ellauri024.html on line 433: Arska väsäsi pienen keltaisen kirjasen naurusta. Siinähän se on savolaisena mielestään asiantuntija. Vähän arveluttaa kuitenkin kun se sanoo et huumorissakin on huippuja ja laaxoja. Hyvää makua ja huonoa. Vittuako se sotkee tähän hyvää makua. Aina kun on huippu, joku putoaa, ja se naurattaa. Käyttää vielä tota ällöttävää moraalista me-muotoa. Puuttuu vaan "koko Suomi nauraa":
ellauri024.html on line 451: Se on tietty selvää ettei akateemiset vizit naurata kuin akateemikkoja. Pitää tuntea normi josta poiketaan. Mut ei se tee niiden naurusta jotenkin homeerisempaa. Samaa hohotusta se on kaikissa säädyissä. Kukin nauraa oman normikortistonsa suojista.
ellauri024.html on line 478: Arskan avausesimerkit koomisesta naurusta on jotenkin sikkejä. Leikki kaukana. Pääkallohan sieltä irvistää.
ellauri030.html on line 722: Kirkkoisät oli samoilla linjoilla, eipäs naureskella rivissä, sanoivat Ambrosius, Hieronymos, Basileios, Efraim ja Johannes Kultasuu yhdestä suusta. Basileios sanoi että "röhönauru niin että maha hyllyy ei sovi hyvin temperoidulle kirkkoisälle, se ei ole arvokasta." Tyhjän naurajat ovat vastuuttomia tyhjäntoimittajia tai pahansuopia. Kultasuu varoitti että naurusta seuraa rumia sanoja, rumista sanoista rumia tekoja, mätkintää ja haavoja, haavoista murhia. Paras siis lopettaa virnuilu ennenkuin kirkkoisät suuttuvat ja päitä alkaa putoilla.
ellauri030.html on line 738: Tää on tämmönen ylimielisyysteoria naurusta. Se jolle nauretaan alennetaan, ja se joka nauraa ylentyy siitä. Tää on tietysti pistänyt silmään tärkeilijöille, jotka huomaa naurettavuuden vaan kun ne joutuu ize naurunalaisix.
ellauri043.html on line 3827: Hilarion hihkuu riemusta. Ne pitelevät kylkiään naurusta.
ellauri048.html on line 476: Tässä tulee taas eteen toi genrehölmöys. Kaikkein tärkeintä on tietää onx tää komedia, tragedia, road movie vai mikä. Vitun väliä! Elämäkin on tragikoomista, tyylitöntä tieleffaa ilman juonta, ainaista lopun alkua. Musta sellainen leffa on hyvä josta turvelot leffarasistit ei edes tiedä mihin se pitää lokeroida. Se muistuttaa elämää. Koko jako tragediaan ja komediaan oli säätyrasismia. Tragedia on ylevää hengennostatusta yläluokalle ja komedia viihdettä alhaiselle rahvaalle. No nehän enemmän tarvizee helpotusta naurusta. Yläluokka naureskelee matkalla pankkiin. Tragediassa ne työntää jalkaa peiton alta kylmään ja vetää sen sitten nautinnollisesti takaisin. Katharsis jaa pöntön pohjalle. Olo tuntuu keveältä.
ellauri061.html on line 488: not how oft. Where be your gibes now? your Sun hauskat lohkaisut, jotka sai pöydän aina ulvomaan naurusta?
ellauri082.html on line 252: Elämmekö aina? (No emme tietysti, tyhmä kysymyskin. Eihän siitä muuten kannattaisi runoilla.) Kenties tietoisuus jatkuu kuoleman jälkeen? (Ken tosiaankin ties, muttei kertonut, oli kalpeana hiljaa vaan. Todennäköisesti ei.) En pelkää kuolemaa tällä elämäni hetkellä. (Joopa joo kun olen nuori, en fataalisti kipeä enkä hengenvaarassa.) Uskonko että olemme kaikki vangittuja hengellisiä olentoja? (No ei vitussa, me ollaan kaupungistuneita mezien miehiä, kieriskelemässä eläintarhan häkissä olkikupo jalkain välissä äänettömästä naurusta.) Ajattelenko että olemme ikuisia, ja vaan väliaikaisesti täällä ihmishahmossa? (Höpöhöpöä, pelkkää toiveajattelua. Meistä ei jää kuin multaa tai tuhkaläjä.) Puhuja Robert Frostin Pysähdys mezässä lumisena iltana, ja puhuja Emily Dickinsonin Kun en pysäyttänut kuolemalle eivät pelkää kuolemaa. (No sitähän ei sanota, vaikka aika tyynen rauhallisesti ne sen ottavat. Helppoahan se on runossa.) Kuolemaa voi pelottomasti kazella henkisenä, romanttisena ja kuonpuoleisena karkumatkana sielun orjuudesta ja tuskasta.
ellauri160.html on line 157: After three days in London he went to Paris, where he worked on a new collection of poetry, Canzoni (1911), panned by the Westminster Gazette as "affectation combined with pedantry". Ford Madox Ford kieriskeli lattialla naurusta kun Calzone oli niin puiseva.
ellauri171.html on line 72: Lopulta 90-vuotiaana Saara synnytti Iisakin Jumalan ihmeen kautta. Saaralta opimme, että Jumalan lupaukset toteutuvat aina ja hänen ajoituksensa on aina paras. Vanha hörhö. Tämä on toinen rooli raamatullisille naisille. Akka on kuin kuttukin, jonsei pahhoo tie ajattelloo kumminnii. Jumala pahastui Saaran naurusta ihan oikeesti. Jatka lukemista alta.
ellauri269.html on line 776: Hänen hankaluudestaan tuli hänen huumorin lähde. Spockin toiseus johti sarjan hauskimpiin hetkiin. Usein tietämättä naurusta, jota hän tuottaa vilpittömästi tarkoitetulla kommentilla tai kukkoisilla kulmakarvoilla, Spock antaa meidän nauraa hänelle kunnioittaen häntä edelleen. Se on huumorimerkki, joka on yksi borsht-vyöhykkeen peruskauraa: keltanokan yritys tunkeutua korkeaan ampiaisten yhteiskuntaan.
ellauri326.html on line 180: Huolimatta romaanin geopoliittisesta ankkuroinnista toista maailmansotaa edeltävään aikakauteen, Karel Capekin viesti on edelleen ajankohtainen. Salamanterien sota ei ole moralisoiva romaani. Ei koskaan kirjoiteta tai ehdoteta: "tämä odottaa sinua", vaan tulemme ulos huutaen naurusta, vaikka silmämme pyörivät päässämme! Se on romaani, jossa fantasia, fantasia ja huumori hierovat harteillaan kauhua ja poliittisia uutisia.
ellauri408.html on line 96: Mitä puolustuskyvyttömälle maan alla sitten tapahtuisi? Demonien naurusta sammuttava loukkaus, heidän sanansa, pilkkaavat pelinsä, hidas ja julma loukkaus, joka saisi katsomaan alas, saisi otsan punastumaan. Hiukset, joiden aallot ovat hajallaan ja tahraantuneita, Värittömät siivet, ruskeat käsivarret, likainen kaulus, vaaleampi otsa, merkitty tuntemattomilla jalkineilla, huunpuremat. Otsojen joukossa rauhalliset asukkaat pilvet, silmät, joiden punoitus osoittaa, että he ovat itkeneet, ja jalat mustina ruttotulesta?
ellauri411.html on line 72: Tällä etäisyydellä myrkky iskee hullujen äärellä, mutta loppujen lopuksi hän oli ollut peloton ottamaan heidät vastaan, pilkannut ja nokkelasti  kyennyt saamaan huoneet keinumaan naurusta. "En usko, että kukaan on koskaan saanut minua nauramaan enemmän kuin hän noina aikoina", kirjoitti Leonard Woolf omaelämäkerrassaan. "Hänen naamiomaisilla kasvoilla ei näkynyt hymyn häivettä, tarinan poikkeuksellista hauskuutta lisäsivät supistavan nokkeluuden välähdykset." Kukaan ei tarvitse olla henkilökohtaisesti tutustunut Blooms Berriesiin (kuten Mansfield niitä kutsui) aistiakseen, että siellä on niistä piirretty melko teräviä karikatyyrejä. Ei ihme, että Woolf heitti Blissin lattialle lukiessaan sitä. Mansfield oli selvästikin varteenotettava voima. Mansfield kuoli 34-vuotiaana tubiin; Woolf oli tuolloin 40-vuotias ja oli vasta julkaissut Jacobin huoneen, ensimmäisen romaaneistaan, joka irtautui perinteestä.
ellauri445.html on line 399: Muun muassa "Lankeus" on yritys selittää, miten ihmiskunta voi olla kykenevä sellaiseen pahuuteen kuin shoah ja Ciudad Mexico. Menestynyt Clamens masentuu kun se jättää auttamatta kanavaan loikannutta naikkosta ja mätkimättä valoihin juuttunutta mopedistia. Näin ollen Clamens päättelee, että koko hänen elämänsä kului itse asiassa etsien kunnioitusta, tunnustusta ja valtaa muihin. Tämän tajuttuaan hän ei enää pysty elämään kuten ennen. Nostettuaan hattua sokealle miehelle hän alkaa nähdä itsensä kaksinaamaisena ja tekopyhänä. No onpa traagista. As a result, he comes to see himself as duplicitous and hypocritical. What a laugh. Who cares, the blind guy doesn't. Älä välitä toisten naurusta, naura sinäkin.
xxx/ellauri124.html on line 253: Pääkallo tarkoittaa kirjaimellisesti nauruun kuolemista: ”I’m dead”. Suomeksi: kuolen naurusta.
xxx/ellauri177.html on line 152: No juu! Abbe Mouret muisti yhtäkkiä. Kuume, josta hän kärsi nyt, oli saavuttanut hänet Désiréen navetassa, vastapäätä vielä munivia kuumia kanoja ja kaneja, jotka repivät hiuksia mahastaan. Sitten hengityksen tunne hänen niskassaan oli niin selvä, että hän kääntyi vihdoin katsomaan, kuka häntä näin kaulasta otti. Ja hän muisti Albinen hyppäävän ulos Paradousta oven paiskattaessa lumotun puutarhan ilmettä; hän muisti hänen laukkaavan pitkin loputonta seinää, seuraten avoautoa sen juoksemassa, heittäen koivunlehtiä tuuleen kuin monta suudelmaa; hän muisti vieläkin hänet hämärässä nauramassa veli Archangiaksen kirosanoille, hänen hameensa laskeutuivat tielle, kuin pieni pölysavu, jonka iltailma kääritteli. Hän oli kuusitoista; hän oli outo, hänen melko pitkät kasvonsa haisi raikkaalta ilmalta, ruoholta, maalta. Ja hänellä oli niin tarkka muisti hänestä, että hän näki naarmun yhdessä hänen notkeista ranteistaan, vaaleanpunaisen valkoisessa ihossa. Miksi hän nauroi niin katsoessaan häntä sinisillä silmillään? Hän oli liimaantunut kiinni tämän nauruun, kuin ääniaaltoon, joka kaikui kaikkialla hänen lihaansa vasten; hän hengitti sitä sisään, hän kuuli sen värähtelevän sisällään. Kyllä, kaikki hänen tuskansa tuli siitä naurusta, jonka hän oli juonut. Sanalla sanoen, Sergeä panetti!
xxx/ellauri199.html on line 422:

Silloin suumme täyttyi naurusta ja kielemme riemusta.
xxx/ellauri268.html on line 408: Olimme alkaneet kokkailla ulkona liukkaina kasteesta ja naurusta,
20