ellauri033.html on line 542: Sixte lukee oppipojan tunnustuxia. Se on onneton kun se on kunniattomana posessa kansalaisluottamusta vailla. Sen paras piirre omasta miälestä noin zygologina on skizous, sillä on selkeesti erixeen yliminä ja "se". Ize se on se superego eikä "se". Kaikki haluu aina olla supermiehiä eikä wunderdoggeja. Roopelta kuoli isä pienenä, väpelö pedantti inisevä insinööri, matikkapää (mitä Polle ei ole takuulla). Väpelö oli poikakin, pelkäs muita ihmisiä ja inhos visiittejä. Liian vähän koululiikuntaa, vapaaliikkeitä, tuumii Paavali. Isänperintöä kaikki, sillä oli suonissa liitupölyä. Roopen (lue Pollen) mielestä ruipelot ei pysty vastustamaan himoja, siihen tarvitaan lihaxia, hiiri antaa perään himolle vaikka pienelle. Iskäkin sai mielettömiä raivareita välillä. Isoiskäkin oli puolihullu ja puolilandepaukku kaiken kukkuraxi.
ellauri033.html on line 556: Roopelta menee usko alta kun se huomaa et papit ja uskovaiset on tyhmiä. Ääliöitähän ne ovatkin. Niin ja pahat kirjat vielä! Porariston vallankumouxen jälkeem tulee romantiikka peliin, kirjat alkaa haista synniltä ja alusvaatteilta, tai vielä pahemmalta, sanskulotilta. Pahoja kirjoja:
ellauri037.html on line 577: Goethe tykkäsi Sopen väikkäristä, sai sen Sopelta ilmasex (epätavallinen suosionosoitus). Siihen teki vaikutuxen Sopen lukeneisuus. Goethe tuskin luki muuta kuin omia juttujaan. Asiaa auttoi että Sope innostui Goethen säälittävästä väriteoriasta. Mut sit Sope alko kirjoittaa siihen parannuxia, ja Goethe närkästyi. Välit viilenivät. Nuoren narsistin tahditon vittuilu ja suuret luulot izestään viilensivät vanhan narsistin tunteita. Kirjeenvaihto tyrehtyi. Sope pani pahaxeen, mutta antoi silti Goethelle tunnustusta hyvästä yrityxestä.
ellauri037.html on line 583: Vuonna 1818 odotellessaan kirjan ulostuloa se karkas Dresdenistä pakoon pantuaan jonkun piian paxuxi ja lähti vuoden riemulomalle Italiaan, enimmäxeen omin nokkineen. Vietti talven Roomassa kärhämöiden kahviloissa maanmiesten kaa. Kaikki muisti vielä jälkeenpäin miten ikävä ihminen se oli. No se nautti taiteesta, arkkitehtuurista, raunioista, näytelmistä ja opperoista, jatkoi pohdintaa ja bylsintää. Väitti jopa suunnittelevansa jonkun rikkaan aatelisen italiattaren naimista. Suunnitelmax tais jäädä, ellei ollut suorastaan puppua. Sopelta sitä voi odottaa.
ellauri042.html on line 660: Tän perusteella Olli Saxen hieno loppukaneetti Popelta sen kommentoidessa sieluttomia viziniekkoja joutuu ize vähän naurettavaan valoon. Mut tääkin on vaan mun omaa Witzelsuchtia.
ellauri046.html on line 300: Se mikä Sopelta uupui oli Sörkan jehovalta lainattu "pitäs ja pitäs". Jos ei joku ylempi taho apinoita käske ja heiluttele niiden edessä ikuisuuden porkkanaa, mitä tulee etiikasta? Ei lasta eikä paskaakaan. NPD:hen ja APD:hen tehoaa vaan vapahtaja, jos sekään. Jos Sope olis oivaltanut tän, niin se olis ollut melkein yhtä viisas kuin juutinmaan nuorempi pessimistikollegansa. No, Sope talutteli koiria vielä pitkään sen jälkeen kun Söden kyttyrä oli laahattu jo kirkkomaalle.
ellauri053.html on line 960: Muistaaxeni joku brittirunoilija runoili ruususta joka kasvoi crannyssa. Tää Shakespearen pätkä jäi kesken Rampen pojan matikanopelta, ja se lopetti kiireesti:
ellauri096.html on line 774: Be your own best friend, ehdotti Haj Ross masislahjaxi antamansa kirjan avulla. Se oli musta ärsyttävä ja nolo, mutten heittänyt pois. Kai se on vieläkin jossakin. Päätöxenteko on sisäistä keskustelua pienen enkelin ja pienen pirun välillä, kuten Aku Ankalla. Lopuxi piru-Aku mätkäisee enkeli-Akua päähän hangolla. Enkeli-Akun pään ympärillä lentää tähtiä ja lintuja. Aku lähtee tekemään taas sitä mikä on siitä kivaa. Ezimään Iinestä. Roopelta peritty pitkä naru alkaa suoristua kerältä.
xxx/ellauri084.html on line 370: Heisenberg sanoi Bohrista että se oli "enempi filosofi kuin fyysikko". Bohr lueskeli 19. vuosisadan tanskalaista kristittyä eksistentialistifilosofia, Søren Kierkegaardia, josta se kuuli filosofian opeltaan Harald Høffdingiltä. Vuonna 1909 Bohr lähetti isoveli Haraldille (josta tuli jalkapalloilija ja tohtori ennen Nielsiä) synttärilahjaxi Kierkegaardin bestsellerin Stadier paa livets vej (1845), joka oli odotettu jatko Enten-Ellerille (josta mulla on jo paasauxia). Enten-Eller hoiteli esteettisen ja eettisen, tää jatko-osa koski sit uskontoa. Saatekirjeeseen Bohr kirjoitti: "Ei mulla muutakaan ollut, mut tää on kyllä hyvä ... se on metkimpia juttuja mitä olen koskaan lukenut." Bohr piti Kierkegaardin tanskasta ja tyylistä, mutta sanoi että ei ole ihan joka paikassa Söörenin kaa samaa mieltä. Jotkut tuumii että Niels ei niellyt Söörenin kristillisyyttä, ollen ize ateisti. Lyder rimeligt.
xxx/ellauri473.html on line 270: Ei sentään, Mikromegaxessa Voltairen suhteellisuudentaju on kunnossa. Planeettojen mittakaavassa kukin on samaan aikaan pieni ja suuri suhteessa muihin, kuten ihminen on hyvä yhden kannalta ja paha toisen mielestä, ja tämä on ilmeisesti se olennainen seikka, jonka Voltaire haluaa tuoda esiin. Pascal oli tarkoituksella asettanut ihmisen kahden kuilun, äärettömän pienen ja äärettömän suuren, väliin, niin että huimauksen vallassa hän luuli olevansa käsittämätön hirviö. Voltairen näkökulma on erilainen: ihminen on paikallaan kaitselmuksen venyttämässä suuressa olentojen ketjussa, ja juuri tämä paikka on erittäin rauhoittava. Riisuttuaan kristinuskon hänelle suomasta poikkeuksellisen luodun asemasta hän vapautuu siten raskaasta taakasta, perisynnin taakasta. Tämän näkökulman Voltaire lainaa Popelta, jonka Esseen ihmisestä kääntämistä hän sitten harkitsi ja jota hän pian jäljittelisi ihmisestä kertovissa runoluennoissaan. Ihminen ei ole enkeli eikä peto, vaan sijaitsee järkevästi näiden kahden välissä, mistä johtuu kohtuullisuuden opetus, jonka taivaalliset matkaajat hänelle opettavat. Jos korkeimman tiedon kirja pysyy hänelle tyhjänä – eli jos hän ei pääse ilmoituxen kautta käsiksi metafyysisiin totuuksiin – hän voi sentään saavuttaa lukuisia kokemuksen totuuksia. Tämä järkevä positivismi on peräisin Lockelta ja hänen esseestään "Ihmisen ymmärryksestä", jota Voltairen noin vuonna 1734 kirjoittama metafysiikan tutkielma jatkuvasti ylistää ja jonka näkemyksiä hän tiiviisti omaksuu. Jos ihminen astuu luonnon häntä rajoittavien rajojen ulkopuolelle, hän on äärimmäisen naurettava, kuten Tuomaan opetuslapsi, pieni filosofinen koiperho, joka yrittäessään näyttää taivaallisille matkalaisille, että koko maailma oli tehty yksinomaan ihmistä varten, herätti heissä sammumattoman naurun, josta heidän oli suuria vaikeuksia toipua. Kaikkialla maailmassa löytää mittasuhteita: viisaus on siis mittasuhteiden löytämisessä. Sellainen on tarinan merkitys ja Voltairen uskontunnustus hänen paratiisikaupungissaan Cireyssä. Hyvä Ransu!
10