ellauri014.html on line 521: Alaviitteessä R. väittää että Platon on rakastavaisten filosofi, muut ei voi sitä sietää. Hmh. Miten niin sehän oli homo? Aika sietämätön selittäjä Plato on, ja huumoriton myös. Ei se sietänyt runouttakaan. Mut niin on Rusakkokin, naurattaa enintään tahatta, kuten lajitoverinsa Kani. Ehkä rakkaus on vähän niinkuin uskonto, liian vakava asia naurettavaksi, niille jotka on jo uskossa. Idealisti ei voi sietää realistia, eikä toisinpäin.
ellauri112.html on line 182: RENAN JA BERGSON (1916) Omituisuus Ranskan henkisessä elämässä ovat sen muotifilosofit. Sellainen oli aikoinaan erikoisessa määrässä Voltaire. Sellainen oli toisen keisarikunnan kukistumisen jälkeen Ernest Renan, ja sellainen on meidän päivinämme Henri Bergson. Saksassa ei mitään vastaavaa ole. Tosin sekä Kantilla että Hegelillä aikoinaan oli tavaton auktoriteetti, ja varsinkin edellinen, »der Weltzermalmer» (Heine), nautti pääteostensa ilmestymisen jälkeen jakamatonta kunnioitusta. Mutta tuohonpa platooniseen kunnioitukseen Kantin ja suuren saksalaisen yleisön lähestyminen pysähtyikin; Kant, niinkuin myös Hegel, on luoksepääsemätön muille kuin niille, jotka erikoisesti opettelevat kaikki tarvittavat taikasanat. Ainoa saksalaisista filosofeista, joka on koko kansansa nimessä puhunut, on Fichte, mutta hänenkin filosofiansa on luonteeltaan esoteerinen. Friedrich Paulsen -vainaja kertoo, mitenkä hänelle eräs virkakumppani kerskasi saksalaisen filosofian vaikeatajuisuudella, lukien tämän sille ansioksi! Tämä saksalainen »ansio» on Ranskassa vioista pahin. Mitä ranskalainen tieteellinen kirjailija ennen muuta koettaa välttää, on »le pédantisme», sillä tämä tekisi hänet ainoastaan naurettavaksi. Ranskalaiset tieteilijät ovat suuremmassa määrässä kuin saksalaiset »kirjailijoita»; he kääntyvät paljon suuremmassa määrässä laajan sivistyneen yleisön puoleen, he koettavat paljon enemmän peittää käyttelemäänsä tieteellistä koneistoa näkymättömiin, panevat enemmän painoa ajatustensa muodolliseen ilmaisuun. Sivistynyt ranskalainen on vakuutettu siitä, että »kaiken voi sanoa hyvin kirjailijain yksinkertaisella ja täsmällisellä tyylillä, että uudet ilmaisutavat, räikeät kuvat johtuvat aina sopimattomasta vaateliaisuudesta tai todellisten rikkauksiemme tuntemattomuudesta» (E. Renan & Henriette Renan, Lettres intimes, s. 33).[5] Lukiessamme Bergsonin samaan ryhmään kuin Voltairen ja Renanin on tosin huomattava, että edellinen merkitykseltään ei suinkaan kohoa jälkimäisten tasalle. Jos voi sanoa että 18. vuosisata ruumiillistui Voltairessa, on taas Renanissa edustettuina muutamia niistä piirteistä, joita pidetään viime vuosisadalle olennaisina. Näiden tyypillisten, ikäänkuin historiallisesti välttämättömien mentaliteettien rinnalla jää Bergson paljon satunnaisemmaksi ilmiöksi. Senlisäksi on hän enemmän ammattifilosofi kuin edelliset.
ellauri222.html on line 1088: Hänen kuvansa selkenee. Hän elää aidossa ilossa. Jopa hänen kärsimyksensä muuttuvat iloksi jos ne ovat aitoja, ei edes vaellus vieroita häntä hänestä itsestään, ei edes suurten sosiaalisten ilveilyjen ja huiputusten tarvitse tehdä häntä naurettavaksi, ei toistuvien pettymystenkään tarvize tukahduttaa hänen rakkauttaan. Kuolema ei ole hänelle pelottava jos elämä ei ole sitä ollut. Syleillessään muita aitoja ihmisiä hän lakkaa pelkäämästä nopeita muutoksia ja elämän lyhyyttä. Eikä tämä ole kuvittelua, Clem, sillä koko elämäni todistaa sen. "
ellauri345.html on line 79: Tämä on jo täydellistä valmistautumista sille tärkeydelle, joka myöhemmin kehittyi naurettavaksi, jolla hän pitää päiväkirjoja ja muistiinpanoja korkeimmalla kunnioituksella ja jolla hän tarkastelee kaikkia surkeimpia asioita säälittävän viisauden ilmeillä.
xxx/ellauri170.html on line 327: Paisuta asia naurettavaksi hyperbolaksi, jota kukaan ei voisi ottaa vakavasti
5