ellauri260.html on line 55: Filosofiset näkemyxet kuten perspektivismi ja personalismi on puolihullujen apinoiden oirehtimista.
ellauri260.html on line 64: Personalismi on filosofinen ajatusmalli, joka kuvaa ihmisen persoonan ainutlaatuisuutta luonnossa, etenkin verrattuna eläimiin. Tärkeää personalismille on, että ihmiset eivät ole abstrakteja yksilöitä vaan yhtä aikaa yhteisöllisiä ja yksilöllisiä persoonia. Personalismi pitää persoonallisuutta korkeimpana arvona ja avaimena todellisuuden määrittämiseen.
ellauri260.html on line 72: Ize asiassa personalism has nearly always been united to Biblical theism. Joku Von Balthasar suggests that “Without the biblical background personalism is inconceivable.” Mitä vittua, mihis se Bobrowin venäläinen personalismi unohtui?
ellauri260.html on line 78: "Der Personalismusta" käytti ensimmäisen kerran F. D. E. Schleiermacher (1768–1834) kirjassaan Über die Religion vuonna 1799. Amos Bronson Alcott, paljon tunnetumman Louisa M. Alcottin isä, Emersonin tuillaeläjä, näyttää olleen ensimmäinen amerikkalainen, joka käytti termiä ja kutsui sitä vuoden 1863 esseessä "opiksi, jonka mukaan maailman perimmäinen todellisuus on jumalallinen henkilö, joka ylläpitää maailmankaikkeutta jatkuvalla luovan tahdon teolla". Termin "amerikkalainen personalismi" loi Walt Whitman (1819–1892) esseessään "Personalism", joka julkaistiin The Galaxy -lehdessä toukokuussa 1868. Wilt Whatmanilla oli paljon omakohtaista kokemusta perseistä. Vuonna 1903 Charles Renouvier julkaisi teoksen Le Personnalisme, joka toi sanan myös ranskaksi. Sana "personalismi" ilmestyi ensimmäisen kerran tietosanakirjana Hastingsin uskonnon ja etiikan tietosanakirjan IX osassa vuonna 1915 Ralph T. Flewellingin artikkelissa.
ellauri260.html on line 80: Albert C. Knudsonin (n.h.) mukaan personalismi on "yli kahden vuosituhannen älyllisen työn kypsä hedelmä, pyramidin huippu, jonka pohjan Platon ja Aristoteles asettivat". Personalistit oli tarkkana etteivät maininineet JHVHn nimeä ääneen näissä sepustuxissa, koko kusetus olisi mennyt siitä pilalle. Albert Cornelius Knudson (1873–1953) was a Christian theologian in the Methodist tradition, associated with Boston University and the school of liberal theology known as Boston personalism.
ellauri260.html on line 83: Karol Wojtyła kirjoitti, että Aquinas "tarjosi ainakin lähtökohdan personalismille yleensä". Boethius (n. 480–524) antoi jo varhain klassisen, perustavanlaatuisen ja puhtaasti filosofisen määritelmän, jonka personalistit edelleen hyväksyvät: "persona est naturae rationalis individua substantia". Edelleen: "Naturalia non sunt turpia." Kemia ei tunne likaa. Omne animal triste post coitum praeter gallum et mulierem.
ellauri260.html on line 85: Immanuel Kantin episteeminen dualismi, joka korosti sekä subjektin että objektin merkitystä tiedossa, avasi oven sekä personalismin idealistiselle moodille että fenomenologialle ja eksistentialismille, joista tuli niin vitun tärkeitä kahdennenkymmenennen vuosisadan personalismille. Joo elastaanilegginseissä kukkoileva Kant oli kyllä erittäinkin tohelo.
ellauri260.html on line 93: Tässä vastaliikkeessä kehitetty uusi, parannettu formula: idealistinen, teistinen personalismi tuli ratkaisevaksi, ei vähiten sen edesmenneen saksalaisen edustajan Rudolph Hermann Lotzen (1817–81) kautta, ei vain Bownen amerikkalaiselle, idealistiselle personalismille, vaan myös rinnakkaiselle, brittiläiselle idealistiselle personalismille, jonka johtava edustaja oli Andrew Seth Pringle-Pattison (1856–1931). Täysin koskaan kuullut tyyppejä.
ellauri260.html on line 99: Tässä suhteessa personalismi on alumiinifolio totalitarismille, jotka arvostavat ihmisiä vain heidän arvonsa vuoksi yhteisölle ja arvostavat sen sijaan heidän luontaista ihmisarvoaan. Kaikille samat tuet vaikka olisivat kuinka laiskoja. Personalismin vaatimus henkilökohtaisesta vapaudesta ja vastuusta, itsemääräämisoikeudesta, luovuudesta ja subjektiivisuudesta tukevat kaikki tätä syvälle juurtunutta kollektivismin vastustusta.
ellauri260.html on line 109: Jeesuxen hyvää orjuutta vastaan hyökätään sekä oikealta että vasemmalta, onhan se keskustalaisuutta. Nouseva personalistinen filosofia kuitenkin hylkäsi persoonattomuuden paitsi idealistisen tai materialistisen determinismin ja kollektivismin muodossa, myös radikaalin individualismin muodossa, joka oli yhtä lailla modernin rationalismin ja romantiikan tuote ja joka esimerkiksi tiettyjen liberalismin ja anarkismin muotojen kautta oli ominaista myös yhdeksännelletoista vuosisadalle. Alusta alkaen personalismi julisti omalla tavallaan solidaarisuuden ja keskinäisen suhteen yhteisöllisiä arvoja. Vaatiessaan loukkaamatonta ihmisarvoa personalistit vastustivat utilitarismia, joka tekisi yhdestä ihmisestä vain "hyödyllisen" toiselle. Sosiaalisuus on kunnossa kunhan se tapahtuu seurakunnassa.
ellauri260.html on line 113: Eksistentialismi, joka antoi niin tärkeitä impulsseja suurelle mannereurooppalaiselle personalismille kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, kehittyi tietyiltä osin myöhemmän Shellingin filosofian linjassa, ja siitä löytyy jälkiä jopa Jacobin kritiikistä persoonatonta panteismia kohtaan. Schellingin kanssa Søren Kierkegaard (1813–1855) vastusti Hegelin idealismia ja korosti yksittäisen ihmisen arvoa sekä filosofialle että elämälle yleensä. Hän syytti idealismia elämän merkityksen tyhjentämisestä laiminlyömällä ihmisen olemassaolon todellisuuden. Kun Kierkegaard ja jotkut myöhemmät eksistentialistit (Marcel, Sartre, Camus, Blondel) keskittyivät ihmisen olemassaolon merkityksen kannalta keskeisiin kysymyksiin (rakkaus, avioliitto, kuolema, usko, moraali jne.), Muut ajattelijat keskittyivät edelleen henkilön itsensä merkityksen ja luonteen suorempaan tutkimiseen, ja juuri nämä ajattelijat tunnettiin nimellä, ja kutsua itseään personalisteiksi.
ellauri260.html on line 117: Personalisti Jean Lacroix oikeutetusti julisti leninismin lailla personalismin "anti-ideologiaksi". Myös Maritain kirjoitti personalismista "reaktioilmiönä" totalitarismin ja individualismin "kahta vastakkaista virhettä" vastaan. Ei, vanha pappispimitys ja tavixet lehterillä on oikea tapa edetä, tai pikemminkin olla menemättä mihinkään.
ellauri260.html on line 125: Mounierin työ herätti tärkeiden ranskalaisten ajattelijoiden, kuten Gabriel Marcelin, Denis de Rougemontin ja Jacques Maritainin, huomion, jotka tutkimuksensa, luentojensa ja kirjoitustensa kautta auttoivat kehittämään ranskalaista personalistista ajattelua. Maritain, joka työskenteli Mounierin kanssa useita vuosia, oli vastuussa ranskalaisen personalismin tuomisesta Yhdysvaltoihin. Sodan jälkeen Mounierin itsensä johtama eurooppalainen personalismi sopeutui liberaaliin demokratiaan ja suhtautui siihen kritiikittömämmin, ja Maritainilla oli rooli vuonna 1948 annetun Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen laatimisessa. Paha haxahdus!
ellauri260.html on line 127: Ranskalainen filosofi Paul Ricoeur (1913–2005), jonka filosofiaan husserlilainen fenomenologia vaikutti syvästi, vaikka hän ei koskaan tunnistanut itseään personalistiksi, ammensi monista Mounierille arvokkaimmista teemoista, kuten ihmisen vapauden luonteesta ja ihmisen keskeisyydestä valtioon nähden, vaikka hänen oma myöhempi kehityksensä näistä teemoista poikkesi huomattavasti Mounierin filosofiasta. Hän jakoi myös personalismin hylkäämisen materialismista ja karteesisesta dualismista sekä abstraktioiden hylkäämisen konkreettisen inhimillisen todellisuuden hyväksi. Ehkä suurin yksittäinen elementti Ricoeurin omaksumassa Mounierin persoonallisuudessa oli itse asiassa poliittisesta ja sosiaalisesta sitoutumisesta vetäytymisen mahdottomuus. On pakko vatkaa, pokkana ei pysy kukaan.
ellauri260.html on line 131: Husserlin myöhempi kääntymys idealismiin, joka syntyi 1920 -luvulla, aiheutti tauon monien opetuslastensa kanssa, jotka uskoivat, että hän oli luopunut alkuperäisestä sitoumuksestaan yhdistää filosofinen pohdinta ja objektiivinen todellisuus. Sen oppilaat alkoivat lipsua ja hipsiä personalismiin.
ellauri260.html on line 139: Hänen (Bownen, ei Jaakon) myöhäinen kirjansa Personalism, joka julkaistiin vuonna 1908, on suosittu yhteenveto hänen filosofiastaan, joka toi termin "personalismi" amerikkalaiseen filosofiseen ja teologiseen keskusteluun.
ellauri260.html on line 149: Termiä "personalismi" on sovellettu esimerkiksi varhaiseen buddhalaiseen koulukuntaan nimeltä puggalavada, joka ottaa positiivisesti kantaa yksilöllisen itsen identiteettiin ja jatkuvuuteen, eroten siitä, mitä perinteisesti on pidetty Theravada-buddhalaisuuden ortodoksiana. Muita versioita näistä asemista löytyy myöhemmin joistakin Mahayana-ajattelun virtauksista. Mutta aika hikistä.
ellauri260.html on line 151: Mukavampia yhtäläisyyksiä löytyy kuitenkin Vedantasta. Vishishtadvaita (pätevä ei-dualismi) -koulu kääntyi Advaitan radikaalia ei-dualismia vastaan ja vaati paitsi sitä, mitä tämän koulun ja myöhempien koulujen edustajien englanninkielisissä teoksissa, jotka ovat samalla tavalla kriittisiä advaitaa kohtaan, kutsutaan usein nimenomaisesti henkilökohtaiseksi käsitykseksi brahmanista tai absoluuttisesta, mutta myös henkilökohtaisesta ymmärryksestä yksittäisistä olennoista, jotka on suunniteltu fragmentaarisiksi itseksi (jivatmas), jotka ovat "osia" - samalla yksi ja erilliset muutokset - Brahmanista. Koska intialaisen ajattelun erilaiset klassiset darshanat eivät ole täysin eristettyjä ja saavat vaikutteita toisiltaan, Samkhya -ajattelun elementtejä otetaan myös henkilökohtaiseen Vedantaan, samoin kuin joogan ja perinteisen hindulaisen pyhien kirjoitusten perinnön elementtejä. Juuri pysyvän itsensä, atmanin, opetuksen selkeys, perinteinen ensisijaisuus ja perusluonne Vedantassa ja etenkin advaitaa kritisoivissa kouluissa tekevät tästä personalismista kivemmän kuin puggalavadanin buddhalaisuudessa. Valitettavasti vaan näiltä hinduilta puuttuu tää ruumiin ylösnousemus.
ellauri260.html on line 155: Vaikka sen humanistinen suuntautuminen on sopusoinnussa personalismin kanssa, kungfutselaisuus on valitettavasti enemmän huolissaan todellisen ihmisyyden ja herrasmiesyyden yleisten ihanteiden käytännön saavuttamisesta, sellaisina kuin ne ymmärretään perinteisessä Kiinassa, kuin henkilökohtaisesta yksilöllisyydestä ja ainutlaatuisuudesta, jota länsimaiset personalistit korostavat liittyvän yleismaailmallisten ja taloudellisten liberaalien arvojen todelliseen ymmärtämiseen ja vahvistamiseen ja usein jopa erottamattomana siitä.
ellauri260.html on line 205: Gustav Teichmüller (November 19, 1832 – May 22, 1888) is considered a philosopher of the idealist school and a founder of Russian personalism. His ideas were shaped by his teachers Lotze and J. F. Herbart, who in turn were influenced by G. W. von Leibniz. Some scholars describe Teichmüller's personalism as a version of neo-Leibnizianism. His doctrines have also been referred to as constituting a variant of Christian personalism that is in opposition to both positivism and evolutionism as well as traditional Platonism. Teichmüller's philosophy has influenced Nietzsche and this link has been explored by scholars such as Hermann Nohl, who traced Teichmüller's Die wirkliche und die scheinbare Welt, 1882, as the source of the latter's perspectivism. Teichmüller also influenced the Russian thinkers A. A. Kozlov, I.F. Oze, and E. A. Bobrov. Teichmüller nai virolaisen maanomistajan tyttären ja tapettuaan sen 20-vuotiaana lapsivuoteeseen, sen siskon, ja kuoli lopulta ize Tartossa pyylevänä patruunana.
ellauri351.html on line 318: Sine ira et studio, ei millään pahalla. No hard feelings. Tällästä efektiivistä altruismia (kz Singer, albumi 250) ja personalismia (albumi 260).
ellauri445.html on line 429: Amerikkalaiset kyllä vannovat samojen personalism">personalististen talousliberaalien käsitysten nimiin mutta ne on positiivareita eikä tollasia hapannaamoja. Hemingvautakin on haukuttu hyparchistixi. The Irish, French-based writer Samuel Barclay Beckett was a giant in the field of European 20th-century literature, producing novels, short stories, poetry and translations, although he is probably best-known as an influential playwright. Beckett took a somewhat pessimistic approach to the school of Existentialism. He did this by arguing that life has no meaning, while our human desire is to try and attach meaning to everything. Play it again Sam! Right on! Way to go!
xxx/ellauri084.html on line 596: Wallun iskähaikara muka inhos Bazinia. Wallu ize varmaan peukutti sitä, vaikka se oli kommunisti sodan aikana. Kuoli onnex leukemiaan 40-vuotiaana. Se kannatti jollain lailla Schleiermacherin 1799 keximää personalismia, jonka mukaan henkilöt on tärkeempiä kuin koko muu maapallo ja maailmankaikkeus yhteensä. Se on yxi idealismin muoto muiden joukossa, eli sielu on taas kaikki kaikessa. Sitä varmaan Wallukin meinaa tässä liputtaa. Personalisteja oli kirkonmies- ja huuhaafilosofijoukossa sekä Bostonissa että Calisotassa. Onko Schleiermacherista, tosta tomppelista pyllyverhontekijästä paasattu jo aiemmin? Ilmeisesti ei.
xxx/ellauri307.html on line 373: Berdjajev ja Whitehead ovat personalismin kovia ydinkärkiä. Vuonna 1957 Journal of Religion Charles Hartshorne julkaisi tärkeän artikkelin "Whitehead and Berdyaev: Is There Tragedy in God?" Kolmastoista personalistiseminaari keskittyy Alfred N. Whiteheadin ja Nicolas Berdyaevin ympärille, ja heidän työnsä eri puolille on omistettu erilliset päivät. Ensimmäinen päivä esittelee ryhmän Whiteheadin ja Berdyaevin kontekstissaan. Näitä keskusteluja johtaa George Lucas, varaamiraali James B. Stockdalen eettisen johtajuuden ansioitunut johtaja US Naval Academyssa, emeritus, nykyinen etiikan ja julkisen politiikan professori Graduate School of Public Policy at the Navalissa. Jatkokoulu, ja Daniel Dombrowski, Seattlen yliopiston filosofian professori, toimittaja, Prosessitutkimukset. Jäljellä olevat päivät jokainen osallistuja on vastuussa tietystä tekstistä ja/tai näkökulmasta tai esittelee paperin Whiteheadista tai Berdyaevista ja auttaa johtamaan tätä keskustelun osaa.
24