ellauri023.html on line 1087: Tää on julkkisten perusongelma, täytyy tietää kelle virnuilla ja kelle voi huutaa painu helvettiin. Eesus antoi hienosti anteex puukottajalle. Siitä Vessa-Matille tulee mieleen Sirkku-serkku, Toini-täti, Juli Auervaara, isä, käsirysy, onpa hidas ja pitkästyttävä tää jorina. Ei sixi, vaan sixi. Ploiri ei muista nimeltä Vanhan kellaria. Kauheeta. Mahtavaa, sanoo Eesus. Vessa-Matin isä teki pojilleen olumpialaisiin nimikirjoitusten keruukansion. Nykyään Vessa-Matti menee selfieen kenen kanssa vaan, ja antaa nimikirjoituxia jos vaan joku viizii pyytää. Ketä kiinnostaa? Tää tulee kestää kyllä kauan, jaxaakohan tätä loppuun asti jukertaa. Ykkösjoukkueen kakkosmaalivahti, kakkosjoukkueen ykkösmaalivahti, hoojiikoon kolmosmaalivahti, kakkosmaalivahti, läpyläpyläpy, huoh.
ellauri024.html on line 543: Musta alkaa tuntua et Arskan perusongelma on sama kuin sen peräsuolisyöpään kuolleen loogikon Jon Barwisen. Sille on olemassa vaan yx maailma, josson yhdet arvot oikeita. Taivaassa on yx jumala, on oikeasti hyviä, pahoja, ja rumia, hyviä vizejä ja mauttomuuxia. Duns Scotuxen ja Jaakko Hintikan oivallus on jäänyt vajaaxi: on useitakin tärkeitä mahdollisuuxia, mahdottomasti mahdollisia maailmoja, jotka nauraa toisilleen maailmanviivat ristissä.
ellauri155.html on line 723: Tässä käsittelyssä Humen ymmärretään puolustavan pohjimmiltaan tulevaisuuteen suuntautuvaa ja utilitaristista kertomusta moraalisesta vastuusta. Thomas Hobbesin kaltaisten ajattelijoiden jälkeen Hume huomauttaa, että palkkiot ja rangaistukset saavat ihmiset toimimaan jollain tavalla eikä toisissa, mikä on selvästi huomattava sosiaalinen hyödyllisyys (T 2.3.2.5/410; EU 8.2897–98). Tällaista tulevaisuuteen suuntautuvaa, utilitaristista vastuullisuutta ovat kehittäneet edelleen monet muut compatibilistit, joiden kanssa Hume on usein tiiviisti tunnistettu (esimerkiksi Moritz Schlick ja J.J.C. Smart). Tämänkaltaisia tulevaisuuteen suuntautuvia, utilitaristisia kertomuksia on arvosteltu. Kaikenlaisten kantilaisten mukaan, perusongelma on se, että he ovat täysin sokeita aavikon asioille ja siten puuttuvat vaaditusta (taaksepäin katsovasta) kostotekijästä, jota tällä alalla tarvitaan.
ellauri454.html on line 184: Tavallaan mukaillen marxilaista väitettä, jonka mukaan "me teemme oman historiamme,"...mutta joka kerta kun teemme niin edeltäjiltämme perimissä olosuhteissa, kirjailija kehotti hylkäämään sotaa edeltäneen oikeistolaisen menneisyyden, jota leimasi "kuparipatojen perinne", ja sen sijaan hyödyntämään kansallisen historiamme syvempiä kerroksia, jotka ovat täynnä esimerkkejä naisten toiminnasta: "Koska kuparipatojen tylsistyneiden orjien – joko ajattelemattomien tai traagisten – perinteen lisäksi tunnemme perinteitä suurista naisista, tiedemiehistä, vapauden ja oikeudenmukaisuuden taistelijoista, naiskirjailijoista, taidemaalareista, elämän ja kulttuurin luojista." Herättäessään uudelleen ylpeyttä naisten saavutuksista Łóżkiewska viittasi Puolan historiaan, mutta hän viittasi myös sodan jälkeen kaikuvaan naisten kansainvälisen solidaarisuuden iskulauseeseen. Plenumin päätöslauselmassa syytettiin erityisesti eri rintamilla aktiivisia älymystöaktivisteja (sekä naisia että miehiä) siitä, että he olivat "sietäneet ideologista kaaosta aivan liian kauan... eivät olleet kehittäneet sopivia työmenetelmiä... ja laiminlyöneet marxilaisen näkökulman kirjallisuuden, taiteen ja tieteen kysymyksiin". "Nyt riittää tämä pormestarien ja rehtorien vaimojen johtajuus! Nämä rouvat eivät itse tee töitä, joten heillä ei yleensä ole ymmärrystä työväkeä kohtaan, he ovat sisältä tyhjiä." Oppikoot he ensin meiltä – työssäkäyviltä ihmisiltä, joilla on elämänkokemusta ja sosiaalista elämää”, kertoi nimetön opettaja Orōowskalle. ”Älymystö on pitkälti pysähtynyt. Se ei pysty pysymään ajan mukana, se ei ymmärrä ajan henkeä ja se pyrkii pysäyttämään uusia virtauksia” tai suoranaisia ”taantumuksellisia”. Aktivistit huomauttivat, että puolueen oli ratkaistava naisten arjen perusongelmat. Jos naiset opiskelisivat ja kehittäisivät itseään, ei riittäisi, että perhe ottaisi haltuunsa osan heidän askareistaan. He tarvitsivat päiväkoteja, esikouluja, ruokaloita ja pesuloita, koska vain tällä tavoin – vähemmillä kotitöillä – naiset voisivat osallistua sosiaaliseen, kulttuuriseen ja poliittiseen toimintaan. Sen lisäksi, että aktivistit painostivat puoluetta ryhtymään konkreettisiin toimiin tässä asiassa, he vaativat myös, että heidän miespuoliset puoluetoverinsa muuttaisivat henkilökohtaista asennettaan niin sanottuun ”naiskysymykseen”. Lopulta he vetosivat puolueensa eetokseen: "Tovereidemme on oltava tietoisia naisten työn korvaamattomuudesta ja vakavuudesta. Jos PPR:n jäsen ei arvosta naisten työtä, hänen täytyy olla huono jäsen." Meidän tulisi muistaa toveri Stalinin sanat, jotka hän lausui vuoden 1933 kollektiivitalouksien shokkityöntekijöiden yhteisessä yleisliiton konferenssissa: "Tiedän, että monet teistä eivät arvosta naisia ja jopa nauravat heille. Se on virhe, toverit, vakava virhe. Naiset... ovat suuri voima."Tämän voiman pitäminen kurissa olisi rikollista. On velvollisuutemme saada naiset... esiin ja hyödyntää tätä suurta voimaa."
4