Erityisesti Barbara ei ollut varma mistään sellasesta kuin Lermontovin tunteet. Hiän ei vain hämmentynyt häntä käyttäytymisestään, joskus tuntui hiänelle, että hän vain pilkkaisi hiäntä. Niinpä hän yllättäen teki jäätyneen kylmyyden ja siellä hän oli makea, ystävällinen ystävällisellä tavalla ja vastusti sitten vastavuoroisuuden ja todellisen intohimon puutetta. Hänen kylmyytensä oli tarkoitettu hiänelle rangaistuksena jotakin myyttistä petosta. Hiän oli kovaa sellaisen jatkuvan vaihtelevuuden, suhteiden herkkyyden suhteen. Hiän epäili itsestään - hänestä. Ja periaatteessa oikeudenmukainen. Näiden rakkauksien epäilyistä kasvoi kuitenkin voimakkaampi ja ei kadonnut.
ellauri345.html on line 73: Humboldtin kriittiset lauseet Goethesta kuvaa hyvin tätä narsistia: ”Mutta sinä ezaa sanoa hänelle mitään sellaista. Hän ei suo vapauxia omiin juttuihinsa nähden, ja hän mykistyy, jos joku vähänkin arvostelee häntä." Näin Goethe kohtasi kaiken kritiikin vanhuudessaan: olympialaisena. Ei siinä mielessä, minkä modernit antavat sille tyhjänä epiteettinä tai kauniin ulkonäön takia. Tämä sana - se johtuu Jean Paulista - kuvaa synkkää, itsekeskeistä, myyttistä luonnetta, joka sanattomassa jäykkyydessä on luontaista Goethen taiteellisuudelle. Olympialaisena hän loi teoksen perustan ja sulki sitten mausoleumin ankarilla sanoilla.
ellauri345.html on line 96: Kaikki edustus moraalialueella, isänmaallisesta "yksi kaikkien puolesta" Vapahtajan uhrikuolemaan, on luonteeltaan myyttistä. Eli siis myytti on suunnilleen sama asia kuin klischee. Meemipalikoista kokoonpantu roolisatu.
ellauri345.html on line 514: Haluaminen on ainoa poikkeus. Sillä sovinnon näyttäminen saattaa todellakin olla toivottavaa: se yksin on äärimmäisen toivon talo. Niinpä hän vihdoin irrottautuu hänestä ja kirjan lopussa oleva "kuinka kaunista" kuulostaa vain vapisevalta kysymykseltä kuolleille, jotka, jos koskaan, eivät herää kauniissa, vaan siunatussa maailmassa. Elpis on viimeinen alkuperäisistä sanoista: siunauksen varmuus, jonka rakastajat kantavat kotiin novellissa, vastaa lunastuksen toivoa, jota pidämme kaikkien kuolleiden puolesta. Se on kuolemattomuususkon ainoa oikeus, jota oma olemassaolo ei saa koskaan sytyttää. Mutta juuri tämän toivon takia ovat paikallaan ne kristillismystiset hetket, jotka loppujen lopuksi - aivan toisin kuin romanttiset - ilmestyivät yrityksestä jalostaa kaikkea peruskerroksen myyttistä. Tämä nasaretilainen olento ei ole, vaan rakastajien päälle laskeutuvan tähden symboli, joka on sopiva ilmaus siitä, mitä mysteeri asuu teoksessa tarkassa merkityksessä.
xxx/ellauri134.html on line 144: Arkkityyppi tarkoittaa alkumätkyä muinaiskreikassa. Jung käytti arkkityyppi-ideaa teoriassaan apinasielusta. Hän osoitti (no, sanoi, Teppo kieltää käyttämästä muita juhatussanoja) et 12 kaikenkattavaa myyttistä hahmoarkkityyppiä on meidän kolhoosimaisessa tajuttomuudessa. Ajatella et niitä on just 12, niinkuin tähtikuvioita taivaalla! Tää ei voi olla sattumaa!
6