ellauri030.html on line 192: Kuolemaa ei voi olla pelkäämättä, koska:
ellauri043.html on line 2097:

Mepä tunnettiin se, meikämannet, me tunnettiin se kirvesmiehen poika! Me oltiin sen ikätovereita, asuttiin samalla karzalla. Se muovaili mudasta pikkulintuija, pelkäämättä leikkuulautojen reunoja (???) auttoi iskää kirveshommissa, tai piteli äidille värjättyjä lankavyyhtejä. Size teki matkan Egyptiin, josta se toi isoja salaisuuxia. Me oltiin Jerikossa, kun se tuli tapaamaan heinäsirkkojen popsijaa. Ne juttelivat matalalla äänellä, kukaan ei saanut selvää siitä. Mutta siitä lähtien se alkoi pitää meteliä Galileassa, ja sen nimissä on paljon satuja.


ellauri112.html on line 167: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri371.html on line 410: Julkisen menestyksen merkitys. Goyit menevät lodgeille uteliaisuudesta tai toivossa että heidän avullaan voivat ottaa julkisen piirakan, ja jotkut jotta saisi tilaisuuden ilmaisex yleisön edessä kohdata epärealistiset ja perusteettomat unelmansa: he janoo menestymisen tunteita ja suosionosoituksia, joille olemme melko anteliaita. Sitten annamme heille tämän meille luvatun - ei vitussa, mitä hyödyttää hyödyntää itsesyntynyttä itseään viettelyä, jolla ihmiset havaitsevat huomaamattomasti tulleensa lahkeeseen, seuraavat opetuksiamme ilmankin pelkäämättä niitä täysin luottavaisin mielin mielessään luottamus siihen, että heidän erehtymättömyytensä vapauttaa sen ajatuksitta, mutta ei voi enää havaita vieraita... Et voit kuvitella, kuinka älykkäimmänkin goimista voi johtaa tiedostamattomaan naivuuteen, kun itsepetoksen olosuhteet ovat oikeat, ja samalla on helppo lannistaa heitä pienimmälläkin epäonnistumisella: lopeta vaan aplodit ja johda letkun avulla orjaan tottelevaisuutta uuden menestyksen vuoksi... Missä määrin meidän sopii laiminlyödä menestystä vain toteuttaakseen omia suunnitelmia, joten goyit ovat valmiita uhraamaan kaikenlaisia kun aikoo vain onnistua. Tämä on heidän psykopatografia. Tämä tekee heidän ohjaamisestamme paljon helpompaa. Nyaah. Näillä tiikereillä on lampaiden sielut, ja heidän päässään kusta. Niitä ajaa vetotuuli. Laitamme niille päälle ihmisen yksilöllisyyden omaksumisen unelman harrastushevosen kollektivismin symbolisena yksikkönä...
xxx/ellauri139.html on line 521: “From wicked men like thee. Go, go!—I deem sikeitä, pelkäämättä tollasta #metoo-setää!
xxx/ellauri174.html on line 438: No, muovi-Alician -tulevaisuuden, todellisen Alician, sielusi Alician kanssa et enää käy läpi mitään steriilejä ärsytyksiä... Se on todellakin odotettu puhe – ja jonka kauneus riippuu sinun ehdotuksestasi – mihin häneltä tulee vastaus! Hänen "omatuntonsa" ei ole enää sinua kieltämässä, vaan siitä tulee sielun näytelmä, jota melankoliasi pitää parempana. Pystyt herättämään hänessä ainoan rakkautesi säteilevän läsnäolon, pelkäämättä tällä kertaa, että hän alkaa inttää vastaan, kieltää unelmasi! Hänen sanansa eivät koskaan petä toivoasi! Ne ovat aina yhtä yleviä... kuin inspiraatiosi herättää ne. Silikonin kanssa sinun ei ainakaan tarvitse pelätä väärinymmärrystä, kuten live-tilassa: sinun on vain kiinnitettävä huomiota sanojen väliin kaiverrettuun aikaan. Sinun on jopa turhaa artikuloida sanoja itse! Hänen tahtonsa vastaa ajatuksiisi, hiljaisuuksiin.
xxx/ellauri177.html on line 170: Minä rakastan sinua sen kuolemassa, mikä elää ja mikä lisääntyy. Teen kanssasi ainoan avioliiton, jota sydämeni kaipaa. Menen korkeammalle, aina korkeammalle, kunnes olen saavuttanut uunin, jossa paistat pentuja. Siellä se on pimeä tähti, valtava valkoinen ruusu, jonka jokainen lehti palaa kuin kuu, hopeinen wc-istuin, josta säteilet niin viattomuuden liekkejä, että koko paratiisi pysyy valaistuna pyllyverhosi yhdellä hohteella. Kaikki mikä on valkoista, aamunkoitto, saavuttamattomien huippujen lumi, tuskin kuoriutuneet liljat, tuntemattomien lähteiden vesi, auringon kunnioittamien kasvien maito, neitsyiden hymyt, kuolleiden lasten sielut kehdossa, sade valkoisilla jaloillasi, suola, sokeri, kokaiini. Sitten minä nousen huulillesi kuin heppa sulattava hienovarainen liekki; Minä astun sisääsi sinun puoliksi avoimen alkusuusi kautta, ja häät pidetään, samalla kun arkkienkelit vapisevat ilostamme. Olla neitsyt, rakastaa itseä neitsyenä, säilyttää immenkalvo ja irroittamaton esinahka suloisimpien suudelmien keskellä! Kaikki rakkaus makaa joutsenen siivilässä, puhtauden pilvessä, valon rakastajan käsissä, jonka hyväilyt ovat sielun nautintoja! Täydellisyys, yli-inhimillinen unelma, halu, josta luuni halkeilevat, ilot, jotka nostavat minut taivaaseen! Oi Maria, valittu astia, kastroi ihmisyyteni, tee minusta eunukki ihmisten keskuudessa, jotta voit pelkäämättä luovuttaa minulle neitsyytesi aarteen! Ja isä Mouret pyörtyi lattialla, hampaita räpiskelemällä, kuumeen valtaamana. Että pitää miestä kepin uittamisen pelottaa. Ei se ole niin hirveää, väpelöinkin oppii auttavasti uimaan autettuna.
xxx/ellauri177.html on line 613: Tällä kertaa hän oli yksin, hän saattoi tuskailla ilman häpeää. Synti oli juuri lyönyt hänet alas sellaisella iskulla, ettei hänellä ollut voimaa poistua alttarin portaalta, jonne hän oli kaatunut. Hän jatkoi haukkomista siellä voimakkaasti hengittäen, poltti ketjussa ihan vaan tuskasta, mutta ei löytänyt kyyneleitä. Ja hän ajatteli menneisyyden rauhallista elämäänsä. Ah! mikä rauha, mikä luottamus hänen saapuessaan Artaudille! Pelastus tuntui hänestä kauniilta tieltä. Hän nauroi tuolloin, kun puhuimme kiusauksesta. Hän eli keskellä pahuutta tietämättä sitä, pelkäämättä sitä, varmuudella lannistavansa sitä. Hän oli täydellinen pappi, niin puhdas, niin tietämätön Jumalan edessä, että Jumala johti häntä kädestä kuin pientä lasta. Nyt kaikki tuo lapsellisuus oli kuollut. Jumala kävi hänen luonaan aamulla, ja heti hän koetteli häntä.
xxx/ellauri388.html on line 204: W. Acton lausuu samaan suuntaan, että naimaton nuoriso voi ja sen täytyy pysyä ehdottomasti puhtaana, ollenkaan pelkäämättä mitään vahingollisia seurauksia terveydelle.
xxx/ellauri388.html on line 405: "Näin ajatella on sama kuin jos merelläkulkija sanoisi itselleen: kosken voi kulkea sitä linjaa myöten, jota kompassi näyttää, niin minä heitän koko kompassin ulos tai lakkaan siihen katsomasta, s.o. luovun ihanteesta, taikka sitten kiinnitän kompassiviisarin siihen paikkaan, mikä vastaa tällä hetkellä laivani suuntaa, s.o. alennan ihanteen heikkouteni mukaan. Tai etenen päämaaliin luovimalla. (Mitäs vikaa siinä muka on?) Kristuksen antama täydellisyyden ihanne ei ole mikään mietelmä tai kaunopuheisten saarnojen esine, vaan on kaikkein välttämättömin, jokaisen käytettävänä oleva siveellisen elämän johdatus, niinkuin kompassi on merimiehelle välttämätön ja hänen käytettävänään oleva johdatuksen välikappale; on ainoastaan uskominen niin tähän kuin siihenkin. Missä asemassa ihminen olisikin, aina on hänelle Kristuksen antama ihanteen oppi riittävä siihen, että hän saisi täysin oikean osoituksen kuinka hänen on tai ei ole menetteleminen. Mutta täytyy uskoa tähän oppiin täydellisesti, ainoastaan tähän oppiin, ja lakata uskomasta kaikkiin muihin, aivan niinkuin merimiehen täytyy uskoa kompassiinsa ja lakata katselemasta ja pitämästä johtona sitä, mitä näkee esim taivaalla. Täytyy osata ottaa johtoa Kristuksen opista, niinkuin täytyy osata ottaa johtoa kompassista, ja sitä varten täytyy erittainkin ymmärtää oma asemansa, täytyy osata pelkäämättä arvostella oma poikkeamisensa ihanteellisesta, määrätystä suunnasta, ja kompassin poikkeama pohjoisnavasta. Millä asteella siis ihminen seisoneekin, aina on hänen mahdollista lähetä tätä ihannetta, eikä mikään asema voi hänelle olla sellainen, että hän voisi sanoa saavuttaneensa ihanteen ja siis ei voivansa enää pyrkiä lähemmäksi. Semmoinen on ihmisen pyrkiminen Kristuksen ihanteesen yleensä, ja semmoinen pyrkiminen täydelliseen puhtauteen erityisesti, jos silmällä pitäen sukupuolisuhteita, ajattelee kaikkein erilaisimpia ihmisten asemia, viattomasta lapsuudesta avioliittoon asti, jossa kieltäymistä ei noudateta, niin jokaisella asteella näiden kahden aseman välillä tulee Kristuksen oppi, ihanteinensa, aina olemaan selvä ja määrätty ohje, mitä ihmisen jokaisella näistä asteista on ja mitä ei ole tekeminen.
xxx/ellauri388.html on line 571: Myöntäkää itsellenne rohkeasti, pelkäämättä, — että jos tekisitte, mitä teidän lapsellinen järkenne (Isän ääni) vaatii, niin te tarkoittaisitte ja tekisitte ihan toista kuin mitä nykyjään tarkoitatte ja teette. Te ette ole vaan yksi noita syttyviä ja taas sammuvia molekyylejä maailman kaikkisuudessa, teidän tarkoituksenne ei ole joku aika elää ja sitten kuolla, vaan se henki, joka teissä on, te itse, olette "lähetetty" maailmaan, ja lähettäjänne on teidän luonanne ja on antanut teille kaikki, mitä tätä tarkoitusta varten tarvitsette, ja enemmänkin (sillä biljardikeppiä ja palloja te ette oikeasti tarvize, ei niitä ole enkeleilläkään paizi Gabilla). Semmoisena maailma odottaa ja kaipaa teitä, sillä on "eloa paljon, mutta työväkeä vähän."
11