ellauri110.html on line 365: Sit tuli paljastus, kun Betty yllätti Pepysin nuoren apulaisen hameen alta. "Ich hatte meine Hand ind ihrer Muschi." Piips kielsi kaiken mutta raapusteli päiväkirjaan seuraavan: "Die Wahrheit is, dass ich dieses junge Mädchen liebend gern entjungfernt hätte, was mir zweifellos geglückt wäre, hätte ich die Zeit mit ihr gehabt." Nach diesem Unfall schlief er öfters mit seiner Betty, und "ich glaube sie hatte mehr Freude daran als je zuvor in unserer Ehe." Betty kuoli kuumeeseen Helmin ikäisenä eli 29-vuotiaana. Piips ei mennyt uusiin naimisiin vaan bylsi siitä lähin ketä tahtoi milloin teki mieli.
ellauri111.html on line 28:
Kirjailijan päiväkirja
ellauri111.html on line 67: Xenofobinen konservatismi. Dostoyevsky oli aktiivinen ryssien persupiireissä. Se kuoli ennen pogromeja, mutta sen päiväkirjat on täynnä polysemiaa. Eniten se vihas länkkäreitä, etenkin polakkeja (sillä oli vanhaa kaunaa polakeille vankilasta), ja liberaaleja se inhosi. Tämän päivän ryssäpersut, radikaalit oikkarit, ortodoxihihhulit ja militantit lojalistit löytää siltä läjäpäin meemejä. Dosto on sun kaveri jos haluat vastustaa globaaliliberaaleja ja Navalnyjtä ym. oligarkkeja. Nettimeemeistä vois luulla että Dosto on hullu hillbilly jostain Amerikan perämezistä joka on ajautunut Pietariin. Sen käsityxet ihmissielusta jota ahdistavat sisäpuolelta syntiset järjettömät halut ja liberalismin, ateismin ja edistyxen pirut ulkoa, tekis siitä eturiivin jenkkievankelistan, paizi eze ize ällös myös amerikkalaisia.
ellauri115.html on line 100: Kenen tahansa elämästä saisi tälläisen mökkipäiväkirjan. Sysmän mökkipäiväkirjasta meidän kesäpuuhat selviävät suunnilleen riittävällä tarkkuudella (paino kyllä aurinkoisissa sisääntuloissa), mutta talvipuoli on heikommin dokumentoitu. En sentään ilkiä ihan vielä yrittää vastaavaa, olis se niin noloa. Mutta perintöä odotellessa voi nauraa JJ:n kommelluxille:
ellauri115.html on line 243: Nämä sivut eivät oikeastaan muuta kuin muodottomien haaveilujeni päiväkirja. Niissä puhutaan paljon minusta, koska yxinäinen pohdiskelija r- juu on välttämättä paljon tekemisissä izensä kanssa, kädet känsillä. Unohdan vastoinkäymiseni, vainoojani ja nöyryytyxeni kävellessäni ajatellessani lohtupalkintoa kotona, jonka sydämeni on ansainnut.
ellauri131.html on line 69: 26-vuotias sotilaspastori, luutnantti Jussi Tenkku kirjoitti yhdessä vaimonsa Liisan kanssa päiväkirjaa inkeriläisten siirrosta (1943–44) Suomeen.
ellauri131.html on line 74: Tenkun sotapäiväkirjan merkintöjen mukaan pataljoonan esikunnan ja komppanian toimistojen henkilökunta oli melkein kokonaan saksalaista. Korkeassa tehtävässä oli ainoastaan pataljoonan tulkkina toiminut saksalaissyntyinen sotavirkailija Hans Metzger (suom. Teurastaja), joka sai Suomen kansalaisuuden.
ellauri131.html on line 77: Sotilaspastori Tenkku kuvailee päiväkirjassaan, että saksalaisilla oli tavaton metsä- ja partisaanikammo. Se teki heidät äärimmäisen varovaisiksi – ja näin syntyi partisaaneille yllätysetu. Venäläiset partisaanit ja siviilit sen sijaan pelkäsivät inkerinsuomalaisia, kertoi pastori ylpeänä päiväkirjassaan. – Kun he (inkerinsuomalaiset) tulivat ensi kerran alueelle ja kävivät siviilien luona, nämä aivan vapisivat pelosta.
ellauri131.html on line 79: Tenkku kutsui inkerinsuomalaisia päiväkirjassaan suomalaisiksi. Hän kuvaili, miten taisteluissa ”suomalaiset” ovat osoittaneet saksalaisten rinnalla erityistä intoa ja rohkeutta.
ellauri131.html on line 116: Miten kylässä tapahtui harhautuksen jälkeen, sitä ei Tenkun päiväkirja kerro. Veri roiskui, perseitä ja irtopäitä lenteli.
ellauri131.html on line 119: Saksan pohjoisen 18. armeijan selustan komentajan, "Kommandant des rückwärtigen Armeegebietes”, sotapäiväkirja taisteluista Luoteis-Venäjällä (1.4.1942–31.12.1943) auttaa täyttämään tämän aukon.
ellauri131.html on line 133: Sotapäiväkirjan otteet todistavat, että partisaaneja kohtaan saksalaiset ja inkerinsuomalaiset eivät tunteneet armoa.
ellauri131.html on line 150: Inkerinsuomalaisten pataljoonan saksalaisille teloitettavaksi antamien vankien joukossa olikin myös lapsia ja naisia. Saksan armeijan päiväkirjamerkintöjen mukaan heidän epäiltiin olleen yhteistyössä partisaanien kanssa.
ellauri131.html on line 155: Seuraavat otteet Saksan pohjoisarmeijan selustan sotapäiväkirjasta todistavat, miten armottomasti inkerinsuomalainen pataljoona taisteli partisaaneja tai heidän oletettuja auttajiaan vastaan.
ellauri131.html on line 183: – Valitettavasti nuoret pojat ovat alkaneet liian paljon juopotella. Harvat ovat ehtineet käymään rippikouluakaan, kirjoitti sotilaspastori Tenkku sotapäiväkirjassaan.
ellauri131.html on line 190: Ensimmäiset, yhteensä noin 750 miestä saapuivat 2.–5.12.1943 Tallinnaan. Erillispataljoona 6:n sotapäiväkirjan (23.11.1943–25.4.1944) merkintöjen mukaan vastaanottavat suomalaiset upseerit olivat hämmästyneitä, sillä osa saapuneista oli aika juovuksissa.
ellauri131.html on line 268: Tenkuilla oli tytär Marja, jonka tietysti tapasin jo pikkulikkana Järvenpäässä. Pari kymmentä vuotta myöhemmin hän tuli vastaan Pantheonin torilla - hän oli naimisissa amerikkalaisen kanssa, ja asui Rooman keskustassa. Hänen vanhempansa olivat opiskelleet Amerikassa, kuulin myöhemmin, mutta vasta nyt tänä vuonna sain tietää heidän elämästään ennen sotia ja sotien aikana. Liisa näet lähes 90-vuotiaana julkaisi pariskunnan päiväkirjat sodan ajalta nimellä "Inkeriläisiä siirtämässä". Helsingin Sanomien Markus Jokelan ottama kuva Liisasta vuodelta 2008 on alla, kun en vielä löytänyt omaa ottamaa:
ellauri146.html on line 418: Vignyn julkaisut jäivät hänen viimeisten 29 vuotensa aikana vähäisiksi. Uran alkuaikojen ystävät, Victor Hugo ja Sainte-Beuve, hylkäsivät hänet. Sainte-Beuve kirjoitti, että hän on kaunis enkeli, joka on juonut etikkaa. Ranskan akatemiaan Vigny valittiin vasta 1846, ja liittymispuhe jäi hänen viimeiseksi julkiseksi toimekseen. Viimeiset 25 vuottaan hän asui yksin maatilallaan. Vapaaehtoiseen eristäytymiseen saattoi vaikuttaa suhde taiteilija Marie Dorvaliin, johon hän oli tutustunut Chattertonin harjoituksissa. Dorvalilla oli näytelmässä "Kittyn" rooli. Heidän suhteensa päättyi pian, ja sydänsuru sai Vignyn kirjoittamaan runon La colère de Samson. Viimeisiä vuosi varjosti myös sairastuminen syöpään. Vasta hänen kuolemansa jälkeen ilmestyi hänen mestariteoksensa Les destinées (1864) ja hänen 40 vuotta pitämänsä päiväkirja, josta hänen ystävänsä ja testamentin toimeenpanija Louis Ratisbonne julkaisi katkelmia nimellä Journal d’un poète, jotka antoivat runoilijasta uudenlaisen kuvan.
ellauri161.html on line 988: Size ottaa uuden tanskalaisen hanin alle ja menee Tanskaan tekemään 2 tyärtä. Riitelee kaikkien entisten kamujensa kaa, ja alkaa pitää päiväkirjaa. Juutalaiset ovat meidän ristimme, se sanoo kuin Pauli Pylkkänen. Siitä tulee hyvin köyhä, sen pojat kuolevat ja tanskalainen vaimo läsii. Kuolee uremiaan 1. maailmansodan aikana. Kokonainen elämä täynnä tunarointia ja riidanjauhantaa.
ellauri162.html on line 114: Joo päiväkirjan aikaan se oli jo 48, kiukkuinen työläistaustainen ex-henkivakuutusten myyjä. Se oli persu! Jos se olis ollut sakemanni niin se olis ollut nazi.
ellauri162.html on line 129: Bernanosin tunnetuin teos on Maalaispapin päiväkirja (alkuteos Journal d´un curé de campagne, 1936), jonka pohjalta Robert Bresson on ohjannut elokuvan Papin päiväkirja (1950). Suomeksi on ilmestynyt lisäksi Mouchette (alkuteos Nouvelle histoire de Mouchette), josta Bresson myös on ohjannut elokuvan, jota Suomessa on esitetty nimellä Mouchette – raiskattu.
ellauri163.html on line 809: Ja huolimatta tästä lopusta, joka tuli romaanista, josta elokuva sovitettiin, Georges Bernanosin Nouvelle Histoire De Mouchette (josta Bresson oli myös sovittanut elokuvansa Maapapin päiväkirja), se ei ole hyvä; se löyhkää artikulaatiolta ja melodraamalta, joka on villisti ristiriidassa Au Hasard Balthazarin kanssa, varsinkin kun otetaan huomioon, kuinka usein (ja yllättävän kriittisesti) oikein nämä kaksi elokuvaa yhdistetään.
ellauri163.html on line 811: Monet kriitikot ovat pitäneet tässä siitä, että vaikka Mouchette on ehdottomasti ulkopuolinen kaupungissaan, hän ei ole kapinallinen, hän ei ole kumouksiivinen, joten hän näyttää melkein määrätyn murskaantumaan. En kuitenkaan näe todisteita tästä näkökulmasta elokuvan kehyksissä. Ensinnäkin suuri osa tästä olettamuksesta tulee hyväksymällä näkemys, jonka mukaan Bressonin elokuvamainen kosmos on puhdasta kärsimyksen hyväksymistä, palkkiota tuonpuoleisessa - oli se sitten varhaisimmista elokuvistaan hänen myöhempien elokuviensa kautta. Koska tämä on vasta kolmas häneltä näkemäni elokuva, en voi puhua auktoriteetilla muista kuin näistä, mutta jopa kolmikossa (Maalaispapin päiväkirja, Au Hasard Balthazar, ja tämä), jonka olen nähnyt, tämä on todistettavasti väärin. Muut elokuvat syrjäyttäen, Mouchette ei selvästikään ole haluton:
ellauri183.html on line 119: Rakas päiväkirja. Sunnuntain lehdissä kerrottiin paljon muun ohella Eila Pennasesta ja siitä, miten Brasiliassa yritetään estää vapaampia tuulia mm. syyttämällä vapaata kasvatusta kaikesta pahasta, esimerkixi Sharon Taten murhasta. Näiden erilaisten aiheiden yhdistelmä palautti mieleeni Eila Pennasen kirjoituxen "Miten jaxan elää" Suomen Kuvalehdessä viime syxynä.
ellauri198.html on line 108: Mitä Mooses kirjoitti päiväkirjaansa tämän päivän iltana? Kukin kirjoittaa pari lausetta.
ellauri198.html on line 110: Rakas päiväkirja. Tänään näin Herran pensaassa. Hän rätisi. Sain hihamerkin.
ellauri238.html on line 366: Tjörnin saarella kirjoitetut kolme tanssiaiheista kokoelmaa yksissä kansissa eli Tiarnia-sarjan sekä 1960-luvun kollaasiromaanin Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Teostaan varten runoilija varasti isänsä Simo Saarikosken Aunuksen sotapäiväkirjan 1919, siteerasi sitä kirjaansa luvatta ja välit isään katkesivat.
ellauri238.html on line 383: Sarahin ansiosta Pentti alkoi kirjoittaa taas päiväkirjaa nuoruutensa päiväkirjojen jälkeen. Muokatusta materiaalista syntyi 1967 aiivan loiistava teos Aika Prahassa. Vuonna 1998 ilmestyi Pekka Tarkan toimittamana laitoksena Saarikosken Prahan päiväkirjat sellaisenaan. Niissä ei juuri ole kehumista. Haukotuttavaa, yhtä ryyppäämistä.
ellauri238.html on line 541: Ovat muistojemme lehdet kuolleet sisälsi ne Simolta nyysityt Aunuxen päiväkirjat. Simo Saarikoski oli tuurijuoppo, sellainen kuin Kemelmannin rabbidekkarin murhattu jutkumatemaatikko. Pentti oli samanlainen paizi tuuriraitis, muun aikaa umpikännissä. Kaxipersoonainen, minä ja mä.
ellauri257.html on line 362: Gombroviczin päiväkirja alkaa: „Montag: Ich. Dienstag: Ich. Mittwoch: Ich. Donnerstag: Ich.“ Der polnische Schriftsteller Witold Gombrowicz machte die Egomanie zu seinem literarischen Prinzip. Die Tagebücher strotzen erst recht vor intimen Selbstbetrachtungen. Es geht um sein Sexleben, sein Streben nach Ruhm, aber auch um seine Magen- und Darmprobleme.
ellauri258.html on line 271: Tieteen termipankin mukaan autofiktio on ”omaelämäkerrallisuutta ja fiktiota yhdistelevä laji, jossa kirjailija, kertoja ja päähenkilö ovat samannimisiä, vaikka teos määritteleekin itsensä fiktioksi esimerkiksi kansilehdellään”. Ja kyllähän Kari Hotakaisen Klassikossa kyse on henkilöstä nimeltä Kari Hotakainen – vallankin kun mukana on yli kolmanneksen kirjasta haukkaava 15 vuoden päiväkirjaosuus – mutta toki sangen fiktiivisestä Hotakaisesta. Mutta Hotakainen tarkentaa autofiktion käsitettä, sillä Klassikossa on oikeasti kyse autoista, nopeista, kauniista, miehekkäistä autoista. Ja lisäksi kirjassa on legendaarinen aloituslause:
ellauri258.html on line 284: Klassikko on liian epätasainen kuuluakseen edes Hotakaisen aivan parhaiden töiden joukkoon. Erityisesti pitkä päiväkirjaosio, vaikka se onkin tahallaan kirjoitettu niin tylsäxi kuin on, raflaavuutta hakevaksi viinan ja huumeiden huuruiseksi sekoiluksi, on vain liian pitkä. Pointti välittyisi rankan karsinnankin jälkeen. Mutta siitä ei tulisi sovittua määrää sivuja.
ellauri276.html on line 922: Kuuluisassa päiväkirjassaan "Piips" Pepys kuvaili tuotantoa "huonosti tehdyksi" ja "paljon epäjärjestystä" - kun laulajapoika esitti kappaleen huonosti, musiikin mestari "putoi korvilleen ja löi häntä niin, että se sai koko talon meteliin."
ellauri278.html on line 537: Saksan armeijan valmistautuminen sotaan alkoi elokuussa 1940 salanimellä Friz, ja sitä koordinoi kenraali Friedrich Pauluksen johtama ryhmä syyskuusta alkaen. Hitlerin uuden päämajan Wolfschanzen rakentaminen aloitettiin Itä-Preussiin Rastenburgin kaupungin lähelle. Lopullinen päiväkäsky nro. 21 nimellä operaatio Barbarossa allekirjoitettiin 18. joulukuuta. Sodasta piti tulla lyhyt. Joseph Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa keskustelusta Hitlerin kanssa: ”Vihollinen ajetaan taaksepäin yhdellä tasaisella liikkeellä. Führer arvioi operaatioon kuluvan neljä kuukautta. Minä luulen, että vähemmän. Bolševismi luhistuu kuin korttitalo.”
ellauri279.html on line 370: Andrei Tarkovski totesi päiväkirjassaan vuonna 1970: "Hän on hyvä kirjailija. Ja ennen kaikkea kansalainen. Hieman katkera, mikä on varsin ymmärrettävää, jos arvostelee häntä ihmisenä, ja jota on vaikeampi ymmärtää, kun pitää häntä ensisijaisesti kirjailijana. Mutta hänen persoonallisuutensa on sankarillinen. Jalo ja stoalainen." Kissan hännät.
ellauri281.html on line 536: Saksan armeijan valmistautuminen sotaan alkoi elokuussa 1940 salanimellä Friz, ja sitä koordinoi kenraali Friedrich Pauluksen johtama ryhmä syyskuusta alkaen. Hitlerin uuden päämajan Wolfschanzen rakentaminen aloitettiin Itä-Preussiin Rastenburgin kaupungin lähelle. Lopullinen päiväkäsky nro. 21 nimellä operaatio Barbarossa allekirjoitettiin 18. joulukuuta. Sodasta piti tulla lyhyt. Joseph Goebbels kirjoitti päiväkirjaansa keskustelusta Hitlerin kanssa: ”Vihollinen ajetaan taaksepäin yhdellä tasaisella liikkeellä. Führer arvioi operaatioon kuluvan neljä kuukautta. Minä luulen, että vähemmän. Bolševismi luhistuu kuin korttitalo.”
ellauri282.html on line 434: Merton piti päiväkirjaa koko Getsemanissa oleskelunsa ajan. Aluksi hän tunsi kirjoittamisen olevan ristiriidassa hänen kutsumuksensa kanssa, ja hän pelkäsi, että se edistäisi taipumusta yksilöllisyyteen. Mutta hänen esimiehensä Dunne näki, että Mertonilla oli sekä lahjakas äly että lahjakkuus kirjoittamiseen. Vuonna 1943 Merton sai tehtäväkseen kääntää uskonnollisia tekstejä ja kirjoittaa luostarille pyhien elämäkertoja. Merton lähestyi uutta kirjoitustehtäväänsä samalla innolla ja innolla kuin osoitti lakaisuhommissa pihalla.
ellauri282.html on line 457: Huhtikuussa 1966 Merton joutui leikkaukseen heikentävän selkäkivun hoitamiseksi. Toipuessaan Louisvillen sairaalassa hän rakastui vaikeasti Margie Smithiin, hänen hoitoonsa määrättyyn sairaanhoitajaopiskelijaan. (Hän kutsui häntä päiväkirjassaan nimellä "M.") Hän kirjoitti hänelle runoja ja pohdiskeli suhdetta "Juhannuspäiväkirjassa M." Merton kamppaili pitääkseen lupauksensa samalla kun hän oli syvästi rakastunut. Ei tiedetä, "viimeistelikö" hän koskaan suhdetta. Vizi varmaan "viimeisteli!" Mertonin päiväkirjan Kuudes osa, Learning to Love: Exploring Solitude and Freedom aiheutti pienen kohun, kun päiväkirjamerkinnät paljastivat Mertonin "suhteen" nuoren sairaanhoitajan kaa vuonna 1966. Nainen, joka tunnistettiin vain "M":ksi, oli Mertonin syvän intohimon kohde: "En ole koskaan nähnyt niin paljon yksinkertaista, spontaania, täydellistä rakkautta", hän kirjoitti, vaikka ei kuvaillutkaan heidän suhdettaan seksuaalisilla termeillä. Tämän hyvin inhimillisen rakkauden ansiosta Merton sai uuden ymmärryksen mystisestä rakkaudesta. As Burton-Christie sanoo: "Hän tuli huomaamaan, että kokemus siitä, että hän on" rapt "ekstaattisessa rakkaudessa voi tapahtua, ei vain yksityisenä, hengellisenä kokemuksena, jonka Jumala ja hän itse jakavat, vaan myös fyysinen, läheinen suhde rakastajattaren kanssa." Mertonin rakkausrunot, joku ymmärtäväinen Burton-Christie toteaa, ovat täynnä tarvitsevuuden teemaa ja haavoittuminen, että alttius rakkaudelle on inhimillinen tila, jota edes munkit eivät saa kieltää. Tämä nuori sairaanhoitaja herätti Mertonissa tietoisuuden siitä, että hän oli katkaissut itsensä elämästä uskonnollisen varmuuden ja dogman muurien taaxe. Hänellä oli turvaa, mutta ei viisautta eikä elämää. Get a life! Ne muutamat kuukaudet, jolloin he näkivät toisensa, tekivät munkista haavoittuvan monille ihmisille tuttuun läjään tunteita, kiusauksia ja psyykkisiä haavoja, mutta juuri tässä kaaoksessa hän koki "Rakkauden maailman" parantavan ja uudistavan voiman. Mitä vetoa että "viimeisteli!" Olihan se poikasena ollut kova panomies.
ellauri282.html on line 474: Mertonin vaikutus on kasvanut hänen kuolemansa jälkeen, ja hänet tunnustetaan laajalti tärkeänä 1900-luvun katolisena mystikkona ja ajattelijana. Kiinnostus hänen työhönsä vaikutti hengellisen tutkimuksen nousuun 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa. Mertonin kirjeet ja päiväkirjat paljastavat, kuinka intensiivisesti niiden kirjoittaja keskittyi sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, mukaan lukien kansalaisoikeusliike ja ydinaseiden leviäminen. Hän oli kieltänyt niiden julkaisemisen 25 vuoden ajan kuolemansa jälkeen. Julkaisu herätti uutta kiinnostusta Mertonin elämää kohtaan.
ellauri286.html on line 166: Minä en kirjoittanut mistään Neuvostoliittoon tai Viroon liittyvistä aiheista ennen esikoisromaaniani enkä edes ajatellut asiaa, vaikka olin pitänyt ahkerasti päiväkirjaa kuusivuotiaasta lähtien.
ellauri288.html on line 139: ”Olin vanhempieni kanssa Jyväskylän Prismassa ja näin siellä punakantisen, lukollisen päiväkirjan. Tuli tunne, että ellen saa sitä, elämäni on pilalla. Vanhempani eivät aluksi halunneet ostaa sitä, mutta sain hirveän itkupotkuraivarin eli känkkäränkkäkohtauxen. Huusin, itkin ja karjuin niin että vanhempien oli pakko taipua. Tämä kerta ei ollut ainoa."
ellauri310.html on line 201: päiväkirjalle. 1800-luvulla kardinaali John Henry Newman pysyi lähellä Ambrose St.
ellauri315.html on line 75: Tää ei ollut Viron Voitolta, vaan Paavolaisen Olkkarilta. Mutta seuraava on Voiton päiväkirjasta:
ellauri316.html on line 711: Bradfordin päiväkirjakertomuksen siitä, kuinka kaikki hyötyivät sopimuksen
ellauri327.html on line 528: Tämän tekstin jouduttua suomalaisten käsiin se tulkittiin ilmoitukseksi läheisen talon miehittämättömyydestä, mikä katsottiin vakoiluksi. Kianto tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen ja kansalaisluottamuksen menettämiseen. Presidentti Kyösti Kallio armahti Kiannon kuritushuoneesta ennen tuomitun ajan päättymistä. Jutun seurauksena Kianto erotettiin ”maanpetturina” useista kulttuuriseuroista, muun muassa Suomen Kirjailijaliitosta, jota hän itse oli ollut perustamassa, ja myös Karjalan Heimosoturiliitosta. Katkeroitunut ja tuomiota oikeusmurhana pitänyt Kianto kirjoitti tapauksesta päiväkirjansa pohjalta teoksen Omat koirat purivat, joka kuitenkin pääsi julkisuuteen vasta 1946.
ellauri327.html on line 534: Sodan jälkeen Kianto tuli tunnetuksi ”sihteeriseikkailuistaan”. Hän haki säännöllisesti lehti-ilmoituksillaan itselleen naispuolisia sihteereitä. Useimmilla näistä sihteereistä ei ollut edes konekirjoitustaitoa, mutta Kiannolle riitti, että he pystyivät soutamaan venettä kun Iki piti veneen laidoista. Kaikkiaan Kiannolla ehti sihteereitä olla neljä yhdeksän vuoden aikana, pisimpään Inkeri Jokinen 1944–1947 ja Anja Halonen 1948–1951. Kianto alkoi kirjoittaa 1952 romaania Elätin käärmettä povellani jonka aiheena oli hänen suhteensa Anja Haloseen. Romaani jäi keskeneräiseksi, sillä Halonen repi palasiksi Kiannon romaanin lähteenä käyttämän päiväkirjan Rakastajan tunnustuksia.
ellauri328.html on line 158: Useita voittoja ja tappioita myöhemmin 2-mastoinen venäläinen priki Rurik kuskasi Napsun Helenalle. - Gleb Semenych, sieluni, huomautus päiväkirjaan: viisikymmentä mailia luoteeseen, Pyhän Helenan saari on avautunut. Pysäköinti on mahdollista vain Gemstonen alueella!
ellauri331.html on line 639:
ellauri331.html on line 641: Ryssän päiväkirja on venäjänkielinen englanninkielinen verkkosivusto, jota ei enää päivitetä. Sen perusti vuonna 1998 intialainen yrittäjä Aku Goyal, joka toimi kustantajana ja päätoimittajana. Lehden toimituksellinen linja oli oligarkkien vastainen. Useat Vladimir Putinin uskollisimmista varhaisista kriitikoista, kuten Andrei Piontkowski, Elena Rykovtseva, Otto Lätsis ja Alexander Goltz, kirjoittivat säännöllisesti The Russia Journal -lehteen. Nyt on nekin ammuttu.
ellauri340.html on line 524: Silti vaikka hän kirjoitti Yhdysvalloista, Handke ei koskaan oikeastaan jättänyt kasvattinsa Eurooppaa. 1970-luvulla hän tuotti osan saavutettavimmista teoksistaan ottamalla huomioon oman elämäntarinansa sekä kirjailijan ja tekstin välisen suhteen. Lyhyessä mutta voimakkaassa muistelmassa A Sorrow Beyond Dreams, kirjasta, josta hänet tunnetaan parhaiten anglofonisten lukijoiden keskuudessa, Handke kuvailee äitinsä itsemurhaa, ja kenties hänen rehellinen surunsa myöntäminen antaa lukijan päästä kielen tanssin ulkopuolelle. Samoin The Weight of the World (kirjoitettu 70-luvun puolivälissä, mutta julkaistu vuonna 1977), eräänlainen päiväkirja, joka kertoo Handken havainnoista sairauden aikana, tuli Länsi-Saksan bestselleriksi. Poliittisia kannanottoja välttävä kirja on sarja helmimäisiä vinjettejä kosmopoliittisesta elämästä, isyydestä ja kuolevaisuudesta.
ellauri343.html on line 299: Äidilleen, Siiri Sivénille 11. tammikuuta kirjoittamassaan kirjeessä Sivén ei kirjoittanut itsemurhasuunnitelmista, vaan vakuutteli tälle rakkauttaan ja toivotti kirjeen lopuksi: "Jää nyt hyvästi Mami rakas ja hyvää yötä!" Sivénin rakastetulleen Kaisa Sibeliukselle lähettämä kirje on kadonnut. Samoin Sibelius on repinyt kaikki päiväkirjansa sivut näiltä ajoilta.
ellauri345.html on line 283: Sitten viimeisen ja vaikeimman alistuman jälkeen, jonka hän pystyi tekemään, yli kolmekymmentä vuotta kestäneessä avioliitonvastaisessa taistelussaan antautumisen jälkeen, joka näytti hänestä myyttisen virzanpidätyksen symbolina, tämä yritys romahti ja vuosi avioliittonsa jälkeen, joka oli pakotettu häneen kohtalokkaiden painostuksen päivinä, hän aloitti valinnaiset affiniteetit, joilla hän esitti yhä voimakkaamman protestin, joka kehittyi hänen myöhemmässä työssään maailmaa vastaan, jonka kanssa hänen miehyytensä oli tehnyt sopimuksen. Valinnaiset affiniteetit ovat käännekohta tässä työssä. Heillä alkaa hänen tuotantonsa viimeinen sarja, joista hän ei päässyt täysin irti, koska heidän sydämensä pysyi hänessä elossa loppuun asti. Joten koskettava asia vuodelta 1820 annetussa päiväkirjamerkinnässä on se, että hän "alkoi lukea valinnaisia affiniteettia", samoin kuin Heinrich Lauben raportoiman kohtauksen sanaton ironia: "Eräs nainen sanoi Goethea vastaan valinnaisista suhteista: En osaa lukea, mutta tuskin hyväksyn tämän kirjan ollenkaan, herra von Goethe; Se on todella moraalitonta, enkä suosittele sitä kenellekään naiselle. - Sitten Goethe oli hetken erittäin vakavasti hiljaa ja sanoi lopulta vilpittömästi: Anteeksi, se on minun paras kirjani. Muut ovat vielä paljon kehnompia."
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 510: Saman vuoden elokuussa Goethe kirjoitti lopullisen version kolmannesta luvusta Elective Affinitiesin toisesta osasta, jossa Ottilien päiväkirjassa sanotaan: "Ajatus muinaisista kansoista on vakava ja voi näyttää kamalalta. He kuvittelivat esi-isänsä suurissa luolissa istumassa valtaistuimilla ympäriinsä, hiljaisessa keskustelussa. He nousivat seisomaan ja kumarsivat tervetulleeksi sisään tulleen tulokkaan, jos tämä oli tarpeeksi arvokas. Eilen, kun istuin kappelissa ja näin useita muita istuvan ympärilleni veistettyä tuoliani vastapäätä, tuo ajatus vaikutti minusta hyvin ystävälliseltä ja siroilta. Mikset voi istua? Ajattelin itsekseni istua hiljaa ja uppoutuneena sinuun pitkään, pitkään, kunnes vihdoin tulevat ystävät, joille nouset ylös ja näytät heille paikkansa ystävällisellä kumartamalla."
ellauri347.html on line 82: Jokainen pitää vuorollaan pienen alustuxen izeään vaivaavasta aiheesta, vaikkapa synti, armo, toivo tai kärsimys. Ja sitten vielä koko elämä pakettiin. Kylä Ontto on kovan luokan linssilude. Mitä ihmisetkin ajattelisivat? Onnexi somettajat eivät ehättäneet sille ilkeilemään kun sille tuli vain pakettipostia. Teinijolpin päiväkirjatkin se veti alas vessanpöntöstä.
ellauri347.html on line 96: Laulun mielenkiintoinen teksti liittyy 1845 syntyneen Martti Rautasen elämäntyöhön. Hän oli ensimmäisiä lähetystyöntekijöitä Ambomaalla. Kahden maan kansalaisuus liittyy paitsi hengellisen ja maallisen kodin tematiikkaan myös aivan maalliseen useassa kulttuurissa elämiseen. Rautanen oli taustaltaan inkeriläinen. Lähtiessään 1800-luvulla Namibiaan hän oli Venäjän kansalainen ja saksalaisen kanssa naimisissa. Rakkaudentunnustukset hän kirjoitti päiväkirjaansa venäjäksi, Löytty kertoo. Löyttykin on 2 maan kansalainen, Suomen ja Ambomaan. Sen molemmat tyttäret on naineet neekerit.
ellauri348.html on line 249: Eisenhowerin kuoleman jälkeen vuonna 1969 Ambrose väitti toistuvasti, että hänellä oli ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen läheinen suhde hänen kanssaan, siis entisen presidentin, viimeisten viiden vuoden aikana. Laajassa haastattelussa vuonna 1998, ennen kuin ryhmä lukiolaisia ehti kysyä, Ambrose sanoi, että hän vietti "paljon aikaa Iken kanssa, todella paljon, satoja ja satoja tunteja". Ambrose väitti haastatelleensa Eisenhoweria useista eri aiheista ja että hän oli ollut hänen kanssaan "päivittäin muutaman vuoden"; ennen kuolemaansa "haastattelujen tekeminen ja elämästään puhuminen". Entisen presidentin päiväkirja ja puhelinmuistiot osoittavat, että pari tapasi vain kolme kertaa, yhteensä alle viisi tuntia.
ellauri353.html on line 223: Kamarineidon päiväkirja ( ranska: Le journal d'une femme de chambre, italia: Il diario di una cameriera ) on espanjalaissyntyisen elokuvantekijän Luis Buñuelin ohjaama draamaelokuva vuonna 1964. Pääosassa Jeanne Moreau on pariisilainen kamarineito, joka käyttää kehoaan ja aikoo sillä selviytyä perversiosta, korruptiosta ja väkivallasta, jonka hän kohtaa maakunnallisella kartanolla, jossa hän menee töihin. Vaikka se onkin erittäin satiirinen ja heijastaa hänen tyypillisiä porvaristonvastaisia tunteitaan, se on yksi Buñuelin realistisimmista elokuvista ja välttelee yleensä outoja surrealistisia kuvia ja kaukaa haettuja juonenkäänteitä, joita löytyy monista hänen muista teoksistaan. Se on jopa tylsempi kuin Renoirin vastaava.
ellauri362.html on line 326:
Sedariin päiväkirja
ellauri362.html on line 328: Lainasin kirjastosta David Sedariin päiväkirjan osa I. Sedariista on aikaisempi paasaus albumissa 268. Davea ei oikeastaan pitäisi näin kamalasti sättiä, sillä sen homo päiväkirja on samaa genreä kuin nämä takaa maistuvat muistelmani. David Sedaris on vuotta nuorempi kuin Petteri. Suuri osa Sedariin huumorista on näennäisesti omaelämäkerrallista ja itseään halventavaa, ja se koskee usein hänen perhe-elämäänsä, hänen keskiluokan kasvatusta Raleighin esikaupunkialueella Pohjois-Carolinassa, hänen kreikkalaista perintöään, homoseksuaalisuutta, työpaikkoja, koulutusta, huumeiden käyttöä ja pakkomielteistä käyttäytymistä sekä hänen elämäänsä Ranskassa, Lontoossa, New Yorkissa ja South Downsissa Englannissa. Hän on näyttelijätär Amy Sedariin veli ja kirjoitusyhteistyökumppani.
ellauri362.html on line 339: You never know whose wand you are going to shake. Sedariin 70- luvun päiväkirjamerkinnät on ankeita. Ei yhtään naurata. Sedariin mielipätkä oli Heinäsirkan päivä.
ellauri362.html on line 439: Lopulta hän ei kestänyt elämää Aldeburghissa enää. Vuoden 1779 lopulla hän päätti panostaa kaikkensa kirjallisuuteen Lontoossa, ja huhtikuussa 1780 hän lähti pääministerin sukulaisen Dudley Northin avustuksella Slaughdenin laiturilta. Lontoossa hän asui Royal Exchangen läheisyydessä, lähellä Cornhillissä asuneita Miss Elmyn ystäviä, ja ryhtyi tarkistamaan muutamaa näytelmää ja joitain mukanaan tuomiaan proosaesseitä opiskellessaan kasvitiedettä ja entomologiaa Lontoon ympärillä ja pitää Mirrille osoitettua päiväkirjaa. Vuosi oli hänelle köyhyyden ja pettymyksen vuosi. Niiden runojen joukossa, joita hän yritti julkaista, epäonnistui, olivat kirje hänen suosikkipaketeissaan prinssi Williamille (myöhemmin William IV), satiirinen kirje paholaisesta (ilmeisesti tarkistettu versio aikaisemmasta runosta, Ihmiskunnan viholliset) ja Mirrille osoitettu kirje, joissa molemmissa hän käyttää anapaestia. Yksikään julkaisija ei hyväksynyt näitä runoja niiden kirjoittajan purevasta esittelystä huolimatta salanimellä "Martinus Scriblerus". Lordit North, Shelburne ja Thurlow, yksi toisensa jälkeen, kuuntelivat kirjailijaa kuuroilla korvilla vaikka hänen säkeistyksensä Shelburnelle ansaitsi jonkinlaisen palkinnon. Ja kun hän luultavasti elokuussa 1780 löysi kirjapainon, joka halusi painaa kaksisataaviisikymmentä kopiota toisesta runosta, se ei tuonut hänelle muuta kuin yhden tai kaksi vähäistä arvostelua. Crabbe, joka useissa tämän aikakauden teoksissa kuvailee omia tunteitaan ja tilaansa, lähetti tämän jälkeen "Kuukausikatsauksen tekijöille" jakeisen kirjeen, jossa hän käytännössä pyytää heitä neuvomaan, pitäisikö hänen jatkaa runoudessa vai ei, antaen muuten itselleen satiirisia neuvoja menestykseen johtavista menetelmistä. Runossa ei ole mitään ihmeellistä paitsi idean hämmästyttävä yksinkertaisuus. Crabbe ei pitänyt viinamäen miehistä, koska sen isäpaskiainen oli ollut sellainen.
ellauri370.html on line 750: Juutalaisystävällinen Johannes 23 tuli suojasään paavixi 5 vuodexi kuin Hruzev erehtymättömän mutta Brezhnevin oloisen pysähtyneen Pius XIII:n perästä. Juha oli kiltti mutta löperö. Hän muistutti izelleen usein: ”Angelo, älä ota itseäsi liian vakavasti”. Paavi kirjoitti päiväkirjaansa Vatikaanin työnjaosta: ”Arkkipiispa Angelo Dall’Acqua hallitsee, seminaarikongregaation sihteeri Carlo Confalcioneri vakoilee, Pyhän viraston pro-prefekti Alfredo Ottaviani vahtii, kardinaalivaltiosihteeri Domenico Tardini määrää ja paavi Johannes siunaa.” Hyvä Angelo. Paavin kuollessa 3. kesäkuuta 1963 vazasyöpään häntä surtiin maailmalla todennäköisesti enemmän kuin ketään muuta paavia siihen mennessä.
ellauri371.html on line 123: Taloudellinen orjuus, "ihmisten oikeudet". Kansat Köyhyyden kahlitsema kovaan työhön enemmän kuin orjuus ja maaorjuus kahlitsi heidät. From heidät olisi voitu vapauttaa tavalla tai toisella, he olisivat voineet harkita, mutta he eivät repi itseään pois tarpeesta. Me sisällytämme Chilen perustuslaissa on sellaiset oikeudet, että massoilla ovat kuvitteellisia eivätkä todellisia oikeuksia. Kaikki nämä niin sanotut "ihmisten oikeudet" voivat olla olemassa vain ideana, ei koskaan toteutunut käytännössä suojattu. Mikä on proletaarityöläiselle, taipunut kaaressa raskaan työn päällä, sen murskattuna kohtalo, puhujien hankkima halu chattailla, päiväkirja- luvat kirjoittaa kaikenlaista hölynpölyä tapauksen mukana, koska proletariaatilla ei ole muuta hyötyä perustuslaista tѣtsіi, paitsi ne säälittävät murut, jotka annamme heille heitämme ne pöydästämme äänestämistä varten ohjeemme, mentorimme hyödyt, shih agentit?
ellauri389.html on line 181: Zimmer kiittää brittiläistä toimittajaa Edward Lucasia siitä, että hän aloitti säännöllisen yleisen käytön sanalle whataboutism putinismista sen ilmestymisen jälkeen blogikirjoituksessa 29. lokakuuta 2007, raportoimalla osana Venäjää koskevaa päiväkirjaa, joka painettiin uudelleen kun Stalin-viittauxet oli vaihdettu Putinixi. The Economistin 2. marraskuuta ilmestyvässä numerossa. 31. tammikuuta 2008 The Economist julkaisi toisen Lucasin artikkelin nimeltä "Whataboutism". Edward Lucas's 2008 Economist article states that "Soviet propagandists during the cold war were trained in a tactic that their western interlocutors nicknamed 'whataboutism'. Writing for Bloomberg News, Leonid Bershidsky called whataboutism a "Russian tradition", while The New Yorker described the technique as "a strategy of false moral equivalences". Myöhemmin Lucas syytti Trumpia whataboutismista, niin että hän "kuulostaa kauheasti Putinilta". Kun juontaja Oh Really kutsui Putinia "tappajaksi", Trump vastasi sanomalla, että myös Yhdysvaltain hallitus syyllistyi ihmisten tappamiseen. Hän vastasi: "Tappajia on paljon. Meillä on paljon tappajia. Mitä luulette - maamme on niin viaton?" Selvää entäilyä!
xxx/ellauri056.html on line 654: Uskoon liittyviä käsitteitä Niina käsittelee päiväkirjan avulla. Tosin se ei ole ollut kovin aktiivista viime aikoina. Käsitteet alkaa olla selvillä. Anorexiasta eheytyminen alkoi täyttymisestä pyhällä hengellä, vaikka suhtauduinkin kielillä puhumiseen ensin hyvin varautuneesti. Mutta toisaalta: pyhä henki ei lihota, ja kielistä on Uudessa Seelannissa apua. Kiitosmieli heräsi. Niina sai puhumisen lahjan lenkillä ollessaan. Ensin tuli vaan muutamia sanoja, mutta myöhemmin niitä on tullut lisää. Bisquit bisquit. Muiden ihmisten on hyväxyttävä mut sellaisena kuin olen. Niina haluu olla ihmisten lähellä. Se lopetti arkkitehdin opinnot ja rupesi fysioterapeutixi. Nyt (2006) se työskentelee tilapäisesti iskän suunnittelutoimistossa Alajärvellä. Isän huomassa. Raamattukoulun sisältö on vielä arvoitus. Mutta eiköhän siellä jumalasta puhuta eri kielillä.
xxx/ellauri057.html on line 1376: J. W. Tuura oli naimisissa Kerttu Emilia Simolinin (sukunimi vuodesta 1906 alkaen Hirvelä; 1887–1919) kanssa vuosina 1909–1919. Heillä oli neljä lasta. Kääntäjänä toiminut Kerttu Tuura suomensi muun muassa Jack Londonin romaanit Klondyken kuningas (alk. Burning daylight) ja Onnen suosikki sekä Octave Feuilletin kirjan Nuoren naisen päiväkirja. Tuura meni toisen kerran naimisiin 1921 Sanni Heleniuksen kanssa. Isänmaa tarvizee kaikki isot munat.
xxx/ellauri091.html on line 39: Hilja Haahden päiväkirja on kuin Kummelin virsikirjan lisälehtiä. Kategoriasta paatumus, lankeemus ja pelastus. Hilja odotti kesälomalla Hämeenlinnan lakanoilla peitetyssä kodissa vanhempia, pelasi itsensä kanssa tikkupeliä ja luki Iäisyysaatelmia. Voi kun olisi tuntenut John Mottin jo silloin pienenä! Ei sittenkään, se olisi ollut liian väkevää lääkettä.
xxx/ellauri091.html on line 41: Mielikirjailijani on Hilja Haahti. Hilja Haahti on mielikirjailijani. Palaan sen päiväkirjan lisälehdille kuin koira oxennuxelle. Se on hyvin rauhoittavaa. Hilja saarnaa hiljaa. Hilja on valoisa vanhus. Hän herättää muistoja.
xxx/ellauri091.html on line 279: Kaiken kokemansa perusteella H.H. piti pitkään esitelmiä aiheesta "Kristityn suhteesta kirjallisuuteen." Yhden kirjan kirjallisuustiedettä. Vähän tämän jälkeen Hilja pääsi vanhempien kanssa Herran pöytään syömään. Ruoka ei ollut kummosta ja pienet annoxet. Viini oli maittavaa vaikka lasit pieniä, ja pootooria ei tarjottu. Eikä jälkiruokaa. Mr. Mottillakin oli saanut jäätelöä. Toukok. 6 1889 olen päiväkirjaan kirjoittanut: Olen antanut jeesuxelle sydämmeni. Tänään herran palvelija julisti, että syntini ovat anteexi annetut. Huomenna jeesus ize antaa ruumiinsa ja verensä pantixi siitä. Iäxi ja kokonaan tahdon olla hänen omansa. Kunpa olisin tyhjä astia jonka hän saisi äärillensä täyttää! Valitettavasti Hilja oli (on) vajaa astia. Kovasta yrittämisestä huolimatta ei vaan tule hekuman huippua. Se jäi pienexi ja köyhäxi, mutta sentään hiljeni. Kauan siinä meni.
xxx/ellauri091.html on line 314: Bridget Jonesin päiväkirjassa "Darcy" edusti turnausstrategiaa ja "Hugh" säntäystä. Kristina-täti tykkäs nuorempana enempi Darcysta, mutta on nyt kallistunut Hughin puolelle. Seija oli myös Hugh-fani, vaikka onhan Darcyllakin puolesa, hieno linna ja ten thousand a yaaah. Silloinhan Lizzykin siihen vasta rakastui. Kristina-tädin mielestä Darcy on pökkelö, mun mielestä Hugh on luikero. Ize edustan yllä tota luikerokoulukuntaa. Mieluummin olen matonaama kuin siisti nazi.
xxx/ellauri091.html on line 701: Luen Hilja Haahden päiväkirjan lehtiä. Jotenkin nuo 20. vuosisadan vaihteen ihmiset kerskailivat herätyxellään.
xxx/ellauri103.html on line 37: Tähän salaiseen päiväkirjaan kerään erilaisten ärsyttävien ämmyrkäisten haukkuja, kun tiedän että niistä tulee yhtä paljon pyyhkeitä kuin rasistisista, spesiesistisistä ja poliittisista paasauxista yhteensä.
xxx/ellauri121.html on line 234: ”Hän ei koskaan toipunut siitä. Isoisä oli juuri pitänyt juhlapuheita valkoisille, säveltänyt heille marssin, ja sitten valkoiset ampuivat hänet. Se oli valtava järkytys, eikä kukaan vaivautunut edes selittämään Almalle, mitä oli tapahtunut. Isoäidin päiväkirjamerkinnät tuolta ajalta ovat traagista luettavaa. Hän oli aivan pihalla.”
xxx/ellauri126.html on line 414: Pidä kiusaamispäiväkirjaa, johon kirjoitat narsistin puheet sanatarkasti. Dokumentoinnista on suuri hyöty myöhemmin. Esim. näin.
xxx/ellauri126.html on line 782: P&A on toxisia persuja, fasisteja ja rasisteja (paizi välissä tuulettavat aika kokkareisia mielipiteitä). Kaikki alkoi Vituttaa kaikki -blogista, jota he kirjoittivat aktiivisesti kesästä 2007 kesään 2008. Esikoisteos Eniten vituttaa kaikki julkaistiin alkuvuonna 2008 ja sen menestyksen johdosta kirjalle tehtiin jatko-osat Toiseksi eniten vituttaa kaikki (2009) ja Kolmanneksi eniten vituttaa kaikki (2010). Eniten vituttaa kaikki -kirjasta on tehty juhlapainos (2013) ja juhlapainoksen juhlapainos (2020). Pasan ja Atpon viimeisimmät teokset ovat izehoito-opas Vitutuspäiväkirja (2019) ja Vituiksi meni - niminen täytettävä omaelämäkerta (2020). kirjat eivät ole myyneet tarpeesi. P&A kiroilevat karkeasti kuin kiroileva siili. Vitun siili vituttaa kuten kaikki.
xxx/ellauri137.html on line 154: Lexalla oli vientiä, vaikkei se ollut mikään komistus: leveänenäinen, vajaahampainen, paxuhuulinen ja lerppasilmäinen. Pantuaan taas jonkun maalaistytön paxuxi se päätti ottaa Sonjan, joka tykkäs olla kuulun kirjailijan muusana. Lexa pakotti Sonjan lukemaan Pepys-tyyppisen päiväkirjansa, johon joka pano oli seikkaperäisesti kuvattu. Sonjaa ällötti, vielä häiden jälkeenkin. Lexa bylsi Sonjaa sitä innokkaammin, oli varsinainen pirttihirmu ja kotistyränki.
xxx/ellauri139.html on line 275: Myshkinin puheen taantumuksellis-utopististen ilmausten järjestelmä sai jatkokehittelyn Kirjailijan päiväkirjassa ja versoili laveasti romaaneissa Riivaajat ja Karamazovin veljekset.
xxx/ellauri202.html on line 180: Andre Gide ja Rooger olivat toisilleen läheisiä kuten Jacques ja Daniel, tai Charles ja Sebastian. Gide kirjoittaa ystävästään päiväkirjassaan vuonna 1931: "Hänen kanssaan voin päästää itseni menemään ja olla täysin luonnollinen. Ei ole ketään, jonka läsnäolo tuo minulle nyt enemmän lohtua." Roger Martin du Gard puolestaan oli merkittävä kirjailija, joka tunnetaan parhaiten yhdeksänosaisesta perhesaagasta Les Thibault. Giden muistiinpanot on otettu hänen päiväkirjastaan. Hänen läheinen ystävyytensä Roger Martin du Gardin kanssa, joka oli hänen vuoteensa vieressä kuollessaan, kesti yli 38 vuotta.
xxx/ellauri228.html on line 221: Stanislaw Lem oli älyllinen ja monipuolinen tieteiskirjailija. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Solaris, Futurologinen kongressi ja Tähtipäiväkirjat.
xxx/ellauri228.html on line 542: Daniel Defoen romaani Robinson Crusoe kertoo yhden miehen selviytymistarinan autiosaarella. Tapahtumat sijoittuvat 1600-luvulle. Yhdeksäntoistavuotias Robinson karkaa kotoaan ja hyppää laivaan, joka suuntaa kohti Afrikkaa. Alus haaksirikkoutuu lähelle autiosaarta. Robinson selviää ainoana hengissä, koiraa ja kahta kissaa lukuun ottamatta. Saarella Robinson pitää tarkkaa päiväkirjaa seikkailustaan.
xxx/ellauri229.html on line 822: Rakettikeijupäiväkirja 116 323. On olemassa erityinen tapa säilyttää henkinen tasapaino, jossa keksit erilaisia kuvitteellisia hahmoja. Voiko olla, että olen tehnyt tätä jo jonkin aikaa alitajunnassani? Istun itsepäisen hiljaisella Arabeuksella, minulla on pulautteleva vauva laatikossani, olen antanut hänelle nimen Ijon ja ruokin häntä pullosta miettien, mistä päin maailmaa aion löytää hänelle vaimon: luulisin, että vielä on aikaa, onneksi näissä olosuhteissa et voi koskaan sanoa. Istun täällä ja lennän ...
xxx/ellauri229.html on line 824: Ne olivat isäni viimeiset sanat päiväkirjaan - loput sivut puuttuvat. Ja minäkin istun raketissa ja luen kuinka joku muu eli hän istui raketissa ja lensi. Ja niin hän istui ja lensi, ja samoin minä istun ja lennän. Kuka sitten on se, joka todella tekee istumista ja lentämistä? Onko mahdollista, etten ole edes täällä? Mutta laivan loki ei osaa lukea itseään kovin hyvin. Olen siis olemassa, kyllä, koska luin sen. Mutta ehkä koko juttu on keksitty, kuvitteellista. Outoja ajatuksia...
xxx/ellauri231.html on line 163: Ivan Bunin kirjoitti päiväkirjaansa: "4./17. kesäkuuta 1919. Antantti on nimennyt Koltshakin Venäjän korkeimmaksi hallitsijaksi. Izvestija kirjoitti säädyttömän artikkelin, jossa sanottiin: "Kerro meille, sinä matelija, kuinka paljon he maksoivat sinulle siitä?" Paholainen heidän kanssaan. Mitä summasta on väliä? Ristin itseni kainaloita myöden ilon kyyneleillä."
xxx/ellauri231.html on line 410: Vuosina 1925–1926 Kirotut päivät ( Окаянные дни ) alkoi ilmestyä Buninin päiväkirja vuosilta 1918–1920 Pariisissa sijaitsevassa Vozrozhdenye - sanomalehdessä (sen lopullinen versio julkaisi Petropolis vuonna 1936). 2000-luvun Bunin-tutkijan Thomas Gaiton Marullon mukaan Kirotut päivät, yksi harvoista Venäjän vallankumouksen ja sisällissodan ajoilta säilytetyistä bolshevikkien vastaisista päiväkirjoista, yhdisti "venäläisen 1800-luvun antiutopistisen kirjoittamisen vastine kahdeskymmenes" ja "kivulias poliittisten ja yhteiskunnallisten utopioiden paljastaminen... julisti George Orwellin ja Aldous Huxleyn antiutopistista kirjoitusta. Bunin ja Zamyatin ymmärsivät oikein, että Neuvostoliiton kokeilu oli tarkoitettu itsensä tuhoamiseen", Marullo kirjoitti vahingoniloisena Njeuvostoliiton kaaduttua.
xxx/ellauri231.html on line 436: 2. toukokuuta 1953 Bunin jätti päiväkirjaansa muistiinpanon, joka osoittautui hänen viimeiseksi. "Tämä on kuitenkin niin mykistävän poikkeuksellista. Hyvin lyhyen ajan kuluttua minua ei ole enää - ja kaikesta maallisesta, kaikista asioista ja kohtaloista, siitä lähtien en ole tietoinen! Ja mitä minulla on jäljellä tehdä tässä on tyhmästi yrittää tietoisesti pakottaa itseeni pelkoa ja hämmästystä", hän kirjoitti.
xxx/ellauri233.html on line 336: Jos ei olisi toivoa käydä kauppaa Kiinaan tai hankkia jotain hyötyä Siamista, Pattaniasta ja Cochin Kiinasta, ei olisi kannattavaa jäädä Japoniin, mutta silti on varmaa, että täällä on tarpeeksi hopeaa ja se voidaan suorittaa mielellään, mutta sitten meidän on tuotava ne hyödykkeet heidän mielensä mukaan. Kelvoton brittisälä ja huono intialainen puuvilla ei vaan mene kaupaxi. (Richard Cocksin päiväkirja, 1617)
xxx/ellauri233.html on line 348: Minusta mies on hallittava ja halukas tekemään palvonnanne parhaan mahdollisen palveluksen... Olen vakuuttunut, että voisin elää hänen kanssaan seitsemän vuotta ennen kuin meidän välillämme pitäisi tapahtua mitään poikkeuksellisia puheita." (Cocksin päiväkirja)
xxx/ellauri233.html on line 363: Adams kuoli Hiradossa, Nagasakin pohjoispuolella, 16. toukokuuta 1620 55-vuotiaana. Hänet haudattiin Nagasakiin, missä hänen hautamerkkinsä saattaa edelleen näkyä. Hänen hautapaikkansa on Saint Francis Xavierin muistomerkin vieressä . Testamentissaan hän jätti kaupunkitalonsa Edoon, lääninsä Hemiin ja 500 Englannin puntaa jaettavaksi tasaisesti hänen Englannissa ja Japanissa asuvan perheensä kesken. Cocks kirjoitti: "En voi muuta kuin olla surullinen kapteeni William Adamsin kaltaisen miehen menetyksestä, sillä hän on ollut kahden Japanin keisarin (höh? shoguninpas!) kanssa niin suosiossa kuin kukaan kristitty näissä osissa maailmaa." (Kukon päiväkirja)
xxx/ellauri237.html on line 250: G. O. Wasenius polveutui jo 1700-luvun alkupuolella Hämeenlinnassa vaikuttaneesta Waseniusten porvarissuvusta. Hänen isänsä kuoli 1797, mutta äiti jatkoi perheen kauppaliikettä ilmeisesti menestyen, sillä kaikki kolme aikuiseksi elänyttä poikaa lähetettiin 1800-luvun alussa harjoittamaan opintoja Turun akatemiaan. Gustaf Otto Wasenius ei kuitenkaan opiskellut pitkään vaan ryhtyi lukuisten merimatkojen jälkeen hoitamaan äitinsä kauppaliikettä. Hänen vanhemmista veljistään sen sijaan kasvoi monipuolisesti sivistyneitä virkamiehiä. Heistä Adolf Johan Waseniuksella oli osuutensa kauppiasveljen siirtymisessä uuteen pääkaupunkiin; hän toimi esittelijäsihteerinä senaatissa, ja G. O. Waseniuksen muuttaessa 1817 Helsinkiin oli myös senaatin muutto uuteen pääkaupunkiin jo tiedossa. G. O. Waseniuksen päiväkirjamerkinnöistä selviää, että hän solmi veljen välityksellä innokkaasti tuttavuuksia senaatin virkamiehiin ja haki myöhemmin kirjakauppiaana aktiivisesti yhteyksiä yliopistomaailmaan. Yhteydenpidosta ja liikesuhteista näihin kaupungin keskeisiin instituutioihin tulikin Waseniuksen menestyksen avain. Ennen pitkää hänestä tuli tavarantoimittaja senaattiin, yliopiston kirjakauppias ja monen yliopistonopettajan kustantaja. Näpit syvällä yhteisessä laarissa.
xxx/ellauri259.html on line 464: Matti Klinge haukkui 2002 päiväkirjateoksessaan Eino Leinon runoja: ”...loputon määrä aivan surkeaa, ajatuksellisesti tyhjää tai naiivia hölskyttelyä”.
xxx/ellauri259.html on line 518:
Rakas päiväkirja!
xxx/ellauri259.html on line 642: ”Suurin osa maailmankirjallisuuden käänteentekevimmistä kirjoista on täydellisten hiirulaisten kirjoittamia”, Kari Hotakainen toteaa. Kari tietää, hän on hiirulainen, jonka kirjat eivät ole käänteentekeviä. Rakas päiväkirja, tänään liitin kaksi johtoa yhteen. Hotakainen myöntää olevansa Krausea himoitseva runkkari. Näin paljon vaivaa Kaartion hahmoa tehdessä. Fani on lievästi pettynyt Kariin luonnossa. Jos kaikki rokkilaulajat olis niin kuin sä, niin rokkia kuuntelis en enää ikinä.
xxx/ellauri259.html on line 691: Kari on kuvittelija joka kuvittelee inhottavia ja saa siitä vielä hyvää maxua. Perän hajua ja viittä vaille homostelua. Hyi. Kyseessä ovat runkkarin ja homoxi pyrkivän miehen päiväkirjat. Ne sopivat hyvin elokuvaxi.
xxx/ellauri268.html on line 462: Ja Vanha Nainen nauroi pudotessaan pois halvat kenkänsä ja pysäköidessään ne sängyn alle, joka sijaitsee hyvän ja pahan puutarhan keskellä. Hän oli nähnyt kaiken. Kaikki temput ehty enemmän kuin kerran. Tänä yönä hän halusi vain nukkua hyvin ja nosti runokirjan sängyn viereen, joka oli päiväkirjan päällä, jota hän piti äitinsä kuollessa.
xxx/ellauri286.html on line 166: Minä en kirjoittanut mistään Neuvostoliittoon tai Viroon liittyvistä aiheista ennen esikoisromaaniani enkä edes ajatellut asiaa, vaikka olin pitänyt ahkerasti päiväkirjaa kuusivuotiaasta lähtien.
xxx/ellauri312.html on line 929: Hyperionin kehyskertomus on kerrottu Konsulin näkökulmasta, mutta kertoja on ulkopuolinen siinä missä pyhiinvaeltajien tarinat ovat minä-muotoisia. Perinteisen kerronnan ohella kirja sisältää lainauksia päiväkirjasta ja runoja.
xxx/ellauri356.html on line 161: Tänä aikana hän löysi myös filosofeja ja kirjailijoita, kuten Jean-Jacques Rousseau, Friedrich Nietzsche, André Gide ja Albert Camus, ja aloitti päiväkirjan kirjoittamisen. Vuosina 1947-1948 hän luki Bergsonia ja Sartrea filosofian luokassa Gautier-lukiossa Algerissa. Vuonna 1948 hän ilmoittautui korkeampaan kirjallisuuteen Bugeaud-lukioon, jossa hän sai vaikutteita Kierkegaardin ja Heideggerin lukemisesta. Tyyten spedejä.
xxx/ellauri356.html on line 254: Hänen nuoruudessaan tärkeitä lukemia olivat Rousseaun Reveries of a Solitary Walker and Confessions, André Giden päiväkirja, La porte étroite, Les nourritures terrestres ja The Immoralist; ja Friedrich Nietzschen teoksia. Lause "Perheet, minä vihaan teitä!" erityisesti, joka inspiroi
xxx/ellauri356.html on line 394: Sontag sai tietää biseksuaalisuudestaan teini -iässä. 15-vuotiaana hän kirjoitti päiväkirjaansa: "Minulla on lesbotaipumus (kuinka vastahakoisesti kirjoitan tätä)." 16-vuotiaana hän kohtasi seksiä naisen kanssa: "Ehkä olin kuitenkin humalassa, koska se oli niin kaunista, kun H alkoi rakastella minua... Kello oli ollut neljä ennen kuin olimme menneet nukkumaan.. Tulin täysin tietoiseksi, että halusin häntä, hänkin tiesi sen."
xxx/ellauri356.html on line 656: Kerrot meille tänä iltana: kuinka voimme olla runoilija tänään? Keitä ovat lukijasi, päiväkirjasi, niiden jakelu, havaintosi, rajasi? Lopuksi haluaisin lisätä keskusteluun viimeisen, väistämättömän kysymyksen.
xxx/ellauri363.html on line 314: Bedlam, kirjoitti Ward päiväkirjaansa, "on almutalo hulluille, esittelytila huorille, varma markkina juorukavereille, kuiva kävelymatka ilkijöille". Tästä huolimatta, tai ehkä juuri sixi, lontoolaiset rakastivat sitä.
xxx/ellauri376.html on line 406: Tarpeettoman ihmisen hahmon esikuvana on pidetty Aleksandr Puškinin Jevgeni Oneginin (1823–1831) nimihahmoa ja Mihail Lermontovin Aikamme sankarin (1840) Petšorinia. Ivan Turgenevin Tarpeettoman ihmisen päiväkirja (1850) teki hahmosta yleisen. Tarpeettoman ihmisen päiväkirjan Tšulkaturinin lisäksi Turgenevin tuotannon tarpeettoman ihmisen hahmoja ovat Rudinin (1856) päähenkilö ja Isien ja lapsien (1862) Pavel ja Nikolai Kirsanov. Myös Arkadi Kirsanovin hahmon on tulkittu teoksen lopulla muuttuvan tarpeettomaksi ihmiseksi. «Лишний человек» ищет смысл, цель жизни, но не находит ее. Он не нашел бы свою задницу, если бы искал ее обеими руками.
xxx/ellauri385.html on line 148: Vasily Rozanov tapasi Suslovan koulupoikana, kun hiän oli jo yli kolmekymmentä vuotta vanha. Hän rakastui ensisilmäyksellä. Rozanov tunsi hänet Fjodor Dostojevskin entisenä rakastajattarena. Se riitti herättämään hänen kiinnostuksensa, sillä Dostojevski oli kirjailija, jota Rozanov ihaili eniten, ja kova panomies. They shared an unquenchable passion for literature and sex. Rozanov teki vain lyhyen merkinnän päiväkirjaansa: "Tapaan Apollinaria Prokofjevna Suslovan. Rakkauteni häntä kohtaan. Suslova rakastaa minua, ja minä rakastan häntä erittäin paljon. Hän on upein nainen, jonka olen koskaan tavannut." Heillä oli suhde kolme vuotta, ja he menivät naimisiin marraskuussa 1880. Hiän oli tuolloin 40-vuotias ja mies 24-vuotias.
136