ellauri036.html on line 93: "Ainoa hyvä mikä elämässäni on ollut, jos siinä voi sanoa olleen jotain hyvää, on se, että kaikki valheelliset ilot kylvivät niin paljon tuskaa ja katkeruutta mieleeni, etten voinut enempää kestää." Nämä yksinkertaiset sanat lausui nuoruudestaan pyhä Augustinus, miehekkäin mies, joka on elänyt maan päällä. Harvat olisivat voineet lausua näitä sanoja niin suoraan kuin hän, vaikka ne ovat kaikkien sydämissä; ainakin soivat ne ylinnä minunkin mielessäni.
ellauri047.html on line 129: Koskenniemi kuzuttiin Turkuun proffaxi 1921 maisterina ilman pätevöitymisvaatimusta. Se lähti viivana. Talonpoikaissukua. Sen isä oli äitiä 28v vanhempi ja ehti tuskin moikata poikaansa. Perheenisän kuoleman jälkeen poika vietti varhaislapsuutensa peräti seitsemän naisen ympäröimänä. Samaan talouteen kuului näet äidin ja kahden sisaren ohella myös äidin kolme sisarta, ja lisäksi äidinäidillä tiedetään olleen perhepiirin kuvioissa tärkeä rooli. Kasvavalla pojalla oli kuitenkin mahdollisuus vetäytyä omaan uneksivaan yksinäisyyteensä, joka vähitellen kehitti hänestä runoilijan. Naiset hääräsi ja Veka runoili. Koskenniemi oli nuoruudestaan lähtien lukenut innostuneena Sören Kierkegaardia ja Friedrich Nietzscheä. Sieltä ne naziajatuxetkin sitten tulivat. Mut nyt hampaat Jööttiin, Veka!
ellauri325.html on line 278: Varhaisesta lapsuudestaan lähtien John Smith ei eronnut tovereistaan millään. Pojan ihmeellinen ennenaikaisuus ei hämmästyttänyt hänen opettajiaan. Kirjat eivät olleet hänelle intohimo hänen nuoruudestaan asti, eikä kukaan vanha mieskään laittanut kättään Smithin pään päälle ja sanonut, merkitse hänen sanansa, tästä pojasta tulee jonakin päivänä mies. Eikä hänen isänsä ollut vielä tapana katsoa häntä tunteella, joka vastaa melkein kunnioitusta. Ei missään nimessä! Hänen isänsä vain ihmetteli, oliko Smith jr saatanan typerys, koska hän ei voinut sille mitään, vai koska hän piti sitä nokkelana. Toisin sanoen hän oli aivan kuten sinä ja minä ja me muut.
ellauri339.html on line 66: Kammerer tapaa Opettajan, sitten kahdesti Glumovan, esittelee itsensä ensin toimittajana ja sitten todellisessa ominaisuudessaan. Osoittautuu, että Maya oli äskettäin nähnyt Abalkinin ja puhunut hänen kanssaan. Abalkin käyttäytyi tapaamisessa oudosti: useiden tuntien ajan hän kysyi Mayalta heidän yhteisestä nuoruudestaan ​​ja pakotti hänet muistamaan pienimmätkin yksityiskohdat lasten peleistä ja koulutapauksista. Tapaaminen Shcheknin kanssa, joka työskentelee Golovan-tehtävässä maan päällä, antaa yhtä kummallisen tuloksen: Shchekn julistaa, että "Golovan-kansa ei tarjoa suojaa miehelle Lev Abalkinille." Kammerer ottaa yhteyttä Opettajaan, ja hän raportoi, että Lev Abalkin tapasi hänet. Myöhemmin Lev soittaa itse Kammererille ja kertoo lyhyesti vanhoista ajoista, kun he tapasivat Sarakshalla, missä Lev jatkoi Kammererin aiemmin aloittamia kontakteja Golovanien kanssa. Maxim saa tietää, että Lev soitti myös Sikorskylle käyttämällä salaisen palvelun numeroa, jonka vain Tristan tiesi.
ellauri381.html on line 495: Hän päätyi "sharashkaan" Marfinoon tai "paratiisisaarille" (kuten sankarimme sitä kutsui), ehkä vahingossa. On vaikeampi selittää sattumalta, että hänen jälkeensä samoilla "saarilla" ilmestyi hänen ystävänsä hänen nuoruudestaan ​​N.D. Vitkevich. Vielä yllättävämpää on, että he molemmat päätyivät Moskovaan ja samaan "sharashkaan" samaan aikaan. (Silloin Vitkevitš ei vielä tiennyt, että "nuoruutensa rintaystävä" oli herjannut häntä, kun Solženitsyniä itseään painostettiin kuulusteluissa).
ellauri403.html on line 69: Ja minä kuulin Herran Jumalan, vanhurskaan tuomarin, sanovan jälleen: Tule, tämän sielun enkeli, ja seiso keskellä. Kampaa tukkasi. Ja syntisen sielun enkeli tuli kirjoitus käsissään ja sanoi: "Herra, nämä, jotka ovat minun käsissäni, ovat kaikki tämän sielun synnit hänen nuoruudestaan tähän päivään asti, jopa kymmenen vuoden ajan sen jälkeen. syntymä: ja jos käsket minua, Herra, voin kertoa sen teot siitä lähtien, kun se alkoi täyttää viisitoista vuotta. Ja Herra Jumala, vanhurskas tuomari, sanoi: Minä sanon sinulle, enkeli, en halua sinulta kertomusta siitä lähtien kun se oli viisitoista vuotta vanha, vaan julista sen syntinsä viisi vuotta ennen kuin se kuoli ja tuli tänne. Ja taas Jumala, vanhurskas tuomari,yhden vuoden vaellukselle (keskustelulle) tulisi unohtaa kaikki se pahuus, jonka se on tehnyt ennen, ja se saisi syntien anteeksiantamuksen ja anteeksiantamuksen; mutta anna sen nyt kadota.
xxx/ellauri128.html on line 576: Risto Rasan vanhemmat ovat diplomi-insinööri Raimo Rasa ja yo-merkonomi Liisa o.s. Marjanen. Rasa on syntynyt Helsingissä mutta viettänyt pääosan lapsuudestaan ja nuoruudestaan Vaasassa. Hän on toiminut kirjastonhoitajana eri paikkakunnilla, muun muassa Varkaudessa ja vuodesta 1989 Somerolla. Hän valmistui kirjastonhoitajaksi Tampereelta 1987. Rasa on ollut naimisissa vuodesta 1974. Sotilasarvoltaan Rasa on korpraali. Vuonna 2019 Rasalle myönnettiin siitä hyvästä taiteilijaeläke.
xxx/ellauri139.html on line 1225: Dobroselovasta piirtyy kuva järkevänä ja sivistyneenä neitona. Hän ennakoi Dostojevskin traagisia naistyyppejä, kuten Rikoksen ja rangaistuksen (1866) häväistyä Sonjaa, mutta on myöhempiin sisariinsa verrattuna arkinen. Kirjeissään Dobroselova on yhtäältä torjuva ja kiusaantuu, toisaalta kantaa huolta Devuškinin terveydestä ja pyytää miestä käymään useammin. Dobroselova kertoo myös nuoruudestaan, menetyksistään ja rakkaudestaan ylioppilas Pokrovskiin.
xxx/ellauri177.html on line 376: Serge on nyt täysin parantunut pappeudesta, se on löytänyt hukkuneen miehisyytensä Albinen jalkovälistä. Serge oli juuri, Albinen hallussa, viimein löytänyt heteromiehen sukupuolen, hänen lihasten energian, sydämensä rohkeuden, äärimmäisen terveyden, joka oli tähän asti puuttunut hänen pitkästä nuoruudestaan. Nyt hän tunsi olevansa täydellinen. Hänellä oli terävämmät aistit, laajempi älykkyys, tanakampi mela. Oli kuin hän yhtäkkiä olisi herännyt leijonakuninkaana tasangolla, näkemällä vapaan taivaan. Kun hän nousi ylös, hänen jalkansa laskeutuivat suoraan maahan, hänen ruumiinsa kasvoi, ylpeä raajoistaan, varsinkin siitä pienestä (noo, ei niin pienestä paizi juuri tällä hetkellä, Serg. huom.) Hän tarttui Albinen käsiin, jotka hän puolestaan ​​nousi ylös. Hän huojui hieman, ja hänen täytyi tukea häntä. "Älä pelkää", hän sanoi. "Olet se jota tällä haavaa rakastan, luulisin."
xxx/ellauri177.html on line 685: Niinpä, kun hän vihdoin muistaa, hän koki hyvin suloisen ilon laulaessaan alasävyllä sanat, jotka tulivat hänelle yksi kerrallaan. Se oli kunnianosoitus Marialle. Hän hymyili, ikään kuin hänen kasvonsa olisivat saaneet raitista ilmaa nuoruudestaan. Kuinka onnellinen hän olikaan niinä päivinä! Varmasti hän saattoi silti olla onnellinen; hän ei ollut kasvanut, hän pyysi aina vain samaa onnea, rauhallista rauhaa, kappelin nurkkaa, johon hänen polvien paikka oli merkitty, yksinäistä elämää, jota elävöitti lapsuuden ihastuttava lapsellisuus. Hän kohotti asteittain ääntään, lauloi laulua kehrättyjen huilujen ääniin, kun hän yhtäkkiä näki murtuman edessään.
xxx/ellauri234.html on line 323: »Jaakko ja Jyrki ovat nuoria, mutta kyllä he sentään jaksavat tamän kuorman kantaa. Ja jos ne tämän jaxavat, jaxavat he vielä yhden halon lisää. On sääli, jos he kaatuvat tai joutuvat ehkä rampoina jo varhaisesta nuoruudestaan lähtien kulkemaan tietään. Mutta sellaista ei saa nyt ajatella. Kaikki on Korkeimman kädessä, eikä isänmaallinen ajatus tunne katkeruutta, käy kuinka tahansa. Isän maan tie on uhrautumisen ja uskon tie, siinä hengessä me lähdemme.»
11