ellauri033.html on line 542: Sixte lukee oppipojan tunnustuxia. Se on onneton kun se on kunniattomana posessa kansalaisluottamusta vailla. Sen paras piirre omasta miälestä noin zygologina on skizous, sillä on selkeesti erixeen yliminä ja "se". Ize se on se superego eikä "se". Kaikki haluu aina olla supermiehiä eikä wunderdoggeja. Roopelta kuoli isä pienenä, väpelö pedantti inisevä insinööri, matikkapää (mitä Polle ei ole takuulla). Väpelö oli poikakin, pelkäs muita ihmisiä ja inhos visiittejä. Liian vähän koululiikuntaa, vapaaliikkeitä, tuumii Paavali. Isänperintöä kaikki, sillä oli suonissa liitupölyä. Roopen (lue Pollen) mielestä ruipelot ei pysty vastustamaan himoja, siihen tarvitaan lihaxia, hiiri antaa perään himolle vaikka pienelle. Iskäkin sai mielettömiä raivareita välillä. Isoiskäkin oli puolihullu ja puolilandepaukku kaiken kukkuraxi.
ellauri033.html on line 677: tosiaan poltti todisteet. Saakeli mitä paskaisia. Aatelispyllynreikiä. Ei sentään vaan jotain vielä atavistisempaa: ääliö Antero kertoo kuitenkin oikeudelle totuuden mut menee sit ja kylmän rauhallisesti nirhaa Loup-Garun luotipyssyllä, joka yhtä rauhallisesti sitä odottaa. Vitun mafiosoja. Tollanen kukkoilu on yxinomaan ällöttävää. Ja vielä viimesenä loppuvizinä Adrien Sixte ryömii kyynelehtien oppipojan raadon äärellä taivaallisen isäpapan puoleen. Polle kysyy: mixme huudettaisiin apuun suursmurffia ellei sitä oo? No monet hädissään huutaa apuun äitiä, vaikka se on maannut haudassa jo aikapäiviä.
ellauri101.html on line 194: Kiusaaja hajoaa tuhansixi pikkuisixi kiusoixi kuin Mikki Hiiren taikurin oppipojan taikaluudat. Ne syövät sankarista iloa Harry Potterin ankeuttajina. Tää teema on tuttu E. "hamsteri" Saariselta. Ysärimeemejä. Hizi et nää optimistitarinat on sit samanlaisia, toistensa pikkutarkkoja sinikopioita. Koska erilaisia paskiaisia on sormin laskettava lkm.
ellauri362.html on line 435: Vuonna 1775, juuri ennen oppisopimuskoulutuksensa päättymistä Woodbridgessa, Crabbe pani voimansa koetukselle julkaisemalla Ipswichin kirjakauppiaan kanssa kolmiosaisen runon nimeltä Inebriety. Kirkkorekisterin I osan mökkikirjaston kuvauksesta ja muista Crabben teosten viitteistä tiedämme, että hänen lempilukunsa oli poikaiässä ollut romanttista; mutta kirjoittaessaan Inebrietyn hänen on täytynyt tutkia tarkasti sen ajan runollista paavia (Pope). Suuri osa Inebrietystä koostuu An Essay on Manin ja The Dunciadin suorasta jäljitelystä tai parodiasta; kun taas siellä täällä Crabbe todistaa tietämyksensä Graysta. Näiden runoilijoiden kaiut, jotka sekoittuvat lääkärin oppipojan lääkäriltä vetämään kielenkäyttöön, esitetään sankarillisissa säkeissä, yhtä aikaa ponnisteltuina ja liukastettuina, ja jättävät Inebrietyn yhdeksi kaikkien aikojen raaimmista runoista. Silti, jos nuoresta satiiristista lähtee paljon kiintymystä, se ei ole sentimentaalista kiintymystä. Crabbe osoittaa jo merkkejä kapinasta idealisaatiota vastaan, joka oli inspiroinut hänen kypsää työtään. Hänelle päihtymys on paha, ja hän kuvailee tarmokkaasti ja tarkasti sen pahoja vaikutuksia kaikissa elämänluokissa.
4