ellauri050.html on line 500: Ensimmäinen valitusvirsi Duinosta käsin on nipin napin Rilken top tenissä. Onko se jotain maailmansodan herättämää skizoilua? Rene vetää Sveizissä valitusvirsiä miljoonista ruumiista? No tää on nyt vaan arvaus. Aika hautajaistunnelmaista kuiteskin. Modernismille tunnusomaisinta on angstaus. Ei omastatunnosta niin vaan pääse irti. Onnex mulla ei oo sellasta.
ellauri069.html on line 382: Viittailematta tän enempää sivistyneesti Melvilleen (tai toiseen koprofiiliin Joyceen), Nipsun Kosmos-ravintolan jumala näyttäis olevan T.S. Eliot (poliittiset näkemyxetkin saattaa mätsätä paremmin kuin tää kriitikko edes aavistaa) - tää on tämmöstä jättömaata tämäkin: turhaa kaivelua roippeissa jonkun tyhmän armon tai lunastuxen perässä. Eliskä meillä on tässä taas pahasta omastatunnosta kärsivä pieni syntinen joka kylpee iloisen syyllisesti plödässä ja runkussa ja ezii sitten armopsuihkua. Tää premissinä, voix tästä tullakaan mitään järkevää? (No aaltopeltikatolisia ovat molemmat, ei siis ihmekään.) Pahinta kaikesta on häpeä, sanoo joku Hömpän hahmoista s. 697 alalaidassa. Just niin persepää.
ellauri107.html on line 75: Johtuuko Rothin pidätetty raivo huonosta omastatunnosta? Paljon mahdollista, plus huonosta izetunnosta. Naah, narsismia se vaan on.
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
xxx/ellauri121.html on line 70: - jossa ei enää puhuta ihmettelystä, vaan pikemminkin toleranssista. Koitettava ymmärtää kaikenlaisten omituisten otusten kazomuxia. Kuha ne puhuu suomea ja sanoo kiitos antexi ja ole hyva sekä moimoi, paivva ja nakemin. Päiväkotiväen tehtävänä on johtaa lasten suvaizevaista keskustelua toisten tavoista. V 2016 normista on kadonnut sana kazomus. Se on upotettu teemaan "Minä ja meidän yhteisömme". Tää on avoimempaa peliä, kysehän ei ole omastatunnosta vaan yhteistunnosta. Mä ja mun tiimi.
xxx/ellauri388.html on line 172: Tässä kehityskaudessa tavallisesti nuoruuden salainen pahe vaihtuu miehuullisena pidettyyn prostitutsiooni-elämään. Nuorukaisen sydämmessä tapahtuu luopuminen omastatunnosta ja sen vaihtaminen teorioihin. Vietin tyydyttäminen, jota lapsuudestaan pois kasvava nuorukainen oli pitänyt semmoisena häpeänä ja niin raskaana salaisuutena, yhtäkkiä on puheaineena ja sanotaan luonnolliseksi ja oikeutetuksi, kunhan se ei tapahdu itsesaastutuksen avulla, vaan niinkuin luonto itse on määrännyt, torveen työntymällä, joka on tehnyt ihmiset miehiksi ja naisiksi. Häpeällistä oli korkeintaan se tapa, jolla hän oli viettiä tyydyttänyt, eli oikeastaan vaan se ettei hän ollut vielä täysikäinen. — Näin ei puhu ainoastaan toverit. He voivat milloin tahansa löytää tukeeksensa kirjallisuutta, joka vakuuttaa ihan niinkuin hekin. Vieläpä enemmän. Olen lukenut, ettei itsesaastutus olekaan oikeastaan mitään vahingollista, koska se vaan kehittää ja kypsyttää ihmistä oikeaan sukupuolielämään.
6