ellauri001.html on line 236: miirahainen, miiru, Miisu, jolla nimityksellä

ellauri048.html on line 428: Ottave rime, joka tunnetaan myös nimityksellä stanza, syntyi renessanssin ajan Italiassa.
ellauri112.html on line 191: Renan huomauttaa että spekulatiivisessa filosofiassa aina on jotain, mikä muistuttaa keskiaikaisen Raimundus Lulluksen fantastista konetta, jonka avulla pelkästään käsitteitä kombinoimalla piti löydettämän totuus ja vältettämän erehdys. Puhdas spekulatiivinen logiikka, jonka avulla on luultu voitavan vapautua kärsivällisestä tutkimuksesta ja työstä, on oikealle tieteelle yhtä vahingollinen kuin Lulluksen kone. Filosofoida on oppia tuntemaan universumi. Tämä on kokoonpantu fyysillisestä ja psyykillisestä maailmasta, luonnosta ja ihmiskunnasta. Siis on luonnon ja ihmiskunnan tutkimus koko filosofia[6]. Missään ei spekulatiivinen logiikka niin paljasta heikkouttaan kuin niissä tieteissä, jotka käsittelevät eläviä objekteja. Geometriassa, algebrassa jne., joissa ei välitetä todellisuudesta, on aateskelu paikallaan. Mutta sensijaan esim. ihmiskuntaa käsittelevissä tieteissä, joissa kaikki yleiset aatteet perustuvat vain puolittain totuuteen, puolittain erehdykseen, täytyy aateskelun tulokset askel askeleelta tarkistaa kokemuksen avulla. »Logiikka ei tavoita vivahduksia; mutta hengentieteiden alalla totuudet läpeensä piilevät vivahduksessa. Ne pujahtavat skolastiikan verkonsilmukoiden läpi; niitä ei katsella kasvoista kasvoihin, vaan ne löydetään osittain, salaisesti, milloin enemmän, milloin vähemmän» (Essais de morale etc., s. 189 ja seur.). Yllä harventamassani rivissä on Renan lausunut julki yhden bergsonilaisuuden ydinajatuksista. Mutta saman ajatuksen käsitteellisen ajattelun voimattomuudesta tapaa nykyään hyvin yleisesti muuallakin. On syytä sentähden vähän tarkastaa tuota merkillistä lausetta. Spekulatiolle, vastakohtana kokemustieteelle, on omituista, että se lähtee liikkeelle määrätyistä käsitteistä ja arvostelmista, jotka se muodostaa apriorisesti, ennen kokemusta, kun sensijaan kokemustiede kokonaan elää ja hengittää tutkimusesineessään, joka luo sen käyttämät käsitteet ja arvostelmat ja on valmis aina synnyttämään uusia, kun entiset osoittautuvat riittämättömiksi. Puhdas aateskelu kombinoi apriorisia arvostelmiaan ja tekee niistä täten johtopäätöksiä. Tämä ajatustyö noudattaa muodollisen logiikan lakeja, joista ensimäinen on se, että kukin käsite on muuttumaton, pysyy merkitykseltään identisenä. Kun tällaisen aateskelun tuloksia ruvetaan sovittamaan todellisuuteen, syntyy omituisia vaikeuksia. Tyydyn vain yhteen esimerkkiin, jota Bergson mielellään käyttää osoitteena abstraktisen logiikan heikkoudesta. Puhdas aateskelu, joka työskentelee sellaisilla määreillä kuin »ykseys» ja »moninaisuus», olettaen että ne voidaan sovelluttaa kaikkiin ajatuksen esineisiin poikkeuksetta, johtuu m. m. seuraavaan vaikeuteen: onko elävä organismi, onko sielunelämä »ykseys» vai »moninaisuus»? On selvää ettei kumpikaan näistä määreistä sovellu näihin objekteihin. Organismi, sielunelämä eivät ole sellaisia yksinkertaisia esineitä, jotka olisi leimattava joko »ykseyksiksi» tai »moninaisuuksiksi». Mitä voidaan päättää tästä? Tietenkin, että spekulatiivinen metodi on väärä, että jos lähdetään liikkeelle rajoitetusta määrästä käsitteitä, tullaan ennemmin tai myöhemmin kohtaan, jolloin yksikään näistä käsitteistä ei sovellu ilmaisemaan tarkoitettua ilmiötä. Kokemustiedolle sensijaan tätä vaikeutta ei esiinny; todellisuus, jossa se liikkuu ja elää, luo sille tarpeen tullen aina uusia käsitteitä. Katsokaamme spektriä, jossa auringon valkea valo yhdenjaksoisissa ylimenoissa taittuu lukemattomiin vivahduksiin, niin että jokainen spektrin poikkiviiva on hitusen verran toisenvärinen kuin edellinen! Jokapäiväinen kielenkäyttö tulee toimeen muutamalla, viidellä, kuudella värinimityksellä. Se yksinkertaisesti laiminlyö ylimenot yhdestä »väristä» toiseen. Mutta maalari, jolle värivivahdukset ovat arvokkaita, tarvitsee jo paljon suuremman määrän värejä ilmaisevia käsitteitä: ultramariini, karmiini jne. Mikään ei estäisi muodostamasta uusia värien käsitteitä tuhansiin saakka, aina värienerottamiskykymme rajaan asti.
ellauri112.html on line 193: Syy siihen, että juuri käsitteet »vihreä», »punainen» jne. on muodostettu, eikä aivan toisia, piilee tietysti näiden vivahdusten käytännöllisessä merkityksessä. Lauselma: »logiikka ei tavoita vivahduksia» tarkoittaa siis: spekulatiivinen, aprioristinen logiikka ei tavoita vivahduksia. Kaikkia värivivahduksia ei voida ilmaista viidellä tai kuudella värinimityksellä. Mutta kokemustiede, kokemuksellinen logiikka tavoittaa kyllä mitä vivahduksia tahansa. Minulla on tällä hetkellä mielikuva ihan määrätystä punaisen vivahduksesta, joka imupaperillani on; jos tahtoisin, voisin nimittää tätä vivahdusta esim. klm: siten olisi uusi käsite muodostettu, käsite, joka tavoittaisi ihan määrätyn vivahduksen. Tällaisen käsitteen muodostaminen olisi kuitenkin kovin epätarkoituksenmukaista. Paljon tärkeämpiä kuin äärimäisen yksilölliset vivahdukset, kuin ne ominaisuudet, jotka kussakin esineessä ovat erilaisia, ovat yleensä esineiden yhteiset ominaisuudet. Käsite klm ilmaisisi vain yhdellä tai aivan harvoilla esineillä olevaa ominaisuutta, käsite »punainen» sellaista ominaisuutta, joka on lukemattomilla ja jonka jokainen omasta kokemuksestaan tuntee. Sanoin, että Renan yllämainitulla lauseellaan on lausunut julki Bergsonin filosofian ydinajatuksen. Mutta siinä tapauksessa Bergson on käsittänyt tuon lauseen ihan sananmukaisesti. Bergsonin mukaanhan kaikki logiikka, kaikki ajattelu on voimaton tavoittamaan todellisuutta, joka ei ole muuta kuin vivahduksia. Hänhän esittää, mitenkä inhimillinen äly on kuin valmiiden vaatteiden varasto, johon yritetään pukea todellisuus, katsomatta kuinka se niihin soveltuu. Hän vertaa älyämme kinematograafikoneeseen, joka ottaa muutamia liikkumattomia silmänräpäyskuvia elämän alituisesta virtailusta, ja yrittää näistä kuolleista kuvista uudelleen panna kokoon elävän todellisuuden. Hän puhuu ymmärryksemme »mekanistisesta vaistosta», joka viettää voittokulkuaan geometriassa, mutta on kykenemätön ratkaisemaan elämän arvoitusta. Tällä tavoin Bergson syyttää tiedettä virheestä, johon ei ollenkaan se, vaan juuri filosofia on tehnyt itsensä syypääksi-- spekulatiivisesta logiikasta, jota monet filosofit ovat rakastaneet, mutta joka tiedemiesten parhaille on ollut kauhistus. Näin yrittää hän riistää tieteeltä sananvallan sen mieltäkiinnittävimmissä kysymyksissä, ja panna sijalle runollisen »intuitionsa», jota ei millään keinoin voi kontrolloida, joka ei sisällä mitään mahdollisuutta eroittaa totuutta erehdyksestä. Jos koskaan, on filosofia Bergsonissa muuttunut »spesialiteetiksi». (Aika 10, 10-18) * * * * *
ellauri143.html on line 1670: Mahayana-buddhalaisuudessa historialliseen Buddhaan viitataan usein nimityksellä Śākyamuni (´Śākya-heimon viisas´) tai Śākyamuni-buddha. Sūtrissa hän kutsuu itseään ja muita buddhia usein nimityksellä Tathāgata (´näin tullut´ / ´näin mennyt´). Muita Buddhaan viittaavia nimityksiä ovat Bhagavat (´Mestari´, ´Herra´) ja Sugata (´Hyvin kulkenut´ eli ´Hyvin sä vedät´). Näillä mennään.
ellauri269.html on line 185: Loihtija (engl. evoker) on Dragonflight-lisäosassa ilmestynyt pelin kolmas sankarihahmoluokka. Se voi toimia joko pitkän kantaman taistelijana tai parantajana. He käyttävät uudenlaisia Empower-nimityksellä tunnettuja loitsuja. Loihtija aloittaa tasolla 58 (Shadowlandsissä tapahtuneen tasokaton laskemisen johdosta), mutta tarvitsee ennestään käytössä olevan hahmon, jonka kokemustaso on vähintään 50.
ellauri270.html on line 136: Kwai-joen myytti vaikenee toisesta mutta suuremmasta rakentajajoukosta. Työvoimana käytettiin myös Jaavalta pakolla haettuja työntekijöitä, joita kutsuttiin yksinkertaisesti nimityksellä ”romusha” (työläinen). Japanilaiset hakivat Jaavalta väkisin töihin kaiken kaikkiaan noin 10 miljoonaa ihmistä. 180 000 heistä lähetettiin Burman ja Siamin väliselle rautatietyömaalle.
ellauri326.html on line 494: "Kuinka te, hyvä herra, saatatte unohtaa kaiken säädyllisyyden ja kunnioituksen minun arvoani ja sukuani kohtaan ja loukata minua noin hävyttömällä nimityksellä?"
ellauri341.html on line 265: Kohtaamiaan riskeistä huolimatta Gregorian Bivolaru aloitti joogan opettamisen nimityksellä "psykosomaattinen alastonvoimistelu" 1970-luvun alussa eri paikoissa, kulttuuritaloissa ja opiskelijakeskuksissa, ja hän teki niin vuoteen 1981, jolloin suuri skandaali liittyen Transsendenttiseen edestakaiseen liikkeeseen Romaniassa tapahtui. Nuori Guru Maharaj Ji oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen nousta äitinsä hännän alta ja elää korkealla (huumeissa) sialla (lihan syöminen) seksin (Playboy-lehden itsetyydytys), huumeiden (marihuana), ja rock 'n rollin (erittäin kovaäänisesti!) kanssa(kalliit hifit), nopeita autoja ja hänen ikioma Pinball-koneensa. Tuolloin Ceausescu-hallinto pidätti ja vangitsi satoja tämän liikkeen harjoittajia syytettynä "epäilyttävästä mystiikasta, joka saattaa johtaa valtion horjuttamiseen", minkä jälkeen kaikki itämaiset henkiset käytännöt, mukaan lukien jooga ja kamppailulajit, kiellettiin.
ellauri382.html on line 191: Vanhat suomalaiset katsoivat huonoksi asiaksi, jos mainitsi turhaan karhun nimen. Karhu saattoi kuulla, tulla paikalle ja suuttua, kun huomasi, että oli kutsuttu turhaan. Niinpä venäläinen alkuperäinen nimi Medved onkin hävinnyt käytöstä ja korvautunut kiertonimityksellä "karhu", joka lienee viittaus sen karheaan turkkiin.
xxx/ellauri157.html on line 477: Martin Buberin Minä-Sinä-filosofia perustuu jaolle kahdenlaisiin maailmassa vallitseviin suhteisiin: Minä-Sinä ja Minä-Se. Näitä suhteita Buber kutsuu nimityksellä "perussanapari". Puhe perussanapareista viittaa suhteen kielelliseen perustaan: suhde syntyy kielessä ja elää siinä. Kieli on Buberille jotain subjektiivisuuden ylittävää, ja ”kieli ei ole ihmisessä, vaan ihminen kielessä”. (Buber, M., Die Schriften über das dialogische Prinzip, Heidelberg, 1954. 21:49). Perussanat määrittelevät ihmisen olemista, ja Buberin mukaan ihmisen maailma on kaksitahoinen tämän kommunikaation kaksitahoisuuden mukaisesti. Buberille ei myöskään ole minuutta irrallaan perussanojen määrittelemistä sosiaalisista suhteista: on vain perussanan Minä-Sinä Minä tai perussanan Minä-Se Minä.
xxx/ellauri404.html on line 130: Ottava rima, joka tunnetaan myös nimityksellä stanza, syntyi renessanssin ajan Italiassa, missä Ludovico Ariosto ja Torquato Tasso käyttivät sitä eeppisissä runoelmissaan. Myöhemmin runomuotoa suolsivat teoksissaan muun muassa Byron ja Goethe. Suomessa taitavia ottave rime -säkeitä ovat Eino Leinon ohella kirjoittaneet Otto Manninen ja Kaarlo Sarkia. Loppusointuista jambista pentametriä abababcc kaavalla. Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi nyytiä on kirjoitettu tällä mitalla.
12