ellauri004.html on line 1196: Miks tarttee luojan viatonta lammasta pilallisen vuohen perään syödä? Ettäkö se uhraus olisi oikeen epistä? Vähän vierasmaalainen koko ajatus. Miten oman pojan tappo luojaa lohdutti? Aika skitsoa. Onko täydellisen olennon oltava myös täydellinen ääliö?
ellauri011.html on line 1056: Oikeesti (siis kanin oikeesti) tää vieraspaikkakuntalainen äijä ei ole ize piru, vaan piru asustelee sen päässä, vasemmalla puolella. Sieltä se kuiskuttelee, että maailma on vaan jumalan huono vizi. Ei se ole vizi, se vaan on, vizi on se ajatus että se olis jonkun apinamaisen olennon keksimä, läpällä tai vakavalla lärvällä.
ellauri036.html on line 1206: Tämän olennon mikä se onkin, kotka tai pääskynen,
ellauri106.html on line 374: 1928 hänestä tuli Martin Heideggerin assistentti. Vuonna 1932 Marcuse siirtyi Frankfurt am Mainin Yhteiskuntatutkimuksen instituuttiin (Institut für Sozialforschung). Tuolloin hän tutustuu ensi kertaa Karl Marxin "taloudellis-filosofiseen käsikirjoitukseen". Marxin nuoruudentuotanto teki suuren vaikutuksen Marcusen ajatteluun. Vuonna 1932 Marcuse arvostelikin jo artikkelissaan kapitalismia ihmisolennon lopullisena kriisinä. Kapitalististen olosuhteiden vallitessa ihmisen olemus ja olemassaolo (eksistenssi) eroavat toisistaan, ihminen vieraantuu eikä voi kehittyä vapaasti.
ellauri112.html on line 155: Erittäin mielenkiintoisesti osoittaa Collin, mitkä historialliset olosuhteet ja vaikutukset ovat saattaneet Darwinin niin suhteettomasti panemaan painoa »olemassaolon taistelulle» luonnossa. Hän tuo esiin tunnetun vähän ennen Darwinia esiintyneen kansantaloustieteilijä Malthusin ja hänen (paikkaansapitämättömän) väestönlisäyslakinsa, jonka mukaan väestö lisääntyy paljoa nopeammin kuin ravinto; Malthusilta on »olemassaolon taistelukin» lainattu. Edelleen on huomattava ne kokemukset, joita Darwin suurella kiertomatkallaan teki alempien rotujen surkeasta häviöstä valkoihoisten tunkeutuessa siirtomaihin. Huomattava vaikutus on myös varmaan ollut sillä hurjalla taloudellisella taistelulla, joka niihin aikoihin, suurteollisuuden syntyessä ja rajattoman kilpailun vallitessa, riehui Englannissa. Ja lopuksi on tärkeänä tekijänä huomattava Darwinin filosofisuskonnollinen katsantokanta, tuo varsinaiselta alkuperältään stoalainen teismi, joka rakastaa nähdä maailman jonkunmoisena kellokoneistona, minkä sen jumalallinen seppä kerran on virittänyt käyntiin, sitten enää sen toimintaan sekaantumatta ja antaen sen yksinkertaisten mekaanisten periaatteiden mukaan käydä suurissa piirteissä ennalta päätettyä päämäärää kohti. Lyhyesti, darwinismia ei voida lukea noihin ikuisiin totuuksiin, jotka, kuten esim. joku Newtonin gravitatsio-laki, voitaisiin lausua miltä muulta taivaankappaleelta tahansa samalla jumalallisella pätevyydellä; se kuuluu ennemminkin Ibsenin »suhteellisiin» totuuksiin, jotka »elävät korkeintaan kahdenkymmenenviiden vuoden vanhoiksi». Mutta tarkastamatta on vielä, mitä johtopäätöksiä ja opetuksia uuden elämän-tieteen kolmas, vasta alkanut kausi antaa ihmiskunnan olemiseen ja kehitykseen nähden ja mitä vaikutuksia sillä mahdollisesti jo on ollut ajan yleiseen henkiseen ilmapiiriin. Selville on ensinnäkin käynyt, että sekä »suurten tunteiden ajan» optimistinen että darwinistisen kauden pessimistinen luonnonnäkemys kumpikin ovat yksipuolisia, tai paremmin: epätieteellisiä, sillä ne ovat kumpikin jokseenkin karkeasti antropomorfistisia. Molemmat tekevät »luonnosta» jonkunmoisen olennon, joka edellisen mukaan on lapsilleen lempeä äiti, jälkimäisen mukaan niistä täydellisen välinpitämätön. Itse asiassa on elävä luonto tietysti kokoonpantu yksityisolennoista, jotka eivät suinkaan ole ehdottomasti välinpitämättömiä toisistaan. Vaikka tämä huolenpito ei ulottuisi sen pitemmälle kuin emon ja poikasten suhteeseen, olisi sittenkin tietysti väärin sanoa, että luonto on ehdottomasti välinpitämätön ja moraaliton. Ja mitä korkeammalle nousemme elävien olentojen kehityssarjassa, sitä suuremmaksi tulee huolenpito kasvavasta polvesta, sitä enemmän kasvaa yksilöitten itselaajennuksen kyky. Voimmepa sanoa, että selvin merkki elämänmuotojen edistymisestä maapallollamme on siinä, että yksityisten olentojen itsesäilytysvietti tulee yhä laajemmaksi, kunnes se yksityisissä suurissa ihmisissä sulkee sisäänsä koko ihmisyyden ja kaiken elävän. Sekä luonnon pahuus että hyvyys ovat näinollen molemmat samanlaisia mytologisia kuvitelmia; se elämänkäsitys, johon uusi elämäntiede selvästi viittaa, ei ole pessimistinen eikä optimistinen, vaan »melioristinen» (melior = parempi)--niinkuin jo Voltaire tuo sangen viisas mies lausui kuuluisissa sanoissaan: »Jos maailma on hyvä tai huono, on meidän tehtävä voitavamme, että siitä tulisi parempi».
ellauri115.html on line 481: Sitten tulee maineikas Clarke [kekäs se on?] joka antaa tulta maailmalle ja julistaa olentojen olennon ja asioiden antajan. Mikä yleinen ihailu, mikä yximielinen läpytys olisi tervehtinyt tätä uutta systeemiä - niin suurta, niin valaisevaa, ja niin yxinkertaista. Muut systeemit ovat täynnä absurdia paskaa; tässä systeemissä on vähemmän liikkuvia osia ja apinan ymmärryxen ylittäviä juttuja.
ellauri115.html on line 504: Havaita on tuntea: verrata on tuomita; tuominta ja tunteilu ei ole samoja. Asitien kautta esineet esittäytyvät mulle erixeen ja yxittäin kuten ne on luonnossa; vertailemalla mä järjestän ne uudelleen, mä skulaan niillä tavallaan, panen toisen toisen päälle päättääxeni onko ne samoja vai eri, tai yleisemmin löytääxeni niiden suhteita. Mun mielestä aktiivisen tai älykkään olennon erityiskyky on ymmärtää tää sana "on". Turhaan ezin pelkässä aistioliossa tätä älykästä kykyä joka vertaa ja tuomizee; en löydä siitä mitään jälkeä sen luonnossa. Tää passiivinen olio tajuaa jokaisen esineen erixeen, se on tietoinen jopa kahden muodostamasta kokonaisuudesta, mutta se ei voi panna niitä vierekkäin ja verrata, se ei voi tuomita niiden välillä. [Höpsistä, osaahan elukatkin valita.]
ellauri115.html on line 542: Jos aine liikkeessä viittilöi kohti jotain tahtoa, määrättyjen lakien alainen liike musta viittaa johkin superälyyn; tää on mun uskontunnustuxen toka artikla. Toiminta, vertailu ja valikointi on aktiivisen ajattelevan olennon operatiivista toimintaa; siis tämmöinen olento on olemassa. [Tää on tää iänikuinen kelloseppävertaus, joka sattuneesta syystä on mulle eri mieluisa.] Ei ainoastaan kiertävissä taivaankehissä, eikä auringossa josta tulee valoa, eikä yxin mussa izessäni, jonka pyllystä se päivä paistaa, vaan märehtivässä lampaassa, lentävässä linnussa, sen päähän putoovassa kivessä, tuulen puhaltamassa lehdessä. Kun aalto vapaa rannan tapaa, siinäkin soi bluuuuuus.
ellauri142.html on line 260: se olento, jonka ruumiinrakenne, kehityskulun aikana, on päässyt siihen pitkäkäsivartisuuteen, joka oli tarpeellinen tekemään hänestä taivaallisen olennon hengelle sopivan apumiehen; että aappa lopullisesti kykenisi tunnustamaan ize jumaluuden oman oikean todellisen olentonsa perustaksi ja ikuiseksi olemuksensa syyksi.
ellauri142.html on line 578: Nämä ovat (give or take a few) muuttumattoman, sisäolennon (inessiivi) Minusta johtuneet hyveet. Täh? Onko suru ja syntymäkin nyt jotain hyveitä? Entäs siittäminen? Ainaskin se tuntuu juuri sillä hetkellä tosi hyvältä. Bylsimisessä muuttuu
ellauri155.html on line 729: Traktaatissa Hume väittää, että vapauden oppi saa alkunsa uskonnosta, joka on ollut hyvin tarpeettomasti kiinnostunut tästä kysymyksestä. Hän jatkaa väittäen, että "välttämättömyyden oppi, minun selittämäni mukaan, ei ole vain viaton, vaan jopa eduksi uskonnolle ja moraalille". Tutkielmassa Hume tekee selväksi, miten hänen välttämättömillä periaatteillaan on "vaarallisia seurauksia uskonnolle". Voidaan esimerkiksi sanoa, että on olemassa jatkuva välttämättömien syiden ketju, ennalta määrätty ja ennalta määrätty, ulottuen kaikkien alkuperäisestä syystä jokaisen ihmisen olennon jokaiseen tahdoseen... Kaikkien tahtojemme perimmäinen Kirjoittaja on maailman Luoja, joka ensin antoi liikettä tälle valtavalle koneelle ja asetti kaikki olennot siihen erityisasemaan, josta jokaisen myöhemmän tapahtuman, väistämättömän välttämättömyyden vuoksi, on johdettava. Ihmisen toiminnalla ei siis voi olla moraalista turpitaatiota lainkaan, koska se etenee niin hyvästä syystä; tai jos heillä on turpitudet, heidän on otettava Luojamme mukaan samaan syyllisyyteen, vaikka hänen tunnustetaan olevan heidän perimmäinen syynsä ja tekijänsä. (EU 8.32/99–100) Eli kaikki paska onkin herra isoherran oma syy, mikä oli todistettava!
ellauri161.html on line 307: Hän haluaa kuitenkin pitää toivoa yllä. Onhan hän sentään järjestyksessä kolmas pääsyyllinen kahden pienen olennon olemassaoloon. Jumala kävi ensin luukulla, ja sitten Ändi.
ellauri163.html on line 630: Kaikilla Lyran maailman ihmisillä, myös noidilla, on paha henki. Se on ihmisen "sisäisen olennon", sielun tai hengen fyysinen ilmentymä. Se on olennon muodossa (koi, lintu, koira, apina, käärme jne.) ja on yleensä vastakkaista sukupuolta kuin sen ihmisen vastine. Lasten dæmoneilla on kyky muuttaa muotoa - olennosta toiseen - mutta lapsen murrosiän loppua kohti heidän demoni "asettuu" pysyvään muotoon, joka heijastaixen henkilön persoonallisuutta. Mitähän Payot sanoisi tästä? Kun ihminen kuolee, sen dæmon häviää kuin pieru saharaan. Panssaroituja karhuja, kallion kammottavia ja muita olentoja ei ole demoneina. Panssaroidun karhun haarniska on hänen sielunsa. Sielun kanssa se näyttää vyötiäiseltä. Elukoita käy vähän säälixi, vaikka ne on varmaan digitalisoituja.
ellauri163.html on line 976: Ajatukset Mooseksesta vuorella on todella kiinnostava. Siinä hän yhdistää maagisen vihaisen olennon käsitteen yksijumalaisuuden aluksi juutalaisilla. Alkupamaus on huomattava, mutta vielä maaginen, mutta sitten Jumala etääntyy ja kehittyy lain säätäjäksi, eräänlaiseksi alueneuvostoksi. Taustalla on kuitenkin Mooseksen (frambringarena) vahva kokemus Jumalan mahdollisesta rankaisevasta vihasta, niinkuin hevoselle sähköaita. Sähköaita on jumalaxi liian aloitekyvytön. Se ei kiellä eikä komenna, se on vaan rajoite. Jos et sitä häirize, sekään ei häirize Polle sinua. Ruoho aidan toisella puolella on vaan pyhitettyä.
ellauri203.html on line 197: Dostojevskin Kaksoisolennon teemat ja teho eivät ole 165 vuodessa vähentyneet. Se on edelleen syvällinen pykologinen kuvaus yhden ihmisen kohtalosta, ja ainakin minua se kyllä kosketti, mutta minähän olenkin narsisti (siis ko. kriitikko).
ellauri214.html on line 343: No, sanokaa nyt, olenko tarpeeton ihminen vai en? Enkö muka esittänyt koko tuossa jutussa tarpeettoman ihmisen roolia? Ruhtinaan rooli... siitä ei kannata puhua; Bizmjonkovin rooli on myös ymmärrettävä... Entä minä? Miksi minä sotkeuduin tähän kaikkeen? Mikä typerä viides pyörä rattaissa! Voi, miten katkeraa! Miten katkeraa! Ja nyt siis, kuten lotjanhinaajat sanovat: "Vielä kerran, vielä kerran!" Vielä yksi päivä, toinen, eikä minusta enää tunnu sen paremmin katkeralta kuin suloiseltakaan. Raskasta on elävän olennon erota elämästä. Terentjevna on luvannut ettei poistmentyäni "nitistä" töpöhäntäistä Trezoria.
ellauri267.html on line 478: Joh. Voih, mutta tuon inhottavan olennon näkeminen on melkein parantanut minut; ja mistä voin kertoa, että hän on kristitty? ja hänet etsittiin hyvin, hän saattaa osoittautua juutalaiseksi, sillä minä tiedän. Ja sitä paitsi olen aina kaivannut eunukkia; sillä he sanovat, että se on siviiliolento ja melkein yhtä vaaraton kuin sinä, aviomies. - Puhu, kaveri, etkö sinä ole sellainen rauhanomainen ihminen?
ellauri269.html on line 734: Muita juutalaisia ​​ehdokkaita inspiroivaksi Supermaniksi on mytologinen Golem. Kaikki juutalaiset tietävät tarinan Golemista, miehestä, jonka rabbi Loew veisti joenuoman mudasta 1500-luvun Prahassa. Loew antoi olennonsa hengen heprealaisilla loitsuilla ja lähetti sen puolustamaan ihmisiä Rudolf II:n alaisina antisemitistisiltä pogromeilta. Savimies oli yli-inhimillinen suojelija, joka kutsuttiin vapauttamaan viattomat pahasta. Supermanin vahvuus linjaa hänet Golemin ja raamatullisen Simsonin kanssa, mutta hän on myös sidottu Mooseksen tarinaan. Nykyaikana hahmo liitetään 1600-luvun pogromeihin Prahan juutalaisissa getoissa. Kuten Superman, Golem oli intensiivisen fyysisen voiman olento, ja sen ensisijaisena tehtävänä oli puolustaa juutalaisia ​​silloin, kun se oli osa Pyhää Rooman valtakuntaa.
ellauri299.html on line 597: Kun minä katselen sinun taivastasi, Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal'olennon,
ellauri330.html on line 107: Mielen omaaminen ei tarkoita jonkinlaisen entiteetin hallintaa, vaan erilaisten voimien, nimittäin kieltä käyttävän olennon rationaalisten voimien omistamista. Järkevät voimamme antavat meille mahdollisuuden toimia, ajatuksia ja tunteita. Niiden avulla voimme järkeillä ja toimia syistä.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri345.html on line 464: Intohimolle tämä on kaunein hyödyke. Myös paheksuminen, jolla ystävät kääntyvät pois novellista, on intohimoista. Kauneuden hylkääminen on sietämätöntä. Tyttöä vääristävä villiys ei ole Lucianen tyhjä, turmiollinen, vaan pikemminkin jalon olennon (Eduard/Goethe) kiireellinen, terveellinen. Riippumatta siitä, kuinka paljon armoa häneen yhdistellään, se riittää antamaan hänelle outo olemus, cannons olemus, kaneuden ilmiasu ryöstävä.
ellauri349.html on line 622: Keskiaikaisessa Saksassa mystikot käyttivät termiä "viittatakseen "olennon" tyhjenemiseen, jotta ne täyttyisivät Jumalan armolla" (Davis, 2007, s. xxv). Tai Johannes Taulerin sanoin Gelassenheit on "tahdon puutteen (ger. Willenslosigkeit), joka valmistaa ihmistä vajoamaan takaisin jumalallisen tahdon maahan" ilmaantuvuus (Ritter, 1974, Davis, 2007, s. xxv-xxvi).).
ellauri352.html on line 81: Hegelin isäntä-orja-luvun Stekeler-Weiterhofer ymmärtää kritiikkinä sokratis-platonista vertauskuvaa kohtaan sielusta ruumiin hallitsijana. Stekeler-Weithofer näyttää henkilökohtaisen itseluottamuksen kehittymisen itsekasvatuksena ja itsehillinnäna sen sijaan, että se keskittyisi vain yhteiskuntateoreettiseen arkkityyppiin, ihmisten väliseen tunnustamistapaukseen. Platonin tulkinnassa hän erottaa psykḗen maineen ja kunnian kantajana, joka kestää myös kuolemamme jälkeen, ja aktiivisen aretḗ- ihmisen (hyve), jossa toimimme tunnollisesti ja itsetuomisesti, riippumatta muiden kehuista tai moituksista. Huolehditaan siitä, että sielua ei ymmärretä onttisesti 'sieluksi' kutsutun henkisen olennon todellisena olemassaolona. Sielu on vaan meemi, tyypin kuolematon maine meedioissa ja pilvipalveluissa. Stekeler vakuttaa (kuorossa Hegelin ja muiden kellarin juuresten kanssa) tiedon subjektin absoluuttisuudesta. En voi epäillä ajatusteni ja tekoni toteutumista. Ja mixi en, bitte sehr? Die Geschichte vom hölzernen Bengele, by: Joseph Mengele. Ei tässä ole päätä eikä häntää Pirmin hyvä, puhdasta potaskaa.
ellauri377.html on line 252: Valentiniinen kirjallisuus kuvaili alkuperäistä olentoa, nimeltään Bythos, kaiken alkuna. Aikojen hiljaisuuden ja mietiskelyn jälkeen Bythos synnytti muita olentoja emanaatioprosessin kautta. Ensimmäiset olentojen sarjat, aeonit, olivat lukumäärältään kolmekymmentä, ja ne edustivat viittätoista syzygiaa tai sukupuolisesti toisiaan täydentävää paria. Sofian, yhden alhaisimmista eoneista, erehdyksen ja Saklan* tietämättömyyden kautta alempi maailma syntyy aineelle alistettuna. Ihminen, alemman maailman korkein olento, osallistuu sekä psyykkiseen että hyliseen (aineelliseen) luontoon, ja lunastustyö koostuu korkeamman, hengellisen, vapauttamisesta sen orjuudesta alempaan. Tämä oli Jeesuksen ja pyhän hengen sana ja tehtävä. Valentinuksen kristologia saattoi olettaa kolmen lunastavan olennon olemassaolon, mutta Jeesuksella oli maan päällä yliluonnollinen ruumis, joka esimerkiksi "ei kokenut turmeltumista" ulostamalla, Klemensin mukaan. Valentinin järjestelmä oli kattava, ja se kehitettiin kattamaan kaikki ajatuksen ja suolen toiminnan vaiheet.
xxx/ellauri154.html on line 125: Kun 17 vuotta oli kulunut taistelussa entisen elämän muistojen kanssa, kiusaukset lakkasivat. Marialle oli tullut menopaussi. Maria sai viettää elämänsä 30 viimeistä vuotta syvässä rauhassa Jumalan armon ympäröimänä. Marian viimeisen elinvuoden alussa abba Zosima (4.4.) lähti Palestiinan luostareissa noudatetun tavan mukaan suuren paaston ajaksi sekuntikellon kanssa kilvoittelemaan yksin erämaahan. Paaston ollessa jo lopuillaan hän näki erämaassa auringon polttaman ihmisolennon, jonka olkapäille laskeutui vitivalkoinen tukka. Olento pakeni häntä, mutta Zosima juoksi hänen peräänsä pyytäen saada häneltä siunauksen. Kun Zosima pääsi kuulomatkan päähän, Maria kutsui häntä nimeltä, vaikka ei ollut koskaan tavannut häntä. Maria ilmoitti olevansa nainen ja pyysi häntä heittämään viittansa maahan, niin että hän voisi verhota itsensä sillä.
xxx/ellauri154.html on line 355: Ja projisoi sit pahat aikeensa tohon särkyneeseen ruukkuun. Moreaun full frontal nudity-versiossa Salomesta Huismannin mielestä "paljastui ihmisolennon sukupuolinen himo koko kauheudessaan. Vasta nyt hän oli todellinen portto, joka totteli kiihkeää, julman naisellista luontoaan. Hän oli elävä ja jalompi, mutta myös kesyttömämpi; kammottavampi, mutta myös kiihottavampi." Toisaalta ja toisaalta. "Hän elvytti miehen horroxeen vaipuneet aistit voimallisemmin ja murskasi tämän tahdon paljon tehokkaammin kuin aiempi Salome. Nyt hänessä oli samaa viehätysvoimaa kuin valtavassa veneerisessä kukassa, joka on itänyt jumalattomissa kukkapenkeissä ja versonut epäpyhissä kasvihuoneissa ." Ja tämä kaikki vain koska alaharjaan oli suora sihti! Hei Huismanni sanoo Moreauta illuminaataxi! Ahhaa! Salaliittovehkeitä!
xxx/ellauri173.html on line 352: Luonnollisen ilon on päinvastoin johdettava meidät varovasti ohjaamaan, lykkäämään tuhannella hitaalla siirtymällä (tukistuxella ja potkulla) - ja joista hiän rakastaa meitä enemmän, arvaamalla ne - ohjataksemme lopulta hauraan, vastuuttoman ja herkän olennon, joka itsestään ja vaistomaisesti pyytää tukea. Oliko siis viisasta tuomita niin nopeasti ja varauksetta luonto, jonka rakkaus saattoi pian (ja tämä riippui minusta) muuttaa ajatuksensa tehdäkseen niistä minun heijastukseni?
xxx/ellauri173.html on line 369: Hän menee niin pitkälle, että hän laskee edut, joita väärä neitsyys olisi antanut hänelle arvottomasti, jos hänen kavalluksensa olisi jäänyt tuntemattomaksi hänen maassaan. Hän ei millään tavalla koe, että tällaiset katumukset yksinään muodostavat ja edellyttävät todellista häpeää, paljon enemmän kuin lihan ulkoista sattumaa, koska sitä ei voida enää pitää siitä lähtien muutoin kuin väistämättömänä takaiskuna jo ennen vaippoja (korjaan lakanoita), itseään tällä tavalla määrittelevän olennon temperamentissa.
xxx/ellauri173.html on line 779: Toistan tiukasti, kopioin tämän naisen Valon ylevällä avulla! Ja projisoiden sen säteilevään aineeseensa, minä valaistan melankoliallanne tämän uuden olennon kuvitteellisen sielun, joka pystyy hämmästyttämään enkeleitä. Voitan Illuusion! panen hänet vankilaan. Pakotan tässä näyssä ihanteen itsensä ilmentämään ensimmäistä kertaa aisteihisi, käsin kosketeltavana, kuultavana ja materialisoituneena. Pysäytän sen lennon syvyyksissä ensimmäisen tunnin tämän lumoutetusta miragesta, jota tavoittelet turhaan, muistoissasi! Ja tuijottaa häntä melkein kuolemattomasti, kuuletko? ainoassa ja todellisessa muodossa, jossa näit sen, painan elävän toisessa kopiossa, ja muotoiltuna toiveidesi mukaan!
xxx/ellauri173.html on line 781: Varustan tämän Varjon kaikilla tarinankertoja Hoffmannin Antonian lauluilla, Edgard Poën Ligéiasin intohimoisilla mystisyyksillä ja voimakkaan muusikon Wagnerin Venuksen kiihkeillä viettelyillä! Lopuksi, lunastaakseni olemuksesi, väitän pystyväni - ja todistamaan teille etukäteen jälleen kerran, että positiivisesti voin - tuoda esiin nykyisen ihmistieteen lieteestä olennon, joka on tehty meidän kuvaksemme, ja joka tulee olemaan meille, mitä me olemme Jumalalle. Eli miellyttävä panopuu, yhtä säveä kuin Ruth.
xxx/ellauri173.html on line 794: "Mutta sellaisen olennon luomiseen ryhtyminen", mutisi lordi Ewald mietteliäästi, "minusta tuntuu, että se olisi Jumalan kiusaamista. "Joten en käskenyt hyväksyä!" vastasi matalalla äänellä ja hyvin yksinkertaisesti, Edison. "Aiotko puhaltaa siihen älykkyyttä?" – Älykkyyttä? ei: Tekoälyn: kyllä.
xxx/ellauri173.html on line 857: "Muuten, sinulla ei taida olla viimeisiä yhteystietoja minulle, vai mitä? kysyi Edison. "Ei yhtään", nuori lordi vastasi. Myönnän, että minulla on kiire jutella vähän tämän kauniin verhotun olennon kanssa, jonka tyhjyydestä pidän. Mitä tulee mieleeni tuleviin kevytmielisiin havaintoihin, niin ainahan on aikaa...
xxx/ellauri174.html on line 67: Aivan kuten kaikki ihmisen toiminta (yhdessä minkä tahansa muun olennon toiminnan kanssa) on täysin riippuvainen Jumalasta, niin myös kaikki ihmisen tietämys. Tai siltä ainakin tuntui Malebranchesta. Ja että ihmisten tieto on riippuvainen jumalallisesta ymmärryksestä tavalla, joka on analoginen tapa, jossa ruumiiden liike on riippuvainen jumalallisesta tahdosta. Kuten René Descartes, Malebranche katsoi, että ihmiset saavuttavat tiedon ideoiden kautta – mielen aineettomien esitysten kautta. Mutta kun Descartes uskoi, että ideat ovat mentaalisia kokonaisuuksia, Malebranche väitti, että kaikki ideat ovat olemassa vain Jumalassa. Nämä ideat ovat siksi luomattomia ja riippumattomia finiteistä mielistä. Kun pääsemme käsiksi niihin älyllisesti, ymmärrämme objektiivisen totuuden. Malebranche määritteli "totuuden" ideoiden väliseksi suhteeksi: koska nämä ideat ovat Jumalassa, ne ovat ikuisia ja muuttumattomia, ja näin ollen ainoat nimen arvoiset totuudet ovat itse ikuisia ja muuttumattomia. Malebranche jakoi nämä ideoiden väliset suhteet kahteen luokkaan: suuruussuhteisiin ja laatusuhteisiin tai täydellisyyteen. Ensimmäiset muodostavat "spekulatiivisia" totuuksia, kuten geometrian totuuksia, kun taas jälkimmäiset muodostavat "käytännön" etiikan totuuksia. Eettiset periaatteet ovat Malebranchelle siksi jumalallisia perustaltaan, yleismaailmallisia sovelluksissaan, ja ne on löydettävä älyllisen mietiskelyn avulla, aivan kuten geometriset periaatteet ovat.
xxx/ellauri174.html on line 146: ― Nyt, lisäsi sähköasentaja, aiomme, koska haluatte, tutkia vakavasti uuden, sähkö-ihmisolennon eliötä, - tämän tulevan Eevan eliötä, vihdoinkin, jonka keinotekoisen lisääntymisen avulla (jo melko muodissa viime aikoina), minusta täytyy näyttää täyttävän lajimme salaiset toiveet ennen vuosisataa – ainakin aloitteentekijäkansojen keskuudessa. Vizi täähän ei ole muuta kuin transhumanismia parisataa vuotta ennen aikojaan. Näitä hulluja on piisannut, ja piisaa nyttekin, kiitos mulkeroiden kuten Harari, Larry Page ja Gates.
xxx/ellauri174.html on line 352: Näky, läpinäkyvä liha, ihmeellisesti valokromattu, tanssi, kimaltelevassa puvussa, eräänlaista suosittua meksikolaista tanssia. Liikkeet korostuivat itse elämän häipymisellä peräkkäisten valokuvausprosessien ansiosta, joka kuuden kyynärän nauhaa pitkin voi vangita kymmenen minuutin olennon liikkeitä mikroskooppisille laseille, jotka sitten heijastuu voimakkaasta lampaskoopista.
xxx/ellauri174.html on line 367: Hän käveli verhoa kohti, liukui lampun johdon liukua; kangasnauha sävytetyillä laseilla ylitti heijastimen. Elävä kuva katosi. Toinen heliokromaattinen nauha, joka venyi ensimmäisen alapuolelle, alkoi välittömästi liukua lampun ohi salaman nopeudella, ja heijastin lähetti kehykseen pienen verenttömän olennon ilmestymisen. , epämääräisen naisellinen, kituneilla raajoilla, posket painuneilla , hampaaton ja lähes huuleton suu, melkein kalju pää, tylsät, helmimäiset silmät, veltto silmäluomet, ryppyinen henkilö, melko laiha ja tumma.
xxx/ellauri174.html on line 442: Alva latoo lisää perusteluja mixi silikoninukke on enemmän kuin riittävä. - Rakastunut ? Ah! Jos kaksi rakastajaa voisi koskaan todella nähdä toisensa sellaisena kuin he ovat ja todella tietäisi mitä he ajattelevat ja miten he ajattelevat toisistaan, heidän intohimonsa katoaisi minuutilta! Totta kyllä että ruumiikkaiden ihratynnörien punnerrus ja äherrys pukilla voisi niitä videona izeäänkin ällöttää. Se on hyvin harhaanjohtavaa, sanoi nuori mies surullisesti. Mutta… aina kuulla samat sanat! nähdä partneri aina saman ilmeen mukana, vaikka kuinka ihailtavan! ― Luulen, että tämä komedia näyttää pian… yksitoikkoiselta. "Termennän", vastasi Edison, "että kahden toisiaan rakastavan olennon välillä mikä tahansa uutuus ulkonäössä voi johtaa vain arvovallan heikkenemiseen, intohimon muuttamiseen ja unelmien lentämiseen. Tästä johtuu rakastajien nopea kylläisyys, kun he havaitsevat tai uskovat havaitsevansa pitkällä aikavälillä todellisen vastavuoroisen luonteensa, joka on vapautettu keinotekoisista verhoista, joilla kukin heistä koristaa itsensä miellyttääkseen toistaan. Se on jopa vain ero heidän unelmaansa, jonka he edelleen näkevät täällä! Ja se riittää, että he usein alkavat kokea inhoa ja vihaa."
xxx/ellauri174.html on line 657: Sallikaa minun epäillä jonkin verran kollektiivisen olennon äkillisiä ja väitettyjä selvänäkemyksiä, joiden virhe olisi kestänyt niin kauan! Jos nyt riittäisi, että savu, joka alun perin nousi ulos kuuluisasta Papinin ruukusta, hämärtää ja häiritsee omassatunnoissanne rakkautta - itse jumalan-ajatuksen - tuhotakseen niin monet kuolemattomat, yleviä, alkuperäisiä toiveita – niin monia ikivanhoja, perustavanlaatuisia ja oikeutettuja toiveita! - Missä ominaisuudessa ottaisin vakavasti merkityksettömät kieltämisesi ja luopioiden tietävät hymysi, moraalihuutosi, jotka elämäsi joka päivä kumoaa?
xxx/ellauri175.html on line 159: Tälle sanalle, joka näytti putoavan kuin lopullinen hautakivi siellä ihastuttavan olennon päälle, hänen tietämättään, niin täydellisesti, niin peruuttamattomasti käännettynä tähän järkevään sanaan - että vain Jumala voi antaa anteeksi ja pestä pois lunastajansa. verta, ― Edison vakuutti: Lordi Ewald oli analysoinut oikein. Nainenhan on kuin onkin vulgääri!
xxx/ellauri175.html on line 328: Miksi nyt halusin vapauttaa itseni, vaikkakin kohtalokkaalla tavalla, rakkaudesta, jota hänen ruumiinsa inspiroi minuun? – miksi en lopulta tyytyisi (kuten melkein kaikki toverini) nauttimaan yksinomaan tämän olennon fyysisestä kauneudesta, ottamatta huomioon sitä, mikä sitä animoi? Sas se! (No onhan tää jo moneen kertaan hoettu, mutta vielä pitää saada tähän lurituxeen lisää sivuja.)
xxx/ellauri175.html on line 432: Hänelle tuli kuitenkin idea! Jos tämän taikurin Edisonin voimallinen sana olisi löytänyt salaisuuden, joka olisi hieman häivyttänyt pikiverhon, joka peitti tämän niin kauniin olennon synkän hengen, hän ajatteli; hän oli hiljaa, eikö se ollut jo paljon?
xxx/ellauri175.html on line 527: Tämä elävä eetteri on rajaton ja vapaa alue, jossa etuoikeutettu matkustaja niin kauan kuin hän viipyy, haluaa heijastaa itsensä ajallisen olemuksensa läheisyyteen sen olennon odotetun ja edelläkävijän varjon, joka "Hänestä tulee". Siten syntyy affiniteetti hänen sielunsa ja näiden aistien kanssa vierekkäisten okkultististen universumien, jotka ovat hänelle vielä tulevia, välille; ja suhdepolku, jossa tämän kaksoismaailman välinen virta toteutuu, ei ole mikään muu kuin se Hengen alue, jota Järki – riemuitsee ja nauraa raskaissa kahleissaan voitollisen tunnin ajan – kutsuu tyhjällä halveksunnalla mielikuvitukseksi. .
xxx/ellauri175.html on line 578: "Pelkäätkö keskeyttää minua? hän jatkoi; ole varovainen. Unohdat, että vain sinussa voin olla sykkivä tai eloton ja että sellaiset pelot voivat olla kohtalokkaita minulle. Jos epäilet olemustani, olen eksyksissä - mikä tarkoittaa myös sitä, että menetät minussa ihanteellisen olennon, jota sinun olisi pitänyt vain kutsua sinne.
xxx/ellauri175.html on line 778: Muista liike – niin luonnollista! ― Hadalysta kauniin Alician valokuvataittoon tässä ympäristössä? Ja alla lämpömittariin päin, joka sopii planeetasäteiden kalorien punnitsemiseen? improvisoitu selitys tälle laitteelle? osakemarkkinoiden kohtaus, niin ainutlaatuinen? Muistatko, kuinka selkeästi Hadaly kuvaili neiti Alicia Claryn tarkkaa wc:tä lukiessaan lampun alla ensimmäisen illan lähetystä vaunuissa? Tiedätkö, millä hienovaraisilla, millä uskomattomilla keinoilla tämä erityisen salainen selvänäköisyys on voinut tapahtua? Tässä se on: "Sinä olet kyllästynyt, tunkeutunut inhotun ja rakkaan elävän olennon hermostolla! Kuitenkin jossain vaiheessa, jos muistat, Hadaly otti sinua kädestä ja johdatti sinut hirvittävään laatikkoon, jossa lepäävät teatteritähden jäännökset. No, Sowanan hermosto oli toisen nesteen läheisen välityksen kautta yhteydessä sinun kanssasi tämän Hadalyn käden paineen ansiosta. Välittömästi hän lensi pois näkymättömissä verkostoissa, jotka jäivät hänen näennäisestä etäisyydestä huolimatta sinun ja kauniin rakastajatarsi väliin: sen vuoksi hän päätyi heidän ylenpalttiseen keskustaan, eli neiti Alicia Claryyn, vaunuun, joka vei hänet. Menlo Parkiin.
xxx/ellauri175.html on line 788: "Ensinnäkin", vastasi sähköasentaja, "itse asiassa etäisyys ei ole enää täällä, vaan eräänlainen illuusio. Ja sitten! unohdat suuren osan kokeellisen tieteen äskettäin virallisesti hankkimista faktoista: tiedät esimerkiksi, että - ei enää vain elävän olennon hermosto, vaan tiettyjen aineiden yksinkertainen hyve välitetään "etäisyyden päässä ihmiskehoon ilman nieltämistä, ehdotusta tai induktiota. Eivätkö seuraavat tosiasiat ole todistettu nykyajan positiivisimpien lääkäreiden silmissä: - Tässä on sellainen määrä ilmatiiviisti suljettuja ja käärittyjä kristallipulloja, joista jokainen sisältää sellaista ja sellaista lääkettä, jonka nimeä en tiedä. Otan satunnaisesti yhden niistä; Lähestyn sitä kymmenen tai kaksitoista senttimetriä esimerkiksi hysteerisen kallon tyvestä: ― muutamassa minuutissa tutkittava kouristelee, oksentaa, aivastaa, itkee tai nukahtaa sen mukaan, mitä hyveitä hänen takanaan esitellään. pää tällä etäisyydellä. - Mitä ! jos se on tappava happo, näkyykö tällä potilaalla tämän hapon aiheuttaman myrkytyksen oireita – jotka mahdollisesti johtavat hänen kuolemaansa? Jos se on tällainen vaalijuhla, hän lankeaa täsmälliseen hurmioon, pukeutuu jatkuvasti täsmälliseen uskonnollisuuden luonteeseen, - hallusinaatioissa aina pyhä? Oliko hän uskollinen kulttiin, joka on erilainen kuin se, jonka mystisiä näkyjä hän tulee kokemaan? Jos satun pitämään kloridia, - kultakloridia, - katso, tämä naapurusto polttaa häntä, kunnes hän huutaa kivusta? "Missä ovat näiden ilmiöiden johtavat tekijät? Ja kun kohdataan nämä kiistattomat tosiasiat, jotka tunkeutuvat kokeelliseen tieteeseen niin oikeutetulla hämmästyksellä, miksi en voisi olettaa uuden, sekalaisen nesteen, sähkön ja hermoston synteesin mahdollisuutta, joka sisältää samalla yhtä ainoaa. kuka liikkuu kohti pohjoisnavaa minkä tahansa magneettineulan kärkeä ja sen, joka kiehtoo haukan siipien lyönnin alle asetettua lintua?
xxx/ellauri175.html on line 798: "Varmasti", vastasi Edison, "koska sinun on täytynyt tunnistaa tämän elävän olennon äänen ja liikkeet: hän lausui ne niin ihmeellisesti (lisäksi ymmärtämättä niistä mitään), paitsi Sowanan kärsivällisen ja voimakkaan ehostuksen alaisena.
xxx/ellauri175.html on line 804: Tästä syystä hän ei vastannut mitään, koska hän piti ajatuksistaan ​​salassa huimauksen tunteen. Hän vain heitti oudon katseen arkkua kohti: hän oli juuri nähnyt hyvin selkeästi androidissa olevan olennon ulkopuolelta.
xxx/ellauri177.html on line 575: No ei, hän oli kuitenkin jättänyt Marian Jeesuksen tähden, uhraten sydämensä voittaakseen lihansa ja haaveili uskonsa miehisyyteen vahvistuvan siitä. Marie häiritsi häntä liikaa ohuilla päänauhoillaan, ojennetuilla käsillään ja naisellisella hymyllään. Hän ei voinut polvistua hänen eteensä laskematta silmiään, koska pelkäsi näkevänsä hänen hameensa alle. Sitten hän syytti hiäntä siitä, että hiän oli ollut liian lempeä hänelle aiemmin; hiän oli pitänyt häntä niin kauan mekkonsa poimujen välissä, että hän oli antanut itsensä pujahtaa hiänen käsistään olennon reitten väliin, huomaamatta edes hänen arkuutensa muuttuvan. Ja hän muisti veli Siilin julmuudet, hänen kieltäytymisensä ihailla Mariaa, varovaisen katseen, jolla hän näytti katselevan häntä. Hän ei halunnut koskaan nousta sellaiseen ankaruuteen; hän yksinkertaisesti hylkäsi Maarian, piilotti hänen kuvansa, hylkäsi hänen alttarinsa. Mutta hiän pysyi syvällä hänen sydämessään, kuin tunnustamaton rakkaus, aina läsnä.
xxx/ellauri228.html on line 306: Kevin, Seyan kopio, Jumala ja Lordon pitävät pikapalaverin keskustellakseen tilanteesta. Turhautuneena Kevinin ilmeiseen kiintymykseen virtuaaliseen Seyaan Lordon hämärtää, mitä Kevin teki alkuperäiselle Seyalle ja ensimmäiselle kopiolle. Kauhistunut Seya III luopuu kokouksesta. Kelvin kohtaa Lordonin, joka puolestaan nuhtelee häntä siitä, että hän on emotionaalisesti sekaantunut johonkin, joka ei ole "todella" inhimillistä ja voi lopulta uhata ihmisiä asemalla ja maan päällä. Myöhemmin, ilmeisesti märän unen aikana, Kelvinillä on visio Gibrarianista ja hän kysyy häneltä, mitä Solaris haluaa. Gibrarian vastustaa ajatusta tietää vieraan olennon motiivit tai jopa, että sillä voi olla motiiveja, ja kertoo Kelvinille yksinkertaisesti, että "ei ole vastauksia, vain valintoja". Kevin herää huomatessaan, että Seya Mark III on tappanut itsensä. Pian sen jälkeen hiän nousee kuolleista, ja paljastuu, että muut "kuolleet" ilmenemismuodot olivat tehneet samoin. Selvä parannus Mark I: een.
xxx/ellauri259.html on line 289: Skandhas (sanskritiksi) tai khandhas (Pāḷi) tarkoittaa "kasoja, aggregaatteja, kokoelmia, ryhmittymiä". Skandha (स्कन्ध) on sanskritinkielinen sana, joka tarkoittaa "moninaisuutta, määrää, aggregaattia", yleensä kehon, rungon, varren, empiirisesti havaitun karkean esineen tai minkä tahansa irtotavarana olevan aisteilla todennettavissa olevan yhteydessä. Termi esiintyy Vedic-kirjallisuudessa. Buddhalaisuudessa se viittaa viiteen takertumisen aggregaattiin (Pañcupādānakkhandhā), viiteen aineelliseen ja henkiseen tekijään, jotka osallistuvat himon ja takertumisen nousuun. Ne selitetään myös viideksi tekijäksi, jotka muodostavat ja selittävät tuntevan olennon henkilön ja persoonallisuuden, mutta tämä on myöhempi tulkinta vastauksena sarvastivadin essentialismiin. Viisi aggregaattia tai kasaa takertumista ovat:
xxx/ellauri268.html on line 303: Vaikka Rowlingia ei todellakaan voida syyttää elokuvan tuotannon jokaisesta osa-alueesta, on huomattava, että hän nautti kirjailijalle epätavallisesta luovan hallinnan tasosta, ja hän olisi todennäköisesti voinut käyttää veto-oikeutta ovelalle olennon suunnittelulle, jos hän olisi ymmärtänyt sen seuraukset.
xxx/ellauri268.html on line 306: Tyypillisesti fantasiakirjallisessa fiktiossa peikkoja kuvataan julmina, uteliaana ja epäluotettavina olennona, joka liittyy örkkien joukkoon taistelussa hyvän voimia vastaan, puukottaa seikkailijaa ruosteisella tikarilla ja varastaa heidän arvoesineensä. Mutta kolikoiden lyöminen ja rahan lainaus? Siinä kaikki, Rowling.
xxx/ellauri298.html on line 441: Otsikko on käännettynä "pieni paraati", ja ensimmäinen versio oli marssista tangoxi lengotettu sävelmä ilman sanoituksia. Myöhemmin Matos Rodríguez tuotti version sanoituksella, joka alkaa: "Loputtoman kurjuuden paraati marssii sen sairaan olennon ympäri, joka pian kuolee suruun." Kuitenkin kappaleen suosituin versio on Pascual Contursin sanoituksella, ja se tunnetaan myös nimellä "Sisu pieras". Opettaja Raija pieras. Hiljaa! Eiku kovaa! Tekijänoikeuxista käytiin kovaa suukopua.
xxx/ellauri356.html on line 186: Derrida yrittää lähestyä länsimaisen älyllisen perinteen ydintä ja luonnehtii tätä perinnettä "transsendenttisen olennon etsinnäksi, joka toimii merkityksen alkuperänä tai takaajana".
55