ellauri142.html on line 622: poikansa. Tässä peilissä kuvastuvat kaikki kappaleet; siinä ne ovat niin kuin jumala jumalassa, kuin venäläiset mummonuket, mise en abîme, tårta på tårta. Näin on luomistyön kolmella ”persoonalla” itse kullakin oma, erityinen tehtävänsä. Isä on ”tyhjästä” (paizi kz. edellä) luonut kaikki kappaleet; poika on kaiken tulevan alkukuva; henki on vapaamuurari ja kaiken tulevan ent. hallijärjestäjä ajassa. Ja iankaikkisuudessa. Poikaan sisältyvät kaikkien kappaleiden ideat, ajatukset ja käsitteet; henki piirtää ja kertoo pikku oravalle ikuisen maailmanjärjestyksen.” (Eckhart)
ellauri238.html on line 712: Muutama onnen kesä jaetussa mummon mökissä Palojoella Puovo Huovikon premissien lähellä. Tietysti siellä meni valkoviiniä, Pentti joi työputken aikana pullon päivässä. En minä sitä ryyppäämisexi kuzuisi, pikemminkin tissutteluxi. Vasta viimeisenä kesänä Pena rupesi ryyppäämään. Pentti oli mökkitöissä mitätön ja Lasse aivan mitääntekemätön. Kirveenvarsi katkesi ja paskamakki kaatui saunan viemäriin, joka ei johtanut minnekään. Naiset siivosivat. Voi helevetin helevetti, saako runollis-västäräkkitieteellinen poikkeuslahjakkuus olla poikkeuxellisen paska kaikessa? Kyllä saa, naiset tuumivat. Pentti huusi yläkerran ikkunasta kipa päässä: Nyt akat hiljaa! Eihän tässä kuule edes omia ajatuxiaan! Lasse lojui hikisenä lepolassessa ja talsi kauppaan kaljaa ostamaan. Rakastettava paskiainen kerta kaikkiaan. Ero Penaan oli että Pena ei ollut rakastettava.
ellauri244.html on line 271: Kauramummon naiseus ja mielipiteet saivat Harrin näkemään punaista loppupeleissä. Ämmäpaha oli kirinyt niin paljon edelle. Sama kokemus oli mulla Anna-Kaisa Päkkilästä, ja samasta syystä, sekin oli mua iäkkäämpi. Se ei ole mukavaa. Harri menee urheasti syylänpoistoon ilman nukutusta tai edes kokovartalopuudutusta. Vizi että tää on pelleä. Harri Sirola Kuusankosken kirjastossa on huomattavasti naisellisemman näköinen kuin pallinaamainen Anja Kauranen. Syysprinssillä oli vaimo ja tyttäriä, ei sunkaan Harrilla? Niistä ei wikipediassa ole mitään puhetta.
ellauri244.html on line 312: Anjan kuvaamat harrivieroitusoireet ei oikein kuulosta kauramummolta. Ne on jostain toisesta pienoisromaanista lainattuja meemejä: "Muistin miltä Sysprinssi kuulosti ruiskahtaessaan suureen puhelimeen. Nirsk narsk ruis ruis." Sensijaan räntämummon viime lizari rantojen miehen näköiselle Harrille kokoomusnuorten kantapaikassa on hyvin uskottavalta kuulostava. Leskikeisarinnan revengeveto ihan Camilla Läckbergin kaliiperia. "Sanokaa etten ole täällä." Jättämisen sunnittelu oli aikanaan lempilajejani. Tunsin voitonriemua.
ellauri258.html on line 144: "Olen kotoisin Pohjois-Haagasta. Hyvin köyhissä oloissa kasvanut mummoni lähti 16-vuotiaana piiaksi ja elätti itsensä myöhemmin siivoojana. Hän halusi antaa lapsilleen ja lapsenlapsilleen paremmat lähtökohdat kuin itselleen, ja antoi. Vanhempani eivät päätyneet akateemiselle uralle, vaikka isäni oli sukumme ensimmäinen korkeakoulututkinnon suorittaja. Mä olen ensimmäinen akateeminen ihminen."
ellauri258.html on line 152: "Lapsille ja lapsenlapsille arvokkaampaa maailmaa rakentaneen mummoni perintö. Hänen työnsä jatkuu Dignity-projektissa, joka poikii mielenkiintoisia hankkeita. Mua pyydettiin puheenjohtajaksi arvomaailman ja henkisen maailman murrosta kartoittavaan Global Redesign -analyysiin, jossa on mukana nobelisteja ja maailman johtavia tiede- ja taidetyyppejä."
ellauri285.html on line 120: Romaanihenkilön kuolema on luonteeltaan pyttipannu deluxe, johon on kaadettu jääkaapista kaikki, mikä on paistinpannuun saatu mahtumaan. Luettuani tämän romaanin nyt uudelleen, luulen, että yksi minua aiemmin puhutelleista tekijöistä on metafiktio ja sitä tässä teoksessa todella riittää. Teoksen kertoja/t ei/vät suostu pysymään teoksen sisällä, vaan tule(e)/vat siitä jatkuvasti ulos kuin Romaanihenkilön kuolema olisi kaappi mummon eteisessä. Intertekstuaalisuus pitää teoksessa kosteita bileitä ja siinä vaiheessa kun drinkit vaihtuvat aamukahviksi intertekstuaalista vauhtia otetaan Pulkkisen omasta romaanista nimeltä Sanan voima, joka ei ole olemassa oleva teos.
ellauri311.html on line 368: Kun Vetelä lähti ulos hakemaan autolta tavaroitaan, hän haistoi tupakan käryn. Aivan kuin edesmennyt Tyyne-mummo olisi ollut läsnä. Ja sitten Vetelä näki valon! Se tuli Tyyne-mummon röbön päästä.
ellauri353.html on line 476: Kasakat pierexivät hävyttömästi sankarilliselle Babelille. Babel suutahti ja tappoi nälkäisenä mummon hanhen. Pojassa on ainesta sanoi kasakat.
ellauri418.html on line 102: Kaikki pois vaimolta. Näyttää niin nuoren likan pimpiltä. Kyllä mä ainakin pienen kiitoradan jätän. En. Näyttää typerältä. Mutristelevan mummon  hampaattomalta suulta. En kokonaan. Jätän pienen, siistin kolmion. Sheivaan häpyhuulet ja pyllyvaon, mutta jätän karvat tuohon ylemmäs (häpykummulle? miksikä sitä nyt kutsuisi).
ellauri424.html on line 253: Mummo kuoli. Äiti juoksi paikalle, alkoi heti itkeä ja sulki mummon silmät. Piti soittaa ambulanssi... Se tuli kyllä pian, mutta lääkäri vaati äidiltä maksua kuolintodistuksesta ja siitä että he veisivät mummon ruumishuoneelle: "Mitä te luulitte? Nythän on markkinatalous!" Meillä ei ollut kotona yhtään rahaa... Aiti oli silloin irtisanottu töistä, hän oli jo kaksi kuukautta hakenut työtä, mutta joka paikassa, josta oli ilmoitettu, oli jo jono. Äiti oli valmistunut teknillisestä korkeakoulusta erinomaisin arvosanoin. Ei ollut puhettakaan, että hän olisi saanut koulutuksensa mukaista työtä korkeakoulun päättäneet pestautuivat myyjiksi ja astianpesijöiksi. Siivoamaan toimistoja. Kaikki oli muuttunut toiseksi... En tuntenut kadulla ihmisiä, oli kuin kaikki olisivat vaihtaneet johonkin harmaisiin vaatteisiin. Mitään värikästä ei näkynyt. Niin minä sen muistan... "Tämä on kaikki sen sinun Jeltsinisi syytä... sinun
ellauri424.html on line 254: Gaidarisi..." itki mummo, kun oli vielä elossa. (Gaidar oli varsinainen paska, lisäxi ruma kuin Juhani Vartiainen tai se lapasorsa yxinpurjehtija Liike Nyt). "Mitä he oikein ovat tehneet meille? Vielä vähän, nin ollaan jo kuin sodassa." Äiti ei minun ihmeekseni vastannut mitään, oli ihan hiljaa. Kotona me katsoimme kaikkia tavaroita vain sillä silmällä, voisiko ne myydä. Ei ollut mitään myytävää. Elimme mummon eläkkeellä. Pöydässä oli pelkkiä harmaita makaroneja... Elämänsä aikana mummo oli saanut säästöön viisituhatta ruplaa, ne olivat saastokirjalla, ja niiden piti riittää, kuten hän sanoi, loppuelämäksi, "pahan päivän varalle" ja hautajaisiin. Mutta niillä sai enaa raitiovaunulipun. Tulitikkuaskin... Kaikkien rahat hävisivät yhdessä päivässä. Kyniäiset ne jarjestivat kansalle.
ellauri424.html on line 258: Tohtori näki, ettei meillä ole rahaa, ambulanssi teki äkkikäännöksen ja ajoi pois. Jättivät mummon meille.. Me elimme viikon mummon kanssa... Aiti pyyhki hänet monta kertaa päivässä kaliumpermanganaatilla ja peitti märällä lakanalla. Sulki tiukasti kaikki ikkunat ja tuuletusluukut, tiivisti oven märällä peitteellä. Hän teki sen kaiken yksin, sillä minua pelotti mennä mummon huoneeseen, livahdin kiireesti keittiöön ja takaisin. Tuli hajua... se alkoi jo tuntua... Meillä tosin oli ollut onni myötä, jos niin kehtaa sanoa: sairautensa aikana mummo oli laihtunut kovasti, pelkät luut oli jäljellä... Rupesimme soittelemaan sukulaisille... Meillä on sukulaisia puolen Moskovan verran, mutta äkkiä ei ollutkaan ketään. Eivät he tosin hylänneet, tulivat mukanaan kolmen litran purkit marinoituja kesäkurpitsoja ja kurkkuja ja hilloa. Mutta ihmiset muuttuivat heti kommunismin jälkeen toisixi.
ellauri424.html on line 260: Ei meillä yleensä jätetty ihmistä pulaan - paizi nyt. Me muistimme mummon kertomukset siitä miten sodassa ihmiset olivat pelastaneet toisiaan. Neuvostoihmiset... (Vaikenee hetkeksi.) Mutta silloin oli jo toiset ihmiset. Ei ihan neuvostolaiset... Kerron nykyisen käsitykseni asioista, en sitä miten näin sen silloin... Rikolliskopla oli ottanut meidät käsittelyyn, mutta minulle he olivat silloin setiä ja tätejä - he joivat meidän kanssamme teetä keittiössä, tarjosivat makeisia. Ira-täti toi meille ruokaa nähtyään meidän typötyhjän jääkaappimme ja lahjoitti minulle farkkuhameen - silloin kaikki palvoivat farkkuja! Sillä lailla he tulivat ja menivät kai kuukauden, me totuimme heihin, ja sitten he ehdottivat äidille: "Myydäänpä tämä teidän kolmen huoneen asunto ja ostetaan teille yksiö. Niin te saatte rahaa." Äiti suostui. Hän oli jo saanut töitä kahvilasta: pesi astioita, pyyhki pöytiä, mutta rahapula oli katastrofaalinen. Olimme jo alkaneet pohtia, minne muuttaisimme, mihin kaupunginosaan. Minä en halunnut vaihtaa koulua.
xxx/ellauri056.html on line 681: Oona Kenzin pelot löysäsivät otettaan, kun hän kohtasi ne ja kävi ne läpi rakastavassa ilmapiirissä. Oona joutui jäämään lapsukaisena mummon luo. Siitä pelot alkoivat. Oona pelkäs rottia, riistoa ja sairautta. Oona pelkäsi myös jumalaa lapsesta asti. Vuodet kuluivat. Oona perusti perheen ja sai lapsia ja pelkäs niitäkin.
xxx/ellauri103.html on line 416: Sit hän osti 4,5 miljardilla punnalla Buckinghamin palazin ja heitti Elisabet-mummon pihalle. No läppä läppä.
xxx/ellauri237.html on line 144: Mummo oli muriseva ikävä vanha tonttu. Mixei jumala jo korjannut sitä luoxensa. Tai jos mummo oli tiellä siellä, alakerrassa oli tilaa kyllä. Annelin tullessa olivat Poju ja Marquetta matolla virsikirjan kannet avoinna. Välillä mummu toi lisää voileipää ja maitoa ja sitten veisattiin taas. Anneli nolostui ja päätti käydä pahanhajuisen mummon luona heti huomenna.
xxx/ellauri239.html on line 802: Sarja- ja joukkomurhaajat ovat äärimmäisen rauhallisia, jopa ystävällisiä. He voivat saattaa mummon kadun yli ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Ja sen jälkeen kävellä koululle ja kylmästi teloittaa koululaisia.
xxx/ellauri265.html on line 220: Mikä on Saarisen hölmöilyn salaisuus? Varmaan että se ei koskaan yliarvioi yleisöään. Männään Posion kautta Pihtiputaan mummon vauhdilla.
xxx/ellauri295.html on line 463: ”Sydänlämpöistä ja kutkuttavaa, aitoa maalaisromantiikkaa”, luvataan sensijaan Karistolla Anu Joenpolven esikoisromaanin kannessa. Rantakylä-nimisen sarjan aloittava Poutaa ja perunankukkia kertoo parikymppisestä Liinasta, joka epäonnistuneen suhteen jälkeen ottaa tuumaustauon elämässään, irtisanoutuu työstään ja muuttaa kesäksi maalle mummonsa kotitaloon. Sieltä hän löytää mummonsa ja tuntemattoman miehen välisiä kirjeitä, jotka jo edesmennyt mummo oli halunnut syystä tai toisesta säästää. Ennen pitkää myös Anun siis Liinan miesrintamalla alkaa tapahtua, kun Liina tutustuu nuoreen talonisäntään Janneen ja kirjaston yläkerrassa asuvaan inseliin Jyriin.
xxx/ellauri295.html on line 471: Juoni kulkee ilman sen suurempia käänteitä kronologisesti eteenpäin. Se pyrkii olemaan jonkinlainen kasvuromaani, mutta naisen elämän huipentuma on lopulta perin tylsästi miehen löytäminen. (Mitä vetoa että se on talollinen Janne.) Elämän tarkoitus löytyy siis heteroseksuaalisesta suhteesta. Sivujuonne, jossa Liina selvittää mummonsa kirjeiden salaisuutta kuitataan kirjassa lopulta varsin heppoisesti. Näin potentiaalisesti kiinnostava mysteeri jää tarinan kannalta perin ohueksi ja merkityksettömäksi. Enemmän Patti Mulkkisen kaipaamaa merkitystä siihen saisi jos Jyri ja Janne menisivät mimmoisiin.
xxx/ellauri329.html on line 526: Anatoli Rybakov (oikea sukunimi Aronov) syntyi juutalaisen insinöörin perheeseen. Koulun jälkeen hän opiskeli Moskovan liikenneinsinööri-instituutissa. Rybakov pidätettiin vuonna 1933 ja tuomittiin kolmen vuoden karkotukseen Siperiaan syytettynä neuvostovastaisen propagandan levittämisestä. Kärsittyään rangaistuksensa hän työskenteli eri puolilla Neuvostoliittoa. Rybakov osallistui toiseen maailmansotaan, sai ylennyksen upseeriksi ja pääsi eroon rikosmerkinnästään. Syntyi pohjois-Ukrainassa Tshernihivissä Olkkarin ikäisenä 1911, kuoli New Yorkissa 1998 11 vuotta vanhempana. Olikohan sittenkään ihan syyttä tuomittu. Minun mummoni mies teloitettiin ennen sotaa. "En sure Vasjaa, syystä vangizivat. Kieli lauloi liikaa."
xxx/ellauri329.html on line 532: Minä synnyin Neuvostoliitossa, ja siellä minun oli hyvä olla. Isäni oli kommunisti, hän opetti minua lukemaan Pravda-lehdestä. Jokaisena juhlapäivänä me menimme yhdessä mielenosoitusmarssille. Kyynelet silmissä... Mina olin pioneeri, pidin punaista huivia. Sitten tuli Gorbatšov, enkä minä ehtinyt päästä Komsomoliin, mikä oli harmi. Mina olen neukku, vai? Olivatko minun vanhempani neukkuja, ja ukki ja mummo myös? Minun neukku-ukkini kaatui Moskovan luona vuonna -41... Ja neukkumummoni oli partisaanina... Herrat liberaalit tekevät työtä olan takaa. Ne haluavat, että me pitäisimme menneisyyttämme mustana aukkona. Minä vihaan niitä kaikkia: gorbatšovia, ševardnadzea, jakovlevia - kirjoittakaa ne pienellä kirjaimella, niin paljon minä niitä vihaan. En minä halua Amerikkaan, minä haluan Neuvostoliittoon...
xxx/ellauri427.html on line 392: Paul Ankan ruåzalaisen ex vaimon Anna Ankan mukaan ex-mies puki hänet kuin ”mummon” ja meno kotona oli puuduttavan tylsää. Paulilla oli sitäpaizi tosi lyhkönen. Nuori aviomies on paljon viriilimpi tapaus.
31