Mut sitten, nähdessään miten kaunis mies siitä tuli, jumala sai raivarin. Se vangizi sen valtakuntaansa, kieltäen siltä tieteen Mezätalon.

ei ylläty nähdessään sen.
ellauri049.html on line 164: Uunon kaksijakoinen ja impulsiivisesti vaihteleva luonne alkoi näkyä varhaisella iällä. Niinistö kuvailee Uunon eläneen perinteisen maaseudun villin lapsen elämää mutta julmuutta tai vääryyttä nähdessään hän saattoi suistua vavisuttavaan itkukohtaukseen, ailahdellen näin tunnetilasta toiseen. Uunon lempeäluontoinen äidinäiti, Maria Fredrika, aisti tyttärenpoikansa herkän luonteen ja näki ruumiillisen heikkouden, joten hän varjeli Uunoa raskailta töiltä. Uuno vietti aikaansa paimenessa lukien ajankulukseen. Tämä erikoiskohtelu aiheutti mielipahaa serkkujen keskuudessa, jotka asuivat Honkapäässä.
ellauri062.html on line 38: Kaiken tän nähdessään muka lähetysämmät ja riistanvartijat päivittelivät. Harva arvaa että "me" ize tuhosimme Euroopan paljon ennen neuromaaneja ja mongoloideja, emme voi asettua nälkäisten aahrikkalaisten "veljiemme" yläpuolelle.
ellauri062.html on line 877: Parsifal lipsahtaa ulos Kundrysta. Kundry nauraa nähdessään Kristuksen ristillä. Parsifal sanoo pystyvänsä painamaan, muttei sillä tavalla kuin Kundry haluaisi.
ellauri069.html on line 754: Noita menestyxekkäästi petkuttaa Dorothyn ulos toisesta hopeakengästä. Suuttuneena, D. heittää sangon vettä noidan päälle ja on shokeerattu nähdessään noidan sulavan. Kullit iloizevat päästessään ulos sepaluxesta ja auttavat täyttämään Varixenpelättimen oljilla ja suoristamaan Tölkki Puumiehen pellit. Ne pyytävät Tölkki Puumiestä rupeamaan niiden päälliköxi, mihin hän suostuu autettuaan Dorothya palaamaan Kansaxeen. Dorothy löytää noidan Kultaisen Lippixen ja kuzuu Siipiapinat kantamaan hänet ja hänen ystävänsä takaisin Smaragdistadiin. Siipiapinoiden kuningas kertoo kuinka hän ja hänen yhtyeensä on sidottu taialla lippixeen lumoojatar Gayeletten toimesta Pohjoisesta, ja että Dorothy voi käyttää sitä niiden kuzumiseen 2 lisäkertaa.
ellauri082.html on line 514: Huvittavaa että James todistelee hämäräjuttuja kuvilla jotka esittää hermoverkkoja. Se voi olla vähän nolo nähdessään pilvenlongalta miten lähellä se oli ja silti väärässä. Close but no cigar.
ellauri096.html on line 376: »Ei ole harvinaista, että jotain maasta, taivaasta, muista tämän maailman alkuaineista, tähtien liikkeistä ja kierrosta tai jopa koosta ja etäisyyksistä, auringon ja kuun määrätyistä pimennyksistä, vuosien ja vuodenaikojen kulusta, eläinten luonnosta, hedelmistä, kivistä, ja muista sellaisista asioista voidaan tietää mitä suurimmalla varmuudella järkeilemällä tai kokemuksen kautta, jopa ne jotka eivät ole kristittyjä. On siten liian häpeällistä ja turmiollista, ja suuresti vältettävää, että hänen [ei-kristityn] tulisi kuulla kristityn puhuvan niin idioottimaisesti näistä asioista vieläpä yhtäpitävästi kristillisten kirjoitusten kanssa, että hän saattaisi sanoa, että kykenisi hädin tuskin olemaan nauramatta nähdessään kuinka täydellisen väärässä ne ovat. Tämän valossa ja pitämällä se jatkuvasti mielessä Genesistä käsitellessä olen, siinä määrin kun kykenin, selittänyt yksityiskohtaisesti ja esittänyt harkittavaksi hämärien kohtien merkitykset, pitäen huolta siitä etten myönnä äkkipikaisesti oikeaksi jotain yhtä merkitystä ja ole puolueellinen toiselle ja mahdollisesti paremmalle selitykselle.]» .
ellauri115.html on line 258: Hugo oli jo 30-vuotiaana rikas mies, mutta vaati silti Adèlea pitämään muistikirjaa talousmenoistaan ranskaxi, jota molemmat osasivat, ja tarkasti tilit joka ilta. Juliette sai kaiket päivät kopioida hänen käsikirjoituxiaan, ja hän vaati tältä selitystä jopa hammaspulverin ostosta. Hän raivostui silmittömästi nähdessään Juliettella uuden esiliinan, joka ize asiassa oli ommeltu vanhasta hartiahuivista. Pientä ihmistä Huugo kuitenkin puolusti ja lahjoitti köyhille naapureille täydelliset vauvanvarusteet, hiiliä ja lihaa, ja joka viikko kuzui jopa 40 köyhää lasta päivälliselle kotiinsa. Adèle sai kokata ja tehdä jälkikäteen vielä tiliä.
ellauri115.html on line 711: Kun nyt on päätelty aistiesineiden havainnosta ja mun sisäisestä tietoisuudedsta, joka johtaa mut päätellä syistä ja synnyistä syvistä diginatiivijärjellä päätotuudet jotka on mulle ihan need to know tietoa, mun täytyy nyt eziä sellasia käyttäytymisperiaatteita kuin niistä voi vetää, ja sellissiä sääntöjä jotka mun täytyy asettaa oppaaxeni tämän maailman kohtaloni täyttämisexi, mitkä oli mun money makerin meisinki. Käytän yhä samaa mefodia, en johda näitä sääntöjä korkekoulufilosofiasta, vaan löydän ne mun syömmin syvyyxistä, mihin ne on kirjoitettu tulipunaisilla kirjaimilla mitä mikään ei voi kumittaa. Mun tarvii vaan konsultoida izeäni sen suhteen mitä mä haluun tehä; se mikä musta tuntuu oikealta on oikein, mikä mun mielestä on väärin on väärin; omatunto on paras kasvomuisti; ja se on vaan kun tinkaamme omastatunnosta kun meillä on tarve sofistikoituihin argumentteihin. Meidän eka velvollisuus on mua izeäni kohtaan; kuitenkin miten usein toisen äänet kertoo että kun me haetaan omaa hyvää toisten kustannuxella me tehdään pahaa? Me luullaan seuraavamme luonnon opasteita, ja me vastustetaan sitä; me kuunnellaan mitä se sanoo meidän aisteille, ja me haistatetaan huilu sillä mitä se sanoo meidän sydämmelle; aktiiviolento tottelee, passiivi komentaa. Omatunto on sielun puheääni, passiohedelmät on ruumiin ääntelyä. Onko kumma että nää äänet usein kiistelevät kuin Aku Ankan korviin kuiskuttelevat kaxi pikku avataria? Ja kumpaahan meidän olis kuultava? Saat 2 arvausta. Liian usein järki pettää meitä; meillä on erinomainen syy epäillä sitä [jos se nimittäin sattuu olemaan aika heikko]; mutta superego ei koskaan petä meitä; se on miehen ainut tosi opaste; se on sielulle mitä vaisto on ruumiille, [Alahuomio: Moderni filosofia, joka myöntää vaan mitä se voi ymmärtää, varoo myöntämästä tätä hämärää kykyä jota sanotaan vaistoxi joka näyttää opastavan muita elukoita kuin tikanpoikaa puuhun ilman hankittua kokemusta. [No on se meilläkin, lue vaikka Paul et Virginie, tai jos et jaxa kazo sitten leffa Blue Lagoon.] Vaisto, joittenkin meidän viisaiden viisaustieteilijöiden mielestä, on vaan salainen ajattelutottumus, joka on hankittu ajattelemalla; ja siitä miten ne tän kehityxen selittää voisi päätellä että lapset miettii enemmän kuin isot ihmiset: tää on outo paradoxi jota pitäis tutkia. Mut ei mennä tähän nyt, vaikka mun pitää kysyä mikä nimii pitää antaa sille innolle jolla mun koira jahtaa myyriä jota se ei edes syö, tai kärsivällisyydelle jolla se joskus kazoo niitä tuntikausia ja taitoa millä se nappaa ne, heittää ne jonkun matkan päähän kolosta kun ne tulee esille, ja sit tappaa ne ja jättää ne lojumaan. Kuitenkaan kukaan ei opettanut sille tätä urheilulajia, eikä kukaan edes kertonut sille että on sellaisia otuxia kuin myyriä. Taas kysyn, ja tää on tärkeämpi kysymys, mix kun mä uhkailin tätä koiraa ekan kerran, mixe heittäytyi maahan tassut ristissä kuin armonanoja .....ihankuin laskelmoidusti muhun vedoten, asento jonka se olis ottanut, jos mä olisin pitänyt pintani ja jatkanut sen mätkimistä siinä asennossa? Mitä hä! Oliko mun koira, tuskin pentu, omaxunut moraali-ideoita? Tiesikö jo armon ja avokämmenen merkityxen? Millä hankitulla tiedolla se yritti hillitä mun vihaa heittäytymällä mun armoille? [Nojaa, tää vaan osottaa että sellainen käytös on luontaisesti koiramaista.] Jokainen koira maailmassa menettelee melkein samalla tavall samoissa olosuhteissa, enkä mä väitä mitään mitä jokainen ei voi ize kokeilla, hankkia vaan koiran ja jonkun astalon. Voisko filosooferit, jotka niin ivallisestri hylkää vaiston, ystävällisesti selittää tän vaan aistimusten leikkinä ja kokemuxen jonka ne olettaa että me ollaan hankittu? Antaa niiden antaa selitys joka kelpaa joka tolkun äijälle; siinä tapauxessa mulla ei ole enempää sanottavaa, enkä sanokaan enempää vaistosta.] Se joka tottelee omaatuntoa noudattaa luontoa eikä sen tarvi pelätä menevänsä harhaan. Tää on hyvinkin tärkeä asia, jatkoi mun hyväntekijä, nähdessään että mä meinasin keskeyttää sen; anna mun pysähtyä hetkexi selittämään tää paremmin, se sanoi kovempaa ja kiireemmin.
ellauri152.html on line 129: Sit Syllikhmas tuli sisään, ja nähdessään meidät niin tuttavallisina, istui penkille. Se otti Äänihuulen polvelleen, Kyseen toiselle, ja sanoi: tules tänne pikkuinen. Mut mä en lähtenyt. Se toisti:
ellauri153.html on line 284: Tullia puolestaan ajoi vaunuillaan senaattitaloon, jossa hän oli ensimmäinen, joka tervehti miestään kuninkaana. Mutta Tarquin pahoitti paluunsa kotiin, - huolestuneena siitä, että väkijoukko saattaisi tehdä hänen väkivaltaisuutensa. Kun hän ajoi kohti Urbian-kukkulaa, hänen kuljettajansa pysähtyi yhtäkkiä kauhistuneena nähdessään kuninkaan ruumiin makaamassa kadulla. Mutta raivoissaan Tullia itse tarttui ohjaksiin ja ajoi vaunujensa pyörät isänsä ruumiin yli. Kuninkaan veri roiskui vaunuja vasten ja värjäsi Tullian vaatteet, niin että hän toi hirvittävän jäänteen murhasta takaisin kotiinsa. Katu, jolla Tullia häpäisi isin, kuolleen kuninkaan, tuli myöhemmin tunnetuksi Vicus Sceleratuksena, rikoksen katuna.
ellauri153.html on line 615: Saul laati juonen Daavidin surmaamiseksi taistelussa, mutta juoni epäonnistui. Daavid voitti taistelun toisensa jälkeen, tappoi yhä enemmän porukoita, ja verenhimoiset tuppikulli apinat kunnioittivat häntä yhä enemmän. Seuraavaksi Saul yritti saada kaikki talouteensa kuuluvat, niin palvelijat kuin vanhimman poikaystävänsäkin, mukaan salajuoneen, jonka avulla Daavidista päästäisiin eroon. Jonatan on varmasti ollut valtavan pettynyt nähdessään, miten hänen isänsä vekotin toimi. (1. Samuelin kirja 18:25–30; 19:1.) Jonatan oli uskollinen poika mutta myös uskollinen ystävä. Kummalle hän nyt olisi uskollinen: pedofiili isälleen vai poikaystävälleen?
ellauri156.html on line 693: »Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. 31Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. 32Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
ellauri240.html on line 173: Edwardin pidättänyt konstaapeli Allen (Dick Anthony Williams) ystävystyy ujon Edwardin kanssa välittömästi nähdessään tämän luontaisen hyvyyden. Sillä välin Edwardin torjuma ja raivostunut Joyce kostaa Edwardille väittämällä, että tämä yritti ”raiskata” hänet. Kun tämä lisätään Edwardin tilille ”murron” lisäksi, useat naapurit alkavat kyseenalaistaa Edwardin "luonteen", ja Edward menettää suosionsa heidän keskuudessaan. Tulee joulu, ja Bagginsin perhettä lukuun ottamatta lähes jokainen pelkää Edwardia, minkä seurauksena sekä Edwardista että Bagginseista tulee hylkiöitä.
ellauri267.html on line 761: Keisarin nähdessään ne eroavat toisistaan ​​ja näyttävät häiriintyneiltä.]
ellauri276.html on line 439: Patrick Kavanagh opiskeli Kednaminshan kansalliskoulussa vuosina 1909–1916 ja lähti kuudennelle luokalle 13-vuotiaana. Hän opiskeli isälleen suutariksi ja työskenteli hänen tilallaan. Hän toimi myös maalivahtina Inniskeen Gaelic -jalkapallojoukkueessa. Myöhemmin hän pohti: "Vaikka talonpojan kirjaimellinen käsitys on maatilatyöntekijä, talonpoika on itse asiassa kaikki se ihmisjoukko, joka elää tietyn tietoisuustason alapuolella. He elävät pimeässä luolassa. tajuttomista ja he huutavat nähdessään valon." Hän kommentoi myös, että vaikka hän oli varttunut köyhällä alueella, "todellinen köyhyys oli valistumisen puute [ja] pelkään, että tämä tietämättömyyden sumu vaikutti minuun hirveästi." You can say that again!
ellauri294.html on line 629: Metsässä vaelteleva koira vakoili leijonaa ja oli tottunut pienempään riistaan, jahtasi ja luuli tekevänsä hienon louhoksen. Tällä hetkellä leijona tajusi, että häntä ajettiin takaa; niinpä hän pysähtyi hetkeksi, ja ryntäsi takaa-ajurinsa kimppuun ja huusi kovaa: "Kau!" Koira käänsi välittömästi hännän ja pakeni. Kettu, nähdessään tämän juoksevan karkuun, pilkkasi häntä ja sanoi: "Ho! ho! Siellä menee pelkuri, joka ajoi leijonaa ja pakeni sillä hetkellä, kun hän karjui!"
ellauri310.html on line 362: tarttui pistooliinsa ampumaan – mutta perääntyi nähdessään ensimmäisen naisen.
ellauri321.html on line 202: For some time he was very awkward, but he was so docile, so willing, and grateful, as well as his wife, that I foresaw he would succeed. Paizi intiaanit nähdessään Andrew nosti äläkän ja melkein loii päänahkansa ystävällismielisille intiaaneille.
ellauri323.html on line 84: Zuleika Dobson – "vaikkakaan ei ehdottoman kaunis" - on edvardiaanisen aikakauden tuhoisan viehättävä nuori nainen, todellinen femme fatale, joka on ammatiltaan arvovaltainen entinen sirkustirehtööri. Zuleikan nykyinen ammatti (tosin mikä vielä tärkeämpää, hänen kiehtova kauneutensa) on tehnyt hänestä jonkinlaisen pienen julkkiksen, ja hän onnistuu pääsemään Oxfordin yliopiston etuoikeutettuun, vain miehistä koostuvaan alueeseen, koska hänen isoisänsä on Juudaksen Collegen vartija (perustuu Merton Collegeen, Beerbohmin alma materiin). Siellä hän rakastuu ensimmäistä kertaa elämässään Dorsetin herttuaan, snobi, emotionaalisesti irrallinen opiskelija, joka – turhautuneena siihen, ettei hän pysty hallitsemaan tunteitaan, kun hän näkee hänet – joutuu myöntämään, että hänkin on hänen ensimmäinen rakkautensa ja kosi häntä impulsiivisesti. Koska hän kuitenkin tuntee, ettei hän voi rakastaa ketään, ellei tämä ole läpäisemätön hänen viehätysvoimalleen, hän kuitenkin hylkää kaikki kosijansa ja tekee samoin hämmästyneen herttuan kanssa. Herttua huomaa nopeasti, että Noaks, Kerekekeks Koaks Koaks, toinen Oxford-opiskelija, väittää myös rakastuneensa häneen olematta koskaan edes ollut tekemisissä hänen kanssaan. Ilmeisesti miehet rakastuvat häneen heti nähdessään hänet. Ensimmäisenä, jolle hän on vastannut rakkautensa (miten vain lyhyeksikin ajaksi), herttua päättää tehdä itsemurhan symboloidakseen intohimoaan Zuleikaa kohtaan ja toivoo, että hän lisää tietoisuutta hänen lumoavan viehätyksensä kauheasta voimasta.
ellauri323.html on line 305: nähdessään, että hänestä on tullut epäjumala". Uusien lehtien kaikkiin, jotka eivät ole visionäärejä,
ellauri323.html on line 343: Runot olivat kovia, ja vieläkin kovempia, koska ne eivät olleet "vaikeita" – pirstoutuneita, viittauksia – määrätyllä modernistisella tavalla. Pound sanoi, että ne olivat "epätoivoissa olevien älykkäiden ihmisten aivopieru" ("mielenhuuto", oli Ezran käyttämä sananvalinta). Vasta myöhemmin ymmärrämme, että se, mitä on kuvattu, ei ole sitä, mitä Moore näki, vaan mitä Moore tunsi nähdessään sen, mitä hän näki. Varmaan se näki kotonakin kaikenlaista kuten Juan keskuspuistossa, märkiä myskihärkiä.
ellauri332.html on line 160: "The Exorcist" on yksi kaikkien aikojen suurimmista kauhuelokuvista. Linda Blairin demonisesti riivaama pään pyörittäminen on terrorisoinut yleisöä vuodesta 1974 lähtien! Vaikka elokuva on kiistaton kauhukuninkaan ikoni, sen ympärillä oli lukuisia kiistoja. Elokuvan elokuvan katsojilla kerrottiin olevan kauhistuttavia fyysisiä reaktioita nähdessään elokuvan, mukaan lukien oksentaminen ja pyörtyminen. Yhdessä sen graafisen verisuonin kanssa väitettiin, että elokuva käytti alitajuista viestiä kiihdyttääkseen yleisön negatiivisia fyysisiä reaktioita. Näyttelijät ja miehistö eivät myöskään säästyneet! Kaksi päänäyttelijää loukkaantui vakavasti kuvauksen aikana, puhumattakaan oudosta tulipalosta, joka tuhosi kuvauspaikan! Kammottava!
ellauri332.html on line 197: Kun elokuvaan sisältyy kolme erillistä aikajunaa, "The Fountain" on varmasti hämmentävä. Tämä vuoden 2006 Buttin postmodernin kusilaariin perustuva elokuva sai katsojat vaatimaan selitystä monille hämmentäviä elementtejä nähdessään sen ensimmäisen kerran. Ohjaaja Maxim Gorki kuitenkin kieltäytyi pilaamasta elokuvan symboliikkaa antamalla selkeää selitystä. Hän sanoi: "Se on elokuva, joka on matka, ja se on matka, ja se on kokemus monien näiden kysymysten meditaation aikana." Jos katsot elokuvaa tuon sepustuxen läpi, voit nähdä, että siinä on kyse plörinästä, jolla sovitaan oman kuolevaisuuden kanssa.
ellauri332.html on line 591: "Alexander" (2004) oli 3 tunnin elokuva, joka tehtiin yhteen ommeltujen puoliksi leivottujen ideoiden välähdyksistä siinä toivossa että katsojat olisivat innoissaan nähdessään valkaistun blondin Colin Farrellin [muutkin kuin Nora "Genital" Roberz], joka kuvasi Aleksanteri Suurta, ja Angelina Jolien, joka näytteli hänen äitirooliaan suurella näytöllä. Yleisö piti tätä historiallisten epätarkkuuksien ja Colinin hinuroinnin lisäksi yhtenä elokuvan naurettavimmista asioista. "Emme väitä vastustavamme homoja ", sanoi Yannis
ellauri334.html on line 245: Juudaksen myöhemmästä historiasta levisi erilaisia ​​legendoja. Matta. xxvii. 3 ja sitä seuraavat kertoo, että nähdessään, että Jeesus tuomittiin, hän katui tekoaan ja otti takaisin kolmekymmentä hopearahaa, jotka hän oli saanut papilta ja vanhimmilta, ja heitti rahat temppelin aarrekammioon kutsuen sitä viattoman veren hinnaksi, ja sitten meni pois ja hirtti itsensä Ahitofelin tavoin (II Sam. xvii. 23); mutta papit eivät käyttäisi rahoja temppelitarkoituksiin, koska se oli verirahaa (koost. 5. Moos. xxiii. 18); siksi he päättivät ostaa niillä savenvalajan pellon muukalaisten hautaamiseksi; tästä johtuu sen nimi, "Ḥaḳal Dama" (= Verikenttä).
ellauri345.html on line 167: Kokoillallisen piehtaroinnin jälkeen pieni ilkikurinen kosketus teki hiänestä vieläkin kauniimman, ja neiti kääntyi hymyillen Reva-avanteen puoleen ja sanoi, että hiänen tapansa maksaa lounaansa tekemällä töitä ja aina kun rahaa puuttui, nuolla nuppineuloja kuin paraskin emäntä. "Salli minun pujottaa kukka tuohon kirjontakehykseenne", hiän lisäsi, "jotta tulevaisuudessa muistatte sen nähdessään vieraan köyhän." Mihin von Reva-avanne vastasi sanomalla, että hän on hyvin pahoillaan. pistot ovat häneltä toistaisexi lopussa, ja siksi heidän taitonsa ihailun on jäätävä paitsi. Pyhiinvaeltaja käänsi katseensa välittömästi pianoon. "Joten minä haluan", hiän sanoi, "maksaa velkani tuulirahalla, aivan kuten vaeltavat laulajat yleensä tekivät." Hiän kokeili soitinta kahdella tai kolmella preludilla, mikä osoitti hyvin harjoitettua kättä. Ei ollut enää epäilystäkään siitä, että hiän oli arvokas nainen, jolla oli kaikki ystävälliset taidot. Aluksi hiänen soittonsa oli kirkasta ja loistavaa; sitten hiän vaihtoi vakaviin sävyihin, syvän surun sävyihin, jotka samaan aikaan näkyivät hiänen silmissään. He kastuivat kyynelistä, heidän kasvonsa muuttuivat, heidän sormensa pysähtyivät; mutta yhtäkkiä hiän yllätti kaikki laulamalla mielettömän laulun maailman kauneimmalla äänellä, hauskalla ja naurettavalla. Koska oli syytä uskoa, että tämä burleskiromanssi oli hieman lähempänä sydäntäsi, annat minulle anteeksi, jos sisällytän sen tähän.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri350.html on line 277: Hagenin mukaan runo sisältää toistuvan teeman monissa Angeloun muissa runoissa ja omaelämäkerroissa, että "olemme enemmän samanlaisia ​​kuin erilaisia vaikka eri värisiä kuin Jelly Beans". "On the Pulse of Morning" oli täynnä epäsuoria viittauxia presidenttiin, mukaan lukien myrkyllinen jäte ja saaste. Luptonin mukaan "On the Pulse of Morning" on Angeloun tunnetuin runo. Brittitoimittaja Kate Kellaway vertasi Angeloun ulkonäköä lukiessaan runoa Clintonin vihkiäisissä Caged Bird -elokuvan kahdeksanvuotiaan lapseen ja huomautti, että hänen molemmissa yhteyksissä käyttämänsä takit olivat samanlaisia: "Hän näytti upealta, ankaran teatraaliselta. hymyilemätön rusetti. Hän käytti takkia messinkinapeilla, mikä oli outo muistutus kahdeksanvuotiaasta Maya Angelousta, joka seisoi oikeussalissa kauhuissaan hänet raiskaneen miehen nähdessään." Taas selvänäköinen viittaus Bill Clintonin sikareihin. Gillespie totesi Kellawayn havaintojen suhteen: "Mutta seisoessaan korkeana Kapitolin portailla hän oli valovuosien päässä tuosta kauheasta ajasta, eikä Amerikka ollut enää "epäystävällinen paikka". Hahaa. "Aamun sykkeessä" oli huimasti kutsu rauhaan, oikeudenmukaisuuteen ja harmoniaan. Hän vangitsi ihmishengen ruumiillistuneen toivon, se oli juhlallinen ja iloinen muistutus siitä, että kaikki on mahdollista. Hän toivotti meille "Hyvää huomenta". hänen runossaan, ja tuntui kuin uusi päivä olisi todella koittanut." LOL.
ellauri360.html on line 375: Jyllännissä Lassi pääsi seuraamaan tanakoiden tanskalaisten talonpoikaistyttärien voimisteluliikkeitä, jotka punastelivat vähäpukeisina nähdessään ilmiselvän erektion Lassin etumuxessa. Elimellinen lanta kasvattaa nähtävästi paremmin kuin pelkkä apulanta. Emme tarwize nupoihimme olla ensinkään tyytymättömiä. Tanskassa ei kelläkään ei ollut ryysyjä (paizi Ditellä), vaan tanakoita saxalaisia mantteleita. Toisin Saxassa, jossa elettiin Nusschalen varassa ja kuskattiin Reichsmarkkoja kottikärryillä.
ellauri365.html on line 142: Hän istui alas ja nauroi nähdessään minun kiroavan häntä. Elle s’assit, riant de me voir la maudire.
ellauri372.html on line 364: Kun Pompeius itse saapui Damaskokseen vuonna 63 eKr., sekä Hyrcanus että Aristobulus vierailivat hänen luonaan siellä. Pompeius lykkäsi asian ratkaisemista ja ilmoitti vastustaville osapuolille ratkaisevansa sen, kun hän oli saapunut Juudeaan henkilökohtaisesti. Aristobulos, jolta oli rahat loppu, ei odottanut Pompeuksen päätöstä ja lähti Damaskuksesta sulkeutuakseen Aleksandriuminsa linnoitukseen. Se suututti Pompeuksen, joka marssi Juudeaan joukkoineen, joiden nähdessään Aristobulus perääntyi. Kun Pompeiuksen kenraali Aulus Gabinius johti joukkoa valloittamaan Jerusalemin, Aristobuluksen kannattajat kieltäytyivät päästämästä roomalaisia ​​joukkoja sisään. Suututtuneena Pompeius pidätti Aristobuluksen ja valmistautui piirittämään kaupunkia.
ellauri373.html on line 101: Brutus ihmetteli nähdessään haavan hiänen reidessään, eikä tämän kuultuaan enää salannut hiäneltä mitään, vaan tunsi itsensä vahvistuneen ja lupasi kertoa koko juonen. Nostaen kätensä hiänen takapuolelleen hänen sanotaan rukoilleen, että hän onnistuisi yrityksessään ja näyttäytyisi siten kelvollisena aviomiehenä. Brutus ei kuitenkaan koskaan saanut tilaisuutta osoittaa Porcialle kiitollisuuttansa, koska heidät keskeytettiin, eikä heillä ollut hetkeäkään yksityisyyttä ennen salaliiton toteuttamista. Caesarin salamurhapäivänä Porcia oli äärimmäisen ahdistunut ja lähetti senaattiin sanansaattajat tarkistamaan, että Brutus oli edelleen elossa. Hän työskenteli siihen pisteeseen asti, että hänen pyörtymisensä jälkeen hänen piikansa pelkäsivät hänen kuolemaansa. Mutta hyvinhän siinä kävi, Caesar saatiin hengiltä. Porcialla oli maanpakoon lähtenyttä Brutusta kovin ikävä, hiän kyynelehti joka päivä Hektorin ja Andromakhen kuvan äärellä. Brutuksen ystävä Acilius kuuli tästä ja lainasi Homeria, jossa Andromache puhuu Hectorille:
ellauri373.html on line 712: Löwenberg ja Kingscourt viettävät seuraavat kaksikymmentä vuotta saarella erillään sivilisaatiosta. Kun he pysähtyvät Palestiinassa matkalla takaisin Eurooppaan vuonna 1923, he ovat hämmästyneitä nähdessään maan, joka on muuttunut radikaalisti. Virallisesti "New Society" -niminen juutalainen järjestö on sittemmin noussut, kun Euroopan juutalaiset ovat löytäneet uudelleen Altneuland- alueensa ja asuttaneet sen uudelleen ja ottaneet takaisin oman kohtalonsa Israelin maassa . Maa, jonka johtajien joukossa on vanhoja tuttavia Wienistä, on nyt vauras ja hyvin asuttu, ja siellä on kukoistava osuuskunta , joka perustuu huipputeknologiaan, ja siellä asuu vapaa, oikeudenmukainen ja kosmopoliittinen moderni yhteiskunta. Haifassa Löwenberg ja Reschid Bey tapaavat ryhmän juutalaisia ​​johtajia, jotka vievät heidät kiertueelle maassa. He vierailevat eri kaupungeissa ja siirtokunnissa, mukaan lukien kibbutzissa ja moshavissa , missä he todistavat juutalaisen yhteisön sosiaalista ja taloudellista muutosta. He oppivat myös uusien teknologioiden kehittämisestä ja juutalaisen yliopiston perustamisesta, joka on tieteellisen tutkimuksen eturintamassa. Arabeilla on täysin yhtäläiset oikeudet kuin juutalaisilla, ja arabien insinööri on Uuden seuran johtajien joukossa, ja useimmat maan kauppiaat ovat armenialaisia, kreikkalaisia ​​ja muiden etnisten ryhmien jäseniä. Kaksikko saapuu yleisen vaalikampanjan aikaan, jonka aikana fanaattinen rabbi perustaa poliittisen alustan väittäen, että maa kuuluu yksinomaan juutalaisille ja vaatii ei-juutalaisilta äänioikeuden poistamista, mutta lopulta häviää. Hahaa hohoo. Boom boom boom.
ellauri383.html on line 486: Khioksen saarella Orion seukkasi Meropea, kuningas Oenopionin tytärtä, ilmeisesti turhaan, sillä eräänä yönä hän yritti raiskata hiänet viinin rohkaisemana. Rangaistaakseen häntä viinijuoppo isä sokaisi hänet ja karkotti hänet saarelta. Orion suuntasi pohjoiseen Lemnoksen saarelle, jossa Hephaistoksella oli takomo. Hephaestus sääli nähdessään sokean Orionin ja tarjosi hänelle yhtä apulaistaan, Gedalionia, seuralaiseksi ja oppaaksi. Nuori mies olkapäillään Orion suuntasi itään kohti auringon nousukohtaa, missä Oraakkelin mukaan hänen näkönsä palautuisi. Ja itse asiassa, kun aamunkoitteessa upeat auringonsäteet putosivat noihin tylsiin silmiin, Orion sai näkönsä ihmeen kautta takaisin! Ei muuta kuin raiskaamaan lisää muijia!
xxx/ellauri091.html on line 195: Sak 4:10. Sillä kuka pitää halpana pienten alkujen päivän, kun nuo seitsemän Herran silmää, jotka tarkastavat koko maata, iloitsevat nähdessään luotilangan Serubbaabelin kädessä?"
xxx/ellauri121.html on line 396: Kun Englanti neljännesvälieräottelussa voitti Saksan 2-0, esitettiin Wembleyn videotaululla kuva katsomossa itkeneestä saksalaistytöstä. Englantilaiset hurrasivat tytön itkun nähdessään ja ottelun jälkeen tyttöä solvattiin sosiaalisessa mediassa. Jotkut keräs sille charityä mutta eivät huolineet. Pitäkää rahanne mulkut tai antakaa oman maanne säälittäville häviäjille. Englantilaisten käytös EM-kisoissa on ollut ala-arvoista. Vertoja englantilaisille vetää vain unkarilaisfanien rasistinen ja homofobinen käytös Budapestissa pelatuissa otteluissa.
xxx/ellauri137.html on line 803: Rei Shimura luulee olevansa parempi kuin Rie Miyazawa. Tietyssä mielessä Miyazawa Rie on vanha uutinen. Hän ei tietenkään ole sellainen mediarakas, joka hän kerran oli. Mutta hän on selviytyjä, josta on kehittynyt lahjakas näyttelijä, ja hänen tarinansa on mielenkiintoinen, toisin kuin Rei Shimuran. Rie aloitti uransa lapsimallina nähdessään laajan näkyvyyden Mitsui Rehousen alkuperäisenä kasvona ja teki näyttelijädebyyttinsä vuoden 1988 elokuvassa Seven Day´s War , josta hän voitti Japan Academy Award -palkinnon Vuoden tulokkaaksi 16-vuotiaana. Hänen lyhytaikainen musiikkiuransa alkoi singlellä "Dream Rush" vuonna 1989, ja seuraavana vuonna hän esiintyi arvostetulla Kōhaku Uta Gassen -televisioerikoistapahtumalla.
xxx/ellauri177.html on line 388: Sergellä ei ollut puusta kuin hyvää sanottavaa. Albiino vaikutti hermolta. Eikai tuo puu vaan naura mulle? - Piiloillaan, piiloudutaan, hän toisti rukoilevalla äänellä. Ja hänestä tuli ihan ruusuinen. Se oli orastava vaatimattomuus, häpeä, joka otti hänet kuin paha, joka värjäsi hänen ihonsa reheyden, jossa siihen asti ei ollut esiintynyt verisairautta. Serge oli peloissaan nähdessään hänet niin ruusuisena, hänen poskensa hämmentyneenä, hänen silmänsä täynnä kyyneleitä. Hän halusi ottaa hiänet uudestaan, rauhoittaa hiäntä hyväilemällä; mutta hiän astui sivuun ja antoi hänelle merkin epätoivoisella eleellä, etteivät he olleet enää yksin (siis kaxin).
xxx/ellauri177.html on line 495: Hän oli täynnä tyyneyttä. Hänen paljaat kasvonsa muistuttivat kivipyhimyksen kasvoja, joita ei häirinnyt mikään hänen sisälmyxistään tuleva lämpö. Hänen sukkansa putosivat suorina poimuina, kuin musta käärinliina paljastamatta mitään hänen ruumiistaan. Albine perääntyi nähdessään rakkautensa synkän aaveen. Hän ei löytänyt vapaata partaakaan, vapaita hiuksia. Nyt hiän näki hänen leikattujen hiustensa keskellä kalpean täplän, tonsuurin, joka huolestutti häntä kuin tuntematon sairaus, vaikka kapi, joku paha kipeys, kasvamassa siellä syömään onnellisten päivien muistoja.
xxx/ellauri177.html on line 691: Seinän takana, muutaman askeleen päässä, Albine istui ruohomatolla. Hän nousi ylös nähdessään Sergen. -- Siellähän sinä olet! hän huusi iloisesti.
xxx/ellauri253.html on line 472: Ervasti koetti kovettaa izensä nähdessään Jukan vekarat. Ei kovettunut. Ervastin äiskyn nimi oli Taavizainen. Jukka ja Tony laittaa Irvexelle kuonokopan. Ja Heikillekin. Jukan kainalot - arvasitteko - on likomärät. Rumihia tulisi mutta Ville pääsisi matkustamaan minne halusi. Jos rahaa piisasi. "Yucca"kin näki rakkaimpansa, Tonysta puhumattakaan. Susanilla on korvat tallella. Mutta voi ei! Jukan ja Tonyn kommandoisku menee reisille. Tony saa ansionsa mukaan Iljexeltä luodin munaskuihinsa.
xxx/ellauri255.html on line 328: Ja nähdessään itsesi peilipöydässä,
xxx/ellauri280.html on line 350: Barents antoi Huippuvuorille nimen Spitsbergen, mutta nykyisin se tarkoittaa norjaksi virallisesti vain pääsaarta, ja saariryhmän nimi on Svalbard, jota nimeä viikingit olivat käyttäneet niistä jo aiemmin. Suomeksi kuitenkin koko saariryhmä on Huippuvuoret. Saarella on venäläisten kaivoskylä Barentsburg. Nälkää nähdessään Barents tappoi ja söi karhuja, sai keripukin ja siihen kuoli hän. Vai kuoli hän siihen? Juu! Siihen kuoli hän.
xxx/ellauri293.html on line 425: Termi perustuu Keski-Australian Arandan (Arunta, Arrernte) käyttämän arandin sanan alcheringa käännökseen, vaikka on väitetty, että se perustuu väärinkäsitykseen tai käännösvirheeseen. Jotkut tutkijat ehdottavat, että sanan merkitys on lähempänä "ikuista, luomutuotetta". Antropologi William Stanner sanoi, että ei-aboriginaalit ymmärsivät käsitteen parhaiten "alemmuuskompleksina". Jukurrpa (käänn. "juu kyrrpä") on laajalle levinnyt termi, jota Warlpiri-ihmiset ja muut läntisen aavikon kulttuuriblokin ihmiset vieläkin käyttävät nähdessään palefacen.
xxx/ellauri293.html on line 669: "Simon Magus oli toinen toisen vuosisadan huomattava ihmeidentekijä, eikä kukaan kiistänyt hänen taitojaan. Jopa kristityt pakotettiin myöntämään, että hän teki ihmeitä. Häneen viitataan Apostolien teoissa, viii: 9-10. Hänen maineensa oli maailmanlaajuinen, hänen seuraajiaan oli jokaisessa kansakunnassa, ja Roomassa pystytettiin hänen kunniakseen patsas. Hän kilpaili usein Pietarin kanssa, mitä me nykyään kutsumme ihmeotteluiksi selvittääksemme, kummalla on suurempi voima. "Pietarin ja Paavalin teoissa" sanotaan, että Simon sai jyrkästi pönöttävän käärmeensä liikkumaan, kivipatsaat nauramaan ja itsensä nousemaan ilmaan; tähän on lisätty: "Tämän vastineeksi Pietari paransi sairaita sanalla, sai sokeat näkemään jne.' Neron eteen tuotu Simon muutti muotoaan: yhtäkkiä hänestä tuli lapsi, sitten vanha mies; toisinaan nuori mies. "Ja Nero tämän nähdessään tunnusti hänen olevan Jumalan Poika." "Tunnistamisessa", varhaisten aikojen Petrine-teoksessa, kerrotaan Pietarin ja Simon Maguksen välisestä julkisesta keskustelusta, joka on toistettu tässä osassa.
xxx/ellauri319.html on line 241: Sanoi vammainen ukkeli Pirkolle Leningradin matkan laivalla. Ei se paljon muuta osannutkaan sanoa. Epäilevä aviomies kuvasi riistakameralla omaa vaimoaan – nähdessään kuvamateriaalin, sanoi hän: ”Uskomatonta!” -by: Anni.
xxx/ellauri337.html on line 355: Kolmantta vitsausta ei edeltänyt varoitus, vaan Jehova määräsi hänet teloittamaan nähdessään hänen asenteensa farao. Aaron löi sauvallaan maahan, ja heti hyttysten, kirppujen ja täiden pilvi ilmestyi kaikkialle.
52