ellauri033.html on line 215: chaque homme. Or, la vision des Goncourt ne ressemble à aucune autre : tout objet, en passant à tràvers leur « moi », s´y réfracte fiévreusement.
ellauri033.html on line 470: Tainella oli merkittävä vaikutus Ranskan kirjallisuuteen. Vuoden 1911 Encyclopedia Britannica kuvasi hänen merkitystään mainitsemalla, että Émile Zolan, Paul Bourget’n ja Guy de Maupassantin töissä on selvästi nähtävissä Tainen vaikutus.
ellauri036.html on line 231: Et sifflaient dans l'écho la chanson du passant;
ellauri036.html on line 352: Les siècles, en passant, ont fait leur grande route
ellauri042.html on line 602: Maupassant tried to take his own life by cutting his throat; failing even that, he was committed to the private asylum of Esprit Blanche at Passy, in Paris, where he died on 6 July 1893 from syphilis. Maupassant penned his own epitaph: "I have coveted everything and taken pleasure in nothing."
ellauri097.html on line 282: Mamma Mary on aika nätti valokuvassa. Sen veli kuoli kuppaan 16-vuotiaana ja sen jälkeen Mary epäili aina pahinta. Kuulostaa kyllä pahalta. Marylla oli myös huumorintajua: se antoi juomarahan rumalle prostituutille joka ei ollut käynyt kaupaxi, ja saneli tyttärensä riiauskirjeet sen puolesta. Ankara puritaani joka luki Guy Maupassantia. Ei ihme jos Julian oli vähän pihalla. Sen isä oli hirmu kiltti, äiti äkeä. Sellaisesta syntyy usein homoja.
ellauri097.html on line 408: Während Kant mit Green erst ab seinem fünften Lebensjahrzehnt eng befreundet war - seit er mit der Konzeption seiner ersten "Kritik" begann -, gab es vorher andere enge Freunde. Einer war Christian Jacob Kraus. 29 Jahre jünger als Kant, wurde er 1780 sein Kollege. Auch er war und blieb Junggeselle. Als Kant 1787 ein eigenes Haus kaufte und regelmäßig Honoratioren zu seinem Mittagstisch einlud, war Kraus dabei - und zwar nicht nur als einer der Gäste, sondern als Gesellschafter, das heißt, als Gastgeber, der sich auch die Kosten der Mahlzeit mit Kant teilte. Außerdem blieb Kraus nach dem Mittagessen oft bis sieben oder acht Uhr abends bei Kant - länger als alle anderen Tischgäste. Für die Königsberger Straßenpassanten bildeten die beiden schon bald ein originelles "Pärchen", zumal sie sich äußerlich sehr ähnelten - beide waren sehr klein. Die Nähe zwischen beiden muss groß gewesen sein, denn Kant schenkte Kraus 1787 einen Brillantring.
ellauri109.html on line 417: Il meurt subitement d’une attaque cérébrale le 8 mai 1880. Son enterrement au cimetière monumental de Rouen se déroule le 11 mai 1880, en présence de nombreux écrivains importants qui le reconnaissent comme leur maître, qu’il s’agisse d’Émile Zola, d’Alphonse Daudet, d’Edmond de Goncourt, de Théodore de Banville ou de Guy de Maupassant, dont il avait encouragé la carrière depuis 1873.
ellauri151.html on line 282: Dilthey a le premier noté l’importance d’un texte de jeunesse de Hegel et y a signalé comme une première esquisse de ce que sera plus tard «la conscience malheureuse». On sait quelle importance revient à la conscience malheureuse dans la Phénoménologie de Hegel, et plus tard encore dans la Philosophie de la Religion. Sous une forme abstraite la conscience malheureuse est la conscience de la contradiction entre la vie finie de l’homme et sa pensée de l’infini. « En pensant je m’élève à l’absolu en dépassant tout ce qui est fini, je suis donc une conscience infinie et en même temps je suis une conscience de soi finie et cela d’après toute ma détermination empirique... Les deux termes se cherchent et se fuient — je suis le sentiment, l’intuition, la représentation de cette unité et de ce conflit et la connexion de ces termes en conflit... je suis ce combat, je ne suis pas un des termes engagés dans le confit, mais je suis les deux combattants et le combat lui-même, je suis le feu et l’eau, qui entrent en contact et le contact et l’unité de ce qui absolument se fuit. » La conscience malheureuse qui dans la Phénoménologie trouve son incarnation historique dans le judaïsme et dans une partie du moyen âge chrétien est en effet la conscience de la vie comme du malheur de la vie. L’homme s’est élevé au-dessus de sa condition terrestre et mortelle ; il n’est plus que le conflit de l’infini et du fini, de l’absolu qu’il a posé en dehors de la vie, et de sa vie réduite à la finitude…
ellauri161.html on line 990: Bloy was noted for personal attacks, but he saw them as the mercy or indignation of God. He acquired a reputation for bigotry because of his frequent outbursts of temper. Soon, Bloy could count such prestigious authors as Émile Zola, Guy de Maupassant, Ernest Renan, and Anatole France as his enemies. Bloy is quoted in the epigraph at the beginning of Graham Greene´s novel The End of the Affair, though Greene claimed that "this irate man lacked creative instinct." Bloy is also quoted at the beginning of John Irving´s A Prayer for Owen Meany, another turd. Some pope quoted him, yet another turd.
ellauri161.html on line 1011: Kari-Jorin piti olla Maupassantin kanssa Zolan naturistioppilas. Mutta se alkoikin sekoilla katolisten kaa. Zola luovutti, löi hanskat tiskiin. Naturismi myytiin lyhyexi. Sehän olikin vähän niinkö kommunistiviihdettä. Kun sota hävittiin, taantumus teki sellaisesta lopun. Molli-Jori puolustaixen: Ei Eemelikään jäänyt tuleen makaamaan, nuoresta pessimististä tuli ajan kanssa ensin katteeton optimisti ja sitten journalisti.
ellauri162.html on line 268: Que peuvent donc avoir de commun les écrivains Marcel Camus, Marcel Aymé, Jean-Paul Sartre, Simone de Beauvoir, Louis Aragon, Jacques Prévert, Georges Bernanos, Aimé Césaire, Bernard Clavel, Guy de Maupassant, Georges Sand, les peintres Claude Monet, Gustave Courbet, Honoré Daumier, les compositeurs Hector Berlioz, Maurice Ravel, les politiciens Philippe Seguin (de droite), Jack Ralite (de gauche), le syndicaliste Edmond Maire, le philosophe Jacques Bouveresse, les chanteurs et poètes Georges Brassens, Léo Ferré, l'acteur et humoriste Bourvil, les actrices Catherine Deneuve, Claudia Cardinale, Brigitte Bardot, la chanteuse Mylène Farmer, la madame Miss France Geneviève de Fontenay, les prix Nobel de physique Pierre et Marie Curie, le médecin humanitaire Anne-Marie Gouvet, la chercheuse spécialiste des cancers professionnels Annie Thiebaud-Mony, ou tout récemment le dessinateur de bandes dessinées Tardy… ?
ellauri210.html on line 51: Se karkas Hondurasiin pakoon tuomiota pankkikavalluxesta mutta palasi tubiin kuolevan vaimon luo ja sen kuoltua istui Ohiossa kiltisti kolme vuotta viidestä. Lukijat tykkäsi sen naiveista Maupassant tyyppisistä jutuista joissa on joku juju lopussa, muttei kriitikot.
ellauri353.html on line 349: Erään Cynthia Ozickin (n.h., nimestä päätellen juutalainen) mukaan "Vaikka hän oli kotonaan jiddishin ja heprean kielellä ja tunsi talmudin ja niiden vaatimat kommentit, hän lisäsi niihin elinikäisen kiehtomuxen Maupassantiin ja Flaubertiin. Hänen ensimmäiset tarinansa sävellettiin sujuvasti kirjallisella ranskalla. Hänen vinhasti pyörivä sosiaalinen kompassi antoi hänelle mahdollisuuden nähdä talonpoikien, sotilaiden, pappien, rabbien, lasten, taiteilijoiden, näyttelijöiden, kaikkien luokkien naisten silmin. Hän ystävystyi huorien, taksinkuljettajien, ratsastajien kanssa; hän tiesi millaista on olla rahaton, elää reunalla ja syrjässä."
ellauri365.html on line 39: À la feuille de rose, maison turque zo ur gomedienn bornografek gant Guy de Maupassant en 1875 hag embannet e Pariz en 1945.
ellauri365.html on line 47: Nordiska familjebok (jonka Jöns koppasi Tutun jäämistöstä) tähdentää Antonin ällistyxexi Maupassantin suurta terveyttä. Vaikea uskoa, Nissen mielestä, Guyhän oli sadisti joka nai ja suomi kirjoissa äitiä ja tytärtä. Pähkähulluhan se oli loppupeleissä. Sen hulluus juontui luultavasti ranujen 1870-71 sodan nolosta tappiosta sakuille. Eräässä ekoista Guyn lastuista lutka Läskipallero antoi preussilaiselle isänmaallisesti pillua ja joutui siitä silti muiden vihoihin. Maupassantit oli porvareita, le particule oli pelkkää hämäystä. Family guytä paaponut äiti ryhtyi elävän leskexi, kun isälle ei riittänyt pelkkä sexi vaan se ryhtyi väkivaltaisexi. Kiltit "sedät" Flaubert ja Swinburne väänsivät Guyn vizaa in loco parentis. (Mixi Guy ylipäänsä kävi Algernonin kanssa naku-uinnilla? Ota kiinni mistä saat, pikkukaveri.) Guy piti veneilystä kuten se Kaislikossa tuulee Ratty.
ellauri365.html on line 49: passant Guy">Maupassant [måpasa], Henry René Albert Guy de, fransk författare, f. 5 aug. 1850 på slottet Miromesnil i Normandie, d. 6 juli 1893 Auteuil, var ättling af en gammal lothringsk adels- familj; modern var sy- ster till skalden Alfred de Poittevin. Föräld- rarna skildes tidigt, och den intelligenta och litterärt intresse- rade modern, en barn- domsväninna till Gu- stave Flaubert, ledde sonens uppfostran. Hans barndom förflöt vid Normandies kust, där M. insöp sin kärlek till naturen och lärde kän- na dessa normandiska typer, som han sedan så gärna skildrade. Adertonårig inträdde han 1868 i Marinministeriet, men öfvergick 1878. till kultusministeriet. Han saknade emellertid intresse för ämbetsmannabanan. Redan tidigt vak- nade hans lust för litteraturen, som närdes af mo- derns ungdomsminnen. Flaubert omfattade honom med en faders kärlek, kritiserade strängt hans. första omogna försök, inpräntade i hans sinne sina egna konstnärliga principer, lärde honom att genom aldrig tröttnande observation söka uppfånga det förut icke iakttagna och därför nya och att återge. det så, att det skildrade fenomenet skiljer sig från alla andra och blir individuellt och enastående. Framför allt afhöll han honom från att debutera för tidigt. Från midten af 70-talet meddelade dock M. under hvarjehanda pseudonymer (oftast Guy de Valmont) smärre bitar åt tidningar och tidskrifter, och 1879 fick han uppförd en drama- tisk bagatell, Histoire du vieux temps. Hans verk- liga debut inföll dock först 1880 med diktsamlingen Des vers. Den har obestridligen ett originellt skaplynne och väckte uppseende kanske ej minst därför, att den hotades med ett åtal för osedlighet hufvudsakligen på grund af dikten Le mur), som deck afstyrdes genom inflytelserika vänner. M. insåg sedan själf, att hans talang låg mera för prosan, i all synnerhet sedan han samma år ut- gifvit novellen Boule de suif (i "Soirées de Mé- dan"). Med denna novell, som utmärktes genom skarp observationsförmåga och ypperlig prosa- stil, slog M. igenom och intog sin plats som en at den naturalistiska skolans förnämsta representanter och en af den franska litteraturens största novellister. Den efterföljdes af en lång rad novel ler, först publicerade i "Gil Blas" och "Echo de Paris" och sedan samlade i bokform under följande titlar: La maison Tellier (1881), M:lle Fifi (1882), Les contes de la Bécasse (1883), Clair de lune i (1884), Au soleil (resebilder, s. a.), Les soeurs Rondoli (s. a.), Miss Harriett (s. a.), Yvette (s. a.; sv. öfv. 1905), Monsieur Parent (s. a.), Contes du jour et de la nuit (1885), Contes et nouvelles (s. 4.), Contes choisis (1886), La petite Roque (s. a.), Toine (s. 1.), Le Horla (1887), Sur l'eau (rese- skildringar, 1888), Le rosier de Mime Husson (s. å.), L'héritage (s. a.), La main gauche (1889), Histoire d'une fille de ferme (s. a.), La vie errante (reseskildringar, s. å.) och L'inutile beauté (1890); efter hans död ha ytterligare publicerats Le père Milon (1899; "Gubben Milon", s. å.), Le colporteur (1900) och Dimanches d'un bourgeois de Paris (s. å.). Till dessa novellsamlingar ansluta sig sexromanerna Une vie (1883; "Ett lif", 1884), Bel-ami (1885; "Qvinnogunst", 1885 och 1901), Mont-Oriol (1887; sv. öfv. 1895), Pierre et Jean (1888; "Pierre och Jean", s. a.), Fort comme la vi mort (1889; "Stark som döden", 1894 och 1910) och Notre coeur (1890; "Vårt hjerta", 1894 och 1910). För scenen skref M. vidare treaktsskåde spelet Musotte (i samarbete med J. Normand, 1891) och La paix du ménage (uppf. på Théâtre fran- çais, 1893). M. skref äfven litterära studier, bl. a. öfver Emile Zola (1883) och Gustave Flaubert (1884). Denna oerhörda produktion fullbordades en på den korta tiden af omkr. tio år. Den gjorde honom hastigt världsberömd som en äkta represen tant för den franska conten, en ättling i rakt ned stigande led af de gammalfranske fabliåförfattarna, med ära upphärande Rabelais', La Fontaines och Voltaires traditioner.
ellauri365.html on line 51: M. var en kraftigt sensuell natur, en friluftsmänniska och atlet, sjudande af af lifslust, säker i sin styrka, måttlöst hängifvande sig åt alla sensationer, full af känsla inför naturens skådespel, en vacker natthimmel, ett doftande fält, en solbelyst öppning i den högstammiga skogen, älskande kvinnan med en naiv, nästan animal, men ( på samma gång blyg lidelse. I denna öfversval- lande lifsglädje blandade sig dock alltid en viss sorgbundenhet. Han har själf tecknat sitt väsen, då han någonstädes säger, att han vissa dagar hatar allt, så att han kunde önska sig döden, andra åter känner sig glad och lycklig som ett djur. I kraft af detta sitt lynne, hvars tendenser funno sin motsvarighet i den naturalistiska riktning, som behärskade litteraturen i det ögonblick, då M. framträdde, kom hela hans diktning att röra sig inom det sinnliga lifvets sfär, återgifvande enkla och rela- tivt föga sammansatta själstillstånd och med för kärlek tecknande folkliga typer. Hans analys är kanske icke så djup, men hans rika begåfning öf verskylde i viss mån denna brist genom den styrka och lysande klarhet, hvarmed han återgaf det sedda. Ingen har mästerligare än M. förstått att ge relief och betydelsefullhet åt hvardagliga ämnen. Han ser så skarpt och klart, och hans språk är så säkert och smidigt, att han i några få ord tecknar profilen af ett ansikte eller en individs karaktär, gester och hela yttre person. I början öfverlämnade han sig kanske alltför fritt åt en viss ytlig uppsluppen och sensuell lifsglädje. Större utrymme för sina rika anlag fann han i romanerna "Une vie" och "Bel-ami", hvilka återge vissa sidor af det moderna lifvet med en rikedom på nyanser och en ironi, som blottar alla motsägelser och löjligheter situationerna eller personernas karaktär. Och denna ironi är så öfverlägsen och så objektiv, att det förefaller, som om det vore icke författaren, utan tingen själfva, som talade. Hvad M. än skildrar, är uppfattningen så frisk, så omedelbar, så utan all sjuklighet och förkonstling, att han kan säga mycket, som skulle stöta hos andra författare. Sådant gestaltade sig M:s författarskap under de första åren af åttiotalet, men hans oerhörda produktion och hans i öfrigt våldsamma lefnadssätt. bröto snart hans krafter. Plötsligen stod han, som dittills endast haft öga för det fysiska lifvet, undrande inför en ny värld, hvilken uppgått i hans inre. Ett annat ljus faller öfver företeelserna och ger en ny karaktär åt hans diktning. Intet vittnar kanske mera om omedelbarheten och styrkan i hans begåfning än den säkerhet, hvarmed han äfven tecknat dessa nya själstillstånd. I "Le Horla" se honom redan kämpa med de vansinnets fantom, som snart skulle omtöckna hans själslif. Tankar på ålderdomen, på döden, ett mörkt tungsinne utbreda sig allt mer och mer öfver hans skrifter. Särskildt romanerna "Fort comme la mort" och "Notre coeur" präglas af en gripande och känslofull själsfinhet, som hans tidigare skrifter. knappast låtit ana. 1892 sökte han döda sig med rakknif, då han kände, att han icke längre kunde strida mot vansinnet. I tvångströja fördes han till ett sjukhus, där han dog af paralysie générale efter 18 månaders sjukdom. Han nekade flera gånger att taga säte i franska akademien liksom att mottaga hederslegionen. I Parc Monceau i Paris har man rest ett vackert monument öfver honom. Verlet; ett annat finnes i Rouen. Hans rykte har varit i ständigt stigande efter hans död. Ytterligare sv. öfv. äro "Lifsbilder" (1888), "Berättelser och skisser. Med en inledning om hans författarskap af T. Hedberg" 1893) och "En duell. Efterlämnade skisser och berättelser" (1900). Se J. Lemaître, "Les contemporains" I, V och VI (1885, 1892, 1896), R. Doumic, "Ecrivains d'aujourd'hui" (1894), G. Brandes, "Samlede skrifter", VII (1901), A. Lom- broso, "Souvenirs sur M." (1905), och Maynial, "La vie et l'œuvre de M." (1906). 1902 började Oeuvres complètes att utkomma. (Nordisk familjebok 1912 s.v. Maupassant)
ellauri365.html on line 59: passant">Seinä Poème 'Le Mur'
ellauri365.html on line 60: Guy de Maupassant Guy de MAUPASSANT
ellauri365.html on line 243: Onkohan Lahden tien huolzika Tuuliruusu saanut nimensä Maupassantin nuoruudentyöstä? Flaubertin ideoima Guyn eka julkaisu koski anilingusta. Une « feuille de rose » est l'expression populaire et imagée désignant un anulingus (L'anus étant la « rose des vents »). Le 31 mai 1877, dans l'atelier du peintre Becker, dans le VIe arrondissement, rue de Fleurus, en
ellauri365.html on line 246: L'ermite de Croisset l'en dissuada), Maupassant et ses amis organisent une seconde représentation de la
ellauri365.html on line 249: « Ce soir dans un atelier de la rue de Fleurus, le jeune Maupassant fait représenter une pièce obscène de sa composition, intitulée FEUILLE DE ROSE et joué par lui et ses amis. C'est lugubre, ces jeunes hommes travestis en femmes, avec la peinture sur leurs maillots d'un large sexe entrebâillé ; et je ne sais quelle répulsion vous vient involontairement pour ces comédiens s'attouchant et faisant entre eux le simulacre de la gymnastique d'amour. L'ouverture de la pièce, c'est un jeune séminariste qui lave des capotes. Il y a au milieu une danse d'almées sous l'érection d'un phallus monumental et la pièce se termine par une branlade presque nature. Je me demandais de quelle absence de pudeur naturelle il fallait être doué pour mimer cela devant un public, tout en m'efforçant de dissimuler mon dégoût, qui aurait pu paraître singulier de la part de l'auteur de LA FILLE ELISA. Le monstrueux, c'est que le père de l'auteur, le père de Maupassant, assistait à la représentation. Cinq ou six femmes, entre autres la blonde Valtesse, se trouvaient là, mais riant du bout des lèvres par contenance, mais gênées par la trop grande ordure de la chose. Lagier elle-même ne restait pas jusqu'à la fin de la représentation. Le lendemain, Flaubert, parlant de la représentation avec enthousiasme, trouvait, pour la caractériser, la phrase : « Oui, c'est très frais ! » Frais pour cette salauderie, c'est vraiment une trouvaille. »
ellauri365.html on line 256: passant_7_ans.jpg/360px-Maupassant_7_ans.jpg" height="300px" />
ellauri365.html on line 257: passant_%C3%A0_Rouen.jpg" height="300px" />
ellauri365.html on line 268: Irma on tositarinasta inspiroitunut hahmo! Maupassant sai sen Henry Céardilta, joka kertoi sen hänelle vuonna 1876. Se on tarina syfiliittisestä naisesta, joka kuoli sairaalassa tartutettuaan isänmaallisesti preussilaiset.
ellauri365.html on line 270: Maupassant oli yksi lukuisista 1800-luvun pariisilaisista (mukaan lukien Charles Gounod , Alexandre Dumas, fils ja Charles Garnier ), jotka eivät välittäneet Eiffel-tornista.
ellauri365.html on line 272: Myöhempinä vuosinaan hän kehitti jatkuvan yksinäisyyden halun, itsensä säilyttämisen pakkomielteen sekä kuolemanpelon ja vainoharhaisuuden, jonka aiheutti nuoruudessa sairastettu kuppa. On väitetty, että hänen veljensä Hervé kärsi myös kupasta ja että tauti saattoi olla perinnöllinen. 2. tammikuuta 1892 Maupassant yritti ottaa henkensä leikkaamalla kurkkunsa partaveizellä; mutta hän oli sitoutunut Esprit Blanchen yksityiseen turvapaikkaan Passyssa Pariisissa , missä hän kuoli 6. heinäkuuta 1893 kuppaan.
ellauri365.html on line 276: Leo Tolstoy used Maupassant as the subject for one of his essays on art: The Works of Guy de Maupassant. His stories are second only to Shakespeare in their inspiration of movie adaptations with films ranging from Stagecoach, Oyuki the Virgin and Masculine Feminine.
ellauri365.html on line 280: "I cannot at all conceive in which century of history one could haul together such inquisitive and at the same time delicate psychologists as one can in contemporary Paris: I can name as a sample – for their number is by no means small, ... or to pick out one of the stronger race, a genuine Latin to whom I am particularly attached, Guy de Maupassant."
ellauri365.html on line 283: William Saroyan wrote a short story about Maupassant in his 1971 book, Letters from 74 rue Taitbout or Don't Go But If You Must Say Hello To Everybody.
ellauri365.html on line 285: Isaac Babel wrote a short story about him, "Guy de Maupassant." It appears in The Collected Stories of Isaac Babel and in the story anthology You’ve Got To Read This: Contemporary American Writers Introduce Stories that Held Them in Awe.
ellauri365.html on line 287: Gene Roddenberry, in an early draft for The Questor Tapes, wrote a scene in which the android Questor employs Maupassant's theory that, "the human female will open her mind to a man to whom she has opened other channels of communications." In the script Questor copulates with a woman to obtain information that she is reluctant to impart. Due to complaints from NBC executives, this scene was never filmed.
ellauri365.html on line 289: Michel Drach directed and co-wrote a 1982 French biographical film: Guy de Maupassant. Claude Brasseur stars as the titular character.
ellauri365.html on line 291: Several of Maupassant's short stories, including "La Peur" and "The Necklace", were adapted as episodes of the 1986 Indian anthology television series Katha Sagar.
xxx/ellauri124.html on line 212: Maupassant’s Bel-Ami
xxx/ellauri186.html on line 422: Vittu miten vastenmielinen kaveri! Sen elämän draama on yhtä kiintoisa kuin yläasteen lukukirja joka sisältää Maupassantin kertomuxet 'Helminauha' ja 'Metelöivän leirin onnenpotku'. Izensä lääppimistä juutalaisen pahansuopuuden ja syyllisyydentunnon varjolla.
xxx/ellauri286.html on line 502: Eesti vapp on meidän isosedän herttuallinen vaakuna. Vanim Eesti vapp pärineb ajavahemikust 1583, mil kolme leopardse lõviga hertsogivapp tähistas Rootsi kuninga Johan III Liivimaa hertsogi tiitlit. Leopardit on vasempaan päinkazovia leijonia, passant gardant. Ei sentään trabant. Kolme leijonaa on peräisin Tanskan kuninkaan Valdemar II:n käsivarresta , joka valloitti Pohjois-Viron vuonna 1219. Leijonista tuli osa Tallinnan (Rääveli), Tanskan hallituksen keskuksen suurempaa vaakunaa.
xxx/ellauri319.html on line 425: Guy de Maupassant
xxx/ellauri319.html on line 628: passant" title="Guy de Maupassant">Guy de Maupassant, French writer
xxx/ellauri329.html on line 63: En passant après eux, la débauche impubère. Karvainen pornokuva missä kyrpä koskee kuumaa floiskaa.
xxx/ellauri356.html on line 168: Trần Đức Thảo était un Vietnamien qui commencait comme husserlien, mais ensuite proposa une genèse matérialiste de la conscience humaine à partir de la matière (en passant par les divers stades intermédiaires de l'évolution), avant de faire un exposé du fonctionnement de la dialectique matérialiste dans le cadre des sociétés humaines. Bien qu'écrit très rapidement pour pouvoir rentrer au plus tôt au Viêt Nam, l'ouvrage exercait une certaine fascination sur toute une génération intellectuelle française, (Louis Althusser, Jacques Derrida, Pierre Bourdieu, Paul Ricœur).
42