ellauri042.html on line 563: Oliver Wolf Sacks (9. heinäkuuta 1933 Lontoo, Britannia – 30. elokuuta 2015 New York, Yhdysvallat) oli neurologian professori, joka tunnettiin tieteenalansa popularisoijana. Hän kirjoitti kliinisiä tapauskertomuksia helposti ymmärrettävällä, välillä lähes anekdoottimaisella tyylillä. Sacks osasi nähdä neurologiset oireet inhimillisessä valossa ja kirjoittaa niistä humoristisesti.
ellauri042.html on line 570: Vuonna 1965 Sacks nimitettiin Albert Einstein College of Medicinen kliinisen neurologian professoriksi. Tutkiessaan migreeniä hän tapasi New Yorkin Bronxissa olevassa Beth Abraham -sairaalassa potilaita, jotka olivat eläneet jo noin 40 vuotta täysin jähmettyneessä tilassa. He olivat selvinneet hengissä vuosina 1916–27 riehuneesta maailmanlaajuisesta unitautiepidemiasta (kyseessä oli ns. eurooppalainen unitauti eli encephalitis lethargica). Saatuaan migreenitutkimuksen valmiiksi Sacks omistautui tämän potilasryhmän tutkimiseen. Nekin oli varmaan varakkaita juutalaisia.
ellauri042.html on line 615: Tourette ja Riemastus oli Charcotin oppilaita. Ne vielä ymmärsi et ruumis ja sielu on sama asia. 1900-luku sit erotti neurologian ja psykiatrian. Vitun humanistit tunki filosofiasta samalle tontille sähläämään ja syntyi psykologia. Eno Kala koti-Suomessa. Nyt ollaan tässäkin asiassa palattu 1800-luvulle. Mielipuolet rauhoitetaan lääkkeillä.
ellauri072.html on line 227: Viktor Emil Frankl (26. maaliskuuta 1905 Wien – 2. syyskuuta 1997 Wien) oli itävaltalainen neurologi ja psykiatri, joka tunnetaan logoterapian perustajana. Hän toimi Wienin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa psykiatrian ja neurologian professorina 1930-luvulla. Hänen logoterapeuttista lähestymistapaansa kutsuttiin psykologian kolmanneksi wieniläiseksi koulukunnaksi Sigmund Freudin ja Alfred Adlerin jälkeen.
ellauri347.html on line 150: Ensinnäkin hän pääsi Kaliningradin yliopistoon opiskelemaan lääketiedettä, josta hän valmistui 19-vuotiaana. Hän valmistui neurologian ja psykiatrian tohtoriksi 22-vuotiaana. Hän rakasti valitsemaansa alaa ja osoitti sen sitoutumalla siihen loppuelämäkseen.
ellauri352.html on line 161: Antonio Damasio (s. 25. helmikuuta 1944, Lissabon) on portugalilais-amerikkalainen aivotutkija ja neurologi, joka toimi lähes 30 vuotta Iowan yliopiston neurologian laitoksen johtajana ja professorina. Tällä hetkellä hän on David Dornsife neurotieteen professori Etelä-Kalifornian yliopistossa, jossa hän johtaa USC:n Brain and Creativity -Instituuttia. Hän on tutkinut tietoisuutta, tunteita ja aivojen toimintaa. Damasion käsitys aivoista pohjautuu muun muassa hänen aivovaurioihinsa. Damasio sai Yrjö Reenpää -lohtupalkinnon Helsingissä vuonna 2000.
ellauri352.html on line 165: Kirjoittaja tekee aluksi laajan yhteenvedon neurologian tunteiden historiasta kuvaamalla ja tutkimalla Gagen tapausta, tapahtumaa, jossa pohjoisamerikkalainen nimeltä Phineas Gage sai otsalohkonsa kiinni rautakangolla koko XX vuosisadan toisen puoliskon ajan. Toisin kuin raamatun Pinehas, joka työnsi kangen nussijoiden läpitte. Tämän tapauksen jälkeen hän selvisi hengissä vain näön menetyksellä raudan osumasta kohdasta. Kautta tämän tapauksen kuvauksen Damásio havainnollistaa ja selventää hermoston ja sen makro- ja mikrorakenteiden toimintaa.
ellauri364.html on line 204: Nils Ragnar Eugene Antoni (1887-1968) oli ruotsalainen lääkäri, josta tuli lääketieteen tohtori ja neurologian apulaisprofessori Karolinska-instituutissa vuonna 1920 ollessaan vielä armeijassa pataljoonan lääkärinä. Hän toimi Morbyn sairaalan neuvonantajana vuodesta 1922 ja toimi Henrik Malmstenin hermostosairauksien professorina Tukholman Karolinska-instituutissa 1931-1954.
ellauri364.html on line 206: Nils Antonista, joka jäi eläkkeelle Karolinska-instituutin neurologian osastopäällikkönä vuonna 1954, ei ole saatavilla paljoa elämäkerrallista aineistoa, sillä hän oli varsin tylsä kaveri, ei läheskään niin mieltäkiinnittävä kuin ukulimainen kollegansa Verocay. Siitä ei löydy edes kuvaa netistä. Antoni kuului vanhaan neurologien koulukuntaan, joka piti neuroosilähtöisen neurologian tutkimuksesta ja hänen jäätyään eläkkeelle tämän ruotsalaisen neurologian aikakausi päättyi. Antoni kirjoitti myös kirjan Goethesta Många maskars man (monen madon mies).
xxx/ellauri388.html on line 219: Lääketieteellisten asiantuntijoiden joukossa, jotka ovat keskustelleet seksuaalisesta pidättymiskysymyksestä pitkään, ei todellakaan yleensä ole mahdollista löytää sellaisia ehdottomia mielipiteitä sen hyväksi, kuin mitä lainaan. Ei voi kuitenkaan olla epäilystäkään siitä, että suuri osa lääkäreistä, lukuun ottamatta merkittäviä ja arvostettuja auktoriteetteja, joutuessaan välinpitämättömästi kohtaamaan kysymyksen, onko seksuaalinen pidättyvyys vaaratonta, valitsee heti ilmeisen vähimmän vastustuksen tien ja vastaa: Kyllä. Vain harvoissa tapauksissa he eivät edes määrittele tätä myöntävää vastausta. Tätä suuntausta havainnollistaa erittäin hyvin tohtori Ludwig Jacobsohnin, Pietarin, tekemä kysely ("Die Sexuelle Enthaltsamkeit im Lichte der Medizin", St. Petersburger Medicinische Wochenschrift , 17. maaliskuuta 1907). Hän kirjoitti yli kahdellesadalle arvostetulle venäläiselle ja saksalaiselle fysiologian, neurologian, psykiatrian jne. professorille ja kysyi heiltä, pitävätkö he seksuaalista pidättymistä vaarattomana. Suurin osa ei vastannut mitään; yksitoista venäläistä ja 28 saksalaista vastasi, mutta neljä heistä vain sanoi, että "heillä ei ollut henkilökohtaista kokemusta" jne.; siellä oli siis jäljellä kolmekymmentäviisi. Näistä Bonnin E. Pflüger suhtautui skeptisesti kaiken pidättymispropagandan etuihin: "Jos kaikki maailman viranomaiset julistaisivat pidättymisen vaarattomuuden, sillä ei olisi mitään vaikutusta nuoriin. Täällä ovat pelissä mukana voimat, jotka murtavat kaiken esteitä."
10