ellauri131.html on line 121: Päiväkirjan merkinnät todistavat yksiselitteisesti, että inkerinsuomalaisten yksiköt (Sicherungsgruppe 187/Itäpataljoona 664) osallistuivat rinnakkain Saksan erikoisjoukkojen (SS-kommandot, salainen kenttäpoliisi, poliisipataljoonat) kanssa aktiivisesti taisteluun partisaaneja vastaan.
ellauri131.html on line 125: Taisteluissa partisaaneja vastaan erityisesti Saksan armeijan ulkomaalaiset vapaaehtoiset sotilaat tunnettiin erittäin julmasta toiminnasta.
ellauri131.html on line 133: Sotapäiväkirjan otteet todistavat, että partisaaneja kohtaan saksalaiset ja inkerinsuomalaiset eivät tunteneet armoa.
ellauri131.html on line 148: Kollektiivinen rankaiseminen venäläisiä kohtaan kostotoimenpiteenä Saksan sotilaiden kuolemiin kuului arkipäivään taistelussa partisaaneja vastaan. Sellaisia olivat juuri epäilyksenalaisten ampuminen ja kylien polttaminen.
ellauri131.html on line 155: Seuraavat otteet Saksan pohjoisarmeijan selustan sotapäiväkirjasta todistavat, miten armottomasti inkerinsuomalainen pataljoona taisteli partisaaneja tai heidän oletettuja auttajiaan vastaan.
ellauri131.html on line 182: Miehittäjien sota Neuvostoliittoa vastaan oli julmaa ja inkeriläisten nuorten sotilaiden psyykkinen rasitus taistelussa partisaaneja vastaan oli suuri. Sellaista elämää kevennettiin viinalla.
ellauri343.html on line 403: Joukkovangitsemisia perusteltiin yhtäältä venäläisväestön omalla turvallisuudella, toisaalta vaaralla, että joukossa oli partisaaneja. Kokoamisleirit palvelivat myös miehityshallinnon kaavailuja, joissa tähdättiin alueen ”puhdistamiseen vieraasta aineksesta”.
xxx/ellauri231.html on line 273: Mahno ei kyennyt vetäytymään rintamalta ja hoitamaan vammojaan, koska hänen sotniansa joutui toistuvasti puna-armeijan hyökkäyksen kohteeksi. Erään kihlauksen aikana useat mahnovistit uhrasivat itsensä varmistaakseen Mahnon paon. Toukokuun loppupuolella Mahno yritti järjestää laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainan bolshevikkien pääkaupungin Harkovin valloittamiseksi, kokoaen yhteen tuhansia partisaaneja ennen kuin hänen oli pakko peruuttaa se kattavan punaisen puolustuksen vuoksi. Puna-armeijan komento päätti keskittää voimansa Mahnon pieneen 200 miehisen sotniaan, lähettämällä moottoroidun yksikön seuraamaan heitä. Kun se saapui, Mahno johti yhden panssaroidun auton väijytykseen, otti sen itselleen ja ajoi sitä, kunnes siitä loppui polttoaine. Myöhempi Mahnon takaa-ajo kesti viisi päivää ja kulki 520 kilometriä, mikä aiheutti hänen sotnialleen suuria tappioita ja melkein loppui ammuksista, ennen kuin he vihdoin pystyivät pudottamaan panssaroitujen joukon pois jäljestään.
8