ellauri012.html on line 276: Ei; sellainen epäilys loukkaisi meitä molempia: hyve on niin kaunis et sitä on pakko halaata kun näet sen sulot, ja pahe liian karmea et sitä vois sietää kun sen muodottomuuden näkee. Ei, kaikki mikä sulle on mieleen näyttää musta ihanalta, ja mikään ei ole rumaa kun mä oon sun kanssa. Mä oon heikko vaan kun mä olen yksin ilman sun tukea, ja siksi on sun asia tehdä musta sellainen kuin haluat. Vittu miten mä toivon ettei sulla oisi sellaista valtaa muhun! Jos sulla olis jotain syytä pelätä mua, sä et olis noin välinpitämätön. Mutta mitä sulla on pelättävää? Olen tehnyt liian paljon, ja nyt en voi tehdä muuta kuin niittää sun kiittämättömyyttä. Kun elimme onnellisina yhdessä, olisit voinut epäillä oliko se mielihyvä vai kiintymys joka liitti suhun mut, mutta mun oleminen täällä kyllä poisti epäilykset siitä. Täälläkin mä rakastan sua yhtä paljon kuin ulkona maailmassa. Jos se olisi ollut vaan mielihyvä, enkö mä ois löytänyt muita keinoja sitä hankkia? En ollut kuin 22, ja onhan niitä muitakin miehiä kuin Abelard. Ja kuitenkin mä hautasin itseni elävältä luostariin, ja jätin elämän iässä jolloin oisin voinut vielä nauttia siitä täysillä. Sulle pyhitän nää katoovan kauneuden jämät, nää leskenyöt ja tylsistävät päivät; ja koska sä et ota niitä vastaan, mä otan ne sulta ja tarjoon ne taivaalle, teen näin uudelleen lämmitetyn näkyleivän mun sydämestä, mun päivistä, mun elämästä!
ellauri012.html on line 293: Häivyin matkan päähän susta tarkoituksenani vältellä sua kuin vihollista; silti taukoomatta haen sua mielestäni; muistan kuvasi, ja kaiken maailman angstailussa paljastan ja petän itseni. Vihaan sua! Ja rakastan sua! Häpeä puristaa mua joka puolelta. Tällä hetkelläkin pelkään että vaikutan välinpitämättömämmältä kuin ansaitset, silti häpeän paljastaa hätäni. Kylläpä me ollaan heikkoja ellei nojailla ristuksen ristiin. Onko meillä niin vähän rohkeutta, ja pitääkö kahden herran palveleminen joka vaivaa sun sydäntäsi vaikuttaa muhun myös? Näet missä sotkussa mä oon, kuinka syytän itseäni ja kuinka MÄ kärsin. Mää, mää, mää. Joo joo sää mut mää! taas kerran. Sehän meillä kundeilla on vika ainainen.
ellauri012.html on line 299: Mitä kaikkea mä oonkaan koittanut! Mä olen nostanut käteni itseäni vastaan; olen treenannut niin maan perhanasti; kirjoitan kommentteja Paavaliin (paska homma); kinaan Aristoteleen kanssa: lyhyesti sanoen teen kaikkea mitä tein ennen kuin bylsin sua, mut kaikki turhaan; mikään ei onnistu sua torjumaan. Voi nenä, älä lisää mun kurjuutta olemalla uskollinen; unohda, jos voit, suosionosoituksesi ja niiden antama oikeutus muhun; anna mun välittää susta viis. Kadehdin niiden onnea jotka ei oo koskaan rakastaneet; onpa heillä rauhallista ja iisi olo! Mutta nautinnon vuoksea seuraa aina katkeruuden luode; olen nyt siitä vissin varma; mut vaikka mua ei enää petä rakkaus, en ole parantunut. Järki tuomitsee, mut sydän hurraa. On se heikkoa etten pysty vapautumaan tunteesta jonka niin monet asiat, tää paikka, mun persoona ja mun häpeä koittaa tuhota. Annan periksi välittämättä että parempi vastustuskyky pyyhkisi pois mun vanhat synnit, ja korvaisi ne ansioilla ja laakereilla. Miksi sä käytät kaunopuheisuuttas haukkuakses mun pakoa ja vaikenemista? Lakkaa puhumasta meidän jimbajamboista ja sun täsmällisestä osanotosta niihin tilaisuuksiin, mulla on tarpeeksi kärsimistä ilman että ajattelen niitäkin. Kai filosofiasta olisi paljon etua, jos sen avulla opittaisiin hallitsemaan himojamme? Kyllä tässä piisaa ponnistusta, repsahduksia, angstausta! Mitenkä kauan me ollaan eksyksissä tässä sotkussa, kykenemättöminä järkeilemään, hillitsemään itseämme, hallitsemaan tunteitamme?
ellauri012.html on line 303: Mut mitä lieventäviä näkökohtia löytyiskään sussa jos rikos oisi anteeksiannettava? Kannattamaton kunnia, vaivalloinen rikkaus ei mua koskaan oisi houkuttanut; mutta noi sulot, toi kauneus, toi ilme, jonka näen silmissäni vielä nyt, ne aiheutti mun lankeemuksen. Sun kasvot oli mun syyllisyyden syy; sun silmät, sun puhe lävisti mun sydämen; ja vaikka mun kunnianhimo ja omatunto koitti panna vastaan, rakkaus kohta voitti. Jumala hylkäs mut mua rangaistakseen. Sä et ole enää maailmassa, sä sanoit sen irti: mä oon munkki olosuhteiden pakosta; eikö meidän pitäisi ottaa lusikka nyt kauniiseen käteen? Koitatko sä tuhota mun hartauden näin alkumetreillä? Pitäiskö mun jättää apottikunta jonka just vasta aloitin? Hylätä valat? Mä tein ne jumalan katsoessa päältä; minne mä pakenen sen vihaa jos mä rikon ne? Anna mun hakea helpompaa oloa työhommista, vaik se onkin vaikeaa. Multa kuluu kokonaisia päiviä ja öitä täällä luostarissa ilman silmän täyttä. Mun rakkaus palaa vaan kuumemmin keskellä näitä huolettomia hessuja, ja mun sydäntä pistää sun surut ja mun omat. Vitsi mä menetin paljon ajatellen sun uskollisuutta! Mitä nautintoja jäikin kokematta! Mun ei pitäs tunnustaa tätä heikkoutta sulle; tiedän että teen siinä virheen. Jos mä voisin olla lujempi, saattaisin suututtaa sut muhun ja sun vihastus vois saada aikaan sen mihin sun tahdonvoima ei näytä riittävän. Mä julkaisin mun heikkouteni maailmalle rakkauslauluissa ja värssyissä, eikö tän rakennuksen pimeät sellit vois peittää saman heikkouden ees vähän? Mut ei! Mä oon yhä sama! Tai jos vältänkin mä pahimman, en pysty hyvään. Velvollisuudentunto, järki ja säädyllisyys, jotka joskus on merkinneet mulle jotakin, on täällä hyödyttömiä. Kaikkien näiden äänten keskellä jotka käskee mun tehdä mitä pitää, mä kuulen ja tottelen vaan salaisen ja epätoivoisen tunteen ääntä. Nauttimatta yhtään hyveestä, välittämättä tilastani ja keskittymättä lukuihin, mä olen mielikuvituksessani koko ajan just siellä missä mun ei pitäis olla, enkä pysty oikaisemaan itseäni. Koko ajan panttaa vastakkain taipumus ja pakko. Olen sekopäinen rakastaja, meluan hiljaisuuden keskellä, olen levoton täällä rauhan sydämessä. Tää on niin vitun noloa!
ellauri012.html on line 307: Tyydy tähän näin komeeseen lopputulokseen; tee hyveestäsi malli miehille ja enkeleille. Ole nöyrä lastes edessä, laula ahkerasti kuorossa, pidä kova kuri, lue uutterasti; uhraa jopa vapaa-aika hyötyliikuntaan. Oletko sä saanut viran niin helpolla ettei sun tarvi nähdä yhtään vaivaa? Kun kerta annoit mun käyttää sua hyväksi ja opettaa sulle kiellettyjä juttuja, älä nyt vastusta näitä hyviä neuvoja jotka mulle inspiroi nyt armo ja uskonto. Mun on tunnustettava että tähän asti ajattelin olevani parempi naimisen opettajana kuin uskossa uimisen tai niiden asioiden puimisen. Mun hyvästä supliikista on ollut pelkkää harmia. Mun sydän, joka juopui hekkumasta, keksi vaan niitä sanoja, jotka sopi siihen tarkoitukseen. Syntisten kuppi kallistuu niin ihku makeasti, että meillä on luontojamme suurta taipumusta maistaa siitä, ei sitä tarvi kahdesti tarjota. Pyhimysten tuoppi taas on täynnä niin pahanmakuista juomaa, että yhtä luonnostaan sitä kammotaan. Ja sit sä ihmettelet miks mä pelkurina tarjoon sitä ensin sulle. Syytä vaan, olet oikeassa, enkä mä voi kyllin ihailla sua et sä menit siihen halpaan. Kanna siksi rohkeasti risti jonka otit niin visusti vastaan. Juo pyhimysten litran tuoppi pohjaan saakka, äläkä kato muhun päin, anna mun juosta sua pakoon noudattaen apostolin (ja sopuleita pakenevan Roope Ankan) käskyä: Karkuun!
ellauri012.html on line 341: Luin sulta saamani kirjeen kärsimättömästi: kaikista onnettomuuksistani huolimatta toivoin, ettei siinä olisi muuta kuin lohdutuksen sanoja. Mutta kyllä rakastavaiset sitten on ovelia kiduttamaan itseään. Huomaat mun erityisherkkyyden ja mun rakkauden voiman siitä mikä mua heti suretti. Mua häiritsi jo sun kirjeen otsikko: Miks sä laitoit Heloisen nimen Abelardin edelle? Mitä tää tämmönen oikein tarkoittaa? Mä etsin vaan sun nimeä, en omaani, jonka mieluiten vaikka unohtaisin jos voisin, sillä se oli kaiken sun onnettomuuden alkusyy. Säädyllisyys ja sun johtoasema muhun nähden ois vaatinut toista järjestystä, ja jos rakastat mua et ois maininnut mua yhtään; hitsi sä tiesit tän ihan hyvin!
ellauri012.html on line 389: Koskemattomuuden polku, niin okainen kuin onkin, näyttää musta silti hyvältä, jos vaan saan kulkea sun saappaiden jäljessä. Sä löydät mut aina täältä sun kintereiltä. Mä luen suuremmalla mielihyvällä kirjeitä jossa sä ylistät hyveen etuja kuin koskaan niitä joilla sä taitavasti pistit muhun naintihalun myrkkyä. Et voi nyt enää mulle vaieta tekemättä rikettä. Kun mulla oli niin kova rakkauden hätä, ja mä painostin sua niin kovasti kirjoittamaan mulle, kuinka monta kirjettä sain kirjoittaa ennen kuin sain edes yhtä takaisin? Sä kielsit multa mun kurjuudessa mun ainokaisen lohdun, koska pidit sitä vaarallisena. Sä yritit tylyttämällä pakottaa mut unohtamaan sut, enkä mä sinänsä syytä sua, mut nyt sulla ei ole mitään pelättävää. Tää hyvän onnen sairaus, jolla sallimus mut nujersi, on tehnyt sen mitä ihmisten ponnistukset ja sun julmuus turhaan yritti. Nään nyt miten turhaa oli meidän rakkaus, johon me luotettiin kuin johkin ikuiseen. Kyllä siitä tuli sitten paljon harmia!
ellauri012.html on line 448: En edes kyseenalaista sitä Heloise, ettet sä ryhtyis tästä lähin ihan tosissaan hommaamaan tota pelastusta; tän pitäs olla sun ykkösasia. Hylkää mut siis lopullisesti sun sydämestä - tää on paras neuvo jonka mä kykenen sulle antamaan, sillä syyllisesti rakastetun persoonan muistelu ei voi kuin vahingoittaa taivasasiaa, miten pitkälle olisikin päästy hyveen tiellä. Kun olet saanut sammutetuksi sun epäterveen kiinnostuksen muhun, muiden hyveiden harjoitus käy helpoksi; ja kun lopulta sun koko elämä noudattaa kristillisiä sääntöjä, sä olet ihan kypsä heittämään jo lusikan nurkkaan. Sun sielu lehahtaa iloisesti ruumiista ja suuntaa lennon kohti taivasta. Siellä sä meet itsevarmana pelastusmiehistösi eteen, sulle ei lueta lakia tuomiolla, vaan kuulet kun pelastaja sanoo: tule mukaan, meillä on täällä tosi kivaa, soitellaan harpulla ja laulellaan virsiä, heitetään rengasta sädekehillä pilven päällä, ja muuta sellasta.
ellauri012.html on line 530: En kyllä usko että eskarilainen pikku John työläispoika osas sanoa noin Coelhomaisen nenäkkäästi ja pikkuvanhasti. Kun kademieli fäni ampui sen New Yorkissa se sanoi viimeisiksi sanoikseen Aargh! muhun osui. Sen voin uskoa. Ei kukaan ole syntyessään artisti, ja ennen kuolemaa ja hautajaisia ei kukaan ole häpi.
ellauri014.html on line 860: Viides tuotantokausi. Ted on nyt kolmekymmentä, serkukset vanhanpiian iässä, mutta onnex rouvia. Ralph on matkalla Namulandiaan. Ralph moittii Tediä pehmyexi, sen pitäis olla kovana kuin porkkana, ja yhtä tarkkana. Se kirjoittaa Tedille: nyt on korkea aika sun miehistyä ja mennä izeesi (ei Julkkuun eikä edes muhun), kert et Julkun mekon alle pääse millään ilveellä. Peukaloliisan ohje: "seuraa sydäntäs vaan!" toimii ainoastaan jos sydän ei ole ihan bäng bäng typerä. Kuten sulla, on pakko sanoa.
ellauri017.html on line 329: Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot. Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen, mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi, hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin! Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää, kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois. Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta. Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton. Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan. Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa. Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut, houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt. Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken, yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot, yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket. Ainoa uskollinen on oma varjosi vain. (On se v-a, sanoi Koskenniemi.)
ellauri019.html on line 548: Jarmo on entinen vartiointiliikkeen vartija, joka pankkikriisin aattona sai potkut ensin vaimolta, sitten vartiointiliikkeestä. Lähetettiin pakkohoitoon Peijakseen, nousi kuolleista kolmantena päivänä, ja on siitä saakka saarnannut ja profetioinut netissä, istuu Ison Persun oikealla puolella. Yhdennäköisyys raamatun profeettoihin on hämmästyttävä, ja sanomakin lähes sama. Taitaa Jarmossa olla aika paljon apinoijaa, tai sitten juuri tälläinen hulluus on kaikille apinoille yhteistä. Seija pelkää et se on tarttunut jo muhunkin. Ehkä. Ehkä ei.
ellauri024.html on line 324: Se on talonpoika, ja äidin josta ei vielä kerrota. Aluxi psykologi, vaikka oli sairaalloisen ujo. Parantaja paranna izesi. Se luki innoissaan Paul Ziffin "semantiikkaa", jonka mä olin totaalisesti unohtanut, onkohan mulla se vielä jossain hyllyssä. Ei tehnyt muhun suurta lovea. Se mainizee (alaviitteessä) Jaakko Hintikan (1929), joka ei istunut yölampun valossa (kuten Arska), vaan oli maailmanmatkaaja (toisin kuin Arska). Osaakohan Arska muuta kuin suomea ja savvoo? Kai sentään luki ainakin. Enkkua mongersi.
ellauri024.html on line 730: Paljon samaa, jotain eroja. Naisvihainen (+), herravihainen (-), anaalinen (+), narsistinen (+), vääräleuka savölainen (+), maalaisäijä (+), vanttera (-), salatietäjä (+), pitkävihainen (+), vittuilija (+), herkkä izetunto (+), nopeasti vaihtelevat mielialat (+). Aika sama sananupotus sopii muhunkin! Herravihakoordinaatti on mun bittivektorissa plussana ja maalaisuus miinuxena.
ellauri026.html on line 249: Erasmusta yhdistää muhun tää intertextuaalisuus, eliskä kaikesta tulee mieleen jotain muuta, se siteeraa loppumattomiin klassikoita, kaikki mitä se sanoo on jonkinlaista kollaashia, mosaiikkia kuolleista mestareista leikatuista paloista. Kai jos sulla ei ole mitään omaa sanottavaa niin käy just näin.
ellauri026.html on line 386: Mut ei haittaa, kun on tarpeexi samanlaisia hölmöjä jotka pitää niitä arvossa. Ne uskoo olevansa Chomskyn kanssa samixet, vuorotellen kiittelee ja kynsii kolleegat. Voi herkkules! Hirveetä huutoa, selkään puukotusta ja vittuilua. Jos liioittelen, purkakoot kaikki vaan muhun kiukkunsa. Tunsinkin Noam Chomskyn opiskeluaikoina, se osas heprean, matikan ja englannin, kaikissa mestari, silloin nelikymppinen, joka koitti vielä kakskyt vuotta selvittää, mitä lauserakenteita täytyy esiintyä kaikissa kielissä. Ihankuin se olis jotenkin hyvin määritelty ongelma. Näitä yrittäjiä on ollut vaikka kuinka monta sen jälkeenkin: lisää, vaihtaa, ottaa pois, korjaa painaa uudelleen, näyttää kolleegoille, korjaa kymmeniä vuosia, eikä koskaan ole tyytyväisiä; niin paljon näkee vaivaa tästä asiasta ja vuotaa hikeä, että nukkuu huonosti, mikä onkin pahinta. Ja mitä saa ne palkaxeen: terveys menee, selkä köyristyy, silmät sumenee, köyhyyttä, kateutta, pidätyskyvyn puutetta, ennenaikaista vanhuutta ja kuolema. Niin paljon arvostaa ne parin muun rähmäsilmän peukutuxia. Tää mun elämäkerturin (E.R.) tilanne on paljon parempi: se tuhrii vaan pienen pinkan paperia, tietäen, että mitä latteampia ja turhempia on sen sepustuxet, sitä useammat innostuu niistä. Mitä väliä jos ne harvat oppineet ei viizi edes kazoa, kun niitä on niin vähän, ja selkään taputtajia on ziljoona?
ellauri030.html on line 461: Hetkinen hetkinen, olen ymmällä. Nyt käykin ilmi sivulauseessa, et täytyy kuolla pappain maan puolesta. Mixikä? Tähän saakka on sanottu et onnen salaisuus on ottaa ataraxia? Mitäs jos mä tuunkin uhrautumisesta pahalle mielelle, on mielenrauha mennyttä, niinkuin äsken fyrkan tienaamisesta omalle perheelle? Olen erilainen kuin muut, kuin Pelle Pupu, muhun sattuu? Onko isänmaallisuus siis jotain johon mä en voi vaikuttaa, mut oman perheen elättäminen ei oo sellaista? Siltähän tää on näyttävinään. Cro Magnon -moraalia.
ellauri035.html on line 692: kazoen syrjäkarein muhun silmät sikkaralla.
ellauri035.html on line 694: ja se on iskenyt syvän haavan muhun. Oh mä kuolen.
ellauri035.html on line 704: sä tartuit muhun kuin mekko jalkoihin, tyttöni.
ellauri036.html on line 1873: Kiinnitä nyt koko huomiosi muhun, älä herpaannu,

ellauri036.html on line 1877: mitähän se tarkotti? Miten se kazo muhun?

ellauri036.html on line 1878: hei keskittynyt muhun, tää on tosi tärkeää.

ellauri038.html on line 24: Friedrich Nietzsche mursuwiixineen ei ole koskaan muhun oikeen vedonnut.
ellauri038.html on line 245: Perusopiskelijana otin kurssin “Kant to 1900” Richard Rortyltä Princetonissa (en siis ole mikään turha jätkä), ja kurssissa oli pari opintoviikkoa Nietzschestä. Notta tuona sunnuntaina aloin tehdä Nietzsche-kotilaskua - Nietzschen julkaisematonta esseetä "Vaihtoehtoisesta totuudesta extra moraalisessa mielessä". Se vetos muhun kovaa ja sen koommin olen ollut hurjan kiinnostunut Nietzschestä. Julkaisin sen esseen sittemmin omalla nimellä.
ellauri039.html on line 174: tähdännyt muhun myötä- ja vastamäessä.


ellauri043.html on line 1258:

Kun peräpukamainen koskettaa sitä, Jeesus kääntyi sanoen: Kuka koski muhun? Se ei siis tiennyt kuka sitä koski? Mut eix sen pitänyt olla kaikkitietävä? Jos haudalla oli vartijat, ei kai naisten tarvinnut juosta hakemaan apua siirtämään isoa kiveä? Siis haudalla ei ollut vartijoita, tai sit pyhät naiset ei edes olleet siellä. Emmauxessa jesse syö oppilaitten kanssa ja antaa niiden koskea sen haavoja. Siis se on lihaa ja verta, kuiteskin se menee seinien läpi? Onx se mahollista?