Kauheimmat jätän muistoni

ellauri002.html on line 1965: sekoittaa muiston ja pyyteen,

ellauri012.html on line 349: Kun olet vaeltanut vaellukses loppuun täällä alhaalla, sanoit että haluut tulla haudatuksi Parakleteen tontille, jotta sä olisit aina mun silmien alla ja mielessä. Luulitko että sun mun mieleen kaivertamat jäljet voi koskaan kulua jäljettömiin, tai että mikään ajan kulu voi kuluttaa pois sun hyväntekeväisyyksien muiston täältä? Ja milloin mä ehtisin noita sun vaatimia rukouksia pomiloida? Hemmetti! Mulla on sillon tuhat muuta huolta, sillä semmoinen onnettomuus ei jättäisi hetken rauhaa. Voiko mun heikko järki kestää sellaista runkutusta? Kun mä olen hulluna ja raivoon taivastakin vastaan, mä en pehmitä sitä mun huudoilla, vaan haastan sitä haukkuen. Miten mä sit rukoilisin ja miten kestäisin suruani? Mä lähtisin mieluummin messiin kuin järjestäisin sun hautajaisia. Sua varten, Abelard, mä elän, ja jos sut temmataan pois multa, ei mulla ole mitään käyttöä mun kurjille päiville. Aargh! Mitä valituksia mä voisin tehdä jos taivas julman säälin vallassa säästäisi mut sillä hetkellä? Kun mä vaan ajattelenkin tätä viimeistä eroa, mä tunnen kaikkia kuoleman tuskia; millaista se sitten tulee olemaan jos se kauhea hetki joskus koittaa? Älä hittovie tunge mun mieleen niin surullisia ajatuksia, jos et rakkaudesta niin edes säälistä.
ellauri012.html on line 363: Olisin tosi iloinen jos voisin pestä kyynelillä tyhjäksi noiden nautintojen muiston, jota ajattelen vieläkin niin mielellään. Ainakin yritän kovasti pinnistäen sammuttaa sydämestäni ne halut jotka mun heikko luonne synnyttää, ja koitan harjoittaa itseäni kidutuksilla jota sä oot kokenut sun vihollisilta. Koitan tällä lailla tyydyttää sua ainakin, vaikken pysty lepyttämään kiukkuista jumalaa. Näyttääkseni sulle miten huonoon kuntoon mä oon mennyt, ja miten pitkällä mä oon näissä katumusharjoituksissa, mä uskallan jopa syyttää taivasta siitä että se sotki sut näihin ansanaruihin. Ei kai tästä voi jumalakaan suuttua, kun en pyydä itselleni armoa.
ellauri012.html on line 365: Rikoksen sovitukseen ei riitä kärsiä määrätty rangaistus; kärsiminen ei auta jos sydämeen jää halu entiselleen. On helppo asia tunnustaa heikkous, ja antaa siitä itselle vähän rapsuja, mutta täytyy olla täydellinen itsehallinta jotta voisi sammuttaa nautintojen muiston, jonka tapa on tartuttanut aivoihin. Nähdään aika usein että jotkut tunnustaa omat vikansa, mut vähät niistä ottaa vahinkoa, suorastaan mielissään vaan kertoilevat niistä. Sydämellisesti katua pitäisi tekoa suusanallisen myönnytyksen lisäksi, mut tää toteutuu vaan harvoin. Mä joka olen kokenut niin monta hyvää hetkeä sun kanssa, tunnen vastoin tahtoani etten voikaan niitä katua, enkä välttyä muistoissani nauttimasta niistä taas. Ponnistan vaikka kuinka kovasti, tai käännyn sitten mille kyljelle, ihana ajatus vaan seuraa, ja jokainen tarvekalu tuo mun mieleen mitä mun pitäisi unohtaa. Hiljaisessa yössä kun mun tulis ottaa palloon unta, joka lievittää suurimmatkin huolet, en voi välttää näitä unelmia. Uneksin että olen taas mun rakkaan Abelardin kaa. Mä näen sen, puhun sille ja kuulen sen vastaavan. Toisiimme ihastuneina me unhdetaan kirjat ja ruvetaan taas hommimaan. Joskus mä olen tappelevinani sun vihollisten kaa; mä vastustan niiden raivoa, mä huudan säälittävästi, ja sit mä herään kyyneliin. Jopa kirkkoon alttarille mä vien meidän rakkauden muiston, ja sen sijaan että valittaisin joutuneeni nautintojen uhriksi, mä huokaan ja kaipaan niitä takaisin.
ellauri017.html on line 102: Seuraava merkittävä perheen kesämatka tehtiin Walesiin, se oli vuonna '99, se on helppo muistaa koska juuri silloin näkyi Briteissä täydellinen auringonpimennys. Oltiin Oxfordissa kun se tapahtui, kazottiin auringon sirppiä noetun lasin läpi, linnut olivat säikähdyxissään vaienneet, mulla on virttynyt T-paita siitä muistona. Sieltä saatiin Helmille pieni koulupuku, joka sillä on päällä kuvissa koulun alkaessa seuraavana syxynä. Tällä matkalla oli John vielä mukana. Sitten se kirjoitti ja alkoi opiskella ensin Otaniemessä, sitten Oulussa ja lopulta Vaasassa. Seuraavan kerran se tuli mukaan vasta '07 synnyinmaahansa Amerikkaan.
ellauri033.html on line 695: Penalta kuoli äiskä Ana 6-vuotiaana. Iskä Miguel otti uuden, sllä ehti olla 3, joista Ana oli keskimmänen. Benton äidinkieli oli dago, se kirjoitti latinax. Latinanope van Enden oli ateisti ja pillo pikku Baruchin. Kun Pentistä tuli ateisti joku hörhö yritti puukottaa sen. Pena säästi reijitetyn nahkatakin muistona.Tulee mieleen E.Saarinen. 23 vuotiaana jutkut julisti Pentin pannaan "samalla kirouxella kuin Elisa", siis ne karhunsyömät pikkupojat. Jehovan kanssa ei pelleillä.
ellauri033.html on line 984: ainakin tää muistona!
ellauri036.html on line 135: Minkä kirvelevän muiston herättävätkään minussa vielä nuo sanat! Olimme lopultakin päättäneet, että lähtisimme Geneveen ja että kevääksi etsisimme Alppien juurelta jonkun rauhallisen kolkan. Brigitte puhui jo kauniista järvestä ja minä olin tuntevinani tuulen, joka liikuttelee sen vesiä, ja vihreän laakson voimakkaat tuoksut. Mieleemme tulivat jo Lausanne, Vevay, Oberland ja niiden takana Monte Rosen lumiset harjat ja Lombardian loputtomat tasangot. Meitä kutsuivat jo unohduksen, levon ja onnellisen yksinäisyyden hyvät henget.
ellauri036.html on line 2154: Koska älisijät eivät ymmärrä länsimaista talousliberalismia, ne ruokkivat itsensä länkkärien positiivisilla tunteilla, onnellisuudella ja ihmisten hyvillä muistoilla, pakottaen heidät muistamaan pahimmat muistonsa, kuten vuosien 1993 ja 2008 laman. Älisijöiden läsnäolo tekee ympäristön ilmastosta kylmän ja pimeän. Ilmastonmuutos on siis puppua, kyse on ankeuttajista. Vaikutukset riippuvat siitä kuinka monta älisijää lähettyvillä on. Vaikka älisijät aistivat tunteita, niillä on vaikeuksia erottaa länsimaiset tunteet toisistaan, kuten Bush Jr. huomasi paetessaan Irakista. Niiden on myös vaikeampi aistia alempien eläimien tunteita. mikä saattoi myös vaikuttaa asiaan.
ellauri041.html on line 1842: sekoittaa muiston ja pyyteen,

ellauri041.html on line 1849: muiston haluun, herättää

ellauri058.html on line 543: Parhaat muistoni yliopistosta ovat praktikum-kurssien ensimmäisiltä vuosilta 1969–1971. Silloin kirjallisuutta lukemaan tuli poikkeuksellisen lahjakas kohortti nuoria, joista sittemmin tuli keskeisiä tekijöitä kirjallisilla kentillä: kriitikko Vesa Karonen, tohtori Pertti Lassila, professori Juhani Niemi, kustannustoimittaja Paula Pesonen, professori Pekka Pesonen, kustannustoimittaja Anja Salokannel, kirjailija Juhani Salokannel... Samaan joukkoon liittyi tulevia kirjailijoita, kuten Kristina Carlson, Markku Envall, Leena Krohn ja Panu Rajala. Siinä joukossa oli ilo irrallaan. Ilo pinnassa vaikka syän sittemmin märkäni.
ellauri067.html on line 77: Suomalainen.com. Hullu-Jussin äiti oli kova suomalainen commari. Sillä oli pettuleivänpala vankileirimatkamuistona. Pirun työläiset nyysivät esineitä, varastivat laseja. Kuukerin Nelli teki lasikukon. Lasinpuhallus on maailman vanhimpia ammatteja. Railin oli vielä vanhempi. Huorankin on tiedettävä paikkansa. Se yx paikka nimittäin. Blow job, puhallus ja imutus. Lasiin sylkeminen on Nooan ajoilta. Historiallista triviaa, nice to know.
ellauri095.html on line 305: For if the darkness and corruption leave Näät jos pimeys ja ruoste raiskaisi mun muistoni,
ellauri115.html on line 715: Mun nuori ystävä, kazotaampa polvihousuihin, pannaan syrjään kaikki henk.koht. ennakkoluulot ja mennään tonnne kamariin kokeilemaan mihkä suuntaan meidän taipumuxet johtaa meitä. Tykätäänkö me enemmän toisten kärsimyxistä kuin niiden iloista? [Hmm nojaa...] Onko miellyttävämpää tehdä ystävällinen teko vaiko epäystävällinen, ja kumpi jättää hauskemman muiston jäljestään? Mixi sä tykkäät teatterista? Nautitko rikoxista jotka näet? [Aika monet kyllä.] Itketkö rangaistusta joka tuomitaan rikolliselle? [No ei, vrt. edellä.] Noi sanoo että meitä ei kiinnosta muu kuin oma etu; kuiteskin me saadaan lohtua kärsimyxiin viehättävistä ystävättäristä ja humanitäärisestä avusta; ja nautinnoissakin oltaisiin liian yxinäisiä ja kurjia ellei meillä olis ketään joille niistä kerskua.
ellauri131.html on line 386: Mikä on 1. muistoni rahasta? Kai kun mietin jossain Kapteeninkadulla pienenä että viikkorahalla (15mk) voisi ajaa kerran bussilla lastenlipulla tai ostaa maumaukarkin. En ajanut koskaan bussilla.
ellauri142.html on line 563: ruokaa. (Ei sitä ambrosiaa, se on kreikkalaisten pahaa pöperöä.) Sihijuomaa juodaan silloin kun sielu on jättänyt kaiken maallisen, siis muistonkin siitä. ”Nälkäisen himo tulee jumalan sanassa lihaksi, taivaalliseksi, yliluonnolliseksi lihaksi ja tämä liha on todellinen jumalan uhri, jossa jumala ottaa asuntonsa, mutta ei eläimellisessä, kuolevaisessa ihmisessä.” (J. Böhme, Myst. magn.27, 44.) Paizi lihaa ei pie syödä, se on syntiä. Aijoo sehän oli vaan jainilaisten humpuukia, ammennä vaan se kotletti, ota vielä tästä lampaanlapapalapataa, ja sihijuomaa palan painikkeexi.
ellauri181.html on line 83:

"Akatemian herrat! | Teet minulle kunnian pyytää minua toimittamaan raportin akatemialle apinani elämästäni. | Tässä mielessä en valitettavasti voi noudattaa pyyntöä. Lähes viisi vuotta erottaa minut apinoista, […]. Tämä saavutus olisi ollut mahdotonta, jos olisin izepäisesti halunnut pitää kiinni alkuperästäni, nuoruuteni muistoista. Pelkkä luopuminen liitetiedoista oli ensisijainen prioriteetti, jonka olin asettanut izelleni; Minä, vapaa apina, alistuin tälle ikeen. Tämän seurauxena muistoni sulkeutuivat minulle yhä enemmän. " … välillä … "... Avoin sanoen, niin paljon kuin haluan valita kuvia näihin asioihin, suoraan sanottuna: Apeisuutenne, herrat, jos teillä on jotain tällaista takananne, ei voi olla kauempana teistä kuin minun. Mutta jokainen, joka kävelee täällä maan päällä on mielissään on kantapää : pikku simpanssi kuin iso Achilles . " "Ja opin, herrat! Voi, opit, kun sinun täytyy; yxi oppii, kun haluaa pääsyä; yxi oppii armottomasti. Piiskaalla valvotaan izeään; yxi repii izensä pienixi vastarinnoixi. Apinaluonto juoxi minusta ja pois kiertäen izensä yli, niin että ensimmäisestä opettajastani ize tuli melkein apina, piti pian luopua opetuxesta ja viedä sanatorioon. Onnexi hän tuli pian taas ulos. " "Nämä edistysaskeleet! Tämä tietosäteiden tunkeutuminen kaikilta puolilta herääviin aivoihin! En kiellä: se teki minut onnellisexi. Mutta myönnän myös: en yliarvioinut sitä edes silloin, kuinka paljon vähemmän tänään. Ponnistelulla, jota ei ole koskaan toistettu maan päällä, olen saavuttanut eurooppalaisen keskimääräisen koulutuxen. Ehkä se ei olisi izessään mitään, mutta se on jotain siltä osin kuin se auttoi minua ulos häkistä ja antoi minulle tämän erityisen ulospääsyn, tämän inhimillisen ulospääsyn. " ... hän päättelee yhteenvetona : "Kaiken kaikkiaan saavutin sen, mitä halusin saavuttaa. Älä sano, että se ei ollut vaivan arvoista. Sitä paizi en halua kenenkään tuomiota; Haluan vain levittää tietoa; Ilmoitan vain; Ilmoitin sinulle vain, herrat akatemiasta. "
ellauri206.html on line 369: On kuitenkin pakko mainita perheen kesämatka Walesiin, hirmu iso Shire hevonen ja hirmu pienet falabellat, villit ponit New Forestissa, ja se kun Helmi hukkui Victoria Embankmentille. Se oli vuonna '99, helppo muistaa koska juuri silloin näkyi Oxfordissa täydellinen pimennys. Kazottiin oudossa hämärässä auringon kapenevaa sirppiä noetusta lasista, linnut olivat säikkyneinä vaienneet. Siitä on mulla vielä virttynyt nelisilmäinen T-paita muistona: I saw the '99 eclipse, didn't do me any harm. Debatable. Sieltä ostettiin Helmille pieni britti koulupuku, joka sillä oli päällä koulun alkaessa seuraavana syxynä.
ellauri210.html on line 1009: Dans ce temps là, la vie était plus belle, Kuin ikävyys niin kauniin muiston Siihen aikaan oli elämäkin kauniimpi,
ellauri238.html on line 144: He olivat hakeneet Leenan kotoa hänen isänsä sotamuiston, »naganin», venäläisen nagant-revolverin. Eihän sen dramaattisempaa rekvisiittaa olekaan. Mutta kun ase oli ladattu eikä Pentti osannut käsitellä aseita, eipä sen dramaattisempaa ongelmaakaan ole.
ellauri238.html on line 909: bring back the memory of flower and fruit, medieval cities, tuo takaisin muiston kukista ja hedelmistä, keskiaikaisista kaupungeista,
ellauri241.html on line 361: To dull the nice remembrance of my home? tylsyttääksesi mukavan muiston kodistani?
ellauri311.html on line 340: "Sitä minun ei kuitenkaan tarvinnut epäillä, etteivätkö vanhempani olisi rakastaneet minua. Päällimmäisenä muistona lapsuudestani ovat iloiset esi- ja lääkärileikit, ystävät ja vapaus."
ellauri317.html on line 158: .Katariina II (s. 1762–1766) oli virallisesti esittänyt Ukrainan venäläistämispolitiikan vuonna 1764 kirjeessään luotetulle neuvonantajalleen Aleksanteri Vjazemskille, jossa hän ilmoitti aikovansa "pyyhkiä muiston Hetmanaatin ajasta vähä-Venäjältä". Hiän nauroi mieleenpainuvasti, että Aeneida on täysin arvoton, ja kertoi hänelle "ainoa maine on se, mitä housuissasi on" (1.54).
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan ​​siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia ​​muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan ​​Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri352.html on line 128: muistonsa koskaan kuolla ei voi.
ellauri353.html on line 597: Vuosina 1937-1939 noin 28 685 komentajaa erotettiin puna-armeijan riveistä (ilmavoimia ja laivastoa lukuun ottamatta) poliittisista syistä. Kuinka monta heistä on jo pidätetty "siviilielämässä", on avoin kysymys; O.F. Matkamuiston mukaan - noin kolmasosa.
ellauri381.html on line 91: Ukrainan nationalistit marssivat Kiovan läpi kädessään Banderan muotokuvalla varustettu lippu sekä Oikeistosektorin ja Svobodan liput. Bandera on lippu espanjaxi. The Guardianin mukaan sodanjälkeinen Neuvostoliiton historia levitti kuvaa Banderasta ja UPA:sta yksinomaan fasistisina yhteistyökumppaneina ja muukalaisvihamaisina. Toisaalta, nationalismin noustessa Ukrainassa, hänen muistonsa siellä on kohonnut. Banderan ihailu ja kunnostamisyritykset ovat kasvava trendi Ukrainassa.
xxx/ellauri057.html on line 1336: Tatu Vaaskiven muistona on vaatimaton puu-ukko Oulussa. Elin Vaara sai Muu Vaara -merkin. Mutta Katri Vala sai kokonaisen puiston pulzareineen ja pulunkakkoineeen punikkien puolelle Sörnäisiin. Katri näet oli tolkun mies voittajien puolella, ei mikään irvokas Saxan-ihastelija, Valvoja-Ajan vaakkulainen, eikä mikawaltaristi. Hän on kirjoittanut herkullisia totuuxia myös margariinista, ruokaresepteistä ja pikkulasten hoidosta. Katrilta puuttuu kaikki hienostelu, tyylikeikarointi sekä asenteellisuus. (Kommunismi ei ole asenne, se on tieteellinen käsitys.) Katri ei ole siloteltu, sen pakinoiden tasokin on epätasainen. Katri Valan Pecka jatkoi Eikka Leikan Teemun viitoittamalla linjalla. Sama barbaarinen optimismi, sama henkinen viriliteetti, sama iskuvalmius ja mätkimisen ilo. Sama alkoholinkulutusko myös?
xxx/ellauri081.html on line 62: Teresa syntyi Teresa de Cepeda y Ahumadiksi Avilassa 28. marraskuuta 1515 kolmantena lapsena yhdeksästä vaikutusvaltaisille Don Alonso Sanchez de Cepedalle ja tämän toiselle vaimolle Doña Beatriz Davila y Ahumadalle. Luettuaan marttyyrien elämistä hän vielä lapsena ja alle yhdeksänvuotiaana yritti epäonnistuneesti paeta kotoaan vanhemman veljensä kanssa kuollakseen maurien käsissä marttyyrinä ja päästäkseen Taivaaseen, sanoen vanhemmilleen, että ”haluan nähdä Jumalan”. Teini-ikäisenä hän välitti vain pojista, vaatteista, flirttailusta ja kapinoimisesta, kunnes hänen isänsä päätti lähettää hänet nunnaluostariin tytön ollessa 16-vuotias. Nyze halusi nähdä Jeesuxen heijarin. 20-vuotiaana 1535 tai 1536 hän astui karmeliittaluostariin Avilassa, jossa hän myös otti käyttöön nimensä Jeesuksen Teresa, josta kolmea vuotta myöhemmin hän sairastui vakavasti ja oli koomassa neljä päivää. Varmaan yliannostuxen takia. Otti liikaa extaasia. 1543 hänen isänsä kuoli ja kaikki hänen sisarensa muuttivat (pakenivat?) Amerikkaan yksi toisensa jälkeen. Lindsay Lohan saattaa siis olla sen aaluva. Ex-tylsimys ja tuleva pyhimys perusti 1562 ensimmäiset reformoidut karmeliitat Avilassa ja tulevina vuosina 17 nunnaluostaria. Philip II:n tuella paljasrintakarmeliittojen provinssi hyväksyttiin ja vahvistettiin kanonisesti 22. kesäkuuta 1580. Pyhä Teresa kuoli 4. lokakuuta 1582 ja vietiin aluksi Avilaan, sekä sittemmin Albaan, jossa sen "se" on säilynyt turmeltumattomana ja hänen sydämensäkin on asettettu yleisön kunnioitettavaksi. Molemmissa on reikä vielä puhkaisun muistona.
xxx/ellauri174.html on line 260: Nämä pahoinpitelyolennot, Ihmiselle, nämä pahojen halujen herättäjät, nämä turhien ilojen alullepanijat, voivat lipsua huomaamatta ja jopa jättäen miellyttävän muiston tuhansien huolettomien matkustajien käsivarsien väliin, joiden mielijohteesta on kysymys. ovat kauheita vain niille, jotka viipyvät siellä, yksinomaan, kunnes supistuu hänen sydämessään alhainen tarve heidän syleilystään.
xxx/ellauri175.html on line 632: "Yö", hän sanoi melkein tutulla yksinkertaisella aksentilla, "se olen minä, elävien ylevä tytär, Tieteen ja Nerouden kukka, joka on seurausta kuuden tuhannen vuoden kärsimyksestä. Tunnista verhotuissa silmissäni tuntematon valosi, tähdet, jotka katoavat huomenna; - ja te, neitsyiden sielut, jotka kuolitte ennen hääsuudelmaa, te, jotka kelluvat hämmentyneenä läsnäoloni ympärillä, olkaa rauhallisia! Olen se hämärä olento, jonka katoaminen ei ole surun muiston arvoinen. Minun onneton rintani ei ole edes sen arvoinen, että sitä kutsutaan hedelmättömäksi! Tyhjyyteen jää yksinäisten suudelmieni viehätys; tuulelle, ihanteelliset sanani; katkerat hyväilyni, varjot ja salama ottavat ne vastaan, ja salama yksin uskaltaa poimia turhan neitsyyteni väärän kukan. Ajettuina minä menen erämaahan ilman Ismaelia; ja tulen olemaan kuin nuo surulliset linnut, jotka ovat lasten valloittamia ja jotka kuluttavat melankolisen äitiytensä maapallolla. Oi lumottu puisto! suuria puita, jotka pyhittävät nöyrän otsani varjosi heijastuksilla! Viehättäviä yrttejä, joissa kasteen kipinät syttyvät ja jotka ovat enemmän kuin minä! Elävät vedet, joiden kyyneleet virtaavat tämän lumivaahdon yli, selkeästi puhtaammin kuin kyyneleeni kiilteet kasvoillani! Ja te, toivon taivaat, - valitettavasti! jos vain saisin elää! Jos minulla olisi elämä! Vai niin ! kuinka kaunista onkaan elää! Autuaita ne, jotka vapisevat! Oi Valo, nähdään! Ekstaasin kuiskauksia, kuulet! Rakkaus, uppoa iloihisi! Vai niin ! hengitä vain kerran, nukkuessaan, nämä nuoret ruusut niin kauniita! Vain tuntea tämän yön tuulen kulkevan hiusteni läpi!... Voin vain kuolla!
xxx/ellauri177.html on line 619: Synti pyhäinhäväistyksenä, jonka kauhu tuhosi hänet, käytti häntä kiusatakseen häntä. Kun hän vielä joskus kutsui Maariaa, tiettyinä voittamattoman hellyyden tunteina, se oli Albine, joka esitteli itseänsä valkoisessa hunnussa, sininen huivi vyötärölle sidottuna, kultaiset ruusut paljain jaloin. Kaikki neitsyet, Neitsyt kuninkaallisessa kultavaipassa, tähdillä kruunattu Neitsyt, Marian ilmestyksen enkelin vieraileva Neitsyt, rauhallinen Neitsyt liljan ja pätkän välissä, toivat hänelle muiston Albinasta, hymyilevät silmät tai herkkä suu tai poskien pehmeä kaari.
xxx/ellauri177.html on line 641: Pappi lausui yhtäkkiä tylsän valituksen. Hän nousi seisomaan ikään kuin näkymättömän pureman alla; sitten hän kaatui uudelleen. Kiusaus oli juuri purrut häntä. Mihin likaan hänen muistonsa olivat vaeltaneet? Eikö hän tiennyt, että Saatanalla on kaikki temput, että hän jopa käyttää hyväkseen tuntikausia sisäistä tutkimusta luistaakseen käärmeensä pään sielulle? Ei, ei, ei tekosyitä! Sairaus ei sallinut syntiä. Hänen tehtävänsä oli varjella itseään, löytää Jumala uudelleen kuumeesta poistuessaan. Päinvastoin, hän oli nauttinut kyykystään hänen lihassaan.
xxx/ellauri178.html on line 244: Hippolyte Tainen käsitys taiteen olemuksesta: satavuotismuiston johdosta. 1929
xxx/ellauri228.html on line 304: Myöhemmin hän uskoo tekonsa Turskalle ja ymmärtää, että miehistön rakkaiden jäljennökset ovat ilmestyneet salaperäisesti (pieni poika, jonka hän näki aiemmin, on ilmeisesti kopio Gibrarianin pojasta). Seya ilmenee toisen kerran, mutta tällä kertaa Kelvin antaa hänen jäädä. Vähitellen tämä Seyan versio tajuaa, että hiän ei tunne olevansa ihminen; hiänen muistonsa tuntuvat keinotekoisilta, koska hiäneltä puuttuu emotionaalinen kiintymys, joka tulee siitä, että hiän on todella elänyt niitä. Jonkun cricketin miälestä silikoniversio oli sikäli humanistisempi kuin "oikeat" että se nirhasi pyytämättä izensä antaaxeen Kevinille vapaat kädet valikoida maassa kakkosvaimoa jolla olis sisääntuloaukot alkuperäisillä paikoilla.
xxx/ellauri312.html on line 937: Konsuli on Hegemonian tärkeä virkamies, joka isoäitinsä Sirin muiston tähden kavaltaa tasavallan.
xxx/ellauri356.html on line 488: 26. tammikuuta 1977, Sollers allekirjoitti Le Mondessa – hän plus noin viisikymmentä persoonaa – (erityisesti Jean-Paul Sartren, Roland Barthesin, Simone de Beauvoirin, Alain Robbe-Grillet'n, Françoise Doltin ja Jacques Derridan kanssa) "Avoimen kirjeen rikoslain tarkistuskomissiolle tiettyjen lakitekstien tarkistamiseksi, aikuiset ja alaikäiset", jossa vaaditaan, että "alaikäisten väärinkäyttöä" koskevat lain artiklat "kumotaan tai muutetaan perusteellisesti" siinä mielessä, että "lapsen ja nuoren oikeus tunnustetaan ylläpitää suhteita valitsemiinsa ihmisiin." Se oli vetoomus kolmen miehen puolesta, joita syytettiin 15-vuotiaiden alaikäisten sopimattomasta pahoinpitelystä ilman väkivaltaa. Tämän tekstin oli kirjoittanut Gabriel Matzneff, joka ei salaa makuaan pedofiliaa ja efebofiliaa kohtaan. Matzneff kerskui nussineensa useitakin alaikäisiä tyttöjä. Helmikuussa 2020 julkaistussa New York Timesin profiilissa valokuvassa Matzneff seisoo yksin veden äärellä Italiassa, näyttää masentuneelta, surullinen kalju mies Burberryn trenssitakissa. Ämmä Springora tuhosi muiston siitä, mitä hän muistaa olleen "kestävä ja upea rakkaustarina". Mutta voiko teini-ikäisellä tytöllä olla "upea rakkaustarina" yli kolme kertaa häntä ikäisemmän henkilön kanssa? Tämä on Consentin ytimessä oleva kysymys. Lukijat eivät epäile vastauksesta mitään. This manner willl be convenient for a man who wants to enjoy a woman, and can only get at her by force and against her will. (Perfumed Garden, p. 72.)
xxx/ellauri356.html on line 642: Yleensä enemmän musiikin kuin sanojen kanssa Daavid antoi meille ensimmäisen elämänmerkkinsä toiputtuaan koomasta tällä haikulla nimeltä Raamattu. Näen myös kirjoittamisen eloonjäämisen globalisoituneiden Internetin käyttäjien blogeissa ja muilla foorumeilla, jotka nykyään ottavat takaisin kulttuurisen monimuotoisuuden muiston ja ovat steriilin nostalgian ja säästötoimien poliittisen ylitarjouksen tulva vastaan. – he elävät kielen äärettömyydessä heidän uusi ja mittaamaton luovuus.
42