— Kahdesti on A. Cunninhamin rohdoskauppa viime kahden viikon ajalla rosvottu liike-apulaisen Edgar E. BrownIn ollessa yksinään kaupassa. Ensi kerralla kolme rosvoa vei kassareklsteristä $50, toisella kertaa kaksi rosvoa hyötyi $70. Mutta nyt oli liikkeen isännöitsijä David M. Pieree asettunut revolveri kourassa vahtiin erääseen pimeään nurkkaan siltä varalta, jos rosvoja taas tulisi. Ja tulikin kolme asestettua neekeriä, jotka komensivat Brownin nostamaan kätensä ylös. Brown totteli, mutta silloin alkoi Pieree kätköpaikastaan ampua rosvoja. Yksi niistä kellahti, kuolettavasti haavotettuna. Hänen kumppaninsa juoksivat säikähtyneinä pakoon, mutta ovella mennessään tointuivat sen verran, että ampuivat lähtölaukaukset Brownia kohden. Yksi luoti sattui hänen leukaansa, särkien leukaluun. Hänen tilansa on arveluttava.
ellauri402.html on line 782: Vainoajien ja vanhurskaiden kavaltajat sytytetään puolet ruumiistaan tuleen, heidät heitetään pimeään kuoppaan, ja mato, joka ei koskaan nuku, syö heidän sisälmänsä.
xxx/ellauri013.html on line 995: Tuohtuneena myös äiti vihdoin kertoo että se on valmis tyytymään 70 neliön osaan huoneistosta, parhaisiin kahteen kolmeen isoon huoneeseen viidestä. Tajuan, että tää on jo kaikki sovittu mun poissa ollessa Tiinan, Petterin ja sen välillä. Ne saa loput huoneet, mulle ei jää mitään (Jöns on pelattu pois jo aikapäiviä). Enintään palvelijan huone, se loukko, jossa angstasin 17-vuotiaana, kun Petsku sekosi. Huudan itkuisen särkyneellä äänellä jotain vihaista ja herään pimeään. Se olikin unta.
xxx/ellauri056.html on line 42: Keväällä 2022 Ukrainan selkkauxen aikana löytyi Häpylän lainaston poistohyllystä alkuperäisteos Five go off to concentration camp, jonka kannessa Georgina kazoo ahdistuneena kun Dickin aavejuna syöxyy pimeään tunneliin. Siitä selvisi, että loppuvizeissä Timmy the dog thumped his tail hard on the ground. Julian, Dick, George and Ann laughed hard and Dick thumped his dick happily into Georgina's tail.
xxx/ellauri086.html on line 180: Pelimaailma on viriiliä visuaalista ja virtuaalista mätkintää. Ei sinne millään ämmillä ole asiaa, vähiten jollain intelligenteillä verbaalisilla peleillä jotka koskee masista ja vielä vaatii lukutaitoa. Ei meillä ole masis! meistä on vaan mukava ryömiä pimeään pahanhajuiseen koloon kolmen töllön keskelle energiajuoma kädessä ja sipsipussi toisessa ja pelata, pelata niska kyyryssä kuluneessa kaukalotuolissa koko yö ja tuntikausia vielä päivällä. Vittu huora ala vetää pelimaailmasta, tai me nuketetaan sut ja raiskataan sun pelihahmot. Tää on kovien poikien hiekkalaatikko.
xxx/ellauri086.html on line 942: Novelli käsittelee ihmismielen järkkymistä, mielen syvimpiä sopukoita. Siinä on yliluonnollisia sävyjä, joiden sekoittuminen ihmisen pimeään puoleen saa aikaan uhkaavan tunnun. Tarina tuntui lähes hämmästyttävän ajankohtaiselta ja Poen vaikutus vielä nykyiseenkiin kauhukirjallisuuteen ja sen teemoihin on selkeä.
xxx/ellauri170.html on line 865: "Kun aika on sitten päättynyt pallon läpi, Yaldabaōthin vastaanottajat tulevat sielunsa perään, ja hän 49 demoninsa kanssa kostaa sille 11 vuotta. Sen jälkeen he kuljettavat sen tulijokiin ja näkeviin pikimeriin, jotka ovat täynnä demoneja sikojen kasvoilla. He syövät niihin ja kostelevat heitä tulijoissa vielä 11 vuotta. Sen jälkeen he kantavat heidät pimeään tuomiopäivään asti, jolloin suuri pimeys tuomitaan; ja sitten ne hajotetaan ja tuhotaan." Niin oikein! Thomas sanoi: "Olemme kuulleet, että maan päällä on joitain, jotka ottavat urossiemenet ja naaraspuolisen kuukausittaisen veren ja tekevät siitä linssipuuron ja syövät sen sanoen: 'Me uskomme Esauun ja Jaakobisiin.' Onko tämä sinusta siivoa tai näennäistä vai ei?"
xxx/ellauri199.html on line 394: Silloin talon vartijat tärisevät pelosta, voimamiehet vapisevat, ja vähiin käyneet jauhajanaiset ovat joutilaina. Ikkunoista kurkistelijat jäävät pimeään,
xxx/ellauri208.html on line 597: Oli biologian tunti. Opettaja oli kipeänä. Katsoimme luontodokumenttia mangusteista, mankeloidun rotan näköisistä pikkupedoista. Mangustit kiipesivät päivälevon jälkeen paskanhajuisista koloistaan Serengetillä tai jossain muussa afrikkalaisen viranomaiskorruption perslävessä. Mangustit asettuivat pesäkummulle takajaloilleen, kaulaansa kurkottaen, mietteliäinä, mustin silmänympäryksin, muistuttaen Karhukoplan veljenpoikia, ja tuijottivat tasangolla törmäileviä villieläinlaumoja tiiviinä ryhmänä kuin eloonjäämistaistelun tuomitseva demarikomitea. Pörröiset vauvamangustit huojuivat evoluution keskellä unisina ja paahteen tylsistyttäminä, kurttuisin kulmin, ja lysähtelivät kumoon. Tytöt huokailivat. Ihania, ihan kuin ihmisiä, he kuiskivat luokassa, jonka ikkunoiden eteen oli vedetty pimennysverhot. Ja olivathan mangustit ihania, kun niitä katsoi oikealla tavalla, ihmisestä käsin, kun niiden mittana käytti ihmistä. Minä satuin vilkaisemaan ympärilleni muiden keskellä, edessäni pulpetilla viisisormiset käteni, näin lähellä häämöttävät kasvot, jotka tuijottivat sinertävä ruutua ja kuuntelivat lukijan eläytyvää puhetta. Ajattelin: Ihan kuin mangusteja. Palleani jännittyi. Minua huimasi. En saanut katsetta tarkennettua. Luokan tuttuus katosi, ja ihmisten. Ylle tulvahti pimeä, jota ei valaissut mikään oppivelvollisuus. Pimeä nieli seinien topografiset kartat. Pimeän kosketuksesta styroxinen Unkarin väestöpyramidi mureni ja tuprusi ryhmätyötaulun tähtikarttaan. Ikkunalaudalle lokeroidut Pahtavaaran malminäytteet putosivat paperimassakuun näkymättömälle puolelle Moskovanmereen, tyhjiin pyyhkiytyivät kansantuotteen kasvua osoitta graafit. Nicaragualaisen pihvilihan vientireitit ja uhanalaisen oselotin levinneisyysalue. Suurten jokisuistojen murtovesialueet huuhtoivat mennessään lasikaapin jyrsijät ja formaliiniin säilötyn kyyn ja violettisuonisen lehmänsilmän. Minä istuin sen katoamisen keskellä, hiljaisena, pyörteessä, kahdeksantoistavuotiaana, selitykset kadottaneena, ylettömän todellisuudentunnun vallassa, kun pimeään hävisi kaikki minkä olin uskonut jonain päivänä tietäväni. Jäljellä oli tunteikas olentolauma tuijottamassa sinertävää utua. Huh, ajattelin. Se pyyhki yli väkivalloin. Käteni vapisivat, korvani soivat. Vähitellen pelko lakkasi. Puristin kämmenillä poskiani. Ajattelin, että sen täytyi olla aivojen verenkiertohäiriö. Ajattelin olevani poikkeusyksilö. Jos sille yrittäisi antaa nimen, sen täytyisi olla taitoa olla tietämättä mitään.
xxx/ellauri208.html on line 963: Veljeni Sebastian kiinnittyy jälleen, niin kuin Annika Idströmin romaanit yleensäkin, selkeästi aikaan ja tunnistettavaan paikkaan, jonnekin Itä-Helsinkiin, mutta samalla siinä kiteytyy niin kuin myytissä tai sadussa jotakin perustavaa ja yliyksilöllistä inhimillisestä kokemuksesta. Hädän hetkellä Antti, jonka hahmossa on yhtäläisyyksiä Günther Grassin Peltirummun Oskariin, turvautuu ystäväänsä – tai mielikuvitusystäväänsä – Sebastianiin. Järkyttävyydestään huolimatta romaani päättyy kohoamisen ja kosmisen kaikkiyhteyden tuntoon, kun romaanin lopussa Sebastian kutsuu ikkunalaudalla kuudennessa kerroksessa istuvaa, äitinsä menettänyttä Anttia mukaansa "maailman katolle" kohti tähtiä ja kuuta, osaksi "ympärillä avautuvaa äärettömyyttä". Hoo hoo jaa jaa, täas tällänen Astrid Lindgreniltä tuttu hyppy pimeään veljen yllytyxestä, kohti Kankijalan fantasiamaailmaa.
xxx/ellauri229.html on line 770: akin to stars in crystal skies kuin kristallisauvan pimeään tähtöseen, sitten
xxx/ellauri261.html on line 148: Ambrosiuksen mielestä ihmiskunnan tulisi tehdä kulttuuriloikka taaxe, hyppy takaisin pimeään. Tai siirtyä "mahantäyttämisfilosofiasta" evoluution seuraavaan vaiheeseen, jota transhumanistit ovat nimittäneet tietoisuuden evoluutioksi. Meidän tulisi elämässämme ja tiedon tulkinnassamme ammentaa paljon enemmän sisältä ja perästäpäin ja niistä ihmisyyden mahdollisuuksista mitä meillä siellä potentiaalisesti on olemassa. Ihminen käyttää murto-osaa aivoistaan. Jos käyttäisimme vain edes vähän tekoälyä, maailma voisi näyttää omalla kohdalla ja ympäristössä hyvin toisenlaiselta.
xxx/ellauri363.html on line 627: näkyvyyttä. Sitähän googlet ym pilvisomettajat juuri tekevät. Kuhunka voisin kulkea, Sun kasvois eestä paeta? Jos taivaaseen mä nousisin, Niin siellä sinut näkisin, Jos käymäläänkin pimeään, Sua en mä välttäis sielläkään.
xxx/ellauri387.html on line 368: In darkness lost, the darkness of the grave; exyneinä pimeään, haudan hämärään.
xxx/ellauri438.html on line 49: Taon liike on takaisinpalaamista, taon toiminta myötenantamista. Kuulostaa yin ja yangilta. Kuiva kova menee edestakaisin märkään pimeään, ei väkisin vaan väsyttämällä.
39