettei joudu roviolle: ne sit Religionsspott... "Tiedän kyllä että kun on jumala, voi sallia izelleen kaiken, mutta tämä menee jo liian pitkälle." (Siis että tyhjästä nyhjästy syntinen ei saa palata tyhjään josta se on tehty, vaan saa kyydin kattilaan määrättömästi paistumaan.) Vähän sekavaahan tomismissa on, ettei lopputulos sittenkään riipu syntisäkiin tekosista, vaan että porukka on alunperin jo jaettu vuohiin sekä lampaisiin. Mut tästä dramaattisesta ironiasta on ollut puhe jo Calvinin kohdalla.
ellauri032.html on line 334: Kielen opetti jumala Aatamille, käski nimeämään otuxet. Vaan sanahan se on izekin, tai kolme sanaa: luota jumalaan. Logiikkaa ei juutalaisten jahwe Aatamille opettanut, vaikka osasi, ja osasihan Aatamikin päätellä seurauxista syihin, nimittäin uskottomaan Eevaan ja vällykäärmeeseen. Se on hyvä taito kun ezitään kivitettävixi syntipukkeja. Baabelissa mentiin kielitaidossa jo liian pitkälle, ja jumala hajoitti koko rakennelman alkutekijöihinsä. Siitä kiittää sitä vielä tänään tulkit ja kääntäjät.
ellauri032.html on line 657: Tämä liike alkoi kutsua itseään herrnhutilaisuudeksi, joka tarkoittaa "Herran hatun alla". Termi esiintyy ensimmäisen kerran lähteissä 1724. Zinzendorf suvaitsi hyvinkin erilaisia opillisia painotuksia, sillä uskon ytimessä ei hänen mielestään ollut puhdasoppi vaan sydämestä nouseva rakkaus Vapahtajaan. Yhteisöön kuului 1700-luvulla jopa viisisataa schwenckfeldiläistä. Yhteisö joutui kuitenkin viranomaisten hampaisiin. Jälkimmäisen tarkastuksen yhteydessä 1737 Zinzendorf pakeni pitkälle matkalle päätyen lopulta koloniaaliseen Amerikkaan. Herrnhutilaisuuden keskus Yhdysvalloissa sijaitsee Pennsylvanian osavaltiossa, Betlehemin kaupungissa. Samassa jossa Jeesus syntyi, ilmeisesti.
ellauri033.html on line 428: Pahimmassa tapauxessa tyypit vois olla ihan erilaisia eri luvuissa. No ei Hra Bourget ihan niin pitkälle mene, vaikka pitääkin kovaa melua ponin minän moneudesta. Useimmiten löytyy vaan kaxi minäehdokasta, esim. Robert Greslou, Loup-Garou ihmissusi, ompasusi joka löytää sisästään kaxi eri oliota, yxi selkeä älykäs rehellinen, kova henkisen työn tekijä, ja toinen pimeä, julma, impulsiivinen. Tai toi Rva de Tillieres, jolla on 2 heilaa, Poyanne ja Casai, jotka tyydyttää sen kahta eri jotain (en sentään sano aukkoa). Vaan Rva Moraine kirjassa Mensonges sisältää kolme persoonallisuutta. Siinä on yx joka tykkää luxuxesta, toinen joka tykkää lemmestä, ja kolmas joka haluu huomiota. Odottakaas! Kun Larcher päättelee: se on aika moni poni, abbe Taconnet vastaa doucement kuin Pirkko: Komplisoituko? ... tiedän, te käytätte nitä sanoja välttääxenne yxinkertaisempia. Se on vaan onneton joka on tunteittensa vallassa. Jos appi on oikeassa, mitä jää Hra Bourgetin zygologisista pölinöistä? Oikeassahan appi on, Suzanne on yxinkertainen elukka. Se mistä Hra Bourget tekee ison numeron koko kirjan pituudelta, voidaan tiivistää tähän: siinä kisailee sielu ja ruumis, enkeli ja nauta. Eikä siinä mitään, mut pitääx siitä tehdä tollasta zygologista sanasalaattia.
ellauri035.html on line 1184: Maailmanmies Critilo on haaxirikkoutunut Santa Helenan rannalle kuin Napsu. Siellä se tapaa Andrenion, luonnonäijän, joka on täysin sivistymätön. Yhdessä ne lähtee pitkälle matkalle kuolemattomien saarelle, jonne vie elämänpituinen okainen tie.
ellauri041.html on line 843: näin pitkälle unennäössään.

ellauri048.html on line 822: Vuonna 1879 kyläsepän ilmestymisen jälkeen paikalliset koululaiset Cambridgessa lahjoittivat pitkälle kaverille tuolin joka oli tehty siitä leviävästä kastanjapuusta, se kun oli äskettäin kaadettu. Tuolin tyynyn alla on messinkilevy jossa lukee mm. "Tämä leviävästä kastanjapuusta tehty tuoli on Cambridgen lasten lahja kiitoxexi pitkälle häiskälle". Oikeesti se seppä ei ollut savunaama, vaan pitkän häiskän esi-isä. Siitä lähtien pitkä häiskä otti asiaxeen kuzua koulutyttöjä työkkäriinsä kazomaan "leviävää tuolia". Se kirjoitti myös runon nimeltä "Mun nojatuolista". Brattle streetillä Cambridgellä on kivi osoittamassa leviävän kastanjapuun paikkaa. En muista huomanneeni sellaista.
ellauri049.html on line 205: Uuno Kailas lähti parantolamatkalle Nizzaan marraskuussa 1932. Kuitenkin pitkälle kehittynyt keuhkotauti sekä Kailaan seikkailut Pariisissa ja Berliinissä ennen sanatorio Villa Constanceen saapumista veivät viimeisen mahdollisuuden parantumiselta. Runoilija Uuno Kailas kuoli 22.3.1933, viikkoa ennen 32-syntymäpäiväänsä.
ellauri049.html on line 328: À mon amour profond et doux comme la mer, tai siis mun pitkälle pehmeälle munalle,
ellauri050.html on line 658: Lexa opiskeli enon rahoilla ja pääsi pitkälle. Taloustieteilijä,

ellauri050.html on line 815: Kirjan tapahtumat olivat tuttuja ja työnteon eetos syvä. Soljuva kieli hiveli kaupungissa kärvistelevän korvaa. Puolanka on Kajaanin pohjoispuolella, Iijoelle on siitä vielä aika matka pohjoiseen, Oulun korkeudelle. Ritva ei aavistanut, että ahmien luettu kirja veisi hänet vielä pitkälle tutkimusmatkalle. Ja että Päätalo auttaisi hänet samalla ylös elämän suurimmasta murheesta.
ellauri051.html on line 1348: 748 Approaching Manhattan up by the long-stretching island, 748 Lähestymme Manhattania pitkälle ulottuvan saaren varrella,
ellauri058.html on line 269: Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 1980-luvun alussa runoudella. Hänen esikoisteoksensa on vuonna 1982 julkaistu runokirja Harmittavat takaiskut, joka on tunnelmaltaan, miljööltään sekä aiheiltaan hyvin suomalainen. Vuonna 1985 ilmestynyt teos Kuka pelkää mustaa miestä esittelee arkisia aiheita. Kirjojen teemoja ovat yksinäisyys ja rakkaus, mutta runojen perussävy ei ole pessimistinen tai surullinen, vaan lähinnä ironinen. Runokokoelmat Hot (1987) ja Runokirja (1988) ovat edellisiäkin vauhdikkaampia, arkisempia ja humoristisempia. Niissä on sama henki kuin hänen aikaisemmissa teoksissaan. Hotakaista on kutsuttu jo esikoiskokoelmastaan asti ”velmuksi kielipeluriksi”, joka käyttää paljon vertauksia ja sanaleikkejä ja vie niiden käytön pitkälle. lähde? Vuonna 1989 Hotakainen sai Runokirjasta Kalevi Jäntin palkinnon. Kielipelimies, sehän on kuin tämä paasaaja.
ellauri062.html on line 44: Kun tulin ensi kerran Keniaan, liikkui riistaa tasangoilla niin pitkälle kuin silmä kantoi. Mezästin leijonia nykyisien kapunkien paikoilla ja ammuin norsuja maan ensimmäisen rautatien vetureista. Yhden miehen elinaikana olen nähnyt aarniomezän muuttuvan viljelysmaaxi ja ihmissyöjäheimoista tulevan tehtaantyöläisiä. Minulla izelläni on ollut hieman osuutta tähän muutoxeen, sillä brittihallitus palkkasi minut karsimaan vaarallisia eläimiä niiltä seuduilta, jotka "oli päätetty" raivata viljelyxelle.
ellauri062.html on line 376: – Hankimme kaiken tarvittavan näytön sanoi poliisi. Menimme jopa niin pitkälle, että viimeisen iskun jälkeen laskimme roskapusseista kaikki käyttämämme kondomit. Niitä oli 311 kappaletta. Oveen laitettiin varmuuden välttämisexi munalukko yöksi.
ellauri064.html on line 477: Roope Scrooge Ankka (ent. MacAnkka) (12. toukokuuta 1887, Glasgow – 21. tammikuuta 2007, Ankkalinna) oli maailman rikkain henkilö ja Life-lehden listan mukaan Maailman historian suurituloisin, joka ei urallaan tehnyt lahjoituksia (paitsi Yhdysvaltain asevarustamolle). Hän oli myös yksi maailman iäkkäimmistä henkilöistä sekä vanhin elossa ollut sotanorsu ja Hitler. Vuoteen 2020 mennessä hän olisi ollut maailman vanhin ankka. Eikä siinä kaikki! Yhdysvaltalaiset ja englantilaiset tiedemiehet ovat löytäneet 425 miljoonaa vuotta vanhan fossiilin, jolla on maailman vanhin penis. Tälle 5 millimetriä pitkälle oliolle on annettu nimeksi Colymbosathon ecplecticos, joka tarkoittaa ällistyttävää uiveloa, jolla on suuri penis.
ellauri065.html on line 623: Must vähä tuntuu että s.594 Juotikas loppuviimein kääntelee omaa poliittista hyrräkompassia. Ei liene satsumaa että sen miälestä vasemmisto joutui exyxiin kuin pieru yleisliittolaisten heittäessä nurkkaan pyyhkeensä. Silloin (89) Juotikas oli pikkupoika (13vee). Vaikka se ois halunnutkin vasemmistokapinoida kalkkilaivan kapteenia, se oli ihan liian myöhästä. Nyt on valittavana enää talousliberalismi ja oikeistopopulismi. Tai sitten pansatanismi, johon Juotikas taitaa olla kallellaan. Revi siitä. Ketään ei saada vastuuseen. Yhteisöllinen häpeä leviää koko ihmiskunnan päälle kuin löysä pieru. Eipäs kun koko luomakunnan päälle. No nyt kuule Juotikas alkaa mennä vähän liian pitkälle! Pidä häpeäsi izelläsi. Meillä ei häpeillä! Pulinat pois! Mölyt mahassa!
ellauri077.html on line 192: Muze menee niinkuin sadussa Pekka ja susi. Kun on tarpeexi monta kertaa petetty, ei auta minkäänlainen vakuuttelu. Naapuriin voi luottaa just niin pitkälle kun sen jaxaa heittää. Turha siinä on enää painaa käpäliä rintapieliin ja tervehtiä lippua. Tai niinkun siinä episteemisessä kompatehtävässä jossa oli tyyppi joka puhui aina totta, tyyppi joka aina valehteli ja piti selvittää kumpi oli kumpi. Se onnistuu jos muuttujia ei ole liikaa. Jos tyypit puhuu totta ja valehtelee randomisti, no hope.
ellauri078.html on line 263: Viikinkikansojen yhteistuotanto Silta jahtaa mastermind rikollista anglosaxisesti. Hämmästyttävää miten pitkälle Tanska ja Ruozi on päässeet jenkkien apinoinnissa. Eikä ihme niiden yhteiskunnat on jo melkein samanlaisia epätasa-arvoisia valkoinen kermaperse/märkäselkä mamu pyramiideja. Poliisiautot ja ambulanssit ulvoo kaduilla, siirannäköiset rynnäkköpoliisit räimii märkäselkiä jotka lajittelee sekaisessa kaupassa syötäväxi kelpaamattomia vihannexia.
ellauri093.html on line 414: Helluntaiystävien lehti Voitto-Sanoma ilmestyi pitkälle 80-luvulle asti. Sen päätoimittaja oli Vilho Pylkkäsen kuoleman jälkeen vuodesta 1958 alkaen hänen poikansa Olavi Pylkkänen. Kuvaavaa on, että lehdessä ei erityisemmin määritellä julkaisutahoa. Aikaisemmissa lehdissä tulee selitteenä nimen alla HENGELLINEN KUUKAUSIJULKAISU, myöhemmissä HENGELLINEN AIKAKAUSLEHTI. Lehti ilmestyikin alkuvuosikymmeninä kerran kuussa.
ellauri093.html on line 604: Mutta pappilassa ei sopisi käydä kuin pihalla. Povisen entinen kappalainen, pastori Thorkil Skat Rørdam on uskonluopio. Sitä ei voinut aavistaa. Niin pian Kari Povisen kuoleman jälkeen! Ja Rørdamin puoliso vielä Birkedalin tyttärentytär! Siinä on pahalla vaatturilla sormensa pelissä. Vaaliseurakunnan perustamisen aikaan kirkon papit olivat järkiuskoisia ja vaalirovasti hihhuli. Nyt oli kaikki kääntynyt nurinkurin, Rørdamista oli tullut luopio joka ei enää pitäytynyt edes apostoliseen uskontunnustuxeen. Osa seurakunnasta oli sanoutunut irti ja muodostanut uuden grundtvigilaisen seurakunnan, johon Povisen leski tyttärineenkin nyt kuului. Se jäi valitettavasti vaille kirkollista omaisuutta. Selkkauxet eivät tähänkään päättyneet. Rørdam yltyi niin pitkälle, että valtionkirkko erotti hänet papinvirasta - mutta osan Ryslingen ystävistä hän oli lumonnut kannattajixensa, jotka yhä pysyivät hänen "seurakuntanansa". Tämmöstä tää aina on, yhtä käsirysyä. Meemipeikot taistelevat reviireistä kuin kopallinen suokukkoja.
ellauri093.html on line 869: Vapaakirkolliset nuoret olivat kuzuneet Dolmenit maakuntakiertueelle Suomeen. Dickille kelpasivat kaikki kirkot, se ei ollut minkään Augsburgin vaivainen. Hilja läxi Vammelsuuhun ischiastaan hoitamaan (näin pitkälle tässä on jo menty ajassa) ja kuzui Dickin käymään Vammelsuun kuumilla hiekoilla. Oli elokuu ja paras sesonkiaika oli ohize; se oli mennyt Hiljalta sivu suun kun lanko Kaarle sattui kuolemaan epäsopivasti heinäkuussa. Kaarlesta oli aina kaikenlaista harmia.
ellauri097.html on line 735: And then he flew as far as eye could see, Ja size lensi eteenpäin niin pitkälle kuin silmä kantoi,
ellauri097.html on line 782: And looked down one as far as I could ja kazoin toista niin pitkälle kuin voin
ellauri109.html on line 256: Eskin papereilla ei pitkälle pötkitty. Olikos Simone Weilkin homo? No se oli kristityxi käännytetty jutku ja aspergeri, mutta sexuaaalisesti tiettävästi aika lukossa. Painovoimasta ja armosta se sepusti. Painovoima vetää alas kullinnuppia, kaippa armo nostattaa sen taas kohti taivasta. Simonen veli oli se matemaatikko. Simone oli vaan mystikoiden poimija.
ellauri110.html on line 660: Hande haluaa kysyä mitä oli ennen kun ei ollut mitään. Kumpi oli ennen muna vaiko kana? Se jää kysymään väärin asetettuja kysymyksiä kuin Impi Loiskeen vekkari, joka lähti väliin aina laukalle. Se on höperömpi kuin "jopa ize Hawking". Ei tolla tyylillä pitkälle pötkitä. Sillä on yhtä pieni pää kuin Nalle Puhilla.
ellauri111.html on line 884: Lantian ym. (2017) mukaan salaliittoteorioihin vahvasti uskovat ihmiset ovat muita todennäköisempiä yliarvioimaan asioiden tapahtumisen todennäköisyyden, näkemään liian helposti asiayhteyksiä paikoissa, joissa niitä ei ole olemassa, sekä he ovat keskivertoa vähemmän analyyttisia ajattelussaan. Salaliittoteorioihin uskovilta puuttuu Thomasin (2013) mukaan arvostelukykyä ja he ovat herkkäuskoisia ja vetävät yksittäistapauksista liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Heidän näkemyksensä vahvistuu todisteista riippumatta silloin, kun moni muukin ihminen on samaa mieltä.
ellauri112.html on line 49: Kysymys siitä, onko sielua pidettävä ykseytenä vaiko moninaisuutena, on, voimme sanoa, aina ollut filosofien harrastuksen polttopisteessä. Sehän oli myös niitä kohtia, joissa vanhojen empiristien ja ratsionalistien mielipiteet jyrkimmin menivät vastakkain. Descartes'n »anima», »substantia cogitans», samoinkuin Leibniz'in »monadi» ovat aina säilyttäneet viehätysvoimansa spiritualistisissa mielissä, joille oppi ehdottomasti yksinkertaisesta ja jakamattomasta sielu-ykseydestä, sielunelämän muuttumattomasta 'kannattajasta' on ollut mieleinen, heidän kuolemattomuustoiveitaan ja metafyysillisen dualismin oppiaan tukevana. Epäilemättä jonkunverran hedelmällisempi on ollut englantilainen empirismi, jota sielutieteessä n. s. »assosiatsio-psykologia» on kannattanut. Tämä suunta, sellaisena kuin sitä ovat edustaneet Englannissa varsinkin Hume, Stuart Mill ja Bain ja Ranskassa Taine on kieltämättä päässyt huomattavan pitkälle pyrkimyksissään kohti varsinaista tieteellistä psykologiaa. Mutta toiselta puolen oli sen sielutieteellinen peruskäsitys--tapa käsittää sielunelämä erillisten mielteiden kokoomukseksi ja selittää sielulliset synteesit pelkästään näiden erillisten mielteiden mekaanisten yhtymisten, s. o. assosiatsioiden kautta--tämä käsitys oli epäilemättä tosiasioille väkivaltaa tekevä. Tämä kävikin ilmeiseksi m.m. sen kautta, että sekä Hume että Stuart Mill nimenomaan tunnustivat seisovansa voimattomina tärkeimmän sielullisen synteesin, minuuden, edessä ja myönsivät olevansa kykenemättömiä sen syntyä selittämään.
ellauri112.html on line 143: Selvemmin Nietzschessä, joka opillaan orjamoraalista antoi häpeällisen leiman lähimmäisrakkauden ajatukselle. »Tulkaa koviksi!» »Kuolema heikoille!» Heikot on muserrettava »hurjalla julmuudella»... Emme voi tulla »yli-ihmisiksi» muuta kuin nutistamalla luonnon »tusinatavaran». Ne, jotka tahtovat veljellistä yhteiskunnan järjestystä, tuomitsee hän »yhtäläisten oikeuksien kääpiö-eläimiksi». Ja joskaan uuden elämän-tieteen edustajat itse eivät mene yhtä pitkälle, käy heidän ajatuksensa samaan suuntaan. Haeckel lausui v. 1877: »Darwinismi ei ole demokraatinen ja vielä vähemmän sosialistinen. Sen tendenssi voi olla yksistään ylimysmielinen. Oppi luonnollisesta valinnasta opettaa meille, että ihmiselämässä, aivan samoin kuin eläinten ja kasvien elämässä, ainoastaan pieni vähemmistö voi elää ja kukoistaa. Suurten joukkojen täytyy kuolla nälkään tai sortua kurjuuteen... Julma ja armoton olemassaolon taistelu, joka riehuu kautta koko elävän luonnon ja jonka luonnonlakien mukaan täytyy riehuta, tämä lakkaamaton ja säälimätön kilpailu kaikkien elävien olentojen välillä, on kieltämätön tosiseikka. Vain pieni vähemmistö voi jäädä eloon... Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut», lisää Haeckel, antaen päinvastaiseen käännetyn merkityksen tälle evankeliumin sanalle. Kuinka pimeäksi luonnonnäkemys oli käynyt, siitä antaa edelleen Darwinin toisen »adjutantin», englantilaisen professori Huxleyn lausunto (1888) hyvän käsityksen. Luonnon ikuinen taistelu, sanoo hän, jossa voimakkaimmat, nopeimmat ja viekkaimmat jäävät eloon taistellakseen taas seuraavana päivänä ja kärsiäkseen, sillä kärsimys on sekä voitettujen että voittajien palkka, tämä taistelu »tapahtuu jokaisessa maailman kolkassa, tuhansia kertoja joka minuutti, ja jos korvamme olisivat kyllin tarkkoja, kuulisimme loppumatonta huutoa, jommoista Dante kuuli helvetin portilla...»
ellauri112.html on line 166: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri112.html on line 170: --Jos mielikuvituksessamme käymme läpi kaikki käsitykset todellisuuden rakenteesta, mitä mahdollisesti tunnemme, on helppo huomata, että eräällä niistä on aivan erikoinen viehätysvoima ymmärryksellemme, johtuen sen erinomaisesta ainakin näennäisestä selvyydestä. Se on se käsitys, että mikä on olemassa on tyhjä tila ja siinä olevat ja liikkuvat kappaleet. Uudemmista ajattelijoista on varsinkin Henri Bergson koettanut ottaa selvää siitä, mihinkä tämän »esineellisen» käsitystavan viehätysvoima perustuu. Hän on sitä mieltä, että sen perusta itse asiassa on käytännöllinen, biologinen. Niiden syitten joukossa, jotka ovat vaikuttaneet, että juuri ihminen on kohonnut maapallon herraksi, on epäilemättä yhtenä kaikkein tärkeimmistä se, että ihminen, älynsä avulla, on oppinut käyttämään kiinteitä kappaleita työkaluina ja aseina. Ihmisen nimi ei pitäisi olla homo sapiens vaan homo faber, s.o. seppä (sanan laajimmassa mielessä). Mutta tästäpä syystä onkin ymmärryksemme niin syvästi ja pääsemättömästi rakastunut kiinteisiin kappaleisiin, esineellisyyden aatteeseen. Syvä vaisto, syvempi kuin logiikka ja tosiseikat, ajaa meitä kaikkialla viemään läpi tämän aatteen, ja jos tälle taipumukselle annetaan täysin vapaat kädet, on tulos ennakolta määrätty, nim. materialismi. Kun kreikkalainen Demokritos paljon yli kaksituhatta vuotta sitten loi ensimäisen atomiopin suunnitelman, toimi hänen ajatuksensa tämän »esineellisyyden» vaiston ajamana: miten luonnolliselta tuntui kuvailla, että kaikki oleva on pienen-pienistä kiinteistä kappaleista kokoonpantu, samanlaisista kuin ne joita me joka päivä kivien ja puupalojen muodossa pitelemme käsissämme ja jotka ovat meille niin tuttuja ja selviä. Ja sama vaisto elää meissä vielä tänä päivänä. Mutta harvoin on tämä vaisto saanut sen pahempaa kolausta kuin yllämainittujen luonnontieteen uudempien tulosten kautta. Siinä suhteessa on noilla tuloksilla kerrassaan vallankumouksellinen luonne. Jos ne vakiintuvat ja jähmettyvät totuuksiksi, on materialismin aika ikipäiviksi mennyt. Eihän meillä ole minkäänlaista mahdollisuutta saada mielikuvitustamme tyydyttävää, havainnollista, »esineellistä» käsitystä sellaisista suureista kuin eetteri eli painoton aine, elektronit, joilla ei ole massaa j.n.e. Ne ovat puhtaita käsitteitä, merkkejä, symboleja. Jos yritämme tehdä niistä jotain havainnollisia todellisuudenkuvia, syntyy ristiriitasia sekasikiöitä, jotka todistavat pelkästään »esineellisen» älyntaipumuksemme kömpelyyttä. Mutta samalla todistaa tämä kuinka suunnattoman pitkälle luonnonilmiöiden tieteellinen analyysi itse asiassa on mennyt. Se todellisuus, jota luonnontiede näissä uudemmissa tuloksissaan käsittelee, ei enää ole varsinaisesti aineellinen; se on kaukana meidän esineellisten käsitystapojemme saavuttamattomissa, todellisuutta, jota ei silmä näe eikä käsi kosketa, mutta jonka matemaatiset suhteet on noihin merkeillä ja symboleilla ilmaistu. Muinaiset pythagoralaiset sanoivat, kuten Aristoteles kertoo, että lukujen aineksista on koko maailmankaikkeus kokoonpantu. Mielestäni voi uusi luonnontiede nähdä edelläkävijänsä, ei materialistisessa Demokritoksessa, vaan Pythagoraassa. Samanlaiseen epähavainnolliseen, puhtaasti käsitteelliseen todellisuuden käsitykseen kuin Pythagoraalla näyttää olleen, tuntuu myös uusi luonnontiede johtavan. Ajatus on kaikki, niin lopettaa Henri Poincaré, meidän aikamme luonnontutkijoista kaiketi edustavimpia, erään aikaisemman teoksensa.
ellauri115.html on line 492: Mut hei, kuka mä oon? Mikä oikeus mulla on päättää mitään? Mikä ratkaisee mun kannanotot? Jos ne on väistämättömiä, jos ne johtuu mun saamista vaikutelmista, enxmä tuhlaa voimiani sellasissa tutkimuxissa; ne toteutuisi ilman mun puuttumista asiaan. Mun täytyy six ekana kääntää silmät kohti omaa napaa ja tutustua instrumenttiin jota aion käyttää, ja selvittää miten pitkälle se on luotettava. [Tää on nyt vähän toistoa toiselta idealistilta Cartesiuxelta, koittakaa jaxaa kuunnella...]
ellauri115.html on line 547: Jos organisoidut ruumit yhtyvät sattumalta kaikilla mahdollisilla tavoilla ennenkuin ne päätyy joihinkin asentoihin, jos vazoja tehdään ilman suita, jalkoja ilman päitä, käsiä ilman käsivarsia, epätäydellisiä elimiä kaikenlaisia jotka kuoli sukupuuttoon koska ne ei saaneet sitä sinne, mixei tollaia epäonnistuneita yrityxiä ole nähtävissä tänä päivänä? [Nojoo, haha, huono läppä, mä en kelpaa esimerkixi.] Mixi luonto on lopulta päätynyt lakeihin joista se ei ensin ollut selvillä? Mun ei pidä yllättyä jos se mikä on mahdollista tapahtuisi, ja jos tapahtuman epätodennäköisyyttä kompensoi yritysten lkm. Olkoon niin; silti jos joku sanois mulle et tuu kazomaan, 10.000 apinaa kirjoitti just kirjoituskoneella koko Aeneidin, mä en viizisi edes kazoa sinnepäin. [No Aeneidi on niin kehno ettei siihen tarvizis edes 10 apinaa.] Sä sanot että mä unohdin montako yritystä sallittiin. Mutta miten monta yritystä tarvittaisiin että se olis edes vähänkin todennäköistä? Omasta puolestani ainoa mahdollinenn oletus on että mahixet on ääretön vastaan yxi että lopputulos ei ole sattumaa. [Tää laskelma ei oo mun oma, mä nyysin sen Pascalin Blaiselta.] Tän lisäxi, sattumanvaraiset yhdistelmät ei tuota muuta kuin samanlaisia tuloxia kuin yhdistettävät elementit, niin että elämää ja organisaatioita ei tuoteta atomien virrasta, ja kemisti joka tekee yhdisteitä ei koskaan tuota niille ajatuxia ja tunteita koepullossa [nojoo nojoo, koepullolapsia ei lasketa. Jalkanuotti: Voisko joku uskoa, ellei olis nähnyt, että apinoiden älyttömyys vois mennä niin pitkälle? Amatus Lusitanus väittää että se näki tuuman korkuisen pikkumiehen lasipullossa, jonka Julius Camillus prometheusleiriläisen lailla oli tehnyt alkemistina. Paracelsus (Asioiden luonnosta) opettaa metodin millä voi tehdä näitä pikkumiehiä, ja se väittää että pygmit, faunit ja nymfit on tehty kemiallisesti. Ei kai siinä muuta tarvita, paizi ehkä osoittaa että orgaaninen aine kestää tulta ja sen molekyylit säilyvät kuumimmassa uunissa. Kuumimmassa uunissa ei säily ikuisuuxia kuin syntisraukan sielu tulijärvessä. Vaikka Voltairen, ottaaxemme vaan yhden esimerkin.]
ellauri115.html on line 1070: Kyltää aika pitkälle menee niin et noi overtit narsisti on miehiä ja kovertit naisia. Mitähän sekin sitten todistaa. Kai ne on niitä samoja jotka vaihtaa vaan strategiaa valtakuvion mukana.
ellauri118.html on line 132: This website uses cookies to ensure you get the best experience on our website. Learn more. Got it! fi.desertanglican.org. Saisiko olla kexejä? Saisiko olla veiziä? Tättilillukka! Ajetaan autolla pitkälle!
ellauri119.html on line 35: Onko mikään enää pyhää? Saattaa arvella näiden paasausten lukija, jos jaxaa lukea näin pitkälle. Ja vastaus on, kyllä on! Batman ja Robin sarjassa mainitaan ainakin 50 pyhää asiaa.
ellauri119.html on line 782: Suomen pankkialan ykkösnimi Björn Wahlroos on tunnustanut, että venäläis-yhdysvaltalainen Ayn Rand vaikuttaa isosti hänen ajatteluunsa. Olisi tärkeätä tietää, miten syvälle ja pitkälle Wahlroos on omaksunut aynrandilaisen maailmankuvan. Wahlroos kuitenkin kieltäytyi haastattelusta MOT: Nainen Wahlroosin takana -ohjelmaa varten. Oli 60-vuotissyntymäpäivä ja muita kiireitä.
ellauri131.html on line 100: Inkerinsuomalaisten viha venäläisiä kohtaan meni myös saksalaisten mielestä usein liian pitkälle. Tästä esimerkkinä SS-joukkojen turvallisuuspalvelun (SD) perustelu inkerinsuomalaisen Mikko Fedotowin erottamiselle armeijan palvelusta.
ellauri132.html on line 558: she pouted hiän työnsi huulet pitkälle
ellauri133.html on line 353: Njuu onhan se kynäilty nätisti ja sievästi, verrattuna ainaskin noihin edeltäviin sikailuihin, mutta ihan sama miten paljon siinä on sieviä sanoja, lintujen kazelua, laiskanpäiviä lukien hassuja kirjoja, tai runoutta, se on silti 7-sivuinen ala-asteen ryhmäsexisessio. Tälläsellä pääsee kyllä pitkälle.
ellauri141.html on line 207: Vähän kirjallista arvoa on Horatiuxen muutamilla Arkhilokhoxen sävyyn muodostelemilla häväistysrunoilla, joista toiset ovat häikäilemättömän realistisia ja suorastaan sukupuolikuria loukkaavia. Näiltä runopukuun puetuilta henkilökohtaisilta hyökkäyxiltä, joilta puuttuu kokonaan esteettinen perustunnelma, täytyykin hyvin suuressa määrässä kieltää varsinainen kaunokirjallinen arvo. Ne ovat yxinkertaisesti mauttomia. Toisinaan voi H. mennä jopa arveluttavan pitkälle. Pitkäköhän Flaccuxella oli jäykkänä? Sitä ei moni tiedä ja harva arvaa. Tuskin muisti izekään.
ellauri141.html on line 341: Pientä epäselvyyttä vallizee siitä oliko Flaccus sittenkään epikurolainen vaiko ize asiassa salastoalainen. Bisexuaaliko vaiko vaan asexuaali? Ehkä molempia. Satiiri tulee sanasta satura, roomalainen rosolli. Kaiken kaikkiaan voi sanoa että Flaccus oli vitun kuivakka, lähes Kimmo Koskenniemi-luokan pedantti. Häneltä puuttuu välittömyyttä, lainataxemme Eero Kivikaria. Vaikka toisinaan Horatius voi mennä suorastaan arveluttavan pitkälle, kuten esimerkixi epoodeissa 8 ja 12. Blame Horace’s snaky, samba-like rhythms and the culture that spawned the poems. Horace is fond of wordplays, including subtly allusive bilingual wordplays.
ellauri142.html on line 917: Eli tää menee ihan sen mukaan miten pitkälle kukin on eusosiaalistunut.
ellauri151.html on line 660: Tässä yhteydessä on muistettava se vanha huomio, että peliteoria pelaa sillä oletuxella että pelaajat ei ole osa peliä. Eli niiden toimintaa ei ole rajoitettu säännöillä ainakaan niin pitkälle että niillä on vaan 1 pelitapa; muuten ei koko teoriaa edes tarvita. Tää liittyy tohon Wittgensteinin kymysyxeen: miten niin jumala on koko luonto ja osa luontoa? Peliteoreettinen selitysmalli eli teologia ei skulaa ellei pelaajat eli apinat ja niiden jumalat ole joteskin luonnon ulkopuolella. Niinkun ne tietysti tuppaavat kerskumaankin, vaikka se on puppua.
ellauri155.html on line 78: Jos perustuslain polkeminen menisi niin pitkälle, että rokotemafian kätyrit ryhtyisivät kantamaan Turtiaista ulos eduskuntasalista, niin sepä ei kävisikään yhtä helposti kuin Veikko Vennamon kantaminen 😄 Koska Ano on joku takavuosien painonnostaja. Se on sikaniskojen mielestä jotain tosi hienoa. Ano on yhtä voimakas ja painava kuin jumala, se ei jaxa nostaa ulos edes izeään. Sen on paras poistua vaan munaravia.
ellauri156.html on line 226: 14”Minun oli uhrattava siveysuhri, tänä päivänä täytin lupaukseni. 15 Sen tähden lähdin ulos sinua vastaan, minä etsin sinua ja olen löytänyt sinut. 16 Olen levittänyt leposijalleni peitteitä, monivärisiä Egyptin liinavaatteita. 17 Vuoteelleni olen pirskottanut mirhaa, aaloeta ja kanelia. 18 Tule, juopukaamme lemmestä, nauttikaamme aamuun asti, riemuitkaamme rakkaudesta. 19 Mieheni ei ole kotona, hän lähti pitkälle matkalle. 20 Rahakukkaron hän otti mukaansa. Hän tulee kotiin vasta täydenkuun päiväksi.”
ellauri158.html on line 323: Todistuxet tästä vielä puuttuvat. Teoreemaa ei ymmärrä kunnolla ennenkuin ymmärtää sen todistuxen. Mutta jaxankohan kaivella niin pitkälle? On tää aika TLDR, samaa luokkaa kuin mun TMAD.
ellauri171.html on line 268:

Tiedän kyllä ettei näitä (tasa-arvoisuuden) arveluja saa ulottaa liian pitkälle, sillä silloin johduttaisiin hyvin hyödyttömiin ja ehkä suvulle turmiollisiin kapinahankkeisiin.