ellauri052.html on line 291: Isä ja poika Suvinen istui Pellervontiellä paritalon huopakatolla uusimassa kattohuopia ja söi pahanhajuisia eväitä muovisäiliöstä. Sieltä oli hyvä seurata koko mäen touhuja. Jos Suvixet olis olleet runollisempia ne olis voineet olla uudet järvialueen poeetat, isä Wordsworth ja poika Coleridge. (Bob Southey vois sit olla vaikka Woku.) Ne muistuttaa Bostonista kaupan nimiä, Woolworth ja Selfridge. Wordsworth tuppaa sekottumaan myös Wadsworthiin, setelitukun arvoiseen joulupukin näköiseen jenkkiin joka painoi nappuloita.
ellauri052.html on line 315: Coleridgen isä oli pappi, ja poikakin oli vakaumukseltaan uskonnollinen, vaikka hän nuorempana oli äärimmäisen radikaali ja vastusti dogmiuskoa. Hänen ihanteensa oli John Milton. Hän oli yksi kolmesta järvikoulun runoilijasta, lakisteista (lakists), joka nimi heille annettiin siksi, että he kaikki viettivät osan elämästään Cumberlandin järvien rannoilla. Yhteistä heille oli se, että he nuoruudessaan ihailivat Ranskan vallankumouksen aatteita. Coleridgen runoelmat ovat haaveellisia kuvauksia täynnä hehkuvaa tunnetta ja mystillistä luonnonihailua. Kolmas oli Bob Southey josta Byron ei pitänyt.
ellauri322.html on line 222: Nykyajan lukijat nauttivat kuvauksista syrjäisestä luonnosta, joka vaikutti herkkään, tarkkaavaiseen mieleen. Nuori Robert Southey , tuleva poeta laureatus josta Byron teki raakaa pilaa myöhemmin, kirjoitti innoissaan veljelleen:
ellauri362.html on line 183: Peacock nautti Mary Shelleyn avuista ja Percy Shelleyn kehuista. George Gordon, Lord Byron, löysi myös ansioita Peacockin runossa. John Keaz ei pitänyt hernekukosta, Southeystä puhumattakaan. Mary Shelleykin inhosi tahmanäppistä Hernekukkoa. Romaani Nightmare Abbey on satiiria Percyn seurakunnasta. Scythrop oli pilakuva Percystä. Hernekukko teki pilkkaa myös Coleridgestä.
ellauri389.html on line 120: Hänen ihanteensa oli hilpeä John Milton. Opiskellessaan Cambridgen yliopistossa hän tutustui Robert Southeyhin, joka sai hänet radikalisoitumaan. Yhdessä he kirjoittivat näytelmän The Fall of Robespierre (1794) ja suunnittelivat kahdentoista avioparin yhteistä kommuunia Pennsylvaniaan. Tätä tarkoitusta varten he itse valitsivat aviopuolisoikseen sisarukset. Tämä pienyhteisö sai sittemmin nimen lakistit (lakists), johon kuului kolme järvikoulun runoilijaa, Southey, Coleridge ja Wordsworth. Nimi Järvikoulu juontuu siitä, että he kaikki viettivät osan elämästään naturisteina Unencumberlandin järvien rannoilla. Yhteistä heille oli myös se, että he nuoruudessaan ihailivat Ranskan vallankumouksen aatteita. Coleridge opiskeli vuosina 1798–1800 Göttingenissä saksalaista kirjallisuutta ja välitti sen tuntemusta englantilaisille. Hän käänsi Friedrich Schilleriä englanniksi. Coleridgen runoelmat ovat haaveellisia kuvauksia täynnä hehkuvaa tunnetta ja mystillistä vulvan ihailua.
xxx/ellauri013.html on line 347: Toisin kuin runoileva lordikollega, enemmänkin kuin Bob Southey, ehti saavuttaa valtaapitävien suosion, kirjallisuuden Noopel paukahti 1950, ilman romskuja tai runoja. (Sen fiktioyritelmät aiheutti lähipiirissä vaan myötähäpeää.) Bertistä tuli laureaatti ihan niinkuin Bobista, ja vastaavista ansioista, vallan pyllyn nuolennasta. Kylmän sodan kirjoituspalkkio jenkkisympparille. Luvussa Ihmiskunnan tulevaisuus se ihan coolisti kannustaa kolmatta maailmansotaa ja sen voittajan, Amerikan hegemoniaa. Koska jenkeissä on kivempi olla julkkisfilosofi kuin neukuissa. Kannattaa kääntää nokka myötätuuleen loppumerinpeninkulmilla. Ei tarvi luovia kun antaa tuulla takaa, kyyti paranee. Bert tykkäs takatuuppareista.
xxx/ellauri128.html on line 153: Walter "Savage" Landor (1775–1864) oli englantilainen kirjailija. Hän oli niin kiivasluontoinen että hänet erotettiin sekä Rugbyn koulusta että myöhemmin Oxfordin yliopistosta. Hän siirtyi Lontooseen, missä hän julkaisi englannin ja latinan kielellä ensimmäiset runoelmansa. Landorin ensimmäinen laajahko runoteos oli Gebir (1798). Tässä, kuten Landorin myöhemmissäkin runoissa, huomaa järvikoulun ja varsinkin Byronin ällöömän Robert Southeyn vaikutusta. Landorin draamat Count Julian (1811), Andrea of Hungary ja Giovanni of Naples (1839) eivät menestyneet näyttämöllä, ne olivatkin aivan paskoja. Landor eli ahtaissa taloudellisissa oloissa enimmäkseen Walesissa vuoteen 1805, jolloin hän isänsä kuoltua peri kokonaisen omaisuuden. Hän lähti 1808 Espanjaan taistelemaan ranskalaisia vastaan, värväsi omilla varoillaan soturijoukon ja joutui siksi taas taloudelliseen ahdinkoon. Hän siirtyi 1815 Italiaan, missä hän asui 20 vuotta, loppuiällään taloudellisten huolien rasittamana, joihin hän ilman Robert Browningin apua olisi sortunut. Samoin kuin lordi Byron ja Leigh Hunt, myös Landor oli intohimoinen vapauden (= britti-imperialismin) rakastaja, ja vapauden asialle hän oli valmis uhraamaan omaisuutensa. Landorin pääteos on Imaginary conversations of imaginary literary men and statesmen, jonka kaksi edellistä osaa ilmestyivät 1824 ja kolme jälkimmäistä 1829. Teos on täynnä tekosyvällisiä ajatuksia esitettynä kauniilla, dramaattisesti voimakkaalla, joskaan ei aina helposti tajuttavalla proosatyylillä. Eeva Kilpi on suomentanut osittain runon "On his seventy-fifth birthday" julkaisuun Tätä runoa en unohda. Pertti Niemisen suomentama runo "En käynyt kiistaan, hillizin izeni" on julkaistu kokoelmassa Kuu kultainen terälehti.
xxx/ellauri129.html on line 875: outhey" title="Robert Southey">Robert Southey
xxx/ellauri357.html on line 471: Shelley ja Byron tekivät sitten veneretken Genevejärven ympäri, mikä inspiroi Shelleyta kirjoittamaan " Hymn to Intellectual Beauty ", hänen ensimmäinen merkittävä runonsa Alastorin jälkeen. Kiertue Chamonix'ssa Ranskan Alpeilla inspiroi " Mont Blancia ", jota on kuvattu ateistiseksi vastaukseksi Coleridgen "Hymni ennen auringonnousua Chamonixin laaksossa". Tämän kiertueen aikana Shelley allekirjoitti usein vieraskirjat julistuksella olevansa ateisti. Muut brittimatkailijat, mukaan lukien Southey, näkivät nämä julistukset, mikä kovetti asenteita Shelleyta kohtaan kotona.
xxx/ellauri385.html on line 506: Lamb, joka ystävystyi sellaisten kirjallisuuden huipputekijöiden kuin Samuel Taylor Coleridgen, Robert Southeyn, William ja Dorothy Wordsworthin ja William Hazlittin kanssa, oli Englannin suuren kirjallisuuspiirin keskipiste. Hänen tärkein elämäkerturinsa Sir Lucas ("Capital! Capital!) on kutsunut häntä "englanninkielisen kirjallisuuden rakastettavimmaksi hahmoksi".
xxx/ellauri385.html on line 541: Kristinuskolla oli tärkeä rooli Lambin henkilökohtaisessa elämässä: vaikka hän ei ollut kirkkomies, hän "etsi lohdutusta uskonnosta". Kirjeissä Samuel Taylor Coleridgelle hän kuvailee Uutta testamenttia, joka oli hänen "ykkös paras elämänopas", ja muistelee kuinka hän kerran luki psalmeja tunnin tai jopa kaksi väsymättä. Myös muut kirjoitukset käsittelevät hänen kriittisiä uskomuksiaan. Southeylle Lamb tosin vastasi kärkevästi, ei tarjonnut toista poskea. Wordsworth kuvaili häntä myös lujaksi kristityksi runossa "Kirjoitettu Charles Lambin kuoleman jälkeen". Lambin uskonnosta oli tullut "tapa", hän oli tapauskovainen.
11