Phillu mainizee (175) Mandelin tykänneen Tito Puentesista ja Pupi Camposta niin paljon että muutti nimensä Babaluuxi. (Kolmas nimi on pianisti Joe Loco.) "Babalú" is a Cuban popular afro song written by Margarita Lecuona, the cousin of composers Ernestina and Ernesto Lecuona. The song title is a reference to the Santería deity Babalú Ayé. "Babalú" was the signature song of the fictional television character Ricky Ricardo, played by Desi Arnaz in the television comedy series I Love Lucy, though it was already an established musical number for Arnaz in the 1940s as evidenced in the 1946 film short Desi Arnaz and His Orchestra. By the time Arnaz had adopted the song, it had become a Latin American music standard, associated mainly with Cuban singer Miguelito Valdés, who recorded one of its many versions with Xavier Cugat and his Waldorf-Astoria Orchestra. Arnaz made the song a rather popular cultural reference in the United States.
ellauri145.html on line 655: 17 Cosima Wagner (1837–1930) oli Lombardiassa syntynyt unkarilaisen pianisti-säveltäjä Franz Lisztin (1811–1886) tytär, joka erottuaan saksilaisesta kapellimestarista Hans von Bülowista (1830–1894) nai toisen saksilaisen, oopperantekijä Richard Wagnerin (1813–1883). Nietzsche ystävystyi Wagnereiden kanssa 1869 lähtien Sveitsissä, mutta välit katkesivat 1878. Nietzschen kirjoituksissa Cosimaan usein yhdistyvä Ariadne on kreikkalaisen mytologian labyrinttikertomusten kreetalainen prinsessa. Hän nai lopulta hurmanjumala Dionysoksen, jonka nimellä osa Nietzschen hulluuskirjeistä, mukaan lukien Cosimalle Ariadnena osoitetut, on allekirjoitettu.
ellauri150.html on line 444: Suurimman inspiraationsa teos oli tosin saanut alun perin tapauksesta toisen maailmansodan aikana, jossa Yhdysvaltain armeijan sotilaskarkurit pahoinpitelivät ja raiskasivat Hesburgerin vaimon Lynnen ja aiheuttivat keskenmenon. Lynnestä tuli pulzari. Kun se kuoli, Hesburgerillä oli jo toinen hoito valmiina. Kirja oli kirjoitettu eräänlaisena vapaan tahdon ja moraalin tutkimuksena, jossa nuori antisankari Alex, joka vangitaan lyhyeksi jääneen väkivallan ja sekasorron uran jälkeen, käy läpi vastenmielisyyden terapian hillitäkseen väkivaltaisia taipumuksiaan, mikä johtaa lopulta siihen, että hänestä tulee puolustuskyvytön muita ihmisiä vastaan ja hän ei pysty nauttimaan lempimusiikistaan, joka väkivallan lisäksi oli ollut hänelle kovaa nautintoa. Hesburger sai ketjureaktion Debussyn Faunin iltapäivästä. Sehän on se Mallarmén runo jonka alkupään mä suomensin. Se halus pianistixi muttei piässyt. Tietokirjassa Flame into Being (1985) Burgess kuvaili Kellopeliappelsiini -kirjaa hänen "jeu d'espritiksi (“pelin henki" ??? paskanmarjat typeryxet, pikemminkin Gedankenspiel, ajatusleikki), joka toteutettiin kolmessa viikossa, ja joka tuli tunnetuksi lähdemateriaalina elokuvalle, joka näytti ylistävän seksiä ja väkivaltaa," viitaten Stanley Kubrickin vuonna 1971 ohjaamaan samannimiseen elokuvasovitukseen. Hän lisäsi:
ellauri194.html on line 114: Vuonna 1946 jazz-säveltäjä ja pianisti Bobby Troup kirjoitti tunnetuimman teoksensa, Route 66, ajettuaan itse reitin Kaliforniaan. Kappaleen nimen keksi nokkelasti Troupen ensimmäisen vaimo Cynthia, joka oli ollut mukana automatkalla. Toisella automatkalla olikin jo vähemmän mäkättävä vaimo. Hän esitteli kappaleensa Nat King Colelle, joka sai siitä erään suurimmista hiteistään. Laulusta on tullut hitti myös Chuck Berrylle ja sen ovat levyttäneet myös monet tunnetut artistit, kuten The Rolling Stones, Depeche Mode ja Manhattan Transfer. Suomalaisista maailmanluokan artisteista M. A. Numminen on esittänyt kappaleen nimeltä ”Route 66”. Eero and the Boysin coveri 1964 oli huomattavasti parempi. MA Numminen on ylimainostettu pelle, se laulaa vielä paljon huonommin kuin Bob Dylan. Jussi Raittinen levytti vuonna 1975 kappaleesta suomenkielisen version ”Valtatie 66”, joka ei tosin kerro Route 66:sta vaan Suomen Kantatie 66:sta (Orivesi–Lapua). Samaisen kappaleen on levyttänyt myös "Sami Saari " Heti vapaa-levylleen, vuonna 2009. Sami Saaresta ei kyllä ole kuullut kukaan.
ellauri196.html on line 515: Risto Huvila on espoolainen liikkeenjohdon konsultti, pianisti ja historianharrastaja, jolta on ilmestynyt kirjat Israelin ihme ja Aar juu reisi, resident is Ruuman (2018) ja Seurakuntalaisen blogista koostettu Miten Israelista pitää puhua (2022). Risto on Suomi-Israel Yhdistysten Liitto ry:n puheenjohtaja, Holokaustin Uhrien Muisto ry:n ja Elämän marssi ry:n varapuheenjohtaja sekä Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän sihteeri. Risto kirjoittaa myös Jerusalem Postiin, Times of Israel -sivustolle sekä Ristin Voittoon. Risto ei ole semiitti vaan tavallinen höpläytetty baltti.
ellauri210.html on line 243: Kun lapsipianisti työntää ruuvipenkkiään;
ellauri210.html on line 780: The novel starts in Spain in 1939, during the Spanish civil war, when Tanguy is forced to flee the country with his mother because of her left wing political affiliations. They find themselves in France, which is no less hostile. Forsaken by his father, Tanguy and his mother are arrested by the police and sent off to a camp for political refugees where life is difficult and they face many a hardship and insult. Finally able to escape, Tanguy's mother now decides to flee to London. In order to escape unnoticed from France, they must travel separately and Tanguy is thus separated from his mother. Discovered by the German troops he is packed off to another concentration camp where he endures a life of hunger, cold and forced physical labour that break his body and spirit, the only respite being in a young German pianist who befriends him and reminds him time and again not to hate for hatred breeds nothing but hatred. LOL.
ellauri219.html on line 989: Parker sortui kuitenkin pian taas huumeisiin ja jo vuonna 1949 hänen kanssaan oli vaikeaa soittaa samalla lavalla. Parker muun muassa päristeli ilmapallolla mikrofoniin ja ampui pianistia nallipyssyllä. Älkää ampuko pianistia, edes märkäpäillä.
ellauri240.html on line 249: Mialla on 4 omaa lasta, montakohan niistäkin lie Allen bylsinyt. Mia oli paha äitipuoli sanoo ottolapset nyt. Omista lapsista 3 tuli pullanaamaisesta juutalaisesta pianistista Previnistä ja 1 Woodysta.
ellauri254.html on line 803: Lunz was born in Saint Petersburg, the capital of the Russian Empire, into a middle-class Jewish family on May 2, 1901. His father, Natan Yakovlevich, an emigrant from Lithuania, was a pharmacist and seller of scientific instruments. His mother, Anna Efimovna, was an accomplished pianist. As a child, Lev was delicate but very lively; he contracted pneumonia and diphtheria, which may have weakened his heart.
ellauri256.html on line 251: Boris Bugaev was born in Moscow, into a prominent intellectual family. His father, Nikolai Bugaev, was a noted mathematician who is regarded as a founder of the Moscow school of mathematics. His mother, Aleksandra Dmitrievna (née Egorova), was not only highly intelligent but a famous society beauty, and the focus of considerable gossip. She was also a pianist, providing Bugaev his musical education at a young age.
ellauri270.html on line 218: Geoff oli lahjakas pianisti ja urkuri, ja hän oli erityisen aktiivinen musiikin tekemisessä paikallisissa kirkoissa. Mutta tulemme myös kaipaamaan sitä niin tuttua näkemystä hänen kävelemässä käytävillämme lämpimästi hymyillen tervehtien kaikkia, vakiintuneista professoreista uusiin opiskelijoihin.
ellauri277.html on line 231: Gibran’s relationship with Peabody ended completely with her marriage in 1906. He then began a secret affair with a pianist, Gertrude Barrie, who, like Peabody, was several years his senior. During this period Haskell introduced him to an aspiring French actress, Émilie Michel, who taught French at Haskell’s school, and the two fell in love. In 1908 Michel suffered an ectopic pregnancy and had an abortion. The relationship waned and ultimately ended, a victim of Michel’s ambitions for a career on the stage.
ellauri326.html on line 70: Karelin vanhusystävä Thomas Garrigua Masaryk oli lipilaari kuten Helsingin sanomien "Eero". Masaryk hääräsi tshekkoslovakian legioonan vääpelinä kunnes koko legioona laivattiin takaisin Tshekkeihin. Tomppa ei uskonut tshekkien mukavanhojen feikkikäsikirjoitusten aitouteen. Tompan vaimo oli newyorkilaisen liikemiehen pianistitytär. Toimittaja Karel Pacnerin mukaan Masaryk suositteli länsimaisia ​​liittolaisia ​​tunnustamaan Venäjän bolshevikkihallituksen. Mutta tämä väite on harhaanjohtava, Masaryk suositteli bolshevikkihallituksen tunnustamista de facto, mutta hän vastusti myöhemmin myös de jure -tunnustusta. Masaryk piti saxalaisten täsmällisyydestä ja oli väliin semiitti, väliin antisemiitti. Karel Čapekin kysymykseen panslaavilaisesta ohjelmasta Masaryk vastaa seuraavasti: "Paizi Neruda ei pitänyt enää 'slaavilaisista puheista'." Presidentti Wilsonia neuvoivat hänen neuvonantajansa kutsumaan Masarykin Venäjä-kysymystä käsitteleviin kokouksiin Venäjä-kysymyksen asiantuntijaksi. Masaryk saapui Valkoiseen taloon 19. kesäkuuta. Jengi hurrasi. Hän vakuutti Wilsonin, että sota voidaan voittaa vain, jos Itävalta-Unkari, Saksan suurin liittolainen, murtuisi. Hän pyysi amerikkalaisten apua Tšekkoslovakian legioonien kuljettamiseen Venäjältä Eurooppaan, mutta vastusti lännen aiottua interventiota sisällissotaan Venäjällä.
ellauri350.html on line 89: Kohut syntyi 3. toukokuuta 1913 Wienissä, Itävallassa , Felix Kohutin ja Else Kohutin (os. Lampl) perheeseen. Hän oli perheen ainoa lapsi. Kohutin vanhemmat olivat Alsergrundissa eli yhdeksännessä piirissä asuvia assimiloituja juutalaisia, jotka olivat menneet naimisiin kaksi vuotta aikaisemmin. Hänen isänsä oli innokas konserttipianisti, mutta hylkäsi unelmansa ensimmäisen maailmansodan kokemusten traumatisoimiseksi ja muutti liiketoimintaan Paul Bellakin kanssa. Hänen äitinsä avasi oman myymälänsä joskus sodan jälkeen, mitä vain harvat naiset tekivät tuolloin Wienissä. Elsen suhdetta poikaansa on kuvattu "narsistiseksi kietoutumiseksi".
ellauri350.html on line 103: Hra Z:n elämän tärkeät faktat, jotka osuvat yhteen Kohutin elämän kanssa, ovat seuraavat: Hän oli ainoa lapsi, hänen äidillään oli samanlaisia luonteenpiirteitä kuin Else Kohutilla, mukaan lukien kiinnostus maalausta ja runoutta ja toisten tökkimistä kohtaan. Isä oli poissa muutaman vuoden, ennen kuin poika oli viisivuotias, tarina hiihtolomasta ja hotellista on samanlainen kuin Kohutin oma elämä. Romaani Tomin sedän mökki luettiin hänelle varhaisessa iässä. Siellä on leiriohjaaja, joka muistuttaa Kohutilla nuorena ollutta tuutoria. Vanhemmat olivat kaukana toisistaan. Jotkut yksityiskohdat ovat kuitenkin hieman muuttuneet. Z:n isä istuu pienessä bändissä ja laulaa heidän kanssaan, vaikka todellisuudessa Felix Kohut oli taitava pianisti.
ellauri391.html on line 75: Usein siteerattu tarina väittää, että kun Hoover oli opiskelija Stanfordissa, hän kutsui kuuluisan puolalaisen pianistin Ignacy Jan Paderewskin esiintymään Stanfordissa luvattua 2 000 dollarin maksua vastaan. Hooverin suureksi harmiksi lippujen myynti jäi tavoitteesta alle 1 600 dollarin. Esityksen jälkeen Hoover esitteli Paderewskille 1 600 dollaria ja velkakirjan jäljellä olevasta 400 dollarista.
ellauri392.html on line 885: Alaviite: The New Criterion on New Yorkissa ilmestyvä kuukausittain ilmestyvä kirjallinen aikakauslehti ja taiteellisen ja kulttuurisen kritiikin aikakauslehti. Siinä on osiot runouden, teatterin, taiteen, musiikin, median ja kirjojen kritiikille. Sen perustivat vuonna 1982 Hilton Kramer, entinen The New York Timesin taidekriitikko, ja Samuel Lipman, pianisti ja musiikkikriitikko. Tietysti ashkenazeja. Nimi viittaa brittiläiseen The Criterion -kirjallisuuslehteen, jota toimitti yli puolifasistinen T. S. Eliot vuosina 1922–1939. Kramer taisteli sitä vastaan, mitä hän piti vasemmistolaisena poliittisena ennakkoasenteena taidekritiikassa ja mitä hän piti esteettisenä nihilismina, joka on ominaista monille 1900-luvun työtaiteilijoille ja taidekriitikoille. Turhautuminen The New York Timesin vasemmistopolitiikkaan johti hänen eroamiseen sanomalehdestä Reaganin vuonna 1982. Hän perusti ( Samuel Lipmanin kanssa ) konservatiivisen The New Criterion -lehden , jonka toinen toimittaja ja kustantaja oli myös Kramer. Hän otti vahvasti kommunisminvastaisen kannan vuoden 2003 katsauksessaan Anne Applebaumin Gulag: A History -kirjasta . Teoksessa The Twilight of the Intellectuals (1999) hän puolusti taidekriitikko Clement Greenbergin antikommunistisia näkemyksiä. Hän teki eron modernismin ja postmodernismin välillä terävästi, viitaten postmodernismin aikakauteen "tänä ironian ja institutionalisoidun kumouksen aikakautena". Hän on asettanut tämän vastakohtana modernismista löytämiensä ihanteiden kanssa: "totuuden kurinalaisuus, rehellisyyden ankaruus". Hilton Kramer kuoli sydämen vajaatoimintaan 27. maaliskuuta 2012 Harpswellissa. Ei mikään ylläri.
ellauri393.html on line 479: Hojo hojo hoki Viljo Kojo. Titityy visersi Toivo Lyy. Tässä muutamia mitättömiä itäsuomalaisia. Otto Toivo Lyy (vuoteen 1930 osuvammin Mähönen; 20. huhtikuuta 1898 Joensuu – 27. heinäkuuta 1976 Naantali) oli suomalainen runoilija ja kääntäjä. Pikku Myy,  sarvikyy. Sanoitti 1952  olympiahymnin ja suomensi DDR:n kansallishymnin plus liudan paxuja runoelmia. Toivo oli pohjoiskarjalaisen näköinen pikkumies vaikka vanha norssi olikin. Toivo Lyy sanoitti myös Norssin marssin 1950-luvun lopulla. Sävelmän marssiin laati tunnettu säveltäjä, pianisti, urkuri ja kuoronjohtaja Taneli Kuusisto vuonna 1978 urheiluseura Turnareiden 100-vuotisjuhlaa varten.
ellauri401.html on line 291: Avioliittoon aikova Pekka haki Sortavalan seminaariin, mutta hakemus myöhästyi, ja sitten hänen mieleensä tuli nuoruuden rakkaus musiikki. Siksi hän päätti pyrkiä Martin Wegeliuksen johtamaan Helsingin musiikkiopistoon. Vapaana taiteilijana, säveltäjänä tai pianistina hän saisi olla oma itsensä, etsiä totuutta ja kirjoittaa. mus myöhästyi, ja sitten hänen mieleensä tuli nuoruuden rakkaus musiikki. Siksi hän päätti pyrkiä Martin Wegeliuksen johtamaan Helsingin musiikkiopistoon. Vapaana taiteilijana, säveltäjänä tai pianistina hän saisi olla oma itsensä, etsiä totuutta ja kirjoittaa. Isä ei halunnut kustantaa Pekan musiikkiopintoja, eikä hän itsekään ”oikeastaan halunnut” niitä. Musiikkihaaveiden romahdettua Pekka valvoi ensin kaksi vuorokautta ja kulki sitten muutamia viikkoja yhtämittaisessa kamppailussa jumalansa kanssa. Ensin hän rukoili lakkaamatta, vaikkei tiennyt, ketä jumalista rukoili: ”Anna minun kuolla, anna minun haihtua olemattomiin, elämäni ei ole mistään arvosta, maailmassa en mitään tee. Vitut Maijusta, se on jo koettu.” Sitten hänen koko sieluntilansa kärjistyi ja kohdistui tämän tapaiseen ihmettelyyn: ”Mutta olemmeko me ihmiset siis näin hylättyjä, näin yksinäisiä, näin heikkoja olentoja? Tänne me synnymme, täällä me kärsimme, täältä me kuolemme – eikä ole mitään järkeä, ei tarkoitusta, ei jumalaa!” Viimeiset voimansa kooten Pekka ajatteli: ”Nyt minun täytyy tietää totuus. Jos jumala on, täytyy hänen nyt ilmottaa itsensä minulle yai tulee tupenrapinat. Jos ei, riistän itseltäni hengen.”
ellauri443.html on line 382: Is The Unconsoled (Surullinen pianisti) hard to read? The Unconsoled is a difficult, perplexing and uniquely challenging book. The dominant themes of The Unconsoled are the narrator's childhood memory and isolation in the community.
ellauri445.html on line 439: Francine Faure oli Bachiin erikoistunut ranskalainen pianisti. Hän oli myös matemaatikan ope. Hän oli Albert Camuksen toinen vaimo, jonka hän tapasi vuonna 1937 Algerissa. He menivät naimisiin Lyonissa 3. joulukuuta 1940. Francinen isä Fernand Martial François Faure kuoli ensimmäisessä maailmansodassa Marne-joella, jossa myös Camusin isä oli kuollut. Hänen äitiään, Marie-Fernande Charlotte "Fernande" Faurea (o.s. Albert), Camusin elämäkerran kirjoittaja Olivier Toddin mukaan oli dominoiva. Hänen isoisänsä oli rakentanut osan Oranin satamasta. Hänen äidinpuoleinen isoäitinsä Clara Albert ( o.s. Touboul ; 1868–1940) oli berberijuutalainen ja syntyi Oranissa Fredj Touboulille (myös Fredja Abitboul) ja Messaouda Touboulille (o.s. Tabet; 1834–1890).
xxx/ellauri081.html on line 517: The next year, Benny formed a vaudeville musical duo with pianist Cora Folsom Salisbury, a buxom 45-year-old divorcée who needed a partner for her act. This angered famous violinist Jan Kubelik, who feared that the young vaudevillian with a similar name would damage his reputation. Under legal pressure, Benjamin Kubelsky agreed to change his name to Ben K. Benny, sometimes spelled Bennie. When Salisbury left the act, Benny found a new pianist, Lyman Woods, and renamed the act "From Grand Opera to Ragtime". They worked together for five years and slowly integrated comedy elements into the show. They reached the Palace Theater, the "Mecca of Vaudeville," and did not do well. Benny left show business briefly in 1917 to join the United States Navy during World War I, and often entertained the sailors with his violin playing. One evening, his violin performance was booed by the sailors, so with prompting from fellow sailor and actor Pat O´Brien, he ad-libbed his way out of the jam and left them laughing. He received more comedy spots in the revues and did well, earning a reputation as a comedian and musician.
xxx/ellauri113.html on line 476: David Berlinski was born in the United States in 1942 to German-born Jewish refugees who had immigrated to New York City after escaping from France while the Vichy government was collaborating with the Germans. His father was Herman Berlinski, a composer, organist, pianist, musicologist and choir conductor, and his mother was Sina Berlinski (née Goldfein), a pianist, piano teacher and voice coach. Both were born and raised in Leipzig where they studied at the Conservatory, before fleeing to Paris where they were married and undertook further studies. German was David Berlinski´s first spoken language. He earned his PhD in philosophy from Princeton University.
xxx/ellauri121.html on line 237: Alma Kuula oli laulajatar, joka omistautui edesmenneen miehensä musiikille loppuelämäkseen. Hän konsertoi Suomessa ja ulkomailla. Samoin teki myöhemmin Markku Marttisen pianistiäiti Sinikka, joka oli Toivo Kuulan kuoleman aikaan vasta yksivuotias.
xxx/ellauri121.html on line 238: Marttisen perhe on hyvin maskuliininen korjaan musikaalinen. Marttisen sisko Marja Väisänen on pianisti, joka teki uransa opettajana. Marttinen itse on laulanut Cantores Minores -poikakuorossa ja soittanut nuorena isänsä tavoin kevyttä musiikkia saksofonilla erilaisissa bändeissä.
xxx/ellauri121.html on line 323: James "Jim" Polk was the long time editorial director of House of Anansi Press and edited two books by Charles Taylor, as well as work by Margaret Atwood, George Grant, Northrop Frye, and many others. With a literature PhD (which Peggy never finished) he has taught at Harvard, Idaho, Ryerson and Alberta, and has written a comic novel, a stage comedy about Canadian publishing, articles, short stories, and criticism about Canadian writers and writing. As an advisor at the Ontario Ministry of Culture, he worked on grants for theatre and books, developed a tax credit for publishers and remodelled the Trillium Book Prize to include Franco Ontarian writing. He lives in Toronto and, trained as a pianist, still practices daily, playing classics and show-tunes in seclusion.
xxx/ellauri130.html on line 767: Paul Claudel, né le 6 août 1868 à Villeneuve-sur-Fère (Aisne), et mort le 23 février 1955 à Paris, est un dramaturge, poète, essayiste et diplomate français, membre de l´Académie française. Il est le frère de la sculptrice Camille Claudel. Paul est le frère cadet de Louise Claudel, pianiste, née en 1866, et de la sculptrice Camille Claudel, laquelle réalisera en 1884 son buste « en jeune Romain »
xxx/ellauri136.html on line 632: Korni pianisti Greg "Vladi" Garrard on eritellyt erilaisia suhtautumistapoja ympäristöön, joista teoksessa ilmentyvät kornukopianismi, syväekologia ja heideggerilainen ekofilosofia. Kornukopianistit vähättelevät ympäristöongelmia eivätkä tunnusta luonnon itseisarvoa, vaan näkevät sen ainoastaan ihmiselle mahdollisesti tuottaman hyödyn kautta. Syväekologiassa luonto ei ole ihmisen resurssi vaan arvokas sellaisenaan, eikä ihmisellä ole erityisasemaa maapallolla. Heideggerilaisen ekofilosofian mukaan ihmisellä on velvollisuus antaa maailman olla ja paljastua sellaisenaan pakottamatta sitä omaa etuaan ajaviin merkityksiin. Molemmissa on kaikuja buddhalaisesta filosofiasta, joka korostaa olemisen itseisarvoa ja painottaa asioiden hyväksymistä sellaisena kuin ne ovat.
xxx/ellauri215.html on line 188: James Francis Durante (/dəˈrænti/ də-RAN-tee, Italian: [duˈrante]; February 10, 1893 – January 29, 1980) was an American actor, comedian, singer, vaudevillian, and pianist. His distinctive gravelly speech, Lower East Side accent, comic language-butchery, jazz-influenced songs, and prominent nose helped make him one of America's most familiar and popular personalities of the 1920s through the 1970s. He often referred to his nose as the schnozzola (Italianization of the American Yiddish slang word schnoz, meaning "big nose"), and the word became his nickname.
xxx/ellauri298.html on line 439: "La cumparsita" on uruguaylaisen muusikon Gerardo Matos Rodríguezin vuonna 1916 kirjoittama tango, jonka sanoittivat argentiinalaiset Pascual Contursi ja Enrique Pedro Maroni [es]. Se on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista ja tunnistetuimmista tangoista. Roberto Firdo, kappaleen kantaesittäneen orkesterin johtaja ja pianisti, lisäsi osia tangoistaan "La gaucha Manuela" ja "Turda completa" Matoksen karnevaalimarssiin ("La cumparsita"), jolloin tuloksena on "La cumparsita", kuten se tällä hetkellä tunnetaan. "La cumparsita" soitettiin ensimmäisen kerran julkisesti vanhassa Café La Giraldassa Montevideossa, Uruguayssa. Montevideon hanurimuseo sijaitsee tällä hetkellä tällä historiallisella paikalla.
xxx/ellauri329.html on line 453: UKR: Ukrainalaissyntyinen pianisti Valentina Lysytsia (s. 1970 tai size oli 1973) suorittaa johdonmukaista Ukrainan vastaista kampanjaa Twitterissä, jossa hän syyttää Ukrainan viranomaisia aggressiosta Donbasissa ja tukee kaikin tavoin Venäjän ja Vladimir Putinin aggressiivista politiikkaa aseellisessa yhteenotossa Ukrainan kanssa Itä-Ukrainassa. Hän on Venäjän federaation maaliskuussa 2014 toteuttaman Krimin liittämisen kannattaja. Useiden Ukrainan vastaisten puheiden ja Venäjän Ukrainan väliintulon tukemisen vuoksi Toronton filharmonikot peruuttivat hiänen konserttinsa. Syynä mainittiin vihan edistäminen etnisiä ja sosiaalisia ryhmiä kohtaan, joihin kuului ukrainalaisten nazien lisäxi myös afrikkalaisia, vammaisia ja holokaustista nipinnapin selviytyneitä. Pianisti itse pitää kirjoituksiaan "satiirisena" ja "taiteellisena hyperbolana", ja vastauksena irtisanomiseen laajensi mediakampanjaansa Toronton sinfoniaorkesterin johtoa ja hänen tilalleen ehdotettua henkilöä vastaan.
xxx/ellauri442.html on line 65: Stanley Louis Cavell (/kəˈvɛl/; September 1, 1926 – June 19, 2018) was an American philosopher. He was the Walter M. Cabot Professor of Aesthetics and the General Theory of Value at Harvard University. He worked in the fields of ethics, aesthetics, and ordinary language philosophy. As an interpreter, he produced influential works on Wittgenstein, Austin, Emerson, Thoreau, and Heidegger. His work is characterized by its conversational tone and frequent literary references. Cavell was born as Stanley Louis Goldstein to a Jewish family in Atlanta, Georgia. His mother, Fannie (Segal), the daughter of immigrants from Romania, was a locally renowned pianist for radio, vaudeville, and silent films. Cavell died in Boston, Massachusetts of heart failure on June 19, 2018, at the age of 91. He is buried at Mount Auburn Cemetery, Jewish section.
40