ellauri016.html on line 139: 9 Pitkän ajan kuluttua sanoi hänelle hänen vaimonsa: Mihin asti sinnittelet? Vastasi: Kas kun odotan vielä vähän aikaa elätellen toivoa mun pelastuxesta. - Mut kato nyt, sun muistokin on hävinnyt maan päältä, pojat ja tyttäret, noi mun mahanpurut ja kivut, jotka tyhjän vuoksi kestin kärsien. Ja sä itse mätä matoisena istut ulkona kaiket yöt. Ja mä vaan juoksen ympäriinsä palkkapiikana paikasta paikkaan ja talosta taloon, odottaen koska laskee aurinko, jotta voin levähtää vaivoistani ja kivuista jotka mua nyt ahdistaa. Sano nyt joku sana herralle ja tee loppu tästä.
ellauri036.html on line 1360: nukkui avoimella arkullaan odottaen sitä.
ellauri073.html on line 218: Kysymys ei ollut hassu; hiljaisuus oli lähinnä kauhistunut. Olis ollut tosi helppoa ehdokkaan nyt kalveta tai kompastella, tai antaa turvamiesten poistaa sekopää, tai (pahin vaihtoehto) tehdä siitä pilaa jotta kaikki vähän rentoutuisivat ja kerätä irtopisteitä porukoilta äijän kustannuxella, mistä apukynäilijät olis kyllä jäätyneet kyynisyyteen saakka, koska hourupää seisoi vielä siellä mikin ääressä ja kazoi vakavana McCainia, odottaen vastausta. Minkä McCain ihme kyllä huomaa – mies on ihan vakavissaan – ja sanoo, joo kyllä hän lupaa kazoa tuota asiaa, joo kyllä hän laittaa lupauxen kirjallisesti, vaikka hänestä tuntuu että heillä on "vähän eri näkemyxet tästä koneesta”, eli se tekee hullun mielixi eikä mahtaile eikä esitä yhtä hullua, ja tää kaikki niin äkkiä että on vaikee uskoa sen olevan pelkkää feikkiä. (No hitto, kyllä sillä varmaaan on tullut näitä sekopäitä vastaan ennnenkin. Kaikki myyntimiehet tietää miten niiden kanssa toimia.)
ellauri112.html on line 105: III Sangen taitavasti johdattaa Strindberg katsojan siihen kuumeiseen ilmakehään joka hänen näytelmässään vallitsee. Erik-kuningas vakoilee ylhäältä linnan ikkunasta Kaarinaansa, joka alhaalla parvekkeella istuen pelokkaasti puhelee nuoruuden ystävänsä vänrikki Maxin kanssa, samalla kun epäsuosioon joutunut kuninkaan neuvonantaja Göran Persson pälyilee pensaikossa, odottaen sopivaa tilaisuutta päästä takaisin kuninkaallisen ystävänsä läheisyyteen. Maxille ja Göranille, joka lopulta myös tulee esiin, osoittaa kuningas mieltään sangen omituisella, paljon ilmaisevalla tavalla: hän heittelee heitä ylhäältä ikkunastaan ensin nauloilla, sitten vasaralla, ja antaa sisällöttömän naurunsa säestää näitä ystävyyden osoituksia. Kuinka paljon aivan omituista sielua onkaan jo tässä. Jos näytelmä sitten ei osoittaudukaan selvästi keskitetyksi ja johdonmukaiseksi, vaan, kuten historialliset näytelmät useimmiten, suhteellisesti irrallisten kuvaelmien sarjaksi, niin kuinka hyvin siinä onkaan säilytetty tämä alkuperäinen viritys. Viimeisessä kohtauksessa viettää Erik häitä Kaarinan kanssa; linna on aivan autio, lahjottu hoviväki on jättänyt kuninkaan, mutta tämä kutsuu rahvaan kadulta, istuttaa sen hääpöytäänsä, ja sen siinä vähitellen humaltuessa tekee hän Göran Perssonin kanssa sangen monisanaisen lopputilinsä elämän kanssa; seuraavana hetkenä ovat he vangitut, Juhana on kuningas: kuumeuni on lopussa. Kansallisteatterin esitys saattoi mielestäni sangen paljon tästä omituisesta runosta oikeuksiinsa, varsinkin juuri mitä alku- ja loppukohtauksiin tulee. Myös olivat näyttämölaitteet niissä, etenkin ensimäisessä, varsin hyvät. Tietysti olisi runosta voitu ammentaa vielä enemmän; enkä niidenkään rajojen sisällä, joissa Kansallisteatterin taiteelliset saavutukset yleensä liikkuvat, tahtoisi pitää »Erik XIV:ttä» minään ennätyksenä. Tässä näytelmässä ikäänkuin värisevät hermot paljaina; epäsoinnut ovat syvästi sielukkaita; Kansallisteatterin vahvoihin puoliin ei taas ole kuulunut ylenmääräinen herkkyys tähän suuntaan ja sentähden ansaitsee mielestäni tunnustusta se mikä esityksessä saavutettiin.
ellauri163.html on line 193: Viiniköynnökseen hän sitoo aasinsa, jaloon köynnökseen aasinsa varsan. Hän pesee viinissä vaatteensa, rypäleiden veressä pukunsa. Hänen silmissään on viinin hehku, hänen hampaissaan maidon valkeus. Sebulon on asuva meren äärellä, hän asettuu rannikolle, missä laivat kulkevat, hänen selkänsä taa jää Sidon. Isaskar on vahvaluinen juhta, joka makaa kuormaansa odottaen. Hän näki asuinsijansa hyväksi ja maansa ihanaksi. Hän painoi olkansa taakan alle, kävi tekemään orjan töitä. Dan on ajava kansansa asiaa yhtenä Israelin heimoista. Dan on oleva käärmeenä tiellä, polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja suistuu maahan. Herra, sinulta minä odotan pelastusta! Gadia ahdistavat rosvojen joukot, ja Gad ahdistaa niitä, seuraa niiden kintereillä. Asserin leipä on runsas, hän tarjoaa kuninkaiden herkkuja. Naftali on vapaana juokseva kauris, kauniita ovat hänen vasansa. Joosef on hedelmäpuu, nuori hedelmäpuu lähteen äärellä, sen oksat ojentuvat yli muurin. Jousimiehet hätyyttävät häntä, he ampuvat ja ahdistavat häntä, mutta hänen jousensa pysyy jäntevänä ja hänen kätensä ovat nopeat. Tämän saa aikaan Jaakobin Väkevä, hän, jonka nimi on Paimen, Israelin Kallio, isäsi Jumala, joka on auttava sinua, Kaikkivaltias, joka siunaa sinua, antaa siunauksia ylhäältä taivaasta
ellauri282.html on line 430: 10. joulukuuta 1941 Thomas Merton saapui Getsemanin luostariin ja vietti kolme päivää luostarin guesthousessa odottaen hyväksyntää ritarikuntaan. Aloitteleva mestari tuli haastattelemaan Mertonia arvioiden hänen vilpittömyyttään ja pätevyyttään. Sillä välin Merton pantiin töihin lattioiden kiillottamiseen ja astioiden pesuun. Frederic Dunne, Getsemanin apotti vuodesta 1935, hyväksyi hänet luostariin postulaatiksi 13. joulukuuta. Mertonin ensimmäiset päivät eivät sujuneet ongelmitta. Hänellä oli vakava vilustuminen vierailustaan guesthousessa, jossa hän istui avoimen ikkunan edessä todistaakseen vilpittömyytensä. Olis vaan puunannut niitä lattioita. Alkuviikkojen aikana Getsemanissa Merton opiskeli monimutkaista kystercian viittomakieltä sekä päivittäistä työ- ja palvontarutiinia.
ellauri294.html on line 566: Tod on punainen (kommunisti)kettu, jonka yksi hänen äitinsä ja pentuekaverinsa tappaneista ihmismetsästäjistä kasvatti lemmikiksi. Tod nauttii aluksi elämästään, mutta saavuttaessaan sukukypsyyden hän palaa luontoon. Ensimmäisen vuoden aikana hän alkaa rakentaa aluettaan ja oppii kiertotekniikoita paikallisten maatilan koirien metsästyksestä. Eräänä päivänä hän törmää Mestarin taloon ja huomaa, että hänen läsnäolonsa saa ketjutetun koiralauman turhautuneeseen kiihkoon. Hän alkaa iloitsemaan heidän pilkkaamisestaan, kunnes eräänä päivänä päällikkö katkaisee ketjunsa ja jahtaa häntä. Mestari näkee koiran pakenevan ja seuraa kuparia. Päällikön jäljittäessä taitavasti kettua, Tod pakenee rautatietä pitkin junan lähestyessä odottaen hyppäämistä turvaan viime hetkeen asti. Päällikkö kuolee junassa.
ellauri309.html on line 612: odottaen sitten vastineeksi lahjaa (joko Jumalalta suoraan tai toisen
ellauri317.html on line 478: Tammikuun 16. päivänä 1906 hän haavoitti kuolettavasti Borisoglebskin asemalla VI luokan siviilivirkailijaa - Tambovin kuvernöörin neuvonantajan ja neljän lapsen isää G. N. Luzhenovskia ampuen viisi luotia häneen. Spiridonova itse vapaaehtoisesti toteutti murhan. Hän seurasi Luzhenovskia asemilla ja junissa useita päiviä, kunnes tarjoutui tilaisuus tappaa hänet. Luzhenovskin murhan jälkeen hän yritti ampua itsensä, mutta hänellä ei ollut aikaa, ylös juossut kasakka järkytti hänet potkulla takapuoleen. Spiridonova "pahoinpideltiin" julmasti: häntä vankilassa tutkinut lääkäri todisti lukuisia "vammoja" takapuolessa. 12. maaliskuuta 1906 Moskovan sotilaspiirioikeuden vierailuistunnossa Spiridonova tuomittiin kuolemaan roikkumalla. Hän vietti kuusitoista päivää odottaen teloitusta, kuten Spiridonova myöhemmin kirjoitti, sellaiset hetket muuttavat ihmisen ikuisesti. Maria pelkäsi, ettei hän pystyisi kohtaamaan kuolemaa arvokkaasti; hän teki leivänmuruista pienen naisen ja ripusti häntä langasta ja heilutti häntä tuntikausia. Hänelle ilmoitettiin 28. maaliskuuta, että kuolemanrangaistus oli korvattu toistaiseksi voimassa olevalla rangaistustyöllä, jota hän suoritti Nerchinskin rangaistuslaitoksella.
ellauri345.html on line 151: Kaunis aamu lähestyi, kun nuori ja ystävällinen nainen liikkui häntä kohti. Hän lähti kadulta, ilmeisesti odottaen rauhaa ja virkistystä tuoreessa paikassa, josta hän löysi itsensä. Hänen kirjansa putosi hänen käsistään, hämmästyneenä. Pyhiinvaeltaja, jolla oli maailman kauneimmat silmät ja miellyttävän liikkeen elävöittämät kasvot, oli niin erottuva ruumiiltaan, askeleelta ja sopivuudeltaan, että hän nousi tahattomasti istuimeltaan ja katsoi kadulle nähdäkseen seurueen, jota hän epäili hänen takanaan.. Sitten hahmo kiinnitti jälleen hänen huomionsa kumartaen jaloisesti häntä kohti, ja hän vastasi kunnioittavasti tervehdyksen. Kaunis matkustaja istuutui lähteen reunalle sanaakaan sanomatta ja huokaisen.
ellauri355.html on line 63: Viikon ajan Hasbulatovin ja Rutskoin johtama parlamentti jatkoi neuvotteluja, järjestelivät vartiointia ja säätivät lakeja. Alussa saartorenkaan läpi pääsi suuntaan ja toiseen, mutta pian se kuitenkin suljettiin. Linnoittautuneet kulkivat renkaan läpi salakäytävien ja viemärien kautta. Tuhansia kommunisteja jäi piiritysrenkaan ulkopuolelle odottaen turhaan parlamenttitaloon pääsyä. Alussa lyhytkestoiseksi aiottuun etäällä Valkoisesta talosta alkaneeseen kommunistien mielenosoitukseen liittyi noin 1000 voimakasta nuorta miestä, jotka marssivat yliopiston sijasta kohti valkoista taloa. Hyvin koulutetut mellakoijat tuhosivat busseja ja autoja sekä hakkasivat miliisejä verille. Mielenosoittajat mursivat Valkoisen talon piiritysrenkaan ajamalla kuorma-autolla piikkilangan läpi. Oppositiota kutsuttiin "punaruskeiksi", koska heissä oli kommunistien lisäksi kansallissosialisteja. Välittäjänä toiminut ortodoksisen kirkon patriarkka Aleksi II järkyttyi niin pahoin alkaneista murhista että sai sydänkohtauksen, minkä takia joutui pitkäksi aikaa sairaalahoitoon. Valkoisen talon lähellä taisteltiin vuorokauden verran.
xxx/ellauri177.html on line 607: Niinpä hän nöyrtyi tunteja, päiviä odottaen helpotusta, jota ei tullut. Turhaan hän asetti itsensä Jumalan käsiin, tuhosi itsensä hänen edessään, toisti tehokkaimmat rukoukset kylläisyyteen: hän ei enää tuntenut Jumalaa; hänen lihansa, vapautettu, halusta yllytetty; rukoukset, jotka nolostuivat hänen huulillaan, päättyivät saastaiseen änkytykseen. Hidas kiusauksen tuska, jossa uskon armeijat putosivat yksi kerrallaan hänen epäonnistuneista käsistään, missä hän ei ollut muuta kuin inertti aine intohimoiden kynsissä, missä hän näki kauhuissaan omaa häpeää ilman rohkeutta nostaa sormea karkottaaksesi synnin. Sellaista hänen elämänsä oli nyt. Hän tiesi kaikki synnin hyökkäykset. Ei kulunut päivääkään ilman, että häntä olisi testattu. Synti otti tuhansia muotoja, tuli sisään hänen silmiensä kautta, hänen korviensa kautta, tarttui häneen kasvotusten kurkusta, hyppäsi petollisesti hänen harteilleen, kidutti häntä hänen luihinsa asti.
xxx/ellauri209.html on line 40: Tämä pamfletti (Nuoret viralliset miehet, Otava 1998) on syntynyt niistä keskusteluista, jolla olemme käyneet viikoittain koko 90-luvun ajan yhteiskunnallisen painekattilan paisuessa ympärillämme purkaustaan odottaen.
xxx/ellauri218.html on line 248: Täyttömaan kerrosten seassa näkyi väriläikkiä, pilkahduxia ja välähdyxiä, tuulentuivertamia kangaspaloja tekstiilitehtaasta, tai ehkä tuo vihreänsininen kappale on bikinien alaosa joka on kuulunut queensilaiselle sihteerille: nainen on tummasilmäinen ja lukee iltapäivälehtiä ja lakkaa kynsiään ja syö lounasta styroxkotelosta, ja Brian antaa hänelle pian kondomillisen nuijapäitä, kun hän antaa Brianille bikinien alaosan raosta pillua, ja kaikki päätyy roskaläjään - ajatelkaa hänen lukemattomia siittiöitään ja niiden turhaan kuljettamaa korkeaotsaisuuden geeniä. Hän katsoi miten useat lokit kaarsivat läheltä ja näki sata muuta, jotka olivat asettuneet rinteeseen, kaikki katsoen samaan suuntaan liikkumattomina, valppaina, lentoonlähtömerkkiä odottaen, ja niillä oli yhteinen tietoisuus, kaunis tyhjä lintuisuus.
xxx/ellauri295.html on line 181: Hän oli uskovainen, odottaen hartaasti Herran toisen tulemisen päivää. Kuitenkin – hän puikki pakoon marttyyrikuolemaa joka Roomassa odotti Paavalia ja hänen seuralaisiaan. Kuoleman pelko johti Deemaksen pakokauhun tilaan, vaikka Paavalin tavoin hän olisi uskossa eläen saanut Claudialta ”vanhurskauden seppeleen” päättömään kaulaansa, eli iankaikkisen elämän Vapahtajamme, Jeesuksen ansiosta.
xxx/ellauri357.html on line 501: Joulukuussa Shelley tapasi Teresa (Emilia) Vivianin, joka oli Pisan kuvernöörin 19-vuotias tytär ja asui luostarissa odottaen sopivaa avioliittoa. Shelley "vieraili hänen luonaan" useita kertoja seuraavien kuukausien aikana, ja he aloittivat intohimoisen "kirjeenvaihdon", joka hiipui hiänen avioliittonsa jälkeen seuraavana syyskuussa. Emilia oli inspiraationa Shelleyn päärunolle Epipsychidion. (Se on izeriittoista ja izerakasta izetyydytystä, jossa runoilija kiihottuu omasta kuvastaan, äänestään ja tunteestaan. Xerox-koneella otettu belfie. Shelleyn runot on vitun klisheisiä, paljon klisheisempiä kuin kampurajalka Byronin.)
16