Kalifi on arabiankielinen arvonimi, jota käytetään Muhammedin seuraajasta islaminuskoisten yhteisön eli umman johtajana. Oppi yhden johtajan hallitsemasta yhtenäisestä uskovien ummasta oli ihanne, joka ei koskaan toteutunut käytännössä, ellei sitten myyttisessä menneisyydessä, jota kuvattiin neljän oikeaan johdetun kalifin aikana. Loput on olleet sitten harhaanjohdettuja.
ellauri023.html on line 1160: Joissain suhteissa Leevin visio on pessimistinen, koska se muistuttaa "miten tyhjä on myytti ihmisten alkuperäisestä tasa-arvosta". Auschwitzissakin ennestään vahvat kukoistivat kuin Eskin oppilaat, koska ne olivat fyysisest ja moraalisest kovempia luita kuin ne toiset, tai koska ne tunteilivat vähemmän, olivat ahneempia ja kyynisempiä ja tahtoivat pysyä sitkeämmin hengissä. Niinpä niin. Oman elämänsä sepot seppoilee kuolemanleirilläkin.
ellauri024.html on line 497: Aarne mainizee et Dante naureskelee Statiuxelle tahattomasti kiirastulessa. Statius oli huuhaaporukoiden vainoojan Domitianuxen hovirunoilija, suht keskinkertainen tuhertaja kuten Dantekin. Kirjotti jälkijättöstä hexametriä myyttipelleistä. Dante nosti sen kiirastulesta pistesijalle omassa runoilijoiden hall of famessa.
ellauri038.html on line 166: Tosin jotkut tutkijat pitävät Zarathustraa kokonaan myyttisenä hahmona. Näitä epäileviä Tuomaita aina löytyy, kuten Homeroxella ja Jeesuxella, niitä oli Nietzschellä, Hitlerillä, ja on Trumpillakin. Kauan ei saa profeetta olla rauhassa niin joku jo tulee tuikkimaan haavanreikään skeptisellä sormella.
ellauri041.html on line 317: Jälkikäteen on myönnettävä, toteaa hartioita kohauttaen ruozalaisten vinosuinen Mengele ruumisluvun noustua 3. tuhannelle, että emme oikein onnistuneet vanhusten ja vähämerkityxisten suojelussa. Sori siitä vainajat, parempi onni ensi kerralla. Mutta kazotaan 20v kuluttua kun talous pyörii ja kuolleet mamut ja vanhuxet on unohtuneet, kuka oli oikeassa. Kolleegan kaasu-uunitkin on enää myyttisiä. Tästä ette selviä. Nähdään!
ellauri042.html on line 455: Filmi oli hyvä: samaan aikaan karmaiseva, naurattava ja liikuttava, eikä siinä tapahtunut kovin kummosia, ristiriitoja ei ratkottu, ei ollut sankareita, eikä varsinkaan mitään moraalia. Täst mie piän, tää on oikeata elämää. No se onkin autofiktiota, tehty kirjasta. Ei mitään netflixin koneella kexittyä fantasiaa, nykymyyttiä ja mykynyyttiä. Ja aivan oikein: se saa hyvät arviot toiselta kirjailijalta kirjana, mutta elokuvan nuijii 3-4 amerikan ääliötä aivan maanrakoon, loput kuittaa vaitiololla.
ellauri049.html on line 790: Modernismi pyrki irtautumaan klassisista tyyli- ja muotoihanteista. Modernismin ominaispiirre on, että se on esteettisesti tietoinen itsestään, ja siihen liittyy simultaanisuus, rinnastaminen ja montaasi, mutta myös paradoksaaliuus ja moniselitteisyys. Myös totuuden epävarmuus on sen ominaispiirre. Perinteinen kerrontakulttuuri hajoaa ja käytetään lainauksia myyttisiä arkkityyppejä, motiiveja ja symboleja. Kaikkitietävää kertojaa ei enää ole, ja aika lakkaa olemasta kronologinen. Sijalle tulee tajunnanvirta ja näkökulmatekniikka.
ellauri061.html on line 697: Dekadentit symbolistit dandyt sekoitti uskontoa pakanalliseen ja myyttiseen: Moreau Schopenhauer Baudelaire Goncourt Verlaine Mallarmé des Esseintes ja Hyusmans. "Nolo miellyttää, se on alhaista hienostusta." Ja kaikki tääkö vain sixet sakemannit valtas Pariisin? Pääpiirteissään niin. Napsun ajan laskukkaita olivat.
ellauri100.html on line 1375: Barthesin semiotiikassa pintatason merkkien alla piilee myyttien metakieli, esim noi porvarien kusetuxet. Tää oli vähän tollasta marxilaista analyyssia. Merkkimaailman pinnan alla kuhisee valtaapitävien meemejä. Muodista ja muista brändeistä saa samanlaisia äkkäyxiä vaikka kuinka paljon. Naomi Kleinin No Logo on tässä kohden hyvää luettavaa. Kohta kaikki pölkkypäät tuli kysymään Barthesilta neuvoa, ja se kyllästyi herättelemään massoja. Ei ne herää kumminkaan.
ellauri101.html on line 175: Henkilökohtaisen kasvun ikivanha kaava lievää törkeämmän suggestion kaa. Ei yhtään tuoretta ajatusta tai asiasisältöä. Lumon salaisuus piilee myyttisessä retoriikassa. Mistä reijästä tyhjäntoimittaja sitä ammentaa? Samoista kuin tuhannet eli miljoonat kusettajat sitä ennenkin. Jos olet yxi miljoonasta, sulla on pian 10.000 täydellistä doppelgängeriä.
ellauri102.html on line 558: vanhemmat feministit reagoivat vaatimalla sensuuria ja uudelleenkoulutusta, mutta Staskoon tarttul 1990-luvun puolivälin omajulkaisuinto. Hän alkoi jo teini-iässä julkaista valokopioitua Uncool-lehteä, jossa oli kollaaseja naistenlehtien pikatesteistä, tamponien antimainoksia ja kulttuurinhäirintää koskevia julistuksia. Yhdessä numerossa oli kokosivun mainos filosofi Klaus Barbiesta. Staskon Barbie mietti: "Kumpi oli ensin, kauneus vai myytti. Ja jos kynsi kylmenee, kun olen unessa, onko se silti kuolema?" Stasko sanoo, etta oman median tekeminen, mainostajan tyylin omaksuminen ja mainostarjonnan pöyhiminen alkoivat heikentää mainosten vaikutusta häneen. Tajusin, ettei ollut pakko käyttää siteitä eikä tamponeja, jättää vaan alushousut pois. Niin meidän esiäitimmekin tekivät. Omien ajatusteni aamiaisella syön samoja hiutaleita, joita mediakin käyttää. Se vei medialta mädän maun, koska näin, miten
ellauri109.html on line 779: – Tarinaa kerrottiin ikään kuin myyttinä, mutta nykyään asialle on saatu tieteellistä vahvistusta dna-testauksen avulla.
ellauri110.html on line 715: Aiti kuuluu kiinteimmin jokaisen ihmisen lapsuuteen, onhan äiti synnyttäjä, elämän antaja, ensimmäisen kiihkeän kiintymyksen kohde, jota ei edes ajattele. Ja sitten tunnesiteestä pitää luopua, ainakin yrittää katkaista tai höllentää sitä. Äidille, hänen myyttiselle hahmolleen on ehkä
ellauri118.html on line 410: ¹Aviorikos kirjallisena topoksena on ollut useankin tutkimuksen aiheena, mutta ei yhdenkään narratologisen tutkimuksen. Edelleen painavin kirjallisuustieteellinen esitys aiheesta on Tony Tannerin ambivalentin psykoanalyyttis-strukturalistinen Adultery in the Novel (1979), joka lähestyy aviorikosta sekä yhteiskunnallisena että kirjallis-kielellisenä transgressiona. Viittaan Tannerin tutkimukseen Rouva Bovarya käsittelevässä luvussa. Muut laajemmat esitykset kirjallisesta aviorikoksesta ovat tekstianalyyttisesti merkityksettömämpiä: Bill Overtonin Fictions of Female Adultery (2002) keskittyy aviorikoskirjallisuuden historiallisiin ja kulttuurisiin reunaehtoihin sekä soimaa aiempaa tutkimusta (lähinnä Tanneria) liiasta kieli- ja kerrontakeskeisyydestä; Patricia Mainardin Husbands, Wives, and Lovers (2003) on kulttuurihistoriallinen esitys aviorikoksesta taiteessa ja Overtonin tutkimusta rikkaampi esitys esimerkiksi aviorikoksen lainsäädännöllisistä ja kulttuurisista kytköksistä; niin ikään Judith Armstrongin The Novel of Adultery (1976), Naomi Segalin The Adulteress’s Child (1992) ja Maria R. Ripponin Judgement and Justification in the Nineteenth-Century Novel of Adultery (2002) sivuuttavat kerronnan kysymykset ja keskittyvät kulttuuris-poliittiseen kontekstiin ja pelkästään referentiaalisen tason temaattiseen toistoon (kuten siihen että aviorikoksesta syntyvä lapsi on mitä todennäköisimmin tyttö). Oma lukunsa ovat vielä tiettyihin aikakausiin ja kielialueisiin (esimerkiksi ranskalaiseen hoviromantiikkaan) keskittyvät tutkimukset. Näistä maininnan arvoinen on ainakin Donald J. Greinerin Adultery in the American Novel (1985), vertaileva tutkimus Updiken, Hawthornen ja Jamesin avionrikkojista. Kulttuuri- ja myyttihistoriallinen klassikko, Denis de Rougemontin L’Amour et l’Occident (1939) on myös tutkimus uskottomuusfiktioista (Tristanin ja Isolden perillisistä), sillä Rougemontilla juuri aviorikos on länsimaisen ”rakkauden rakastamisen” huipentuma, transgressiivinen olotila joka katoaa, jos siitä tehdään instituutio. Käsitys uskottomuudesta kulttuurisena rajailmiönä ja juuri siitä syystä kertomustaiteen pulppuavana lähteenä yhdistää siis Rougemontia ja Tanneria, mutta jostain syystä Tanner ei viittaa Rougemontin teokseen. Mixihän? [Heitän tähän heti sen edellä mainitun oivalluxen, että romantiikka on sitä kun panettaa muttei pääse pukille.]
ellauri135.html on line 925: Varvara ei ollut varma mistään, varsinkin Lermontovin tunteet. Hän ei vain laittaa sen umpikujaan käytöksellään, joskus se tuntui, että hän vain pilkkaa. Niin äkillinen tilkka jääkylmää ja sitten mukava, ystävällinen ystävällisesti, ja sitten syytökset ilman vastavuoroisuutta puolestaan ​​ja todellinen intohimo. Sen kylmyys oli tarkoitettu hiänelle rangaistuksena jotain myyttistä petoksesta. Hiänelle oli vaikeaa sellaisen jatkuvan muuttuvuuden, suhteiden heikkouden vuoksi. Hiän epäili itsensä - hänessä. Ja periaatteessa se on oikeudenmukainen. Kuitenkin ja epäilemättä nämä rakkaus kasvoivat voimakkaammin, mutta eivät katoa.
ellauri135.html on line 926:

Erityisesti Barbara ei ollut varma mistään sellasesta kuin Lermontovin tunteet. Hiän ei vain hämmentynyt häntä käyttäytymisestään, joskus tuntui hiänelle, että hän vain pilkkaisi hiäntä. Niinpä hän yllättäen teki jäätyneen kylmyyden ja siellä hän oli makea, ystävällinen ystävällisellä tavalla ja vastusti sitten vastavuoroisuuden ja todellisen intohimon puutetta. Hänen kylmyytensä oli tarkoitettu hiänelle rangaistuksena jotakin myyttistä petosta. Hiän oli kovaa sellaisen jatkuvan vaihtelevuuden, suhteiden herkkyyden suhteen. Hiän epäili itsestään - hänestä. Ja periaatteessa oikeudenmukainen. Näiden rakkauksien epäilyistä kasvoi kuitenkin voimakkaampi ja ei kadonnut.
ellauri140.html on line 136: Jotkut kirjalliset tekeleet uhraa historiallisen totuuden arrkkityyppisille myyteille, ja tekee runoudesta raamatullisia kvestejä, kuntaas Dispenser vahvistaa tarinansa ajankohtaisuutta arrrkkityyppisillä hahmoilla. Pitkin matkaa Homohaukassa Dosetti ei keskity ajattomaan kaavineeseen, vaan käyttää sellaista kaavinetta siirtääxeen menneisyyden merkityxen nykyaikaan. Menneitä jauhamalla Dosetti löytää keinoja paisuttaa Elisabetin hovin tärkeyttä. Se ei tee tapahtumista myyttiä, vaan pikemminkin meemeistä päivän uutista. Transukirjassa Dosetti kumittaa erotuxen arrkkityyppisen ja historiallisen välistä ihan tahalteen. Esimerkixi Dosetti ei varmaan usko joka tavua Brittikronikassa, mitä Arttu lukee Alma Mediasta. Tässä tapauxessa Aamulehti palvelee historian runollista vastinetta (niin aina). Siltikään tämmöinen runollinen historia ei ole myyttiä; pikemminkin, se 'koostuu uniikeista, vaikka osaxi fiktiivisistä tapahtumista kronologisessa järjestyxessä.' Sama erottelu toistuu kirjojen I ja V poliittisessa viestissä. Toki niiden ajankohtaisuus oli selvempää runon kirjoituxen aikana kuin nyt. (Äläs nyt! You don't say!) No täähän on just sama tematiikka kuin Danten komiikassa. Ja miljoonassa muussa kirjassa. Kynäilijät pompittaa fiktiivisiä avataarejaan ilmastaxeen omia ennakkoluulojaan. Tää menis tonne ja tapais ton ja size sanois että näin. En seiso kirjani takana vaan ajatusteni. Kuvitteleminen on ammattini, enhän mä enää muuta tee, enkä senpuoleen osaakaan.
ellauri160.html on line 620: Vanhoissa juutalaisissa kirjoituksissa Lilith kuvataan yleensä Aatamin demonisten jälkeläisten äitinä. Lilith on joko Aatamin ensimmäinen vaimo tai puoliso, jonka Aatami otti erottuaan Eevasta. Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, mutta oli Lilith joidenkin käsitysten mukaan Raamatussa mainittu nainen, joka luotiin maan tomusta kuten Aatami (1 Moos. 1:27). Lilith ei kuitenkaan halunnut olla Aatamin alainen ja jätti tämän sekä Eedenin. Joidenkin myyttien mukaan Lilithin demoniset jälkeläiset olivatkin arkkienkeli Samaelin siittämiä, eivät Aatamin. Näitä lapsia kutsutaan nimellä incubi tai succubi.
ellauri163.html on line 615: Tää on aika aristoteelista (paizi teleologia, joka oli Arin paskempia ideoita). Mutta että on vain 1 mahdollinen maailma, mahdollisuudet on vaan ajankohtia. Kenties maailmoja on useitakin rinnakkaisia kuin HBO-sarjassa, mutta ne ei muodosta pelipuuta, joista me apinat saadaan valita. Paizi myyttisessä mielessä, pelinappuloina laudalla. Eli jos mun pään vois ottaa siitä pois vois jäädä avoimia vaihtoehtoja. Muttei voi.
ellauri163.html on line 995: mutta tavallaan myyttiseksi tunnustettuina. Tällainen
ellauri172.html on line 231: Huismannin suosittaman Barneyn sepustuxissa esiintyy useampiakin myyttisiä kavioeläimiä. Lapiitit (m.kreik. Λαπίθαι, Lapíthai) olivat kreikkalaisen mytologian mukaan Thessaliassa asunut kansa. Tarujen mukaan lapiitit joutuivat kuninkaansa Peirithooksen häissä taisteluun kentaurien kanssa. Lapiittien ja kentaurien taistelu oli suosittu aihe antiikin taiteessa. Sen on ajateltu kuvaavan vertauskuvallisesti apinan sisäisten, ristiriitaisten voimien välistä kamppailua. Näyttää joltain kapakkatappelulta Lucky Lukessa. Särkyneitä ruukkuja ja vähäpukeisia naisia. Varmaan niin et noi kentaurit on matelijanaivon puolella. Loput esimerkit samasta konfliktista ovat aaseja.
ellauri183.html on line 636: Joku jutkuäijä väittää että tässä sodassa (joka se mielestä tapahtui 3v myöhemmin kuin tapahtui) juutalaisia ei mätkinytkään Varuxen pojanpoika Varus, vaan Julius Caesarin pojanpoika Gaius Caesar! It also allows the historical statements of the New Testament concerning the nativity of Jesus to take on a new credibility. Jesus was born in 3 B.C.E. (within the period stated by most early Christian scholars) and we now find this substantiated by the records of Roman history. Kaikenlaista sitä pitäisikin uskoa. En luota nähin kavereihin pitemmälle kuin jaxan niitä heittää. Mitä vittua, Jeesus syntyi 3v ennen Kristusta? Mahootointa! Onkohan mistään myyttisestä tapahtumasta taitettu niin paljon peistä kuin tästä?
ellauri204.html on line 376: Eeron amerikkalainen vaihtoisä Martin oli löytänyt mytopoeettisesta miesliikkeestä eheyttävän henkisen kodin ja vastapainon kuolettavalle ikävystymiselle. Mytopoeetikot opettivat kilpailukapitalismin, tieteellisen järjen, toimistobyrokratian ja modernin perhemallin rikkoneen miestenvälisen alkukantaisen veljeyden. Länsimaissa terve sankarienpalvonta oli korvautunut sankarien pilkkaamisen dekadentilla nautinnolla, koko sankaruus oli kyseenalaistettu, tilalle hyväksytty banaalius ja keskinkertaisuus. Miehiset hyveet oli virvoitettava henkiin myyttisellä tarinankerronnalla, rituaaleilla ja symbolisella sodankäynnillä. Miesten ei pitänyt pelätä toisiaan eikä primitiivistä takapuoltaan, vaan uskaltautua syvämiehuuteen yhteisyyden, luottamuksen ja luovan leikin avulla. Siitä kumpusi Zeus-voimaa. Hän otti Eeron mukaan muutamille melko huvittavillekin viikonloppuleireille - eräällä leirillä miehet konttasivat yössä tuhansia vuosia vanhoista juurakoista kasvavien amerikanhaapojen alla ja ulvoivat ja murisivat toteemieläintensä äänin -, ja vaikkei Eero ottanut tosissaan puoliakaan Martinin puheista, hän oli varma, että hänkin voisi kaupallisesti hyödyntää toteemipaaluaan ja pimeätä puoltaan.
ellauri210.html on line 704: Elämänsä alussa Andrea ja hänen veljensä Giorgio olivat lähes erottamattomat, jopa kutsuen itseään Castoriksi ja Polluxiksi , soturikaksosiksi. Lapsina veljesten välillä oli valtavaa yhteistyötä, joka johti vahvaan teeman päällekkäisyyteen myöhemmässä elämässä. Tunnetuin näistä päällekkäisistä teemoista oli myyttiset kreikkalaiset argonautit vertauskuvana heidän kehityksestään ja matkastaan taiteilijana.
ellauri258.html on line 162: On hienoa, että hieno mies on vaihtanut kemiallista olomuotoa. Rockmyytti tappaa liian usein rocktaiteen.
ellauri258.html on line 164: "Olemme käyneet keskusteluja runoudesta ja filosofiasta. Jokaiselle alalle muodostuu sääntöjä, miten elää moitteetonta elämää. Rockmyytti voi tappaa rocktaiteen, ja filosofimyytti merkityksellisen filosofian. En ole koskaan suostunut rajoittamaan itseäni. En päättänyt murrosikäisenä ryhtyä filosofiksi, vaan isot kysymykset ajoivat minua."
ellauri258.html on line 439: vakuuttunut siitä, että myytti edeltää aina satua. Ja vaikka sankari ei
ellauri263.html on line 867: Uskonnollisella rituaalilla on usein esikuva, joka toimii mallina rituaalin suorittamiselle. Tämä esikuva kerrotaan mytologiassa, joka kertoo myyttisestä alkuajasta, jolloin todellisuuden malli luotiin. Rituaali on siis näyteltyä myyttiä. Tämän vuoksi esimerkiksi varhaiskantaisten uskontojen parannusrituaalissa samaani saattaa toistaa luomistapahtuman. Kristillisessä perinteessä ehtoollinen viittaa Jeesuksen asettamaan ehtoolliseen.
ellauri270.html on line 110: Thaimaassa sijaitseva Kwai-joen 350-metrinen silta poikkeaa Ceylonilla kuvatun elokuvan kulissisillasta. Elokuva ei ole Kwai-joen siltaa nähnytkään. Teattereihin tullessaan elokuva oli todellinen suurmenestys. Sen tekijät kävivät pokkaamassa 1957 peräti seitsemän Oscaria, ja ympäri maailmaa vihellettiin elokuvan mukaansa tempaavaa tunnussävelmää Kwai–joen siltaa. Maailma tuskin tietää mistään muusta siltatyömaasta yhtä paljon. Ja kuitenkin todellisuus peittyy sepitteisiin, joita on niin monta kerrosta, että syntyy myytti.
ellauri270.html on line 118: Täten ”Kwai-jokea” ei ole olemassakaan. Eikä se myyttinen siltakaan ole se, miksi sitä luulemme. Joelle ei myöskään rakennettu yhtä vaan kaksi siltaa.
ellauri270.html on line 136: Kwai-joen myytti vaikenee toisesta mutta suuremmasta rakentajajoukosta. Työvoimana käytettiin myös Jaavalta pakolla haettuja työntekijöitä, joita kutsuttiin yksinkertaisesti nimityksellä ”romusha” (työläinen). Japanilaiset hakivat Jaavalta väkisin töihin kaiken kaikkiaan noin 10 miljoonaa ihmistä. 180 000 heistä lähetettiin Burman ja Siamin väliselle rautatietyömaalle.
ellauri276.html on line 476: Vuonna 1942 hän julkaisi pitkän runonsa Suuri nälkä, joka kuvaa hänen tuntemansa maaseutuelämän puutteita ja vaikeuksia. Vaikka tuolloin huhuttiin, että Garda Síochána takavarikoi Horizonin, kirjallisuuslehden, jossa se julkaistiin, kopiot, Kavanagh kiisti tämän tapahtuneen ja sanoi myöhemmin, että kaksi Gardía vain vieraili hänen kotonaan (luultavasti erityisvaltuuksia koskevan lain mukaisen Horizon- tutkimuksen yhteydessä). Yksittäisen talonpojan näkökulmasta historiallisen nälänhädän ja emotionaalisen epätoivon taustalla kirjoitettu runo on kriitikoiden mielestä usein Kavanaghin hienoin teos. Se pyrki vastustamaan irlantilaisen kirjallisen laitoksen sakarimaista romantisointia sen näkemyksessä talonpoikien elämästä. Richard Murphy The New York Times Book Review -lehdessä kuvaili sitä "suureksi teokseksi" ja Robin Skelton Poetryssa ylisti sitä "näkemykseksi myyttisestä intensiivisyydestä".
ellauri282.html on line 153: Varjoikkuna on matka myyttien ja satujen monikerroksisen maailman läpi. Se avaa polun symbolien maahan, unen ja toden välimaastoon. Kiehtova tarina piirtää karttaa, joka opastaa lukijaa itsekkyyden lähteille. (takakansiteksti, karttaliite )
ellauri284.html on line 422: "Mennyt aika, edelläkävijä, yksinäinen, joka toimii yksin, ilman yhteiskunnan etua. Sillä on yleensä jotain tekemistä jonkinlaisen koston kanssa; hän hoitaa koston itse, ei soita poliisille. Kuten Robin Hood. Se on viimeinen maskuliininen raja. Luulen, että romanttinen myytti, vaikka nykyään on vaikea ajatella mitään romanttista. Länsimaissa voit ajatella, Tsiisus, oli aika, jolloin ihminen oli yksin, hevosen selässä, siellä, missä ihminen ei ole vielä pilannut maata." (Eastwood, länsimaisten yksinäisten kuvaamisen filosofisesta viehätyksestä.)
ellauri288.html on line 79: Virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin esittämä arvio Sofin ”Puhdistuksesta”. Hän, jota on vaikea uskottavasti syyttää neuvostovallan lakeijaksi, kirjoittaa: ”Minun ainoa mutta sitäkin vakavampi vastaväitteeni kirjaa kohtaan on se, että sen uskotellaan olevan realistinen kertomus elämästä Neuvosto-Eestissä. Sofi Oksanen, jolla ei ole ollut suoranaista kosketusta siihen aikaan ja niihin tapahtumiin, joita hän kuvaa, on ottanut palasia meidän elämästämme, neulonut ne yhteen jonkun ikivanhan ideologis-myyttisen kirjallisuuden sääntöjen mukaan ja myy niitä nyt Lännessä. Hän myy jotakin, mikä on olevinaan meidän elämäämme, mutta mikä ei sitä ole.” On blogissaan leimannut Sofi Oksasen Göebbelsin veroiseksi propagandistiksi.
ellauri288.html on line 97: Muistiin on jäänyt hyvin Viron itsenäistyminen vuonna 1991. "Se oli suuri hetki, kun ommeltiin itse ensimmäinen Viron lippu. Vanhoista neuvostolipuista tehtiin pölyrättejä ja pöytäliinoja". Neulottiin ne taas yhteen jonkun ikivanhan ideologis-myyttisen kirjallisuuden sääntöjen mukaan ja myydään nyt hyvään hintaan Lännessä.
ellauri288.html on line 517:

Taide ja viihde, Kirjallisuus - "Ilmalaiva" Lermontov: Napoleon kuin myytti kuolematon