ellauri008.html on line 1445: Painovoima painaa, armo kohottaa, on siinä nostetta kuin ilmapallossa. Armo oikeasti ei oo muuta kuin voittaneiden yksi siirto loppupeleissä (jolla ostetaan hävinneiltä goodwillia - hyvä veto, jos häviäjät kuitenkin jatkaa peliä, eli niitä ei saada pysyvästi pois pelistä). Weil kai ajatteli armoa tahdosta riippumattomana voimana, jonka varassa voi ihmisten välisessä painovoimakentässäkin keijua. Luoja ois tässä (kuin Simonen isä ehkä?) luomiltaan poissaoleva. Tämmöistä on nähty. Aika omituista jälkiteollista panteismia. Onkohan siinä vähän cargokultin piirteitä.
ellauri018.html on line 379: kansasta ja koittaa haablata omituista kieltä, saada sillä palvelua

ellauri019.html on line 567: Toinen juttu on että minua on seurannut joka paikassa numero viisi (5). Olen syntynyt 15.5.1964 ja painoin syntyessäni huimat 5 kg ja 550 grammaa. Nimessäni on viisi kirjainta ja numeron 5 gematria on "armo" joka tarkoittaa tietenkin Jumalan armoa (nimessäni on iso alkukirjain J, jonka perässä armo, syntyy viisikirjaiminen nimi Jarmo) Eikös ole omituista? Minusta ainakin.
ellauri039.html on line 588: jotain omituista izerakkauden tiimiversiota?

ellauri082.html on line 594: ES: on yksi vaarallisimmista Suomessa käytetyistä huumeista. ES:ää käytetään yleensä nestemäisessä muodossa ja juodaan usein suoraan tölkistä. Käytön seurauksena ihminen alkaa ns. "päristä", eli toisin sanoen hän alkaa kuulemaan omituista "pärinää" korviensa välistä, joka johtuu ES:n sisältämien ainesosien törmäämisestä tärykalvoihin. ES:n vakituisia käyttäjiä kutsutaan ES-Jonneiksi. Vieroitusoireita ovat esim. puheripuli, kuolaaminen, unissakävely, näköharhat sekä masennus. ES on levinnyt ympäri Suomea, ja on yksi harvoista huumeista jota myydään kaupoissa eritoten koulupäivän aikana. On tutkittu, että koulu antaa salaa kaikille oppilaille 0,5 litraa ES:ää voidakseen kontrolloida heitä. (Kyseessä ei ole Esa Saarinen vaan Euroshopper energiajuoma. Esa Saarinen ei onnexi ole levinnyt Bulevardia laajemmalle. Optimismi on hyvin paha huume kyllä.)
ellauri112.html on line 100: August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. »Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. »Erik XIV» on rikkinäisen selän tragedia. Jos tahtoo verrata tätä kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. Molemmilla on pää kädessä, mitääntekemätön pippeli, suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat sirpaleina--kuten Strindberg.-- Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. Mainittakoon vain, että hra Jussi Snellman oli Erik-kuninkaassa taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra Puroon Göran Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra Ahlberg Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella mainittavat.
ellauri112.html on line 104: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri112.html on line 190: Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko filosofia[6]. Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »Logiikka ei tavoita vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät vivahduksessa. Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale etc., s. 189 ja seur.). Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota merkillistä lausetta. Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy merkitykseltään identisenä. Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina värienerottamiskykymme rajaan asti.
ellauri204.html on line 404: – Ja sitten, toivon todella kuoltua, tapahtui jotain niin omituista, että se pitää ilmaista tuhannesta haastattelusta tutulla kliseellä: Löysimme toisemme uudelleen, Korhonen kirjoittaa. Mutta hukkasimme taas.
ellauri294.html on line 533: Vincent Canby The New York Timesista väitti, että elokuva "ei riko mitään uutta, paizi tietysti toi interraciaalinen homostelu", mutta kuvaili sitä "kauniksi, hellittämättömän pirteäksi, vanhanaikaiseksi Disney-sarjakuvaksi, joka on täynnä pomppivia kappaleita, jotka ovat positiivisia. tahmeampi kuin Krazy Glue, ja sitä soittavat eläimet, jotka ovat antropomorfisempia kuin ihmiset, jotka joskus esiintyvät." Hän kommentoi edelleen, että elokuva "on täynnä omituista ja kansanomaista dialogia. Siinä on myös huipentuma, joka voi hyvinkin pelotella päivänvalot pois yleisön pienemmiltä tytöiltä, vaikka kaikki päättyy hyvin. Vanhemmat, jotka eivät pidä imelästä Disney-ohjauksesta tuskin tykkeevät nähdä elokuvan, mutta jos huomaavat, että heidän on joka tapauksessa pakko olla, voivat rohkaista toisiaan tietäessään, että esitysaika on 83 minuuttia."
ellauri332.html on line 406: Ryan Murphyn elokuvasovitus musikaalista "The Prom" vastaa ikivanhaan kysymykseen: "Kuinka teet elokuvasta niin huonon, etteivät edes kuivan kälpäkät Meryl Streep ja Nicole Kidman voi pelastaa sitä?" Vastaus? Ohjaa viihdyttäjä James Cordon näyttelemään omituista hahmoa! 2022James Corden ystävystyi Meghanin ja Harryn kanssa: "Olen aina heidän puolellaan". Jopa ilman yleisön häikäilemätöntä kritiikkiä elokuvan sävykuurojen näyttelijöiden valinnasta, elokuvassa ei ollut juurikaan muuta, mikä voisi pelastaa sen.
xxx/ellauri013.html on line 229: Jos ei haluu mitä muut haluu, se on omituista.

xxx/ellauri228.html on line 538: Heinäkuussa 1962 Helle Kannila kirjoitti Suomen Kuvalehteen ja vastusti Luxus-sarjan kieltämistä. Hänen mukaansa siinä taisteltiin huulimyllyjä vastaan. Kynäbaari esitti professori T. M. Kynämäen lausunnon, jonka mukaan Defoen sepustamat satukirjat tuskin kuuluvat maailmankirjallisuuden suurteoksiin. Kynämäki edusti puolueensa oikeaa siipeä ja hänen poliittinen linjansa voidaan nähdä oikeistoliberaalisena. Kynämäki toimi Suomen Berliinin-lähettiläänä välirauhan ja jatkosodan aikana 1940–1944. Hän oli yksi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä syytetyistä ja tuomituista, ja istui sen vuoksi ansiosta vankilassa vuosina lukemassa tiilenpäitä 1946–1948. Vaikka Kivimäkeä, vaikka Kivimäkeä, nuijikaamme yhdessä. Ministeriön kieltopäätös pysytettiin voimassa, lukuun ottamatta Robin Hoodia, jonka kuolemasta ei ollut saatu selvitystä.
xxx/ellauri289.html on line 108: He pitävät väärin ja turhaan lausutun jumalan nimen "Jehova" käyttöä välttämättömänä oikean palvonnan kannalta. He torjuvat kolminaisuuden (joka onkin hölmö ajatus), sielun luontaisen kuolemattomuuden ja helvetin tulen, joita he pitävät epäraamatullisina oppeina. He eivät noudata joulua, pääsiäistä, syntymä- tai nimipäiviä tai muita hulluja tapoja, joita he pitävät pakanallisena alkuperäisenä kristinuskona. He käyttävät mieluummin omaa omituista raamatunkäännöstään, Franzin hommaamaa New World Translation of the Holy Scriptures, vaikka heidän kirjallisuudessaan toisinaan lainataan ja viitataan naureskellen muihin raamatunkäännöksiin. Kannattajat kutsuvat yleisesti uskomuskokoelmaansa "totuutena" ja pitävät itseään "totuuden torvina". He pitävät "ihmisyhteiskuntaa" moraalisesti turmeltuneena ja Saatanan vaikutuksen alaisena, ja useimmat rajoittavat sosiaalista vuorovaikutustaan ​​muiden saatanoiden kanssa oville saarnauxeen. Seurakunnan kurinpitotoimiin kuuluu erottaminen, heidän terminsä viralliselle karkottamiselle ja muuten vaan karkottamiselle, viimeinen keino heidän mielestään vakaviin rikoxiin. Kastetut henkilöt, jotka muodollisesti lähtevät, katsotaan eronneiksi, ja heitä myös vältetään. Erotetut ja eronneet henkilöt voidaan lopulta ottaa takaisin, jos heidän katsotaan katuvan.
xxx/ellauri357.html on line 403: Nyt Eeva alkaa dekonstruoida romantikkomiehiä, Percy Bysshe Shelly etunenässä, mutta ei pie unohtaa omituista Blakea, jota homo-Jeeves siteerasi Bonesissa.
xxx/ellauri366.html on line 65: Herra Huu ruiskautti sazin omituista maitimössöä Rimman suuhun. Pysyykö tämä aina tälläsenä, Rimma kysyi. Aina kun haluat, napauta sitä tähän. Rimma tuli herra Huun viereen ja rutisti herra Huun izeään vasten niin että herran Huun henki salpautui. Minusta sinä olet kiva, Rimma sanoi. Herra Huu punastui. - Jos se kuolee nyt, se on niin punainen. - Äh, eihän ihminen siihen kuole, Rimma sanoi. Kunhan ruiskahti. Tähdistöillä on nimiä kuten Käärmeenkantaja ja Meisseli. Pahaa ei ollut ennenkö joku kexi sen. Jos kuolen tulee joku toinen herra Huu ja hänen nahkoissaan minä jatkuisin, toinen Rimma puristaisi minua, ja sitä.
16