ellauri019.html on line 1015: Ainoo huolestuttava ero entiseen on, että tuotantotapojen muutos lihasvetoisista älyvetoisiin on tuonut naisille lisää valtaa, ja se on vielä lisääntymään päin. Ei ole muuta oikeutta kuin voiman oikeus. Ja se on luisumassa vääriin, pienempiin ja matalampiin käsiin. Pojat tarvitsee nyt kipeästi tukea. Tasa-arvoa.
ellauri112.html on line 166: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri142.html on line 457: Kaikkien kiusausten syynä on mielen steadiness ja luottamuksen puute Jumalaan. Sillä kun aallot heittävät peräsintä ilman peräsintä, kiusaukset heittävät myös horjuvan miehen, joka luopuu aikeistaan. Jotkut pelastuvat suurilta houkutuksilta, mutta kompastuvat päivittäin niin usein pienempiin, jotta he eivät nöyrtyneenä luota itseänsä suurempiin houkutuksiin, koska he olivat jo heikkoja pikkuseikoissa.
ellauri362.html on line 318: Maailma on nykyään kovin hankala paikka elää, Joel Haahtela miettii. Esimerkiksi sielu, jonka avulla ihminen voi Jumalan yhteyden löytää, on valistuksen ja materialismin myötä lähes kadonnut käsistä. ”Suosittu israelilainen kirjailija ja historioitsija Yuval Noah Harari perustelee, ettei sielua voi olla olemassa, koska se ei sovi evoluutioteoriaan, jossa kaiken olemassa olevan voi todentaa, jakaa pienempiin ja muuttuviin osiin.” Tääkö jätkä on luonnontieteilijä? Epäilee jopa darwinismia. Ihmiselle tällainen umpimaterialistinen maailma on Haahtelasta raskas ja lohduton, täynnä virzakiviä, divertikkeleitä ja umpisuolia.
ellauri364.html on line 200: Verocaylla oli aina erittäin vahva halu palata takaisin syntymämaahansa, ja hän auttoi jo vuonna 1905 suunnittelemaan patologisen anatomian instituuttia Uruguayn pääkaupungin Montevideon yliopistolle. Vaikka hän oli erittäin pätevä alalla, hän jäi huomiotta instituutin johtajan virkaan. Vuonna 1910 hän lahjoitti erinomaisen yli 200 näytteen kokoelmansa sekä yksityiskohtaiset histologisia ja ruumiinavausmenetelmiä koskevat muistiinpanot instituutille, joka muodosti patologian opetusmateriaalin ytimen. Hän jopa tarjoutui työskentelemään instituutissa yleislääkärinä, mutta häntä nuhdeltiin sanomalla, että hän ei ollut koskaan työskennellyt Uruguayssa ja hänet tunnettiin Prahasta Verocayna. Pettynyt hän jatkoi työskentelyä Euroopassa, mutta kieltäytyi jatkuvasti pysyvästä toimesta, mikä merkitsisi Uruguayn kansalaisuuden luopumista. Lopulta vuonna 1919, isänsä kuoleman jälkeen, Verocay palasi Uruguayhin ensin Paso de Los Mellizosina tunnetulle maaseutualueelle Rio Negrossa, jossa hän harjoitteli ensihoidon lääkärinä, mutta meni seuraavana vuonna Paysanduun ja meni naimisiin Carlottan kanssa. Ruhr ja sai neljä lasta hänen kanssaan. Vaikka hänet nimitettiin patologian johtajaksi useisiin pienempiin sairaaloihin, häneltä evättiin neuropatologian johtajan virka Neurologian instituutissa, kunnes lopulta 8. maaliskuuta 1927 lääketieteellisen tiedekunnan johtokunta nimesi Neurologia instituutin jäsenet ja nimitti hänet neuropatologian johtajaksi. Verocay piti instituutin ensimmäiset huippujännät neuropatologian luennot aiheista Aivoverenvuoto ja -tukos" ja "Enkefaaliset, selkärangan ja hermokasvaimat."
xxx/ellauri231.html on line 268: Mahno oli toivonut, että vain muutaman punaisen divisioonan kukistaminen pysäyttäisi hyökkäyksen, mutta huomasi, että hänen täytyi muuttaa taktiikkaa ylivoimaisen joukon ympäröimänä ja jakaa osastonsa useisiin pienempiin osastoihin ja lähettää ne eri suuntiin. Viedessään oman 2000 hengen joukkonsa pohjoiseen 80 kilometrin vauhdilla joka päivä, hän suistui bolshevikkipanssarijunan raiteilta Oleksandrivskissa ennen kuin tunkeutui syvälle Khersonin ja Kiovan maakuntiin, koko ajan punaisten divisioonien ajaessa takaa.
xxx/ellauri273.html on line 268: Välitöntä veroa sovelletaan maa-alueeseen tai suoraan ihmisiin "omaisuudesta, ammatista tai muista olosuhteista riippumatta". Hylton v. Yhdysvallat (1796); katso myös NFIB v. Sebelius (2012). Tällainen vero on jaettava. Perustuslakisopimuksen aikaan valtiot, joilla on paljon maata, sekä valtiot, joilla on suuri väestö, pelkäsivät kovempia veroja maalleen ja väestölleen, mukaan lukien orjille, verrattuna pienempiin ja vähemmän väkirikkaisiin valtioihin. Jakovaatimuksesta, joka koskee myös edustusta edustajainhuoneessa, tuli kompromissi. Katso I artiklan 2 jakso.
xxx/ellauri293.html on line 571: Pätevä kameli keskittyy yleensä yksityiskohtiin ja siihen, miten projekti valmistuu. He keskittyvät mieluummin pienempiin tehtäviin sekä prosessien ja järjestelmien luomiseen ja työskentelyyn, ja heillä on yleensä looginen, prosessoiva ja analyyttinen ajattelutapa. He haluavat noudattaa annettuja vaiheita ja sääntöjä ja varmistaa, että jokainen "I" on katkoviiva ja jokainen "t" on ylitetty. Nämä ihmiset lukevat koko taukohuoneen uuden mikroaaltouunin käyttöohjeen kannesta kanteen ja jättävät sen sitten aakkosjärjestykseen, värikoodattuihin arkistokaappiin tulevaa käyttöä varten. Kameli on yleensä lineaarinen ajattelija, ja heidän on tiedettävä, että he ovat saaneet kaiken tarvittavan tiedon ennen kuin he ryhtyvät uuteen hankkeeseen tai projektiin. Ennen kaikkea Camel vetää röökiä ulko-oven vieressä, moittii yksityiskohtia ja haluaa varmistaa työn laadun.
8