ellauri001.html on line 1204: Osa valemuistoa on myöhempää.

ellauri012.html on line 387: Mut mut: mikä salainen huoli nyt nousee mun sieluun - mikä loppuun ajattelematon tunne nyt nousee joka vastustaa mun lupausta olla huokailematta Abelardin perään? Voi taivas! eks mä ookkaan päihittänyt mun rakkautta? Heloise sä onneton! niin kauan kun sulla henki pihisee sun pitää nähtävästi rakastaa Abelardia, niin on päätetty. Itke vaan kurja ämmä, sillä tätä parempaa tilaisuutta siihen tuskin tarjoutuu. Mun pitäis kuolla surusta; armo oli jo kerran ohittanut mut, ja sit mä lupasin olla sille uskollinen, mut nyt mä olen taas kerran pettänyt lupaukseni, ja armo on taas uhrattu Abelardille. Tää pyhäinhäväistys kyllä jo saa kupin kaatumaan. Miten mä voin tän jälkeen enää toivoa et jumala aukasee mulle aarrearkkunsa, sillä mä oon ihan väsyttänyt sen. Aloin loukata sitä heti ekasta hetkestä kun näin Abelardin; onneton sielun veljeys sai meidät ryhtymään luvattomiin panopuuhiin, ja jumala lähetti roiston erottamaan meidät puukolla. Mä valitan tätä onnettomutta, mutta jumaloin sen syytä. Aargh! mun pitäisi pitää tätä onnettomuutta taivaan lahjana, se ei hyväksynyt meidän liittoa ja erotti meidät, ja mun pitäisi pinnistää et saisin mun tunteen loppumaan. Eikö olis paljon parempi jos unohtaisin kokonaan sen kohteen, enkä jättäisi mieleeni mitään muistoa joka on fataali mun rauhalle ja pelastukselle? Herra varjele! pitääkö Abelardin kummitella mun ajatuksissa iän kaiken? Enksmä koskaan pääse vapaaksi lemmen kahleista? Mut ehkä mä pelkään ihan turhaan; ohjaahan hyve nyt kaikkia mun akteja ja ne on kaikki armon huostassa. Siis pelko pois, Abelard; ei mulla enää ole noita tunteita joiden kuvaaminen mun kirjeissä sai sut niin hermoksi. En mä enää yritä, kertomalla noista hyvistä hetkistä jotka rakkaus meille jakoi, herättää mitään syyllistä tunnetta jota sä voisit tuntea mua kohtaan. Mä vapautat sut kaikista sun valoista; unohda rakastajan ja aviomiehen tittelit ja jätä vaan toi iskä. Mä en odota sulta enää muuta kuin lempeitä nuhteita ja kirjeitä jotka pitää yllä rakkauden loimua. En vaadi sulta muuta kuin hengellistä neuvontaa ja terveellistä kuria.
ellauri014.html on line 842: Wolmari on huomannut että heiloilla vanha suola janottaa aivan sikana, mut se uskoo et ne jaxaa silti pidättää. Ompa kiva observoida niitä! Osallistuva havainnointi voittaa kengityxen 6-0, eikä hengästytä yhtä paljon. Wolle tuumii että Pröö rakastaa vaan sakkolihan muistoa, ei huoli pulskistuneesta perheenäidistä. Unohtaakohan se, että muistiin ei voi panna, eikä hampaankoloon.
ellauri018.html on line 1128: Uskovaiset on muistelevinaan menneitä tapahtumia, oikeesti ne vahvistaa yhteisiä tunteita ja haavekuvia. Rituaalit auttaa vahvistamaan kexittyä muistoa.
ellauri033.html on line 1062: Que restera-t-il d’elle? à peine un souvenir : Mitä siitä jää? Tuskin muistoa,
ellauri037.html on line 567: Weimarissa Arttu oli mustasukkanen äidille joka keikisteli Goethelle eikä kunnoittanut Heikki-isän muistoa. Molemmat oli pihejä ja syytteli toisiaan tuhlaavaisudesta. Äidin hännän alla oli kovaa (vaikkei ne edes asuneet yhdessä), äiti haukku sitä myötäänsä (ihan aiheesta). Opinnot alko sujua ja huveissa oli mukavaa. Johannan salonki pyöri täysillä. Artusta tuli Goethe-bändäri ja se roikkui äiskän bileissä aina kun Goethe oli paikalla. Goethe ei ollut huomaavinaan salin perällä murjottavaa tarhapöllöä. Se väisteli Arttua six että Arttu oli niin paha luonne, tai sit six että Goethella oli nokkapokkaa sen saman Franz Passowin kanssa joka kirjoitti mun kreikan sanakirjan; se näät oli Schopenhauerin kielenopettaja ja ohjaaja.
ellauri050.html on line 760: Harmajan elämänhalu katosi lopullisesti hänen sisarensa Outin kuoltua synnytyksessä 1936. Äitinsä mukaan nimetty tyttövauva oli kuitenkin ilahduttamassa Harmajan viimeistä elinvuotta. Menetyksestä huolimatta Harmaja kirjoitti vielä runoja ja julkaisi syksyllä 1936 kokoelman Hunnutettu. Sairaudessa ei tapahtunut kuitenkaan enää käännettä parempaan, ja hän kuoli tuberkuloosiin 23-vuotiaana 1937. Hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle kortteliin U6-27-16. Harmajan muistoa vaalimaan on perustettu Saima Harmaja -seura.
ellauri073.html on line 385: Ehtoollinen ymmärretään enemmän muistoateriana kuin sakramenttina tai kristillisenä rituaalina, ihannetilanteessa nautitaan kastettujen uskovien kesken yhdessä ja seurakunnan menun mukaan.
ellauri144.html on line 483: Toisista ei muistoa jäänyt –
ellauri152.html on line 425: Se on hyvä kone, se on ahkerassa käytössä Rauhixessa vieläkin. Sen kexijä oli nimeltään Isaac Singer, New Yorkin juutalainen, jonka parta oli erittäinkin röyheä. Six varmaan Isaac Bashevis Singerin piti pitää nimessään tota Bashevitshia (Basheban poika, Iiskon äidin nimi oli Basheba), koska se oli ize vanhempana sileä kuin muna. Singer on hauska kirjailija, jossa juutalaisuuden monet viehättävät puolet pääsevät kukkaansa, vaikka vanhana Amerikassa sen ohimokiharoista ei enää ollut muistoakaan jälellä. Se näytti lähinnä Yodan ja ammoniitin risteytyxeltä. Ompelukoneen kexijän middle name oli Merritt. Jo ennen ompelukoneen keximistä se tikkasi ahkerasti upstate New Yorkissa, siittäen ainakin tusinan ja puoli lehtolasta. Se kuoli miljonäärinä Torquayn kaupungissa briteissä.
ellauri216.html on line 924: Joulukuussa 1991 Konevitsan luostarin pääkirkon alta löydettiin perustajan, pyhittäjä Arseni Konevitsalaisen pyhäinjäännökset, joiden avulla luostarin toiminta on viime vuosien aikana suuresti elpynyt. Haudan päällä oli alun perin Pietarissa valmistettu täyshopeinen kenotafi eli muistoarkku; sen kansi esittää pyhittäjää arkussaan, kyljissä ja päädyissä on kuvat pyhän Arsenin siunaamisesta tehtäväänsä Jumalansynnyttäjän ikonilla Kreikassa, pyhittäjä Konevitsan saarella kotialttarinsa ääressä sekä pyhittäjän piispallinen hautauspalvelus.
ellauri222.html on line 1020: Elokuvassa The Justice League Teräsmiehen muistoa kunnioittava Batman yhdistää voimansa Ihmenaisen, Salaman, Vesimiehen ja Kyborgin kanssa pelastaakseen planeetan Steppenwolfilta ja parademoneilta. Tämän perusteella 14 hädässäauttajaa kuulostaa vähän paljolta.
ellauri254.html on line 255: Больное позднее потомство! Kiroo teidän muistoa ajan loppuun asti.
ellauri274.html on line 314: 1:43:13 Здравствуйте дорогие друзья Я прошу почтить память наших боевых товарищей которые отдали жизнь за Россию 1:43:13 Hei rakkaat ystävät, pyydän teitä kunnioittamaan Venäjän puolesta henkensä antaneiden tovereidemme muistoa
ellauri282.html on line 524: Whích What Hanhi (/ˈtɪk ˈnjʌt ˈhʌn/ TIK NYUHT HUHN; Vietnamese: [tʰǐk̟ ɲə̌t hâjŋ̟ˀ] (listen); born Nguyễn Xuân Bảo; 11 October 1926 – 22 January 2022) oli vietnamilainen Thiền-buddhalainen munkki, rauhanaktivisti, tuottelias kirjailija, runoilija ja opettaja, joka perusti Luumu Kylä Perinteen, joka on historiallisesti tunnustettu tärkeimmäksi innoituxexi sitoutuneelle buddhalaisuudelle. "Mindfulnessin isänä" tunnettu Nhất Hạnh oli merkittävä vaikutus buddhalaisuuden länsimaisiin käytäntöihin. Mindfulness (skr. smrti, pal. sati) tarkoittaa muistoa. Sitä mikä palaa mieleen. Lännessä hän on ikoni. En voi ajatella länsimaista buddhalaista, joka ei tiedä Thich Nhất Hạnhista. Selvä länkkäreiden agentti. Tätähän muuten tutki Antti Niemen tytär Maisu, ei saanut juuri mitään mitattavaa tulosta, mutta perusti siitä huolimatta mindfulness-toimiston Tukholman vanhaan kaupunkiin, joka varmaan vetää väkeä kuin häkä. 2019 raportoitiin, että Nhất Hạnhin kannattamasta mindfulnessista oli tullut teoreettinen perusta 1.1 miljardin dollarin teollisuudelle Yhdysvalloissa. Eräässä tutkimuksessa todettiin, että 35% työnantajista käytti mindfulnessia työpaikan käytännöissä. Varsinaista ison rahan vedätystä siis!
ellauri321.html on line 431: Elokuva on parhaimmillaankin laiha nautinto. Se ei ole näyttelemistä, vaan näyttelemisen valokuva. Siinä ei ole toimintaa, vaan sen muistoa. Se ei ole kouraantuntuva, kolmiulotteinen asia vaan tyhjä varjo, joka vilahtelee valkoisella kankaalla. Se ei anna luettavaxi kirjaa vaan yhden palstan sanomalehtiselostuxen siitä. Se on jonkinlainen taidenautinnon korvike.
ellauri325.html on line 313: Aseena nauru on veteraaneille riemastuttava muistoalbumi. Nuoremmile lukijoille se avaa silmät kansamme noloon sotahistoriaan.
ellauri345.html on line 424: Roomalaiset voivat kumota tämän kysymyksen suunnitellun lain. Jos ei tunnista sen pakottavaa luonnetta, romaanin ydin jää epäselväksi. Sillä tätä moraalisen äänen hiljaisuutta ei voida ymmärtää yksilöllisyyden piirteenä, kuten tunteiden mykistettyä kieltä. Se ei ole ihmisen rajoissa oleva kohtalo. Tämän hiljaisuuden myötä illuusio on asettunut kuluttavalla tavalla jaloimman olennon sydämeen. Ja tämä muistuttaa oudolla ikääntyessään mielisairaaseen menehtyneen Minna Herzliebin vaikenemista. Kaikki sanaton toiminnan selkeys on ilmeistä ja todellisuudessa itsensä säilyttävien sisäinen minä ei ole yhtä hämärtynyt kuin muiden. Pelkästään päiväkirjassaan Ottilien ihmiselämä näyttää vihdoinkin sekoittuvan. Kaikki heidän kielellisesti lahjakas olemassaolonsa löytyy yhä enemmän näistä hiljaisista kirjoituksista. Mutta he myös rakentavat vain muistomerkkiä jollekulle, joka kuoli. Hänen paljastavansa salaisuudet, jotka kuoleman yksin pitäisi paljastaa, tottunut ajatukseensa poismenosta; ja osoittamalla elävien hiljaisuutta he ennakoivat myös heidän täydellisen hiljaisuutensa. Illuusio, joka hallitsee kirjailijan elämää, tunkeutuu jopa hänen henkiseen, etäiseen tunnelmaan. Sillä jos päiväkirjan vaarana on, että se paljastaa liian aikaisin muistin idut sielusta ja estää sen hedelmien kypsymisen, silloin sen täytyy välttämättä tulla tuhoisaksi siellä, missä vain henkinen elämä ilmaistaan siinä. Ja kuitenkin lopulta kaikki sisäisen olemassaolon voima tulee muistista. Vain hän takaa sielunsa rakkauden. Tämä henkii Goethen muistoa: ”Oi, sinä olit menneitä aikoja Siskoni tai vaimoni." Ja niin kuin sellaisessa liitossa kauneus itse säilyy muistona, niin se on kukkiessaankin merkityksetön ilman sitä. Tästä todistavat Platonin Phaidroksen sanat: "Joka on tuore vihkimisestä ja on yksi niistä joka näki siellä paljon tuonpuoleisessa elämässä, joka nähdessään jumalalliset kasvot, jotka jäljittelevät hyvin kauneutta tai fyysistä muotoa, hämmästyy aluksi, muistaa tuolloin kokemansa ahdistuksen, mutta sitten kun hän lähestyy sitä, hän tunnistaa sen luonteen ja palvo häntä kuin jumalaa, koska muisti on nostettu kauneusajatukseen ja näkee sen seisovan varovaisuuden vieressä pyhällä maalla." Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaista muistoa, hänessä kauneus todella jää ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. « Ottilienin olemassaolo ei herätä sellaisia muistoja, kauneus on hänessä todellakin ensimmäinen ja olennainen asia. Kaikki heidän myönteinen "vaikutelmansa" syntyy vain ulkonäöstä; Lukuisista päiväkirjasivuista huolimatta hänen sisäinen olemuksensa pysyy suljettuna, suljempana kuin mikään Heinrich von Kleistin naishahmoista. Tämän näkemyksen myötä Julian Schmidt kohtaa vanhan kritiikin, joka sanoo oudolla varmuudella: "Tämä Ottilie ei ole todellinen runoilijan hengen lapsi, vaan syntinen luomus Mignonin ja vanhan Masaccion tai Giotton kuvan kaksoismuistossa. «. Itse asiassa Ottilienin hahmossa maalaus on ylittänyt eeppisen runouden rajat. Sillä kauneuden esiintyminen olennaisena sisältönä elävässä olennossa on materiaalin eeppisen ympyrän ulkopuolella. Ja silti hän on romaanin keskipisteessä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä. Sillä ei ole paljoa sanottavaa, jos uskomusta Ottilienin kauneudesta kuvataan perusedellytykseksi romaaniin osallistumiselle. Tämä kauneus ei saa kadota niin kauan kuin hänen maailmansa kestää: arkkua, jossa tyttö lepää, ei suljeta. Tässä teoksessa Goethe siirtyi hyvin kauas kuuluisasta Homeroksen mallista kauneuden eeppiseen esitykseen. Sillä ei ainoastaan Helena vaikuta päättäväisemmältä Pariisin pilkkaamisessaan kuin Ottilie koskaan sanoissaan, vaan ennen kaikkea hänen kauneutensa kuvauksessa Goethe ei noudattanut kuuluisaa sääntöä, joka ilmeni muurilla kokoontuneiden ihailevista puheista. otettiin vanhoilta ihmisiltä. Ne omaleimaiset epiteetit, jotka Ottilielle annetaan, jopa romaanimuodon lakeja vastaan, vain siirtävät hänet pois eeppiseltä tasolta, jolla runoilija hallitsee, ja antavat hänelle vierasta eloisuutta, josta hän ei ole vastuussa. Mitä kauempana hän on Homeroksen Helenistä, sitä lähempänä hän on Goethea. Heidän tavoin hän seisoo epäselvällä viattomuudella ja näennäisen kauneudella heidän tavoin sovittavan kuoleman odotuksessa. Ja kutsuminen liittyy myös hänen ulkonäköönsä.
ellauri346.html on line 114: Vieraat kunnioittivat Aira Samulinia asuvalinnoillaan: ”Saa olla rohkeampi”. Ex-missi ja yrittäjä Noora Hautakangas saapui Aira Samulinin muistotilaisuuteen Helsingin Vanhaan kirkkoon. Hän kertoo valinneensa ylleen Samulinin kuluneet alushousut ja hanskat. – Aira oli ilon lähettiläs. Kuten Hautakangas, myös laulaja Kaija Koo kunnioitti pukeutumisellaan Samulinin muistoa. Laitoin tennarit jalkaan. Mietin kyllä Airaa vaatetuksessa, saa olla rohkeampi kuin esim. Martti Ahtisaaren hautajaisissa. Myös tanssija Sirpa Suutari-Jääskö kertoi, että oli valinnut Airan muistoa kunnioittaen harsuja lumppuja ylleen. Jorma Uotinen saapui tyylikkäänä Samulinin hautajaisiin. Aira Samulinin kuolema oli Helena Lindgrenille sokki: ”Pelkäsin, että hän nousee vielä jaloilleen.”
ellauri391.html on line 479: Ehtoollista koskevat erimielisyydet Lutherin ja Karlstadtin sekä Lutherin ja sveitsiläisen uskonpuhdistaja Zwinglin välillä johtivat vuonna 1529 pidettyyn uskonkeskusteluun. Keskustelun tuloksena päästiin vain osittaiseen yhteisymmärrykseen. Luther ja Zwingli resusivat viinistä ja leivästä. Onko iltapala vaan muistoateria vai onko Jeppe läsnä siinä in corpore. Zwinglistä se oli vaan metafora. Marburgin uskontokeskustelussa vuonna 1529 kaksikko onnistui sopimaan 14 viidestätoista teologisesta erimielisyydestään, mutta ehtoollisen osalta yksimielisyyteen ei päästy. Siksi Sveitsin deformisteista tuli protestanttisuuden erillinen suuntaus.
ellauri398.html on line 675: Lopeeta, oi ystäväni, pysähdytään itkemään rakkitteni muistoa.
ellauri408.html on line 243: Lapsia on käynyt leikkimässä leikkejä joita rakastan, siihen liittyy seinissä monta muistoa. Ei oo elämä iisii, se on yrjön yököttävää. Olisi ihanaa kun saisi nukahtaa poimittuaan lapsoselta miedon hedelmän. Iänikuinen uudestaanaloittaminen on pirun ikävää. Täytyy suorittaa vanhaa kiertokulkua, uppomuna 2x viikossa, paizi kun tarjolla on veripalttua.
ellauri412.html on line 763: Te olette alkaneet ajatella: ’Me tahdomme olla niin kuin toiset kansat, niin kuin vieraiden maiden asukkaat, ja palvoa puita ja kiviä.’ Niin ei tule tapahtumaan! Annan teille huonoja sääntöjä! Minä vastasin: »Voi, Herra! Lopeta! Jo nyt minusta sanotaan: ’Hän ja hänen ainaiset arvoituksensa.’» Nyt Hese turpa rullalle! Tai sinä menehdyt tulenlieskoihin, sinun vertasi pirskuu kaikkialle, eikä sinusta jää edes muistoa. Ugh. Minä, Herra, olen puhunut.
ellauri420.html on line 120: Mercy hymyili tietävästi. Jos hän matkustaisi Lexington Armsiin tämän vieraan kanssa, hänellä olisi varakreivi tuttava ja ehkä useita hänen työtovereitaan. Se voisi olla keino kunnioittaa sisarensa muistoa. Grace oli ollut kasvattajatar, mutta hän oli syönyt prinssin kanssa. Eikö Mercy voisi ottaa aseman viscountin katon alla ja oppia tuntemaan ikäisensä? Hän kääntyi hitaasti arvioidakseen parhaiten miehen, joka tarjosi hänelle seikkailun.
xxx/ellauri087.html on line 635: Nykyisessä Sipoon-kodissa isä on läsnä kehnoissa mutta dramaattisissa öljymaalauksissa. Ne eivät menneet kaupaxi edes Hietaniemen torilla. Muutenkaan 50-luvulla rakennetun omakotitalon sisustus ei kerskaile. Televisio ja liesi ovat 70-luvulta. Ajalta, jolloin kodinkoneet ja stalinistit tehtiin kestämään. Saman aikakauden aatteet ovat saaneet kovempaa kyytiä. – Olimme tietysti aika naiiveja, kun uskoimme, että kaiken voi muuttaa, Yrjö myöntää. Idealisteja. Vapaassa kokeilukoulussa oli mukana monia myöhemmin näkyviä vaikuttajia, kuten Vappu Taipale ja Claes Andersson. Nekin ovat vainajia jo. Lopullisesti idea sammahti peruskoulun perustamiseen 1972. Elämään jäi vain päiväkoti Pakilan Lastenpaikka, jossa lapset yhä osallistuvat päivittäisiin työtehtäviin yhdessä aikuisten kanssa, sekä Hesperian sairaala, jossa vieläkin vaalitaan Vygotskyn ja Esa Sariolan muistoa.
xxx/ellauri113.html on line 33: Stephen Hawkingista (8 January 1942 – 14 March 2018) tuli iän karttuessa yhä enemmän Alienin näköinen. Tai myyriäisen. Nuoruudenkuvista päätellen se oli nenäkäs heppuli. Se kävi Highschool for Girls-nimistä koulua ja oli keskikastia. Sen kaverit löi karkkipussista vetoa ettei siitä tule koskaan mitään. Hyvä veto, parempi kuin sen oma veto mustasta aukosta. Tänään luin että Hawking oli vähällä kuolla Iranissa 1962 suuressa maanjäristyxessä. Sattumalta juuri tänään tehtiin iranilaista ash-e-reshteh nimistä papukeittoa. Onkohan tää joku viesti Stepheniltä pimeältä tähdeltä? Oisko siltä karannut jotain infoa? Et älä pilkkaa mun muistoa tai mä mukiloin sun sisältämän informaation? Mustista aukoista uhosi popliinitakkinen Tofe Gefvert 70-luvulla mulle ja Eskille, mä en tiennyt yhtään mistä se messusi.
xxx/ellauri139.html on line 95: Menneistä ei jää muistoa,
xxx/ellauri154.html on line 135: Palattuaan luostariinsa Zosima kertoi muillekin Jumalan ihmeistä niitä kohtaan, jotka kääntyvät pois synneistään ja tulevat Hänen luokseen. Mariasta, joka oli ollut häikäilemätön ja paatunut syntinen, on tullut toivon lähde ja kääntymyksen esikuva kaikille syntitaakkansa alle musertuville. Siksi hänen muistoaan vietetään hänen kuolinpäivänsä lisäksi myös suuren paaston viidentenä sunnuntaina, jota kutsutaan Maria Egyptiläisen sunnuntaiksi. Suuri paasto on katumuksen aikaa, ja Maria on paras esimerkki siitä, että katumus voi kohottaa suurimmankin syntisen pyhyyden korkeuksiin. Ei siihen tarvita edes lukutaitoa. Aiempi kokemus on suotavaa, muttei vaatimus. Egyptiläinen ja Magdaleena tekee tälläkin hetkellä pilven päällä haifaiveja. Ne ja pyhä neizyt asuu kolmistaan kolmen Marjan mökissä.
xxx/ellauri173.html on line 647: Hoi nymfetit, paisutetaanpa muistoalbumia.

xxx/ellauri175.html on line 345: Neiti Alicia Clary heräsi ja palasi kohta, jossa ehdotettu uni oli keskeyttänyt hänet, ja ilman mitään muuta muistoa hänen tuomionsa alkoi lordi Ewaldille:
xxx/ellauri175.html on line 535: "Jos tietäisit, kuinka he pyrkivät näyttäytymään, niin paljon kuin mahdollista, varoittamaan häntä ja lisäämään hänen uskoaan, jopa yön kauhujen avulla! ― kuinka he pukeutuvat sattumanvaraisesti kaikkiin kuvitteellisiin opasteettuksiin, jotka voivat vahvistaa huomenna muistoa heidän kulkustaan! ”Eikö heillä ole silmiä katsella?… Ei väliä; - he katsovat sinua renkaan kehyksen läpi, lampun metallisen nupin läpi, peilissä olevan tähden kimalteen läpi. ― Heillä ei ole keuhkoja puhua?… Mutta he ovat inkarnoituneet valitettavan tuulen ääneen; vanhan huonekalun kuolleen puun narinassa, aseen äänessä, joka putoaa, äkillisesti, tasapainon puutteen vuoksi... (sillä on Precience, joka sallii ikuisesti!) Niillä ei ole muotoa eikä näkyvät kasvot? he kuvittelevat yhden kankaan laskoksilla, he näyttävät itsensä pensaan vehreässä varressa, esineen viivoissa ja käyttävät siten varjoja inkarnoituakseen, sanon teille, kaikessa ympärilläsi, parhaalla mahdollisella tavalla voimakkain tunne, että heidän on poistuttava vierailustaan.
xxx/ellauri268.html on line 449: Tämä runo on rakennettu kantamaan mitä tahansa muistoa, jota haluat pitää lähellä. Meikä saapui kun päivät kasvattivat yöjalat. Suklaata tarjottiin. Söimme laktaa tuntikausia juhlimaan valoa ja ystäviä.Jatkamme pimeästä huolimatta tai kuin hullut valkoisen talon unessa.
xxx/ellauri268.html on line 464: Nämä May Sartonin sanat hän säilytti sydämensä neljännessä huoneessa: "Rakkaus, tule hänen päällensä varovasti ja syvästi / sillä jos hän ensin säikähtää, se olisi myös / sitoa ketun kurkussa kultakellolla /Kuten pidä häntä, kun hän haluaa hypätä." Ja hän katsoi, että jokainen runon rivi oli johdatus henkimaailmaan vangitakseen muistoa, kultakonfetteja, eräänlaista juhlaa. Me kaikki haluamme tulla muistetuksi, jopa muistoksi, jopa tavan, jolla valo tuli keittiöön, ikkuna, kun hänen äitinsä käänsi kellotaulua tuon viileän sumuvärin radiossa, kun muisto ylitti kaipauksen tien ja otti äidin käsivarresta ja hän laski esiliinansa ja sanoi: "En välitä, jos teen", ja he tanssivat, sinä katsot, kun aloitit oman muistisi. Olit jo tallentanut äidin maun maidoksi, isän maun pulloxi, työnteoksi hikeä ja rakkautta, ja yö yksinäisenä tähtien veneenä, joka vei sinut siihen, kuka olit ennen kuin liukasit tarinan läpi.
xxx/ellauri295.html on line 68: Hopeasepät jotka valmistivat Dianan matkamuistoalttareita kyrpiintyivät Paavaliin joka saarnasi että niistä pitäisi nyt luopua. Paavalin pari kaveria joutui hopeaseppäkillan mukiloitavixi mutta Pave piti viisaasti päänsä piilossa. Onnexi Patun tuttu rautakansleri saa hopeaseppäin suut tutkittua ennenkuin roomalaisten siirat puuttui asiaan. Piven oleskelulupa Efesossa päättyi siihen. Eikun takaisin tupakalle Makedoniaan. Suuri on efesolaisten Diana, kurnuttavat turkkilaiset sammakot lammikossa vielä tänäkin päivänä. Kerekekex koax koax.
xxx/ellauri307.html on line 483: Vapaakirkko edustaa reformoitua ehtoolliskäsitystä, jonka mukaan Jeesus ei ole konkreettisella tavalla läsnä ehtoollisleivässä ja -viinissä poiketen luterilaisesta reaalipreesensopista. Ehtoollinen on pyhä kokoontuminen, muistoateria kuten Jehovan todistajilla.
xxx/ellauri376.html on line 362: Smolenskissa muutamat paikalliset asukkaat näivät valon loistavan Glebin haudan yllä. Kuultuaan tästä ruhtinas Jaroslav siirrätti Glebin ruumiin Vyšgorodiin (Ukraina) Pyhän Basileioksen kirkon luo Boriksen haudan viereen. Siellä marttyyriveljesten haudalla tapahtui vaikka mitä ihmeitä. Jaroslav rakennutti Vyšgorodiin kirkon, johon marttyyrien reliikit sijoitettiin, ja heidän muistoaan alettiin viettää Boriksen kuolinpäivänä 24. heinäkuuta. Vuonna 1072 Boriksen ja Glebin pyhäinjäännökset siirrettiin uuteen kirkkoon. Tämän tapahtuman johdosta pyhien kunnioitus levisi koko Venäjän kirkkoon ja heidän juhlaansa määrättiin vietettäväksi vuosittain myös toukokuun 2. päivänä.
36