Alaviite: Mikko Kuustonen on 60v gospellaulaja, kaivosmiehen poika kuten Tom Jones. Soololevy Profeetta. Yksityiselämä (Muokkaa): Kuustonen oli naimisissa Marita Kuustosen kanssa 32 vuotta. Heidän avioeronsa astui voimaan keväällä 2014. Toukokuussa 2018 Mikko Kuustonen avioitui koreografi Hannabrotheruksen (s. 1968) kanssa. Hanna os. Saloheimo tulee täysin pystymezästä julkkisskenen ulkopuolelta. He ovat molemmat impulsiivisia ja yliempaattisia. Heillä on tv-ohjelma julkkisten rakkauselämästä. He haastattelee julkkisystäviä ja kuulee mikä liima saa suhteen kestämään. Ois Kuustostenkin ollut hyvä ostaa sitä putkilo. Minkä jumala on liimannut sitä älköön ihminen irrottako. He laittavat izensäkin likoon. Kyllä siinä moni liima irtoaa. Kuustosella on siitä pitkä kokemus. Hän on itse kertonut julkisuudessa päihdeongelmistaan, mutta on ollut raittiina v 2004. Varmaan vielä sietämättömämpi selvänä. Hän on kuulunut nuorena herätysliikkeeseen ja sixi kärsinyt myöhemmin myös muista mielenterveysongelmista. Kuustonen on kertonut olevansa värisokea. Siitä kaikki ongelmat alkoivat. Näki maailman mustavalkoisena väri-tvn aikana. Koiratkin on värisokeita. Vieläköhän se pieree yhtä kovaa Hannan seurassa. - Mikko! Hanna Brotheruxen poika Johannes on myös huumekoukussa. Haisteleekohan se liimaa. Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus muuttivat yllättäen avioehtoaan – Mitä tapahtuu ökymökille? Mikko Kuustonen ja Hanna Brotherus 2022: Ero! Mikko Kuustoselta paljonpuhuva reaktio Hanna Brotheruksen pieraisuun eron jälkeen. Musti!!
ellauri029.html on line 695: Simon henkilöhistoria kuulostaa kyllä vähän narsistiselta, varsinkin ton pojan nimi Frans. Rosa ja Simo on jotenkin samannäköisiä, pikku peikkoja. Meriläinen on ollut avioliitossa ikätoverinsa toimittaja-tietokirjailija Tuomas Murajan kanssa lokakuusta 2017, ja heillä on uusperhe. Ei se Murajakaan ole ihan viaton, se on muuttanut nimensä Murajaxi Kainulaisesta. Entinen palkkasoturi, palkkatyötön (Sipilän perustulomarsu 2017-8). Rosa on jossain vihreiden suojatyöpaikassa. V. 2017 se kyllästyi sanoja kääntelevään Tampereen pikkumieheen ja muutti takas Helsinkiin.
ellauri030.html on line 502: Seuraava pätkä on kopsittu saxankielisestä Wikipediasta. Englantilaisessa on vähän eri juoruja, jotka on käännetty tänne. Artturi syntyi 1788 Danzigissa, nykyisessä Gdanskissa. Isä oli kauppias ja äiti piti Goethellekin kelvannutta kirjallista salonkia. Porukka muutti 1793 eli Ranskan giljotiinikekkereiden aikaan Hampuriin, kun Puola oli menettänyt Gdanskin Preussille. Isä-Heikki jatkoi helppoheikin hommia Hampurissa. Artun oli määrä jatkaa kaupassa, mutta Arttu perkele! halus lukioon. Iskä ei päästänyt sitä turhuuteen, mutta pääsi se kuitenkin vaihtoon ulkomaille. Iskältä ei kauppa käynyt, se hyppäs masixena talon katolta. Äiti ja sisko muutti Weimariin, Arttu jäi Hampuriin. Ja eikun kimnaasiin, kun ei ollut iskä eikä äiti enää kieltämässä. Pihkaantui vähän johki näyttelijättäreen, siitä ei tullut muuta kuin sydänsurua.
ellauri030.html on line 549: Vuonna 1831 Berliinissä puhkesi koleraepidemia ja sekä Hegel että Fichte pakenivat kaupungista. Hegel tuli takaisin liian aikaisin, sai tartunnan ja kuoli muutama päivä myöhemmin. Schopenhauer sen sijaan muutti etelään ja asettui loppuiäkseen Frankfurtiin vuonna 1833. Siellä hän eli yksin ainoana seuranaan lemmikkinsä villakoira Atma tai vaihtovuoroisesti Butz. Atma oli nimetty hindujen maailmansielun Atmanin mukaan. Schopenhauer testamenttasi koiralleen 300 guldenia. (Saksalaisten mukaan Atmoja oli useampia ennen Butzia. Se ei käy ilmi montax oli Butzeja. Nelijalkaisia pesänjakajia.)
ellauri030.html on line 553: Äiti oli monilahjakas ja kielitaitoinen. Sosiaalista nousua haki 20v vanhemmasta Hekasta Johanna 18v, kun vanhemmat ei laskeneet sitä maalarix. Heikki oli kova komentelemaan, puolisot ei tykänneet toisistaan. Heikki hyppäs katolta 1805. Johanna muutti Weimariin Goethen perässä. Naikohan Hansu sitäkin? Johannalla oli salonki Weimarissa, johon se laski Hansun leipäsusineen (se Vulpius). Se oli suosittu ja tuottelias kirjailija salanimellä. Arttu tuli pian Hampurista perästä Weimariin.
ellauri031.html on line 710: Ikkunattomasta rottelosta perhe muutti kaupunkiin kaltereilla varustettuun pieneen lukaaliin. Ei vesihanaa, paskahuusi pihalla. Sitten jossain entisesä pensionaatissa 10v (niillä ramppas koko ajan vieraita Suomesta joista ne sai pientä airbnb tienestiä) ja 1963 omaan taloon kuumien lähteiden lähelle, herran korvauxena Muuramen talosta. Jonka se oli kyllä myynyt Kaarlolle halvalla ja maxanut jo käyvän hinnan. Mut herra maxaakin kaiken tuplana, hyvän niinkuin pahan. Niin Mairekin, joka sukelsi Gennesaretin järven syvännöstä Kaarlo kullalle uuden kultaisen vihkisormuxen. Oli liian iso Mairelle, eikähän niitä käy pienentäminen. Sekin maxaa.
ellauri032.html on line 47: Se muutti Geneveen ja järkkäs pappisvallan siellä kalvinistisesti. Kirjotti siitä neliosaisen instituution.
ellauri032.html on line 118: Pascal oli kolmilapsisen perheen keskimmäinen lapsi. Hänellä oli vanhempi sisko Gilberte ja nuorempi sisko Jacqueline, jotka olivat veljensä tapaan lapsineroja. Hänen isänsä Etienne Pascal oli lähteestä riippuen joko tuomari tai verovirkailija. Perheen äiti Antoine Bégone kuoli omasta puolestaan Pascalin ollessa kolmevuotias. Leskeksi jäänyt Etienne Pascal muutti perheineen Pariisiin ainoan poikansa ollessa seitsemänvuotias, ja suunnilleen näihin aikoihin hän alkoi antaa kotiopetusta pojalleen. Clairmont on Auvergnessa, Ranskan vedenjakajalla, ihan keski-Suomea.
ellauri032.html on line 126: Teini-iässä Pascalin perhe muutti Roueniin. Muuton taustalla on kerrottu tarina, kuinka isä-Pascal riitaantui kardinaali Armand de Richelieun kanssa mitättömästä veroasiasta ja kardinaalin raivoa peläten perhe joutui piiloutumaan maan alle. Perheen maineen pelasti sittemmin Jacqueline, joka esiintyi nimettömänä eräässä Richelieuta huvittaneessa näytelmässä. Saatuaan tietää, että hänet hurmannut näyttelijätär oli erään hänen vihamiehensä tytär, kardinaali antoi Pascalin perheelle anteeksi ja sijoitti isä-Pascalin poliittisen virkaan Roueniin. Mitähän Jacqueline antoi kardinaalille? Komplimentin, sanoo ranskixet. Joopa joo. Tää on se sama paha Richelieu joka kiusasi d´Artagnania ja muita muskettikoiria. Ja sama Richelieu joka pani hanttiin mun sukulaisille 30-vuotisessa sodassa. Karsee ilkiö. Pascalien osakkeille tuli pohjanoteeraus, kiitos Richelieun.
ellauri032.html on line 138: Pascal muutti sisarensa kanssa takaisin Pariisiin vuoden 1647 tienoilla, jonne heitä seurasi pian myös heidän isänsä, joka oli nimitetty hallitusneuvokseksi. Pariisissa viettämänsä lyhyen hetken aikana Pascal tapasi kuuluisan ranskalaisen filosofin René Descartes’n, joka teki epävirallisen vierailun hänen luonaan. Descartes’n ja Pascalin kohtaaminen oli täynnä jännitteitä johtuen heidän lukuisista erimielisyyksistään ja keskinäisestä kateudestaan. Descartes ei suostunut uskomaan, että Pascalin Tutkielma kartioleikkauksista voisi olla 16-vuotiaan nuorukaisen kirjoittama, ja lisäksi hän epäili Pascalin varastaneen ilmapuntarikokeen idean häneltä, koska Descartes itse oli ehdottanut Pascalin saamien tuloksien mahdollisuutta eräässä kirjeessään Mersennelle.
ellauri032.html on line 195: Pascalin oma elämäntapa muuttui tätä mukaa entistä askeettisemmaksi. Kesäkuussa 1662 itsekieltäytymistä toistuvasti harrastanut Pascal luovutti vapaaehtoisesti talonsa eräälle isorokkoa sairastavalle perheelle, minkä jälkeen hän muutti asumaan Gilberten luokse, jossa hän kuoli lopulta kouristuksiin saman vuoden elokuussa vain 39-vuotiaana. Samanikäisenä kuin meidän pyylevä esi-isämme, jonka kuolinsyy oli vaan tavallinen flunssa. Ei edes korona.
ellauri032.html on line 421: Ensimmäisen maailmansodan aikaan Pennanen muutti 1916 Jyväskylään, jossa hän tutustui runoilija Juhani Siljoon. Siljon äiti ja sisar Miili Airila eivät hyväksyneet heidän suhdettaan vaan käynnistivät eronnutta Pennasta vastaan parjauskampanjan.
ellauri033.html on line 1183: Cocteau syntyi varakkaaseen perheeseen. Hänen isänsä teki itsemurhan pojan ollessa yhdeksänvuotias. Jean Cocteau muutti kotoa viisitoistavuotiaana. Hän ei ollut koulussa kovin hyvä oppilas, ja reputti päättökokeessa useita kertoja. 19-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa. Hän tuli tunnetuksi boheemien piirissä ja ystävystyi monien kulttuurihenkilöiden kanssa.
ellauri034.html on line 415: Jacobin toisesta vaimosta Rebeccasta ei ole tietoa eikä lapsia. Lisää aiheesta Genesixessä. Freudin Jacobilla oli voittopuolisesti tyttöjä. Israelin Jakobilla oli vaan se yx tytär Dinah, joka raiskattiin. (Ei siis se salaisuussarjan äxympi tyttö, sen Philipin sisko jolla oli papukaija Kiki. Jonka, siis Kikin, lajitoveri oli vankina Heinolan lintujen keskitysleirissä. Oppistalallaa, kylä lähti taas muistojeni mopo käsistä.) Amalian sisaruxet mm Siggen mielieno Hermann asu Wienissä. Ne oli hyvinvoivia. Sixkai lumppukauppiaan perhekin muutti sinne. Sukukuvassa on väkeä kuin salpausselällä, serkkuja ja tunnistamattomiakin sysslingejä ja pysslingejä. Freudit ja Bernaysit nai ristiin kuin Rousseaun vanhemmat tai Brotheruxet ja Carlsonit.
ellauri034.html on line 423: Sigge oli tosi hyvä toorakoulussa, jeshivan priimus, melamedin ja rabbin suosikki, pikku kipa päässä. Isä Shulem oli tyytyväinen ja Amelia äiti ylpeä, isot velipuolet kateita. Velipuolet muutti (suutuspäissäänkö) Manseen, muut Freudit Leipzigin kautta Wieniin, joka on kuuluisa Siggestä, tai toisinpäin. Siggelle synty siellä lauma pikkusiskoja. Oli siinä kestämistä pikku kikkelivillelle.
ellauri034.html on line 537: Józef Teodor Nałęcz Konrad Korzeniowski syntyi 1857 Venäjän keisarikuntaan kuuluneessa Berdytšivissä, Berditševin kihlakunnassa Kiovan kuvernementissa (nyk. Žytomyrin alue Ukrainassa). Hänen isänsä oli maaton puolalainen aristokraatti, runoilija ja kääntäjä Apollo Korzeniowski. Venäläiset vangitsivat hänen isänsä vuonna 1861 syytettynä vallankumoussuunnitelmista ja karkottivat tämän Pohjois-Venäjälle Vologdaan, jonne perhe häntä seurasi. Vuonna 1865 perheen sallittiin muuttaa Ukrainan Tšernihiviin, mutta pian muuton jälkeen Józefin äiti kuoli tuberkuloosiin. Isä kuoli vuonna 1869 Krakovassa, jolloin Józef muutti enonsa luokse. Eno päästi Józefin lähtemään Marseilleen, jossa tämä ryhtyi 16-vuotiaana merimieheksi. Józefin nuoruusvuodet olivat täynnä seikkailuja, ja hän sekaantui muun muassa aseiden salakuljetukseen Espanjaan.
ellauri034.html on line 539: Epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen Korzeniowski pestautui 1878 englantilaislaivaan. Vuonna 1886 hänellä oli komennossaan oma laiva ja hän oli saanut Britannian kansalaisuuden. Tässä vaiheessa hän muutti nimensä Joseph Conradiksi. Seuraavat kahdeksan vuotta hän purjehti eri puolella maailmaa kartuttaen kokemuksia, jotka vaikuttivat voimakkaasti hänen myöhempään kirjalliseen tuotantoonsa. Vuonna 1893 hän jätti merimieselämän, jonka aikana hän oli täysin englantilaistunut, lukuunottamatta puolalaista aksenttia.
ellauri037.html on line 561: Lähdetään siis Danzigista eli Gdanskista, jossa Arttu syntyi 100v ennen Mikko Rothia. Sen iskä Heikki oli saxalais-hollantilainen patriisi ja äiti Johanna monilahjakas salonginpitäjä ja kirjaltaja. Se Schopen lapiosana tulee siis hollannista. Uskonnottomia olivat, vallankumouxellisia rebublikaaneja, kosmopoliitteja ja anglofiilejä. Toisin kuin Sope siis, taas, paitsi sitä ateismia. Kun Gdanskista tuli osa Preussia, lipilaari Heikki muutti perheineen länsimielisempään Hampuriin. Artun pikkusisko Adele oli sitä 8 vuotta nuorempi. Ei siis leikkikaveri, vaan ärsyttävä vanhempien lemmikki kuin Riku. Heikki ja Hanna antoi lapsilleen A:lla alkavat nimet, niinkuin saman pesueen koiranpennuille. Artun koirankin nimi oli Atma. Arttu oli vaihdossa Ranskassa ja styylas siellä ikätoverinsa pojan kanssa, ja soitti sen kanssa huilua. 15v jolppina se lähti Euroopanympärimatkalle vanhempien kaa, business and pleasure. Tää oli Heikin juonia: se halus Artun perhebisnexeen, Arttu halus yliopistoon joka oli iskän mielestä turhuutta. Jos haluut matkalle, niin sit jatkat sen jälkeen kauppakoulussa. Jos haluut verstaalle, niin unohda koko turnee. No se lähti reisulle, mut katu sitä myöhemmin. Wimbledonissa oli tyyyylllsäää jossain anglikaanikoulussa. Sixikin se vihas uskontoa myöhemmin. Heikki rähjäsi Artulle huonoista todistuxista niin kovasti, että Hanna pelkäsi sen menettäneen järkensä. Ehkä menettikin. Heikki hyppäs kanaaliin Hampurissa 1805. Se oli yhtä autisti kuin poikansa, ja yhtä masis. Sope sanoikin et sen luonne on isän peruja. Isän puolella oli enemmänkin hulluja. Äiskä sensijaan oli seuraihminen. Sope ihaili isäänsä kai six kun ei pärjännyt alkuunkaan äidille, ja äiti vaan hemmotteli pikku Adia. No Heikiltä jäi mojova potti, joka jaettin kolmeen osaan. Arttu sijoitti omansa varovasti valtionobligaatioihin ja nettosi sillä 2x enemmän kuin yliopiston professori. Oli varaa sitten vittuilla koulufilosofeille.
ellauri037.html on line 563: Arttu opetteli 2v 2x kirjanpitoa merkanttikoulussa, mistä oli sille myöhemmin hyötyä rahankeruussa. Sitten opsimathes aloitti akateemiset opinnot myöhässä. Varsinkin latina tuotti vaikeuxia. Sixköhän se pudotteli siivekkäitä sanoja niin paljon prujuissa, lunttasi varmaan kirjasta niinku kouluaikoina. Äiti muutti Adelen kanssa Weimariin Goethen perässä. Arttu oli äidin kaa huonoissa väleissä. Äiti kirjoitti: "sä olet sietämätön ja rasittava, ja sun kanssa on ihan mahdotonta elää; sun harvat hyvät ominaisuudet peittyy tohon izerakkauteen, eikä niistä ole hyötyä koska et malta olla vittuilematta toisille." Arttu lähti, eikä ne enää tavanneet kinä. Artun naisvihamielisyys voi EHKÄ liittyä tähän, ehdottaa varovasti elämäkerturi. Hampurissa Arttu asui yhen opiskelukaverin (pojan) kaa.
ellauri037.html on line 581: Äiskän kanssa tuli taas kärhämää ja Arttu muutti Dresdeniin 1814. Se jatkoi filosofointia ja seurustelua herrasväissä ja satunnaista bylsintää. Joku nuori maalaripoika maalas siitä taulun, jossa se paranteli vähän Artun persemäistä lättyä. Silti Arttu haastoi riitaa vähän jokaisen kanssa kuin Esa Itkonen. Samalla se kirjotti magnum opusta, Maailma tahtona ja esityxenä, joka valmistui 1818. Se oli nyt asiantuntija, sillä oli hurja tahto esittää. Sope jätti sen Brockhausille, mutta riiteli joka ii-pilkusta, Brockhaus menetti hermonsa, kaiken lisäxi kirjan myynti oli surkea.
ellauri038.html on line 115: Perhe muutti Röckenistä Naumburgiin, jonka lähellä sijaitsevassa Pfortan oppikoulussa Nietzsche oppi kreikkaa ja latinaa. Hän menestyi koulussa niin, että hän pääsi Bonnin yliopistoon vuonna 1864 opiskelemaan yleistä kielitiedettä ja filosofiaa (no ei, teologiaa). Myöhemmin hän kuitenkin jätti teologian ja keskittyi kielitieteeseen. Niinkuin E.Saarinen.
ellauri038.html on line 186: Näinä vuosina Weber kuitenkin keskittyi erityisesti yhteiskuntapolitiikkaan. 1888 hän liittyi Verein für Sozialpolitikiin, eräänlaiseen itsenäiseen oppineiden "aivoriiheen" tai "ajatushautomoon", joka pohti yhteiskunnallisia asioita. 1890 "aivoriihi" käynnisti tutkimushankkeen, joka pohti ”Puolan ongelmaa” – ulkomaalaisten maatyöläisten muuttoliikettä itäiseen Saksaan samalla kun paikalliset maatyöläiset muuttivat teollistuviin kaupunkeihin. Weber asetettiin tutkimushankkeen johtoon ja saman tien kexi suurimman osan tuloxista. Lopullista raporttia pidettiin laajalti erinomaisena empiirisen kusetuxen esimerkkinä ja Weberin maine asiantuntijana maatalouspolitiikassa lujittui. Puolan ongelmalle löytyi puoli vuosisataa myöhemmmin muka lopullinen ratkaisu. Vaan ei, toiset 50v myöhemmin polakkeja putkareita häärää pimeästi joka puolella, varsinkin briteissä. Sori Max, ei tullut valmista.
ellauri039.html on line 63: Sieltä ne muutti Kaliningradiin (silloiseen Königsbergiin), sieltä
ellauri039.html on line 86: eräänlaista leviraattia. Kun tääkin kuoli, Anna muutti esikoisen
ellauri039.html on line 724: Hän oli mukana työväenteatterin toiminnassa ja työskenteli lehtimiehenä, kunnes muutti vuonna 1940 Ranskaan. Toisen maailmansodan aikana hän toimi aktiivisesti Ranskan vastarintaliikkeessä. Maan vapauduttua hänestä tuli Combat-lehden päätoimittaja.
ellauri040.html on line 44: Wilho Puska syntyi 1832 Wiedensahlissa Hannoverin länsipuolella. Äiti oli leski, isä äpärä. Joutui pois kotoa 9-vuotiana enon luo harppisakuihin Göttingeniin kun kotona tuli ahasta Otto kuopuxen, 7. lapsen synnyttyä. Eno oli pastori. Kauppiasisä halus esikoisesta koneinsinööriä, tuli pilapiirtäjä. Mynkään menneen teknillisen koulun jälkeen koitti jäljitellä hollantilaisia mestareita Antwerpenissä. Varmaan Boschia. Protestanttien räävitön erauspoika protestoi 1848 barrikaadeilla. Äiti hoiti sitä 21-vuotiaana kotona lavantaudista. Se ei mennyt naimisiin. Vetelehti Munchenissä, joi olutta ja poltti ketjussa. Kun rahat loppu eno antoi lisää. 36-vuotiaana muutti Otto-veljen luo Frankfurtiin. Siellä sillä oli ymmärtävä rouvaystävä Johanna jolla oli moukka mies. Wilho luki Schopenhaueria, joka talutteli Atmaa samassa kaupungissa. (Tai Butzia.) Seelenbrüdereitä olivat. Muutti viisikymppisenä pastorinleski siskon luoxe isänkorvikkeexi niiden lapsille. Ei ollut kiltti niillekään eikä siskolle.
ellauri042.html on line 862: Pantainoksen kuoltua vähän ennen vuotta 200 Klemensistä tuli kateketiikkakoulun johtaja. Hän joutui kuitenkin lähtemään Aleksandriasta Septimius Severuksen toimeenpanemien vainojen (202 tai 203) aikana. Klemens toimi lyhyen aikaa Jerusalemin piispana kunnes muutti Kappadokiaan, jossa hän kuoli 215. Lähti karkuun, ei tullut veritodistajaa klementiinistä. Tunnusti vaan oranssia väriä.
ellauri047.html on line 170: Kamenzissa Gotthold Ephraim Lessing kävi kaupungin klassista koulua vuodesta 1737 ja muutti sen jälkeen ruhtinaankouluun (Fürstenschule St. Afra) Meißenissa 22. kesäkuuta 1741.
ellauri047.html on line 174: Hän opiskeli 20. syyskuuta 1746 lähtien Leipzigissa teologiaa ja lääketiedettä, kunnes keskeytti opintonsa vuonna 1748. Marraskuussa hän muutti Berliiniin, jossa hän tapasi 1750 muutti Berliiniin, jossa hän tapasi 1750 Voltairen.
ellauri047.html on line 177: Hän palasi marraskuussa 1752 takaisin Berliiniin ja tutustui seuraaviin henkilöihin; Karl Wilhelm Ramler, Friedrich Nicolai, Ewald Christian von Kleist, Johann Georg Sulzer ja Moses Mendelson. Hän muutti lokakuussa 1755 takaisin Leipzigiin.
ellauri047.html on line 183: Vuonna 1758 hän muutti takaisin Berliiniin, jossa hän Friedrich Nicolain ja Moses Mendelsonin kanssa julkaisi uutta kirjallisuutta koskevia kirjeitä Briefe, die neueste Literatur betreffend. Hän oli vuodesta 1760 vuoteen 1765 Breslaussa, jonne kenraali Tauentzien otti hänet sihteerikseen. 1765 hän muutti Berliiniin ja sen jälkeen 1767 kolmeksi vuodeksi Hampuriin dramaturgiksi ja neuvonantajaksi Hampurin kansallisteatteriin.
ellauri048.html on line 276: Oiva Paloheimon (1910-1973) vanhemmat olivat liikemies Aukusti Pietilä (myöhemmin Paloheimo) ja 16-vuotias kauppiaantytär Katri Salonen. Todennäköisesti vahinko koko mies. Paloheimo erotettiin äidistään heti syntymän jälkeen, ja koska hänen isänsä kiersi liiketoimissaan ympäri Suomea, Oiva Paloheimo joutuikin lapsena usein asumaan tätiensä luona. Isän kuoltua espanjantautiin Oivan ollessa kahdeksanvuotias muutti hän isänsä nuoremman veljen Heikki Pietilän kasvattilapseksi Kangasalle.
ellauri049.html on line 229: Sarkia asui äitinsä kanssa tämän palveluspaikassa Aadolfilla (Aadolfi Mäkelä), mutta tämän kuoltua joulukuussa 1914, he muuttivat äidin vanhempien kotitaloon Kaarlon isoäidin Emman (Lindroos) ja isoisän Pauli Sulinin (myöh. Pajunen) eli ”Vahalan vaarin” luokse. Äidin terveys heikkeni, ja vastuun otti Hilda Runni. Siirryttyään oppikouluun Kaarlo asui kauppias Lehtosen perheessä ja auttoi apteekkari Bäckmanin poikia läksyissä. Bäckmanin perheestä tuli tärkeä hänen myöhemmälle elämälleen, sillä hän oppi perheen sveitsiläissyntyiseltä äidiltä ranskaa ja saksaa. Hmm. auttoikohan Kalle poikia ihan kädestä pitäen? Oppia ja ojennusta. Karttakeppiä. Kotiopettajat ovat vähän sellaisia.
ellauri049.html on line 392: Elokuussa 1871 Rimbaud lähetti töitään runoilija Paul Verlainelle, joka kutsui hänet Pariisiin. Rimbaud saapui kaupunkiin syyskuussa 1871 ja vietti kolme kuukautta Verlainen ja tämän vaimon luona. Rimbaud’n ja Verlainen välille muodostui suhde, joka aiheutti skandaalin. Rimbaud palasi Charlevilleen maaliskuussa 1872, mutta Verlaine kutsui hänet takaisin Pariisiin jo toukokuussa. Heinäkuussa Verlaine jätti perheensä ja muutti Rimbaud’n kanssa Lontooseen, missä he viettivät seuraavan talven. Huhtikuussa 1873 Rimbaud jätti mieleltään järkkyneen Verlainen ja palasi kotitilalleen Ranskaan, missä hän kirjoitti teoksensa Kausi helvetissä. Samana vuonna Verlaine ja Rimbaud tapasivat vielä Lontoossa ja Brysselissä, missä Verlaine ampui Rimbaudia ja sai kahden vuoden vankeustuomion.
ellauri049.html on line 398: Paul Marie Verlaine (30. maaliskuuta 1844 Metz – 8. tammikuuta 1896 Pariisi) oli ranskalainen runoilija. Verlainen alkoholin ja häväistysjuttujen sävyttämä yksityiselämä vaikutti hänen runouteensa. Hän ampui rakastajaansa Arthur Rimbaudia juovuspäissään mustasukkaisuusdraaman päätteeksi, joutui vankilaan, ja vapauduttuaan muutti Englantiin.
ellauri049.html on line 763: Vuonna 1894 runoilija muutti Pariisiin, ja tällöin hänen runotuotantonsa jäi taka-alalle ja hän keskittyi siviilivirkoihinsa sekä itsensä ja maailman tuntemiseen.
ellauri049.html on line 1040: Pikkupaskiainen kääpiöpinsseri Panu Rajala on juuri äsken nuuskinut Runebergin(kin) jalkoväliä. Uutuus Panu Rajala: Kansallisrunoilija. J. L. Runebergin elämä. Minerva 2020. 416 s. piirtää elävän kuvan Runebergin elämästä ja luomisinnosta Helsingissä sekä Porvoossa, jonne perhe muutti 1837. Rajalan sujuva kynä tekee tarinasta viihdyttävän ja vetävän. Paikka paikoin kirjaa lukiessa jopa tuntuu siltä kuin seuraisi saippuasarjan rakkaustarinaa, vaikka kyse onkin todellisista tapahtumista.
ellauri050.html on line 849: Ritva muutti poikansa yksiöön Helsinkiin. Poika hankki itselleen ja vauvalle tilavamman vuokra-asunnon ja jäi isyyslomalle. Ritva auttoi vauvan hoitamisessa päivittäin ja otti tämän välillä yöksi luokseen, jotta eno sai levätä.
ellauri051.html on line 480: Wilt Whatman syntyi West Hillsissä Long Islandilla kahdeksanlapsisen perheen toisena lapsena. Perhe muutti Brooklyniin Waltin ollessa kolmevuotias. Walt lopetti koulunkäynnin 11-vuotiaana ja ryhtyi isänsä avuksi elättämään perhettä. Aluksi hän työskenteli asianajajatoimiston juoksupoikana ja sen jälkeen kirjapainoissa. Työläistaustainen Whatman tuki demari Martin Van Burenia tämän presidentinvaalikampanjassa 1836.
ellauri051.html on line 488: Whatman muutti New Yorkista New Orleansiin vuonna 1848 ja työskenteli Crescent-lehden toimituksessa kolmen kuukauden ajan. New Orleansissa Whatman sai ensi kertaa harjoittaa kullin orjuutta. Palattuaan Brooklyniin samana vuonna hän perusti päivälehden nimeltä Brooklyn Freeman. Lehdessään Whatman otti voimakkaasti kantaa orjuutta vastaan ja Jeaninen puolesta. Eikö yhtään inkkarien puolesta, vaikka oli töissä intiaanitoimistossa? Inkkarit oli peräänantamattomampia kuin kuukerin Nellit.
ellauri051.html on line 492: Whatman muutti sisällissodan aikana Washingtoniinin hänen veljensä haavoituttua ja sai kaupungista töitä sisäministeriön intiaaniasioiden toimistossa. Vapaa-aikanaan hän kävi sairaalassa hoitamassa haavoittuneita sotilaita, mikä antoi aiheita hänen kokoelmaansa Drum-Taps (1865). Samana vuonna hän julkaisi sille trendikkäästi jatko-osan Sequel. Sodan jälkeen Whatman jatkoi veteraanien vierailujaan. Hän tapasi nuoren sotilaan nimeltä Peter Doyle, jonka kanssa hän aloitti suhteen.
ellauri051.html on line 496: Whatman sai ketnureaktion 1873 ja muutti Camdeniin New Jerseyyn veljensä luokse. Vuosina 1875–1876 hän julkaisi sisällissodasta kertovan kirjan Memoranda during the War, mutta halvaukset olivat jo hidastaneet hänen kirjoittamistaan. Whatman julkaisi myös uusia versioita Leaves of Grassista, jonka myyntituloilla hän osti Camdenista itselleen oman talon. Teoksen viimeinen versio sisälsi kaikkiaan 300 runoa. Whatmanin viimeiseksi jäänyt teos Good-Bye, My Fanny julkaistiin vuonna 1891.
ellauri051.html on line 3215: Guillaume Albert Vladimir Alexandre Apollinaire de Kostrowitzky, alias Guillaume Apollinaire (1880-1916) oli ruumiikas puolalainen mamu edellisen vuosisadan vaihteesta. Modernistirunoilija joka kirjotti kubistisia runoja sekä runon "pahoin rakastetun valitus". Sen silloinen panopuu kylästy näät 1904 kun alkoholisti Viljo mätki päissään sitä. Viljo pahastui ja kirjotti kilometrinmittasen valitusvirren, muttei sille vaan aiemmalle flammalle, britti kotiopettajakolleegalle Anne Playdenille, joka ei ollut piitannut Kostrosta tuon taivaallista paizi panomielessä. Ne oli 20-vuotiaina yhtä aikaa yhen saxalaisen aatelisen Gabriellen kotiopettajia, Anne opetti englantia, Kostro ranskaa. Anne muutti Valtoihin, meni tavixen kaa naimisiin (rva Postings) ja kuuli hämmästyxexeen 50v myöh. et mamusta oli tullut kuuluisa ja kuollut, ja et se oli kirjottanut sille rakkausrunoja. Kaikenlaista. Apollinaire kexi sanan surrealismi ja meni vapaaehtoisena maailmansotaan, sai pääosuman ja kuoli 2v myöhemmin epsanjantautiin. Tavattavissa Père Lachaisessa. Lisää Kostrosta.
ellauri052.html on line 631: Teosofit perustivat vuonna 1911 Idän Tähti -järjestön ajamaan tulevan messiaan asiaa, ja Krishnamurtista tehtiin 16-vuotiaana järjestön johtaja. Krishnamurti ryhtyi esiintymään hurmoksen valtaan joutuneiden teosofien edessä messiaana. Hän muutti vuonna 1912 Besantin ja veljensä kanssa Englantiin, missä hänelle oli tarkoitus saada korkeakoulutus. Krishnamurti ei kuitenkaan selvittänyt Englannin huippuyliopistojen valintakokeita. Hän eli Euroopassa mukavaa elämää ja otti etäisyyttä teosofiaan. Krishnamurti muutti Pariisiin vuonna 1919 ja kiinnostui siellä Buddhan kirjoituksista. Hän kirjoitti vuonna 1921 kirjeessä ystävälleen etsivänsä yhä omaa elämänfilosofiaansa sekä aikovansa työskennellä ja meditoida aiempaa lujemmin. Lujaa meditointia, se on melkein yhtä vaikeaa kuin pänttäys pääsykokeisiin.
ellauri055.html on line 886: Kun siis vaimo oli ehtinyt neljänteen kuukauteensa, muutti Vihtori makuunsa vaimonsa vierestä pirtin toiseen nurkkaan, nuoremman tytön viereen. Isoa tyttöä hän saattoi hyväillä kädellä sieltä, jommoinen ei juuri kuulunut yleisiin tapoihin senlaatuisen väen kesken. Toini oli jo kohta viidentoista vanha, tuollainen isän hyväily saattoi värähtää hyvin omituisesti tytön koko olemuxessa. Sen isä izekin joskus tunsi housuissaan... (Onkohan tää takautuma Myllykolusta vai omia muistoja?)
ellauri055.html on line 895: Saavuttamansa menestyksen innostamana Sillinpää alkoi rakentaa itselleen ja perheelleen Saavutus-nimistä kirjailija-asuntoa Hämeenkyrön Vanajan kylään. Sillinpään koulukaverin Bertel Strömmerin suunnittelema, uusklassista tyyliä edustava huvila valmistui joulukuussa 1920 muuttokuntoon. Huvila jäi kuitenkin osin keskeneräiseksi Sillinpään rahavaikeuksien takia ja sen rakentamisesta alkoi Sillinpään seuraava velkakierre. Sillinpään perhe asui huvilassa vakinaisesti vuosina 1920–1925 ja vielä 1927–1928. Sen jälkeen kun Sillinpää perheineen muutti 1929 Helsinkiin he asuivat Saavutuksessa enää satunnaisesti lähinnä kesäisin ja joulunpyhien aikaan. Saavutus joutui Sillinpään juntin kustantajan haltuun hänen velkojensa panttina.
ellauri055.html on line 966: Pakkalat pakkas tavarat Paikkalan torpasta ja muutti Hesaan 1894. Teuvo hankki leivän kääntäjänä ja kustannustoimittajana. Palkintorahoilla kävi Pariisissa, ei viihtynyt. Raha-asiat oli rempallaan. Teukka lähti Kokkolaan opexi. Sieltä Samulipojan niskoille Liminkaan (missä se luennoi, ohjasi näytelmiä ja johti torvisoittokuntaa Samulin kansanopistossa) ja Samulipojan perässä Kuopion kansanopistoon ja kirjastoon, jossa kuoli muttei haudattu, vaan Ouluun. Oulussa on Teuvo Pakkalan katu, ja Kangasniemellä Otto Mannisen.
ellauri058.html on line 190: Pekka muutti Kotkasta Korsoon ja sieltä edelleen Helsinkiin. Pekkanen vieraili 20-30 luvuilla myös Tuijunkantajien piirissä, mutta ei tuntenut kuuluvansa heihin nolon taustansa ja olemattoman koulutuksensa vuoksi, olivathan muut Tulenkantajien jäsenet kouluja käyneitä ja niin sanotuista ”hyvistä perheistä”. Sen vuoksi Pekkasen vierailut Tulenkantajien piirissä olivat satunnaisia, eivätkä niinkään säännöllisiä. Maxoi jäsenmaxun muttei käynyt kokouxissa. Ei varmaan perustanut edes Katri Valasta. Pirun kommari.
ellauri058.html on line 338: Ize asiassa kuultuna typerässä Suomi Sata haastattelussa ei Hotakainen kehtaa ihan suoraan sanoa et tää kirja on koirankopin katolta lipsuvan setämiehen hätähuuto. Top dogin kynnet ropisevat irti kattohuovasta. Kari Hotakainen: “Kun suomalainen mies muutti maalta kerrostaloasuntoon, hän muuttui häkkieläimeksi”. Karin pulssi nousi kirjottaessa Virtasen Matin tahdissa. Toi hullu juoxentelu on suoraan izeään Karia. Ja naisten erityisesti asuntovälittäjättärien ja hieromapotilaiden sanallinen kohtelu on ala-arvoista kuten ainakin naisvihaiselta setämieheltä. Niiden kohalla Hotakaisen naisviha on aivan tapissa. Onko se äänitarkkailijan vaiko äidin syytä, mene tiedä.
ellauri058.html on line 641: Kalle kotiutettiin jatkosodasta marraskuussa 1944. Hän ja Helvi saivat pian asunnon Kustaa Lehtosen talon yläkerrassa Messukylässä. Se oli puolitoistakerroksinen puutalo. 1948 Helvi vaihtoi työpaikkaa Uudenkylän Voiman myymälään. Kesällä 1951 Helvi ja Kalle muuttivat Taivalkoskelle, josta Kalle oli ottanut työn kunnan rakennusmestarina. Sieltä Helvi palasi seuraavan vuoden syyskesällä. Hän työskenteli sen jälkeen linja-auton rahastajana.
ellauri060.html on line 996: Lue myös: Salamakäänne: Sofia Belórfista eronnut Stefan Therman laittoi ex-parin lemmenpesän myyntiin - muuttivat luksuskotiin vain 2 kuukautta sitten! Katso video talon sisältä! Lähinaapurit kertovat Seiskalle, että naapurustossa ollaan lopen kyllästyneitä vallitsevaan tilanteeseen. Stefun vanhaan uimahalliin remontoima äskettäin myyntiin laittama ökyasunto sijaitsee keskellä korkeaa kerrostalokompleksia, joten biletysääneet raikuvat komeasti pihan läpi ympärillä oleviin kerrostaloasuntoihin.
ellauri060.html on line 1104: Eka Agapetus googlessa on paavi Rakastettava. Agapetus oli roomalaissyntyinen katolisen kirkon paavi, jonka paavius kesti alle vuoden 13. toukokuuta 535 – 22. huhtikuuta 536. Hän kuoli Konstantinopolissa, josta hänen ruumiinsa siirrettiin Roomaan 20. syyskuuta 535. Hän oli murhatun papin poika, josta tuli Rooman piispojen tuomiorovasti kunnes hänet valittiin paaviksi. (Eipä valittu Barkmannia paavixi. Tuomiorovastixikin pääsi ihan armosta. Pojat pettyneinä muutti nimen Carlsonixi.) Hän oli hyvin iäkäs tullessaan valituksi paaviksi, ja vastusti areiolaisia kiivaasti. Paasikivi ja Kekkonen oli Soinin areiolaisia. Areiolaisten mielestä poika oli vain jehovan puhetta, ei jumala. No tulihan tähän liuta selityxiä.
ellauri061.html on line 684: Mitäs jännää jää jos FUCK! FUCK! ja KILL! KILL! ei ole enää tabuja? Siihen kymysyxeen vastaa töllösarja Valtaistuinpeli. Jää työpaikkakiusaaminen, ja skizoominen ruuasta. Kivimmät kohdat toistaisexi on olleet ne missä malamuuttikoirat syö ilkeitä ihmisiä. Taino, ihmisiä ylipäänsä. Juha Sipilän ei tarvi enää varoo sanojaan, siis: lyijynappi ozaan susille. Vittu lyijyammuxet on jo kielletty. Luunappi ozaan Sipilälle, tai kylmää terästä. Niskalaukaus. Puskii malamuuttikoira, syö se. Valtaistuinpeli on Kempeleen kumiturvan kohdalta onnexi jo pelattu.
ellauri061.html on line 1290: Se keikkuu siis jossain aidalla kuin kirppu ja on aika ikävällä tuulella. Rovaniemen kultahatusta ei tullut baskeria, vaikka muutti Nuorgamista Olarin kautta Skatalle. Niin etelään kuin pääsee, se sanoi kuten talven tullen ammattilaiset naiset valtaistuinpelissä. Winter is coming.
ellauri062.html on line 484: Ja äkkiä on ilta -teoksen runot on koottu suomennokseen useista italiaksi julkaistuista kokoelmista. Suomentaja Elli-Kaija Köngäs on kirjoittanut alkuun valaisevan johdannon Quasimodon runoilijakehityksestä. Hän jakaa runoilijan tuotannon kahteen jaksoon. Ennen toista maailmansotaa kirjoitettu tuotanto on yksilökeskeistä (minä), siitä esimerkkinä tuo alkuun kirjoittamani runo, josta koko suomenkielinen valikoima on saanut nimensä. Sodan jälkeen Quasimodon huomio kiinnittyi yhteiskuntaan (me), ehkä politisoituikin, sillä sota ja sen kauheudet muuttivat hänen käsitystään ihmisestä hiukka negatiivisexi.
ellauri063.html on line 285: Schnittkellä oli usein ristiriitoja neuvostoliittolaisen byrokratian kanssa ja säveltäjän ensimmäinen sinfonia joutui käytännössä esityskieltoon. Hän sai myös matkustuskiellon ulkomaille vuonna 1980. Vuonna 1985 Schnittke sai aivohalvauksen ja vajosi koomaan. Valitettavasti hän kuitenkin toipui, jopa niin että kykeni jatkamaan säveltämistä. Eroa ei huomannut. Vuonna 1990 Schnittke muutti Hampuriin. Hänen terveytensä ei kohentunut, ja hän kuoli Hampurissa vuonna 1998.
ellauri064.html on line 419: Wartiovaara tutustui 1919 horrosaarnaajana toimineeseen Maria Åkerblomiin ja Wartiovaaran perhe otti 20-vuotiaan Åkerblomin kasvattityttärekseen sen jälkeen, kun hän oli saanut horrostilassa tällaisen kehotuksen Jumalalta. Wartiovaarat ja Åkerblom muuttivat samana vuonna Kokkolaan, jonne he asettuivat asumaan. Kokkolassa Åkerblom piti Hakalahden rukoushuoneella horrossaarnoja, joita kävi kuuntelemassa parhaimmillaan satojakin ihmisiä. Wartiovaara osti Åkerblomille 100 000 markkaa maksaneen ratsuhevosen, kun Åkerblom oli saanut unessa tätä koskevan kehotuksen. Uskonliikkeelle rakennettiin Kokkolaan kaksikerroksinen asuintalo, ns. Marian palatsi. Mutta saiko Eino Marialta pillua?
ellauri064.html on line 425: Tämän jutun seurauksena åkerblomilaisten seurakunta Kokkolassa hajosi keväällä 1923 ja Marian palatsina tunnettu liikkeen jäsenten asuintalo myytiin. Liikkeen johtajat ja noin 220 jäsentä muutti samassa yhteydessä Kokkolasta Helsinkiin, jossa liike hankki ns. Toivolan huvilan Meilahdesta. Maria Åkerblom jäi joulukuussa 1923 kiinni kangasvarkauksista ja päätyi lopulta lääninvankilasta mielentilatutkimuksiin Kammion sairaalaan. Heinäkuussa 1924 Åkerblomin liikkeen jäsenet yrittivät ampua Kokkolassa Suntin suulla veneellä kaupunkiin tulossa olleen nimismies E. Weneliuksen, joka haavoittui vakavasti murhayrityksessä. Wenelius oli toiminut syyttäjänä Åkerblomin liikettä koskeneessa väärävala-jutussa. Tekijät saatiin kiinni Jyväskylässä, ja selvisi, että he olivat saaneet Maria Åkerblomilta ohjeen raivata Wenelius pois tieltä. Åkerblom karkasi helmikuussa 1925 Kammion sairaalasta mutta palasi julkisuuteen toukokuussa sen jälkeen, kun Turun hovioikeus oli hylännyt häntä vastaan nostetun syytteen varkauksista. Korkein oikeus tuomitsi kuitenkin Åkerblomin tässä jutussa kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen, jolloin Åkerblom katosi uudestaan helmikuussa 1926, kunnes hänet vangittiin heinäkuussa 1926 Toivolan huvilassa.
ellauri065.html on line 137: 12--14-luvuilla germaaniset, hollantilaiset ja flaamilaiset uudisasukkaat muuttivat Itä- Keski- ja Itä-Eurooppaan Ostsiedlung-nimisessä muuttoliikkeessä. Pommerissa, Brandenburgissa, Preussissa ja Sleesiassa entisestä länslaavista ( polabialaiset slaavit ja puolalaiset ) tai Baltian väestöstä tuli vähemmistöjä seuraavien vuosisatojen aikana, vaikka huomattava osa alkuperäisistä asukkaista jäi alueille, kuten Ylä-Sleesia. In Suur Puolassa ja Itä-Pommeri ( Pomerelia ), saksalainen uudisasukkaat muodostivat vähemmistön. Jotkut alueista (kuten Pommeria ja Masovia) liittyivät Puolaan uudelleen 1400- ja 1500-luvuilla. Toiset sulautuivat tiukemmin Saksan politiikkaan. Vuonna 1815 Wienin kongressi perusti Saksan valaliiton 39 saksankielisen valtion yhdistykseksi Keski-Euroopassa. Tämä vahvisti Saksan rajat suurelle osalle 1800-lukua; mukaan lukien Pommeri, Itä-Brandenburg ja Sleesia, mutta lukuun ottamatta saksankielisiä maita Preussin kuningaskunnan itäosassa ( Itä-Preussi, Länsi-Preussia ja Posen ) sekä Sveitsin saksalaisia kantoneja ja Ranskan Alsace-aluetta.
ellauri066.html on line 207: Netistä löytyi 3 Jouko Heikkistä tän gradun isäxi. Kuuluisimmalla, koripalloilija Jouko Heikkisellä oli varmaan hyvä pelirytmi, mutta tokko oli lukenut Aaro Hellaakosken Jääpeiliä. Mä veikkaan tota University of Eastern Finlandin yliopistonopettajaa opettajankoulutuxesta. Ne muutti Savonlinnasta Joensuun kampuxelle takavuosina. Mäkin kävin Savonlinnassa jossain kääntäjien iltamassa. Näin kun "pomoni" silloinen Inkeri Vehmas-Lehto läxi iltalenkille. Sillä oli jo ollut yxi infarkti. HK:n lenkit oli korvautuneet terveellisemmillä.
ellauri067.html on line 292: 1800-luvulle tultessa Novi Pazar oli jo varsin vähämerkityksellinen kaupunki. Toisaalta kaupunkiin tuli etenkin Serbiasta ja Montenegrosta pakenevia muslimeja. Vuonna 1912 Serbian ja Montenegron joukot valtasivat koko Sandžakin, minkä jälkeen monet muslimit muuttivat Osmanien valtakunnan vielä jäljellä oleviin osiin. Toisen maailmansodan aikana kaupunki kuului lyhyen aikaa vuosina 1941–1944 Italian alaiseen niin sanottuun Suur-Albaniaan. Sodan jälkeen kaupungista tuli taas osa Jugoslaviaa.
ellauri067.html on line 394: Friedrich Anton Christian ”Fritz” Lang (5. joulukuuta 1890 Wien, Itävalta-Unkari – 2. elokuuta 1976 Beverly Hills, Kalifornia), oli itävaltalaissyntyinen saksalais-yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja. Lang oli huomattavimpia saksalaisen ekspressionismin edustajia ja yksi 1900-luvun arvostetuimpia elokuvaohjaajia. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan Lang muutti Yhdysvaltoihin, jossa hän jatkoi uraansa vaihtelevalla menestyksellä. Yhdysvaltojen tuotannon huippuhetkiä olivat Kiihko, Nainen ikkunassa, Punainen katu ja Gangsterikuningas.
ellauri069.html on line 509: Meidän huonekasvit on melkein yhtä vanhoja kuin lapset, muttei ihan. Vanhin oli traakkipuu, jonka Antti ja Auli Niemi lahjoitti uuteen kotiin, mutta se pääsi kuolemaan. Niiden koti hajosi myös sittemmin. Nyt vanhimpia on Matin ja Minnan lahjoittama vehka siltä ajalta, kun ne muutti Amerikkaan. Okki-vainajan antaman kiinanruusun sain ennenkuin täytin viisikymmentä. Nukkumatin ostin Kouvolasta sikäläiseen kämppään, joka mulla oli vaan jonkun vuoden ajan, se on lähes yhtä vanha. Iso viinikastanja salissa lie parikymppinen. Viuhkapalmu makuuhuoneen ikkunalla lähti jostain kirpputoritaimesta 2000-luvun taitteessa. Alakerran jukkapalmu on lastentarha Pellavasta ihan pikkuisena ostettu jo Pellervontien aikana. Se saattaa olla nyt vanhin kaikista. Anopinkieli Seijan huoneessa on sekin luultavasti kolmikymppinen.
ellauri070.html on line 428: Foster sai ensimmäisen laulunsa julkaistuksi 17-vuotiaana, mutta piti lauluntekoa harrastuksenaan ja elätti itseään kirjanpitäjänä Ohion Cincinnatissä. Pian hän muutti takaisin Pittsburghiin ja alkoi päätoimiseksi lauluntekijäksi paikalliselle minstrel show -seurueelle. Tältä ajalta on peräisin valtaosa hänen tunnetuimmista sävelmistään. Foster kuoli New Yorkissa 37-vuotiaana.
ellauri072.html on line 582: Wallace syntyi vuonna 1962 filosofi-isän ja opettajaäidin perheen esikoisena. Wallacen ollessa parivuotias perhe muutti Illinoisiin. Hän pelasi nuorena innokkaasti tennistä.
ellauri073.html on line 363: Wallacea vaivasi masis, sekakäyttö ja suikkisajatuxet. Se joutui pöpilään tuon tuostakin. Vuonna 1989 se oli jossain hoitopaikassa joka (sen sanojen mukaan) muutti sen koko elämän. No ei ilmeisesti riittävästi, kun se kuitenkin päätyi traagisesti seppukuun, kuoli oman käden kautta 2008 kuten Unto Remes. Izemurha eräänlaisena lahjana rakkaille vanhemmille.
ellauri074.html on line 269: Emil Michel Cioran [tšoran] (8. huhtikuuta 1911 Rǎșinari, Itävalta-Unkari – 20. kesäkuuta 1995 Pariisi) oli romanialainen filosofi ja esseisti. Hän muutti Ranskaan vuonna 1937 saatuaan Ranskan Bukaresthin-instituutin apurahan.
ellauri077.html on line 129: Lähdettyään Grandada Talosta Wallace muutti Syrakusaan, missä alkoi kirjoittaa 'Loputonta läppää' v. 1991. Se julkaisi 3 novellia: 'Käsin tekemätön kirkko', 'Ainiaan pään yläpuolella', ja 'Järjestystä ja mylläkkää Northamptonissa', samana vuonna. Myöhemmin samana vuonna se liittyi Emerson Collegeen Bostonissa kirjallisuuden assistenttina.
ellauri077.html on line 338: Miguel de Unamuno y Jugo (29. syyskuuta 1864 Bilbao, Espanja – 31. joulukuuta 1936) oli espanjalainen esseisti, runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija sekä filosofi. Unamuno oli modernisti, joka häivytti eri tyylilajien välisiä eroja. Filosofina ja kirjailija hän edusti kristillistä eksistentialismia. Unamuno toimi muun muassa Salamancan yliopiston rehtorina. Hän ajoi maansa eurooppalaistumista mutta myöhemmin muutti tämän kannan jopa päinvastaiseksi. Hänen ajatteluunsa vaikuttivat Bergson, Kierkegaard ja William James.
ellauri080.html on line 75: Chymos Oy oli vuonna 1906 perustettu suomalainen yritys, joka valmisti mehuja, hilloja, viinejä, liköörejä ja makeisia. Vuorineuvos Wäinö Tammenoksa perusti vuonna 1906 Ruokolahden kunnan Tainionkoskelle (nyk. osa Imatraa) ’’Alkoholittomien Juomien Tehdas Chymoksen’’. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomen metsämarjoja alettiin jalostaa teollisesti. Nimi muutettiin vuonna 1918 muotoon ’’Tehdas Chymos’’. Vuonna 1922 yhtiö muutti Lappeenrantaan. Vuonna 1993 yrityksen makeistuotanto siirtyi Fazerin omistukseen, ja vuonna 2006 Chymos sulautettiin kokonaan Cloetta Fazeriin. Nimi Chymos tulee kreikan kielen sanasta ''khymos'', joka tarkoittaa mehua. Yhtiön henkilöstölehden mukaan nimen oikea lausumistapa oli "kyymos", mutta kansan suussa nimi muuttui muotoon "hyymos", "syymos" tai "tsyymos".
ellauri082.html on line 218: Frost syntyi San Franciscossa, vaikka hänet usein yhdistetäänkin Uuteen-Englantiin. Hänen äitinsä oli skotti Isabelle Moodie ja hänen isänsä oli toimittaja William Prescott Frost Jr. Isä oli viinaanmenevä uhkapeluri ja tiukka kurinpitäjä, jolla oli palava intohimo politiikkaan. Isä kuoli 1885 tuberkuloosiin ollessaan vasta 36-vuotias. Isän kuoltua äiti, 11-vuotias Robert ja hänen hieman nuorempi sisarensa muuttivat Kaliforniasta Yhdysvaltain itärannikolle Massachusettsin Lawrenceen lähelle isän vanhempia. Äiti liittyi lahkolaiseen swedenborgilaiseen kirkkoon ja kastatti lapsensa siellä. Aikuisena Frost kuitenkin erosi kirkosta.
ellauri082.html on line 220: Vuonna 1890 Frost alkoi opiskella Lawrencen high schoolissa, jossa hän innostui latinan ja kreikan kielistä. Siellä hän myös kirjoitti ensimmäisen julkaistun runonsa La Noche Triste ja tapasi tulevan vaimonsa Elinor Miriam Whiten (k. 1938). Naimisiin pariskunta meni 1895. Monenlaista työtä tehtyään Frost toimi maanviljelijänä, kunnes muutti perheineen Englantiin 1912 ja julkaisi siellä esikoiskokoelmansa A Boy's Will seuraavana vuonna. Yhdysvaltoihin Frost palasi 1915 ja toimi siellä opettajana useissa eri korkeakouluissa.
ellauri083.html on line 71: V 1914 Helmi palasi Kiinaan ja nai maatalouslähetyssaarnaajan, John Loser Buckin 1917, ja ne muuttivat Suzhouhun, ei siihen kuuluisaan vaan johkin samannimiseen tuppukylään takamezissä. Tätä seutua se kuvaa kirjoissa Hyvää puuta ja Pojat on poikia.
ellauri083.html on line 73: 1920-1933 ne leikki kotia Nankingin yliopiston kampuksella, missä ne kummatkin opetti. Helmi opetti englannin kirjallisuutta (enimmäxeen Dickensia, no ei vaitiskaan) pienessä kirkon ajamassa Nankingin yliopistossa, Ginling Opistossa ja Kansallisessa Keskeisessä yliopistossa. 1920 Taalat saivat tyttären, Carolin, jolla oli fenyyliketonuria. Se on kehitysvammaisuutta aiheuttava perinnöllinen sairaus. Helmin äiti kuoli ja mikä pahempaa sen isä muutti niille asumaan. 1924 ne lähti kiinasta kun luuserilla oli välivuosi, ja Helmi suoritti maisterin Cornellin yliopistossa. 1925 Taalat adoptoivat jonkun terveen Janicen ja palasivat kiinaan syxyllä.
ellauri088.html on line 540: Jerome Clapp "Klapka" Oliver Jerome (May 2, 1859 Caldmore, Walsall Staffordshire, England - June 14, 1927, Northampton General Hospital, Northampton) oli englantilainen kynäilijä ja "humoristi". Senskä muutti sukunnimensä Clapp Jeromexi. Eikös clap ole joku veneerinen tauti? Joo tippuri. Siinäpä se. Jerome oli muutenkin huonosta kodista, rupusakkia kuten kolleegansa Charles Chaplin vähän myöhemmin. Isä oli ironmonger ja lay preacher who dabbled in architecture.
ellauri089.html on line 232: Mandelštam muutti 1918 Moskovaan ja työskenteli valitusasiain kansankomissariaatissa. Hänet pidätettiin vuonna 1934 Stalinin vastaisesta runoudestaan ja karkotettiin Tšerdyniin nykyiseen Permin aluepiiriin ja myöhemmin Voronežiin. Osip Mandelštam pidätettiin toistamiseen vuonna 1938 ja hän kuoli ”Vtoraja retška”-siirtoleirissä lähellä Vladivostokia.
ellauri093.html on line 161: Neen läheisin työtoveri oli Witness Lee -niminen babtisti. Heidän yhteistyönsä alkoi 1932. Lee muutti Shanghaihin 1934 voidakseen työskennellä enemmän Neen kanssa. Hän muun muassa toimitti Neen julkaisua The Christian 1934–1940 ja oli hänen best maninsa mm. tämän avioituessa. Vuonna 1949 Nee lähetti Leen ja ryhmän muita Taiwanille jatkamaan lähetystyötä. Charity oli käynyt mustasukkaisexi. Taiwan eli Formosa on oikeistokiinalaisten saari Fuzhouta vastapäätä. Yhtä lähellä kuin Tallinna. Danin vanhemmat oli vieläkin vihaisia sen petturuudesta.
ellauri093.html on line 752: (Jönsyltä:) Pidin 14-vuotiaana alkurukouksen Suomen ekumeenisen seuran kokouksessa ja puhuja oli Pelastusarmeijasta (joka toimii yhdessä kristillisten kirkkojen kanssa). Vanha mies, ehkä tämän isä. Ostin uudelleen P-E:n hartauskirjan Hänen nimensä vuodelta 1962. Sen alussa korostetaan M. Magdalenan läheistä suhdetta Jesseen kun sanoi tälle Emmauksen tiellä tai mikä se nyt oli että rabbuuni. Mun ope. Eri suhde kun taulussa, missä se vinoilee vaan Gallénille. NNKY:n perusti Suomessa Ottilia Stenbäck Minna Krohn (Juliuksen toinen vaimo ja leski) ja Louise af F. Aune Krohn, Minnan tytär, Aino Kallaxen sisko, veti NNKY:n kuoroa, jossa oli myös Tiinan tulevan romaanin mukaan Niilon isotäti Matilda. Aune muutti isän kuoltua Parolaan, jossa asui naisen kanssa (myös romaanissa).
ellauri093.html on line 900: Vähitellen Dolmenin porukat muuttivat Saxasta Englantiin. Viisas veto, ja ajoissa. Nazi-Saxassa juutalaislähetys ei oikein vetänyt. Kerronko minne ne voi lähettää, virnuili SS-mies. Dolmenista on aika vähän webissä, ei löydy juuri muuta kuin sen jenkeissä julkaistuja simppeleitä kirjoja tabernaakkelista. (Dickin tytär oli mennyt mimmoisiin jenkin kaa.) Lainataan nyt edes esipuhetta (passim):
ellauri093.html on line 921: Vielä vuoden Dick toimahteli, sitten se sai emfyseeman ja muutti New Yorkista Floridaan. Rauhan tultua ne matkustivat Englantiin ja asettuivat Bournemouthiin asumaan. Sieltä käsin se vielä teki kiertueen Kanadaan ja kirjoitteli lohdutuxen sanaa masentuneille sakemanneille, luvaten että heidän keskijakauxinen messiaansa tulee vielä uudelleen. (Nyt 2021 näyttääkin jo aika lupaavalta.) Kesällä 1948 ei se enää jaxanut lentää Amerikkaan. Viimeiseen kirjeeseensä se kyllä liitti ohjeet Jes.40:31, jossa meitä opetetaan lentämään. Herran siivellä yli vaikeuxien. Schwierigkeit ist Herrlichkeit.
ellauri095.html on line 211: Plastiikkista taidetta. Ei plasua vaan MUOVIA! huusi Lauri Hakulinen Kuusitien parvekkeelta. Auli Hakulinen asuu Susitiellä. Mänli Sr muutti Hampstead Heathiin puiden takia. Puusta tehdään nytte puukomposiittia sekoittamalla siihen muovia. Ällöä.
ellauri097.html on line 171: Se asui samassa talossa Baltimoren keskustorin varrella 67 v kurkistellen verhon takaa kun muut valkonaamat muutti lähiöihin. Kummakos eze se pelkäs naapurina asuvia neekereitä jotka saattoi havitella sen valkoisia kerrastoja. Sen talomuseo on suljettu yleisöltä paizi eri pyynnöstä.
ellauri097.html on line 243: Hän opiskeli Pariisissa ja sitten Yhdysvalloissa Virginian yliopistossa. Yhdysvaltoihin hän ei kuitenkaan kotiutunut vaan sanoi vuosiaan siellä elämänsä surullisimmiksi. Hän keskeytti opinnot ja palasi Ranskaan, jossa ilmestyi hänen esikoisromaaninsa Mont-Cinère (1926). Kustantajansa vaatimuksesta hän muutti nimensä Julian Julieniksi.
ellauri097.html on line 798: And that has made all the difference. Ja se muutti sitten ihan kaikki.
ellauri100.html on line 1347: Roland Barthes syntyi Cherbourgissa sateenvarjokaupan takana. Sen isä Louis oli merikapiainen joka kuoli 1. maailmansodassa ennen Rollon 1. synttäriä. Äiti, täti ja isoäiti kasvattivat Rollon jossain Biarritzin lähellä. Siellä (Biarritzissa) oli niin kovat aallot että uimahousut lähti jalasta. 11-vuotiaana Barthes muutti perheen kanssa Pariisiin, mutta sen landevuodet jätti siihen jälkiä.
ellauri102.html on line 234: Ei vittu, Kurt Cobain otti Wal-Martin pyynnöstä sikiöt pois takakannessa ja muutti kappaleen
ellauri109.html on line 221: Alger opiskeli Harvardin yliopistossa. Työskennellessään 1860-luvulla pappina hän jäi kiinni poikien seksuaalisista hyväksikäytöistä. Asiaa ei viety eteenpäin; Alger kuitenkin erosi virastaan ja muutti New Yorkiin, jossa poikia oli joka oxalla.
ellauri112.html on line 814: Eli entäs mitä ruokajuomaxi? Tekikö Jeesus ja joiko se Alkon viiniä? Ottiko hapanta huiviin reippaastikin? Monet uskovat että Jeesus muutti vettä vinkuxi kanan häissä (John ainaskin). Vai oliko se vaan rypälemehua? No mikä ihme se nyt ois ollut.
ellauri115.html on line 227: Thérèse Le Vasseur tuli arvostetusta perheestä, joka oli kaatunut vaikeisiin aikoihin; hiänen isänsä oli paikallinen virkamies Orléansissa, ja hiänen äitinsä oli kauppias. Thérèse ja hiänen äitinsä muuttivat Pariisiin etsimään työtä, ja myöhemmin hiänen isänsä liittyi heihin. Le Vasseur tapasi Rousseaun Pariisissa vuonna 1745. Le Vasseur työskenteli itsepalvelupesulana ja huonetarnaisena (!?) Hotel Saint-Quentinissä Rue des Cordiers -kadulla, jossa Rousseau otti ateriansa. Hiän oli tuolloin 23-vuotias, hän 33-vuotias. Rousseaun mukaan Thérèse synnytti hänelle (?) viisi lasta, jotka kaikki annettiin Enfants-Trouvésin löytökodille, ensimmäinen vuonna 1746 ja muut 1747, 1748, 1751, ja 1752. Thérèseä kuvataan Rousseaun tunnustuksissa heikosti älykkääksi naiseksi, jota hiänen perheensä ja miesystävänsä hyväksikäyttää. (Siis kuvataan kuten tavallista heikosti, mutta älykkääxi.) He kävivät läpi laillisesti kelpaamattoman avioliittoseremonian Bourgoinissa 29. elokuuta 1768. Therese tarjosi Rousseaulle tukea ja hoitoa, ja kun hän kuoli, hiän oli hänen omaisuutensa, mukaan lukien käsikirjoitukset ja rojaltit, ainoa perijä. Rousseaun kuoleman jälkeen vuonna 1778 hiän meni naimisiin René de Girardinin palvelija Jean-Henri Ballyn kanssa marraskuussa 1779. He asuivat yhdessä Le Plessis-Bellevillessä kuolemaansa asti vuonna 1801. (Siis hiänen, hän Bally peri sitten koko roskan.)
ellauri117.html on line 402: Fitzgerald syntyi keskiluokkaiseen roomalaiskatoliseen perheeseen. Hänet kastettiin pikkuserkkunsa Francis Scott Keyn ja kuolleen sisarensa Louisa Scottin mukaan. Perhe asui vuodet 1898–1901 Syracusessa ja vuodet 1903–1908 Buffalossa New Yorkissa, missä hän aloitti koulunkäynnin Nardin Academyssa. Fitzgeraldin isän saatua potkut Procter & Gamblelta, perhe muutti takaisin Minnesotaan, missä Fitzgerald opiskeli St. Paul's Academyssa. Fitzgerald sai potkut St. Paul’sista 16-vuotiaana opintojen laiminlyömisen vuoksi.
ellauri117.html on line 405: Zelda Sayre kuitenkin purki kihlauksen, koska hän ei uskonut, että mainosfirmassa työskentelevä ja novelleja kirjoittava Scott pystyisi elättämään myös hänet. Potpotpotpot potkut sain, kesken hakkailua. Fitzgerald muutti takaisin vanhempiensa luokse St. Pauliin, missä hän ryhtyi korjaamaan kertomustaan The Romantic Egoist.
ellauri117.html on line 424: Se muutti Sheilan luo koska siellä ei ollut portaita. 20. joulukuuta 1940 Fitzgerald ja Graham osallistuivat elokuvan Sitä sanotaan rakkaudeksi ensi-iltaan. Kun he olivat lähdössä Pantage Theaterilta, Fitzgerald tunsi huimausta ja hänen oli vaikea lähteä teatterilta. Järkyttyneenä hän sanoi Grahamille: "Ihmiset takuulla luulevat, että olen humalassa." Niin takuulla luulivat.
ellauri117.html on line 597: Locken isä, myös nimeltään John Locke, oli maalaislakimies, joka oli toiminut kapteenina parlamentin joukkojen ratsuväessä Englannin sisällissodan alkupuolella. Hänen äitinsä Agnes Keene oli nahkurin tytär. Kummatkin vanhemmista olivat ilmeisesti kalvinisteja. Locke syntyi pienessä olkikattoisessa mökissä Wringtonin kirkolla Somersetissa noin 18 kilometrin päässä Bristolista. Hänet kastettiin samana päivänä. (Eli oli heiveröinen kuin 101 dalmatialaiskoiran Lucky.) Pian Locken syntymän jälkeen perhe muutti Pensfordin kauppalaan lähemmäksi Bristolia. Locke kasvoi siellä Bellutonissa Tudor-tyylisessä talossa.
ellauri117.html on line 604: Locke oli etsinyt uraa itselleen, ja vuonna 1667 hän muutti Shaftesburyn kotiin Exeter Housessa Lontoossa toimiakseen Lordi Shaftesburyn henkilökohtaisena lääkärinä (jepjep). Lontoossa Locke jatkoi lääketieteellisiä opintojaan Thomas Sydenhamin ohjauksella. Sydenhamilla oli merkittävä vaikutus Locken luonnonfilosofiseen ajatteluun. Vaikutus näkyy erityisesti Locken teoksessa An Essay Concerning Human Understanding.
ellauri118.html on line 601: Aphra Behn (10. heinäkuuta 1640 – 16. huhtikuuta 1689) oli englantilainen kirjailija. Hän syntyi mahdollisesti Wyessä, Kentissä, lähellä Canterburyä. Varhaisista vuosista on säilynyt hyvin vähän varmaa tietoa. Hän syntyi jossain Keski-Englannissa, muutti nuorena perheensä kanssa Etelä-Amerikkaan, jäi isättömäksi, palasi Englantiin, meni naimisiin ja jäi leskeksi jo 25-vuotiaana. Behnistä kerrotaan myös, että hän toimi kuninkaallisena vakoojana sodassa Hollantia vastaan ja joutui rutiköyhänä velkavankeuteen.
ellauri132.html on line 67: Saksassa syntynyt Tolle sanoo perheensä jättäneen Saksan hänen ollessaan 13-vuotias, minkä jälkeen välittömästi hän opiskeli Lontoon yliopistossa. Hän opiskeli lyhyen ajan myös Cambridgen yliopistossa vuonna 1977 mutta ei tehnyt maisterintutkintoaan valmiiksi. Hän on kertonut esikoiskirjansa johdannossa, kuinka hän oli 29-vuotiaaksi asti masentunut ja ahdistunut, kunnes hän sai yhtäkkisen valaistuksen ja pääsi eroon peloistaan. Sen jälkeen hän kierteli Lontoota onnellisena irtolaisena. Hän vaihtoi etunimensä Eckhartiksi 1200-luvulla eläneen teologin Mestari Eckhartin mukaan ja lähti kiertämään Englantia henkisenä valmentajana. Sen jälkeen Tolle muutti Vancouveriin ja julkaisi esikoisteoksensa vuonna 1997. Sen jälkeen kun Oprah Winfrey oli muutamaa vuotta myöhemmin esitellyt kirjan televisio-ohjelmassaan, kirjasta tuli myyntimenestys. Myös hänen seuraavat teoksensa nousivat Yhdysvaltain myyntilistojen kärkeen.
ellauri132.html on line 610: awe transformed his face kunnioitus muutti hänen naamansa
ellauri133.html on line 600: Stephen King ei ollut alun perin tyytyväinen Hohto-elokuvaan (1980) koska Stanley Kubrick muutti juonta vahvasti ja sai useita kohtauksia. Siksi vuonna 1997 ohjattiin kirjasta Mick Garrisin minisarja Stephen Kingin Hohto, joka on lähempänä kirjailijan näkökulmaa. Se oli aivan perseestä.
ellauri133.html on line 764: Vuonna 1987 hän valmistui lisää ja muutti Los Angelesiin työskennelläkseen elokuvantekijänä. Tuolloin hän alkoi käyttää nimeä Joss, joka muka tarkoittaa kiinan kielellä onnea.
ellauri133.html on line 821: Tomppa oli ize bi ja nai äidin näköisen juutalaisen naisen, Katia Pringsheimin. Katian käskystä ne varmaan muuttikin pois Saxasta. Katia ei ensin perustanut Tompasta, sillä oli kosijoita joka sormelle, ja Tomppa siihen aikaan muistutti vinoilevan veljen mukaan mahakipuista razumestaria. Tomppa ja Katia oli kavereita, mikä Tompan puolesta oli aika höyryävä tunnustus. Päiväkirjoissaan Tomppa kiittää vaimoa kärsivällisyydestä, kun Katia ei herättänyt Tompassa enää Sehnsuchtia, eikä Tompan vällykäärme näinmuodoin pystynyt tarjoilemaan sille juuri huvia. Sechs Kinder Katia teki silti ilmeisesti Tompalle. Tompan sisaruxista teki 2 tyttöä izarin, ja sen omat lapset jatkoi perinnettä. Klaus Mann oli julkihomo ja matkusteli Suomessa kreivi Aminoffin sulhasena. Mulla on joku Klaus Mannin kirjoista.
ellauri135.html on line 630: 1826, Kern otti eron vanhasta miehestä. 10v myöhemmin se meni naimisiin 16v serkkunsa kaa, Aleksandr Markov-Vinogradskyn. Hiänen viime vuodet meni niin köyhissä oloissa ezen piti myydä Pushkinin lähettämiä kirjeitä. Hiän kuoli yxin 27.5.1879 Moskovassa (minne sen poika muutti sen) kalustetussa huoneistossa Gruzinskajan ja Tverskajan kulmassa. Anna Petrovna haudattiin kirkkomaahan lähellä vanhaa kivikirkoa Prutnyan kylässä (Ven. д. Прутня), joka on 6 kilometerin päässä Torzhokista, lähellä Tveriä. Sade huutoi pois tien, eikä sen arkkua saatu siirrettyä hautuumaalle "miehen luoxe". Sen tarkka hautapaikka Prutnyassa on tietymättömissä, mutta hautuumaalla on symbolinen hautakivi. Urbaanilegenda kertoo että sen hautasaatto meni Pushkinin torin poikki just kun Pushkinin kuuluisaa razastajapazasta erektoitiin sinne. Tää oli niiden viime tapaaminen, niinkö.
ellauri135.html on line 655: Penzan alueella isoäidin puolison kartanossa meni runoilijan lapsuus. Kotikoulutus oli monipuolista: vieraiden kielten opit, musiikki, piirustus. Myöhemmän luovuuteen vaikuttivat merkittävästi hänen matkansa Kaukasuksella, jossa Michael sai läpi kivennäisvesien käsittelyn. Tässä eteläisessä lomassa runoilija vieraili kolme kertaa ja kirjoitti monia Kaukasiassa liittyviä teoksia. Vuonna 1827 hän muutti Moskovaan isoäitinsä kanssa. Lermontovin lasten elämäkerta osoittaa, että runoilijan persoonallisuudella ja hänen lisätehtävyydellään oli kuvaamaton vaikutus isänsä kuva romanttiseksi sankariksi. Esimerkiksi teokset kuten "Ihmiset ja intohimot" sekä "Strange Man" sisältävät kaikuja vanhempien perhekonnerikosta.
ellauri141.html on line 466: Kipling syntyi 30. joulukuuta 1865 Bombayssa, Brittiläisessä Intiassa. Hänen äitinsä oli metodistipastorin tytär Alice Kipling (o.s. MacDonald) ja isänsä bombaylaisen taidekoulun rehtori ja professori John Lockwood Kipling. John ja Alice olivat ensimmäisen kerran tavanneet 1863 Rudyardjärvellä Rudyardin kylässä Staffordshiressa. He avioituivat ja muuttivat 1865 Intiaan, jossa esikoispoika syntyi pian muuton jälkeen. Poika sai etunimensä vanhempiensa ensimmäisen kohtaamispaikan mukaan. Kiplingin syntymäpaikalla Sir J. J.:n käyttötaiteiden instituutin kampusalueella Mumbaissa (entinen Bombay) on hänen syntymästään kertova kyltti. You are here.
ellauri144.html on line 203: Robesonin levyt vedettiin markkinoilta, eikä elokuvia, joissa hän näytteli, esitetty. Hän joutui myös FBI:n hampaisiin, ja epäamerikkalaista toimintaa tutkiva komitea kuulusteli häntä 1956 epäiltynä kommunistipuolueeseen kuulumisesta. Vuonna 1950 hänelle asetettiin matkustuskielto, eikä hän saanut passia ennen kuin 1958. Hän muutti Britanniaan ja kiersi runsaasti esiintymässä. Robeson yritti itsemurhaa moskovalaisessa hotellihuoneessa. Hänen poikansa oli sitä mieltä, että syynä oli FBI, joka oli sekoittanut hallusinogeenia hänen juomaansa. Vuonna 1963 hän palasi Yhdysvaltoihin, mutta huonon terveyden vuoksi hän ei juuri enää esiintynyt. Vuodesta 1978 alkaen hänen elokuviaan on jälleen esitetty.
ellauri144.html on line 210:
Phillu mainizee (175) Mandelin tykänneen Tito Puentesista ja Pupi Camposta niin paljon että muutti nimensä Babaluuxi. (Kolmas nimi on pianisti Joe Loco.) "Babalú" is a Cuban popular afro song written by Margarita Lecuona, the cousin of composers Ernestina and Ernesto Lecuona. The song title is a reference to the Santería deity Babalú Ayé. "Babalú" was the signature song of the fictional television character Ricky Ricardo, played by Desi Arnaz in the television comedy series I Love Lucy, though it was already an established musical number for Arnaz in the 1940s as evidenced in the 1946 film short Desi Arnaz and His Orchestra. By the time Arnaz had adopted the song, it had become a Latin American music standard, associated mainly with Cuban singer Miguelito Valdés, who recorded one of its many versions with Xavier Cugat and his Waldorf-Astoria Orchestra. Arnaz made the song a rather popular cultural reference in the United States.
ellauri144.html on line 746: Ensimmäisen "herkän" vaiheen teokset syntyivät kotiseudulla Espanjassa. Toinen "älyllinen" vaihe alkoi, kun Himénez matkusti New Yorkiin mennäkseen naimisiin kääntäjä Zenobia Camprubín kanssa ja vietti tämän kanssa pitkän kuherruskuukauden, jonka aikana nuori vaimo (joka oli myöskin runoilija, espanjansi valitettavasti Tagoren lurituxia) luki Himenezille amerikkalaisen runouden espanjankielisiä käännöksiä. Kolmas "ärhäkkä" vaihe alkoi Espanjan sisällissodan aikana, kun Himénez muutti ulkomaille. Hän asui ensin Kuubassa ja myöhemmin Puerto Ricossa. Mexicon sotaministeri Don Jimenez Faria oli ärhäkkä ukko hänkin.
ellauri145.html on line 62: André Breton (19. helmikuuta 1896 Tinchebray, Orne – 28. syyskuuta 1966 Pariisi) oli ranskalainen kirjailija, surrealismin perustaja ja johtohahmo. Breton syntyi Normandiassa, Pohjois-Ranskassa. Hän oli kauppiasperheen ainut lapsi. Perhe muutti vuonna 1900 Pariisin esikaupunkiin, missä Breton kävi koulua. Hän opiskeli lääketiedettä, mutta ei suorittanut opintojaan loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän työskenteli Nantes’n sotilassairaalan neurologisella osastolla. Surrealistinen teoria on saanut vaikutteita Sigmund Freudin psykoanalyysistä sekä syvyyspsykologiasta. Breton sovelsi Freudin oppeja niin valelääkärinä kuin valekirjailijanakin, ja hän kävi tapaamassa Freudia Wienissä vuonna 1921. Surrealismin piti olla subrealismi mut Mallarme mokasi. Surrealismi oli jatkoa Tristan Tarzanin perustamalle Dada-liikkeelle. Breton liittyi dadaisteihin yhdessä Louis Aragonin ja Philippe Soupaut’n kanssa. Bretonille tuli kuitenkin välirikko dadan jäsenten kanssa, joten hän erosi liikkeestä. Selkeesti piha-Antero aina alotti. Vuonna 1944 julkaistiin pienoisteos nimeltään Arcane 17. Sen pohjana on keskiaikainen Melusinasta kertova legenda. Legendan mukaan ritari menee naimisiin hengettären, Melusinan kanssa. Ehtona on, ettei ritari saa nähdä vaimoaan yhtenä päivänä viikossa, jolloin Melusina on poissa ruumiistaan. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, joten Melusina muuttuu pysyvästi henkiolennoksi. Nimi Arcane 17 viittaa tarot-kortteihin. Kortti numero 17 kuvaa rauhan ja rakkauden voittoa. Melusine on nykyisin vuonna 1979 Paris III -yliopiston yhteyteen perustetun Surrealismin tutkimuskeskuksen (Centre de recherche sur le Surréalisme) nimi. Andre oli mikrokefalinen, Georges Bataille (kz. albumia 139) käyt.kaz. akefali.
ellauri146.html on line 828: Thomas Paine oli yksi Yhdysvaltain perustajakusipäistä. Häntä on kutsuttu ”koulutukseltaan korsetintekijäksi, ammatiltaan journalistiksi ja kutsumukseltaan propagandistiksi”. Aika sama urakehitys kuin ize Phillulla. Paine muutti Pohjois-Amerikkaan vuonna 1774 ja ehti juuri ja juuri osallistua Amerikan vallankumoukseen ilman että sattui.
ellauri146.html on line 836: Hän meni 1773 jälleen Lontooseen tullivirkailijoiden edustajana: siellä hän tapasi Benjamin Franklinin. Vuonna 1774 hänet jälleen erotettiin tullin virasta, hänen tilansa Lewesissä laitettiin huutokauppaan ja hän erosi vaimostaan. Franklinin suosituksilla hän muutti vuoden 1774 lopulla Amerikkaan.
ellauri151.html on line 583: human relationships, because they are used in religious language-games. Mitähän Ludi olis tässä kohtaa sanonut jos se olis ollut muslimi? Norjalaiset karvakäsi farmarit otti kaikki kuvat farmin seiniltä kun ne muutti sinne. Ei juutalaisetkaan juuri kuvista perustaneet. Jeesus kylläkin puhui vertauxin ja tunnuskuvin.
ellauri155.html on line 413: HBL:n artikkelin ajatuspaja Liberan ruilauxesta voi tiivistää seuraavasti: Suomen ylähuuliennätyxen haltijalta Paska-Nallelta ja sen käsikassaralta 1200 sanaa sitä samaa omanvoitonpyyntistä suopaa kuin aina ennenkin. Paska-Nalle teki transsubstantiaatioihmeen viime vuosisadalla, kun muutti postipankin yhteiset varat yxityisexi omaisuudexeen. Vitun oligarkki paska. Eikö se nyt jo voisi kuolla. Edes pitää ylähuulen kiinni hurreissa veropakolaisena.
ellauri155.html on line 459: 1 Abraham siirtyi Mamren tammistosta Negeviin ja asettui asumaan Kadesin ja Surin välille. Sitten hän muutti siirtolaiseksi Gerarin kaupunkiin.
ellauri156.html on line 131: Gideon syntyi Venäjällä, ja hänen perheensä muutti Suomeen vuonna 1921. Hänet tunnetaan erityisesti steel- eli havaijinkitaran soittajana. Hänen muita soittimiaan olivat kontrabasso ja viulu. Hänen ensimmäinen havaijimusiikkia soittanut yhtyeensä oli vuonna 1941 perustettu Oahu Trio. Myöhemmin yhtye levytti ja esiintyi nimellä Aloha Hawaiji. Onni Gideonin alkuvuonna 1957 julkaistu ”Hawaiian rock” lienee ensimmäinen täysin suomalainen rock-levytys (äänitetty 1956). Hänen tunnetuin kappaleensa on ”Tiikerihai” (alun perin Peter Hodkinsonin ”Tiger Shark”).
ellauri162.html on line 120: Sieltä Bernanos muutti poliittis-taloudellisista syistä 1938 Etelä-Amerikkaan, jossa hän oleskeli karussa toisen maailmansodan aikana. Vuodesta 1944 hän asui Tunisiassa ja vuodesta 1945 Pyreneillä.
ellauri162.html on line 598: Hans Vaihinger (25. syyskuuta 1852, Nehren – 18. joulukuuta 1933, Halle) oli saksalainen filosofi joka syntyi Saksassa Württembergissä Nehrenissä, lähellä Tübingeniä ja kertomansa mukaan kasvoi hyvin uskonnollisessa ilmapiirissä. Hän opiskeli filosofiaa, teologiaa, luonnontieteitä sekä matematiikkaa Tübingenissä, Leipzigissa ja Berliinissä. Myöhemmin hänestä tuli filosofian opettaja ja professori Strasbourgiin, ennen kuin hän muutti Halleen vuonna 1884. Vuodesta 1892 lähtien hän hoiti filosofian professuuria Hallen yliopistossa. Hän joutui eroamaan virastaan vuonna 1906, kun hänen näkönsä heikkeni.
ellauri162.html on line 792: Junes Lokka on syntynyt Marokossa. Suomeen hän muutti vuonna 2005. Hän on kihloissa Oulun kaupunginvaltuuston Aito suomalainen yhteislista (ASYL) -yhteislistan varavaltuutetun Tiina Wiikin kanssa. Lokka ei kertomansa mukaan kuulu kirkkoon eikä muuhun uskonnolliseen yhteisöön. Hän on ateisti! Junes Lokka vierailee lausuntataiteilijana Petri Kaivannon albumilla Siltapyrotekniikan alkeet (2014) kappaleessa ”Nigerialaiskirje tulevaisuudesta”. Hän on rasisti! Sen saa nyt sanoa! Se on vitun nazi rasisti ja lisäxi vielä karvakäsi! Ja mikä pahinta, lausuntataiteilija!
ellauri164.html on line 210: Vuonna 1725 Berkeley aloitti hankkeen collegen perustamiseksi Bermudalle siirtokuntien papiston ja intiaanien parissa lähetystyötä tekevien kouluttamiseksi. Tehtävän johdosta Berkeleyn luopui virastaan, jossa oli ansainnut 1100 puntaa, ja muutti Amerikkaan 100 punnan palkalla. Hyvin se riitti kun hinnat Bermudalla oli alhaiset, neekerit oli puoli-ilmaisia. Hän saapui Newporttiin Rhode Islandille ja osti sieltä Whitehallin plantaasin. 4. lokakuuta 1730 Berkeley osti ”neekerimiehen nimeltään Philip, iältään neljätoista vuotta tai sinnepäin”. Muutamaa päivää myöhemmin hän osti lisää orjia. 11. heinäkuuta 1731 peräisin oleva merkintä kertoo, että ”rovasti Berkeley kastoi kolme neekereistään, Philip, Anthony ja Agnes Berkeleyn”. Hankintojen kuitit ovat nähtävillä British Museumissa (Ms. 39316) (George C. Mason, Annals of Trinity Church, 1698–1821, 51).
ellauri164.html on line 216: Berkeley pysyi Cloynessä vuoteen 1752 jolloin hän jäi eläkkeelle ja muutti Oxfordiin elääkseen poikansa kanssa. Hän oli pidetty henkilö rakastettavan olemuksensa ja leppoisien käytöstapojensa ansiosta.
ellauri164.html on line 321: Orleansin piiritys (ransk. Le Siège d'Orléans) 1428–1429 oli Englannin ja Ranskan välisen satavuotispen sodan käännekohtia, jossa muutti Ranskan kruununperillisen kärsimät tappiot voitoiksi ja teki tietä hänen kuninkuudelleen.
ellauri164.html on line 330: Satavuotista sotaa pidetään yhtenä keskiajan merkittävimmistä konflikteista. Se oli siitä merkittävä, että sen kuluessa otettiin käyttöön uusia aseita ja taktiikoita, jotka rapauttivat vanhan, raskaan ratsuväen hallitseman feodaaliarmeijajärjestelmän. Lisäksi sodan aikana nähtiin ensimmäiset vakinaiset armeijat Länsi-Euroopassa sitten Länsi-Rooman valtakunnan.Sota muutti aatelisten ja talonpoikien suhdetta sekä vauhditti kansallisvaltioiden kehitystä ja monarkioiden vahvistumista. Ennen sotaa etenkin Ranska oli ollut jakautunut hyvin itsenäisten vasallien johtamiin läänityksiin. Sodan vaikutuksesta kuninkaan asema alkoi vahvistua.
ellauri171.html on line 206: Batseballa oli aviorikossuhde kuningas Daavidin kanssa, ja Jumalan avulla hän ei vain nauttinut siitä, vaan muutti sen hyväksi. Daavid nukkui Batseban kanssa, kun hänen miehensä Uuria oli lähdössä sotaan. Kun Daavid sai tietää Batseban olevan raskaana, hän järjesti hänen miehensä tapetun taistelussa. Hieno temppu David! Vaikea ymmärtää, miksi oli niin tärkeää tulkita Jeshua tämän kaikkien aikojen huijarin jälkeläiseksi.
ellauri171.html on line 284: Maria Magdaleena pysyi uskollisena Jeesukselle hänen kuolemansa jälkeenkin. Jeesus oli ajanut hänestä ulos seitsemän demonia tehokkaalla polkupyöräpumpullaan ja ansainnut tämän elinikäisen rakkauden. Vuosisatojen aikana Maria Magdaleenasta on keksitty monia perusteettomia tarinoita, kuten siitä, että Jeesus jatkoi Magdaleenan pumppaamista saarnojen väliaikoina into piukeena, meni hänen kanssaan salaa naimisiin ja muutti hänet ja lapset Englantiin tai kenties eli onnellisina Cashmirissa Intiassa. Vain Raamatun kertomus hänestä on totta, muut satua, vaikka kaunista.
ellauri171.html on line 1178: 1 Niinä päivinä, jolloin tuomarit hallitsivat, maassa oli nälänhätä. Niin eräs mies Juudan Betlehemistä muutti vaimonsa ja kahden poikansa kanssa hetkeksi asumaan Moabin maahan. Mooab oli Kuolleen meren itärannalla Jordanian puolella. Siellä Lootin tyttäret antoi isän panna heidät vuoronperään paxuxi. Toisesta epäsikiöstä tuli Moab ja toisesta Ammon. Mutta takaisin tarinaamme! Miehen nimi oli Elimelek, hänen vaimonsa nimi oli Noomi, ja hänen kahden poikansa nimet olivat Mahlon ja Kilion. He olivat efratilaisia Juudan Betlehemistä. Ja he menivät Moabiin ja asuivat siellä. 3 Elimelek, Noomin mies, kuoli, ja hän jäi kahden poikansa kanssa. 4 He menivät naimisiin moabilaisten naisten kanssa, joista toisen nimi oli Orpa ja toisen Ruut.
ellauri182.html on line 149: Se oli pikkuporvarillisesta venernveistämösuvusta Kiushulta jotka muutti Tokioon. Sillä oli yxityisopettaja ennen sotaa ja se alkoi kirjoitella runoja. Se rupes marxilaisexi jouduttuaan käsitöihin sodan aikana. Sodan jälkeen valmistui insinöörixi ja pääsi ison firman elätixi varmaan perhesuhteilla. Voitti runokilpailun 10 työllä asennon vaihdosta. Sai potkut mustetehtaasta. Kiritisoi jotain Takamies Kotaroa. (who dat?) 80-luvulla kirjoitti massoista kuin Ortega. Toimi könsikkäänä naistenlehdessä. Varsinainen pintaliitäjä. Marxistikaverit pilkkaavat sen kapitalistiasuja. No se oli jo kääntymässä takas oikeaan. Siitä tuli Ichirō Ozawan kannattaja (who dat? Joku vielä väkkärämpi oikeistolainen takinkääntäjä, Japanin Hjallis Hjarkimo.) Siziitä tuli zenhörhö ja jonkun sariini terroristiryhmittymän fani.
ellauri183.html on line 50: Malamuutti piti leffoista ja kertoi kavereille niiden juonia. He was especially fond of Charlie Chaplin's comedies. Silläkin oli hullu veli Sakari. Malamud's mother, Bertha, and his brother, Eugene, were both mentally ill. Bertha died when Bernard was 15, possibly a suicide. Sakari eli kovan ja yxinäisen elämän ja kuoli viisikymppisenä.
ellauri183.html on line 52: Bernien gradu koski Thomas Hardya. Sodan päätyttyä Malamuutti nai it.room.kat. goyn (Ann de Chiara) Oregonista vasten molempien vanhempien tahtoa. Bernhardilaiskoira alkoi kirjoittaa 60-luvulla Oregonin maamieskoulussa. Living out West in Oregon for ten years (1949-61) gave Malamud a sense of home, however temporary. "It was where my wife had a feeling of rooz: our daughter was born there." Tytär Janna Smith on mun ikäinen ja antaa psykoterapiaa halukkaille. Kirjoitti Berniestä kirjan My father was a book. Malamud was Jewish, an agnostic, and a humanist.
ellauri183.html on line 139: Tää juttu kosketti siis Malamuuttia, kerzen oma Jenna tytär oli tollanen uskonluopio. Bernie ajatteli et jos toinen niistä oli jutku ja toinen kristitty, saaresta ei tulisi paratiisia. No vizi ei muutenkaan, kun molemmat on koiraita ja vielä eri lajia.
ellauri185.html on line 42: Alger opiskeli Harvardin yliopistossa. Työskennellessään 1860-luvulla pappina hän jäi kiinni poikien seksuaalisista hyväksikäytöistä. Asiaa ei viety eteenpäin; Alger kuitenkin erosi virastaan ja muutti New Yorkiin.
ellauri188.html on line 382: Herman Melville syntyi New Yorkissa vuonna 1819. Hän oli kolmas Allan ja Maria Gansevoort Melvillin (Maria lisäsi myöhemmin miehensä kuoleman jälkeen ylimääräisen e-kirjaimen sukunimeen) kahdeksasta lapsesta. Hermanin molemmat isoisät olivat osallistuneet Yhdysvaltain vapaussotaan. Allan Melvill oli Hermanin syntymän aikaan menestyvä ylellisyystuotteiden, kuten silkin ja kölninveden, maahantuoja. Perhe elikin suhteellisen hyvissä oloissa. Yritys kaatui kuitenkin vuonna 1830, ja perhe muutti Albanyyn Maria Melvillin sukulaisten luokse. Allan Melvill yritti perustaa uutta yritystä siellä, mutta hän kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1832.
ellauri190.html on line 241: Kouvolassa kävi vähän surkuteltava venäläinen ex-konekääntäjä nimeltä Voldemar Putin. Sen kautta pääsin käymään Pietarissa sen yhden Pirkon ikäisen puolalaisen konekäännösmiehen pakeilla. Molemmat (Voldemar ja Vladimir) on kuuluisamman Waldemarin kaimoja. Vladimirilla on joku kakkospuoliso Sveizissä sotaa paossa, mutta ilmeisesti jää nyt vaille Vladimirin miljoonia. Elon Musk koittaa väittää että Putin on sitä biljonäärimpi. Uskokoon ken haluaa. Elon haluis ostaa Twitterin ja tehdä siitä oman häkkilintunsa. Hinta olis n. 30 amerikan biljoonaa, mut ei hätää, Elonilla on niitä tuhansia. Ja ostikin, muutti nimen vielä äxäxi.
ellauri194.html on line 219: Vuonna 2018 Luomi muutti kaverien parisuhteen perässä Joensuuhun, mutta suhde kariutui ja hän joutui asunnottomaksi. Hän vietti kuukauden hätämajoituksessa ja viihdytystehtävissä persututtujen sohvilla. Asunnottomuus päättyi, kun hän sai ortodoksisen diakoniatyön avulla asunnon pappisseminaarilta.
ellauri194.html on line 688: Banerjee-Louhija muutti 6-vuotiaana Suomeen, kävi koulunsa Suomessa ja valmistui lääketieteellisestä tiedekunnasta vuonna 1966.
ellauri196.html on line 183: Wystan Hugh Auden (21. helmikuuta 1907 York – 29. syyskuuta 1973 Wien) oli englantilais-yhdysvaltalainen runoilija. Auden avioitui Thomas Mannin tyttären Erika Mannin kanssa. Hän muutti vuonna 1939 Yhdysvaltoihin, jonka kansalaisuuden hän sai vuonna 1945. Myöhemmin hän vietti aikaa Itävallassa. Vuosina 1956–1961 hän toimi Oxfordin yliopiston professorina. Hän kuoli sydänkohtaukseen lähde? 66-vuotiaana.
ellauri196.html on line 304: Vuodesta 1812 Albert opiskeli Literarschulessa Bernissä ja muutti 1814 valmistavaan koulutukseen teologisessa korkeakoulussa. Opinnoistaan hän kirjoitti: Täällä opiskelin kolme vuotta, luin antiikin kieliä, matematiikkaa ja filosofiaa. Äidilleni sanottiin kerran: "Sanokaa pojallenne, että hänen pitäisi oppia kirjoittamaan kauniimmin, nyt hän kirjoittaa kuin emakko.” Vittu isä opetti.
ellauri198.html on line 91: Oletko ize mamu? Oletko ehkä varrastanut jonkun? Miten kokemus muutti sinua – vai muuttiko?
ellauri203.html on line 294: Toisen maailmansodan jälkeen Miłosz toimi ensin Puolan kansantasavallan diplomaattina Yhdysvalloissa mutta ei viihtynyt siellä vaan palasi Eurooppaan ja siirtyi kulttuuriattaseaksi Pariisiin. Miłosz riitaantui hallituksen kanssa vuonna 1951 ja haki poliittista turvapaikkaa Ranskasta. Myöskään Ranskassa hän ei viihtynyt maan kulttuuriväen keskuudessa vallinneen poliittisen ilmanpiirin vuoksi. Älymystö ihaili kommunismia, ja Miłosz tunsi, että älymystön jäsenet käänsivät hänelle selkänsä. Siksi hän muutti uudestaan Yhdysvaltoihin. Siellä sentään ei ihailtu kommunismia! Päinvastoin vihailtiin!
ellauri203.html on line 296: Vuonna 1960 Miłosz muutti Kalifornian Berkeleyyn ja sai viran Kalifornian yliopistosta, jossa hän toimi Puolan kirjallisuuden ja slaavilaisten kielten ja kirjallisuuden professorina 1961–1998. Czesław sai 1978 Neustadtin kansainvälisen kirjallisuuspalkinnon. Yhdysvaltojen kansalaisuuden hän sai 1970.
ellauri203.html on line 399: Toisen maailmansodan puhjettua Gałczyński sai korttiluonnoksen armeijasta. Hän osallistui Puolan syyskuun kampanjaan vuonna 1939. Hän joutui 17. syyskuuta venäläiseksi sotavankiksi ja joutui myöhemmin saksalaisten vangiksi. Hän vietti miehityksensä Stalag XI-A -sodanvankileirillä Altengrabowissa, hänen runojaan painettiin salaa antologioissa. Sodan jälkeen hän matkusti Brysseliin ja Pariisiin ja palasi Puolaan vuonna 1946. Hän perusti 13 Muses Clubin Szczeciniin.vuonna 1948 ennen kuin muutti takaisin Varsovaan, ja tuotti töitä lukuisille viikkolehdille.
ellauri204.html on line 467: Anna-Leena Härkönen, 52, muutti elämänsä suunnan: ”Olen karsinut elämästäni eräitä energiasyöppöjä ihmisiä”. Anna-Leena ei enää suostu olemaan roskasankona. Jo pari vuotta aiemmin Anna-Leena oli päättänyt tehdä elämästään aiempaa miellyttävämpää. Hän ei enää osallistu tilanteisiin, joissa ei viihdy. Pitkäveteiset patsastelut eivät ole häntä varten. Hän ei piinaa itseään haukotellen oopperassa.
ellauri205.html on line 57: Kun ylijumala Putin näki Ukrainan, hän alkoi himota tätä. Toteuttaakseen mielihalunsa Putin lähestyi kedolla Ukrainaa valkoisen pilven hahmossa. Putinin mustasukkainen puoliso Usa aavisti kuitenkin tilanteen ja saapui paikalle tutkimaan asiaa. Peittääkseen jälkensä Putin muutti Ukrainan valkeaksi lehmäksi, mutta näin helposti Usa ei ollut huiputettavissa. Hän pyysi mieheltään lehmää lahjaksi ja asetti sitten Naton, satasilmäisen jättiläisen, vartioimaan lehmää. Putin ei kuitenkaan luovuttanut vaan lähetti Lavrovin tappamaan jätin, minkä hän tekikin juonien jättiläisen sulkemaan kaikki sata silmäänsä yksi kerrallaan. Nyt Usa puolestaan lähetti Sauli-kiiliäisen piinaamaan Ukraina-lehmää, joka joutui pakenemaan Euroopasta Bosporinsalmen yli Aasian puolelle ja aina Kiinaan saakka. Siellä Putin palautti Ukrainan takaisin ihmishahmoonsa, ja tämä synnytti hänelle pojan, joka sai nimen Transnistria.
ellauri205.html on line 65: Huolimatta siitä, että Putin oli tuolloin vielä naimisissa lännen jumalattaren Usan kanssa, hänen vekottimensa halusivat Krimin satamaa. Toivomuksensa mukaisesti Putin muutti itsensä upeaxi valkoisexi sonniksi ja kuljetutti itsensä teurastamolaivalla Asovan merelle.
ellauri205.html on line 75: Vaikka Putin jätti Euroopasta Krimin pois, hän ei yksinkertaisesti hylännyt häntä, koska hän toimitti hänelle useita lahjoja. Eka oli joku koru, toinen se robotti Talus joka on jossakin jo mainittu, ainiin Dispenserin jaarituxessa albumissa 140. 3. Euroopan lahja oli koiro nimeltä Laelaps. Laelaps oli koira, joka oli aina tarkoitus saada kiinni jahdattavansa. Seuraavassa sukupolvessa Laelaps lähetettiin jahtaamaan Teumessian Foxia; se oli kettu, jota ei voitu saada kiinni. Tästä seuranneiden saumattomien ja väistämättömien käsitteellisten ongelmien edessä Putin muutti molemmat kiveksi, ennen kuin asetti molemmat kuvansa taivaaseen. Viimeinen lahja oli joku tylsä maaginen keihäs, joka maaliin heitettynä osui aina. Putin on jo ampunut kaikki izeohjautuvat raketit Ukrainaan, loput pannaan menemään ihan summanmutikassa.
ellauri205.html on line 154: Hän tutustui filosofien teorioihin valtafantasioista vapauttavina rajanrikkomisina, miehisenä kapitalistisena esineistämisenä tai yhteiskunnallisen sorron heijastumina tietoisuudessa. Hän luki filosofi Simone Weilin "riipaisevan" tekstin Helenan ryöstöstä alkaneesta Troijan sodasta ja Ilias-eepoksesta väkivaltarunoelmana, jossa kuvattiin, miten väkivalta muutti ihmiset esineen kaltaisiksi, vei heiltä tulevaisuuden, sisäisen elämän, toimintakyvyn ja yhteyden toisiin. Yhteisöön levitessään väkivalta karkasi ihmisten hallinnasta. Siitä tuli kohtalon ja oikullisten jumalten kaltainen voima, oman olemassaolonsa mytologinen perustelu. Perverssillä tavalla väkivalta liitti mitättömän värikuula-aseilla hääräilevän pösilön historian valtavirtaan ja suureen runouteen.
ellauri210.html on line 76: Synge kirjoitti realistisia kansankuvauksia ja on Irlannin kirjallisuuden uudistajia. W. B Yeatsin houkuttelemana hän muutti asumaan Aransaarille ja kirjoitti sikäläistä maalaiselämää kuvaavan The Aran Islands. Meillä on se.
ellauri210.html on line 627: Kun Arp puhui saksaa, hän käytti itsestään nimeä "Hans", ranskaa puhuessaan "Jean". Moni luulee, että hän oli alkujaan Hans ja muutti myöhemmin nimensä Jeaniksi, mutta se ei pidä paikkaansa. Arpin äiti oli ranskalainen, Marie-Joséphine Koeberle, isä saksalainen, Jürgen Wilhelm Arp, kotoisin Wendtorfista Schleswig-Holsteinista. Arp syntyi Ranskan-Preussin sodan jälkeen, jolloin Ranskan palautettua alueen Saksalle sen nimi oli Elsass-Lothringen. Kun alue jälleen ensimmäisen maailmansodan päättyessä siirtyi Ranskalle, asukkaiden oli muutettava nimensä ranskalaisiksi ja Hansista tuli uudestaan Jean.
ellauri210.html on line 629: Valmistuttuaan Strasbourgin École des Arts et Métiersista Arp lähti 1904 Pariisiin, jossa hän julkaisi ensimmäiset runonsa. Vuosina 1905–1907 hän opiskeli Saksassa weimarilaisessa taidekoulussa Ludwig Hoffmannin ateljeessa, mutta palasi 1908 Pariisiin, jossa hän aloitti opinnot Académie Julianissa. Hän muutti 1915 Sveitsiin maan puolueettomuuden vuoksi.
ellauri210.html on line 636: Arp muutti 1926 Ranskaan, jossa hän pääasiallisesti asui. Hän irrottautui 1931 surrealismista perustaakseen Abstraction-Créationin ja työskenteli Pariisissa toimineen Abstraction-Création-ryhmän kanssa sekä kirjoitti artikkeleita aikakauskirjaan Transition. Koko 1930-luvun ja elämänsä loppuun asti hän kirjoitti ja julkaisi esseitä ja runoja. Vuonna 1942 hän pakeni kotoaan Meudonista saksalaisten miehityksen alta ja asui Zürichissä sodan päättymiseen saakka. Hän kirjoitti ranskaksi ja saksaksi.
ellauri211.html on line 68: Raid on syntynyt pienessä kylässä Keski-Suomessa perheeseen, johon isän ja äidin lisäksi kuului pikkusisko. Ruotsissa varttunut Raid työskenteli Volvon tehtaalla ennen kuin muutti Tukholmaan ja aloitti työnteon Maraboun suklaatehtaalla. Täällä hän myös tutustui Hammariin, Sundmaniin, Takamäkeen ja Uki Kukkamaahan. Raid kuului Marabou-jengiin ja liittyi myöhemmin moottoripyöräjengiin. Raid joutui kuitenkin jättämään moottoripyöräpiirit jouduttuaan vankilaan epäonnistuneen pankkiryöstön jälkeen, jossa Hammar ampui häntä jalkaterään. Tämän takia Raidin oikeassa jalassa on vain yksi varvas.
ellauri211.html on line 280: Sprangerin suku saattaa hyvinkin olla juutalaista alkuperää. 1600-luvun hollannissa oli sennimisiä juutalaisia kauppiaita, joista joku ehkä tarttui Pietari Suuren tarjouxeen ja muutti itään. Mitäpä jos Carlsonien terävä pää onkin osaxi sieltä peräisin.
ellauri214.html on line 328: Katariina Suuren aikainen Mihail Matvejevitš Heraskov (ven. Михаил Матвеевич Херасков, 5. marraskuuta (J: 25. lokakuuta) 1733 Pultavan Perejaslav – 9. lokakuuta (J: 27. syyskuuta) 1807 Moskova) oli venäläinen klassismin ajan kirjailija. Heraskovin isä oli moldavialainen pajari joka muutti Ukrainaan. Heraskovista tuli 30-vuotiaana Moskovan yliopiston rehtori. Rossiaadi kertoo miten Iivana Julma demilitarisoi Kazanin. Uudelleennussittu Vladimir, vielä pitempi luritus Heraskovilta, kertoo miten Kiovan ryssät käännytettiin erään Vladimirin toimesta. Kirjailija arvostelee voimakkaasti Ranskan vallankumousta. Hänen tuotannossaan on havaittavissa siirtyminen kohti sentimentalismia. Heraskovin proosa on rytmikästä, monisanaista ja koristeellista. Lajityypeiltään monimuotoinen lyriikka kehottaa kohtuullisuuteen ja hiljaiseen elämään luonnonrauhassa. Järkimiehiä. Iivana on turha mutta hyvä ihminen.
ellauri216.html on line 154: Proklos huomasi pitävänsä enemmän filosofiasta kuin lainlukemisesta. Hän matkasi takaisin Aleksandriaan, jossa hän aloitti Aristoteleen töiden lukemisen Olympiodoroksen opettamana. Tässä vaiheessa hän aloitti matematiikan lukemisen Heroonin oppilaana (ei pidä sekoittaa Heron Aleksandrialaiseen). Proklos oli varsin lahjakas oppilas. Häntä alkoi kuitenkin kyllästyttää Aleksandriassa opetetun filosofian alhainen taso ja muutti Ateenaan vuonna 431 opiskellakseen kuuluisassa Akatemiassa, jonka Platon oli perustanut 800 vuotta aikaisemmin, ja jossa hän toivoi saavansa parempitasoista filosofiaa. Hän opiskeli Akatemian johtajan Syrianoksen oppilaana yhdessä Domninos Larissalaisen kanssa. Domninoksesta ja Prokloksesta tuli varsinaiset riitapukarit.
ellauri216.html on line 185: Munkki Vasili (ei Vitali) oli suuri syntinen mutta kamppaili kyrvän kanssa hyvän kilvoituxen. Kunnes kerran panovalmis kana muuttihe ketuxi ja sitten munkixi joka ei ollut kukaan muu kuin Vasili ize. Miltä näytit, kysyi imugeeni, kilpiltäkö vaiko tuhmalta? Silloin Vitali kääkkäsi ja lähti kiitää, eivätkä he koskaan palaa. Vasili oli näet ize koulukiusaaja, joka oli lähetetty koettelemaan luostarin kärsivällisyyttä. Niin tai näin, onko sillä meille väliä.
ellauri216.html on line 318: Soligalitš (ven. Солига́лич) on kaupunki Kostroman alueella Venäjällä. Suola-Galitsia, jonka suolakaivoxista suomalaisetkin saivat suolansa. Galitsiasta monet juutalaiset muuttivat pogromeja pakoon Amerikkaan. Kostroma on keski-Venäjällä Moskovan liepeillä. Se sijaitsee Volgaan laskevan Kostromajoen rannalla 216 kilometriä Kostromasta koilliseen. Kaupunki on Soligalitšin piirin keskus. Asukkaita oli 6 100 henkeä vuonna 2010. Nyt varmaan vähemmän. Kaupunki koostuu lähinnä 1–2-kerroksisista koristeellisista puutaloista. Kostroma-joen vastarannalla on kylpylä, jossa annetaan erilaisia mineraalivesi- ja mutahoitoja. Soligalich.com on myytävänä. Notable people:
ellauri216.html on line 429: Nuorempi veli St. blgv. Prinssi Aleksanteri Nevski, Prinssi Vasili Kostroma eksyi metsästäessään metsään, se tapahtui 16. elokuuta 1239, yhdessä puusta hän näki upean Neitsyt-kuvakkeen, jonka hän halusi poistaa, mutta hän nousi yhtäkkiä ilmaan. Palattuaan kaupunkiin prinssi Vasily kertoi papistolle ja ihmisille ihmeestä, minkä jälkeen kaikki muuttivat prinssin osoittamaan paikkaan. Nähdessään kuvakkeen kaikki putosivat polvilleen ja tarjosivat erityisen rukouksen Jumalan äidille. Sitten papit, poistaneet ikonin, siirsivät sen Kostroman katedraalin kirkkoon. Prinssin poissa ollessa kaupungissa asukkaat näkivät, että tietty pyhä soturi, joka näytti suuren marttyyri Fedor Stratilatin kuvalta, käytti Neitsyt Marian pyhää kuvaa ympäri kaupunkia, joten ikoni siitä ajasta alkoi. kutsutaan nimellä "Fedorovskaya".
ellauri216.html on line 435: Vuonna 1260, tataarien hyökkäyksen aikana Kostromaan, Jumalanäidin ikonista paljastettiin suuri ihme. Kun armeija astui taisteluun vihollista vastaan, puhtain kuva, jota kuljetettiin rukouksen laulaen, alkoi tihkua aurinkoa kirkkaampaa valoa, joka sokaisi ja poltti tataarit, upotti heidät ssanoinkuvaamattomaan sammioon ja muutti heistä häiriötön lento. Voiton jälkeen prinssi Vasily käski laittaa ikonin taivaaseenastumisen katedraaliin ja koristella sen rikkaasti arvokkaalla rizalla - "kultalla ja hopealla ja jalokivillä ja monivärisillä helmillä ja arvokkailla helmillä". Täällä, katedraalissa, ikoni pysyi vuoteen 1929 asti.
ellauri216.html on line 522: Patriarkka Nikon (7. toukokuuta 1605 – 17. elokuuta 1681) oli paha mies joka sotki koko ortodoxian. Nikon pyrki uudistamaan jumalanpalveluxen tekstejä ja poistamaan muotiin tulleita länsimaalaistyylisiä kuvakkeita. Hän muutti myös jumalanpalveluxen marssijärjestystä. Ensin Esa sitten Tero, eikä toisinpäin. Vaikka muutokset olivat ulkoisia, ne kohtasivat suurta vastustusta. Lukutaidottomat papit protestoivat, kun heidän olisi pitänyt opetella uuden käsikirjan mukaiset tekstit. Vanhan jumalanpalvelusjärjestyksen puolustajia kutsutaan vanhauskoisiksi. Tsaarin ollessa sotarintamalla Puolassa vuonna 1657 hän nimitti Nikonin sijaisekseen. Nikon oli valtansa huipulla. Hän kohtasi voimakasta vastustusta, joka liittyi enemmän maallisen ja hengellisen vallan valtataisteluun kuin uudistusten sisältöön. Tsaari Aleksein palattua Puolasta johdon välit viilenivät. Nikon erosi virastaan ja ilmoitti vetäytyvänsä luostariin vapaaxi kirjailijaxi.
ellauri216.html on line 575: Oppilaiden ja pyhiinvaeltajien määrän kasvaessa pyhä Makarios muutti asuinpaikkaansa useita kertoja. Hän eli kauempana muista keljoista, vain kaksi oppilasta lähettyvillään. Hänen keljastaan johti maanalainen salakäytävä luolaan, jonne hän saattoi tarvittaessa vetäytyä täydelliseen hiljaisuuteen käsityölehden parissa.
ellauri216.html on line 729: Konevitsassa olo muuttui Serafimille yhä tukalammaksi, ja huolimatta lakkautuspalkkansa menetyksestä hän muutti Englantiin vuonna 1926. Siellä hänestä tuli Karlovcin synodin piispa.
ellauri216.html on line 730: Sodan jälkeen hän olisi halunnut palata Suomeen, mutta kansalaisuudesta huolimatta häntä ei päästetty maahan; Serafim muuttikin Neuvostoliittoon ja kuoli moldavialaisessa Hîrbovățin luostarissa vuonna 1959.
ellauri216.html on line 767: Luostarista Feofan ei suinkaan etsinyt itselleen lepoa, vaan tilaisuutta palvella kirkkoa toisenlaisella tärkeäksi kokemallaan tavalla. Alussa häntä tosin kiusasi ajatus siitä, että hän oli jättänyt piispanviran, mutta hän taisteli kiusausta vastaan ja kieltäytyi hänelle tarjotuista uusista tehtävistä. Ensimmäiset kuusi vuotta hän eli veljestön keskuudessa, osallistui yhteisiin jumalanpalveluksiin ja otti vastaan vieraita. Pääsiäisen jälkeen keväällä 1872 hän lopetti ihmisten tapaamisen, lakkasi käymästä jumalanpalveluksissa ja sulkeutui yhteen luostarin sivurakennuksista. Hän tapasi vain rippi-isäänsä igumeni Tiihonia ja keljapalvelijaansa. Yhden keljahuoneensa hän muutti Kristuksen kasteelle pyhitetyksi kirkoksi, jossa hän toimitti jumalanpalvelukset yksinään. Aluksi hän toimitti liturgian vain sunnuntaisin ja juhlapäivinä, mutta elämänsä viimeisten yhdentoista vuoden ajan päivittäin.
ellauri216.html on line 907: Luostarin johtaja kuitenkin päätti totella valtiovaltaa ja sai lopulta palautettua kurin luostariin konevizan ahkeralla käytöllä. Konevitsaan määrättiin 1. tammikuuta 1924 sijoitettavan kotiarestiin lakkautuspalkalle asetettu entinen arkkipiispa Serafim; hänen valvojakseen ja rippi-isäkseen määrättiin silloinen luostarin valvoja, pappismunkki, myöhempi igumeeni Muurikki. Kaksi vuotta kestänyt oleskelu päättyi kun Serafim anoi ja sai siirtolaisviisumin Isoon-Britanniaan jonne hän sitten muuttikin – menettäen samalla lakkautuspalkkansa. No ize asiassa se muutti sieltä Moldaviasn loppupeleissä.
ellauri216.html on line 915: Veljestö muutti Suomeen asumaan ensin evakossa ollessaan Kannonkoskelle Terelän koululle, jossa he asuivat yli kolme kuukautta. Sodan loputtua pysyvämpi asuinpaikka löytyi Pohjois-Savosta Keiteleen kunnasta Hamulan kylästä. "Sinne Keiteleen Hiekkaan", kuten sitä myös kutsuttiin, perustettiin Saastamoinen Oy:ltä ostetulle tilalle jälleen kerran Konevitsan luostari. Erillistä kirkkoa ei rakennettu, vaan se sisustettiin tilan päärakennuksen suureen saliin. Pihalle rakennettiin erillinen katos muutamille kirkonkelloille.
ellauri216.html on line 1048: Legendan mukaan kristinuskon leviämisen aikana apostoli Andreas Ensimmäinen kutsuttu muutti pohjoiseen saarnaamaan evankeliumia. Dneprin ja Volhovin ohitettuaan Kristuksen opetuslapsi astui " Nevojärven myrskyisiin ja pyöriviin vesiin " ja asensi kiviristin "Valaam-vuorille" Valaam Islandille Lake Ladogalle. Toisen luostarin syntykäsityksistä mukaan 900 vuoden kuluttua kaksi munkkia, Sergius ja Herman, tulivat "idän maista" (mahdollisesti Kreikasta ).) ja perusti luostariveljeskunnan yhdelle saarista. Kirjalliset lähteet ("elämät"), jotka todistavat pyhien elämästä ja teoista, katsotaan kadonneiksi. Toinen käsite viittaa luostarin perustamiseen X-XI vuosisatojen ajan. Se perustuu yhteen Rostovin Pyhän Avraamyn elämän painoksista. joka sisältää maininnan munkin oleskelusta Valamissa 10. vuosisadalla sekä useita kronikkaviittauksia Pyhän Pyhän Avramyn pyhäinjäännösten siirrosta. Sergius ja Herman Valamista Novgorodiin vuonna 1163.
ellauri220.html on line 137: Mansfield syntyi Bryn Mawrissa Pennsylvaniassa, mutta vietti varhaislapsuutensa Phillipsburgissa New Jerseyssä. Hänen juristi-isänsä Herbert William Palmerin kuoltua sydänkohtaukseen Mansfieldin äiti Vera Palmer (o.s. Jeffrey) palasi työelämään opettajaksi. Vuonna 1939 Mansfield muutti äitinsä ja tämän uuden aviomiehen kanssa Dallasiin Texasiin.
ellauri222.html on line 57: Alger opiskeli Harvardin yliopistossa. Työskennellessään 1860-luvulla pappina hän jäi kiinni poikien seksuaalisista hyväksikäytöistä. Asiaa ei viety eteenpäin; Alger kuitenkin erosi virastaan ja muutti New Yorkiin.
ellauri222.html on line 930: Georges Benjamin Eugène Clemenceau [kləmãsõ´] (lempinimi Le Tigre de Papier, ”Paperitiikeri”; 28. syyskuuta 1841 Mouilleron-en-Pareds, Vendée – 24. marraskuuta 1929 Pariisi) oli ranskalainen journalisti ja valtiomies. Hän oli yksi Ranskan kolmannen tasavallan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia ja toimi kahdesti Ranskan pääministerinä vuosina 1906–1909 ja 1917–1920. Clemenceaulla oli keskeinen rooli ensimmäisen maailmansodan jälkeisten rauhanjärjestelyjen muotoilussa ja hän vaati erittäin ankaria rauhanehtoja Saksalle. 1865 eli sisällissodan päätyttyä Jori muutti Yhdysvaltoihin, jossa asui neljä vuotta ja työskenteli muun muassa tyttökoulun opettajana Stamfordissa Connecticutissa. Häneen teki vaikutuksen amerikkalainen sananvapaus, joka oli paljon laajempi kuin Napoleon III:n Ranskassa. Palattuaan Ranskaan vuonna 1869 Clemenceau ryhtyi harjoittamaan lääkärin ammattia Pariisissa. Clemenceaun ensimmäinen vaimo oli hänen entinen oppilaansa, amerikkalainen Mary Plummer, jota hän nai vuonna 1869. Heillä oli kolme lasta, mutta liitto päättyi eroon.
ellauri238.html on line 229: Sarah, alun perin Ingrid Hella Irmelinde Kirsch, o.s. Bernstein (16. huhtikuuta 1935 Limlinggrode, Harz, Saksa – 5. toukokuuta 2013 Schleswig-Holstein, Saksa) oli harppisaksalainen kirjailija. Hänet tunnetaan lähinnä tuotteliaana runoilijana, mutta hän julkaisi myös proosaa ja käännöskirjallisuutta. Teosten joukossa oli lastenkirjallisuuttakin. Kirsch loikkasi länteen 1977. Hän muutti nimensa muotoon Sarah vastalauseena juutalaisvastaisuudelle, eli siis se oli jutku, ja sillä oli selässä ainakin 40 mustaa luomea (Pentti oli laskenut ja raportoi niistä kotona Tulla-Liinalle. WTF.)
ellauri238.html on line 387: Seurue vaikeni ja rupesi uteliaana tuijottamaan. Olin niin nolo, etten saanut sanaa suustani. Niin hänen piti oma-aloitteisesti kertoa, missä oli ollut (Annelilla) ja mitä tehnyt (nainut Hilja maitotyttöä kuin Tauno Palo, tosin vain 1 1/2 kertaa). Pena näki mielellään että naiset tappelivat hänestä. Sellainen ihmissuhdepeluri hän oli. Kaikexi onnexi se on jo vainaja. Anneli muutti myöhemmin naapuriin Kulosaareen. Meistä tuli ystävät. Haukuimme Penaa yhdessä.
ellauri238.html on line 659: Vuonna 20 Eva Polttila, 74, muutti yhteen miesystävänsä Touko Yrttimaan, 73, kanssa. Hääkyselyihin tulee vauhdikas vastaus
ellauri238.html on line 660: – Nyt olemme olleet yhdessä vuoden päivät. Yhtä hyvin voimme asua samassa asunnossa, uutisankkurilegenda Eva Polttila kertoo muuttopuuhien keskellä. Muuttaako Touko Käpylään vaiko Eeva Toukolaan? Ei, molemmat muuttivat johkin kerrostaloläävään. Moni Polttilan ja Yrttimaan ikätoveri saattaa suunnitella kohta jo palvelutaloon muuttoa. Rakastettu uutisankkurilegenda viettää vireää elämää. Hän ulkoiluttaa puolisonsa lisäxi koiraa kolmesti päivässä ja puuhailee kaikenlaista mökillä.
ellauri240.html on line 309: Adichie opiskeli Nigeriassa lääketiedettä ja farmasiaa, mutta keskeytti opinnot ja muutti 19-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Aina nää kynäilijät lähtee kesken opintojen. Tai oikeammin, niistä tulee kynäntyöntäjiä koska ne ei pääse opintoja loppuun. Näitähän meillä on ihan kotivaroixi. Hän opiskeli viestintää ja valtio-oppia ja valmistui kandidaatiksi vuonna 2001 Eastern Connecticut State Universitystä. Vuonna 2003 Adichie suoritti maisterin tutkinnon luovassa kirjoittamisessa Johns Hopkinsin yliopistossa. Hän suoritti toisen maisterin tutkinnon Afrikan tutkimuksessa Yalen yliopistosta vuonna 2008. Olis tehnyt MD:n niin ei ois tarvinnut näitä päntätä. Tai hei, Chimananda on varmaan ansainnut kynäilyllä enemmän kuin konsanaan tohtoroinnilla, eikä ole yhtä pahaa aidsin ja ebolan riskiä.
ellauri242.html on line 270: Karjalan kannaksen Uudellakirkolla syntyneen Tyyne Leivo-Larssonin vanhemmat olivat Sysmästä lähtöisin ollut työmies Erik Johan Leivo ja Sofia Vilhelmiina Saarinen (1871–1935). Perhe muutti Helsinkiin vuonna 1904. Leivo osallistui punaisten puolella 16-vuotiaana sisällissodan Tampereen taisteluun. Mahdollisesti hän oli mukana ryhmässä, joka viime hetkellä murtautui ulos piiritetystä kaupungista. Runoilija Kössi Kaatra kuvaa hänet taisteluvalmiina nuorena, joka uskalsi luotisateessakin kuljettaa haavoittuneita.
ellauri245.html on line 559: Myös Elissa Aalto oli sekä arkkitehti että suunnittelija, joka suunnitteli huonekaluja, sisustuskokonaisuuksia ja painokangasmalleja. Vuonna 1941 Lapin läänin ensimmäinen viiden ällän ylioppilas Elsa Mäkiniemi muutti Helsinkiin opiskelemaan arkkitehtuuria Teknilliseen korkeakouluun.
ellauri246.html on line 50: Agnon muutti 1908 sionistisen maahanmuuttoliikkeen yhteydessä Palestiinan Jaffaan, joka oli tällöin ottomaanien valtakunnan satamakaupunki. Hänen ensimmäinen julkaistu kertomuksensa täällä oli Hylätyt vaimot (hepreaksi ”agunot”), jonka hän kirjoitti salanimellä Agnon', kertomuksensa nimen mukaan. Agnonista tuli hänen kirjailijanimensä ja virallinen sukunimensä vuonna 1924.
ellauri246.html on line 52: Vuonna 1913 Agnon muutti Saksaan, missä hän solmi avioliiton Esther Marxin kanssa vuonna 1920. Heille syntyi poika ja tytär. Saksassa hän tutustui juutalaiseen liikemieheen Salman Schockeniin, josta tuli hänen kustantajansa ja mesenaattinsa. Tästä lähtien kaikki hänen teoksensa julkaistiin Schockenin kustannusyhtiössä. Hän julkaisi myös useita novelleja hepreankielisessä päivälehdessä nimeltä Haaretz, joka myös oli Schockenin omaisuutta. Haaretz taitaa ilmestyä tänäkin päivänä. Saksassa Agnon kokosi yhdessä tunnetun juutalaisen ajattelijan Martin Buberin kanssa kirjan hasidien tarinoista (Die Erzählungen der Chassidim). Vuonna 1924 tulipalo tuhosi kaikki hänen käsikirjoituksensa, ja myöhemmin samana vuonna hän palasi Jerusalemiin lopullisesti ja asettui asumaan Talpiotin kaupunginosaan.
ellauri246.html on line 195: Neljä Brodskyn runoa julkaistiin antologioissa Leningradissa vuosina 1966 ja 1967, mutta suurin osa hänen tuotannostaan ilmestyi vain lännessä. Hän käänsi runoja englannista ja puolasta (muun muassa mitättömän lännen hännystelijän Czesław Miłoszin tuotantoa) venäjäksi. Brodsky karkotettiin Neuvostoliitosta vuonna 1972 ja hän muutti ensin Wieniin, mistä runoilija W. H. Auden ja Michiganin yliopiston slaavilaisten kielten professori Carl Ray Proffer auttoivat hänet Yhdysvaltoihin, vaikka hän oli saanut muuttoluvan Israeliin. Jooseppi ei halunnut 100% juutalaisexi pölyiseen autiomaahan, vaan lähti mieluummin Egyptin lihafondyyn äärelle. Brodsky asui Brooklynissä ja Massachusettsissa. Hänen teoksensa ensimmäinen englanninkielinen käännös ilmestyi vuonna 1973. Brodsky opetti muun muassa Columbian yliopistossa ja Mount Holyoke Collegessa. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1977.
ellauri248.html on line 206: Salomé ja Rée muuttivat Berliiniin ja asuivat yhdessä. Salomé meni 1887 naimisiin orientalisti Friedrich Carl Andreasin kanssa, vaikka jatkoikin suhdettaan Réehen sekä muihin miehiin. Avioliitto kesti Andreasin kuolemaan asti 1930.
ellauri249.html on line 227: Asema puolueen sisäpiirissä toi Hruštšovin perheelle sellaiset aineelliset olot, joista muut neuvostokansalaiset näkivät vain unia. Heillä oli viiden huoneen huoneisto, jonne myös Hruštšovin vanhemmat muuttivat. Perheellä oli oma autonkuljettaja ja puhelin. Etuihin kuuluivat myös omat lomapaikat, kaupat ja kahvilat. Lisäksi kuukausittain maksettiin ylimääräinen kirjekuori täynnä rahaa. Lomapaikoissa oli ulkomailta tuotuja viinejä ja muita herkkuja, joista ei tarvinnut maksaa mitään. Muistelmissaan, joihin ei ole aina luottaminen, Hruštšov väittää eläneensä vaatimattoman yksinkertaista elämää. Kaikkien muiden johtohenkilöiden muistelmat kertovat päinvastaista. Vähän tollasta sosiaalista nousua. Kökkäreet nousee pimtaan oli järjrstelmä mikä tshanda. Kaljupäinen gangsteri ampunut Neuvostoliiton suurlähettilään. Ei siis Kekkonen vaan Rutsov.
ellauri254.html on line 140: Veniamin Aleksandrovitš Kaverin (ven. Вениами́н Алекса́ндрович Каве́рин, oikea sukunimi Zilber, Зи́льбер; 19. huhtikuuta (J: 6. huhtikuuta) 1902 Pihkova – 2. toukokuuta 1989 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija. Veniamin Kaverin syntyi sotilasmuusikon perheeseen. Hän opiskeli Pihkovan kymnaasissa, suoritti keskikoulun loppuun Moskovassa ja pääsi vuonna 1919 Moskovan yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan. Vuonna 1920 Kaverin muutti Pietariin, jossa hän jatkoi opintojaan Pietarin yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä Itämaisten kielten instituutin arabian kielen osastossa.
ellauri254.html on line 176: Varhaisrunoudessa Ploki vaahtosi paljon ihanista naisista. Blok muutti Pietariin vuonna 1905. Hän tutustui Pietarin kulttuurielämään Vjatšeslav Ivanovin teoxesta "Pidot Tornissa". Blok oli perustamassa Venäjän edestakaista symbolistiliikettä. Venäjän runouden kausi hopea-aika on liitetty Blokiin sekä muihin venäläisrunoilijoihin, kuten Anna Ahmatovaan, Marina Tsvetajevaan, Boris Pasternakiin ja Vladimir Nabokoviin.
ellauri254.html on line 284: Vallankumouslyriikkaa edustaa parhaiten vuonna 1918 ilmestynyt runoelma Двенадцать (Kaksitoista), joka kertoo kahdentoista punakaartilaisen taivalluksesta valkoisessa lumimyrskyssä. Myöhemmin Blok muutti käsitystään vallankumouksen ihanuudesta. Helmikuussa 1919 Tšeka pidätti Blokin. Häntä epäiltiin osallistumisesta neuvostovastaiseen vasemmistolaiseen toimintaan. Seuraavana päivänä hänet kuitenkin vapautettiin Anatoli Lunatictšarskin puututtua asiaan.
ellauri254.html on line 294: Runoilijan perhe-elämä ei ollut helppoa. Bloc todella palvoi valittua, mutta hän oli vakuuttunut siitä, että avioliiton tärkein henkinen affiniteetti ei ollut fyysinen vaan epäfyysinen. Tämän seurauksena hänen vaimonsa sai paljon miesystäviä. Lubov Mendeleeva oli näyttelijä ja siksi hän teki helposti romaaneja. Blok huomasi tässä harrastuksessa sekä nöyryyttä että köyrintää. Yhden tällaisen romaanin jälkeen hänen vaimollaan on poika, ja Blok tunnistaa hänet Tonyn tekemäxi. Blok tykkää vaimostaan näissä hetkissä ja tukahduttaa vihaa, kateutta ja aggressiota. Kaiken hän on valmis kestämään vaimoltaan muttei tätä. Block oli valmis sietämään kaikenlaiset sarvettajat jos heillä oli hyvä suhde hänen vaimonsa kanssa. Mutta hän ymmärsi lopulta että vaimon isokainalo oli pohjaton kuilu, ja lopulta he erosivat. Hänellä oli sittemmin naisia, joita hän muutti kuin käsineitä. Block puhui heistä: "Myrkky - toisen myrkyn jälkeen".
ellauri254.html on line 344: Zinovjevit ovat venäläisiä aatelissukuja. Liettualainen aatelismies Aleksander Zenovich, despoottien jälkeläinen, lähti Liettuasta vuonna 1392 Moskovaan. Monet hänen jälkeläisistään olivat stolnikkeja, asianajajia, kuvernöörejä. Stepan Stepanovitš Zinovjev (kuoli 1764) oli Katariina II :n lähettiläs Espanjassa. Nikolai Ivanovitš Zinovjev (1706 - 1773) oli Pietarin poliisipäällikkö ja sitten senaattori. Zinovjev-suku kuuluu Pietarin, Novgorodin, Orjolin ja Poltavan maakuntien sukukirjojen VI-osaan (Gerbovnik, I, 49). Muut Zinovievien suvut, lukumäärältään 19, myöhemmin peräisin. Despot-Zenovich- Liettuan aatelissuku, vaakuna Zenovich. Heidän esi-isänsä Bratosh ja hänen poikansa Zinovy mainitaan vuonna 1401 Liettuan aatelisten joukossa, jotka allekirjoittivat uskollisuusasiakirjan Puolan kuninkaalle. Zinovyn pojanpoika Juri Ivanovich Zenovich oli vuonna 1507 Smolenskin kuvernööri. XVI vuosisadalla. kaksi Despot-Zenovichia oli Smolenskin kastellaanit ja yksi Brestin kuvernööri. Tämä klaani otti käyttöön etuliitteen "Despot" 1600-luvun lopulla, kun legenda ilmestyi sen alkuperästä serbialaisilta despootilta. Despot-Zenovichi-perhe sisältyy Minskin maakunnan sukukirjan VI osaan. Yksi tämän suvun haara muutti 1400-luvun lopulla. Venäjälle, missä hänen sukunimensä sai muodon Zinovjev.
ellauri254.html on line 703: Kirovin alkuperäinen nimi oli Kostrikov (Ко́стриков). Hän menetti vanhempansa nuorena, ja isoäiti kasvatti häntä seitsenvuotiaaksi, jolloin hänet laitettiin orpokotiin. Kostrikov muutti Pietariin ja liittyi 1904 Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen. Hänestä tuli keskeinen hahmo bolševikkien osuudessa vallankumouksiin 1905 ja 1917.
ellauri254.html on line 705: Kirov pidätettiin 1905 kolmeksi kuukaudeksi osallisuudesta vuoden 1905 vallankumoukseen. Päästyään vankilasta hän liittyi bolševikkeihin. Hänet pidätettiin jälleen seuraavana vuonna ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi kielletyn kirjallisuuden painamisesta. Hänet vangittiin tämänkin jälkeen uudestaan. Vapauduttuaan Kirov muutti Kaukasiaan ja asui siellä maaliskuun vallankumouksen puhkeamiseen saakka vuonna 1917. Kostrikov otti vallankumouksellisen salanimen Kirov, ja hänestä tuli lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikkien sotilashallinnon johtaja Astrahanissa.
ellauri254.html on line 760: Bernes syntyi juutalaisperheeseen Ukrainassa 1911. Kun poika oli kolmen vanha, perhe muutti Harkoviin, jossa isä myi lumppuja ja käytettyjä polkupyöriä. Teini-ikäisenä Bernes osallistui paikallisen teatterin toimintaan, ja teatterin ohjaaja kannusti häntä eteenpäin. Bernes muutti Moskovaan ja alkoi saada rooleja, joissa henkilöityi sodan kokeneen sukupolven miesten maailma. Parhaat säveltäjät ja sanoittajat tarjosivat hänelle myös teoksiaan laulettaviksi.
ellauri254.html on line 933: Kanadan malamuuttikomppania kokeneita rekikoiria [19]
ellauri256.html on line 340: Eliskä vähävenäläistä kasakkasukua, ei ihme että sitten petti suuren synnyinmaan asian. When Volodja was 13, his kossack father pricked his finger on a rusty pin while filing papers and died of blood poisoning. Äiti myi irtaimen ja muutti Moskovaan.
ellauri256.html on line 342: Majakovski tempautui keskikoululaisena mukaan kumoukselliseen teiniliikkeeseen, jolla oli vahva kannatus hänen kotikaupungissaan Georgiassa. Vuonna 1906 perhe muutti Moskovaan, jossa hänestä tuli taideakatemian oppilas. Vuonna 1908 hän liittyi sosiaalidemokraattiseen puolueeseen. Kumouksellisen toiminnan takia hänet vangittiin kolme kertaa ja hän oli eristyssellissä yhteensä 11 kuukautta. Tuon ajan hän käytti marxilaisuuden opiskeluun ja venäläisen kirjallisuuden lukemiseen. Mitähän sekin siitä tajusi. Vapauduttaan hän tutustui runoilija David Burljukiin, joka johdatti hänet futuristiseen aatteeseen. He muodostivat aluksi niin sanotun kubofuturistisen terroristisolun. He halusivat murskata porvarillisen taiteen vakinntuneet normit ja vihasivat muutoinkin porvaristoa. Silti vain Majakovski oli selvästi sosialismin kannattaja, Burljuk oli salaporvari joka muuttikin sittemmin New Yorkiin.
ellauri257.html on line 131: Taras Ševtšenko syntyi 9. maaliskuuta 1814 (uutta lukua) Moryntsissä Zvenyhorodkassa tuolloisessa Venäjän keisarikunnan Kiovan kuvernementissa. Ševtšenko oli syntyjään maaorja. Hän jäi orvoksi 12-vuotiaana. Hän oppi lukemaan kylän lukkarilta. Maaorjana Ševtšenko muutti omistajansa P. Engelhardtin mukana ensin Vilnaan ja vuonna 1831 Pietariin.
ellauri257.html on line 487: Tää Iisakin amerikkalaishenkinen kirja taitaa kertoa Iisakin lihavista vuosista New Yorkissa. Se muutti maidon ja hunajan maahan jo 30-luvulla broidin perässä. Iisakista tuli dementti loppupeleissä, ja hankala. Nuorempanakin se taisi olla aika paska kaveri varsinkin naisille.
ellauri257.html on line 493: Paetakseen Puolassa nousevaa antisemitismiä ja sodan uhkaa sekä seuratakseen isoveljeään Singer muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1935. Hän erosi silloisesta vaimostaan Rachelista ja pojastaan Israelista, jotka muuttivat ensin Moskovaan ja myöhemmin silloiseen Palestiinaan. Iisakki pääsi isonveljen hännän alta tämän kuoltua 1945.
ellauri257.html on line 546: Laulaja osallistui eurooppalaiseen jiddishin lehdistöön vuodesta 1916. Vuonna 1919 hän ja hänen vaimonsa Genia menivät Ukrainaan, missä hän löysi töitä The New Times -sanomalehdestä, ja häntä pidettiin yhtenä "Kiovan kirjoittajista". Sitten he muuttivat Moskovaan, missä hän julkaisi artikkeleita ja tarinoita. Kahden raskaan vuoden jälkeen, vuonna 1921, he palasivat Varsovaan. Bolshevismi ei maittanut. Vuonna 1921, kun Abraham Cahan huomasi hänen tarinansa Pearls, Singeristä tuli amerikkalaisen jiddish-sanomalehden The Forward kirjeenvaihtaja. Hänen novellinsa Liuk ilmestyi vuonna 1924, ja se valaisi bolshevikkien vallankumouksen ideologista hämmennystä. Hän kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Teräs ja rauta, vuonna 1927. Vuonna 1934 hän muutti Yhdysvaltoihin kirjoittaakseen The Forwardiin.
ellauri258.html on line 299: Giovannino (Giovanni) Oliviero Giuseppe Guareschi (1. toukokuuta 1908 Fontanelle di Roccabianca, Italia – 22. heinäkuuta 1968 Cervia, Italia) syntyi keskiluokkaiseen perheeseen Fontanelle di Roccabiancassa lähellä Parmaa. Hänen isänsä Primo Augusto Guareschi myi polkupyöriä ja maatalouskoneita, äiti Lina Maghenzani oli kansakoulun opettaja. Perheen muutettua Parmaan 1914 perheen isä yritti huonolla menestyksellä uutta alaa kiinteistönvälittäjänä ja teki lopulta 1925 konkurssin, mitä seurasi vuosikymmenen kestänyt oikeusprosessi. Perheen jouduttua talousahdinkoon Giovanninolla oli vaikeuksia viedä lukion käyntiä päätökseen. Koulun jälkeen Guareschi oikoluki ja toimitti fasistilehtiä. Hänen mukanaan muutti Milanoon kenkäkaupan myyjä Ennia Pallini, jonka kanssa hän avioitui 1940. Ehti viettää eri syistä useita vuosia vankilassa Saxassa ja saapasmaassa ennenkuin kuoli sydäriin täytettyään 60.
ellauri262.html on line 277: Päästyään sairaalasta Tolkien sai entisen islannin opettajansa William Craigien kautta työpaikan avustajana Oxford English Dictionaryn toimituskunnassa. Hän aloitti työssä 1919 tehtävänään käsitellä muutamia W-kirjaimella alkavia, etymologialtaan germaanisperäisiä sanoja. Noihin aikoihin hän esitteli luomansa maailman ensimmäistä kertaa julkisemmin lukemalla The Fall of Gondolinin Exeter Collegen esseekerhossa. Vuonna 1920 Tolkien sai englannin kielen apulaisprofessorin viran Leedsin yliopistosta, ja perhe muutti viideksi vuodeksi Pohjois-Englantiin. Vuonna 1924 hänet nimitettiin yliopiston englannin kielen professoriksi. Seuraavana vuonna Tolkien kuitenkin palasi Oxfordiin saatuaan muinaisenglannin professorin viran. Hän opetti Oxfordin yliopistossa 1925–1959 muinais- ja keskiajan englannin professorina.lähde?
ellauri263.html on line 508: Vuonna 1846 Helenan isoisä nimitettiin Transkaukasiassa olevien valtionmaiden piirin johtajaksi, ja hän muutti vaimoineen Tbilisiin. Hahnin lapset seurasivat hieman myöhemmin perässä. Vuonna 1846 hän teki isänsä kanssa matkan Ranskaan ja Lontooseen, jossa opiskeli pianonsoittoa. Tbilisissä Fadejevien lukuisten vieraiden joukossa oli Jerevanin varakuvernööri Nikifor Vasiljevitš Blavatski, johon myös Helena tutustui. Blavatskissa Helenaa ilmeisesti viehätti se, että hän oli varakuvernööri, tunsi vieraita maita ja suhtautui vakavasti Helenan okkulttisiin viehtymyksiin.
ellauri263.html on line 557: Olcott ja Blavatsky tekivät jälleen matkoja, pitivät luentoja ja perustivat looseja. Rasittavan matkaohjelman johdosta Blavatsky kuitenkin sairastui munuaistulehdukseen. Tämän johdosta hän matkusti kahdeksi päiväksi Sikkimiin lepäämään gurunsa luokse. Joulukuun 17. samana vuonna Teosofinen Seura muutti jälleen, tällä kertaa Madrasiin Adyar-joen varrella sijaitsevaan pylvästaloon. Tämän jälkeen Blavatsky oleskeli kolme kuukautta brittiläisen Rhodes E. Morganin ja hänen vaimonsa luona Nilgirivuorilla, ja kirjoitti siellä kirjoitussarjan ”Sinisten vuorten kansa”. Heikentyvä terveys pakotti hänet lopulta vaihtamaan pysyvästi leudompaan ilmanalaan, ja 20. helmikuuta 1884 Olcott, Blavatsky ja osa seuran henkilökuntaa lähtivät kohti Nizzaa.
ellauri263.html on line 567: Keväällä 1886 Blavatsky päätti muuttaa Oostendeen, jossa hän teki 14:n tunnin työpäiviä kirjan parissa. Syyskuussa 1886 hän lähetti Salaisen opin ensimmäisen osan käsikirjoituksen Adyariin Intiaan, T. Subba Row'n ja H. S. Olcottin tarkastettavaksi. Vuoden 1887 maaliskuussa Blavatsky kärsi jälleen munuaistulehduksesta, joka aiheutti tuntikausien tajuttomuuden kerrallaan. Hänen uskottiin jo kuolevan, mutta hän kuitenkin parantui ja jatkoi jälleen Salaisen opin kirjoittamista. Syyskuussa 1887 Blavatsky muutti Lontooseen Upper Norwoodiin, jossa Bertram Keightley ja tohtori Archibald Keightley ryhtyivät oikolukemaan, korjaamaan ja järjestelemään tekstiä.
ellauri263.html on line 573: Seuraavaksi Blavatsky keskittyi kirjoittamaan teoksia Teosofian avain ja Hiljaisuuden ääni. Lisäksi hän kirjoitti pitkiä kirjeitä Amerikan ja Intian osastoille. Teosofinen seura muutti jälleen, tällä kertaa Annie Besantin tilavaan asuntoon Avenue Road 19:een. Blavatskya vaivasi reuma, ja hän joutui käyttämään ajoittain pyörätuolia. 1. kesäkuuta 1890 ilmestyi newyorkilaisessa The Sunissa artikkeli ”Erään humpuukin historia”, jota seurasi 20. kesäkuuta koko sivun aukeama, jossa tohtori Elliot Coues väitti Blavatskya petkuttajaksi, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa ja peitellä vakoilutoimintaa. Lisäksi Coues oli kaivanut esiin kaikki vanhat huhut hänen väitetyistä rakastajistaan sekä aviottomasta lapsesta ja sanoi voivansa todistaa kaikki väitteensä. Tohtori Coues oli ollut jo pikään kiinnostunut teosofiasta ja oli myös käynyt tapaamassa Blavatskya. Blavatsky kertoi jo vuoden 1888 lopulla tohtori J. S. Buckille lähettämässään kirjeessä Couesin havittelevan jonkinlaista johtoasemaa Teosofisessa seurassa, johon hiän ei kuitenkaan suostunut.
ellauri263.html on line 636: Vuonna 1866 Annie tapasi nuoren papin Frank Besantin, josta myöhemmin tuli Lincolnshiren kirkkoherra. Vaikka Annie tuolloin olikin vasta 19-vuotias, hän suostui Frankin kosintaan. Avioliitosta syntyi kaksi lasta, mutta Annie oli elämäänsä tyytymätön, koska koki vanhoillisen aviomiehensä näkemykset ahdistaviksi. Samalla Annie alkoi myös kyseenalaistaa omaa uskoaan. Lopulta uskonnolliset erimielisyydet aviopuolisoiden välillä johtivat siihen, että Frank määräsi Annien muuttamaan pois. Erosta tehtiin virallinen, ja Annien poika Digby jäi isänsä luokse, kun tytär Mabel muutti Annien kanssa Lontooseen.
ellauri266.html on line 217: Pieni paxu aviomies Jaakko Hämeen-Anttila asuu Edinburghissa. Perheeseen kuuluu myös kaksi aikuista lasta. Kun Virpi nykyään astuu kotiovesta sisään, vastassa on hiljaisuus. Lapset muuttivat pois muutamia vuosia sitten. Heidän varhainen itsenäistymisensä lukioikäisinä yllätti, molemmat kun olivat kotona viihtyvää sorttia aina kun vanhemmat oli liesussa. Vajaa vuosi sitten myös Virpin aviomies, islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttila muutti Edinburghiin, hän sai zägällä professuurin paikallisesta yliopistosta. Minulta kysytään jatkuvasti, onko tämä nyt hirveä kriisi. Mutta kun olemme olleet 34 vuotta naimisissa, niin kyllä me tällaisen "väliaikaisen" eron (7v tähän mennessä) kestämme nykyteknologian aikakautena. Nyt kun en voi riehua ja räyhätä Jaakolle aamu-Hesarin äärellä, olen huomannut marmattavani hänestä herkästi Suomi 24 palstalla. Näytän kai jonkinlaiselta höpönassulta, kun ihmiset suorastaan hyökkäävät kimppuuni, jos haluavat jotain. Jaakko on onneksi ollut minulle hyvä roolimalli. Hän osaa olla hyvin tiukka, jopa häikäilemättömän suorasanainen ihmisille, jotka haluavat häneltä jotain, johon hän ei ole valmis. Hän on oikeastaan tarkemmin ajatellen aivan hirveä pieni paskiainen. Hyvä että lähti.
ellauri266.html on line 415: Sodan jälkeen Boulle palasi hetkeksi töihin kumiteollisuuteen, mutta vuonna 1949 hän muutti takaisin Pariisiin ja alkoi kirjoittaa. Pariisissa ollessaan koska oli liian köyhä hankkimaan omaa asuntoa, hän asui hotellissa, kunnes hänen äskettäin leskeksi jäänyt sisarensa Madeleine Perrusset antoi hänen muuttaa suureen asuntoonsa. Hiänellä oli tytär, Françoise, jota Pierre auttoi kasvattamaan, mutta hänen suunnitelmansa adoptoida tyttö virallisesti eivät koskaan toteutuneet.
ellauri266.html on line 509: Vuonna 1981 hän muutti Yhdysvaltoihin ottaakseen vastaan viran Wisconsin National Primate Research Centerissä. Vuonna 1991 hän otti vastaan nykyisen virkansa Yerkes National Primate Research Centerissä.
ellauri266.html on line 534: Vuonna 1981 de Waal muutti Yhdysvaltoihin paikkaa Wisconsinin kansallisessa kädellisten tutkimuskeskuksessa ja vuonna 1991 Emory Universityssä Atlantassa, Georgiassa. Hän on tällä hetkellä CH Candler -professori Emoryn yliopiston psykologian osastolla ja Living Links Centerin johtaja Yerkes National Primate Research Centerissä Emoryssa. Hänestä tuli valitettavasti Yhdysvaltain kansalainen vuonna 2008.
ellauri269.html on line 653: Kun epäkuolleiden vitsaus (eng. communism) aluksi pyyhkäisi Azerothin halki, he muuttivat joukon Alliancen jäseniä epäkuolleiksi. Kun örkkien, haltioiden, peikkojen, kääpiöiden ja ihmisten yhteiset joukot alkoivat taistella kommunismia vastaan, Luukurkon ote voimistaan alkoi kuitenkin heiketä. Pieni ihmisryhmä, joka tunnetaan nimellä Hylätyt, vapautui Luukurkon hallinnasta. Luu kurkkuun!
ellauri269.html on line 727: Ehkä tärkein linkki heprealaiseen supersankariin on Supermanin identiteetti osittain assimiloituneena maahanmuuttajana. 1930-luvun New York, joka tuotti maailman ensimmäiset modernit supersankarit, oli täynnä viimeaikaisia juutalaisia pakolaisia, jotka pakenivat 1800-luvun Euroopan pogromeja. Jonathan D. Sarnan ja Jonathan Goldenin Brandeisin yliopistossa "The American Jewish Experience in the Twentieth Century: Antisemitism and Assimilation" mukaan vuonna 1900 yli 40 prosenttia Amerikan juutalaisista oli uusia tulokkaita, ja he ovat olleet maassa kymmenen vuotta tai vähemmän. Ja seuraavan sukupolven aikana tapahtui maahanmuuttozunami, kun toiset 1,75 miljoonaa juutalaista muutti Amerikan rannoille, suurin osa ashkenazeja Itä-Euroopasta.
ellauri269.html on line 729: Jerry Siegel ja Joe Shuster olivat näiden maahanmuuttajien lapsia. Siegelit Mitchell ja Sarah olivat tulleet Liettuasta ja asettuneet Clevelandiin Ohioon, kun taas Shusterit, Julius ja Ida, olivat kotoisin Rotterdamista ja Kiovasta. He muuttivat ensin Torontoon. Kun Joe oli noin kymmenen vuotias, Shusters muutti uudelleen, tällä kertaa Clevelandiin. Vuoden 1931 tienoilla nuoret miehet tapasivat käydessään Glenville High Schoolissa (taistelevien Tarblooderien koti) yhden Jerryn serkun kautta ja aloittivat ystävyyden, joka keskittyi molemminpuoliseen rakkauteen sekä tieteiskirjallisuuteen, fantasiaan ja sarjakuviin.
ellauri272.html on line 827: – Kun vaimoni ja poikani kuolivat, se muutti elämäni kokonaan.
ellauri275.html on line 696: Vuonna 1982 Allilujeva muutti Englantiin Cambridgeen mutta palasi 1984 tyttärensä kanssa Neuvostoliittoon ja sai kansalaisuuden takaisin. He asettuivat asumaan Gruusiaan (nyk. Georgia) Tbilisiin. Allilujeva palasi 1986 Yhdysvaltoihin, tytär kouluun Englantiin. Myöhempinä vuosina hänen mainitaan asuneen Sveitsissä, Lontoossa ja Wisconsinissa. Vizi mixei Svetlana osannut päättää?
ellauri275.html on line 699: Ilmeisesti Svetlana loikkasi neukuista 1967 koska Kruzev oli ruvennut rumasti mustaamaan iskän mainetta. Vuonna 1984, jolloin Stalin oli osittain kuntoutunut Neuvostoliitossa, Svetlana muutti takaisin tyttärensä Olgan kanssa, ja molemmat saivat Neuvostoliiton kansalaisuuden. Juutalaiselle melkein brittitoimittajalle Miriam Grossille Svetlana katui neukuista lähtöä. Hän oli hyvin halukas selittämään, kuinka hän oli saapunut länteen
ellauri275.html on line 705: Vuonna 1986 Svetlana muutti jälleen takaisin Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin Olgan kanssa, ja palattuaan perui taas kommentteja länkkäreistä joita hän oli esittänyt ollessaan Neuvostoliitossa (mukaan lukien se, ettei hän ollut nauttinut "yhtäkään päivää" vapautta lännessä ja että hän oli ollut CIA:n lemmikki).
ellauri276.html on line 91: Vuonna 1799 Chavchavadzen perhe muutti Tiflisiin. Silloin 13-vuotias poika huomasi monien maanmiestensä kylmän, melkein vihamielisen asenteen omaa poppootansa kohtaan. Isää hän vihasi katkeruudella ja sydänsurulla. Toisinaan hän menetti päänsä epätoivoon ja oli valmis pitämään itseään velvollisena "sovittamaan isänsä syyllisyyden".
ellauri276.html on line 228: Hän syntyi Voronezhissa, Ukrainan koillispuolella, karjakauppiaan pojuna. Opiskeltuaan alle kaksi vuotta paikallisessa koulussa (1818-1820), Aleksey erosi isänsä vaatimuksesta, joka halusi hänen apuaan liiketoiminnassaan. Koltsov muutti, osti ja myi karjaa; ja sillä välin kirjoitti runoja salaa isältään.
ellauri276.html on line 349: Hän muutti Dubliniin vuonna 1905, ei löytänyt työtä ja seuraavana vuonna (1906) hän muutti Lontooseen, missä hän osallistui irlantilaiseen kirjalliseen toimintaan työskennellessään opettajana. Hän meni naimisiin vuonna 1910 Nancy Mauden kanssa, ja he muuttivat pian Dubliniin ja sitten Wicklow´n kreivikuntaan. Hänen näytelmänsä Judgment esitettiin Abbey Theatressa huhtikuussa 1912.
ellauri276.html on line 353: Hänestä tuli Sinn Féinin kaupunginvaltuutettu Wicklow´ssa vuonna 1921. Myöhemmin Irlannin sisällissodassa hän oli republikaanien puolella, ja hänet internoitiin vuonna 1922/3. Hänen avioliitonsa hajosi, ja hän muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1925. Siellä hän asui New Yorkissa. Hän luennoi Fordhamin yliopistossa ja työskenteli akateemisissa irlantilaistutkimuksissa perustaen yliopiston Irlannin tutkimuksen koulun vuonna 1928, joka kesti neljä vuotta. Hän oli toimittaja The Irish Review, lyhytikäinen (huhti-, touko- ja heinäkuu 1934) "irlantilaisen ilmaisun aikakauslehti". Yritysjohtaja oli George G. Lennon, entinen upseeri, joka komensi Waterfordin lentävää pylvästä Irlannin itsenäisyyssodan aikana. Päätoimittaja oli Lennonin vävy George H. Sherwood. Campbell palasi Irlantiin vuonna 1939, asettui Glencreeen, Wicklow´n kreivikuntaan, ja kuoli Lacken Daraghissa, Enniskerryssä 6. kesäkuuta 1944.
ellauri276.html on line 437: Patrick Kavanagh syntyi Inniskeenin maaseudulla, Monaghanin kreivikunnassa, vuonna 1904, neljäntenä James Kavanaghin ja Bridget Quinnin kymmenestä lapsesta. Hänen isoisänsä oli opettaja nimeltä "Kevany", jonka paikallinen pappi muutti " Kavanaghiksi " kasteessa. Isoisän täytyi lähteä alueelta skandaalin seurauksena, eikä hän enää koskaan opettanut kansalliskoulussa, vaan meni naimisiin ja perusti perheen Tullamoressa. Patrick Kavanaghin isä James oli suutarin ja maanviljelijä. Kavanaghin veljestä Peteristä tuli yliopiston professori ja kirjailija, kaksi heidän sisaruksistaan oli opettajia, kolmesta tuli sairaanhoitajia ja yhdestä nunna.
ellauri276.html on line 447: Vuonna 1938 masentunut Kavanagh muutti Lontooseen. Hän viipyi siellä noin viisi kuukautta. The Green Fool, löyhästi omaelämäkerrallinen romaani, julkaistiin vuonna 1938, ja Kavanaghia syytettiin kunnianloukkauksesta. Oliver St. John Gogarty haastoi Kavanaghin oikeuteen hänen kuvauksestaan hänen ensimmäisestä vierailustaan Gogartyn kotiin: "Luulin Gogartyn valkovartista piikaa hänen vaimokseen tai hänen rakastajattarekseen; odotin jokaiselle runoilijalle varavaimon." Gogarty, joka oli loukkaantunut sanojen "vaimo" ja "emäntä" läheisestä yhdistämisestä, sai 100 puntaa vahingonkorvauksena.Kirja, joka kertoi Kavanaghin maalaislapsuudesta ja hänen yrityksistään tulla kirjailijaksi, sai kansainvälistä tunnustusta ja hyviä arvosteluja. Teoksen väitettiin kuitenkin olevan myös jossain määrin "katolisen vastainen", mihin Kavanagh reagoi vaatimalla, että teos olisi näkyvästi esillä Dublinin katolisen kirjakaupan ikkunassa. Seuraavassa runossa jää epäselväxi pääsikö Patrick hilloviivalle.
ellauri276.html on line 480: Vuoden 1946 lopulla Kavanagh muutti Belfastiin, missä hän työskenteli toimittajana ja baarimikkona useissa pubeissa Falls Roadin alueella. Tänä aikana hän yöpyi Beechmountin alueella talossa, jossa hän oli sukulaisessa vuokralaisessa vuokralaisen lankon kautta Ballymackneyssa, Monaghanin kreivikunnassa. Ennen kuin hän palasi Dubliniin marraskuussa 1949, hän esitti perheelle lukuisia käsikirjoituksia, joiden kaikkien uskotaan nyt olevan Espanjassa.
ellauri276.html on line 486: Vuonna 1952 Kavanagh julkaisi oman aikakauslehtensä, Kavanagh´s Weekly: A Journal of Literature and Politics, yhdessä veljensä Peterin kanssa ja hänen rahoittamana. Se ilmestyi noin 13 numeroa 12. huhtikuuta 5. heinäkuuta 1952. Vuonna 1954 kaksi suurta tapahtumaa muutti Kavanaghin elämän. Ensin hän aloitti kunnianloukkausoikeudenkäynnin The Leader -nimistä lehteä vastaan, koska se julkaisi nimettömästi kirjoitetun profiilin hänestä alkoholisienenä. Kavanagh oli tehnyt lukuisia vihollisia elokuva- ja kirjallisuuskritiikissaan ja kirjoittanut puheita virkamieskuntaa, taideneuvostoa ja irlantilaista kielen liikettä vastaan, joten teoksen mahdollisia tekijöitä oli monia. Aiemman kunnianloukkauskokemuksensa perusteella hän uskoi saavansa tuomioistuimen ulkopuolisen sovinnon. Lehti palkkasi kuitenkin entisen (ja tulevan) taoiseachin ja oikeusministerin (1926–1932)John A. Costello heidän asianajajakseen, joka voitti tapauksen, kun se tuli oikeudenkäyntiin.
ellauri276.html on line 723: Kova fyysinen työ perhetilalla teki veronsa nuorelle Burnsille, joka käänsi yhä enemmän huomionsa runouden, luonnon, juoman ja naisten intohimoihin, jotka leimasivat hänen loppuelämäänsä. Hän sai kaksoset mahdollisen vaimonsa Jean Armourin kanssa, mutta heidän suhteensa hajoaminen melkein johti siihen, että Burns muutti Länsi-Intiaan rakastajansa Mary Campbellin (hänen Highland Maryn ) kanssa. Vain Maryn äkillinen kuolema ja hänen ensimmäisen julkaistun runokokoelmansa sensaatiomainen menestys pitivät hänet Skotlannissa. Vain 27-vuotiaana Burns oli tullut tunnetuksi kaikkialla maassa runoilla kuten Tälle, Hiirelle ja Cotterin lauantai-ilta.
ellauri276.html on line 770: On kuitenkin tärkeää muistaa, että Burns muutti ja paransi usein vanhoja kappaleita, jotka hän keräsi ennen niiden julkaisua. Siksi on edelleen todennäköistä, että Burnsilla oli merkittävä rooli tämän kappaleen version muotoilussa. IPR on siis siirtynyt vanhuxelta Burnsille.
ellauri276.html on line 824: Toisen sairauskohtauksen jälkeen vuonna 1892 Bottomley jätti pankin ja muutti Cartmeliin, Lancashireen elääkseen intohimoista intensiivistä meditaatiota ja mietiskelyäkin ja aloitti runojen kirjoittamisen. Täällä vuonna 1895 hän tapasi Emily Burtonin. He menivät naimisiin vuonna 1905. Pariskunta asui vuodesta 1914 Silverdalessa, lähellä Carnforthia kuolemaansa asti. 1920 - luvulla hän oli Village Drama Societyn puheenjohtaja. Vuonna 1944 hänelle myönnettiin kirjallisuuden kunniatohtori Leedsin yliopistossa. Bottomley kuoli vuonna 1948 eläen vaimoaan alle vuodella. Heidän tuhkansa haudataan St. Fillanin kappeliin juurella Dundurn, Perthshire.
ellauri276.html on line 854: Changed by the sun to words of living green; Aurinko muutti elävän vihreän sanoiksi;
ellauri277.html on line 111: Kahlil Gibran syntyi vuonna 1883 nykyisen Libanonin alueella Besharrin kylässä, Valkean vuoren juurella. Gibranin perhe oli vanhaa maroniittikristittyjen sukua, ja Libanon kuului tuohon aikaan Osmanien valtakunnan Syyrian maakuntaan. Vuonna 1895 Gibranin perhe hajosi: äiti muutti lapsineen Bostoniin ja isä jäi turkkilaiseen vankilaan. Yhdysvalloissa Kahlil Gibran näytti kuvataiteelliset ja kirjalliset lahjansa ja pääsi taiteellisiin piireihin jo 13-vuotiaana, ja häntä alettiin yleisesti kutsua Profeetaksi. Gibranin perhe lähetti hänet 15-vuotiaana libanonilaiseen yliopistoon, ja neljän vuoden opiskelun jälkeen Gibran palasi Yhdysvaltoihin.
ellauri278.html on line 55: Veikko Huovinen syntyi Simossa savolaisperäisessä perheessä, vuonna 1927. Isä Juho Aukusti Huovinen oli kotoisin Kuopiosta ja äiti Rosa Elina Hämäläinen Mikkelin maalaiskunnasta. Perheeseen kuuluivat myös vuonna 1923 syntynyt Hilkka, vuonna 1925 syntynyt ja pienenä kuollut Aimo sekä vuonna 1930 syntynyt Pentti. Veikon ollessa puolivuotias perhe muutti Sotkamoon, missä hän asui kuolemaansa saakka. Lapsena hänen kerrotaan olleen ilkikurinen ja hulluja tarinoita kertova poika. Huovisten kotona luettiin paljon, ja Veikkokin kahlasi lapsena Stalinin lailla läpi kaikki Tarzanit ja Robinson Crusoen.
ellauri278.html on line 96: Jopi piti lamuutti Verasta, joka toimi sille köksänä, kunnes alkoi epäillä sitäkin ja lähetti sen 10v pakkotyöhön kotikonnuille. Katumapäälle tultuaan lähetti sille kömpelösti voimapaperiin käärimänsä ruokapaketin. Sakari Pälsin koillis-Kamtchatkassa näkemä lamuuttitanssi oli verrattain yksinkertaista ruumiin vääntelemistä puolelle ja toiselle yhteisessä tahdissa. Musiikki se merkillisempää oli. Tanssijat pitivät itse siitä huolen. Ei se
ellauri278.html on line 101: A. mitäpä keität, kysyi Stalin. Paistan pottuja ja sianlihaa ja sipulia, sanoi Vera lahjoittaen samalla pääsihteerille puolikuuman lamuuttihymyn. Onko muuta, kysyi Stalin.
ellauri278.html on line 178: