Perheenlisäys esitettiin filmeissä ja telkkarissa salaperäisesti pimeässä täkänien kätkemänä. Mitä siellä faktisesti tehtiin kun hengiteltiin ja häärättiin, siitä jäi sen ikäselle parhaastaan vain valistunut arvaus.
Istunto tapahtui täysin valaistussa huoneessa, ja sen kulku sujui siten, että prinsessan istuntoja varten teettämä pyöreä pöytä asetettiin meedion ja kulloinkin vuorollaan ”henkiä puhuttelevan” henkilön väliin. Ervastin tulosta ei ollut sovittu. Ensikertalaisena Ervast sai ensin olla kysymysten kohteena. Abendin suorittama henkien puhuttelu tapahtui siten, että hän asetti hengille kysymyksiä ja henget vastasivat pöydällä. Pöytä tie- si Ervastin syntymäajan, sisarten määrän ja nimet, äidin nimen ja kuolinpäivän. Pekka-nimi tosin sai aikaan hämmästyksen, sillä saksankielisen Anna Abendin mielestä se ei sentään ollut mikään nimi, enintään koiran.
Tämä pöytä oli myös kielitaitoinen, sillä se osasi vastata oikein myös Ervastin suomeksi tekemiin kysymyksiin. Istunnosta jäi Ervastille myönteinen vaikutelma. Hänen mielestään spiritistisellä liikkeellä oli tärkeä asema henkimaailman olemassaolon ja kuolemanjälkeisen elämän todistajana.
Toisella kertaa yleisö oli parhaasta päästä yläluokkaan kuuluvia henkilöitä. Ervast oli pukeutunut työmieheksi. Hänellä oli päällään musta villapaita. Kun Ervast katseli toisten hienoja vaatteita, häntä alkoi hävettää. Jälkeenpäin Peters kertoi Ervastille, että eräs venäläinen ruhtina- tar oli kysynyt Karadjalta, ”kuka oli se julma ja ei-puettu ihminen, se puoli-ihminen, joka oli siellä istunnossa”. Siihen tämä oli vastannut: ”Hän ei ole kyllä samanlainen kuin muut ihmiset, mutta totta puhuen hänen pikkusormensa on enemmän arvoinen kuin kaikkien muiden keskisormet yhteensä.”
ellauri402.html on line 705: Kuka pelkää Virginia Woolfia? voitti sekä vuoden 1963 Tony-palkinnon parhaasta näytelmästä että 1962–1963 New York Drama Critics´ Circle -palkinnon parhaasta näytelmästä. Se herätetään usein uudelleen henkiin modernilla näyttämöllä. Elokuvasovitus julkaistiin vuonna 1966, sen on kirjoittanut Ernest Lehman, ohjannut Mike Nichols ja pääosissa Richard Burton, Elizabeth Taylor, George Segal ja Sandy Dennis. Noista komeljanttareista en maxaisi puolta palanutta puupenniä. Joka iikka ällöjä.
ellauri434.html on line 615: Lordi Asriel on keskeinen sivuhenkilö Philip Pullmanin kirjoittamassa Universumien tomu -fantasiatrilogiassa. Ja niin Herra, meidän Jumalamme, antoi meidän käsiimme myöskin Oogin, Baasanin kuninkaan, ja kaiken hänen sotaväkensä, ja me voitimme hänet, päästämättä pakoon ainoatakaan. Ja me vihimme ne tuhon omiksi, niinkuin olimme tehneet Siihonille, Hesbonin kuninkaalle; me vihimme tuhon omiksi jokaisessa kaupungissa miehet, naiset ja lapset. Ja saman teemme nyt Gazan rättipäille. Olemme oikeita Hammurabin perillisiä: silmä silmästä, hammas hampaasta, 2 parhaasta. Mitäkö opimme holokaustista? Uusia tekniikoita genosidin alalla.
ellauri443.html on line 214: Kaksi Hollywood-elokuvaa sai inspiraationsa Clarkin kirjoituksista, ja yksi näistä (em. The Ox-Bow Incident ) sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta elokuvasta. Toinen elokuva oli Track of the Cat, joka perustuu Clarkin romaaniin The Track of the Cat. (Huomaa, että elokuvan otsikko jättää pois romaanin nimessä käytetyn määrätyn artikkelin).
xxx/ellauri027.html on line 611: Pertti Perusinsinööri muokkaamassa työtänsä. Mun entisestä parhaasta koulukaverista tuli insinööri. Se sai VTT:llä nimiinsä pari patenttia. Se olis halunnut ruveta kylmäköxi. Sille tuli sitten iso suru, kun sen lapsi kuoli pienenä. Toivottavasti patenttien muokkaus lohdutti. Tästä oli puhetta jo toisaalla pizzalähettien kohdalla. Kolmesta sekunnista voi aina pudottaa vielä sekunnin. Näitä muokkausideoita oli Edisonin aikanakin. Muovailuvahasta muovaillulla Wallacella Gromitissa oli useampiakin ratkaisuja, miten päästä tehokkaammin töihin kiinni heti aamusta. Muovailuvahaa on helppo muokata.
xxx/ellauri044.html on line 802: Seuraavissa Lapinlahden linnun runoissa olen ottanut kahmaloittain runollisia vapauxia. Silti Joose on lukemistani runoilijoista parhaasta päästä.
xxx/ellauri084.html on line 765: Suru ja sääli on Marcel Ophülsin ohjaama pitkä dokumenttielokuva vuodelta 1969. Elokuva käsittelee toisen maailmansodan aikaista Ranskaa ja sen vastarintaliikkeen historiaa. Siinä on leikattu yhteen 1960-luvulla tehtyjä haastatteluja ja uutisfilmejä 1940-luvulta. The New York Timesin kriitikot valitsivat Surun ja säälin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
xxx/ellauri103.html on line 628: Yxi Jessen typerimmistä laukaisuista on se lasitaloläppä, siis toi et synnitön heittäköön ekan kiven eli rikka kautta malka silmässä. Se on siis aivan perseestä! two wrongs dont make a right? Totta helvetissä tekee. Silmä silmästä, lammas lampaasta, 2 parhaasta. Tasoihin on päästävä. Poinzina kai oli et onhan meillä tää puolueeton dumari, mutta sellaista ei ole, ei tule eikä tilata. Oikeus on vahvimman oikeutta, sano mitä sanot. Tohon pykälään konnat aina vetoaa osottaen jotain mielestään vielä ilkeämpää lurjusta. Hizi molemmille köniin ansionsa mukaan!
xxx/ellauri129.html on line 336: Hän debytoi niin komeasti kuin tässä maassa voi: voittamalla Helsingin Sanomien palkinnon vuoden parhaasta esikoiskirjasta 2003! Lehden kriitikko kirjoitti silloin Korhosen teoksesta Kahden ja yhden yön tarinoita sanat, joista jokainen aloitteleva kirjoittaja haaveilee: ”Tässä meillä on uusi kyky, sukuelimensä polviensa välistä näkijä!” Mitä Korhonen oli nähnyt?
xxx/ellauri149.html on line 359: Jesus Christ Superstar on Norman Jewisonin ohjaama elokuva vuodelta 1973. Se perustuu Tim Ricen ja Andrew Lloyd Webberin samannimiseen musikaaliin, ja sen pääosissa ovat Ted Neeley, Carl Anderson, Yvonne Elliman ja Barry Dennen. Elokuva sai Oscar-ehdokkuuden parhaasta musiikista. Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen piti elokuvaa yritteliäänä mutta vanhentuneena ja antoi sille kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.
xxx/ellauri165.html on line 88: Mercier’n utopia, jossa päivät, ihmiset, työt ja ajatukset seuraavat uuvuttavan samanlaisina toinen toisiaan, ilman iltauutisten ja luuriviihteen tuomaa helpotusta, antaa pikemminkin kuvan monotonisesta zombien valtakunnasta kuin ”parhaasta mahdollisesta maailmasta”. Missä yrittäjät? Missä volttikuskit? Kebab ja pizzat? Viihdeteollisuus ja valtamediat? Personoidut mainoxet? Luuripelit? Missä amerikkalainen unelma? Täähän kuulostaa ihan Brezhnevin pysähtyneisyyden ajalta.
xxx/ellauri193.html on line 661: The Believer is published by the Beverly Rogers, Carol C. Harter Black Mountain Institute. Daniel Handler (s. 28. helmikuuta 1970 San Francisco, Kalifornia) on läskiponzo yhdysvaltalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten Surkeiden sattumusten sarja -kirjoistaan, jotka hän on kirjoittanut käyttäen salanimeä Lemony Snicket. Surkeiden sattumusten sarja on mustaa huumoria sisältävä 13-osainen sarja, joka keskittyy Charles Baudelairen orpojen sisarusten elämään ja salaperäiseen järjestöön nimeltä Retuperän VPK. Kirjoittamalla eri nimellä Handler lisäsi itsensä tarinaan. Eli teki tollaset Nobel-lautakunnan temput, oman hännän nostaja. Surkeiden sattumusten sarja on erityisen suosittu Yhdysvalloissa ja siitä on tehty myös Brad Silberlingin ohjaama elokuva Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja vuonna 2004. Elokuva sai Oscar-palkinnon parhaasta maskeerauksesta.
xxx/ellauri224.html on line 562: The New York Timesin kriitikot valitsivat Illan Andrén kanssa vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen sadasta tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa lähes heti "Dude where is My Car"in jälkeen.
xxx/ellauri239.html on line 116: Laotsen elämänvaiheita ei tarkoin tunneta. Hänestä tiedetään parhaasta päästä vain, että hän myöhemmässä iässään oli kuninkaallisen kirjaston hoitaja Kaossa. Tämän virkansa hän kuitenkin jätti muiden kirjastonhoitajien piereskeltyä koko ajan (kuka huusi ulkona kovalla äänellä Kau? Älä tule tänne koppiin kun olet juuri käynyt vessassa!), vetäytyäkseen yksinäisyyteen mietiskelemään. Loppuikänsä hän sitten vietti Hsien-Kun solassa Ling-Paon piirikunnassa. Hän elää vieläkin onnellisena solassa ellei ole kuollut.
xxx/ellauri296.html on line 663: Mythos ist die Kunst dem Affen „seine am tiefsten verwurzelten Instinkte, seine Hoffnungen und seine Furcht“ auszudrücken und zu organisieren. Und am Ende werden „unsere Gefühle in Werke umgewandelt“, in Faustschlägen und Grillfeste. Sadut työstää apinoiden ur-angsteja, kuten myös juutalainen Freud termensi. Sexiä ja kuolemaa, vähän förbimistä, petkutusta ja toisten annosten ahmimistakin. Matelijanaivot ja aivokuori kiistelevät parhaasta pelitavasta. Sisään vaan vaikkei seisokkaan! huutaa liskoihminen. Älähän hättäile, toppuuttelee homo sapiens, naatitaan. Odotellaan kunnes aseet on täydessä juhlakunnossa. Tuntuu jo toimahtelevan.
xxx/ellauri304.html on line 365: Nancy Cartwright (s. 25. lokakuuta 1957) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on Bart Simpsonin pitkäaikainen ääni animaatiotelevisiosarjassa Simpsonit, josta hän on saanut Primetime Emmy -palkinnon erinomaisesta äänisuorituskyvystä ja Annie-palkinnon parhaasta ääninäyttelijästä animaatioalalla.
35