ellauri028.html on line 630: Niin monta, Paasikivi ihmetteli. Me odotimme vain puolta miljoonaa. Tuota, voisinko käyttää puhelinta?
ellauri093.html on line 652: Uudestaan totesin saman kuin Bethel-kirkossa: ei pastori Dolmen ollut tyhjän puhuja, vaan toimen mies. Hän ei kalastanut saalista vain izellensä, vaan antoi toisellekin aika vonkaleita. Dickin huulet hymysivät herkästi ja lempeä kaze lepäsi mun yllä ikäänkuin kehoittaen: painakaamme nyt oikein mielixemme! Lyhyinä lepohetkinä kohotimme huokauxia laipioon. Myöhemmin selvisi missä on tämmöissen hyvän yhteispelin syvin salaisuus. Hän ei antautunut hommiin kokeilematta ensin kahdenkesken avustajan hameen alta (aivan niinkuin kerroin Mottin tehneen).
ellauri111.html on line 838: Me otimme sen viimeisen lahjan, jonka hän tarjosi Sinulle korkealla vuorella, kun hän näytti Sinulle kaikki maailman valtakunnat ja niiden kunnian ja sanoi: 'kaiken tämän minä annan sinulle, jos lankeet maahan ja kumarrat minua'. Me otimme Rooman häneltä ja Caesarin valtakunnan ja julistimme itsemme tämän maailman kuninkaiksi, kukoixi tunkiolla, kukkulan kuninkaixi, sillä näet nimittäin: hyökkäsimme esinahkakukkulalta ja valtasimme häpykukkulan. Paransimme näin oleellisesti lisääntymismenestystä, varasimme izellemme parhaat naaraat ja reviirit. Darwin nyökki meille pukinpartaansa tyytyväisenä ja hieroi karvaisia käsiään. There you go! Attaboy! Cheerio!
ellauri161.html on line 220: Alain Delon oma äiti Edith Boulogne näki Arin kuvan ensimmäisen kerran lehdessä, ja hän oli vakuuttunut siitä että hänen poikansa on lapsen isä. Edith Boulogne kävi miehensä kanssa tapaamassa Nicoa ja Aria, kun pikkupoika oli parivuotias. Edith ja hänen miehensä ihastuivat lapseen ja Edith otti pojan luokseen. "Uskoin todella että Alain kyllä hyväksyy pojan." Pari vuotta sen jälkeen Delon kuuli asiasta ja lähetti agenttinsa kautta äidilleen sanan, että Edithin pitää valita joko oma poikansa tai lapsi. "Mieheni sanoi minulle, että poikasi kyllä elättää itsensä, mutta Ari ei voi kasvattaa itseään." Boulogne kertoo että vaikka Nico olikin ihana ihminen, ei hän osannut huolehtia lapsesta: "Hän raahasi poikaa ympäriinsä mukanaan, eikä lapsi saanut syödäkseen muuta kuin ranskanperunoita ennen kuin otimme hänet luoksemme. Nico kävi katsomassa poikaa kerran kolmen vuoden aikana, ja toi tuliaisiksi appelsiinin!" Alan Delonin äiti Edith Boulogne päätyi adoptoimaan Arin, mistä johtuen Arin sukunimeksi tuli Boulogne. Biologinen äiti koitui kuitenkin kohtalokkaaksi Arille, kun hän oli 16-vuotias: Nico esitteli heroiinin pojalleen, ja niin myös Arista tuli addikti. Vuosien aikana erilaiset hoitoklinikat ja psykiatrinen hoito tulivat Nicon pojalle tutuiksi. Arin mukaan hän joutui viimeistä kertaa vieroitushoitoon 1993. Vuonna 2001 Ari julkaisi kirjan itsestään ja äidistään Nicosta, nimellä L'Amour n'oublie jamais (suom. Rakkaus ei koskaan unohda). Päätös kirjan kirjoittamisesta osui samaan ajankohtaan, kun Arista itsestään oli tullut isä 1999. Huumeidenkäytöstä huolimatta Ari piti Nicoa hyvänä äitinä, loistavana ja humoristisena, oikeana rock'and'roll-naisena, joka otti lavan haltuunsa naarasleijonan lailla.
ellauri183.html on line 557: Portilla ollut orjatar meni sisälle välittämään viestiä, pyyntöä ja tietoa, viipyi jonkin aikaa ja tuli vihdoin tuomaan vastauksen että tänne ei voinut jäädä vaan täytyi etsiä jokin toinen talo, vaikkei sellaista varmaan mistään löytyisi, ja että emäntä käski sanoa että heidän olisi kyllä kaikkein viisainta etsiä suojaa jostain luolasta, kun niitä oli rinteillä paljon, Entä lapsenpäästäjä, Joosef kysyi, ja orjatar vastasi että jos vain isäntäväki antaa luvan ja kysyjä suostuu, hän itse voisi auttaa, sillä hän oli vuosien mittaan ehtinyt nähdä ja oppia talossa yhtä ja toista. Ajat olivat totisesti sangen kovat, tässä se nyt nähtiin, lasta saava vaimo kolkutti ovea, emmekä me päästäneet häntä edes pihakatoksen alle vaan käskimme hänet luolaan synnyttämään karhujen ja susien lailla. Omatunto antoi meille kuitenkin piston, niin että nousimme viimein paikaltamme ja menimme ovelle katsomaan, ketkä siellä oikein etsivät suojaa näin pakottavaan ja epätavalliseen tarkoitukseen, ja kun näimme onnettoman ihmispolon tuskaisan ilmeen, naisensydämemme heltyi ja me puolustelimme kieltoamme harkituin sanoin, sillä meillä oli talo täynnä, Tässä talossa on niin kovin paljon tyttäriä ja poikia, lapsenlapsia, vävyjä ja miniöitä, ettette te mitenkään mahtuneet tänne, mutta orjatar vie teidät meille kuuluvaan luolaan joka on ollut tallina, siellä teidän on mukava olla, siellä ei nyt ole eläimiä, ja sanottuamme tämän ja kuunneltuamme ihmisparkojen kiitokset vetäydyimme takaisin kotimme suojiin tuntien sielumme pohjalla sanomatonta huojennusta, jollaisen vain tunnonrauha antaa.
ellauri185.html on line 583: Pitää noudattaa yhtä kirjaimellisen tarkoin pahan vastustamiskiellon periaatetta. Tolstoin mukaan ei siis kukaan yksityinenkään saa väkivoimaan turvautuen puolustaa itseään, perhettään, omaisiaan tai muita lähimmäisiään raainta ja räikeintäkään väkivaltaa vastaan. Jos siis joku ihmispeto ryntää luoksemme, ryöstää ja raastaa rauhallisen kotimme, kurittaa viattomat lapsemme tai raiskaa (ei niin viattoman) vaimomme, sisaremme tai tyttäremme (huom. tämä koskee vain meitä miehiä), niin ei meillä Tolstoin mukaan ole lupaa kohottaa kynnetöntä sormeakaan estääksemme häntä siitä (osanotosta puhumattakaan), sillä tinkimätön käsky kuuluu: Älkää vastustako pahaal"
ellauri274.html on line 157: 1:25:30 раскрылись раскрыли то что мы и так хорошо знали мы защищаем жизнь людей свой родной дом 1:25:30 paljasti sen, minkä jo tiesimme niin hyvin, että suojelemme kotimme ihmisten elämää
ellauri275.html on line 701: "sokeasta ihailusta VAPAATA MAAILMAA kohtaan", mutta oli alkanut jenkkeihin tultuaan uskoa, että Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat moraalisesti samanarvoisia. Hän oli ollut vakuuttunut siitä, että "VAPAAASSA MAAILMASSA ihmiset ovat yli-inhimillisiä, viisaita, valistunutta... Mikä kauhea isku olikaan saada selville, että... ne on vain samoja idiootteja, epäpäteviä hölmöjä, peloissaan sekoilevia byrokraatteja, hämmentyneitä pomoja, vainoharhaista ​​petoksenpelkoa ja valvontaa… tämä idealismin menetys tapahtuu loikkaajille vain liian usein. Sillä me kaikki luotimme liikaa länsipropagandaan."
ellauri325.html on line 503: Joukkueenjohtaja näkyi palaavan. Hänen kasvonsa olivat oudossa virneessä. - Rauhaa! Karjala menetetty. Hankoniemi menetetty. Voi ristuxen perkele! Voi jumalauta! Nuorten miesten joukko itki, kiroii ja raivosi, iki ääneen, varsinkin Santeri Räpinä ja Johannes Jelegänen Suojärveltä. Santeri oli vaalea harteikas arjalainen voimanpesä, karhumainen sisumies, josta jatkosodan kaukopartio sai parhaan tappokoneen. Hän karjui, uhosi vihaa ja epätoivoa. Tumma täinen Johannes voihki ja uikutti, näytti Kaala Paanin itkuiselta pellemieheltä. Me muut itkimme ja kiroilimme myötätunnosta, Suojärvi oli meidänkin kotimme. Noin viikon kuluttua Johannexen täit ennättivät minun vaatteisiini. Johannes lauloi korkealla särisevällä äänellä: Tulen minä tikkuun raapaisin, sillä minä pillun tarkastin. Näin mä siellä ihmeen kumman, pillun juuressa pilkun tumman. Kuppako sen siihen syönyt lie? Tein surmanhyppyjä Moskovan rauhasta paskakuoppaan. Siusta se kuule pappi tulisi, läimi Johannes Jelegänen narsistia selkään. Se tuntui makealta, täistä huolimatta. Tiedekuntamme katkerimpia riidanaiheita oli juustonjako. Parhaaxi osoittautui talousliberalismi jossa suurimman palan saa se joka sattuu lottoarvonnassa oikealle paikalle. Ellen erehdy, Risto Räppäri kaatui jatkosodassa. Työmies Jelegänen jäi Helsingissä auton alle ja kuoli, alkoholilla oli osuutta tapahtumaan. Vuonna 1939 Suojärvellä oli rekisterissä eniten autoja koko Viipurin läänissä. Suojarvella on nyttemmin sahatoimintaa. Suomalaiset kylät ovat autioina. Suojarvellä Jelegänen olisi yhä hengissä, kun siellä on votkaa muttei autoja.
ellauri371.html on line 167: Vapaamuurariuden tapoja kaapata valta. Niinä päivinä kun ihmiset katsoivat hallitsevia kuin lukuja tuon Jumalan tahdon ilmentymänä, goyit alistuvat kuninkaiden itsevaltiutta, mutta siitä päivästä lähtien, jolloin inspiroimme heitä, he ajattelevat omaa moraaliaan, he alkavat pohtia pelkkien kuolevaisten kuningasten varasta. Pomotieto jumalallisesta valinnasta putosi päästä kuninkaat kansan silmissä ja kun otimme häneltä pois uskon Jumalaan, sitten voima heitettiin kaduille ihan että tsuh, kuten julkinen omaisuus, me takavarikoimme sen.
ellauri371.html on line 302: Siirtyminen vapaamuurarien "autokraattisuuteen". Sellaisilla toimenpiteillä pystymme tuhoamaan vähän paljon pikkuhiljaa, askel askeleelta, kaikkea, mikä oli alun perin kun otimme oikeutemme, kerta meidät pakotetaan. Otamme sen osavaltion perustuslakiinkin, siis siirtymisen minkä tahansa perustuslain huomaamattomaan peruuttamiseen kun aika koittaa.
ellauri371.html on line 319: mutta ovat valmiita ja kykeneviä alistumaan kiistattomalla auktoriteetilla ilmaista ja ilmentää niitä joka hetki ja joka paikassa, jossa me kaikki otimme välittömästi sen, mikä oli irrallaan. "Tarvitsemme viirua, emmekä missään olosuhteissa tee kädellä. Jaa voimamme meidän kanssamme..." Sitten ne ovat poissa tolaltaan pelosta, he sulkevat silmänsä kaikilta ja alkavat odottaa että se ei toimi.
xxx/ellauri027.html on line 837: Minäkin olin perheineni muiden mukana pyrkimässä laivaan, tulimme kannelle ja odotimme, koska lähtöhetki koittaa. Viimeinkin tuli laiva kunnostettua ja kuului komento: - Ankkuri ylös! Nyt lähdetään.
xxx/ellauri027.html on line 863: - Mutta mehän olemme matkalla, meidän kotimme on hajotettu, kaikki tavarat matkalaukuissa... Silloin enkeli keskeytti minut ja sanoi: - Mutta onhan teillä se Mirjan patja! Nuorimman lapsemme erikoispatja, jota joskus jouduimme käyttämään. Sen me sitten sulloimme siihen kannen paikalle, ja jotenkuten se sen sitten täyttikin.
xxx/ellauri059.html on line 322: ”Olimme vaimoni kanssa Tokiossa juuri aloittelemassa aviollisia toimia, kun hotellihuoneen televisio keskeytti aikeet. Poies pillusta lipsahti ja lerpahti. Kohta mekin tuijotimme tornien romahtamista ja haukoimme henkeä.”
xxx/ellauri113.html on line 144: Maailma on käynyt meille pienexi. Olemme kaikki syyllisiä, pudotimme spagettikattilan. Halusimme sähkötuolin, käsin pyöritettävä ei kelvannut. Meillä tutkijoilla on jälleen kerran erityinen vastuu, ja ansaizemme sixi erityisiä vapauxia. Suuri yleisö on tarpeettomin riski. Meitä odottaa paha perikato, muttei kauan. On kiirehdittävä. Siis ryhdyn toimiin nyt. CROAK! Hyvin toimittu Tapani, suuri yleisö on nyt yhtä pienempi.
xxx/ellauri149.html on line 70: Wish myi 10 eurolla Apple AirPods -kuulokkeita – otimme selvää, kannattaako ne tilata
xxx/ellauri237.html on line 384: Osmo loiteroi päävartiossa pettyneenä kun ei pääse vaolle. Mutta pitäähän sinun muistaa että isänmaa on yhtä tärkeä, ize asiassa tärkeämpi kuin koti, Marquetta nuhteli. Sixhän mekin jätimme rikkaan kotimme Karjalassa! Voi vittu tätä Marquettaa, eze jaxaa. Onnexi meillä on jo viimeinen aukeama menossa. Hän tulee huomenna, rallattivat kaikki lapset siihen, kuin ukkelit Samuel Beckettin samannimisessä näytelmässä.
xxx/ellauri265.html on line 148: Muutin Laurin kotiin asumaan maaliskuussa 2021. Vaikka olin ollut suunnittelemassa remonttia ja ostin asunnosta oman osuuteni, kuljin täällä silti varoen, siirtelin ja heitin pois Laurin vaimovainajan rumia esineitä vähän varkain. Tuntui, että asun toisen perheen kodissa. Olen ortodoksi, joten pyysin pappiani isä Metroa siunaamaan kotimme. Hän tuli tänne, ja meillä oli kaxistaan pienimuotoinen tilaisuus, jossa kotimme pyhitettiin. Hän rukoili, että tästä tulisi myös minun kotini.
xxx/ellauri268.html on line 479: Kuten tässä nyt, tässä runossa on nyt siirtymävaihe. Muistin sen synnyttäessäni kesäauringon laskiessa jälkeiset kaupungin sulavalle asfaltille, mutta siinä me olimme, tyttäreni ja minä maailmojen välisellä ovella. Olin onnellisempi kuin koskaan ennen toivottaessani hänet tervetulleeksi, onnellisuus oli polku, jonka hän valitsi, enkä voinut siihen vielä työntyä, en vielä, ja sitten ilmestyi sinisemmän veden allas. Odotimme siellä Suurta henkeä saadaxemme kiinni juonesta, ja sitten se tapahtui, ja hän vei sen tytön, joka oli kaunis kuin delfiiniunelma, mutta me selvisimme, teimme tarpeemme kärsimyksen toiselle puolelle. Tämä on tarina, jonka äitimme squawt kertovat, mutta emme kuulleet sitä Barbie-mainoksilla täytetyillä korvillamme, sillä patriarkaalisten kirjoitusten asettama äitiemme izeinho ja tukahdutussäännöt kesytettyjen orjien tai vaimojen kapinan lopettamiseksi estivät. Se satutti kaikkia. Isät eivät voi tietää, mitä he tuntevat sellaisessa hengellisessä takataskussa.
xxx/ellauri329.html on line 386: Tässä se nyt on vapaus! Tällaistako me odotimme? Me olimme valmistautuneet kuolemaan ihanteidemme vuoksi. Käymaan taistelua. Mutta alkoikin "tšehovilainen" elämä. Vailla historiaa. Kaikki arvot romahtivat, paitsi elämän arvo. Elämän sinänsä. Ruplan etunenässä. Tuli uudet haaveet: saisi rakentaa talon, ostaa hyvän auton, istuttaa karviaispensaan... Vapaus merkitsikin pikkuporvarillisuuden arvonpalautusta, tuon jolle isovenäläisessä elämässä oli yleensä annettu turpiin. Hänen Majesteettinsa Kulutuksen vapautta. Pimeyden suuruutta. Toiveiden ja vaistojen pimeyttä - tuon salatun inhimillisen matelijan elämän, josta meillä oli vain likimääräinen käsitys. Me olimme käyneet läpi koko historian, mutta emme olleet eläneet sitä. Mutta nyt ei sotakokemusta enää tarvittu, se oli unohdettava. Oli tullut tuhansia uusia tunteita, tiloja, reaktioita. Aivan yhtäkkiä kaikki ympärillä vaihtui toiseksi: kyltit, tavarat, rahat, lippu. Ja ihminen itse. Hänestä oli tullut värikkäämpi ja erillisempi, monoliitti oli räjäytetty rikki ja elämä oli hajonnut saarekkeiksi, atomeiksi, soluiksi. Kuten sana- kirjassa: vapaa - vapaus - vapaa tahto - mielivalta - väljyys - avaruus. Suuri paha muuntui etäiseksi tarinaksi, poliittiseksi dekkariksi. Kukaan ei enää puhunut aatteesta, puhuttiin luotoista, koroista, vekseleistä, rahaa ei enää ansaittu vaan "tehtiin", "hankittiin". Kestäisikö sitä vielä kauan? "Rahan valhe ei katoa venäläisen sielusta", kirjoitti Tsvetajeva. Näytti siltä kuin Aleksandr Ostrovskin kuvaamat kauppiaat ja Saltykov-Štšedrinin tilanomistajat olisivat heränneet eloon ja kuljeskelisivat meidän kaduillamme.
xxx/ellauri329.html on line 530: "Gorbatšov oli Yhdysvaltain salainen agentti... Vapaamuurari... Hän kavalsi kommunismin. Kommunistit roskiin, komsomolilaiset kaatopaikalle! Minä vihaan Gorbatšovia, sillä hän riisti minulta kotimaan. Säilytän neuvostopassia kaikkein suurimpana aarteenani. Niin, me jonotimme sinistyneitä kananpoikia ja mätiä perunoita, mutta se oli kotimaata. Minä rakastin sitä. Te kuulemma asutte "Ylä-Voltassa jolla on ohjuksia", mutta minä asuin suuressa maassa. Venäjä on aina ollut lännelle vihollinen, sitä pelätään. Se iskee luun kurkkuun. Kukaan ei tarvitse voimakasta Venäjää, oli siellä kommunisteja tai ei. Meitä pidetään varastona, josta saadaan öljyä, kaasua, puuta ja värimetalleja. Vaihdamme öljyä pikkupöksyi- hin. Ennen meilla oli sivilisaatio ilman rättejä ja roinaa. Neuvostosivilisaatio! Jollekulle oli tarpeen, että se lakkaisi olemasta. CIA oli asialla. Nyt amerikkalaiset johtavat jo meitä. Gorbatšov sai siitä hyvät rahat... Ennemmin tai myöhemmin hän joutuu siitä tuomiolle. Toivon niin. Juudas saa vielä kokea kansan vihan. Minä ampuisin mielihyvin häntä niskaan Butovon ampumaradalla. (Iskee nyrkkiä pöytään.) Alkoi onnen päivät, niinko? Kauppoihin tuli makkaraa ja banaaneja. Piehtaroimme paskassa ja syömme kaikenlaista vierasmaalaista. Kotimaan tilalla on iso supermarket. Jos se on vapautta, minä en sellaista vapautta kaipaa. Pthyi! Kansa on painettu lattianrakoon, me olemme orjia. Orjia! Kommunistiaikana valtiota hallitsi keittäjä, kuten Lenin sanoi, kuten SSS-hallituxen aikana Suomea, työläiset, karjakot, kutojat, mutta nyt parlamentissa istuvat roistot. Dollarimiljonäärit. Vankilassa niiden pitäisi istua eikä parlamen- tissa. Huijasivat meitä sillä perestroikalla.
22