ellauri042.html on line 175: > Kaikki tehokkaan yhteiskunnan puolesta ovat täysriemuissaan tästä. Vihdoinkin konsti päästä eroon tuosta tuottamattomasta ja taloutta rasittavasta porukasta. Sikäli kuin oon huomannut, ei silti mikään ryhmittymä ole vielä uskaltanut julkisesti riemuita. Ei vain hakaristimukiensa ääressä remuavat; niin riemuitaan monessa muussakin, virallisessa instanssissa.

ellauri058.html on line 366: Hotamiehessä on sama vika kuin monessa muussakin sodanjälkeisessä teeveeajan kynäilijässä: Ne ei edes yritäkkään saada kuvaamaansa elämää tai ihmisiä kuulostamaan oikeilta, ne vetää matalalentona jotain teeveesarja- skeziklisheetä. Vitun teeveesarjat, vitun skezit, vitun halvat klisheet! Ne haluu selvitä elämästä samoinkuin kirjoitustyöstä vajaalla pakalla, pelkillä kuvakorteilla ilman hakkuja.
ellauri072.html on line 429: Esim ajatus että tyyppi tekee "hyvän teon" antamalla rahaa köyhille eikä sitä saa muuten kertoa muuten se menee pilalle, on hemmetin feikkiä, puhdasta amerikkalaista charity-hanuria. Ja se että kuitenkin pitäis saada noilta köyhiltä vielä kiitosta on samasta hanurista. Ylipäänsä kiitosten odottelu mistään on. Siinä on kyse siitä samasta luotonannosta ja IOU:n kuittauxesta kuin kaikessa muussakin bisnesjeesustelussa. Tätä on vaikea pitää mielessä, mutt näinhän se on. Se mitä näissä yhteyxissä sanotaan "hyväxi" on justiinsa vaan tota tiimikäytöstä. Tiimitoiminta ON termiittiapinoiden hyvyyttä, tit for tat tiimin tasolla on sen hyvän määritelmä pähkinänkuoressa.
ellauri082.html on line 652: Alkoholin kohtuu käytöllä ja äyriäisten syönnillä on todettu olevan huimat terveysvaikutukset. Tähän kaikkeen liittyy luonnollisesti kohtuullisuus myös kaikessa muussakin.
ellauri082.html on line 657: Eihän tämä mikään uskon kappale ole, mutta todellisuus on useassa muussakin asiassa tarua ihmeellisempää. Loma-Lindassa-ollut 02.04.2018 17:49
ellauri112.html on line 166: »NYKYINEN MATERIALISMI» Parisissa on eräs aikakauslehti viime vuosina järjestänyt paljon harrastettuja esitelmätilaisuuksia, joissa joukko eteviä ranskalaisia tiedemiehiä ja ajattelijoita on esittänyt mielipiteitään periaatteellisista elämän ja tieteen kysymyksistä. Näin on syntynyt esitelmäsarjoja, jotka myöhemmin on julkaistu erikoisina teoksina; viimeinen näistä on äskettäin ilmestynyt nimellä »Le matérialisme actuel» (Nykyinen materialismi). Joukko Ranskan ensimäisiä nimiä luetaan tämän kirjan kansilehdellä sen tekijöinä: tunnettu filosofi Henri Bergson, mainio matemaatikko, muutamia kuukausia sitten kuollut Henri Poincaré (kirjassa oleva esitelmä on eräs hänen viimeisistä lausunnoistaan), etevä ja miellyttävä, meilläkin tunnettu kansantaloustieteilijä Ch. Gide y.m.-- Tuntuu epäilemättä vähän oudolta kuulla puhuttavan »nykyisestä materialismista». Onhan meillä juuri näinä vuosina syytä viettää varsinaisen materialismin kaksikymmenvuotista kuolinpäivää. Vuonna 1895 julisti Wilhelm Ostwald tieteellisen materialismin voitetuksi kannaksi. Ja johan jo kolmekymmentä vuotta sitäkin ennen filosofi F.A. Lange suurisuuntaisen historiallisen ja arvostelevan esityksensä kautta osoitti materialismin löyhyyden maailmankatsomuksena. Ei siis tosiaan näytä olevan syytä enää ottaa esille kysymystä materialismista ja sen »kumoamisesta». Mutta sitä eivät kirjamme tekijät tarkoitakaan tehdä. Meillä on päinvastoin edullinen tilaisuus heidän esityksiensä perustuksella tarkastella, kuinka pitkälle olemme edenneet pois varsinaisesta materialismista. Kuten toivon käyvän selville, antaa tällainen tarkastelu sangen mielenkiintoisia tuloksia. Materialismin kulmakivenä on alusta alkaen ollut atomismi eli oppi siitä, että aine on kokoonpantu jakamattomista hiukkasista. Mutta kun nämä hiukkaset ovat niin suunnattoman pieniä, ettei niitä millään tieteen nykyisellä keinolla voida havaita, on niiden olemassaolo ainakin jossain määrin jäänyt »uskon asiaksi». Merkillistä on nyt, että atomien olemassaolo nykyään, viisikymmentä vuotta materialismin kukoistuskauden jälkeen, itse asiassa lienee varmempi kuin mitä se oli silloin. Loistavassa esitelmässään esittää näet Poincaré joukon uudempia ilmiöitä, jotka vallan odottamattomalla tavalla tulevat atomi-olettamuksen tueksi, ilmiöitä, joiden kautta tiedemiehellä on tilaisuus tavallaan nähdä atomit tai molekyylit itse, joten niiden olemassaolo on varma. Miksei siis nyt materialismi esiinny riemukulussa ottamaan takaisin menetettyjä alueita? Se johtuu siitä, että atomit, nuo havainnolliset, yksinkertaiset perusainekset, joista oli niin helppo kuvailla kaikki todellisuus kokoonpannuksi ja joiden ulkopuolelle, tyhjää avaruutta lukuunottamatta, ei pitänyt jäädä mitään, ovat tykkänään menettäneet filosofisen tenhovoimansa. Mitä hyödyttää puhua atomeista jonain lopullisina, kun jokainen niistä on itsessään oma maailmansa, joka voi hajota vielä suunnattoman paljon pienempiin tekijöihin? Ja mitenkä on sitten näiden laita? Ovatko sitten ne jotain johon voidaan turvata pelkäämättä, että taas luiskahdetaan joihinkin uusiin pikku äärettömyyksiin? On paras olla niihin luottamatta. Eräät jotka ovat ryhtyneet tutkimaan niiden massaa, ovat tulleet siihen johtopäätökseen, ettei sitä olekaan olemassa. »Ei ole enää ainetta, on pelkästään reikiä eetterissä; mutta kun nämä reiät eivät voi muuttaa paikkaa järkähyttämättä niitä ympäröivää eetteriä, tarvitaan voimaa niitä liikuttamaan, ja ne näyttävät olevan inertialla varustettuja, kun tämä inertia itse asiassa kuuluu eetterille.» Nämä luonnontieteen uudemmat--toistaiseksi kai jonkunverran hypoteetiset--äärimäiset tulokset ovat väkevästi mielenkiintoisia muussakin kuin puhtaasti tieteellisessä suhteessa. Jos näet kysymme, mikä on n.s. materialismin psykologinen ydin, se salattu lähde, josta se ammentaa voimansa, niin on luullakseni vastattava: materialismi tyydyttää erästä ymmärryksemme alkuperäistä, juurtunutta mielihalua, mielikuvituksemme taipumusta pitää »esineellistä» todellisuuden käsitystä jollakin tavoin itsestään selvänä. Koetan ilmaista tämän havainnollisemmin.
ellauri196.html on line 110: Esko Toivonen oli esiintynyt sivuosassa elokuvassa Yks' tavallinen Virtanen (1959), ja siitä tuottaja T. J. Särkän mielenkiinto heräsi niin paljon, että Toivonen sai pääosan ja suosion osoittauduttua suureksi, vielä kahdessa muussakin elokuvassa samana vuonna. Elokuvassa on mukana myös Huono Enne, joka vuonna 1960 oli mukana vielä kolmessa muussakin yhtiön elokuvassa ja levytti ensimmäisen singlensä.
ellauri282.html on line 58: Soko julta tuli? Pozdamin sonderkomission skoudesarjassa huomiota kiinnitti se mikä on nähty kyllä monessa muussakin vastaavassa ensisijaisesti naiskazojille tähdätyssä rainassa: tuntuu mukavalta kun on torvi täynnä opportunistisessa yhdynnässä saatua vierasrunkkua ja omapuoliso tulee siihen vielä päälle vonkaamaan normisexiä. Usein se oma on vielä luotettava tylsä kotimies ja se vieras komeampi mutta edesvastuuton könsikäs. Siis ihan vimpan päälle mendelöintiä. Voisi luulla eze kotivalo voisi haistaa mistä päin nyt tuulee: terveisiä koko perseisiä mökkinaapurilta. Vaan eise huomaa midiä. No sen tauttahan kyrvännuppi on sen muotoinen (kz. .ed. albumin postikorttikuvaa) eze pumppaa mahdollisen vieraan siemenen ulos torvesta ennen oman uuden laittoa. Sixi sitä munanasetinta pitää siellä niin pitkään nuohota. Ja sixi sekin tuntuu mukavalta.
xxx/ellauri280.html on line 480: Pariisissa oli "kerrastoa järjestämässä" ja "monessa muussakin auttamassa" taiteilija Juho Rissanen. Tytöillä oli tiukat liivit ja yllin kyllin ohjelmaa. Hastingsissa hänet kruunattiin Miss Euroopaksi 8.9.1934. Voitto oli merkittävä kaikille suomalaisille; sitä voi verrata olympiamitaliin. Suomen Kuvalehti julisti suuressa otsikossaan: "Me emme ehkä sittenkään ole mongoleja." Voittajan supisuomalaisuutta ei epäilty, sillä hän ei pyynnöistä huolimatta vilauttanut saksalaista syntyperäänsä. Annetaan Esterin izensä kertoa:
xxx/ellauri280.html on line 488: Ester Toivosen silminnähtävin ura liittyi elokuviin, sillä hänet löydettiin Erkki Karun filmiin Meidän poikamme limassa heti 1934, ja sen jälkeen hän esiintyi 13 muussakin roolissa. Suurin osa elokuvista oli kevyitä: Syntipukki, Onnenpotku, Kaikenlaisia vieraita ja Asessorin naishuolet. Enimmäkseen hänellä oli filmauksissa mukavaa. Kriitikot riemuizivat: "Hän ei ole näyttelijätär, eikä hän nähtävästi vuosienkaan kuluessa saavuta muita ilmaisukeinoja, vaan hän vaikuttaa 'persoonansa' sulolla, mikä varsinkin vastamulkoisissa mykkäfilmeissä merkitsee varsin paljon."
xxx/ellauri292.html on line 164: Pienkone putoaa keskelle Kanadan erämaata, ja ainoa eloonjäänyt, kylmä kala mexicaano epäuskottava "lakinainen" Liv kamppailee elämästä ja kuolemasta sekä luonnonvoimia että sisäisiä riivaajiaan vastaan (äiti, isä, poikaystävä, masuasukki). Karhu syö kuntopatukan ja paskantaa käärepapereille. Juuri sama huippuhauska vinjetti on nähty jossain muussakin jenkkiluontoretkileffassa. Mixi karhut mölisevät suotta näissä episodeissa? Mixi karhu pakenee kun porsliinipillu huutaa sille FUCK OFF vedestä? Mixi karhukin syö mieluummin einespatukkaa kuin huumediilerin raatoa? Siinähän olisi tytöllekin muonaa viikkokausixi. Vittuako se keittää vuoristovesiä? Pesee mezämarjoja? Ei tunne mustikkaa? Eikö se ole koskaan nähnyt patalappua? Helvetti mikä ääliö. Eipä paljon empatiaa luontokappaleille... Tyypillistä jenkkiseppoilua. Pelkkiä ikäviä luonnosta vieraantuneita tyyppejä ja tylyjä kilpailusentimenttejä, joko taas, no takuulla.
11