ellauri015.html on line 1154: Lampilan perhe meni Neuvostoliittoon työnhakuun vuonna 1931 hänen ollessaan 7-vuotias. Hänen isänsä Sulo kuoli yrittäessään paeta, äiti Helmi joutui vankileirille ja Lea sijoitettiin lastenkotiin. Koulusta päästyään hän onnistui löytämään vankileiriltä päässeen äitinsä mutta kesällä 1947 Lea Lampila sai itse 10 vuoden leirituomion päästen vapaaksi kuuden vuoden jälkeen 1953. Hän loikkasi Neuvostoliitosta Ruotsiin vuonna 1967 ja sai poliittisen turvapaikan ja Ruotsin kansalaisuuden. Hän kirjoitti 1990-luvulla kaksi omaelämäkerrallista kirjaa Toivon tähti ja Stalinin lapset.
ellauri033.html on line 587: Sixte lukee siis edelleen ihmishukan kertomusta tapahtumista markiisin huvilinnassa. Eri narsistista textiä. Minkähän verran tässä on omaelämäkerrallista? Ainakin se varmaan et ihmissusi alias Bourget oli tyttöystävien mielestä nätti poika, ja se että sitä rotinkaisena otti suunnattomasti päähän, mut samalla vähän himotti markiisin lihasaivoinen pikkuwiixinen pikkusikareja poltteleva aatelispoika joka osas razastaa, miekkailla ja pelaa biljardia. Rotinkainen Bourget tunsi vaan pelin taskuversion.
ellauri072.html on line 156: Suuri osa Akutagawan tuotannosta on vahvasti omaelämäkerrallista. Hän kamppaili horjuvan fyysisen kunnon ja mielenterveyden kanssa. Akutagawa kärsi harhoista ja syömishäiriöistä, yritti pari kertaa itsemurhaa ja onnistui siinä lopulta vuonna 1927, vain 35-vuotiaana. Kuolinsyy oli barbituraattien yliannostus.
ellauri089.html on line 207: Mä luulen että tää Jobin tarina on Bobin omaelämäkerrallista job historya. Margarethe on sen ateistijuutalainen emäntä. Aikaisemmin Bob oli todennut mm. seuraavaa:
ellauri309.html on line 125: Prinssi Charming, Susan ja Tommy, sittemmin Fiona ja Shrek. Eli kyllä tässä on omaelämäkerrallista ainesta. Ronald oli Petteri ja vaarallinen Wilder on tää Mikki.
ellauri362.html on line 328: Lainasin kirjastosta David Sedariin päiväkirjan osa I. Sedariista on aikaisempi paasaus albumissa 268. Davea ei oikeastaan pitäisi näin kamalasti sättiä, sillä sen homo päiväkirja on samaa genreä kuin nämä takaa maistuvat muistelmani. David Sedaris on vuotta nuorempi kuin Petteri. Suuri osa Sedariin huumorista on näennäisesti omaelämäkerrallista ja itseään halventavaa, ja se koskee usein hänen perhe-elämäänsä, hänen keskiluokan kasvatusta Raleighin esikaupunkialueella Pohjois-Carolinassa, hänen kreikkalaista perintöään, homoseksuaalisuutta, työpaikkoja, koulutusta, huumeiden käyttöä ja pakkomielteistä käyttäytymistä sekä hänen elämäänsä Ranskassa, Lontoossa, New Yorkissa ja South Downsissa Englannissa. Hän on näyttelijätär Amy Sedariin veli ja kirjoitusyhteistyökumppani.
xxx/ellauri314.html on line 115: Pitkän päivän matka yöhön tai Pitkä päivämatka yöhön (Long Day’s Journey into Night) on O’Neillin kirjoittama nelinäytöksinen näytelmä, joka valmistui vuosina 1941–1942 mutta julkaistiin vasta 1956. Suurelta osin omaelämäkerrallista, hänen omia vanhempiaan ja veljeään kuvaavaa näytelmää pidetään hänen mestariteoksenaan, ja hän sai siitä postuumisti Pulitzer-palkinnon.
xxx/ellauri394.html on line 381: Kyynisempi puolisukeltaja Akutagawa löytyy albumin suikkitaulukosta maanmiehensä Kawabatan ohella. Hänet tunnettiin myös pseudonyymillä Chōkōdō Shujin. Hän kehitti voimakkaasti japanilaisten novellien tyyliä ja kirjoitti yksityiskohtaisia kuvauksia ihmisluonnon nurjista puolista. Kertomus Rashōmon (1915) perustuu Heian-kauden kauhukertomukseen, ja hän soveltaa siihen aikansa psykologista kerrontaa. Vuonna 1921 suosionsa huipulla Akutagawa luopui täysipäiväisestä kirjailijantyöstä ja lähti kirjeenvaihtajaksi Kiinaan. Hän stressaantui, sairastui eikä enää toipunut entiselleen. Palattuaan Japaniin hän julkaisi kuuluisimman kertomuksensa "Metsikössä", (Yabu no naka) vuonna 1922. Suuri osa Akutagawan tuotannosta on vahvasti omaelämäkerrallista. Hän tsemppasi horjuvan fyysisen kunnon ja mielenterveyden kanssa. Akutagawa kärsi harhoista ja syömishäiriöistä, yritti itsemurhaa pari kertaa ja onnistui siinä lopulta vuonna 1927, vain 35-vuotiaana. Tsemppi kannatti! Akira Kurosawan läpimurtoelokuva Rashomon – paholaisen temppeli perustuu Akutagawan novelleihin Rashōmon ja Metsikössä. Novellissa Rashōmon on Kioton kaupungin eteläinen portti, kun taas elokuvassa se on temppeli. Nimestään huolimatta elokuvan juoni perustuu lähes täysin Metsikössä-novelliin.
8