Hän toimi kuvataiteiden professorina Taideteollisen korkeakoulun visuaalisen kulttuurin osastolla (eli Aalto-yliopiston Taiteen laitoksella) viisivuotiskauden 2008–2013.
Kissoja tappamalla pääsi Teemu istuximaan tovin näkyvillä oppituolissa. Mäki haluun näkyy! Raaistunut runkkari. Kylä lähtee. Onkohan se sukua Timo Mäkiselle.
Silloin iso varjo, luonnollista varjoa hienoisempi, muita varjoja koristuxena sen helmoissa, näkyy maassa.
Komppania seis! kaze oikeaan päin: lännestä näkyy nousevan hurjia pölypilviä.
Kadut tyhjenee vilauxessa, pian näkyy pelkkiä pötkiviä jalkoja.
Pilarit, korkeuttaan puolixi pimeyteen häipyvät, reunustavat rivissä pöytiä jotka jatkuvat horisonttiin, missä näkyy kerrostuvan valoudussa portaikkoja, kaarikäytävien jonoja, kolosseja, torneja ja epämääräsen reunakiveyxen takana palazeja, korkeampia kuin seetripuut, suuria rakennusmassoja mustempina pimeää.
Alaoxien alla siellä täällä näkyy sukupuuttoon kuolleen lehmäantiloopin sarvet, tai normiantiloopin kirkkaat silmät; siellä kykkii papukaijoja, lepattelee perhosia, vetelehtii sisiliskoja, pörisee kärpäsiä; ja hiljaisuuden keskellä kuuluu elämisen syvällinen syke. Todellakin, ison kumipuun onteloissa näkyy ihmisenkorkuinen luonnollinen luola.
Siis tää ON kuu! Eikös paavi Clemens kirjottanu et se vangittiin torniin? 300 henkeä tuli piirittään tornia; ja jokaisessa murhaajattaressa näkyy samalla kuu, - vaik maailmassa on vaan 1 kuu, ja 1 Ennoia! Kaikki ne näyttää samalta, kuin apinat!! Jumalan sieraimesta kasvaa lootuxenvarsi, ja sen teriöstä näkyy toinen kolmikasvoinen jumala.
Jono pilviä leikkaa sen keskikorkeudella; ja päällä näkyy toinen vuori, valtava, ihan vihreä, jota risteävät epäsäännöttömästi laaxot, ja sen huipulla laakerimezässä, on kultakattoinen pronssinen palazi jonka pylväänpäät on norsunluuta.
ellauri043.html on line 667:
ellauri043.html on line 724:
ellauri043.html on line 2517:
ellauri043.html on line 2539:
ellauri043.html on line 2735:
ellauri043.html on line 3909:
ellauri043.html on line 4444: Jellonat heilimöi sen olkapäillä; etelän hetelmiä, kukkia ja tähtiä risteilee sen rinnuxilla; alempana levittäytyy kolme riviä tissejä; ja vazasta jalkoihin asti sitä puristaa ahdas korsetti, josta lähtee puolivartalokuvina hirviä,aarnikotkia (eli vaakalintuja eli griippejä) ja mehiläisiä. Se näkyy koska siihen antaa valjua valoa sen pään takana oleva hopeakiekko, pyöreä kuin kuu.
ellauri043.html on line 4521: Ne raottaa peittoa; sieltä näkyy pikkukivillä päällystetty aski.
ellauri043.html on line 4715: Kaikki häipyy — ja koppi, kivet, ja risti näkyy taas.
ellauri043.html on line 4914:
ellauri043.html on line 5377: Ne on väsähtäneet! Niillä on kylmä! lumi painaa niiden karhunnahkoja, ja niiden jalat näkyy niiden tallukoiden repeämistä. Ne itkevät preerioita, missä ruohokummuilla ne veti henkeä taistelun lomassa, pitkät laivat joiden kokat särkivät jäävuoria, ja niiden patiinit joita ne käytti seurataxeen napapiiriä, kantaen käsivarsillaan koko taivaanvahvuutta joka kääntyi niiden mukana.
ellauri045.html on line 312: Jotain samaa niiltä näkyy naamasta, lakkasivat saamasta.
ellauri045.html on line 481: Jeseninin ensimmäinen runokokoelma Radunitsa julkaistiin vuonna 1916. Hyvärinen on kääntänyt myös Jesenin julkaisemattomia nuoruudenrunoja. Varhaisrunoissa vaelletaan ikonien ja musikkojen maaseudulla. On sarastusta, elollistettua luontoa ja tyttöjä. Kansanrunouden vaikutus näkyy: runoista löytyvää satujen sipulikirkko-Venäjää ei ole koskaan ollut.
ellauri045.html on line 485: Jesenin kasvoi isoisänsä, uskonnollisen myllärin perheessä, ja ortodoksinen usko näkyy hänen runoudessaan. Ehkä uskonnosta kumpuavat varhaisrunouden haltioituneen myönteiset kuvat, jossa runon puhuja syleilee maailmaa puhkuen suvaitsevaisuutta. Runojen yksinkertaisen elämän propagoinnilla on kulttuurista merkitystä, mutta huokaileva nostalgia turvallisen pysyvään maaseutuun on lähinnä surkuhupaisaa.
ellauri049.html on line 140: Kailas kävi koulunsa Heinolassa ja pääsi ylioppilaaksi Heinolan keskikoulun jatkoluokilta keväällä 1920. Hän oli kirjoilla Helsingin yliopistossa vuosina 1920–1926 mutta suoritti vain hajanaisia opintoja estetiikasta ja nykyiskansain kirjallisuudesta. Kailas osallistui vuoden 1919 Aunuksen retkeen, jossa hänen edellinen homopetterinsä Bruno Schildt sai surmansa. Kailaan tämän vuoksi tuntema syyllisyys näkyy novellissa Bruuno on kuollut. Heinola on Sysmän pääkaupunki. Aunuxen retki oli paska reissu, kansanmurhayritys. AKS jatkoi samoissa merkeissä. Matti Kuusi näytti Eino Kailalle AKS:n merkkiä. Kaila säikähti. "Mauno Mannisen leuhkiva sävy alkoi käydä karvoilleni. Kun hän von oben herab ryhtyi halveeramaan Uuno Kailaan infantiilia lyriikkaa, minä ärähdin. Siteerasin jonkin mielestäni vammattoman säkeistön ja tiedustelin, mikä siinä oli infantiilia. - Kailaan runoushan oli sublimoitua onaniaa! puuskahti Mauno. - Eihän kukaan voi ottaa vakavasti runoilijaa, joka tuntee syyllisyyttä onaniasta!" Kuusi puolustamaan Kailasta ja onaniaa. Kuulijat loivat merkizeviä kazeita toisiinsa. Matti Kuusi ja Eino Kaila oli norsseja. Kaxi vanhaa runkkaria raakkumassa fasismin aidalla. L. Arvi Poijärvi ja Aulis Ojajärvi pyöri samoissa piireissä. Kuusen Ohareissa on pientä jälkipyykin makua. Matti tekee ohareita aseveljille. Kieltää uskon kolmasti kuin apostoli Pietari.
ellauri049.html on line 1025: Jotain auttamattoman vanhanaikaista tässä on. Jenkkisota ei enää vaadi näin paljon matkustusta. Urhea voi olla kotona Pentagonissa etänä, tappaa notmiitä isoäitipommeilla ja miehittämättömillä lennokeilla siellä jossakin Keski-Aasiassa. Tuloxet näkyy ruudussa pylväsdiagrammeina kuin koronasta. Hei me ollaan joholla! Kazokaa näitä lukuja!
ellauri049.html on line 1060: Olisi luonnollisesti epäasiallista ja täysin aiheetontakin pohtia kysymystä, oliko Emilie Björkstén tämän suuren ja syvän, miehisen ritarillisen rakkauden arvoinen. Oli hänessä runsaasti sitä naisellisuuden ja nuoruuden irrationaalista viehätystä, joka täysin määrin riittää selittämään Runebergin kiintymyxen. Hänen omat runokokokeilunsa, vaikka ne ovatkin ilman varsinaista esteettistä arvoa, eivät millään tavoin puhu häntä vastaan ihmisenä ja naisena, joskin ne ehkä osoittavat, että luonto hänessä oli tullut liiankin tietoisexi izestään. Niinpä hän on ize hieman narkissosmaisesti tarkastellut omaa kuvaansa kirjoittaessan "Den nyckfulla"-runonsa säkeet. On kuitenkin muistettava, ettei Runeberg ymmärrettävistä syistä voinut antaa tunteilleen yhtä välitöntä julkista ilmaisua kuin Emilie. Mix vitussa? Hemmetin setämiehet, ihan samanlaisia kuin jamaikalaisen sokeriplantaasin orjanomistajaäijät, välillä bylsitään nättejä orjatyttöjä, välillä annetaan ruoskan soida. Koskenniemestäkin näkyy selvästi, että kristus on vaan globalisaation emoji kristillisyyden kyljessä, pääasia on länsimainen luottoluokitus.
ellauri049.html on line 1070: P.P.P.S. VAK:n läpipaskamaisuus näkyy upeasti seuraavassa sivukuvassa, jossa se argumentoi, että jos haluaa motivoida nuorille joutumista tykinruuaxi, kannattaa olla liikaa hehkuttamatta niiden menetettyjä senssejä. Paras jättää nuoret vainajat vaan maininnalle ja keskittyä ylistämään hopeaselkiä. Tuntematon sotilas on ainoa takuulla laariin sontimaton tutilas. Ainoa hyvä intiaani on kuollut intiaani.
ellauri051.html on line 313: Vasen oikee, nosta koipee, sieltä näkyy Markku Soikkeli
ellauri051.html on line 321: Soikkeli näkyy olevan lojaaleja uuskritiikkimiehiä. Lisänaula Markun arkkuun on että se pitää Slimenonista: "kolmas kirja on Simenonin suomennetut muistelmat (yksi niistä) ja sitä olen lueksinut sieltä täältä. Mitään avaimia sen äijäjäpityksestä ei saa Simenonin taiteen ymmärtämiseen." Tämän käsitys on helposti osoitettavissa vääräxi, kuten olen tehnyt toisaalla.
ellauri052.html on line 334: Böhme oli luterilainen suutari, joka asui ja työskenteli synnyinkaupungissaan Görlitzissä Itä-Saksassa. Hänellä oli nuoruudessaan mystisiä näkyjä ja kokemuksia, jotka huipentuivat vuonna 1600 näkyyn. Näky tuli hänen kertomansa mukaan valokeilassa, joka paljasti maailman hengellisen rakenteen ja hyvän ja pahan välisen suhteen. Kymmenen vuotta myöhemmin tullut toinen näky kirvoitti Böhmen kirjoittamaan ja julkaisemaan useita esseitä, joissa näkyy Paracelsuksen ja muiden uusplatonistien ja alkemistien vaikutus. Böhme pysyy kuitenkin lujasti kiinni kristillisessä perinteessä.
ellauri053.html on line 278: Vaikka A. Kinnunen ymmärtää olla varovainen, ei lankee mauttomuuxiin niinkuin mä, silti näkyy aika selvästi, ettei se järin arvostanut tätä Puovon piirrettä, siis tätä hybristä. Hybris on suuruudenhulluutta, mut se on myös narsismia: tyyppi kazoo izeänsä peilistä ja miettii miltähän sen perse mahtaa näyttää muiden silmissä. Näyttääx mun puo isolta takaapäin? Kyllä se näytti. Tätä on paljon Puovon runoissa, kuten A. Kinnuselta selviää:
ellauri055.html on line 1384: Ja millainen ihana johdanto tähän korkeaan poutakauteen hänellä, Eelixellä on ollut. Koko Lyyli-vaihe näkyy kuin jostain mezien takaa suunnattoman mielenkiintoisena ja alkuperäisenä, hän näkee sen jo muuttuneena paikakunnan tulevien ihmispolvien kansankertomuxexi. Kuinka Malkamäen kauniilla pojalla oli täällä Malkamäessä sen- ja sellaiset vaiheet. Mutta Korkeessa oli tytär tummasilmä, joka synnytti hänelle lapsen ... Eelis eli jo vallan siinä kaukaisessa tulevassa ajassa, ja sixi häntä ihanasti hurmasi ajatus siitä, että Kokeen tytär saa lapsen ... tragiikka on aina hienointa nautittavaa ...
ellauri058.html on line 38: Rauhanhierojien joukkoon näkyy livahtaneen muutamia naisia. Kai nyt sentään ymmärsivät vaieta seurakunnassa. Tätä ongelmaa ei ole Wilhon rauhanjunassa.
ellauri058.html on line 45: Tarton rauhassa oli bolshevikit altavastaajina. Suomi sai hyvät ehdot, kuten näkyy kartasta. Nykyinen suomineito on Tarton karttaan nähden aika vammanen. Tää on suomalaisia pannut näpästen vuosikymmenet. Mut turha napista kun on piipunrassi, ei reviiriä voi laajentaa ellei ole habaa. Suutari tiesi mitä teki kun pieri Suomenlahden pohjukkaan suurkaupungin. Siitä lähin on suomipoika ollut venäläisen kiusallinen mökkinaapuri.
ellauri058.html on line 771: Meleagros kirjoitti lukuisia omia epigrammeja eri tyylilajeissa: kuvailevia, muistelevia ja eroottisia. Lisäksi hän kirjoitti filosofisia esseitä, joista on säilynyt jälkipolville vain kaksi mainintaa. Hänet mainitaan kyynikkona, ja kyynisyys filosofisena käsitteenä näkyy myös hänen runoissaan.
ellauri061.html on line 1338: Kumpi on läskempi Soini vai Jari. Tuo kärpäsjuttu vertaus on sitäpaitsi niin vanha vitsi että sitä käytettiin jo 70-luvulla, ei se toimi enää. Aika moni näkyy pitävän Tervon kirjoista ja kolumneista eli se siitä. Sipilästäkin pitää yli puolet Suomen kansasta. Heidän mielestään hän on hyvä pääministeri. joo, se on semmonen homma että tääläki nuo tervon arvostelijat ovat itte surkeita pummeja. tuskinpa nuila on milijoonaa rahhaa ja luksusasunto mutta tervolapa on.
ellauri062.html on line 362: Jake laittaa musliminuoret susilauman tavoin jahtaamaan kauhuissaan pakenevaa vähäpukeista blondia (s.136) Tissiliivit näkyy. Onx tää nyt jotain satiiria vai? Vai ihan oikeata xenofobiaa? Tässä se just on, ei tiedä kannustaako Jake juniorileijonia vai susijengiä. Vai ihan vaanko Jakea. Onko Jakessa vähän märkää Clint Eastwoodia? Ei niinkään ulkoa kuin kallon sisäpuolelta, jotain sisäpoliittista sielunveljeä. Clint on limainen libertariaani, vapaa pyssymies. Clint sanoo videolla jep. Sille tuli puheripuli. Clintistä lisää albumissa 284.
ellauri062.html on line 716: Hienostunut Teuvo Hakkarainen siteeraa lähtiessään Rimbaudin bateau ivreä, juoppolauttaa. Helppohan tämmösiä viiteaparaatteja on väsätä kun käyttää googlea. Hakukoneen vaikutus näkyy myös ristisanoissa joissa voi käyttää lähes mielivaltaista merkkijonoa, aina löytyy googlesta joku selitys.
ellauri062.html on line 885: Titurelin paariat ovat katafalkilla Aortan rollaattorin lähellä. Parsifal lähestyy Aorttaa hiljaa takaapäin ja koittaa "sieltä" "keihään" kärjellä. Reikä umpeutuu. Parsifal paljastaa "Graalin", se näkyy läpi mutta pitää lämpimän. Kundry katsoo kiitollisena Parsifaliin ja hajoaa. Tässä ei ole kyllä mitään järkeä. Mutta selkeesti tässä on sellasta sankarit sukkahousuissa NMKY-henkeä. Kundry on pelkkää hämäystä.
ellauri063.html on line 257: Aina tietysti voi imarrella izeään sankaritarinoilla "tinkimättömästä toisinajattelijasta", mutta älä kuvittele että sellainen feikkishow menisi täydestä kehenkään muuhun kuin sinuun izeesi. Päinvastoin: halveximme sinua sixi että vaihdat koko ajan puolta tuulen suunnan mukaan, selittelet naurettavasti aiempia möläytyxiäsi. Lyhyesti sanoen olet surkuteltava tapaus. Kazo peiliin :trollface: sieltä näkyy toinen :trollface: vertically flipped.
ellauri063.html on line 345: Kooperatiivisessa peliteoriassa pelaajia edustavat tiimit, joista yxityiset pelaajat voivat tarvittaessa livetä. Se että johtavalla tiimillä tai sen influensserilla on jotain vastuuta, tarkottaa vaan että jos tiimi ei riittävästi palvele tiimin jäsenten mieskohtaisia etuja, ne äänestävät jaloillaan ja siirtyy toiseen tiimiin, ja johtavasta tiimistä ja sen pomokärpäsestä tulee säälittävä häviäjä. Alan papereita on kiehtovahko lukea, etenkin siltä kantilta että minkälaisiin tasapainokäsitteisiin tutkijat on päätyneet. Niissä näkyy tän apinaköörin perimmäinen izekkyys. Samoilla linjoilla mennään kuin hyvässä kirjassa: sille jolla on sille annetaan, ja siltä jolla ei ole mitään otetaan sekin tyhjä pois. Täähän ei oo muuta kuin koronkorkolaskun kaava, kasvuräjähdys. Ei siihen tarvi mitään moraalia sotkea. Puhdasta determinismiä se on.
ellauri064.html on line 364: Moi! Mä olen Marko Suomi! Antti Arnkil, kuka sä oikeen oot? Mä oon 1/2v Siltalassa ja kirjotan esseekirjoja friinä. 9-10 esseetä kirjallisuudesta ym sälästä per nide. Käsiapulainenkin oli kustannustoimittaja. Kässärien lukemista ja niiden kommentointia. Väärennän Komentajan allekirjoituxia. Omia kirjailijoita. Arnkililla on Juotikas, Harri Haanpäällä Pervo. Siin pääsee vaikuttaa aika paljon. Ateljeekriitikkona ja muusana. Mäkin kyllä paransin Juotikkaan MS-kasaa, ainakin oleellisesti ohensin. Kirjailijat jotka näkyy myyvät. Jaakko ei valitettavasti ole kovin näyttävä. Sen kirjat on niin paxuja ettei niitä saada edes kirjakaupan hyllylle. Ja se tuppaa piileskelemään ujona jossain kirjakasan takana. Psykologin otetta siinä tarvitaan. Joskus isän apua. Isä tulee antaa isän kädestä. Touko ja Alexi lähti Södikasta 2008 eli lamavuotena. Oiskohan ne joutuneet pihalle? Arnkil on aktiivinen twitterissä. Se on raakaa työtä. Lukeminen ei koukuta. Netflix vie mennessään. Se on aistillista, ei aivohommaa. Teemu Mäki on jättimäinen paska, se on se runkkari ja kissantappaja. Mitä on essee? Se on tarina joka ei ole fiktiivinen. Oliko H.K.Riikonen samaa mieltä? Entä Antti Nylen? Entä Pentti Linkola? Hienoja textejä. Vahvoja arvoja. Nylen kuuluu olevan vegaani. Jos Linkola ei oliskaan ekofasisti, se olisi iso pettymys. Onko ne tietokirjoja vai kaunoa? Kaunoa. Muttei fiktiota. Fiction, but not fiction. Oravat puhuvat ristiin, eikö teistäkin? Okei! Aivan!
ellauri065.html on line 103: Karkotettujen muistomerkki, jossa näkyy Itä-Preussin, Danzigin, Länsi-Preussin, Pommerin, Brandenburgin ( Itä-Brandenburgin ), Sleesian, Ylä-Sleesian ja (alun perin Itävallan ) Sudetenin vaakuna . Posen ei sisälly hintaan. Historiallisesti näitä vaakunaa ei ollut kaikkia samanaikaisesti.
ellauri065.html on line 609: Ehkä osa kirjoittajien katkeruudesta vasemmistoa kohtaan selittyy sillä, että he ovat kääntäneet vasemmistolaiset takkinsa. Timo Hännikäinen oli nuorena mielenosoituksissa marssiva anarkisti, Joonas Konstig oli omien sanojensa mukaan McDonald’sin seinään kuseva antikapitalisti ja Marko Hamilo puolusti homojen oikeuksia. Heidän teksteissään näkyy kauna omaa menneisyyttä kohtaan.
ellauri065.html on line 611: Erikoisin väite kirjassa on näkemys siitä, että konservatiiveilla olisi Suomessa jotenkin vaikeaa. Kirjoittajat väittävät, että konservatiiviset (suomeksi sanottuna äärioikeistolaiset) ajatukset olisivat kiellettyjä, ja käsitys näkyy myös kirjan nimessä. Kuitenkin useimmat kirjan kirjoittajista ovat näkyviä kulttuurikeskustelijoita, joilla ei ole vaikeuksia saada sanomaansa julkisuuteen.
ellauri065.html on line 693: Jälkikäteen ajatellen Jaakko tahtoo konstruoida tän läjän ikäänkuin räjäytyskuvaxi josta näkyy koko homman rakenne. Ei tässä rakeisessa kuvassa ole mitään uutta ihmeteltävää. Hajaantukaa. Räjähtäneen pään aivopieruja. Syvävaltiossa ei kukaan kuule huutoasi. Tää oli kyllä erittäinkin syvältä. NO NE NYT KAI SENTÄÄN OLI NE KUULUISAT VIIMEISET SANAT. Ei hemmetti, vielä painopaikka, www.siltalapublishing.com ja numeroita. Piste.
ellauri072.html on line 379: Mikko Myrskylä on syntynyt 1978, se on siis 42-vuotias. Onko sillä perettä? Ehkä ei, kunse viuhuu ympäriinsä maailmalla kertomassa, kunka onnellista on lapsettoman elämä. Onkohan se ize homofiili? Ei-binaarinen henkilö? Sukupuoleton liukulukuko? Parta sillä ainakin on siivoton. Jotain inselimäistä sen pärstästä on lukevinaan. Toisaalta yhdessä valokuvassa näkyy jonkun muun aika paxut sääret sohvalla villasukissa, ja yxi lausunto antaa sivumennen ymmärtää että se on ize nuori eli vanha isukki. Anaaliaukon näköiset nörtit usein pääsee naimisiin vasta keräilyerissä.
ellauri073.html on line 244: “Pendelinä?” Tarkoitako "roikkumassa?” Tämmöinen sanakirjasanojen ylikäyttely on kansantauti Wallun kirjoitelmissa: haeskellaan koko ajan hämäriä sanoja, joita meikäläinen saa sitten hakea sanakirjoista, vaan että näyttäis fixummalta ja saisi lukijan tuntemaan izensä epävarmaxi. Ei kukaan käytä sanaa "pendelinä" arkikeskustelussa, eikä tämmösessä puheradioselostuxessa ole mitään syytä tiputella tollasia. Se on siellä yhdestä ja vaan yhdestä syystä: siitä näkyy kuinka iso sanavarasto Wallabylla on, ja kuinka pieni Mattilla. (Myös sanavarasto.) “Oi vau, onpa Wallu hyvä kirjoittaja. Siis tiedäzä, mun piti kazoa sen käyttämä sana sanakirjasta!” Loppu virkkeestä on yhtä hankala, kun Wallu näyttää ymmärtävänsä radiolähetysten tekniikan alkeita, ja vähän tollasta alkusointua heitettynä mausteexi, kuin Dr.Seuss pössyttämässä salviaa. (Tossakin oli alkusointu, huomaatteko? Seuss - salvia! Osataan me muutkin, muttei vaan viizitä.)
ellauri077.html on line 634: No niin! Mä muuten huomaan et mä suhtaudun tunteenomaisesti myös asiatexteihin. Just six mä haluun tietää mahd paljon romskun kirjoittajasta, koska se on kuiteskin kirjan tärkein henkilö. Se on se joka loppuviimein puhuu mulle. Se tykkäänxmä jostain kirjasta on sen funktio, tuntuuko sen kirjoittaja mukavalta tyypiltä. Ja usko pois, se näkyy kyllä kirjastakin, elämä-ja-teos on vaan lisäevidenssiä.
ellauri080.html on line 947: Jörö on toinen 1/7 Lumikin knääpiöistä. Saavuttuaan heidän kotiinsa, kaikki paizi hän välittömästi hyväxyivät hiänet vieraaxeen ja armollisesti toivottivat hiänet tervetulleexi. Jörö kuitenkin on tyytymätön siihen mikä hänestä tuntui epämukavuudelta. Hän oli äärimmäisen kylmä Lumikille, kuten näkyy videoklipistä (ei näy), ja otti paljon enemmän aikaa kuin kukaan muu hyväxyäxeen hiänet ystäväxi. Lumikin pusu päälaelle tuntui kyllä housuissa oudon hyvältä. Ujo oli mustasukkainen.
ellauri088.html on line 246: Arto Mustajoki kirjoittaa insändareita tiedelehteen. Ihan tyhjänpäiväisiä, se vaan haluaa nähdä nimensä Tiede-lehdessä. Lehti on sille kuin suurentava peili, josta sen naama näkyy isona. Se tuntee olevansa enemmän elossa. Elävien kirjoissa. Professori Mustajoki on tutkimuksen yleistajuistamisen puolestapuhuja. Hän osallistuu aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun, laatii tietokirjoja ja nauttii esiintymisestä.
ellauri090.html on line 427: di fuor si legge com’io dentro avampi: si vede di fuori come io dentro arda: näkyy heti että lakannut on saamasta:
ellauri092.html on line 168: Kai kalvinistien mielestä noi toiset oli jotain farisealaisia joilla oli pelastuxeen joku resepti tai läpiveto-ohje, vaikka (kalvinistit sanoi) se on ihan herran kädessä. Se päättää randomisti ketkä on lampaita ja ketkä vuohia, eikä siihen voi millään charityllä vaikuttaa. Siis ei tarvi vaivautua, voi pitää rahnat ize. Paizi vähän pitää antaa pastoreille ettei vaikuta liian pihiltä, muuten ne sanoo vielä ettei olekaan niitä täyden arvan saaneita lampaita. Liikaa ei pidä törsätä sillä herran armolahja näkyy lompakossa. Mut menestys on seuraus eikä syy, se osoittaa että kaveri on herran valikosta esivalittu.
ellauri094.html on line 104: Kyllä tässä, edustaja Arhinmäki, nyt politiikka sekaantuu uskontoon ja kirkon asioihin. Evankelisluterilaisen kirkon piispat ja kirkolliskokous ovat hyvin selkeästi linjanneet, että kirkossa avioliitto tarkoittaa miehen ja naisen välistä liittoa, ja nyt pelkän lainsäädännön muutos tulee aiheuttamaan tämän tilanteen, mikä 1.3. näkyy, ja tässä suhteessa olisi mahdollista toimia toisin.
ellauri098.html on line 204: 9. TWIITTI: Hero kuulee edellä mainituista pahixen puuhista. Jahven riistakamerasta näkyy, että Aatami ja Eeva tekee toisillensa vihtahousuja.
ellauri098.html on line 434: Ja selvästi näkee että jenkkimaailmankuvan tykkäyxet ja tykkäämättä jättämiset näkyy siinä ketkä missäkin lokerossa mainitaan. On selkeesti hyvislokeroita ja pahislokeroita, sanoopa lokeron päälle sokeroitu texti mitä tahansa. Jill Pylkkänen osais sanoa suoralta kädeltä mitkä on hyvislokeroita. Valitettavasti sen omat kiltit lapset ei pääse niihin, vaan putoaa auttamatta väpelöiden vilttiketjuihin. Hyvä Matin lapset! Right on!
ellauri100.html on line 1345: Rollo ehti puuhailla vähän joka hämärällä alalla, ml strukturalismi, semiotiikka, yhteiskuntateoria, muotoilu, antropologia ja jälkistrukturalismi. Se oli erityisen kova nimi semiotiikassa, jossa se kexi sen seizemän merkkisysteemiä, ja ansaizi postimerkin (2015) suunnilleen yhtä suurista ansioista kuin kamunsa Algirdas. Se näkyy olleen Greimaxen kolleega EHESSissä. Rollon mukaan postimerkki on arkipäivän ja sivilisaation peili ja kertoo ranskalaisille keitä ne (siis Rollo ja Alrgirdas) oikein on.
ellauri101.html on line 101: Sit on se jungilainen 16-jakoinen Briggs-Myers leegokasa josta mulla on vaikka kuinka paljon jo jorinaa. Tästä näkyy kyllä hyvin toi perusnelikenttä, pystysuunnassa people pursons vastaan asialähtöset, kertaa fixut vastaan pöntöt.
ellauri101.html on line 245: Tärkeä oivallus Greimaxelta aktanttimallissa on että sankari on nilkki. Siitä näkyy näät että herra se on herrallakin. Jeesus on suoritusportaassa toteuttamassa iskän tahtoa vaikka tuleekin sitten tuomizemaan loppuja porukoita iskän apulaisena. Eli siis selevä nilkki, tollanen välikappale, työrukkanen. Hän on oikea käteni kiittää Jehova. En tiedä mitä tekisin ilman sitä. Hommat menis ihan vasemmalla kädellä. No vasenkätinenhän se on toi poikakin.
ellauri102.html on line 377: Huippujohtajien törkeet palkat kertoo niiden aikaansaamista kikyloikista. Ne on palkkioita massamurhista, saneeraajan korvauxia toisten selkänahasta otetusta riskistä. Optioiden arvo nousee kun porukoita lentää ulos kilometritehtaalle. Ja onhan näkyvästä johtoasemasta vakavia henkilökohtaisiakin riskejä, kuten näkyy seuraavasta videoklipistä.
ellauri106.html on line 108: Nähtävästi Phillu oikein pyrkimällä pyrki sotapoliisixi mutta pylly venähti. Missä muka näkyy Midway ikkunasta? Sehän oli avomerellä? Roland Emmerichin Midway on nimittäin häpeilemätön paluu aikakauteen, jolloin sota oli jonkinlainen ihmiskunnan ulkopuolinen kiirastuli, jonka läpi soturien oli kuljettava täyttääkseen tarkoituksensa miehinä - tai heittäydyttävä liekkeihin tien tasoittamiseksi jäljessä tuleville. Tiedostavaa sodanvastaisuutta tai sen taistelujen kauheuden realismia on turha hakea. Midway on täynnä sotaelokuvaklisheitä. Eipäskun Midway Park on Chicagon keskuspuisto. Phillu on täynnä amerikkalaisia klisheitä. Ukrainan mamusta tuli vastenmielisen jenkki-isänmaallinen egoistiläjä.
ellauri110.html on line 478: Intermezzo: Herään uneen jossa blondi sakkoliha pitää musta, nim. pikku kätösellä lujasti kiinni kankeasta kullinvarresta. Se tuntuu hyvältä ja turvaisalta, en soisi sen päättyvän. Ollaan auton takapenkillä jossain Israelissa pyhiinvaellusmatkalla. Vieressä lojuu pyhä äiti samettihousu auki sepaluxesta josta häämöttää mustanpuhuva vagina dentata. Täst mie piän tää on hyvä ohjelma. Lisää tälläistä ja isommat lusikat. Mutta voi, muna paxunee enää vain unissa. Tukka ohenee, se näkyy kuvissa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin herään taas. Tämmönen hande vaan on tullut mustakin.
ellauri110.html on line 647: Anza näkyy yhdessä kuvassa taas ilman nimeä. 3 naista joista jokaista Hande on takuulla köyrinyt.
ellauri110.html on line 1083: George Pattison on ilmeisesti uskovainen kirjallisuus tms. proffa ja Dosto-fani joka on tapailevinaan kuolleista hetkexi hereille hätkähtänyttä Dostoa ruokapöydän ääressä. Nää kexustelut on pitkiä kuin Elvixen muna, niitä pitää vähän tiivistää. Ne on siitä hyviä että niistä näkyy hyvin minkäläistä porukkaa Doston kirjat keräävät. Se on kanssa yhden tyypin narsisti, joka haluis ehkä olla vähemmän izekeskeinen ja sosiaalisempi, muttei millään pysty. Sen pitää tehdä siitäkin joku iso numero, pohtia ja vaikeroida, mikä on vaan sitä samaa paskaa toisenvärisessä paperissa. Eikun tikulla pihalle. George onkin teologi, olishan se pitänyt heti arvata:
ellauri112.html on line 101: August Strindbergin vaikuttava näytelmä oli eilen Kansallisteatteriin koonnut täyden huoneen, joka mielenkiinnolla seurasi sangen huoliteltua esitystä. Suosionosoituksetkin, jotka kasvoivat näytös näytökseltä, olivat lopulta erittäin vilkkaita. »Erik XIV» onkin mieltäkiinnittävä ja vaikuttava näytelmä, ei vähimmin siksi, että Strindberg on voinut siihen mahduttaa niin paljon omituista, aina intohimoista itseään. Hän on siinä ikäänkuin jakanut itsensä kahtia, kahdeksi henkilöksi, joista toinen, onneton Erik-kuningas saa sielukseen kaiken sen syvän heikkouden, epäsoinnun, aina mielipuolisuuden rajoille menevän rikkinäisyyden, jota Strindberg niin runsaasti löysi itsestään; kuninkaan neuvonantaja taas, kuuluisa Göran Persson, on tosin tahto-ihminen kuin kukaan, mutta raudankovan naamarin alla on aito-strindbergiläinen kuolettavasti haavoittuva herkkyys, rakkauden tarve ja sisällinen pakko nähdä elämä alastomuudessaan, paljastaa vaikuttimien epäilyttävät sokkelot. Molempien yhteistä elämää ja toimintaa vainoaa leppymätön kohtalo. Kaikki mitä onneton kuningas tekee on takaperoista ja hullua; hänen neuvonantajansa koettaa uupumattomalla tarmolla hänen jälkiään korjata, mutta kaikki on turhaa. Kuninkaan sisällinen vihlova epäsointu ikäänkuin painaa leimansa kaikkeen mitä hän koskettaa. Miltei pirullisella nautinnolla laskee Strindberg mittaluotinsa tämän ihmiskurjuuden pohjaan saakka, joka on sitä räikeämpi, kun se on niin korkealla, että se näkyy yli maiden. »Erik XIV» on rikkinäisen selän tragedia. Jos tahtoo verrata tätä kuningashahmoa Hamletiin, huomaa heissä ulkonaista yhtäläisyyttä. Molemmilla on pää kädessä, mitääntekemätön pippeli, suuri tehtävä suoritettavana, mutta he eivät siihen pysty, parantumattoman itse-epäilyn ja heikkouden jäytämiä kun ovat. Hamletin epäilyllä on kuitenkin selvät ulkonaiset aiheensa, Erik sensijaan on itse heikkous ja epäily siksi, että hänen sielunsa on pelkkää epäsointua, että hän on tunne-ihminen, jonka tunteet ovat sirpaleina--kuten Strindberg.-- Näytelmään ja sen esitykseen saan tilaisuuden vielä palata. Mainittakoon vain, että hra Jussi Snellman oli Erik-kuninkaassa taas pitkästä ajasta saanut huomattavan osan. On iloista mainita, että hän siitä kaikella kunnialla suoriutui. Hra Puroon Göran Perssonina olisi varmaan Strindberg itse ollut tyytyväinen: se oli erinomainen luoma; esitys kohosi paikoin yli odotuksien. Hra Ahlberg Svante Sturena oli kaunis nähdä, hra Yrjö Somersalmen Peder Welamson ynnä jotkut muutkin esitykset ovat tunnustuksella mainittavat.
ellauri115.html on line 528: Kuiteskin tää näkyvä maailmankaikkeus koostuu aineesta, hajallaan olevasta ja kuolleesta [Jalkanuotti: mä olen kovasti yrittänyt ymmärtää elävän molekyylin käsitettä, mutta turhaan. Idis että aine tuntisi ilman aisteja näyttää mulle käsittämättömältä ja ristiriitaiselta. Voidaxeni hyväksyä tai hyljätä tän ajatuxen mun pitäis ensin ymmärtää se, ja täytyy myöntää ettei se ole onnannut.], jolla ei ole mitään elävän ruumiin koheesiosta, organisaatiosta, eikä jäsenten yhteistunteesta, sillä on varma juttu että me jotka ollaan osia ei olla tietoisia kokonaisuudesta. Tää sama universumi on liikkeessä, ja sen liikkeet on järjestyneitä, muuttumattomia ja lainalaisia, sillä ei ole mitään sitä vapautta mikä näkyy apinoiden ja muiden elukoiden spontaaneissa liikkeissä. Niin että maailma ei ole joku jättimäinen eläin joka liikkuu izestään; sen liikkeet johtuu siis jostain ulkopuolisesta syystä, syystä jota en pysty havaizemaan, mutta pieni ääni pääni sisällä tekee tän syyn niin ilmeisexi että mä en voi kazoa auringon kulkua kuvittelematta jotakuta pyörittämästä äsitä, ja kun maa pyörii mä olen näkevinäni käden joka antaa sille vauhtia. [Tämmönen mikkihiirimaailmankuva on valtaosalla uskovaisia, koska uskovaiset haluu uskoa että juuri näin on laita. Will to believe, sanois James.]
ellauri115.html on line 1085: Sämillä on ollut hirmu määrä lyhkäsiä vakansseja mitä hämärimmissä paikoissa, joilla se kehuu aivan sikana. Erittäin selkeästi rajatilanarsisti, ja bullshit artisti. Mitä ilmeisin huijari. Lidija taitaa olla toinen mokoma. Ne on olleet yllättävän kauan yhdessä, vakkaan näkyy löytyneen oikeanmallinen kansi.
ellauri115.html on line 1159: Leibniz on yxi tyypeistä jonka kohalla erikielisissä wikipediasivuissa näkyy hyvin anglosaxien ja muiden länkkäreiden väliset kateelliset välit ja kilpaileva nurkkakuntaisuus. Nyt kun Ranskasta tulee EUn isäntämaa ne ottaa Ranskan virallisesti ykköskielexi. Hyvä Ranska! Ulos globalisoitu transatlantic English brittilössin perässä. Ei niitä kaivata. Toivottavasti tää on lännen hajaannuxen alkua.
ellauri117.html on line 604: Locke oli etsinyt uraa itselleen, ja vuonna 1667 hän muutti Shaftesburyn kotiin Exeter Housessa Lontoossa toimiakseen Lordi Shaftesburyn henkilökohtaisena lääkärinä (jepjep). Lontoossa Locke jatkoi lääketieteellisiä opintojaan Thomas Sydenhamin ohjauksella. Sydenhamilla oli merkittävä vaikutus Locken luonnonfilosofiseen ajatteluun. Vaikutus näkyy erityisesti Locken teoksessa An Essay Concerning Human Understanding.
ellauri118.html on line 442: Jakobsonin miälestä Majakovski oli posetiivari, Palsternak taas pessimisti, ja tää näkyy Romanin mukaan siitä että Pasternakilla on paljon metonymiaa. Kirjoittiko Palsternakka runojakin? Juu, vaikka niiden suosio on laskenut kuin lehmän häntä (fig .1).
ellauri118.html on line 891: Isebelin aikakauteen sanotaan liittyneen Baal-jumalan palvonnan voimistuminen kuningas Ahabin aikana. Hän myös pyrki muuttamaan oikeuskäsitystä ajanmukaiseksi siten, että kuningas ei olisi ollut enää yhdenvertainen Mooseksen lain edessä muiden juutalaisten kanssa, vaan hänellä olisi ollut asemansa vuoksi erioikeuksia, mikä näkyy Nabotin tuomitsemisena kuolemaan siksi, että hän kieltäytyi myymästä maataan kuningas Ahabille. Isebelin näkemyksen mukaan olisi riittänyt se, että kuningas olisi takavarikoinut maan korvauksetta asemaansa perustuen.
ellauri132.html on line 731: Luke ja June asuu onnellisina kahden leevelin bungalowissa. Ja sit eräänä päivänä, outo vihree Serena Joy näkyy taivaalla. Ja kanisteri laskeutuu maahan niiden takapihalle, ja siitä tulee lonkeroitu hirviö nimeltä Komentaja Waterford. Mitä ne tekevät?
ellauri132.html on line 853:
ellauri133.html on line 608: Talvella lumimyrsky saartaa hotellin ja perhe jää eristyksiin. Telkkarissa näkyy pelkkää lumisadetta. Lopulta Jackin mielenterveys pettää täysin ja hänen perheensä kuskaa hänet läheiselle suurelle vaaralle. Raina on kuvattu Jällivaaralla.
ellauri135.html on line 765: Viimeisessä jakeessa näkyy naiskuva. Tämä on sotilaan pitkäaikainen naapuri, johon hän ilmeisesti oli rakastunut. Kuolevan miehen sanoista voimme päätellä, että hiän hylkäsi hänen rakkautensa ("tyhjä sydän"). Mutta kun hän muistaa koko elämänsä, hän yhdistää siihen onnellisimmat muistot. Hän on varma, että nainen ei myöskään kärsi hänen kuolemansa uutisista, mutta pyytää silti ystäväänsä kertomaan hänelle kaiken. Jos tämä tarina herättää kurjia kyyneleitä entisessä rakastajattaressa, niin "se ei merkitse hänelle mitään!".
ellauri144.html on line 108: Minkä vitun top gearin? Never heard. Jeremy Clarkson omistaa Englannin maaseudulta maata noin 400 hehtaaria. Clarkson ei tiedä maanviljelystä mitään. Se näkyy karjastakin: tila kärsii muun muassa tulvista, karkaavista eläimistä ja isännän yleisestä aivottomuudesta. Clarkson on täysin kädetön, se ei tiedä kerta kaikkiaan mitään. Clarkson ei siedä Greta Thunbergiä. Clarksonilla oli britti teeveessä joku vitun auto-ohjelma.
ellauri147.html on line 69: Palkinto myönnetään runoilijalle ansioituneesta elämäntyöstä ja valinnassa kiinnitetään huomiota runouteen, jonka arvoa toivotaan ajan parantavan. Palkintorahan suuruus on 6 000 euroa ja se jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Palkinnon takana ovat muun muassa Nokian kaupunki, Nokian panimo ja nokialainen kulttuuriyhdistys ”Nokialla kulttuuria kaikille”. Ensimmäisen P. Mustapää -palkinnon voitti Mirkka Rekola. Loput voittajat näkyy seuraavissa kuvissa.
ellauri147.html on line 656: Primaarisen narsismin monadologinen käsitys näkyy Freudin pseudopodin (eli pseudojalan) lähettävän protoplasmatian metaforassa; se on ameeban malli. Rajatun aiheen oletetaan olevan aiheen mukaan, riippuen egosta, eriyttämättömästä Ich-Es-tilasta tai itsestä, joka on alun perin libidossa. (Tokko se izekään täysin ymmärsi tätä.) Osa tästä käyttöenergiasta käytetään nyt kohdeiden ammatteihin ja myös vedetään pois, toinen osa jää egoon. Tässä versiossa narsismi rinnastetaan itserakkauteen eli "itse-edustuksen libidiiniseen miehitykseen", kuten Hartmann myöhemmin "selvensi". Todellisuus on periaatteessa vihamielinen, kohde on enimän näkemätön.
ellauri147.html on line 664: Freud käyttää näitä kahta käsitystä ensisijaisesta narsismista ontogeneettisen alkutilan muunnelmina – lausumattomana ja osittain sisäkkäin toistensa kanssa – vierekkäin käsittelemättä nimenomaisesti niiden ristiriitoja. Ratkaisematon kaksijakoisuus tässä kysymyksessä näkyy esimerkiksi autismin, narsismin ja kohdesuhteen ajallisen suhteen kehityspsykologisessa hämmennyksessä – kumpi tuli ensin? Muna vaiko kana? Itse asiassa se on pyöreä rakenne, kuin intialaisten häntäänsä imuttava käärme, jossa toinen nousee toisesta. Ja se jatkaa narsismin kehitysmuotojen määrittämistä. Haluan vain käsitellä ristiriitaisia käsityksiä siitä, että Freud kehittyy ensisijaisen narsismin "perinnöksi" henkisessä rakenteessa, jonka tiedetään koostuvan itsetunnosta, toissijaisesta narsismista, ego-ihanteesta ja joistakin muista jäännöksistä,joihin tässä kiireessä ei ole aikaa kajota.
ellauri147.html on line 668: Varhaisen narsistisen itsetunnon tutkiminen rajojen purkamisesta ympäristöön nähden kohtaa "oidisynkraattisen puolustuksen" odisynkraattisesta puolustuksesta "oidipal-ajattelija" Freudille, joka vain vastahakoisesti myöntää tällaisen "valtameren tunteen" olemassaolon jopa egon kehityksen kypsemmissä vaiheissa. Ristiriitainen kysymys vastataan siihen, onko "egon narsismi" luonteeltaan ensisijainen vai toissijainen ja siten primaarisen ja toissijaisen narsismin suhteen määrittämisessä. Lopuksi käsitteellinen ambivalenssi näkyy käsitteellisessä siirtymisessä ego-ihanteesta, joka alun perin määriteltiin (täydellisyyden sisällöllä) rakenteelliseksi "ensisijaisen narsismin perinnöksi", supermiehelle, joka on osoitettu "Oidipus-kompleksin perijäksi" paljon myöhempään kehitysvaiheeseen.
ellauri147.html on line 700: Sie haben eben sehr scharfe Eier, man kann nicht darüber tanzen. Mielisairauden muodoissa on historiallinen muutos – pitkän aikavälin hesis -muotojen mukaan – mikä näkyy toisaalta hysteeristen, fobisten ja pakko-oireisten neuroottisten sairauksien vähenemisenä, niin kutsuttujen "varhaisten häiriöiden" lisääntymisenä, joihin kuuluvat itsetunto ja identiteettihäiriöt, riippuvuudet, perversiot, rajapersoonallisuusrakenteet ja narsistiset häiriöt.
ellauri147.html on line 879: Ilman geenin- ja meeminsiirtoaspektia bylsinnästä tulee pelkkää nekunsyöntiä. Se näkyy mainiosti esim Emily in Paris-sarjassa. Apinan ei tarvi enää aikuistua, se voi jäädä ikuisexi poikasexi. Kasva isoxi, älä aikuisexi.
ellauri150.html on line 117: Yksi konkreettinen esimerkki siitä on hänen mukaan se, miten esimerkiksi arabinkielinen miehen nimi vaikeuttaa selvästi asunnon saantia. Vuokramarkkinoiden lisäksi erottelu ja syrjintä näkyy työnhaussa ja koskee myös esimerkiksi venäläisiä ja puolalaisia.
ellauri150.html on line 134: Ajatus siitä, ettei ihonväristä tai rodusta olisi soveliasta puhua näkyy Nguyen ja Keskisen mukaan myös siinä, millaista tutkimusta Suomessa tehdään. Ei-valkoisia ihmisiä ei tilastoida Suomessa muuten kuin äidinkielen perusteella tai maahanmuuttajuudella.
ellauri151.html on line 181: Sensualismin tunnuslauseena voi pitää Tuomas Akvinolaisen peripateettista aksioomaa Nihil est in intellectu quod non prius in sensu ("mielessä ei ole mitään mikä ei ensin olisi ollut aisteissa"), joka näkyy muun muassa Locken ajatuksessa tabula rasasta. Jyrkän sensualismin kannatus väheni ratkaisevasti 1700-luvun loppupuolella Immanuel Kantin filosofian vaikutuksesta.
ellauri162.html on line 385: Toinen kvartetti - Maturiteetin negatiivinen arviointi. Toinen kvartaali alkaa irtisanoutuneella havainnolla, joka näkyy seurauksena ("Tässä se on", jae 5) ensimmäisen säkeistön ajatuksen tasolla. Se on tulos, joka annetaan kahdessa peräkkäisessä vaiheessa ("tässä se on"... "ja se", jakeet 5 ja 6). Se näyttää kronologisen sekvenssin (syksy kesän jälkeen). Puutarhan kuva on pitkäaikainen ja pahentunut (tuhoa ja korjaustarvetta). Betonitermien ("lapio", "haravat") käyttö ja kuvien kertyminen tekevät tästä säkeistöstä visuaalisen kuvan ajan katastrofeista. Nämä katastrofit enteilivät kuolemaa, kuten jakeen 8 ("kuten haudat") vertailu viittaa: elämä ja inspiraatio tuhoutuvat ajan myötä.
ellauri162.html on line 387: Ensimmäinen terzetti - Toivo uudistumisesta. Ensimmäinen tercet viittaa hypoteesiin ("Ja kuka tietää"), joka näkyy toivon nousuna. Tämä vauhti perustuu kuviin edellisestä säkeistöstä vuodenaikojen syklissä, syksyllä, sitten kuolemaan liittyvässä talvessa, antaa toivoa kevään uudistamisesta ("uudet kukat", jae 9). Kuvien järjestys johtaa tulkintaan, joka sijaitsee luonnon tasolla ("syksy", "vesi", "pesty maaperä", "uudet kukat"). Symbolien sekvenssi (vuodenajat = elämänvaiheiden symbolinen esitys) johtaa siihen, että "uusia kukkia" pidetään ideoiden keväänä, toisin sanoen inspiraation uusimista riittiä muistuttavan puhdistuksen jälkeen. "Mystinen ruoka" saa sitten uskonnollisen arvon, "kukat", jotka herättävät kokoelman otsikon (Les Fleurs du Mal).
ellauri162.html on line 392: Johtopäätös: Vihollinen on osoitus Baudelairien pernasta, runoilijaa syleilevästä ahdistuksesta, kun hän näkee ajan tuhot organismissaan. Taiteen kautta hän muokkaa tätä eksistentiaalista huonovointisuutta, joka on tapa manata sitä. Kirjoittaminen näkyy sitten lääkkeenä ajan kulumiseen ja itseinhoon, joka on innoittanut runoilijan progressiivista heikkenemistä: taide mahdollistaa älykkyyden vastustamisen luonnon syövyttävälle voimalle. Runoilija selviää sanastaan.
ellauri162.html on line 574: Esimerkiksi, kun Aatami ja Eeva karkotettiin Paratiisista, Victor kuvailee heitä ulosheittäviä tuulia (vv. 530-536): se on tuulenhenki (spiritus, v. 532) joka hallitsee luontoa ikäänkuin jumalan stuntmannina. Victor ei jätä pois Jumalan päätöstä karkottaa lemmenpari, ollakseni varma, mutta hän ei myöskään tee siitä kertomuksen keskipistettä. Tyypit heitetään vaivihkaa ulos takaovesta. Tämä suuntaus näkyy koko runossa. Jopa kaikkein dramaattisimpien tapahtumien jälkeen (Aatamin ja Eevan karkotus Paratiisista, tulva ja sen jälkiseuraukset sekä Sodoman tuhoaminen), pelastuksen toivoa heilutetaan epigrammaattisesti lukijan nenän edessä tavanmukaisella tyylillä.
ellauri162.html on line 612: Pumput, voiteet, geelit ja kemialliset pillerit vaikuttavat keinotekoisesti erektioon. Sen sijaan japanilaisen professorin hoito laajentaa paisuvaiskudosta ja antaa sille mahdollisuuden maksimoida verenkiertonsa vastauksena seksuaaliseen ärsykkeeseen (esim. aistilliseen suudelmaan tai näkyyn kumppanin riisuuntumisesta).
ellauri163.html on line 638: Arvovalta on ensimmäinen enkeli, joka on noussut Pölystä. Hän hallitsee kirkkoa, sortoa ja uskonnollista instituutiota. Hän kertoi myöhemmin saapuville enkeleille, että hän loi heidät ja universumin, mutta tämä on valhe, tai no vaihtoehtoinen totuus. Vaikka hän on yksi trilogian kahdesta ensisijaisesta vastustajasta – lordi Asriel on hänen ensisijainen vastustajansa – hän pysyy taustalla; Hän näkyy vain merivaha kaukoputkessa (eli keltaisessa vakoilulasissa). Arvovalta on heikko ja siirtänyt suurimman osan valtuuksistaan sijaishallitsijalleen Metatronille. Hän on erittäin iäkäs, hauras ja naiivi. Kabbalan Metatronista on ollut puhetta jo toisaalla.
ellauri171.html on line 304: Tahrainen lasi-ikkuna jossa näkyy Mary Magdalena
ellauri172.html on line 47: Kun rytistys on päättynyt, alkaa hovioikeus. Mä oon omin silmin nähnyt tän homopetterin seinägraffitin, vaikken muistanut. Ruumiikas Kristus ilman paitaa jamihousuissa jakaa hikipäässä oikeutta käsi pystyssä, Jehova on varmaan taas paraikaa vessassa tai jonottamassa sinne vuoroa. (Kenenkä jalat näkyy kuvan yläreunassa kykkimässä posliinilla tyhjän päällä? Onko se epäilevä Tuomas?) Nakupellet vasemmalla kädellä on vapautettu, vuohet oikealla saavat hikoilla. Vittu tämmönen koirankasvattajan vihellys ja naxutus on sitten alhaista. Vain aasi lähtee menemään kun sille näytetään keppiä ja porkkanaa. Jos sekään. On se sevverran vastahankainen.
ellauri172.html on line 108: FIN de sieclen uskonriidoissa näkyy himskatin selvästi että niissä on oikeasti kysymys patriarkaalisen status kuon murroxesta. Kaikki pahat asiat on halkeamia siinä padossa.
ellauri182.html on line 224: Teemat on selvästi kulttuurisidonnaisia. Netistä löytyvät listauxet on melkein aina amerikkalaisia. Tääkin on täynnä jenkkien mielimeemejä, kuten seppoilua, uskoa, toivoa ja luottoa ym. American Dreamia. Vittu kyllä jenkeillä on mahtava etulyöntiasema internetissä noin propagandamielessä! Sem voima näkyy nyt Ukrainan selkkauxen aikana.
ellauri183.html on line 630: Jose Saramagon peruspakanuus näkyy siinä ezen mielestä hra Seebaot on (ja oli Jeesuxenkin suhteen) melko raukkamainen kusipää. Jos on uskovainen, tälläinen röyhkeys ei tule kysymyxeen. Jumala, vaikka kuinka raukkis, on aina oikeassa, sillä oikeus on vahvimman oikeutta, ja jumala on maailman vahvin nalle, kaikkivoipainen. Tapahtukoon sinun tahtosi, olkoon minun sanani mitätöin ja sinun mitään tekemätöin. Minun tehtäväni ei ole kysellä vaan totella.
ellauri184.html on line 177: Jes. 47:3 Häpysi paljastuu, häpeäsi näkyy; minä kostan enkä ainoatakaan armahda.
ellauri185.html on line 428: 40. 300Mm/h kattonopeus jää vaivaamaan. Tätä ei kyllä Joosua Esinahkakeko saanut izekään kietaistuxi päänsä ympärille. Mitä siitä, jos tieto seurauxesta etenee hitaammin kuin tieto syystä? Esim suomalaisten lahjoittaman tykin suuliekki näkyy ennemmin kuin kuuluu ryssän maailmansodan aikaisen 2-tasolentokoneen rysähdys. Mikäs tässä nyt on vikana? Selittäkääpä tarkemmin!
ellauri185.html on line 575: Kuten näkyy, merkitsee Tolstoin ohjelman toteuttaminen valtion ja kaiken valtiollisen järjestyksen täydellistä tuhoamista. Tämä nihilistinen tulos saavutetaan johdonmukaisesti noudattamalla ehdotonta ahimsaa, väkivallan käyttökieltoa. Jos vain Tolstoin pahan vastustamiskieltoa käytännössä johdonmukaisesti noudatetaan, silloin ehdottomasti tuhotaan valtio ja kaikki valtiollinen järjestys ja jäädään vaille kana tikka masalaa.
ellauri185.html on line 683: Jo näistä lausunnoista, joita eri suuntiin täydennetään ja laajennetaan m.m. kirjoituksessa "Voivatko sotilaatkin tulla autuaiksi" (kyllä hyvinkin!), missä esitetään sotaan nähden sama myönteinen kanta, edelleen lähestyskirjeessä kristilliselle aatelille (jota nuori Saul Bellow luki Einhornin tuhopoltossa kärzänneestä Harvard Classics niteestä) ynnä muissa kirjoituksissa, selvinnee Lutherin periaatteellinen kanta väkivallan käyttöön ja siihen nojautuvaan valtiojärjestykseen. Lutherin asenne meitä askarruttavaan kysymykseen on, kuten näkyy, jyrkästi Tolstoin asenteen vastainen. Lutherin mielestä ei vuorisaarna, niin kuin kristinoppi yleensäkään, kiellä meitä suojelemasta tarpeen tullen väkivoimin ihmiselämän pyhimpiä arvoja. Päinvastoin: kristittykin on sellaiseen suojelupalvelukseen velvoitettu.
ellauri188.html on line 44: Ja toi turha jälkeenpäinen katumus. Tästä on jo moneen kertaan jämennetty. Moka mikä moka, ota oppia ja eiku yrittämään uudelleen. Tollanen synnin sovittaminen on konsumerismia, vitun kauppamiesten laskun tasausta, pelkkää kostonhalua. Eli siis laumavaistoa, voi nyt huomata. Jeesus on jo sovittanut nämä brändit puolestasi. Älä osta niitä amer. työhousuja, niissä näkyy olevan valmiixi jo reikiä, sanoo homekorva sohvaperuna. Ratikassa oli eilen pojalla rikkinäisten farkkujensa alla ehjät pitkät kalsarit. Onkohan se muotia. Korjaan trendaakohan se.
ellauri188.html on line 401: Hermannia ahdisti että suuret ihmismassat ei päässeet etelämeren saaren upeisiin maisemiin. Samasta syystä varmaan Hurtigruttenin mainosmaisemassa näkyy kuvan ottajan lenkkarit kuvan etualalla. Kylä tällänen aarre pitää ottaa pikimmiten haltuun ja muuttaa luontopalveluixi!
ellauri194.html on line 836: Kuten alla olevasta kuvakaappauksesta näkyy, päätin käyttää “nosto tililtä” -toimintoa nostaakseni 6419,59 euroa.
ellauri198.html on line 600: What in the midst lay but the Tower itself? Mikäs torni sieltä näkyy keskimmäisenä!
ellauri203.html on line 565: Kun Shitovia ei kuulu (sehän on pää ammuttuna jossakin), vasta synnyttänyt Marja ezii insinööriä ja löytää sen kotoonta luodinreikä päässä. Izemurhalapusta näkyy että Shitovkin on nirhattu. Marja ja vauva sairastuvat ja kuolevat, tietysti. Rikospaikantutkijat selvittävät dna-tutkimuxilla että Kirillovilla on ollut avustajia, ja alkaa hirmuinen pesänselvitys. Vielä heikompi lenkki Lyamsin vuotaa koko jutun, ja koko porukka, Pjotria lukuunottamatta joka karkasi St Petersbrgiin, pannaan kalterien taa. Loppu hyvä kaikki hyvin, vai mitä? No ei siinä kaikki!
ellauri204.html on line 660: Yhtenä oivana väylänä tavoitteisiinsa kriitikkokillan puheenjohtajana Rantama pitää Alushame näkyy! -hanketta. Koneen Säätiön myöntämä 350.000 euron apuraha on kaikkien aikojen suurin liiton historiassa.
ellauri210.html on line 528: Viele Weiber siehst du und Mädchen zur Arbeit gehn. Naisia ja tyttöjä näkyy paljon töihin menossa.
ellauri216.html on line 399: Vaikka ikoni on ihmeen kautta säilynyt tähän päivään, sen kunto on melko keskinkertainen. Neitsyen ja Kristuksen kasvot ovat käytännössä näkymättömiä. Sävellys muistuttaa kovasti Putinin "Vladimiria", sillä erolla, että Kristuksen vasen jalka on raollaan. Loppujen lopuksi näin tapahtuu joskus, kun vauva takertuu äitiinsä - juuri tämä hetki näkyy kuvakkeissa, kuten Eleusa (Arkuus).
ellauri216.html on line 860: Heinäveden Papinniemi kuului Saastamoisen yhtiölle. Sattuvaa., Muistan kuinka tunkkaista oli munkkilassa pienenä, savun hajua ja pesemättömiä äijiä. Siellä ne nyt on pesineet yhtä kauan kuin Rauhixen päärakennus. Haritonin ikkunasta näkyy hautausmaalle jossa Tero kävi kykkimässä Penan haudalla.
ellauri222.html on line 735: Augie on tyyten kirjoitettu ulkomailla, enimmäxeen Ranskassa. Se kyllä näkyy siitä. Samanlaista expatriaattifiilistä kuin Ernestolla. Bellow traveled widely throughout his life, mainly to Europe, which he sometimes visited twice a year. As a young man, Bellow went to Mexico City to meet Leon Trotsky, but the expatriate Russian revolutionary was assassinated the day before they were to meet.
ellauri240.html on line 439: Mista nainen voi tietää millainen mies on? Harvat naiset menevät tieten tahtoen naimisiin miehen kanssa, joka on seksuaalisuutensa synkän puolen vanki, miehen, jolla on taipumusta turvautua seksuaaliseen ja fyysiseen väkivaltaan. Yleensä siitä näkyy paljastavia merkkejä (esim. ruoska, pamppu ja nyrkkirauta kaapissa) jotka kyllä varoittavat tulevasta vaarasta, mutta naiset pyrkivät jättämään ne huomiotta. Joskus he eivät kerta kaikkiaan pidä niitä sinä mitä ne ovat, toisinaan he kuvittelevat, että kun he ovat naimisissa, he pystyvät muuttamaan miehen asenteet ja teot. Tämä on erehdys. Ovatpa asenteet tai teot millaisia tahansa, ne yleensä voimistuvat eivätkä heikkene avioliiton solmimisen jälkeen.
ellauri240.html on line 548: Ihailijakuvia Venäjän sankareista, liikekannallepanoa pelkääviä nuoria tarjoilijamiehiä ja Coca-Colan korvaajaksi kehitetty aitovenäläinen Mustapääkerttu-kolajuoma. Näin Ukrainan sota näkyy IS:n Venäjä-toimittajan Arja Paanasen kotikadulla Pietarissa.
ellauri243.html on line 225: Angloilla menee onnexi nyt tosi huonosti. USAsta ja briteistä on tullut täys banaanitasavaltoja kiitos laissez faire bisnexen. Tää näkyy selvästi ja voimakkaasti sieltä tulevissa skoudesarjoissa, ne on täynnä täysin dysfunktionaalisia ketkuja molemmilla puolilla ns. lakia, retkuja jotka konnailevat likaisilla kaduilla mutaisten maahantunkeutujain ja huumeenvalkeiden tatuoitujen vankilasta tuttujen ynnä muiden osattomain seassa, ottaen lahjuxia ja käyden oman käden oikeutta. Miten tää jaxaa kiinnostaa kumikauloja? Haluaisko ne ize olla samanlaisia? Kaikilla on yxityiselämä ihan solmussa ja töissä ollaan ilman vuoroa kuin lähihoitajat, syödään puolet pahasta kebaabista kaarassa ja sit taas baanalle muximaan ja pidättämään kohtalotavaarisheja. Ei jaxa, ei vittu jaxa kazoa.
ellauri243.html on line 563: Kroisos Pennonen rahoitti Irakin sodassa ropotteja tappamaan kasapäin rättipäitä. Niistä olisi nyt hyötyä Homeland Securityn ja FBI:n apuna. Suostuisikohan Kroisos tekemään taas donaation? Vizikästä miten sodankäynti privatisoitui entisvanham tyyppisexi palkkasoturoinnixi jenkeissä Irakin ryöstöretken aikana. Sen jäljet näkyy hyvin selvästi Time for Patriots niteessä. Villi länsi on totaalisen klaanittunut, piikkilankoja on preerialla, sama meininki kuin etelä-Sudanissa tai Somaleissa.
ellauri243.html on line 581: "Herra on puhunut" oli prof. Aamoksen suosikki. Aamos päättää profetiakirjansa viimeiseen näkyyn Herrasta, joka seisoo alttarin vieressä ja käskee tuhota temppelin ja tappaa kaikki ihmiset. Tuomion sanoma - jota opetetaan koko kirjassa - saavuttaa huipentuman tässä viimeisessä luvussa. Pakotietä ei ole. Kaikki, jotka hylkäsivät Herran, tuhotaan. sanoo Herra, sinun Jumalasi. Herra on puhunut. Ugh. (Hyi.) Aamos päättää ankaran tuomion kirjansa tähän viimeiseen toivon sanomaan. Daavidin dynastia palautetaan kirkkaudella ja hän näyttää Herran muille kansoille. Heidän satonsa on runsasta, heidän kaupunkinsa asutetaan uudelleen ja he korjaavat palkkionsa rauhassa. Jumala istuttaa heidät heidän maalleen, jotta he eivät enää koskaan kärsisi menetyksiä. Huomaa, että nämä Aamoksen lupaukset ovat vielä edessä. Herran suu on puhunut (Jes. 1:20, käärien sen:) "Hän täyttää vielä sinun suusi naurulla" (Job 8:21)
ellauri245.html on line 664: Jonnetyyppinen maailmankuva on samanlainen kuin Amerikka New Yorkerin kannessa, missä Manhattan (omat porukat) näkyy edessä niin isona ettei sen takaa muuta mannerta enää erota, muusta maailmasta puhumattakaan. Jonkun typerän belgi-insinöörin sisar teki seppukun 24-vuotiaana syystä tahi toisesta, ja sitä pitää tässä vielä sadan vuoden kuluttua muistella. Mitä vitun väliä??? Imponerende. Hvor mye? Saatanan kaupparazuja.
ellauri246.html on line 723: etäisyydellä näkyy kaaret,
ellauri254.html on line 499:
ellauri257.html on line 141: Ukrainameemixi muodostunut Tarastin hitti Duumi moi on vaisu lyhennelmä pitemmästä runosta, jossa on huomattavasti rämäkämpi meininki. Verratessa vanhempaa viisuversioita Ukrainan nykynuorten coveriin näkyy kyllä länkkärien vaikutus Vähä-Venäjään aika selvästi.
ellauri262.html on line 299: Tolkienin teoksissa näkyy hänen nihkeä suhtautumisensa tekniikkaan ja rakkautensa vanhaa, romantisoitua brittiläistä maaseutua kohtaan. Kirjailijan teoksissa on myös toistuvasti esillä kuolemaan ja kaiken loppumiseen viittaavia teemoja. Tolkien oli harras katolilainen. Hän on sanonut kristillisten teemojen olevan vahvasti upotettuina hänen teostensa tarinaan ja symboliikkaan. Nää taitaa kaikki nää fantasiakuikelot olla enemp vähemp kristillisdemokraatteja! KJ Rowlingsia myöden.
ellauri266.html on line 215: Kirjailijan oppineisuus ja klassinen sivistys näkyy mm. Byörkin lukuvalinnoissa: antiikin kirjallisuutta, Ovidiusta ja Horatiusta. Teatteri Apollossa näytettiin parhaillaan Strindbergin Neiti Julieta, jossa Asta Nielsen oli pääosassa. Byörkin olisi tehnyt mieli mennä katsomaan sitä, mutta hän tiesi, etteivät Gustav-setä ja Lotte-täti olleet ihastuneet Strindbergin näytelmiin ja Lisbet voisi ehkä pahastua, jos hän menisi katsomaan niin rohkeata dekolteeta.
ellauri266.html on line 356: Tiedelehden kuvasta näkyy että maanjäristyksiä tulee aina samoilla mannerlaattojen törmäyskohdilla. Ei kannattaisi asustella mannerlaatoilla, varoitti persujen Kike Elomaa. Paine kasvaa kunnes järähtää ja räjähtää, tulee tuhoa, aapat säntää eri suuntiin suunniltaan, sitten rauhoittuvat, keräävät raadot pois ja rakentavat uudet majat. Paine alkaa hiljaxeen kasvaa taas.
ellauri269.html on line 388: Arttu perrkele uskoo kyllä Lightiin, pelikonsolin taustavaloon, mixei uskoisi, näkeehän sen 2-ulotteisesti sokeinkin. Mutta se ei mieluusti polovistu kipeällä polvella eikä laita puheeseen hartaita viitteitä tyyliin "Jos valo suo". Pestyään naaman Arttu pukeutuu asuun, joka on yxinkertainen mutta elegantti. Kyllä näkyy että tämän läpyskän kirjoittaja on naaraspuolinen!
ellauri269.html on line 787: Tämä ahdistus näkyy lukemattomissa YouTube-videoissa, jotka kokoavat parin homoeroottisimmat hetket alkuperäisestä sarjasta, jotka ovat keränneet kymmeniä tuhansia katselukertoja. Näistä ladatuista kohtauksista on koottu myös kokonaisia rakkaustarinoita. Nämä kohtaukset on otettu näytteitä Spockin rakkaudesta, jonka ohjasi Nimoyn poika Adam Nimoy. Se sisältää myös Takein ja fanien todistuksia Spockin roolista homokuvakkeena.
ellauri271.html on line 152: Elämä ja usko parempaan näkyy yksilötasolla päähenkilöiden elämässä. Kaikki hyvä tapahtuukin aina yxilötasolla, joukossa tyhmyys vaan tiivistyy. He ovat moraalisia ihmisiä, jotka pyrkivät totuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Esimerkiksi naimisissa oleva Živago ei ota itselleen salarakasta, vaikka rakastuukin syvästi Laraan. Samaan aikaan Živago kunnioittaa vaimoaan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Hyveellinen Lara puolestaan taistelee itsesyytösten kourissa ja palvoo idealistista aviomiestään Antipovia, joka hylkää perheensä taistellakseen vallankumouksen edestä. Ihanteellinen Antipov tekee itsemurhan menetettyään uskonsa vallankumoukseen. Ota siitä mallia!
ellauri271.html on line 158: Mutta Tohtori Živagossa näkyy elämän ja toivon rinnalla myös yksilön vastalause brutaalia ja raakaa yhteiskuntaa vastaan. Vastalause tuntuu sitä voimakkaampana, mitä eleettömämmin Pasternak tarinaa kuljettaa. Pasternak ei käytä dramatiikan ja toiston kirjallisia tehokeinoja tai väännä rautalankaa osoitellakseen asioita. Hänen ilmaisussaan tuntuu kirjailijan lyyrikkotausta: kieli on ilmavaa ja kaunista.
ellauri276.html on line 465: syvän rotkon reunaa, jossa näkyy intohimon lupauksen arvo,
ellauri276.html on line 830: Varhaisena ympäristönsuojelijana Bottomleyn kirjoitus perustui aina tiiviisti maantieteelliseen sijaintiin. Skotlantilainen vaikutus (kaikuu Yeatsin irlantilaista herätystä) näkyy hänen myöhäisissä näytelmissään, kun taas suuri osa hänen aikaisemmista kirjoituksistaan on juurtunut Lakelandiin. Siten esimerkiksi Claife Heightsin haamua tai boglea, Windemereä – niin kutsuttua Claife Crier – käytetään ratkaisemaan julman maanviljelijän vaimon ja palvelevan piian välistä konfliktia The Crier by Night -elokuvassa; kun taas yksi hänen rakastetuimmista runoistaan tunnetaan nimellä Cartmel Bells:
ellauri276.html on line 892: Se mitä jenkit saavat aikaan sokeroimalla näitä melko masentuneita luterilaisisia virsiä näkyy seuraavasta gospelcoverista Johanin "Vi prisar dig" biisiin. Sokeroinnin jälkeen ne palaavat sveduihin sokerrikuorrutettuina:
ellauri276.html on line 946: The Watersons lauloi Aurapojan EFDSS:n tukemassa konsertissa Royal Festival Hallissa Lontoossa 4. kesäkuuta 1965, joka julkaistiin LP:llä Folksound of Britain. Tämä tallenne on myös sisällytetty vuonna 2004 Watersonsin 4 CD:n antologiaan Mighty River of Song. Heidän sanoituksensa eroavat hieman Fred Jordanin ja Bob Hartin sanoista, kuten alla näkyy: maanviljelijän syytökset siirrettiin kuoroon ja jokaisen säkeen viimeisellä rivillä olevat kaverit eivät ole vain iloisia, vaan älykkäitä, nälkäisiä ja janoisia.
ellauri277.html on line 366: Bahai-usko pitää itseään erillisenä uskontona, mutta siinä näkyy islamin vaikutteita. Bahai-uskon mukaan Koraani tallettaa Jumalan sanan luotettavammin kuin Raamattu. Syynä tähän on, että Koraanissa on enemmän profeetta Muhammadin suoraa tekstiä kuin Raamatussa Jeesuksen omaa opetusta, ja Muhammad oli selkeästi kovempi jätkä kuin J.Nasaretilainen. Toinen syy on Koraanin myöhäisempi syntyaika. Baha’ullah viittasi kirjoituksissaan usein Koraanin jakeisiin, mutta muuten tekstisisältö erosi täysin. Hän viittasi myös Uuteen testamenttiin, Kahlil Gibranin hengellisiin runoihin sekä antiikin Kreikan filosofiaan.
ellauri282.html on line 601: Robert Seymour Bridges OM (23. lokakuuta 1844 – 21. huhtikuuta 1930) oli englantilainen runoilija, joka oli runoilijavoittaja vuosina 1913–1930. Koulutukseltaan lääkäri, hän saavutti kirjallisuuden mainetta vasta myöhään elämässään. Hänen runoissaan näkyy syvä kristillinen usko, ja hän on monien tunnettujen hymnien kirjoittaja. Bridgesin ponnisteluilla Gerard Manley Hopkins saavutti kuolemanjälkeisen maineen.
ellauri283.html on line 95: Löllömaha Kielikoneen (tai Lingsoftin tai jonkun kolmannen kieliteollisuuden pikkuputiikin) toimitusjohtajan näköinen poliisi on ellottava. Come to think of it kaikki tyypit viemärivesisarjassa on ällöjä. Koko sarja on epämiellyttävä, mukana ei ole yhtäkään sympaattista hahmoa. Kaikii on kuin Yrpä ja Illu Pulttiboisissa, vitun lammasmaisia sössöttäjiä. Mia ja Anniekin ovat ällö yhdistelmä kuviteltua 70-lukua ja todellista 2020-lukua. Vikaa on kyllä Ekmanissakin, en pidä koko ämmästä. Halpa Timo K. Mukka jäljittelijä. Birger on vetelys, Johan liukas laiha ankerias ja Alma Pöysti näyttää tanakalta pillusillaan. Ei sentään ollut ajeltu, eikä siinä ollut tazkoja. Count your blessings. Ällöttäviä leveitä nahkavöitä availlaan koruttomalla 2020-luvun tyylillä. On se oikeasti niin että nykyporukoilla ei ole enää mitään häpyä, ja se näkyy anakronismeina näissä viime vuosituhannelle sijoitetuissa sarjoissa.
ellauri284.html on line 516: Videolla nuori poika näkyy lähestyvän Nobelin rauhanpalkinnon saajaa ennen kuin hän kysyy: "Voinko halata sinua?"
ellauri284.html on line 681: Kuten taulukosta näkyy, länkkärit on hätää kärsimässä jo. Ne mätkii hätäpäissään ryssiä kun ne ei mahda enää mitään Itä-Aasialle. Ajatuxena on varmasti ajaa Putin ulos ja tehdä Venäjästä uusi Natoon kuuluva Itä-Eurooppa puskurixi Itä-Aasialle. Kiinalaiset on jo omimassa Aahrikkaa, Intiaan ei voi luottaa (vaikkei ne ole kyllä mitään Kiinan kavereitakaan). Hemmetti. Hommat alkaa heittää sezuuria sanoo länkkärit pyöritellen stezonia. Sota on vaan politiikan jatke toisilla aseilla, ja politiikot kuoleman kauppiaiden käärmeöljyn myyjiä.
ellauri285.html on line 135: Hullua miten ihan sama mistä aiheesta TIEDE lehden artikkelit ovat, ne alkaa samalla Ukraina-uskontunnustuxella. Vittuako teor. filosofian professorilta edes haetaan neuvoa moraalikysymyxissä. Sitä vartenhan on Timo Airaxisen viran haltija, joka näkyy olevan joku Antti Kuappinen. Kyllä on suomalaisen filosofian maine mennyt manalle. Maria Lasonen on obsessiivinen kiipijä ja Kuappinen ilmeisesti talousliberaali sekin.
ellauri288.html on line 112: Olen intohimoinen, ja se näkyy kaikessa, mitä teen. Olen joko todella kiinnostunut tai en yhtään. Se on tyypillistä rajatilaisille. Ukrainaan, Tallinnaan ja Helsinkiin sijoittuva Koirapuisto on romaani naisista, jotka myyvät munasolujaan ja vuokraavat kohtujaan heille (p.o. niille), jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen lapsia. Sofi ei ole sellainen. Sofilla ei ole lapsia, eikä hän ole kokenut kaipuuta omaan lapseen. Mies joskus ruinaa niitä, mutta kyllä naisella on oikeus vihata omaa lastaan. Perhe: Naimisissa Juha Korhosen kanssa, joka asuu Helsingissä.
ellauri288.html on line 344: Puhdistus on monella tasolla romaani, mutta erityisesti päähenkilön systerin esittelyssä näkyy Sofi Oksasen valtava kirjallinen lahjakkuus. Público, Portugali
ellauri288.html on line 401: Henkilötaustat avautuvat romaanissa näytelmää syvemmin. Aliiden ja Zaran suhde saa lisävalaistusta, ja Oksanen hyödyntää myös keksaistuja henkilöhahmoja. Neuvostoarjen kuvauksessa näkyy virolaisen ja venäläisen kulttuurin klisheiden tuntemus. Dramaturgia nappaa lukijan pihteihin kuin Sofin sääret lesbopartnerin. Tekstiä ahmii pidäkkeettä, eikä ahneus kaduta. Ainahan voi loppuun päästyä sitten oxentaa. Puhdistus on Oksasen tähänastisista romaaneista paras. Toisin kuin näytelmässä romaanin Aliide ikään kuin lunastaa pahat tekonsa ampumalla ryssät kotiovelle.
ellauri288.html on line 523: Kuva vuotuisen ulkonäkö keisari hänen kuolemansa jälkeen tuli legendaarinen ja näkyy paitsi zedlitz, mutta myös Heinrich Heine, joka, kuten Goethe oli fani kaikkivoipa diktaattori. Palattuaan Ranskassa lyhyen aikaa, loistava ilmalaiva, jolle ei ole miehistöä. Kuitenkin se on varustettu valurautainen aseet ja valmiina valloittamaan maailmaa. Ilmalaiva Lermontov merkit kilpa täysissä purjeissa sininen aaltoja, ottaa vain yhden yön keisari.
ellauri288.html on line 604: otsassa näkyy jo muuta lottaa (?)
ellauri294.html on line 150: Uuden testamentin kotitaloussäännöt (saksaksi lempinimeltään Haustafeln ), joka tunnetaan myös nimellä Uuden testamentin kotitaloussäännöt, koostuvat Uuden testamentin kirjoituksista, jotka liittyvät apostolit Paavaliin ja Pietariin kristityille ihmispareille tyypillisen roomalaisen kodin rakenteessa. Kotitalouskoodien pääpainopisteet ovat aviomies/vaimo, vanhempi (isä)/lapsi ja isäntä/orja -suhteet. Säännöt ilmeisesti kehitettiin kannustamaan uusia ensimmäisen vuosisadan kristittyjä noudattamaan Rooman Patria Potestas -lain ei-neuvoteltavia vaatimuksia ja täyttämään järjestyksen tarpeet syntyneiden kirkkojen sisällä. Kaksi päätekstiä, jotka käsittelevät näitä suhteita ja velvollisuuksia, ovat Efesolaiskirje 5:22-6:9 ja Kolossalaiskirje 3:18-4:1 . Taustalla oleva kotitalouskoodi näkyy myös 1. Timoteukselle 2:1 ja 8 eteenpäin; 3:1 jj., 8jj; 5:17 eteenpäin; 6:1f.; Titus 2:1-10 ja 1 Pietari 2:13-3:7 . Historiallisesti todistetekstejä Uuden testamentin kotitalouskoodeista - ensimmäiseltä vuosisadalta nykypäivään - on käytetty määrittämään naimisissa olevan kristityn naisen roolia suhteessa mieheensä ja blokkaamaan naiset mistään kivoista palvelutehtävistä kristillisissä kirkoissa.
ellauri294.html on line 531: Amos ja Copper tunkeutuvat suojelualueelle ja metsästävät Todia ja Vixeya. Takaa-ajo huipentuu, kun ne vahingossa provosoivat jättimäisen karhun hyökkäyksen. Amos kompastuu ja putoaa yhteen omista ansoistaan ja pudottaa kiväärinsä hieman ulottumattomiin. Kupari taistelee kiivaasti karhua vastaan, mutta se melkein tappaa hänet. Tod tulee pelastamaan häntä ja taistelee sitä vastaan, kunnes molemmat putoavat vesiputouksesta. Kun Copper lähestyy Todia, kun tämä makaa haavoittuneena alla olevassa järvessä, Amos ilmestyy valmiina ampumaan hänet. Kupari asettuu hänen eteensä estääkseen Amosta tekemästä niin, kieltäytyen siirtymästä pois. Amos ymmärtää, että Tod oli pelastanut heidän henkensä, laskee kiväärinsä ja lähtee Copperin kanssa. Tod ja Copper sovittavat ystävyytensä ja jakavat viimeisen hymyn kristillisesti puokkiin kuin Rasilaiset perunan ennen eroa. Kotona Tweed hoitaa Amosia takaisin terveeksi, suurella nöyryytyksellä. Kun hän makuulle ottaa päiväunet, Copper hymyilee muistaessaan päivän, jolloin hän tapasi Todin ensimmäisen kerran. Samalla hetkellä Vixey yhtyy Todin kanssa kukkulan laella, kun he molemmat katsovat alas Amosin ja Tweedin koteihin. Sielläkin näkyy jo liha liikkuvan...
ellauri299.html on line 247: Uuden maailman apinoiden hinnoitteluperiaate näkyy selvästi keisin settlementistä. Drake & Sweeneyn kätyrit olivat viettäneet lukemattomia tunteja eri puolilla kansakuntaa tutkiakseen vahingonkorvausten uusimpia suuntauksia tyypillisellä suuryritykselle tyypillisellä perusteellisella tavalla. Yhden vuoden trendi. Viiden vuoden trendi. Kymmenen vuoden trendi. Alue alueelta. Osavaltio osavaltiolta. Kaupunki kaupungilta. Kuinka paljon tuomaristot myönsivät esikoululaisten kuolemasta? Ei kovin paljon. Kansallinen keskiarvo oli neljäkymmentäviisi tuhatta dollaria, mutta paljon pienempi Etelä- ja Keskilännessä ja hieman korkeampi Kaliforniassa ja suuremmissa kaupungeissa.
ellauri299.html on line 401: Tästä Patin elämänkerrasta näkyy erityisen selvästi miten täys narsisti se oli. Lähimmäiset on sille vaan 1 iso narsistinen loukkaus. Kukahan tää oli tää Patin kustannustoimittaja josta se on tehnyt kappalaisen. Haista paska kappalainen, tappaa mieli tekisi.
ellauri300.html on line 677: Paul ja orjatyttö. Tässä öljymaalauksessa apostoli Paavali heittää "pythonin hengen" orjatytöstä, jonka hän tapaa Filippissä. Perustuu episodiin Apostolien tekojen luvusta 16 Raamatussa, maalaus vuodelta n. 1860 ja näkyy Rooman Pyhän Paavalin basilikan ulkopuolella. Paavali on lainannut tähän kuvaan Pietarilta tupeeta.
ellauri309.html on line 91: Läpi näkyy, lämpimän pitää
ellauri310.html on line 911: Puolitoista vuotta Nato ja EU aseistanut ja tukenut Ukrainaa, mutta tulosta ei synny. Ammuslaatikoista pohja näkyy ja valmistus on hitaampaa, kuin käyttö Ukrainassa. Nato kärsii nöyryyttävän tappion, jos ei lähetä myös joukkoja rintamalle, mutta se onkin sitten WW3.
ellauri311.html on line 88: Enemmistö on naisia. Siellä täällä näkyy lapsia ja iäkkäämpiä ihmisiä.
ellauri311.html on line 388: Erityisen voimakkaasti uushenkisyyden trendi näkyy nuorten keskuudessa. Horoskoopit ja ”energiakivet” ovat nyt trendikkäämpiä kuin kenties koskaan.
ellauri321.html on line 420: Earl Wasserman jatkoi vuonna 1953 keskustelua viimeisistä riveistä ja väitti: Mitä kovempaa vedämme oodin viimeisiä rivejä, sitä enemmän niiden merkityksen silmukka kuristaa ymmärryksemme runosta ... Aforismi on sitä houkuttelevampi, koska se näkyy runon loppupuolella, sillä sen näennäisen huippukohta on yleensä johtanut olettamukseen, että se on runon abstrakti summaus... Mutta oodi ei ole abstrakti lausunto tai retki filosofiaan. Se on vaan runo "asioista".
ellauri322.html on line 275: Ulkoluodon spugeäijät ei osaa ajatella muuta kuin päivän sillinpäitä. Pariisittarilla on joie de vivre, niitä eivät paina arkihuolet, nälkäänsä ne syövät leivoxia. Peggy piika väpelö pelkää ruåzalaisia. Maryn mielessäkin vilahtaa kiehtova väkisinmakuun ajatus. Virkamiesten palkat Ruåzissa on tosi pieniä. Pelto-orvokkeja näkyy kasvavan. Tyär mainitaan vasta s. 18, se löysi ahomansikoita. Näissä maisemissa oli helppo unohtaa päiden kolahtelu pesusoikkoon Pariisissa ja Imlayn petturuus. Mary ei tykännyt svedujen ätläköistä muonista. Sokeria pistävät leipäänkin, perhana. Mutta höveleitä ovat vaikkeivät valitettavasti osaa enkkua. Tullimies on töykeä kun Marylla ei ole passia.
ellauri322.html on line 321: Kullanruskeat lehtirypäleet on maalattu laikkuisesti, paksu impasto, toisin kuin tytön sileät hiukset ja iho; alemmat lehdet näyttävät lähes sienimäisiltä. Etualalla kasvaa suuria kasvien lehtiä, jotka houkuttelevat katsojaa tunnistamaan sen: minulla oli ajatus, että se voisi olla kirsikka, mutta yleensä, kuten täällä olevissa puutyypeissä, Wrightin öljymaalaukset eivät osoita kasvitieteellistä tarkkuutta. Tätä vastapäätä näkyy vain väreilevä virta: "Puun juurella juoksi pieni puro." Wright on seurannut Sternen kuvausta Yorickin kohtaamisesta tämän surullisen tytön kanssa. Valkoiset maaliviivat kiinnittävät huomion välkkyvään valoon vedessä. Kaukana pyörivää maata pehmentää usva, ja kaukainen tausta ulottuu horisonttiin harmaassa sumussa. Pieni alue vaaleaa taivasta yläpuolella antaa jonkin verran optimismia.
ellauri327.html on line 306: Det här klippet kommer bli sjukt viralt. Helkkarin tyhjäpäitä tolvanoita jossain Rinkebyssä. Skvaller I Ödeshult. Luurit pois vaan pikkupilluilta, ei siinä sen kummempaa. Caroline näkyy videolla ilman rihman kiertämää. Ei siinä mitään mutta kun se on niin tasapaxu ja ohuttukkainen! Sverigepolisen kommer med vispande blåljus och dragna pistoler och skjuter Nollan på fläcken. Så är sagan all. En stor blodpöl vid poolen. Har det hänt nåt obehagligt på nätet? Va fan gör lillfittorna på nätet överhuvudtaget? Nollan ljuger lite och skyller allt på Jempan men kommer upp med sanningen till sist. Ingen är riktigt arg på henne och hon får kolakakor av mamma som beröm. Gratis är det bästa ordet I det svenska språket säger mamma.
ellauri327.html on line 312: Rannalta otetussa kuvassa näkyy merta ja taustalla Pietari! Kaupungin tunnistaa Lahta-keskuksen pilvenpiirtäjästä.
ellauri332.html on line 203: Elokuva oli selvästi ylibudjetoitu ja myöhässä aikataulusta, mikä aiheutti Coppollan hermoromahduksen ja epileptisen kohtauksen. Näyttelijät ja miehistö joutuivat myös intensiivisiin ja vaarallisiin kuvausolosuhteisiin. Päänäyttelijä Martin Sheen sai sydänkohtauksen, kun joku muu miehistön jäsen menetti henkensä kuvauksissa. Kaiken huipuksi sarjaan osui taifuuni JA hurrikaani. Coppola myönsi myöhemmin, että "vähitellen me tulimme hulluiksi". Se näkyy jäljestä.
ellauri335.html on line 70: Maalaisromanttinen ja skandinaavinen minimalismi ovat tehneet itselleen nimeä, mutta kun katsot sosiaalista mediaa tai suunnittelijoiden mood boardeja, huomaat, että vuosisadan puoliväli näkyy kaikkialla. Trendi johon ei kyllästytä, vaan se näyttää vain kasvavan vuosien saatossa. 70-luvun nostalgia näkyy vuonna 2023. Suosikkitapamme vangita tämä tyyli on nojata lujasti vuosisadan puoliväliin. Harjaantunut silmä yhdessä ja kaipuu kestävämpiin valintoihin on johtanut kapinaan massatuotantoa vastaan. Paljon näkee myös, että alakaappien ovet korvataan kokonaan esimerkiksi kauniilla pellavaverhoilla.
ellauri335.html on line 131: Wartiainen arvioi, että tällä reunaehdolla ei synny urbaania tilaa. Urbaani tila on aivan hirveää. Osattomat sekakäyttäjät nirhaa toisiaan ja näkyy CCTV:stä. Hän käyttää korttelin urbaaniuden mittarina tunnuslukua, joka lasketaan jakamalla korttelissa olevien tonttirajojen piiri koko korttelin piirillä. Luvun pitää olla vähintään 1. Esimerkiksi Fredrikinkatu Helsingissä on tällä mittarilla hyvin urbaani elävyyttä synnyttävä kivikuilu lähes koko matkalta. Jos haluaa elävää villin lännen kaupunkia, mallia täytyy ottaa sienirihmastoista, tai homeesta.
ellauri335.html on line 445: Kruunusiltoihin tai pikaraitiotien työmaihin asia ei vaikuta, mutta grynderitasolla asia näkyy alueelle rakennettavien pytinkien kuten ihmisläheisen koulun ja herttaisen päiväkodin todennäköisenä viivästymisenä. Pudaksen mukaan tästä syystä voidaan joutua tekemään keskitysleirijärjestelyjä, jotta liikuttavat oppilaspaikat voidaan varmistaa.
ellauri340.html on line 355: Seuraavassa näkyy koko koodi sellaisena kuin se oli vuonna 1954. Netflixistä näkyy että tää koodi on täysin murtumaton. Tuskin edes Enid Blytonin koodinsärkijät pystyisivät sitä purkamaan, homo Turingista puhumattakaan. Pientä jälkijättöä on siinä että sopimaton kielenkäyttö antaa 16+ merkinnän, julkipanosta tulee vähemmän, huumekaupasta, tapoista ja verisestä mätkinnästä ei midiä. Se on kodeissa ihan normipäivää, uusperheen arkea.
ellauri340.html on line 578: Salman Rushdie has not won the Nobel Prize for Literature, although he has had champions who say that he should win the prize due to his popularity and critical acclaim. The prize is highly competitive, with authors all over the world in mid- and late career stages being eligible. Even those like Salman whose career is practically over. Kolmantena jonossa hiihtää David Schurman WALLACE. Kollaashistakin näkyy että myös hän on kusipää.
ellauri343.html on line 161: PPSh:ta on joskus virheellisesti väitetty Suomi-konepistoolin kopioksi. Aseiden rakenteessa on paljon eroja, vaikka niiden toimintaperiaate eli massasulku on samanlainen. PSh-41 historia Suomessa: Ensimmäiset aseet saatiin vuoden 1942 alussa neuvostoliittolaisia sotavankeja "kuulustelemalla". Pian tämän jälkeen konepistooleja saatiin sotasaaliiksi, niiden määrän noustua neuvostojoukkojen aseistuksessa. Jatkosodan päätyttyä vuonna 1944 suomalaisilla oli näitä konepistooleja noin 2 500 kappaletta. SA-kuvissa PPSh-konepistooleita näkyy niin ruumiskasoissa kuin rintamamiesten käsissä. Ilmeisesti suomalaiset sotilaat ottivat sinänsä toimivan aseen omakseen, vaikka patruunahuoltoa ei valtion puolesta tiettävästi järjestetty valtion toimesta. Pateja ostettiin sittemmin Saxasta.
ellauri343.html on line 165: Koko aseen yleistuntumaa voisi kutsua karkeaksi. Mitään tarpeettomia kohtia ei ole vaivauduttu silottelemaan työvaiheiden päätteeksi. Kyseessä on sotaan tehty ase joka ei ulkonäöllä ja hienolla viimeistelyllä koreile. Vuosi 1943 oli Neuvostoliitolle vaikea vuosi ja se myös näkyy. Aseita on pitänyt saada tehtaalta ulos kiireellä.
ellauri343.html on line 314: Lähettini Kämäräinen arveli että pojilla olisi känsät kämmenissä ennenkuin soutaisivat Ankkalinnasta Hanhivaaraan. Minä tiesin että niillä oli känsät käsissä jo ennen lähtöä. Sitä yxinäiset yöt Kurjalassa teettävät. Karjalaisten lähtökiireestä näkyy selvästi kuka oli tämän sodan aggressori. Kiurukkaat eivät olleet 1. kertaa salakalassa. Onnexi tällä kertaa hävikistä eivät kärsineet omat lahtarit.Tää "minä" kaveri on kuin joku TK-mies. Sellainen olis Tuuristakin tehty, jos olis mukaan ehtinyt. Miehet, miehet, selvää homostelua. Vittu nää zuhnat on sitten hölmöjä. Oltuaan 2 päivää ylivarovaisia ne 3. päivänä ajaa rysäyttävät yhdessä kasassa suoraan slobojen väijytyxeen. Kun Kata Kärkkäinen lensi vanjojen luotisateesta sillankaiteen yli jorpakkoon, ruumista hakemaan ilmoittautui mm. Vihtori Help. Haha. Hölmöt lähtivät valloittamaan Suur-Suomea ottamatta edes mukaan eväitä. Eri hooboa lähettää jotain 50 miestä yxin ilman radiota jonnekin umpimezään stadilaisen TK-miehen joholla karttana hiekkapaperi. Kata Kärkkäinen muuten köntysteli jalantyngillään Kiuruvedellä aseveli-illoissa vielä 60-luvulla. Se selvisi koska se oli uskossa eikä kiroillut veneessä vaikka sattui niinmaan perkeleesti. Ei sanonut "joko ne pirut on Korolissa" kuten eversti Tähtinen. Sotilaan normaali olotila on makoilla ja antaa ajan kulua. Ajanvietteenä vain tumputus ilman raiskattavia Karjalan neitoja. 23-vuotias Aarne Korvapuustinen tunaroi Rukajärven tiellä ja kaatui ennenkuin pääsi edes ojan ylize. Äl'yli päästä perhanaa kehottivat slobot toisiaan ja ampui Aarnen täyteen reikiä. Naurettavia polkupyöräjoukkioita, helvatti. Rauhantunnustelijoiden jännitys on koko ajan kova. Suomalaisilla on putket tanassa. Kun olisi mihin työntää ammusta. Oman tykistön tulipeitto tuntui lämmittävältä. Kivakiva, nyt kuolee paljon sloboja! Mölyapinat on sytyttäneet koko mezän palamaan. Tyly venäläistaustainen majuri ei edes kiittänyt, sanoi "Hyve on". No eihän armeijassa sanota kiitos anteexi ole hyvä. Paizi rukouxissa. Vähän se TK-miestä näpäsi, se oli toivonut jotain kunzaria tai ehkä mitalin.
ellauri345.html on line 402: Tämä yksilöllisen henkisen elämän yhtenäisyys on luonne. Selkeys sen peruselementtinä erottaa sen kaikkien puhtaasti seksuaalisten ilmiöiden demonisuudesta. Monimutkaisen luonteen antaminen ihmiselle voi tarkoittaa vain hänen luonteensa kieltämistä, joko totuudenmukaisesti tai väärin, kun taas jokaisen pelkän seksuaalielämän ilmiön kohdalla heidän tiedon sinettinä on oivallus hänen luonteensa monitulkintaisuudesta. Tämä näkyy myös neitsyydessä. Ennen kaikkea heidän koskemattomuutensa moniselitteisyys on ilmeistä. Koska juuri sitä, mitä pidetään sisäisen puhtauden merkkinä, on erittäin tervetullut haluta. Mutta tietämättömyyden viattomuus on myös moniselitteinen. Koska taipumus muuttuu ytimessä yhtäkkiä haluksi, jota pidetään syntisenä. Ja juuri tämä monitulkintaisuus toistuu, mitä ilmeisimmin, kristillisessä viattomuuden symbolissa, liljassa. Kasvin tiukat linjat, verhiön valkeus yhdistyvät korvia (sori, nenää) ällöttävän makeisiin, tuskin kasvillisiin tuoksuihin.
ellauri345.html on line 478: Pikemminkin tämä on sitäkin yksiselitteisempi ja tiukempi hänen edessään olevan kokemuksen luonne. Vain se kokemus voi kantaa päätöksen, joka kaikkien myöhempien tapahtumien ja vertailujen lisäksi näkyy kokijalle ainutlaatuisesti ja ainutlaatuisesti, kun taas jokainen yritys tehdä päätös kokemuksen perusteella ennemmin tai myöhemmin epäonnistuu oikeamieliselle. Jos tämä välttämätön aviollisen uskollisuuden ehto täyttyy, velvollisuuden täyttämisen sanotaan olevan riittävä. Avioliiton hajoamisen syy voidaan määrittää vain, jos jompikumpi voi päästä selville siitä, oliko hän oikeasti siellä. Vasta sitten on selvää, onko se "luonnollisesti" tarpeellista ja voidaanko pelastusta vielä toivoa parannuksen kautta.
ellauri345.html on line 504: Erilainen näistä on Ottilien kuori hänen elävänä ruumiinaan. Vain sen avulla laki ilmaisee itsensä selkeästi, joka ilmenee muissa rikkoutuneemmin: mitä enemmän hevoset karkaavat, sitä enemmän näet kaikkea näennäistä kauneutta, joka voi vain tarttua eläviin olentoihin, kunnes yhden ja toisen täydellisen lopun on myös tuhouduttava. Joten mikään kuolevainen ei ole erottamaton. Siksi, jos maksiimit ja pohdiskelut kuvaavat totuudenmukaisesti tällaisen erottamattomuuden äärimmäistä astetta syvällä sanalla: "Kauneus ei voi koskaan tulla selväksi itsensä ulkopuolelle", jää silti Jumala, jonka edessä ei ole mysteeriä ja elämä on laiffia. Ihminen näkyy meille ruumiina ja hänen elämänsä rakkautena, kun he ovat Jumalan edessä. Siksi kuolemalla on valta paljastaa kuten rakkaus. Vain luonto on erottamaton; joka pitää salaisuuden niin kauan kuin Jumala sallii sen olla olemassa. Totuus löydetään kielen olemuksesta.
ellauri347.html on line 241: Pelkän autoritaaristen arvojärjestelmien tuomitsemisen lisäksi Fromm käytti Aadamin ja Eevan tarinaa allegorisena selityksenä ihmisen biologiselle evoluutiolle ja häpeän ja syyllisyyden syntymiselle. Ennen ihmisen olemassaoloa oltiin eläiminä. Frommin mukaan tietoisuus hajoavasta ihmisen olemassaolosta syntyi apinan tultua vaistossaan tietoiseksi itsestään, omasta kuolevaisuudestaan ja voimattomuudestaan luonnon ja yhteiskunnan voimien edessä, eivätkä enää yhdistyneet maailmankaikkeuteen sellaisena kuin he olivat ennen ahdistusta ihmisiksi kehittymisestä väittäen, että kun Aadam ja Eeva söivät tiedon puusta, he tulivat tietoisiksi olevansa erillään luonnosta, vaikka olivat nalkissa. Tästä syystä he tunsivat olevansa "alastomia" ja "häpeä": he olivat nyt ihan eksistentiaalisia! Hänen outo käsityksensä rakkaudesta näkyy myös heijastamattomista suosituista käsitteistä freudilaisena paradoksaalisena rakkautena (mutta katso Marcusen kritiikki alla).
ellauri347.html on line 512: Jos fyysinen ympäristö heikkenee selvästi, ihmiset saattavat menettää osan kyvyistään toveruuteen, solidaarisuuteen ja rakkauteen. Tämä näkyy selvästi myös suomen v 2023 uudissanoissa (mm. tuoppikondomi, putinismi, pystyryöstö, samppanjasosialismi) ja maan tähän asti huonoimman hallituxen toimissa.
ellauri347.html on line 526: Jos joku sanoi että ihminen on eläin, Ontto alkoi ärtyä. Eläintenkö puolesta? Ehei. Oli se sellanen transugumanisti että oxat pois ryssänlimpusta. Size luuli että sen vanhan läskiponzon hahmossa olis jotain kaunista. Ei ollut. Peilistä näkyy vain obeesi narsisti.
ellauri349.html on line 535: Kateuden tilalla vilpitöntä uskoa elämän tahattomaan riemuhuumoriin ja nosteylevyyteen. Eläköön Turun yliopisto, vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle! Alas keisarillinen Alexanterin räkäverstas! Tässä muuten näkyy Eskin kuittailutekniikka: Hinoa John! Se varoo suoraan haukkumasta kilpaveikkoja ja vihamiehiä, parempi pelitapa on ylistämällä alistaa ja kehaista joitakuita toisia. Hienoista vittuilua HY: n proffille hist.kieli. osaston kuoleman kurvissa, josta se 29-vuotiaana bongasi izensä lisäxi vain 2 julkkista, Yrjö Blomstedtin ja Matti Klingen.
ellauri349.html on line 791: Kirsikankukkia-teoksessa näkyy Liehun Pariisin-ajan vaikutus - vaikutteita olivat tuoneet hänelle erityisesti kielen tarkastelun kautta naisen asemaa tutkiva feminismi sekä psykoanalyyttinen ajattelu. Näiden sekä muiden filosofisten ja feminististen vaikutusten ja aiemman akateemisen tiensä pohjalta Liehu kehitti omaa tuoretta näkemystään kansallisvaltioiden maailmasta, joihin ovat usein kuuluneet sodat. Mm. tästä aiheesta hän kirjoitti vuonna 1998 ilmestyneessä 1139-sivuisessa teoksessa Perhosten valtakunta. Myös Hegelin filosofia, joka harsii kokoon kaikenlaisten aiheiden kokonaisuuksia, on ollut Liehulle merkittävä taustavinkki. Perhosten valtakunta-teoksessa Liehu näkee, että ilman epätasa-arvoa on vaikea taata myöskään sotien jatkuvuutta.
ellauri349.html on line 795: Liehun romaaneissa Rakkaus Pariisissa (Sphinx 2000) ja Cafe Mandarin (Sphinx 2002) ovat läsnä rakkauden ja ystävyyden teemat. Satu Waltarin vaikutus näkyy vahvana.
ellauri349.html on line 799: Liehun runokokoelmista kahdeksannessa, vuodelta 2011, Luumupuu kukkii, se muistelee sinua (WSOY) näkyy vahvasti isän kuoleman (2008) aiheuttama suru. Tämän teoksen jälkeen seurasi Liehulla pitkä julkaisutauko, koska se sai valtiolta stipendejä. Vasta keväällä 2021 Liehu iski jälleen. Uusia teoksia ovat runokokoelma Luumu- eivaan Omenapuu odottaa minua takaisin (Sphinx 2021) ja Liehun eräänä elämäntyönään pitämä laaja teos, hänen loppuunsaattamansa lääninrovasti Jouko Liehun, hänen isänsä, muistelmat (Jouko Liehu ja Heidi Liehu: Päivieni loppuun asti, Sphinx, 516 sivua). Teos ilmestyi syksyllä 2021. Siihen sisältyvät Heidi Liehun jälkisanat, joissa hän tuo esiin henkilökohtaistakin elämäänsä isän merkityksen valossa. (Mitämitä!? This I gotta see!) Hän liikkuu lyyrisellä tempolla, tajunnanvirran aalloilla ihmisen kuoleman ja surun äärellä. Teoksessa nousee vahvasti esiin hengellinen sanoma, niin isän elämäntien kuin Heidi Liehun jälkisanojen myötä. Läsnä teoksessa on myös elintasopakolaisuuden teema Jouko Liehun vienankarjalaisten evakkovanhempien kautta:
ellauri350.html on line 77: Ulospäin suuntautuneet ovat usein myös puheliaita, ja se näkyy heidän viesteissään niin, että ne ovat monisanaisia. He myös lähettävät viestejä usein (eritoten, jos he ovat naisia).
ellauri362.html on line 257: Liz ja Mr. Darcy on kuskattu Turkkiin asti pois tyttärien toilailujen tieltä. Tällä kertaa ei olisi kiire saada typyt naimisiin koska 2 perillistä on pahnanpohjimmaisina kypsymässä Pemberleyssä. Joutua näkyy pidettävän kumminkin, vaikka nolo Mrs. Bennett mummi on jo ilmeisesti saatettu haudan lepoon ensimmäisenä kuten kaikki toivoivat. Ukki Mr. Bennett on jostain syystä Pemberleyssä syytinkiläisenä, vaikkei Longbournea olisi vielä ollut pakko luovuttaa inhalle Mr. Collinsille. Isosisko Letitialla on Janen habitus mutta luonne Mrs. Bennetin ja Maryn hybridi. Camilla vetää sille lizarit eikä edes kaduta.
ellauri362.html on line 351: The Anti-Defamation League (ADL), formerly known as the Anti-Defamation League of B'nai B'rith, is a New York–based international Jewish non-governmental organization and advocacy group that specializes in civil rights law and combatting antisemitism and extremism. Jew carpetbaggers. Pigger nussy. Faggot. Come here so I can smell of it. Tästä näkyy Sedariin käsitys hauskasta. Viinaa ja sedatiiveja. Enpä taida jaxaa enää pitemmälle lukea. Tai no luen sittenkin. Sedaris on maankuulu persu.
ellauri364.html on line 577: Edward Francis Diener (25. heinäkuuta 1946 – 27. huhtikuuta 2021) oli yhdysvaltalainen psykologi ja kirjailija. Diener oli psykologian professori Utahin ja Virginian yliopistossa ja Joseph R. Smiley arvostettu emeritusprofessori Illinoisin yliopistossa sekä vanhempi tutkija Gallup- organisaatiossa. Hänet tunnetaan viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana tehdystä onnellisuuden tutkimuksesta, mukaan lukien työtemperamentin ja persoonallisuuden vaikutuksista hyvinvointiin, teorioita hyvinvoinnista, tuloista ja hyvinvoinnista sekä kulttuurisista vaikutuksista hyvinvointia ja hyvinvoinnin mittaamista. Kuten Google Scholarista näkyy huhtikuussa 2021, Dienerin julkaisuja on lainattu kirjastoista yli 257 000 kertaa.
ellauri365.html on line 728: att se på en fisk som slår, Kala näkyy hyppäävän.
ellauri368.html on line 98: Hänen eeppisessä runossaan näkyy Miltonin ja Shakespearen vaikutus ja hänen lyyrinen runoutensa on Heineltä, jonka hän luki nuoruudessaan. Lebensohn käänsi Goethen "Erlkoenig" saksasta, Mickiewiczin "Farys" puolasta, Arnaultin "La Feuille" ranskasta (tunnetaan hepreaksi otsikolla "Daliyyah Niddaḥat" ja julkaistiin yleensä Lebensohnin nimellä ilmoittamatta runon alkuperää) ja muita muilta käännettyjä runoja, joiden alkuperää ei tunneta.
ellauri368.html on line 418: Joukkojen sivuilla näkyy, kun ryhmä tekee tempauksia suurissa kaupungeissa esimerkiksi sijoittamalla lippunsa näkyvälle paikalle tai tekemällä seinään kirjoituksia.
ellauri370.html on line 585: Kuten Artturin potretista näkyy, lähinnä vain aatelistossa oli enää arjalaisen rodun lähes puhdasverisiä edustajia. Gobineau kuvasi arjalaiset fyysisesti erittäin kauniiksi ja suurikokoisiksi, hyvin älykkäiksi ja voimakkaiksi ja väitti heillä olevan uskomattoman paljon tarmoa, suurta luovuutta taiteissa ja että he olivat mieltyneet sotaan. Pitkäkalloisuutta ei mainita.
ellauri371.html on line 121: Voimaa ja kunnianhimoa. Kannustamme vallanhimoisia, vastustamme vallan väärinkäyttöä kaikki voimat toisilleen kehitettyään liberaalinsa taipumuksia itsenäistymiseen. Olemme tähän suuntaan herättäneet kaikenlaisia yrityksiä, olemme aseistaneet kaiken puolue, olemme tehneet vallasta kaikkien kunnianhimojen kohteen. Valtiosta teimme areenoita, joissa ongelmat selviävät... Vielä vähän ja tulee epäjärjestystä, kieltosävyisyys näkyy kaikkialla. Parlamentaariset puheliikkeet; pamfletteja, väärinkäyttöä laiskuus vallan kanssa. Loputtomat puhujat muuttuivat papukaijoixi, puhekilpailut parlamentit ja puuduttavia hallintokokouksia. Rohkeat toimittajat, epämääräiset esitteet. Tissit hyökkäävät päivittäin hallintoa vastaan somalit; vallan väärinkäyttö on vihdoin valmistautumassa valmistaan kaikki laitokset putoamaan ja kaikki lentämään ylösalaisin hullun väkijoukon iskujen alla.
ellauri371.html on line 422: Esivaalit. Tässä eroaa goimien ja meidän välinen ajattelutapa, näkyy meikämannejen valinnan ja inhimillisyyden leima, toisin kuin goimien eläinmieli. He näkevät, mutta eivät näe eivätkä näe keksiä (ellei vain aineellisia asioita). Iz, euu. On selvää, että luonto itse on määrännyt meille niin johtaa ja hallita maailmaa.
ellauri371.html on line 640: 3 ekaa presidenttiä olivat Jyri Washington, Juha Adams ja Tomi Jefferson. Kenenkä päätä Aku Ankka jynssäsi Mount Rushmoressa niin että nenä irtosi? Se ei selviä, mutta lopputulos näkyy seuraavasta kuvasta:
ellauri373.html on line 602: Tälle pienelle ryhmälle "valittuja" (taas!) GinzBerg ilmoitti toimintasuunnitelmastaan herätyksen nimissä juutalaisen nationalismin päivä, joka näkyy sen ohjelmaa lähtökohtana, josta se seuraa oli mahdollista siirtyä kohti juutalaisen ihanteen toteutumista, ts. juutalaisten maailmanvallan saavuttamiseksi.
ellauri375.html on line 63: Aivan lopussa näkyy myös Spielbergille ominainen yltiösentimentaalinen kädenjälki: sama ohjaaja joka vielä tuntia aikaisemmin teurasti graafisesti aseettomia siviilejä avaruusolioiden kuolemansäteillä, ei malta olla lopussa silittämättä oletettua massayleisöä myötäkarvaan kääntämällä jokaisen auki jääneen juonenpätkän osoittamaan mahdollisimman siististi ja yksiselitteisesti kohti onnea ja hyvääoloa. Yltiösentimentaalista ja epärealistista!
ellauri381.html on line 473: "Uusi Jerusalemin vyöhyke", kirjoittaa A.I. Solženitsyn "Saaristossa" - pidämme siitä, se on jopa kaunis: sitä ei ympäröi kiinteä aita, vaan vain toisiinsa kietoutunut piikkilanka, ja Zvenigorodin mäkinen, vilkas, maalais- ja kesämökkimaa näkyy joka suuntaan. Leiriä palveli tiilitehdas.
ellauri382.html on line 774:
ellauri384.html on line 205: Tämä näkyy selvimmin hänen käsittelyssään Ateenan huipusta ja romahtamisesta, kun Persiasta saadun voiton jälkeen Ateena muodosti Deloxen (Nato) liiton ja sotkeutui Peloponnesoksen (Krim) sotaan. Heller kuvaa demokratian majakkana, joka tuhoaa omat suurimmat edistymisensä tai muuttaa ne väärinkäytön työkaluiksi, kääntyy omien liittolaistensa (CCCP) kimppuun vain osoittaakseen voimansa ja häviää heikommille vihollisille (Vietnam, Afghanistan jne.) itsepetoksen vuoksi.
ellauri389.html on line 156: Tai missä kaukaa näkyy valot laivasta, Marked by the light surf on the level sand,
ellauri395.html on line 79: Jukka on mouhijärveläinen evankeliumin työntekijä. Mouhijärvi on entinen Suomen kunta Pirkanmaan maakunnassa. Mouhijärven kunnan keskusta sijaitsi Uotsolan taajamassa Mätikön rannalla. Heli Mätinki oli tyttö joka sai mulla aikaan seisokin niiden saunassa. Voi mixen tarttunut silloin härkää sarvista ja laittanut keppiäni likoon saman tien? Olinpa väpelö. Kunnan toinen taajama oli Häijää. Mouhijärven naapurikunnat olivat Hämeenkyrö, Nokia ja Vammala. Vuoden 2009 alusta Mouhijärvi liittyi osaksi Sastamalan kaupunkia yhdessä Vammalan ja Äetsän kanssa. Nimistä jo näkyy että ollaan Länsi-Suomen läänissä.
ellauri395.html on line 493: Artikkeli: Sota muuttaa lähetystyötä – Ukrainan sodan tuomien jännitteiden lisäksi länsimaissakin näkyy kehityssuuntia, jotka voivat vaikeuttaa perinteistä lähetystyötä.
ellauri396.html on line 243: 8. tammikuuta 2018 Lindsay Shepherd julkaisi Twitterissä emojin valkoisesta naisesta, jolla on ruskeat hiukset ja violetti pipo (oletettavasti sarjakuva Shepherdistä itsestään laajalti levinneen valokuvan perusteella), joka itki suuria kyyneleitä tekstin päälle: Itkevä valkoinen tyttö. Hän seurasi tätä kuvaa viestillä "takaisin #identiteettini" ja lisäsi hashtagit "#ristikkäisyys, #asentoisuus, #subjektiivisuus". Hänen twiittinsä, sekä kuva, lausunto ja avainsanat, oli suunnattu Rinaldo Walcottille, Toronton yliopiston nais- ja sukupuolitutkimusinstituutin johtajalle, sekä Vicky Mochamalle, Metro News Canadan kansalliselle kolumnistille – kuten hän merkitsi molemmat kirjoituksessaan. twiittaamalla varmistaen, että se näkyy heidän viestisyötteissään. Walcott ja Mochama olivat aiemmin julkisesti nimenneet Shepherdin "itkeväksi valkoiseksi tytöksi", Walcottiksi Twitterin ja Mochaman kautta palvellessaan vieraana poliittisessa paneelissa osana CBC Television iltaista suutisohjelmaa. Tässä Walcott ja Mochama käyttävät itkevän valkoisen tytön digitaalista troppia kyseenalaistaakseen Shepherdin aseman ja hänen etuoikeutensa. Tästä trooppista on tullut suosittu jokapäiväisessä kielenkäytössä viime aikoina, kun suuria mediapersoonallisuuksia kutsutaan valkoisten etuoikeutettujen tekoihin – itkeminen edustaa usein vähemmän itkua itseään, vaan enemmän itsensä asettamista uhriksi (usein uhrimman uhrin kustannuksella, viz. värilliset ihmiset).
ellauri396.html on line 343: Esittelyvideosta päätellen Alfa suuntautuu hyvätuloiseen nuoreen aikuisväestöön joka hakee elämän merkitystä lähinnä vyön alapuolelta. Tutki uskoa, elämää ja niiden merkitystä. Kokeile Alfaa ja päätä, haluatko lähteä tutkimusmatkalle. Alfa on usean viikon mittainen sarja tapaamisia, jolle voi tulla keskustelemaan elämän suurista kysymyksistä. Esittelyvideossa on vain kauniita nuoria ihmisiä, painopiste näkyy olevan maahanmuuttajien puolella. Blondattu mutiaistyttö aukoo isoa valkohampaista suuta, avokaulaisen puseron kaula-aukosta saa aavistuxen pikkuisista terhakoista tisseistä.
ellauri398.html on line 1122: artikkelista siten, että se pysyy paikallaan ja näkyy
ellauri406.html on line 433: Venäjä valtasi Vuhledarin pitkien taisteluiden jälkeen – tästä syystä kaupungilla on suuri merkitys Ukrainan sodassa. Vuhledarin sijainti on strategisesti merkittävä huoltoyhteyksien kannalta. Rikkoutuneen ikkunan läpi näkyy tuhoutunut kerrostalo. Vuhledar on kärsinyt pahoja tuhoja Ukrainan sodan aikana. Kuva voisi yhtä hyvin olla Gazasta.
ellauri408.html on line 90: Eloa on blondi, sen letit jakautuu kun pullapitkot, mekon alta vilkkuu jotain vaaleaa. Hänen valkoiset jalkansa vuorotellen näkyy ja piiloutuu. Hetkinen, eihän enkeleillä pitänyt olla sitä yhtä paikkaa? Takapuolikin piti vallan puuttua!
ellauri411.html on line 366: Kuten Apostolien teoista, kirjeistä, monista muista tekeleistä ja tutkimuksista käy ilmi, juutalaiskristillinen saarna ja liike alussa oli puhtaasti juutalainen yritys. Mutta sillä oli erittäin huono vaste juutalaisten keskuudessa, joten Patu kääntyi sitten muiden kansojen puoleen, mikä näkyy selvästi Apostolien teoissa 15:19, 13:5, 16, 42, 46, 17:10, 16:6-8, jne. Juutalaiset kaikkialla Rooman valtakunnassa hylkäsivät ylivoimaisesti Paavalin saarnat.
ellauri418.html on line 225: Kustannusala on naisvaltainen ja tämä näkyy kustannuspäätöksissä, sanoo Tontti. Olemmekin kadottamassa lukijakunnasta miehet ja pojat. Missä ovat uudet Väinö Linnat, kysyy Tontti. Mieluummin hyvää viihdettä kuin paskaa taidetta. Mieluiten kumminkin paskaa viihdettä.
ellauri419.html on line 290: Hyvin tämä näkyy perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perustan vuonna 2020 julkaisemassa teoksessa Totuus kiihottaa. Manifestissa kommunismin aave kummittelee siellä sun täällä: mediassa, tieteessä, feminismissä, globalisaatiossa, Euroopan unionissa, kehitysavussa, ilmastonsuojelussa, Wikipediassa ja Petteri Orpossa. Se on muuton väärin, Orpo on syvästi talousliberaali mies, jota HS osaa arvostaa.
ellauri421.html on line 44:
ellauri429.html on line 115: Hyi helvetti. Vasen oikee vasen oikee, sieltä näkyy pyöree soikee. Tätä samaa oikein vasein paskaa jaxaa jengi jauhaa loppumattomiin. Vaikka kyse on vain horjunnasta kahden lisääntymisstrategian välillä. Myyriäisten eloonjäämisoppi vastaan myyrien. Koko "Jamin" esseekokoelma on sitä ihtiään. Sitä se on, sanoi äite ja kantoi tikulla pihalle. "Jami" on ilmiselvä pikkuporvari.
ellauri430.html on line 673: Seuraavat uutiset on Komsomolskaja Pravdasta jonka sivut näkyy selaimissa taas.
ellauri433.html on line 213: Janne läiskäytti naamakirjan kiinni menetettyään siellä kasvonsa. Suomi 24 on vielä jälellä. Koko käsite "mielipiteen vaihto" on täysin pyllystä. Ei kukaan niitä vaihda, tyrkyttää vaan omaansa. Jannesta Trump edustaa demokratiaa. Vihapuhetta ja maalittamista ei pie kriminalisoida, se on sananvapautta. Nyt kuuntele tarkasti Janne: haista sinä paska! Musk tarkoittaa kivespussin odööri. Jannen mesevieseistä näkyy että se on paha ihminen. Pahat ihmiset pitäisi kieltää lailla.
xxx/ellauri010.html on line 1507: Mari Kondo näkyy plagioineen Kania.
xxx/ellauri027.html on line 333: Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila: Rakkauden atlas, Otava 2005. "Olemme kirjoittaneet tämän kirjan eräänlaiseksi rakkauden kulttuurihistorian atlakseksi, karttakirjaksi, josta näkyy, millaisin silmin muut vaeltajat ovat katselleet näitä maisemia." Sympaattinen, ymmärtäväväinen, lämmin ja laajakatseinen kirja, joka esittelee ihanan soljuvasti rakkauden kuvastoja lännessä ja idässä. Perustuu tekijärakastavaisten poikkeuksellisen suureen lukeneisuuteen ja inhimilliseen ymmärrykseen. Kansainvälsien tason huipputeos, uhkea myös ulkoisessa toteutuksessaan ja kuvituksessaan. Tekijät edustavat sitä harvinaista taitoa, jossa opillinen sivistys ja sydämen sivistys kulkevat käsi kädessä ja inspiroivat kaiken aikaa toisiaan.
xxx/ellauri027.html on line 345: Täältä kulisseista tai kazomon penkin alta kurkisteltuna henkilökohtaisen hyvän ystävämme Ilkka Niiniluodon havainnot kiinnostaa. Pallomaha on erikoinen sekoitus 60-luvun radikaalia ja kulturellin sukunsa esikuvan mukaista paistattelijaa. Se on myös kaikessa hiljaisuudessa erittäin kompetitiivinen, kuten sen vaimo paljasti mulle, kun Fred ja Niini otti yhteen tiedekuntauudistuxessa. Se näkyy myös sen havainnoista koskien Eski Saarista. Eski on liian nuori ja diletantti ollaxeen vakavasti otettava kilpailija, mutta silti sen lavasäteily hiukka harmittaa. Niinin harvan parran ja lujan pokan läpi se kyllä himertää vain himmeesti. Lainaan Niiniä:
xxx/ellauri027.html on line 591: Saarisen pitkiin seminaareihin osallistuneet ovat nähneet, miten hyvin tämä menetelmä toimii, mutta harva osaa selittää miksi. Opiskelijat tuntevat oppineensa paljon luennolla, mutta harva osaa selittää mitä. Tää on jeesusmainen ihme, näkyleipä, sana muuttuu lihaxi. Tai size on vaan kimppakivaa kivassa seurassa. Valize ize, mäkään en halua tuputtaa ajatuxiani sen enempää kuin Eski edes silloin kun koen olevani oikeassa. Kokekaa tekin mitä lystäätte, kokeminen on hienoa, aina hienompaa kuin soutaminen. Kokija huutaa AINA soutajalle, vaikkei haluiskaan. Sen on moni soutaja (mm. Aarne Kinnunen ja mä) saanut kokea. Hyvä soutaja on se joka ei suutu vaan tottelee. ”Meissä on enemmän hyvää kuin päälle näkyy”. Se ei ole paljon sanottu. Näkymätöntä hyvää hän rohkaisee ihmisiä ja ihmisistä etsimään. Läpi näkyy, lämpimän pitää kuin se Lean mainizema "yx paikka". Ezivä sen löytää, ja pyytävälle annetaan.
xxx/ellauri027.html on line 595: Vakuuttelu ei aina riitä, ihmiset haluavat todisteita. Viikon seminaarissa ne ovat omin silmin nähtävissä. Ihmiset muuttuvat ja se näkyy heissä. Silmiin palaa pilke, jonka arki niistä vei. Samalla muuttuu mieli. Palatessaan arkeensa moni häkeltyy, miten erilaiselta kaikki näyttää ja tuntuu. Raikastuneena palataan arkiryskeeseen.
xxx/ellauri027.html on line 1029: Eski puhuu näkyjen ja vertauskuvien kautta kuin Mr. J. Nasaretilainen. Sen varsin raskaalla kädellä viittoillut suosituxet näkyy kuin verhon takana. Sen niminen kirjakin oli helluntailaisilla, mulla taitaa olla se hyllyssä. Verrattuna nuoruusaikojen Eskiin 60-vuotias profeetta Saarinen on (ainakin tässä kirjoituxessa) vapautunut huumorin kahleista. Tässä esitteessä se vaahtoo suht vakavalla lärvällä.
xxx/ellauri044.html on line 361: Mar 24 (65 800) "Varmaan nyt pääsiäissunnuntaina kirkot on tupaten täynnä. Tunnelin päässä näkyy valoa."
xxx/ellauri056.html on line 137: 27-vuotias Katri Manninen on kirjoittanut 18 romaania, joista 17 nuorille. Romaaneista viisi on MTV3:n Salatut elämät -sarjan oheiskirjoja. Ne kertovat nälkäisille ihailijoille henkilöistä enemmän kuin sarjassa näkyy. Hän on myös kirjoittanut dialogit Salattujen elämien 25 jaksoon ja yhdessä äitinsä Kirsti Mannisen kanssa MTV3:lle Benner & Benner -tv-sarjan. Parhaillaan hän dramatisoi TV1:n nuorten ohjelmaa Radio Sooda. Hän on kokeillut muitakin ammatteja ja opiskelee Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla televisio- ja elokuvakäsikirjoittamista.
xxx/ellauri057.html on line 203: Alma lähtee yönselkään paarustamaan hangessa Puovon pakeille. Pablon kamarista näkyy valo ja kuuluu paukkuja. Kyllä se on vielä hereillä. Senkin vekkuli.
xxx/ellauri057.html on line 1184: Yksi selkeän maskuliininen piirre heillä tosin on. Parta. Se näkyy joissakin kirjoissa. Tatu ja Patu kuitenkin aina ajavat partansa pois. ”Mutta kääpiömytologiassa naisilla kasvaa parta”, huomauttaa Toivonen. ”Niin, ehkä Tatu ja Patu ovatkin parrakkaita naisia!” Havukainen keksii.
xxx/ellauri068.html on line 199: Borges oli ammatiltaan kirjastonhoitaja, mikä näkyy hyvin hänen teoksistaan: ne ovat täynnä viittauksia todellisiin ja keksittyihin lähdeteoksiin ja auktoriteetteihin, ja ne pohtivat mielellään älyllisiä, kirjallisuustieteellisiä tai teologisia kysymyksiä kaunokirjallisessa muodossa. Borgesin tuotannossa tärkein kirjallisuudenlaji oli novelli. Hän suosi sellaisia novelleja, joiden raja esseeseen tai artikkeliin oli häilyvä. Borges julkaisikin mielellään tarkemmin määrittelemättömiä lyhyiden tekstien kokoelmia.
xxx/ellauri076.html on line 505: Nyt minä vuorostani haluan tukea sinua matkallasi kohti syvempää nautintoa, elämäniloa ja kukoistusta. Haluan opettaa sinulle työkalut millä sinä saat itse itsesi syttymään, parannat ja voimautat itsesi myös seksuaalisesti. Haluan inspiroida sinua löytämään rakastavan, nautinnollisen ja levollisen suhteen omaan kehosi, seksuaalisuuteesi, tunteisiin, mieleen ja tietoisuuteen. Tämä kokonaisvaltainen hyvinvointisi näkyy myös kukoistavina ihmissuhteina.
xxx/ellauri076.html on line 642: Liikennemerkitkin on muuttuneet. Kohta ne varmaan poistaa karvakolmiot. Sukupuolesta jos menet jotakuta sortamaan, niin heti pahastuvat. Se mua ärsyttää, "Kape" tuhahtaa. En mä tavoistani luovu. Mulla on suht päräyttävä izetunto, ja puurohousuistani tulee mitä haluan. Olen rehellinen izelleni ja varsinkin muille. Mulla on hieno rannekello, näkyyhän se kuvassa? Ja huomaatte, ei mulla ole tazkoja, se on Hans Välimäen juttu. Mulla on huippufyysikoiden karvaset käsivarret kuin Pizza Enricolla.
xxx/ellauri081.html on line 112: Wallun persepäisyys näkyy siitäkin, että sen herot lukee toisillensa William Blakea. Blake oli suuri sekobolzi sekin.
xxx/ellauri081.html on line 206: Samalla jatkuu loputon Decamerone tarinasta toiseen (suositeltavaa ääneen lukemista vaikka puolisolle) ja Camus’n Rutto huvittaa edelleen, kuinka samanlaisia rajoituksia ja karanteeneja siinä algerialaisille määrätään kuin meille nyt. Ja huvittavasti tulee ruumiitakin. Tämän aiheen kirjallisuutta löytyy. Jukka Petäjä näkyy keksineen Philip Rothin kymmenen vuotta vanhan romaanin 1940-luvun polioepidemiasta.
xxx/ellauri086.html on line 115: Nilkkikin oisi voinut siirtyä Murikka-opistoon, siellä se oisi voinut kiivetä rehtorixi asti. Nilkin bulletpointeista Kataisen porukoissa siitä mitä on olla maailman paras maa sen perusoikeistolaisuus näkyy selvästi. Terve! Olen 72-vuotias kansanmies Etelä-Pohjanmaalta!
xxx/ellauri086.html on line 742: Rudyard Kipling tunnusti suuren velkansa Poelle ja ihaili etenkin tämän kykyä herättää kauhua. Myös Arthur Conan Doyle tunnusti Poen valtavan merkityksen omaan tuotantoonsa ja Sherlock Holmesin salapoliisihahmoon ja usein mainitsikin Poen tarinoissaan. Poen vaikutus näkyy myös esimerkiksi Joseph Conradin ja James Joycen teoksissa. Tunnettuja romaaneja, jotka perustuvat Poen tarinoihin, ovat esimerkiksi Stevensonin Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ja Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva.
xxx/ellauri086.html on line 798: Let me see, then, what thereat is, and this mystery explore— Kurkistanpa räppänästä, näkyykö jälki käppänästä,
xxx/ellauri087.html on line 684: Toisaalla olen jo esittänyt hypoteesina, että ihmisten vittumaisuus näkyy niiden naamasta. Pikku vinkeistä kuten viiruista silmistä, vinosta suusta ja ylimielisestä ilmeestä. Talousliberaaleista yli 50% on vittumaisia, joten ennustan että esim. seuraavan kuvasarjan apinat ovat tapauxia pisteessä, eli massamedioiden ehdoilla operoivia oikeuden ja kohtuuden massamurhaajia in spe:
xxx/ellauri103.html on line 362: Jotkut säälittävät kuraveriset saa armon huolimatta tukanväristä kunhan ovat nöyriä ja jotkut homonnäköiset sliipatut privaattikoulukakarat osoittautuvat pettymyxixi kuin Miltonin taivaasta putoilevat langenneet enkelit. Voldemort on joku saatanan ja Hitlerin sekasikiö. HK Rowling luulee että juoni paranee kun kexii lisää hassunnimisiä henkilöitä ja hullunkurisia taikavehkeitä. Eikä auta yhtään sekään että HK ize on pahanlaatuinen taantumuxellinen persepää. Kyllä se näkyy myös sen kirjoista. Ja näkyy se naamastakin. Osoittautuu että Harryn tarina on HK Rowlingin toteutunut luokkaretki brittiyhteiskunnan pohjilta sen huipulle. Se tykkää varmaan luokkakokouxista jossa kaikki vuorollaan nousee seisomaan ja kertoo saavutuxista.
xxx/ellauri103.html on line 366:
xxx/ellauri114.html on line 699: Vanhin kopio on Seti I:n haudassa. Kuvassa on 4 heppua neljästä apinarodusta, joita kuljettaa aurinkoinen haukka. Siitä näkyy että Ebykti on muiden maiden johtaja (faarao meinaa aurinko).
xxx/ellauri121.html on line 87: Sanoohan sen järkikin, että jos lapsi viettää jopa 40 - 50 tuntia viikossa päiväkodissa, se näkyy jossakin lapsen käytöksessä. Muissa maissa näin pitkät hoitopäivät ovat harvinaisia, ja niissä aika voi olla vain kymmenisen tuntia viikossa. Meillä laaja ja monituntinen päiväkotihoito on nähty vain edistyksellisenä.
xxx/ellauri123.html on line 273: Seuraava on tiivistelmä oidipaalisesta videosta jossa "äiti" houkuttaa suihkunraikkaan "poikansa" muhinoimaan kanssansa. Äiti vetää röböä odotellessaan poikaa suihkusta. Tää on vintagea, mikä näkyy myös haalistuneista ruskeista väreistä, huonosta leikkauxesta ja todentuntuisesta 80-luvun miljööstä. Mukana on tavanomaisia paritteluvaiheita. Mukava piirre tässä videossa on että "äiskä" on koko ajan ohjaxissa ja pitää lujasti "pojan" suizista. Poika on lopulta niin innostunut äidistä että pyytää siltä vielä toista varvia. Äiti taitaa mennä tupakalle välillä.
xxx/ellauri125.html on line 80: Boucherin läski odaliski (vas.) on hivenen panettavampi kuin Ingresin luimuileva lonkkavikainen (oik.). Vaikka on Ingresilläkin panettavia nakuja, kz. alla vas. Valokuvan nakusta näkyy että oikeissa naisissa on enemmän kulmia. Suu tolla lailla ärvöllään ois varmaan ennen ollut liian rivoa.
xxx/ellauri126.html on line 228: https://www.gotquestions.org/Satan-accuser.html tuossa jotain siitä saatana on Jumalan lasten syyttäjä. Mä sanoisin paholaisen juonet on hyvin mutkikkaita, eivät ppaljastu vielä kymmenen mutkan takaa...hyvä ja paha ehtii siinä vaihtua monta kertaa ennenku näkyy mikä oli hyvä ja mikä paha oikeesti...
xxx/ellauri127.html on line 639: Humbert Nabokovin lätinä eze muka "oikeasti" rakasti Dollyä on aivan peräaukosta. Koko äijän falskius näkyy siitä selvänä. Ketä kiinnostaa?
xxx/ellauri128.html on line 105: Vaakku ilmeisesti piti vastustelevista runotytöistä. Sama predilektio näkyy mom and son videoissa: "mami" pyristelee vastaan alussa, mutta panee vastaan tarmokkaasti loppupeleissä. Haista-paska kappalainen Capellanus näyttää olleen Vaakun lemppareita. Ruma Honoré de Balzac oli kanssa kova panomies, tosin se sai työntää vasta maxettuaan runsaasti. Paul Bourget oli varsinainen pahis, kuten jo tiedetään. Näissä hanuissa on hurjasti narsisteja. Chardonne eli puteli-Jaakko oli Vaakun poliittinen virkaveli. Cicero oli tyhmä snobi kikhernekauppias. Disraeli Tears oli poikkeuxellisesti hölmö jutku. Dosto komppaa Catullusta Karamazoveissa tän suositun vihaava rakkaus-aiheen suhteen. Duclos näyttää olleen paskiainen miehexeen. Hemmetin paljon on näitä koiraan lisääntymisstrategia-aiheita, missä rakkautta piisaa just niin kauan että pääsee luukulle, ja sitten alkaa jo huooh ikävystyttää. Vaakulla on vitun vähän ylipäänsä naisia muutakuin puheenaiheena. Joubert on nyysinyt ton "ei 2x samaa" penseen ihailemaltaan Rochefoucauldilta (tai vastoin päin). Vaakulla ja Tommilla on samojakin töräyxiä respektiivisissä kokoelmissa. Nietschen penseet naimisesta on niin heikkoja ettei viizi edes mainita. Sen kokemuxet siitä oli aika rajallisia. Mitä jää viivan alle kun Shawin supistus on tehty? Minielefantin kärsä. Tosta tottumuxen osuudesta rakkaudessa näyttää M/F töräyttäjät ottavan ihan vastakkaisia kantoja. Koiraiden kannalta on toi uutuudenviehätys tietty tärkeä. Jokainen uusi reikä on uusi tilaisuus. Riippumahainen Ball-sack ei kyllä tiennytkään mitään häveliäisyydestä. Sen Contes drolatiques on pitkästyttävä. Disdraeli saa lisää haukkuja albumissa 243.
xxx/ellauri137.html on line 70: Nykyään samaa porukkaa näkyy jo valtajulkisuudessa. Sinne pääsee helposti käymällä pienoisjihadia sukupuolentutkimusta vastaan. Markus J. Rantala on näkyvin evoluutiopsykologian puolestapuhuja. Samaan aatteelliseen ryhmään kuuluu myös MTV:n Uutisaamun toimittaja Ivan Puopolo, joka on intoillut Twitterissä Rantalan ajatuksista. Avanti Puopolo! Ivanin puo-polo valitettavasti ei vaan kiinnosta jauhopukkia.
xxx/ellauri139.html on line 870: Millimollin alamittaisuus näkyy tämmöisessä tilaushyminässä: runo on keskinkertainen; Alfred enkkukuningas, nelipyttyinen runo, ja Egildin rautaisannos, jolla se yrittää päihittää pohjoismaiset eepoxit, ovat aivan paskoja.
xxx/ellauri139.html on line 1121: On y voit les œuvres mauvaises Siinä näkyy pahantekoa
xxx/ellauri165.html on line 71: Suoraviivainen hymiö on hapan, keskinkertainen apina on huonohko. Niin ei pidä kenellekkään sanoa, se on loukkoovoo. Jokainen meistä on ainutlaatuinen, special, xtraordinary. Vähempi ei tyydytä. Vittu vaikka pallokalloapinoiden keskinäiset erot näkyy vasta n:nnessä desimaalissa. No lompakon paxuudessa ne kyllä ovat gigaluokkaa. Sitä se korkoa korolle periaate teettää.
xxx/ellauri173.html on line 319: Max ampuu kilpailussa taikaluotejaan ja osuu aina tarkasti maaliin. Sitten tulee seitsemännen luodin vuoro... Agathe on hermostunut, sillä hänellä on ollut epämääräisiä painajaisia ja kaikkialla näkyy huonoja enteitä... Max ampuu seitsemännen luotinsa... Luoti koukkaa kohti Kasparia, joka saa kuolettavan osuman. Paholainen ottaa Kasparin sielun haltuunsa. (Kaspar ei ollut ilmeisesti ottanut huomioon, että paholainen voi tappaa vain sellaisen ihmisen, joka on tietoisesti antautunut hänen valtaansa. Ja Kasparhan oli ainoa paikallaolija, perkeleen lisäxi, joka tiesi täsmälleen taikaluotien perkeleellisen alkuperän. Jumala oli taas kerran vessassa, ja Jeesus koko aika suihkussa.) Max joutuu selittämään syyn luodin omituiselle lentoradalle. Hän tunnustaa, että luotien valaminen tehtiin hieman oudoissa olosuhteissa. Paikalle sopivasti ilmestyvä erakko asettuu Maxin puolelle ja laittaa (tai pistää, muttei pane koska se on munkki) tapahtumat typerän ampumakilpailuperinteen syyksi. Paikallaolijat antavat Maxille anteeksi. Ja jos hän käyttäytyy vuoden ajan kunnolla, hän saa Agathen vaimokseen, lupaa perkele. Agathan eläke on silloin jo alkanut juosta.
xxx/ellauri173.html on line 828: "Herra Ewald", jatkoi Edison, "varmasti olet jaloin luonto, jonka olen tavannut taivaan alla. Erittäin paha tähti on heittänyt valonsa sinuun ja johdattanut sinut rakkauden maailmaan: siellä unelmasi on pudonnut, siivet murrettu, pettymyksen tuovan naisen henkäykseen, jonka lakkaamaton dissonanssi herättää joka hetki eloon pistävän tylsyyden, joka polttaa sinut ja on välttämättä kohtalokas sinulle. Kyllä, olet yksi niistä viimeisistä suurista surullisista ihmisistä, jotka eivät uskalla selviytyä tällaisesta koettelemuksesta huolimatta heidän ympärillään olevista esimerkkeistä, jotka taistelevat sairautta, kurjuutta ja rakkautta vastaan. - Ensimmäisen pettymyksen tuska oli sinussa sellainen, että luulet olevasi vapautettu siitä lähimmäisiäsi kohtaan, - koska halveksit heitä, koska he ovat antautuneet elämään tällaisten kohtaloiden ruoskan alla. Perna on heittänyt käärinliinansa ajatuksiesi päälle ja nyt tämä vapaaehtoisen kuoleman kylmä neuvonantaja lausuu korvassasi sanan, joka vakuuttaa. Olet pahimmillasi. Kysymys on vain tunteista sinulle, olet juuri ilmoittanut sen minulle selvästi; Siksi kriisin lopputulos ei ole enää edes epäselvä. Jos ylität tämän kynnyksen, se on todellakin pieni kuolema: se näkyy välittömänä koko henkilöstäsi, ei vaan molosta.
xxx/ellauri175.html on line 759: Ja tämä sitäkin mielellään, koska moraalinen olento, joka ilmestyy minulle rouva Andersonissa, valvetilassa, ja se, joka näkyy minulle magneettisessa syvyydessä, näyttävät täysin erilaisilta. Hyvin yksinkertaisen naisen, niin arvokkaan, niin älykkään, jopa – mutta loppujen lopuksi hyvin rajallisten näkemysten –, jonka hänessä tunnen, sijasta, katso, tämän unen hengityksessä paljastuu nainen, täysin erilainen, moninkertainen ja tuntematon. ! Katso, tämän Sowana-nimisen nukkuvan naisen - joka fyysisesti on sama nainen - valtava tieto, outo kaunopuheisuus, läpitunkeva ideaalisuus ovat loogisesti selittämättömiä asioita! Eikö tämä kaksinaisuus ole hämmästyttävä ilmiö? Kuitenkin – vaikka intensiteetti on vähäisempää – tämä ilmiö on todistettu, havaittu, tunnistettu kaikissa kohteissa, jotka on altistettu vakaville magnetisoijille, ja Sowana on ainoa poikkeus erityislaatuisen neuroosinsa ansiosta vain esimerkkinä epänormaalista täydellisyydestä. tämä fysiologinen tapaus.
xxx/ellauri175.html on line 788: "Ensinnäkin", vastasi sähköasentaja, "itse asiassa etäisyys ei ole enää täällä, vaan eräänlainen illuusio. Ja sitten! unohdat suuren osan kokeellisen tieteen äskettäin virallisesti hankkimista faktoista: tiedät esimerkiksi, että - ei enää vain elävän olennon hermosto, vaan tiettyjen aineiden yksinkertainen hyve välitetään "etäisyyden päässä ihmiskehoon ilman nieltämistä, ehdotusta tai induktiota. Eivätkö seuraavat tosiasiat ole todistettu nykyajan positiivisimpien lääkäreiden silmissä: - Tässä on sellainen määrä ilmatiiviisti suljettuja ja käärittyjä kristallipulloja, joista jokainen sisältää sellaista ja sellaista lääkettä, jonka nimeä en tiedä. Otan satunnaisesti yhden niistä; Lähestyn sitä kymmenen tai kaksitoista senttimetriä esimerkiksi hysteerisen kallon tyvestä: ― muutamassa minuutissa tutkittava kouristelee, oksentaa, aivastaa, itkee tai nukahtaa sen mukaan, mitä hyveitä hänen takanaan esitellään. pää tällä etäisyydellä. - Mitä ! jos se on tappava happo, näkyykö tällä potilaalla tämän hapon aiheuttaman myrkytyksen oireita – jotka mahdollisesti johtavat hänen kuolemaansa? Jos se on tällainen vaalijuhla, hän lankeaa täsmälliseen hurmioon, pukeutuu jatkuvasti täsmälliseen uskonnollisuuden luonteeseen, - hallusinaatioissa aina pyhä? Oliko hän uskollinen kulttiin, joka on erilainen kuin se, jonka mystisiä näkyjä hän tulee kokemaan? Jos satun pitämään kloridia, - kultakloridia, - katso, tämä naapurusto polttaa häntä, kunnes hän huutaa kivusta? "Missä ovat näiden ilmiöiden johtavat tekijät? Ja kun kohdataan nämä kiistattomat tosiasiat, jotka tunkeutuvat kokeelliseen tieteeseen niin oikeutetulla hämmästyksellä, miksi en voisi olettaa uuden, sekalaisen nesteen, sähkön ja hermoston synteesin mahdollisuutta, joka sisältää samalla yhtä ainoaa. kuka liikkuu kohti pohjoisnavaa minkä tahansa magneettineulan kärkeä ja sen, joka kiehtoo haukan siipien lyönnin alle asetettua lintua?
xxx/ellauri176.html on line 51: Athenaeus provides many anecdotes about Phryne. He praises her beauty, writing that on the occasion of the festivals of the Eleusinia and Poseidonia, she would let down her hair and step nude into the sea. Kuvassa sillä näkyy olevan uimalakki päässä. Se onkin järkevämpää kuin aukaista tukka uimaan mennessä. This would have inspired the painter Apelles to create his famous picture of Aphrodite Anadyomene (Ἀφροδίτη Ἀναδυομένη, Rising from the Sea also portrayed at times as Venus Anadyomene). Mitä vittua sehän on sama asia. Herne herne! Supposedly the sculptor Praxiteles, who was also her lover, used her as the model for the statue of the Aphrodite of Knidos, the first nude statue of a woman from ancient Greece. Oiskoon se muka oikeasti eka? Mä oon varma että pornokuvia on tehty maailman sivu, ne ei vaan ole kovassa käytössä kaikki säilyneet.
xxx/ellauri186.html on line 392: Seuraavat juutalaiset kirjailijat mainitaan tiheimmin kun keskustellaan kafkalaisuudesta amerikkalaisessa romaanissa ja novellissa: Nathanael West, Isaac Rosenfeld, Delmore Schwartz, Paul Doodman, Saul Bellow, Norman Mailer, J. D. Salinger, Bernard Malamud, Philip Roth, Joseph Heller, Meyer Liben ja Susan Sontag. Sietää muistaa tutkijoiden varaus. Kafkan vaikutus on useimmiten ollut epäsuora ja kietoutunut Freudin ohella muidenkin idealähteiden kanssa: Dostojevski, Kierkegaard, Buber, Reich, Trotski, Sartre... Harvoin se näkyy niin voimallisen tarttuvana kuin Isaac Rosenfeldin (1918-1956) lyhyissä paraabeleissa.
xxx/ellauri187.html on line 362: Josen ateismi näkyy siitä että sen evankeliumin Jeesus on murrosikäisenä pikku paskiainen. Jose heittää kieli poskessa sen tomistisen ajatuxen distributiivisestä oikeudesta että sille jolla on jo enemmän on annettava enemmän, eihän se muuten tunnu samalta, eikä keko pysyisi muodossa vaan alkaisi tasoittua.
xxx/ellauri187.html on line 430: Wir wissen es, dein Licht scheint in der Nacht. Me tiedämme, sun valo näkyy päässä tunnelin.
xxx/ellauri195.html on line 41: Vuoden 2021 parhaissa lehtikuvissa näkyy positiivisuus ja toivo. Augie March halusi kärsimättömästi päästä osaxi jotain izeään suurempaa, ei olla saamaton vaan tarmokas ja izenäinen. Never eat anything bigger than your head. Augie on samantapainen kaunisteltu kiltti ja vaatimaton alter ego kuin Hemingwaulla ja Foster Wallacella.
xxx/ellauri200.html on line 474: Ihan tosi, nyt meinaa olla ajan kanssa ongelmia. Tai eihän sen kanssa ole ongelmia, kun sitä ei vaan tuntuis olevan. Vaikka kuinka ajattelee, että onhan sitä 24 tuntia vuorokaudessa. No, ajankäyttöä häiritsee yhä enenevässä määrin kokopäiväinen työ. Opettajantyöni muuttui siis 5 päiväiseksi työviikoksi, kun minua ajetaan kahteen hankkeeseen mukaan. No, ei valiteta. Ehkä se näkyy rahapussissakin.
xxx/ellauri208.html on line 432: Kärkkäisen magneettimedia peukuttaa distributismia, oik. korporatismia. Distributismia mukailevaa talouspolitiikkaa alettiin noudattamaan 30-luvulla niin fasistisessa Italiassa kuin kansallissosialistisessa Saksassakin. Lopputuloksena Saksassa koettiin ihmiskunnan merkittävin taloudellinen nousu ja hyvinvoinnin lisääntyminen uskomattoman lyhyessä ajassa. Tämän yksityispankkien kahleista irtautumisen seurauksena kansainvälinen juutalaisyhteisö julisti Saksalle sodan vuonna 1933, mikä lopulta johti myöhemmin toisen maailmansodan syttymiseen. Distributismin kohtalon koki myös englantilaisen insinöörin Clifford Hugh ”C. H.” Douglasin talousteoriat ja kansanluottomalli (Social Credit). Douglasin mallissa tyrmättiin yksityinen pankkitoiminta ja todettiin rahan olevan tuotantoa ohjaava informaation väline eikä pelkkä vaihdonväline. Sysmän Osuuspankki näkyy lopettelevan, tiesi Sysmän tyrnävä blondi kirjastonhoitaja kertoa. Social Credit –mallia muun muassa USA:ssa, Englannissa ja Italiassa kamppanjoineet Douglas ja hänen yhteistyökumppaninsa runoilija ja filosofi Ezra Pound leimattiin sodan jälkeen antisemitisteiksi ja jopa mielenvikaisiksi.
xxx/ellauri208.html on line 831: Lainaus on armottoman pitkä, mutta siitä näkyy koko tarkkojen repliikkien luoma kaari. Sirkan torjuvuus selitetään aiemmassa kappaleessa; mies ei huomaa omaa käytöstään. Kun Tom herää avioliiton kalseuteen ja yrittää korjata tilannetta etelänmatkalla, Sirkan reaktiossa on ilkeyttä ja kohtuuttomuutta. Samalla torjuvuus on perusteltua; syvälle juurtuneita ikävyyksiä ei korjata yksittäisillä lahjoilla, jotka muuttaisivat kaiken suunnan kerrasta, kuten Tom kuvittelee. Mies on valmis pyyhkäisemään ”menneet ovat menneitä” -ajattelulla vuosien ongelmat maton alle, mihin vaimo ei suostu, koska kyse on jälleen yhdestä miehen vallankäytön välineestä. Tom myös alentuu käytökseen, jota hänen vaimonsa pitää erityisen ahdistavana, ivaamaan ja korjaamaan kriisin keskellä merkityksettömiä asioita (”Se on Thaimaahan, ei Thaimaaseen.”). Avioparin kriisin syvyydestä kertoo, että riidan lähestyessä heidän poikaansa pyydetään poistumaan huoneeseensa ja laittamaan musiikki kovalle, jotta hän ei joutuisi kuuntelemaan vanhempiensa kinastelua. Tällaisten eleiden merkitys, se että niihin on jo totuttu, kertoo perheyksikön vuotavista haavoista.
xxx/ellauri208.html on line 973: "Koska en päässyt tekemään elokuvia, tein niitä kirjojen kautta", Annika Idström on todennut. Leimaa antavaa kamerataidetta opiskelleen, freelanceohjaajana ja -dramaturgina työskennelleen Idströmin tuotannolle on kohtauksesta toiseen, samoin ulkoisesta mielensisäiseen nopeasti siirtyvä tapa kertoa. Taustalla näkyy kiinnostus sellaisia elokuvantekijöitä kohtaan kuin Pier Paolo Pasolini, Andrei Tarkovski, Michelangelo Antonioni, Volker Schlöndorff tai Peter Greenaway; yhteistä on myös makaaberin, oudon ja groteskin läsnäolo.
xxx/ellauri212.html on line 301: Mies on ilmiselvä lurjus, mikä näkyy jo sen feikki-irvistyxestä. Siinä on ikävästi jotain samaa kuin Sariolan Esassa. Philin juoppo isä tahtoi aina psykologixi. Phil oli kova koulupotkupalloilija nuorena.
xxx/ellauri212.html on line 446: Balthusin molemmat vanhemmat olivat taiteilijoita. Vahvimmat vaikutteensa hän kuitenkin sai perheystävältään runoilija Rainer Maria Rilkeltä. Balthus muutti Pariisiin vuonna 1924, opiskeli maalausta omin päin, kuvasi töissään lapsia ja mukaili impressionisteja. Myöhemminkin, kypsällä kaudellaan hän kuvasi usein nuoria tyttöjä ja heidän herkkää eroottisuuttaan. Eli Balthusin porsliinit on taidetta, mut alla oleva tuheron jynssääjä on pornoa. Mikä erona? No juu tietysti, tässä kuvassa näkyy pensseli.
xxx/ellauri215.html on line 102: Tässä magneettikuvatussa videossa näkyy miten mulkku tarkkaan ottaen jotmuilee sisään ja ulos vulvasta.
xxx/ellauri218.html on line 60: 4. Brueghel teki talonpoika- ja maisematyylisiä maalauksia. Hän oli hyvin moralisoiva ja kriittinen ja se näkyy hänen teoksissaan. Brueghel pilkkasi huumoria käyttämällä alinta luokkaa koko ihmiskunnan vertauskuvana. Hän käytti teoksissaan paljon vertauskuvia. Yleensä 1500-luvulla taiteilijoilla oli italialaisvaikutteinen tyyli maalauksissaan, mutta Brieghel hylkäsi tietoisesti sen tyylisuunnan ja loi omanlaisensa maalaustavan. Hänen aiheenaan oli maaseutu ja sen ihmiset.
xxx/ellauri218.html on line 81: Kuten mustavalkoisesta tv-kuvasta näkyy selvästi, Bobby Thomson ei ollut neekeri. Myöhemmin osoittautuu että se oli skotti. Branca oli puolixi joku Bulgarian romani. Mitäs asiaa Big Simsillä (joka oli) sit oli mennä karzalle huutamaan I am Bobby Thomson? Koska baseball is about caring, because it is about miracles against all odds. Usko toivo ja rakasta, 9.999.999 tyhjän arvan jälkeen tulee se oikea!
xxx/ellauri224.html on line 603: Sonja Tirkkonen-Condit näkyy olevan vielä elossa, vaikka Savonlinnan kääntäjänkoulutus on vainaja. Tokko Sonjakaan enää on kovin hyvässä hapessa. Mutta tämä paasaus kertoo toisesta Conditista, mahdollisesti kyllä jostain sukulaisesta.
xxx/ellauri227.html on line 506: Brigitillä on luontainen kauneussilmä, joka näkyy hänen online-läsnäolostaan ja -tuotteistaan ja voi auttaa muita tuomaan sen työhönsä tai liiketoimintaansa.
xxx/ellauri227.html on line 507: Kun aurinko paistaa 8. talossa, Brigit on yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka kukoistavat vaikeina aikoina. Tämä sijoitus heijastaa myös sitä, että Brigitillä on vahva henkinen tai mystinen yhteys ja vahva tarkoituksen tai merkityksen taju, joka näkyy hänen Tarot Business and Intuitive Entrepreneur podcastissa.
xxx/ellauri230.html on line 556: Paul Claudel, josta on useampikin paha sana tullut sanotuxi aiemmin ja syystäkin, oli Kustun kolleegana Tokiossa nazimielisen Walesin prinssi Eetun vieraillessa siellä Intian reissulla. Eetu-prinssi teki japsuisännille jos jonkunlaisia kepposia. Claudel huomautti että aurinko on feminiininen suomalaisille ja japsulaisille, vaikkei niiden kielissä ole edes sukua. Naisten pyllystähän päivä paistaa, läpi näkyy ja pitää lämpimän. Sen suvuttomat tietävät.
xxx/ellauri237.html on line 164: Rothit osti mulle 70v lahjaxi Renkomäen Iittalan outletistä puolen litran muumimukin jossa on LOVE-sanasta ensimmäinen kirjain L. Taidan käydä vaihtamassa sen siihen pieneen muumimukiin jossa muumilta näkyy testikkelit. Ei multa puolta litraa enää heru edes lypsykoneella.
xxx/ellauri237.html on line 221: Papin poika Johann Arndt opiskeli lääketiedettä ja teologiaa Helmstedtissä, Wittenbergissä, Strasbourgissa ja Baselissa. Baselissa hän tutustui Theophrastus Paracelsuksen kirjoituksiin, ja Wallmannin mukaan tämän ajattelun vaikutus näkyy monissa Arndtin teoksissa, voimakkaimmin Totisesta kristillisyydestä -teoksen neljännessä kirjassa. Opintojensa jälkeen Arndt toimi kotiseudullaan Anhaltissa koulumestarina, diakonina ja pappina. Jouduttuaan eksorsismia ja kuvakieltoa eli ikonoklasmia koskevien opillisten erimielisyyksien takia jättämään virkansa vuonna 1590 hän siirtyi Quedlinburgiin saarnaajaksi, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1599 saakka.
xxx/ellauri239.html on line 409: Joku tanakkajalkainen Marit Bjørgen Bjørgen sairasti astmaa. Hän pyrki lieventämään oireita lääkityksellä, ja kaudeksi 2009–2010 hänelle myönnettiin lupa käyttää vahvempaa astmalääkitystä. Kyseinen lääkeaine poistettiin WADAn kiellettyjen aineiden listalta syyskuussa 2011. Puolatar piti tätä hyvin epixenä, mitä se tietysti olikin. Just tollasia natomatoja norjalaiset ovat. Entisiä norjalaisia. Maastohiihto on osa niiden identiteettiä. Hiihdosta meni maku kun ne alkoivat sitä typerää saxikävelyä. Ei se ole mitään hiihtoa. Mitä näkyy latujen varsilla? Norjalaisvillapaitoja, polvihousuja ja lippuja. Haestakeepa kuulkaa norskit paska.
xxx/ellauri239.html on line 450: Julkisuus, Selma kirjoitti sinisellä. Vinkusilmä isineen tekee charityä salassa. Älköön vasen kätesi tiedä mitä tekee oikea. Nosta koipea, sieltä näkyy pyöreä ja soikea. Mutta silti Hälge on... on .. Selma maiskutteli eziessään oikeata sanaa. ..LIPEVÄ!
xxx/ellauri250.html on line 169: Kumpiska Georgian lakukeppi on pahempi, Trumpin jalkapallisti vai demokraatti pappipakana? Sehän näkyy jo naamasta. Ahdaskalloinen Jalkapallisti vastustaa jyrkästi aborttia paizi omien panopuiden ei-haluttuja sikiöitä, joille se maxaa tappolaskut omasta lompakosta.
xxx/ellauri250.html on line 440: "The characters are mere digital figures for a cinematic algorithm." Että kehtaakin jenkki tämmöstä vielä sanoa, jenkkileffat ne vasta on koneella veisattuja täysin klisheisine hahmoineen, ota vaikka Netflixin menesstyssarja Wednesday. Ja tää on ehkä pahin pohjanoteeraus kaikista, mistä näkyy Amerikan oma täydellinen aateköyhyys: "Yet even the grand humanistic reverberations of ancient artifacts (ne kivipiirustuxet joite ei edes jään alta nähnyt) leave Kuosmanen’s directorial gaze uninspired, even uninterested."
xxx/ellauri255.html on line 178: Bakunin matkusteli koko elämänsä ajan eri puolilla Eurooppaa interreilillä sininen matkalaukku mukana tutustuen koko ajan lukuisiin aikakauden merkittäviin vaikuttajiin. Lisäksi hän harjoitti vallankumouksellista toimintaa myös käytännön tasolla, muun muassa osallistumalla kansannousuihin (ei kuitenkaan ravintolalaskuihin). Aktivisminsa (ja maxamattomien laskujen) vuoksi Bakunin vangittiin ja karkotettiin Siperiaan, josta hän kuitenkin onnistui pakenemaan. Myöhempinä elinvuosinaan Bakunin siirtyi ajattelussaan kohti anarkismia ja oli mukana kansainvälisen työväenliikkeen ensimmäisessä internationaalissa, joka lopulta hajosi Bakuninin ja Karl Marxin välisiin erimielisyyksiin. Hajaannus näkyy edelleen työväenliikkeen jakaantumisessa marxilaisiin sosialisteihin ja anarkisteihin. Bakuninin keskeinen Marxista poikkeava näkemys oli, että "työläisten valtion" perustamisen sijasta valtio ja kaikki muut sortojärjestelmät pitää vallankumouksen yhteydessä tuhota ja kaikki joutavat anarkistit puhata.
xxx/ellauri281.html on line 233: – Suuria suunnitelmia. Onnea matkaan zuhnat, Skabajeva toivottaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kuvalle joka näkyy taustalla.
xxx/ellauri286.html on line 291: Arkielämässämme toiminta näkyy esimerkiksi lehtien kommenttipalstoilla ja sosiaalisessa mediassa, jossa Venäjä-uutisia kommentoiva helposti saa vastaansa Moskova-myönteisiä kantoja truuttaavan trolliarmeijan edustajia.
xxx/ellauri286.html on line 292: Heitä näkyy myös vastenmielisten maidonhajuisten perheenäitien kansoittamilla vauvafoorumeilla, jotka ovat Suomen suosituimpia keskustelufoorumeita. Venäjä-uutisia seuraava saattaa saada maksettua FB-mainontaa, joka johdattaa Kremlin agendaa ajaville sivustoille. Sieltä voi tilata myös hienoja tupeita ja meikkituotteita.
xxx/ellauri286.html on line 526: “Haluan kirjoittaa naisille tärkeistä asioista, jotka koskettavat naisia, naisena olemisesta. Feminismi näkyy muutenkin elämänarvoissani ja -valinnoissani, kuten siinä että meikkaan pirusti ja käytän hameita." Kerran Sofi antoi pakit mielenkiintoiselle miehelle, joka vaikutti liikaa heteropatriarkaatilta. Kerran siis. Ei ollut hinta sillä kertaa kohillaan.
xxx/ellauri286.html on line 537: Sofia ei vaivaa bulimia eikä narsismi, ne vaivaa enempi sen omaisia. Ne johtaa tunteiden, herkkyyden ym raaistumiseen, mikä näkyy hyvin Sofin kirjoissa. Sofin hobbyt ovat jumppaaminen, pano ja oxentaminen. Muut apinat ei muuten juuri nappaa. Sofi nappaa diapameja kuin leipää ja niistää perään piriä kuin yhtä kalamainen kaima Karppi.
xxx/ellauri292.html on line 39:
xxx/ellauri293.html on line 437: Lioneilla on luonnollinen taipumus rutiiniin ja kohtuullisuuteen päivittäisissä tavoissaan, ja tämä näkyy heidän yleisessä terveyskuvassaan: Tutkimukset osoittavat, että aamutyypeillä, joilla on aikaisin nukkumaanmeno, on pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, vähemmän liikalihavuutta ja heillä voi olla pienempi riski mielenterveyteen. Häiriöt, mukaan lukien masennus, ahdistus ja muut ovat heille avaamaton teos. Lionit hyppäävät päiviinsä täynnä energiaa; aamulla ja varhain iltapäivällä lionit ovat tehokkaimmillaan.
xxx/ellauri296.html on line 619: Cassirerista ajattelijana tuli kantilaisten periaatteiden, mutta myös paljon enemmän, ruumiillistuma kokonaisvaltaiselle henkiliikkeelle, joka ulottuu renessanssista valistukseen ja Herderin historiankäsitykseen, Goethen runouteen, Wilhelm von Humboldtin Kavi-kirlen tutkimukseen, Schellingin Philosophie Der Mythologie, Hegelin Hengen fenomenologia ja Vischerin käsitys esteettisestä symbolista,ym, ym. saxalaista hämäröintiä. Cassirerin oma asema syntyy tämän humanistisen ymmärryksen maailman koko kehityksen hallinnan kautta, johon sisältyi myös ns. tieteellisen maailmankuvan hallinta, joka näkyy sekä hänen historiallisissa teoksissaan että systemaattisessa filosofiassaan."
xxx/ellauri298.html on line 72: Anglosaksisiin maihin testin käyttö ei levinnyt, minkä vuoksi suuri osa sitä koskevasta alkuperäisestä julkaisutiedosta on saksankielistä. Sitä näkyy käytettävän vieläkin työhönottotestinä varsinkin ei-anglosaxisessa osassa kolmatta maailmaa.
xxx/ellauri303.html on line 454: "Sullon mun luonto." Laulussa, joka sisältää "varman vahvistuksen" siitä, että "Hän on minun Jumalani, minun elävä Jumalani... joka kuulee ja vastaa". Edward Kassler kirjoittaa, ettäu heprealainen Raamattu "kuvaa kohtaamista Jumalan kanssa, joka välittää intohimoisesti ja joka puhuttelee ihmiskuntaa sen olemassaolon hiljaisina hetkinä". Brittiläinen päärabbi Jonathan Sacks ehdottaa, että Jumala "ei ole ajallisesti etäinen tai irrallinen, vaan intohimoisesti sitoutunut ja läsnä". On tärkeää huomata, että "predikaatti 'persoonallinen' sellaisena kuin sitä sovelletaan Jumalaan" ei tarkoita, että Jumala on ruumiillinen tai antropomorfinen , näkemykset, jotka juutalaisuus on aina hylännyt; pikemminkin "persoonallisuus" ei viittaa fyysisyyteen, vaan "sisäiseen olemukseen, psyykkiseen, rationaaliseen ja moraaliseen". Vaikka useimmat juutalaiset uskovat, että "Jumala voidaan kokea", ymmärretään, että "Jumalaa ei voida ymmärtää", koska "Jumala on täysin erilainen kuin ihmiskunta" (kuten näkyy Jumalan vastauksessa Moosekselle, kun Mooses kysyi Jumalan nimeä: "Minä olen se, no minä, I just Am"); kaikki antropomorfiset lausunnot Jumalasta "ymmärretään kielellisinä metaforina; muuten olisi mahdotonta puhua Jumalasta ollenkaan".
xxx/ellauri307.html on line 47: Pallo täyttyy napapiiriin asti punapersepaviaaneilla. Lapin luonnonpuistoihin tulee kivituhkasta sähköpyöräreittejä. Niihin tuodaan mursketta helikopterikyydillä. Se näkyy avaruuteen asti valkoisena viiruna. Luontoelämys ei täyty ellei vaaran laelle pääse kuntopyörällä.
xxx/ellauri312.html on line 542: Rortyn kirjoituksissa näkyy tämä 'rakentava' asenne, asenne, joka on usein ollut
xxx/ellauri314.html on line 113: Ei Shane kuitenkaan, josta näkyy tulleen nimekäs rullalautturi. His normal stance is Goofy. In Shane's 2015 "Shane Goes Skate Mental" video part, Shane performed a nollie backside heelflip down the steps at Wallenberg. This is one of the most difficult tricks a skateboarder has done at this location. Shane O’Neill (n. 1530 – 2. kesäkuuta 1567 lähellä Cushendumia, Antrimin kreivikunta) oli irlantilainen aatelisherra, joka johti 1560-luvulla kapinaa Englannin ylivaltaa vastaan. MacDonnellien joukot kuitenkin hyökkäsivät petollisesti hänen kimppuunsa ja surmasivat hänet. Näin englantilaiset pääsivät eroon O’Neillista, jota he eivät itse olleet kyenneet kukistamaan.
xxx/ellauri319.html on line 237:
xxx/ellauri354.html on line 178: Kai Laitinen (keskellä, ilman tukkaa) edusti yhdessä Marja-Liisa Vartion kanssa Suomen Kirjailijaliittoa, kun Edith Södergranin muistomerkki paljastettiin vuonna 1960 Raivolassa, Neuvostoliitossa. Mustavalkoinen valokuva, jossa ihmisjoukko seisoo ulkona. Kahdella (?) näkyy kädessään seppele. Taustalla näkyy kaksi lippua. Yllä näkyvillä koivunoksilla on hieman lunta.
xxx/ellauri354.html on line 528: Goren puolsi tai tuki toistuvasti kolmannen temppelin rakentamista Temppelivuorelle 1960-luvulta lähtien, ja hänet liitettiin useisiin messiaanisiin hankkeisiin, jotka liittyivät paikkaan. Kesällä 1983 Goren ja useat muut rabbit liittyivät rabbi Yehuda Getzin, joka työskenteli Länsimuurilla uskonnollisten asioiden ministeriössä, kanssa kiertelemään Getzin kaivaman vuoren alla olevaa kammiota, jossa he väittivät nähneensä Liiton arkin. Tunneli löydettiin pian, ja se johti massiiviseen tappeluun nuorten juutalaisten ja arabien välillä alueella. Israelin poliisi tiivisti tunnelin nopeasti betonilla. Sinetöity sisäänkäynti näkyy Länsimuuritunnelista, joka avattiin yleisölle vuonna 1996.
xxx/ellauri356.html on line 252: Lokakuussa 2002 Derrida -elokuvan teatterin avajaisissa hän sanoi monin tavoin tuntevansa yhä läheisempää Guy Debordin työtä ja että tämä läheisyys näkyy Derridan teksteissä. Derrida mainitsi erityisesti "kaiken, mitä sanon mediasta, teknologiasta, spektaakkelista ja niin sanotusti "esityksen kritiikistä" ja markkinoista – kaiken spektaakkeliksi tulemisesta ja sen hyväksikäytöstä. "Olen ize tollanen spektaakkeli."
xxx/ellauri357.html on line 178: Plötinös vertaa Yhtä (se 1 paikka ilmeisesti) aurinkoon, josta virtaa valoa loputtomasti ilman että se vähenisi (mikä ei tosin nykyaikaisen tieteen mukaan pidä paikkaansa), ja peiliin, joka heijastaa objektista peilikuvan ilman että alkuperäinen objekti vähenisi. Paizi peilikuvan energialähde ei tule peilistä vaan ulkopuolelta. Ei kovin vakuuttavaa argumentointia hyvä Plötinös. Läpi näkyy mutta lämpimän pitää, mikä se on?
xxx/ellauri357.html on line 362: Ja kuinka me omistamme jumaluuden? Siinä, että jumaluus sisältyy älylliseen periaatteeseen ja Aito olemassaolo; ja olemme kolmanneksi järjestyksessä näiden kahden jälkeen, ikäänkuin pronssipallilla. Meidät muodostaa korkeimman, jakamattoman sielun liitto - luemme - ja se sielu, joka on jaettu [elävien] ruumiiden kesken. Sillä huomaa, me väistämättä ajattele Sielua, vaikka se onkin jakamaton Kaikessa, olevan läsnä jaossa olevat ruumiit: sikäli kuin kaikki ruumiit ovat eläviä, sielua on jokaiselle erilliselle materiaalimassalle; tai pikemminkin se näkyy olevan läsnä kehoissa sillä tosiasialla, että se loistaa niihin: se tekee he eivät ole eläviä olentoja sulautumalla ruumiiseen vaan luovuttamalla, ilman mikä tahansa muutos itsessään, kuvia tai samankaltaisuuksia itsestään, kuten yhdestä kasvosta selfie monilla peileillä tai mobiileilla.
xxx/ellauri358.html on line 292: Sukupuolijako näkyy näät vahvasti paizi housuissa myös koulutuksessa: eniten yliopiston suorittaneita oli naisissa, eniten liberaaleja oli yliopiston suorittaneissa nuorissa, kun taas eniten konservatiiveja karvakorvaisia ääliöitä oli peruskoululaisissa sekä ammatillisen koulutuksen käyneissä.
xxx/ellauri363.html on line 135: Etiikka, mukaan lukien rauhan, ystävyyden ja solidaarisuuden aiheet, näkyy myös selvästi Gadamerin vuorovaikutuksessa Aristoteleen kanssa sekä hänen kanssakäymisessään Platonin kanssa. Hannu-Jori piti kahvista ja struudeleista.
xxx/ellauri363.html on line 448: Valmistumisensa jälkeen hän oli toiminut Wilhon kolleegana lähetyslääkärinä Kiinassa. Heikinheimo oli syvästi uskova lääkäri, joka virkatyönsä ulkopuolella osallistui muun muassa raittius- ja nuorisotyöhön. Kiinnostus kansansivistystyöhön näkyy myös Heikinheimon kirjallisessa tuotannossa.
xxx/ellauri379.html on line 162: Left foot, right foot. Vasen oikee nosta koipee sieltä näkyy pyöree soikee. Vitun neekerit. Inhoon räppiä. Toinen samanlainen lommopyllyä twerkkaava pelle on Taylor Swift. Enole mikään kopio, kopio, kopio... Time lehti valizi Taylor Swiftin vuoden 2023 "henkilöxi". Taylor Swift yllätti faninsa. Mikä tekee Taylor Swiftistä niin erikoisen? Sanos se. Ai no joo: Swift is one of the world's best-selling artists, with 200 million records sold worldwide as of 2019. Economist Alan Krueger described Swift as an "economic genius". Swift auttoi myymään amerikkalaista kantrimusiikkia laajentaen sen menestystä anglosfäärin ulkopuolelle, aloitti Internetin käytön markkinointityökaluna ja esitteli genitaalejaan nuoremmalle sukupolvelle. She is the "millennial Bruce Springsteen"
xxx/ellauri385.html on line 421: On yleisesti hyväksyttyä, että Apostolien teot ovat fiktiota, mutta nämä kolme kenties olivat todellisia marttyyreja, varsinkin kun heidän haudansa Praetextatuksen hautausmaalla olivat erittäin suosittuja keskiajalla. Apostolien tekojen mukaan Valerian oli Cecilian aviomies, Tiburtius hänen veljensä ja Maximus roomalainen sotilas tai virkamies, joka kuoli heidän kanssaan. Kolmea marttyyria kunnioitettiin perinteisesti yhteisellä juhlapäivällä 14. huhtikuuta, kuten trendikalentereista näkyy.
xxx/ellauri388.html on line 322: Kun ihminen vapautuu aineellisen, aistillisen maailman painosta, kaikki elämän ilmiöt saavat hänen silmissään aivan toisen värityksen. Ympäristön viehätysvoima ei vähene. Päinvastoin, kaikessa näkyy uusi merkitys, luonnon eri tapahtumissa avautuu paljon suurempi voima ja tarkoitus, kuin mitä aavistaa ihminen silloin kuin hän ei vielä ole vapaa aistillisuudesta. Kaikkein vähin kasvi ja metsän jättiläinen, linnut ja mehiläiset ja teidän untuvaiset häpykukkulanne, ovat saman yleismaailmallisen lain alaisia ja opettavat sitä, joka lukee luonnon kirjaa. Ymmärrettyämme tämän asian, me näemme, että jokainen elää omaa elämäänsä ja on onnellinen siinä, olipa hänen elämänsä vaikka kuinka erilainen kuin joku toinen elämä. Niinkuin kahdella henkilöllä on erilainen ulkomuoto, niin erottaa jokaisen ihmisen sisällinenkin kokemus hänet toisesta; vapaa kehitys, jokaisen oman luonteen mukaan, antaa ihmiselle suurimman tyydytyksen. Eli älkää tytöt olko hyväosaisille kateita, teillä on jo paras teille mahdollinen elämä!
xxx/ellauri410.html on line 905: Hänen kuuluisassa piirustuksessaan Täydellisyyden vuoresta suora nousupolku näkyy kahden sivutien reunustamana. Oikealla oleva, maallinen polku, osoittaa vaaransa: omistus, ilo, tieto, mukavuus, lepo. Samoin vasemmanpuoleinen merkitsee myös henkisen polun vaaroja: kunniaa, iloa, tietoa, lohtua, lepoa. Erityisen yllättävää on legenda keskuspolun portailla, oikealla, joka kuuluu: Ei mitään, ei mitään, ei mitään, ei mitään, ei mitään. Tämän kaavion huomautuksena kirjoittaja kirjoittaa: Se antaa varoituksia ja oppeja, sekä aloittelijoille että edistyneille, erittäin hyödyllisiä, jotta he tietävät kuinka päästä eroon kaikesta ajallisesta ja tulla raskaaksi hengellisestä ja pyssyttää äärimmäistä alastomuutta ja kangen vapautta, jota tarvitaan jumalalliseen siittoon. Jotkut hänen lyhyistä lauseistaan tiivistävät hänen oppinsa hyvin, kuten: "Kiertäkää kalunne solmuun, niin löydät mitä sydämesi kaipaa" ja "Rakkaus ei koostu suurten asioiden tuntemisesta, vaan suuresta alastomuudesta ja hässimyksestä rakkaansa suolessa."
xxx/ellauri415.html on line 323: Herrick ei koskaan mennyt naimisiin, eikä mikään hänen rakkausrunoistaan näytä yhdistävän suoraan yhteenkään naiseen. Hän rakasti aistillisuuden rikkautta ja elämän monimuotoisuutta. Tämä näkyy elävästi sellaisissa runoissa kuin "Cherry-repe", "Delight in Disorder" ja "Upon Julia's Clothes". Tulen Julian vaatteiden päälle.
xxx/ellauri416.html on line 109: näkyy kuroutuneen palloxi ennakoiden pikaista
xxx/ellauri416.html on line 224: näkyy, lämpimän pitää. xxx/ellauri423.html on line 428: Kun näet hahmoa käännetään, huomaa, että kädet ovat hyvin ohuet, ja sitten hahmon takana näkyy kuva joko luurangosta tai hyvin ohuen ja uupuneen ihmisen luista. Ehkä naiskuvan merkitys liittyi naisen johonkin erityisrooliin suhteessa siivoamiseen, ruuanlaittoon tai kuolemaan yhtä paljon kuin äidin ja kasvattajan rooleihin. Turkish Daily News -lehden artikkelissa Hodderin kerr nootaan kieltävän, että Çatalhöyük olisi matriarkaalinen yhteiskunta ja sanonut: "Kun katsomme heidän syömistään ja juomiaan ja heidän sosiaalisia patsaitaan, huomaamme, että miehillä ja naisilla oli sama sosiaalinen asema. Çatalhöyükissä vallitsi voimatasapaino kuoleman jälkeen. Kaivausten aikana löydettyjen naisten ja miesten kalojen määrä on lähes yhtä suuri."
xxx/ellauri427.html on line 122: ”Esimerkiksi nykyaikainen hävittäjä ei ole pelkkä lentokone tai ohjusten laukaisualusta, vaan se on sensorialusta”, Vuorisalo ilakoi. Meidän osaamisellamme on Naton multidomain-ympäristössä merkittävä potentiaali”, Vuorisalo prossaa. Entä mitä muuta tulevaisuudessa näkyy? Vuorisalo purskahtaa nauruun. Sodan alkaessa kukaan ei vielä osannut ennustaa, että taistelujen edetessä kymmenien miljoonien arvoisia panssarivaunuja tuhottaisiin lentävillä kännyköillä. Eikö ole upeaa!
xxx/ellauri427.html on line 144: Sanan- ja uskonnonvapauden tila Suomessa on heikentynyt, mikä näkyy esimerkiksi kristillisten viittausten karsimisena kouluista. – Ajatellaan, että on parempi, ettei ole sitten mitään. Mutta se vie meiltä enemmistön oikeuden. Mitä sananvapautta sellainen on? gospelmuusikko Pekka Simojoki kysyy. Gospelmuusikolta pitäisi ruuvata kikkeli irti kuten sen Nazi esi-isiltä.
xxx/ellauri427.html on line 216: Ahmet nirhaa Mehitabelin niskalaukauxella suolle. Kengät jää vaan jälelle. Ahmet testamenttaa ziljoonansa kaltaisilleen lurjuxille jottei niiden tarvi ruveta pahoixi ziljonääreixi ja loikkaa sitten muitta mukinoitta jorpakkoon. Lucysta tulee tatuoitu kokki, Angie lähtee opiskelemaan erityisopettajaxi. Vanha lehtori näkyy kiinnostavan love interestinä. Marco ja Martha porskuttavat kuten ennenkin. Sen pituinen se. Se olisi ollut pitempi jos Ahmet polon se ei olisi ollut niin lyhkönen. Ahmet kuitenkin voitti loppupeleissä siitä johtuneen alemmuuden tunteensa ja toimahti lopuxi yhteisexi hyväxi. On varsin hyödyllistä olla rikas, vai mitä Liz?
xxx/ellauri435.html on line 219:
334