ellauri008.html on line 2181: Tää on siis eri Lennon kuin se joka naida napsutteli japsua, sitä Yoko Onoa, ja kirjotti vessamietelauseita. Ei se enää ammu, se ammuttiin. Juoni tihenee, kaikki liittyy kaikkeen. Tää on nyt kai sitä intertekstuaalisuutta. Tai dementiaa. Oonxmä postmodernisti sittenkin? Ei ollut meininki.
ellauri025.html on line 143: Calvinon kirja, jonka se kirjoitti 4 vuotta ennen kuolemaansa, voisi toimia koko mun runotuotantoni tunnarina. Se on postmodernistinen kirja kirjoista, se käy läpi joukon tuhnuisimpia bestsellerien genrejä, kirjoittaa pätkän kunkin alusta ikäänkuin metakielellä, ja jättää sitten kesken, aloittaa uuden. Mä teen vähän samaa, kirjoitan kirjoista tiivistelmiä, joihin sekoittuu mun omia ajatuxia ja muistumia. Vähän sellasia moraalin tutkielmia.
ellauri031.html on line 781: Karl Anton Konstantin von Schoultz (Kalle-Anttooni, 1922-2013) oli humanististen tieteiden kandidaatti, lehtori ja YK-sotilas. Siitä tuli mustalaisten sulttaanin Kalle Hagertin luottomies. Se kirjoitti myös tyttökirjan Anita, mustalaistyttö. Schoultzin sukua näkyy tulleen Liettuasta Ruoziin 1600-luvulla, joku Martin Szkultet juurena. Venäjältäkin niitä näyttää Suomeen pörränneen. Minkä puun takaa lie sukua Solveig von Schoultzille, Lennart Segerstråhlen siskolle. (Solveig kyllä erosi hyvissä ajoin von Schoultzista. Nimi jäi, vaikka sittemmin nai säveltäjä Bergmannin.) Lennartin aika kökkö (mutta kallis) lintutaulu meni Marjalle, tai oikeammin Iso-Masalle. Siellä se nyt komeilee niiden olohuoneen sohvan takana. Masan piuhat on perstaantuneet, virta katkeilee. Se ei osaa enää sanoa edes lintu, Segerstråhlesta puhumattakaan. Solveig syntyi 1907 ja kuoli 89-vuotiaana 1996. Se oli suomenruozalainen modernisti ja radiopersoona. Kirjoitti lastenkirjan Petra och silverapan (1932). Sillä olis muistelmat, selviäiskö Kalle-Anttoonikin sieltä? Oiskohan Kalle-Anttooni voinut olla Oscarin jälkeläisiä, senaatin kääntäjän, jolta vietiin nazat ja aatelistitteli kun se kieltäytyi lähtemästä mukaan maailmansotaan? Kalle Anttooni lähti YK-sotilaaxi vapaaehtoisesti. Nils von Schoultz ei ole sukua, sen nimi oli väärennös. Sekin oli sotaisa, osallistui tuulimyllytaisteluun Kanadassa. Punatakit hirtti sen 1838, vaixe pyysi anteexi.
ellauri032.html on line 222: Eliot oli eräänlainen mid-atlantic Puovo Huovikko. Kaikessa tuotannossaan hän sekä tähdensi klassistina perinteen merkitystä että modernistina rikkoi vanhoja kaavoja. Eliot tunnetaan myös Kissojen kielen kompasanakirjassa (Old Possum´s Book of Practical Cats, 1939) julkaistuista lasten kissarunoistaan, jotka jatkoivat englantilaista nonsense-perinnettä. Ympyräsuinen ystäväni antoi ton kissakirjan mulle lahjaxi, mulla on se kai vielä laihojen runokirjojen hyllyssä Wilhon kirjakaapissa. Andrew Lloyd Webber loi vuonna 1981 runoista suositun musikaalin Cats. Ihan niinkuin Puovo Huovikon, Tompan maine luiskahti kun ukko ize saatiin laatikkoon.
ellauri032.html on line 628: Samuel Beckett oli ranskalaistunut irkku irlantilaistuneesta anglikaanisesta hugenottisuvusta. Syntyi pitkänäperjantaina 13.4.1909, samana vuonna kuin Kaarlo Syväntö ja Heikki Brotherus. Samana päivänä kuin Jöns mutta eri vuonna. Sporttinen kriketinpelaaja toteutti Paul Austerin märän unen olemalla 1st class cricket player ja nobelisti samassa naamarissa. (Persona on naamari, muistattehan.) Se oli viimeinen modernisti, sen jälkeen oli enää post. Siinä on jotain samaa kuin Camusissa, muttei kuitenkaan. Existentialisti se ei ole ainakaan. Eikä mikään posetiivari. Enemmänkin sellanen "tilanne on toivoton muttei vakava." Hyvä tyyppi siis siinä suhteessa.
ellauri033.html on line 454: Le Disciple on Pollen magnum opus. Sen suomensi joku Valtonen (ei hilja eikä mato) 1941 nimellä Opetuslapsi. Sillä oli silloin sosiaalinen tilaus. 21v le Disciplen ensijulkaisun 1888 jälkeen eli v 1909 T Wyzeva (häh nainenko? Älä unta nää, se on Theodore Wyszewski, puolan emigrantti, kääntäjä ja taidekriitikko, symbolistien nokkamies) esittelee Bourgetin vanhoile lukijoille ja mahdollisille uusille. No nuoret varmaan lueskeli jo modernisteja. Tätä Wyzevskiä oli silloin jo 20v sitten hämmästyttäny kirjan opettavaisuus (ei jää epäselväxi ketkä on hyvixiä ketkä pahixia ja kuinka niille käy) niin paljon ettei se eka lukemasta muuta muistakaan.
ellauri033.html on line 693: Joo toi Deleuze oli pikku-Maken mestari, postmodernisti filosoofi, jonka mukaan kirjat vuotavat kuin seula, textit valuu sisään yhestä korvasta ja pihalle toisesta. Semmosiahan ne on ollu aina, kato vaikka Raamattua, Herodotosta, Aristotelesta, Plutarkhosta, Rabelaisia, Burtonia tai Sterneä. Tääkin albumikokoelma on täynnä paikkoja kuin airbnb:n tilkkutäkki, täynnä reikiä kuin mun kohta 60v vanha pyyheliina, tai pian keski-ikäinen muovikolanteri.
ellauri033.html on line 739: Se on näitä postmodernisteja must vähän vaikuttaa. Vaihtorottia.
ellauri035.html on line 87: Räävitön lastenrunoilija Sirsi Sunnas, kirosanaileva lehtimies-runoilija Reino Leino, tuntemattoman lounaismurteen kehittänyt Karin Toisiks-Paraske ja espoolainen modernisti Edith Södermalm avaavat lukijan eteen ihmiselon koko kirjon.
ellauri035.html on line 1028: Näitä jönsin inhokkeja yhdistää koleraepidemiaan kuolleen Friedrich Hegelin filosofia. Tollasia idealisteja ovat molemmat. Kehityxeen uskovat. Niin ja molemmat kuuluvat postmodernistiaaltoon, jonka on nyt hukuttanut mobiilin ja videon zunami. Kuka välittää enää mistä textit tulevat, kun textit on kaikki TLDR. Zizekin kohalta se on sitäpaizi sikahelppo sanoa, se kopsaa izeltä.
ellauri037.html on line 34: Kaippa siitä tulee pian vuosi täyteen! Ei vielä tunne izeäni kaleeriorjaxi niinkuin Sean. Postmodernistisen Italo Calvinon henkilön Sean Flanneryn nimi on varmaan väännetty Sean Connerystä joka tunnetaan Michelinen miehenä.
ellauri037.html on line 36: Mun tän kaleidoskooppisilpun tarkoitus ei oo postmodernisti huijata, se ei ole apinan koijausta kuten Italo Calvinon peilailijaliikemiehen, pikku-Maken, Paul Austerin tai Salman Rushdien vastaava, vaik onkin yhtä narsistista. Kun olen autisti mä huvitan vaan izeäni. Vedän modernisti käteen, en postmodernisti nenästä.
ellauri038.html on line 261: Joku Maudemarie Clark on kiistänyt tyhmien postmodernistien väittämän et Nietzsche olis ollu joku prepostmodernisti, jolle kaikki mielipiteet on yhtä tosia. Preposterous huutaa Clark. Clarkin mielestä Nietzsche vaan hylkäs Kantin (muista ääntämys: Käänt!) erottelun havaittavissa olevien ilmiöiden ja asioiden välillä an sich. Mustakin se on tolloa platonismia, nakkaan roskakoriin Nietzschen perässä.
ellauri038.html on line 281: Njoo, ainakin siinä on vähän pitempiäkin ajatuksen kuljetuxia. Mistä moraali on kotoisin, ja mixei voida olla kärsimättä, mixi täällä aina käristään. Nietzsche ei vaivautunut laittamaan nootteja eikä lähteitä. Wikipediassakin on niitä enemmän. Kaikki käännöxet vetää kotiinpäin. Nazien mielestä Nietzsche oli proto-nazi. (Niin olikin.) Sakemannit sodan jälkeen teki Nietzschestä lipilaarin, joka kirjoittaa izehoito-oppaita. Heideggerin mielestä Nietzsche oli proto-Heidegger. Postmodernistien Nietzsche oli preposterous modernisti. Jne. Felix Leiteriä amerikkalaisena kiinnostaa mitä se sanoi hyvistä, pahoista, huonoista ja rumista. Jenkin elämä on kauneuskilpailua.
ellauri040.html on line 70: Sitäpaizi nää mun omat paasauxetkin on kuin postmodernistin käsikirjasta, lainauxia ja viittauxia muualle on niin helvatisti, ettei mezää viitakosta erota. Samanlaista kaiken sikin sokin latelemista kiittelevät siantappajat mm. beatnikilta William S. Burroughs-vainajalta (1914, yhtä vainaan mainframe-tietokoneen lähisukulaiselta ja ikätoverilta, jonka konetta mäkin olen joskus opiskelijana käyttänyt), ja Kathy Ackerilta (1947), joka sai siltä vaikutteita, kuolivatkin vuonna 1997 kumpikin.
ellauri040.html on line 105: Se mitä postmodernistit aivan erikoisesti ei siedä on sisältö. Niistä muoto on ja sen pitääkin olla piäassie. Koska sisältö antaa ymmärtää et on joku yx oikee merkitys, joka löytyy kyllä kun jaxaa kyllin analyyttisesti kaivella. Ja tämmöset perimmäiset merkityxet on sit moraalisaarnoja, joilla vallanpitäjät pitää peukun alla sorrettuja. Fair enough, jos sen noin ymmärtää niin vittumaistahan se onkin tietysti.
ellauri040.html on line 145: Loput onkin sitten jo Vuosisatamme filosofiaa eikä kuulu enää tähän. Jyrkiä surettaa, että Marx, Nietzsche, Husserl ym kontinenttikonnat jäävät vähäiselle maininnalle. Puhumattakaan vielä modernimmista postmodernisteista, Jyrkin oman puolen poppoosta.
ellauri040.html on line 319: Jos 25-vuotiaat oli 1990 60-lukulaisten hännän alla , niin nyt olis sit Z-sukupolven Axoja just nää 60-luvulla syntyneet modernistiäxät. Mariseeko Z-sukupolvi Maxista ja Moritzista? Nauraako ne postmodernismille?
ellauri040.html on line 320: Vai eikö postmodernistit oikeen koskaan saaneet otetta vallankahvasta? Max ja Moritz on nyt viis-kuuskymppisiä. Niitä sairastuu koronaan eniten.
ellauri040.html on line 340: Noin just sanoivat postmodernisteille 60-lukulaiset. Ympäri käydään ja yhteen tullaan. Hetkinen, onko meidän pikku postmodernistien gurut oikeestaan niitä edellistä sukupolvea? Juupa, Calvino 1923, Deleuze 1925, Foucault 1926, siis ne oli nelikymppisiä eli parhaissa voimissaan 60-luvulla. 80-luvulla ne oli jo vanhoja ukkoja.
ellauri040.html on line 342: Oliko Maxin ja Moritzin ongelma et nekin oli sukupolven myöhässä tunnilta? Just niinkun niiden inhokit, Anhava ja Haavikko ym suomalaiset modernistit oli 60-luvulla 20v muusta Euroopasta jälessä. Jos Z-sukupolvi on nyt saanut muun Euroopan kii, Max ja Moritz vaikuttaa niistä enemmänkin isoisän aikuisilta.
ellauri040.html on line 366: postomodernistinen kirjasto Jos talviyönä matkamies
ellauri041.html on line 220: Kun nyt luin yhtäaikaisesti postmodernistin kirjailijamiehen
ellauri041.html on line 223: keski-ikäisen keskiverto postmodernisti kirjailijan eri alter egoilla,
ellauri041.html on line 227: mielestä postpostmodernistimiehillä on probleemeja palleissa
ellauri041.html on line 334: Häntä ei tarvitse uskoa, nytkään. Eikä Tommia, postmodernistia, ei Anttia eikä Jukkaa, ne on kaikki kusettajia.
ellauri041.html on line 1828: T.S. Eliotin Autio maa on käännetty uudelleen joutomaaxi. Puovo on Suomen T.S.Eliot, patakonservatiivi modernisti. Paizi Eliot oli perintörikasta sukua, Puovo keräs humisevat mezät omista otrajauhoista.
ellauri043.html on line 7123: Muuten se kun uuskriitikot ja psst!modernistit ym termentää et kirjottaja ei ole kertoja, et kertoja ei ole sankari ja et kaikki on pirun epäluotettavia, se on ihan yhtä lapsellista kuin vastakohtansa. Niinkauan kun kirjalla on vaan yx kirjottaja, niin se kurkistaa ihan joka paikasta. Flaubert on Antonius ja piru, ja sen naamari paistaa auringon kiakosta. Eikä se haittaa, apinat on kuiteskin aika samixia.
ellauri045.html on line 473: Jesenin olisi helppo kuitata Venäjän artomellerinä heinänkorsi suussa, jonka keskeislyyrisissä runoissa kuljeskellaan orpona maailmalla haikaillen katoavan kyläkulttuurin perään. Jesenin toimi kuitenkin myös imaginistien liikkeessä. Aikakauden keskeisiin suuntauksiin, akmeismiin ja futurismiin, verrattuna imaginismin merkitys oli ehkä marginaalinen, mutta sillä oli sukulaisryhmiä ulkomailla. Esimerkiksi amerikkalaiset imagistit, kuten Ezra Pound, olivat käsityksissään kielen metaforisuudesta hyvin lähellä imaginistien ideoita. Imaginistit korostivat kuvan ja metaforan itsetarkoituksellista merkitystä. Markku Anhava, bonzaimodernistin pikkupartainen poika 65 vee, haukkui myöskin Hyvärisen Jeseninkäännöxen pataluhaxi. Markku tuntee asiaa, se on Suomen Jeseninin Arto Mellerin elämäkerturi.
ellauri048.html on line 133: Kustannusvirkailija Annamari Sarajas joutui lähtemään WSOY:stä, koska hän ryhtyi Parnasson toimittajaksi. Koskenniemi arvosteli 11.2.1957 Sarajaksen ottamista Uuteen Suomeen, koska hän ei halunnut lehteä "jonkinlaiseksi modernistien äänitorveksi". Hänestä huonoja esimerkkejä olivat Tuomas Anhavan ja Kirsi Kunnaksen nostaminen ja Lassi Nummen "kategoorinen tuomitseminen".*
ellauri048.html on line 135: Koskenniemi kirjoitti 2.10.1961 Uuden Suomen päätoimittajalle Eero Petäjäniemelle, että Pekka Tarkka " kuuluu modernistien nuoreen kaartiin ja lienee niiden aloitteesta – ehkä (Mirjam) Polkusen välityksellä – sijoitettu lehteemme. Näin vahvistuu … avantgardistien osuus … lehtemme toimituksessa … miksi vähentää lehden arvoa sen uskollisimpien lukijoiden silmissä päivittäisellä modernistisella kirjallisella propagandalla?"*
ellauri048.html on line 157: Toisen maailmansodan jälkeen Koskenniemi joutui voimakkaan kritiikin kohteeksi. Häntä arvostelivat sekä poliittinen vasemmisto, joka karsasti hänen oikeistolaisuuttaan ja sodan aikaisia saksalaissympatioitaan, että modernistinen kirjailijapolvi, jolle hän oli vanhentuneiden tyyli-ihanteiden henkilöitymä. Kritiikistä huolimatta Koskenniemi sai nimityksen akateemikoksi 1948 ja säilytti vaikutusvaltaisen aseman suomalaisessa kulttuurielämässä kuolemaansa asti. Joka ei tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin äijän ollessa 77v.
ellauri048.html on line 409: Antero joutui naurunalaisexi 1951 jämittäessään loppusoinnullisen riimittelyn puolesta. Nuoret modernistit hahattivat ja katkaisivat lauseita mistä tahtoivat. Loppusoinnuista ei mitään havaintoa. "Meillä tulee aina olla lukiessa tunne siitä, ettei se säännönomaisuus, se pakollisus, mihin runomitta runoilijan velvoittaa, milloinkaan ylitä sitä, mitä voisi ehkä kuzua helläxi väkivallaxi." Riimin kotiväkivaltaa. Sexiin pakottamista. Hyvä riimiseppo venyttää mittaa kuin B.B. King tai Jimi Hendrix vinkukitaraa, soittaa sitä vaikka hampaillaan, hakkaa säleixi, sytyttää sen tuleen. VAn miälestä Goethe veteli sillä lailla ottave rimellä. "Myös loppusointu, runouden toimelias paashipoika, tehostaa rytmin tarkoituxia, jäsentelemällä säkeitä ja syventämällä äännetoistollaan runon vaikutelmaa akustisesti sidottuna, kaikessa liikunnasaankin lainomaisesti säännösteltynä yhteytenä." LOL. Kolmantena pyöränä paashipoika ottaa osaa sidontaan mehukkaasti takaapäin. Sama kaiku on askelten, marssin tahdissa vaimolaisen partoja napsitaan keskijalkamiehinä. Paashipoika mukaan, kolme, neljä! Mannerheimin linjalla survastaan Jurvan tahdissa! Taatusti loppusointuista.
ellauri049.html on line 757:
ellauri049.html on line 792: Modernismi on ilmeisintä lyriikassa, jossa se esiintyi ensimmäisenä Ranskassa jo pian 1800-luvun puolivälin jälkeen. Sen keskeisiä edustajia olivat Baudelairen lisäksi Paul Verlaine, Arthur Rimbaud, Guillaume Apollinaire, proosan edustajina Marcel Proust (Kadonnutta aikaa etsimässä), myöhemmin Albert Camus, Simone de Beauvoir ja Alain Robbe-Grillet. Saksankielisiä modernisteja ovat Franz Kafka, Thomas Mann, Bertolt Brecht ja toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi Heinrich Böll ja Günter Grass. Keskeisiä englanninkielisiä modernisteja ovat James Joyce (Odysseus), Virginia Woolf, Samuel Beckett ja yhdysvaltalainen esimodernisti Walt Whitman sekä F. Scott Fitzgerald, Tennessee Williams, Eugene O'Neill ja myöhemmin muun muassa Philip Roth.
ellauri051.html on line 1068: 478 And mine a word of the modern, the word En-Masse. 478 Ja minun sanani modernista, sana En-Masse.
ellauri055.html on line 670: Kriitikko Graham Hough (lue Huff) oli japsulaisten sotavankina, inhos sittemmin modernisteja ja jenkkejä. Hough totee aivan oikein että kriitikoille ei pystytetä pazaita. Niin kuin kadunlakaisija se on kunniallinen ammatti mutta harvan unelma. Kriitikot on enimmäkseen manqué artisteja. Hyvä graahamsämpylä! Frank Kermode sitävastoin vaikuttaa hanuristilta.
ellauri061.html on line 223: "Peter Quince at the Clavier" is a poem from Wallace Stevens's first book of poetry, Harmonium. The poem was first published in 1915 in the "little magazine" Others: A Magazine of the New Verse (New York), edited by Alfred Kreymborg. Tää on aika höyryinen runo apokryfisestä Susannasta jota setämiehet kuolaavat. Wallace Stevens (October 2, 1879 – August 2, 1955) was an American modernist poet.
ellauri061.html on line 744: Uuskritiikki oli convenient fiction modernistisetämiehille, jotka halus olla hiljaa kuin hiiret aisanylityxistä.
ellauri063.html on line 432: Infinite Jest is a postmodern encyclopedic novel, famous for its length and detail and for its digressions that involve endnotes (some of which themselves have footnotes). It has also been called metamodernist and hysterical realist. Wallace's "encyclopedic display of knowledge" incorporates media theory, linguistics, film studies, sport, addiction, science, and issues of national identity. The book is often humorous yet explores melancholy deeply.
ellauri064.html on line 85: Benjamin revolutionised text, image and film criticism. His essay ‘Hashish in Marseilles’ confirms that he experimented with drugs (‘under medical supervision’). He argued that reawakening the long-forgotten dreams of childhood could help recover the betrayed potential of technological progress, in the service of humanity's ‘redemption’ in this life. He collected children's books and recorded attentively the development of his son Stefan from behind the crib bars like his contemporary Piaget, especially sensation, imitation, gestures and spontaneity. This is from his celebrated modernist short pieces collection One Way Street:
ellauri064.html on line 142: Yli-Juonikkaalla on viehättävä tapa vaihtaa rekisteriä pienillä yksityiskohdilla, ikään kuin huomaamatta outouttaa ympäristöään. Proosan perustaso on lähellä Veijo Meren kaltaisen modernistin tarkkoihin havaintoihin ja yllättäviin rinnastuksiin perustuvaa tyyliä, mutta esikielellinen, alitajuinen tyhjiö väijyy arkisen rekisterin alla ja pulppuilee välillä esiin.” – Vesa Rantama, onkiliero.
ellauri066.html on line 167: Anekdootin mukaan Hellaakoski oli viimeisinä päivinään ennen sairaalaan lähtöä valmistanut kaksi pakettia, joista toinen piti luovuttaa arkistoitavaksi ja toinen hävittää. Ensin mainitussa paketissa sanotaan olleen Hellaakosken romaanikäsikirjoitus, toisessa roskakoripaskaa. Jostakin syystä paketit menivät kuitenkin sekaisin ja viimeistelemätön romaani tuli tuhotuksi. Paperikorin sisältöä ei tulisi tyhjentää, vain kierrättää. Mistkubel on modernisti Recycle bin.
ellauri066.html on line 185: Lokaan vetäminen oli eurooppalaisten modernistien leipälaji, mutta siinäkin joukossa 23-vuotias Hellaakoski osoittautui eturivin rienaajaksi. Tämän vimmaisen suorituksensa modernismin esitaistelijana jo vuonna 1916 keski-ikäinen Hellaakoski – ilmeisesti häveliäisyyttään – piilotti 1940-luvulla.
ellauri066.html on line 187: Koulujen ja yliopistojen ja Make Eskelisen on lakattava julistamasta myöhäsyntyisen suomenkielisen modernismin muka-totuutta. Tuumaa Pettersson ruozalaiselta puolelta, jossa modernisteja sikisi jo ennen sotia, kun osasivat sukukieliä. Modernismi on sitä että salataan tunne tai ajatus, jos sellaisia on, neuvoo Patti Mulkkinen. Thykydides oli modernisti. Poliisin estetiikka: kertokaa vain mitä näitte.
ellauri066.html on line 215: Aaro oli lukenut Apollinairea ja muita ranskis modernisteja. Diktoniuxen Emppu oli sen kamuja. Yllättäviä suhteita etäisten objektien välille, kuten
ellauri066.html on line 526: Susan Sontag's book Regarding the Pain of Others, published in 2003, is a study of the issue of how the pain and misfortune of some people affects others, namely whether war photography and war paintings may be helpful as anti-war tools, or whether they only serve some sense of schadenfreude in some viewers.[citation needed] Susanista mä en tiedä muuta kun että se oli Barthelmin postmodernistien henxelin selkäänpaukutuskekkereissä mukana SodexHossa kasarilla.
ellauri069.html on line 38: Yx Barthelm New Yorkerista järkkäs ikääntyville postmodernistikamuille henxelien selkään paukutuskekkerit SodexHossa 1983. Kaikki kuzutut tulivat paizi Nipi. Nipi jänisti. Mä olin sillon Tallahasseessa, en päässyt tulemaan.
ellauri069.html on line 40: Postmodernism is the Swiss Army knife of critical concepts. It’s definitionally overloaded, and it can do almost any job you need done. This is partly because, like many terms that begin with “post,” it is fundamentally ambidextrous. Postmodernism can mean, “We’re all modernists now. Modernism has won.” Or it can mean, “No one can be a modernist anymore. Modernism is over.” People who use “postmodernism” in the first, “mission accomplished,” sense believe that modernism—the art and literature associated with figures like Picasso and Joyce—changed the game completely, and that everyone is still working through the consequences. Modernism is the song that never ends. Being postmodernist just means that we can never be pre-modernist again. People who use it in the second sense, as the epitaph for modernism, think that, somewhere along the line, there was a break with the assumptions, practices, and ambitions of modernist art and literature, and that everyone since then is (or ought to be) on to something very different. Being postmodernist means that we can never be modernist again.
ellauri069.html on line 56: The one who kept them all on guard was the father, and he seems to have been a piece of work. Donald, Sr., had studied architecture at Penn, and he was a committed modernist, an acolyte of Setä Mies, Le Corbusier, Saara Aalto, and Esa Saarinen. He designed his own home, including the interiors, and if he couldn’t find something that suited his taste—a rug or a piece of furniture—he manufactured it himself.
ellauri069.html on line 78: What was he doing? Daugherty is right to claim that Barthelme conceived of himself as an heir of the modernist tradition—in particular, of Beckett. He encountered Beckett’s work for the first time in 1956, when he picked up a copy of Theatre Arts at Guy’s Newsstand, in Houston, and read the text of “Waiting for Godot.” “It seemed that from the day he discovered ‘Godot,’ Don believed he could write the fiction he imagined,” the woman who was his wife at the time, Helen Moore Barthelme, says in her memoir, “Donald Barthelme: The Genesis of a Cool Sound” (2001).
ellauri069.html on line 95: Barthelme felt that American fiction had abandoned what modernists called “the revolution of the word.” “Fiction after Joyce seems to have devoted itself to propaganda, to novels of social relationships, to short stories constructed mousetrap-like to supply, at the finish, a tiny insight typically having to do with innocence violated, or to works written as vehicles for saying no! in thunder,” he wrote in 1964, in the second issue (there would be only two) of Location.
ellauri069.html on line 111: He also believed that one of the things deadening our responses was mass culture. “I believe that’s the place artists are trying to get to, and I further believe that when they are successful, they reach it... an area somewhere probably between mathematics and religion, in which what may fairly be called truth exists.” He was an enemy of television. He was a serious jazz buff. It took him a while to become interested in rock. Daugherty is right. He was a postmodernist in the first sense.
ellauri072.html on line 308: Erityisen postmodernististä on neljännestä seinästä ulos kurkistelu kotisohville. Taino viideshän se töllö on, kotoa päin laskettuna, kuten Wallu huomauttaa.
ellauri077.html on line 316: Se on kylä selvä että Jim ei varmaan paljon muistuta Wallun isää Jamesia. Se ei kyllä ollut mikään filmihullu postmodernisti, vaan ihan vaan vanhan koulun positivisteja. Jamesista tuttua voi kyllä olla toi kyvyttömyys viestiä. Ilmeisesti viestiminen ei ole Wallunkaan pitkä valtti, kun kokonainen sukupolvi sananselittäjiä on jäänyt riitelemään siitä mitä kirjoittaja on mahtanut tarkoittaa yli 1000:n sivun kirjalla.
ellauri077.html on line 318: Ne riitelee lähinnä siitä onko Wallu metaironinen (siis post-postmodernisti) vai vaan anti-ironinen (jonkinlainen naivisti). Soisin mielelläni että jälkimmäistä. Sentauttahan vastenmieliset miehet oli kivempi lukea kuin tää tiiliskivi, että jäi sellanen tunne että tietää millä puolella rintaa Wallun sydän on. Joo metaironia on kuolleena syntynyt ajatus, two wrongs aint gonna make one right.
ellauri077.html on line 338: Miguel de Unamuno y Jugo (29. syyskuuta 1864 Bilbao, Espanja – 31. joulukuuta 1936) oli espanjalainen esseisti, runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija sekä filosofi. Unamuno oli modernisti, joka häivytti eri tyylilajien välisiä eroja. Filosofina ja kirjailija hän edusti kristillistä eksistentialismia. Unamuno toimi muun muassa Salamancan yliopiston rehtorina. Hän ajoi maansa eurooppalaistumista mutta myöhemmin muutti tämän kannan jopa päinvastaiseksi. Hänen ajatteluunsa vaikuttivat Bergson, Kierkegaard ja William James.
ellauri077.html on line 604: Tis-mal-leen! Tässä Wallu oli aivan oikeassa. Mutta paskaa oli jauhettu jenkeissä jo ennen postmodernisteja. Yhtä eltaantuneita oli ne kolme jutkua (Belov, Malamud ja Roth). Yhtä paskiaisia oli tavallaan myös Wilt Whatman ja se Saroyan, armenialaismamu joka elvisteli puhtaaxi puleeratulla americanalla. Tai se village smithy jäbä, Hessu Långben. Ei hemmetti, ei jenkkilästä tule mitään hyvää vaikka voissa paistaisi. Ne on joko gooey tai ne on irvistelijötä. Ei ne saa naamaa peruslukemille millään.
ellauri077.html on line 636: Wallu on takuulla saanut ideoita lukijoiden kiusaamiseen äitykältä, jonka äidinkielen oppikirjat on täynna quizzeja ja knoppeja jotka pitää pikku lukijoita valveilla. Wickedly funny, thats mommy. Postmodernistit väitti että realistit huijas lukijoita ja huijas ize kahta kauheammin. Wallu, "uusi vilpitön", ojentaa kätösen ja sanoo lukijalle "trust me" kuin Walt Disneyn Aladdin. Luotathan?
ellauri083.html on line 69: Vuonna 1911, Helmi lähti Kiinasta opiskelemaan Randolf-Maconin Naisten Opistossa Lynkkauskaupungissa Virginiassa, ja valmistui Phi Beta Kappa 1914 ja oli Kappa Delta Sisariston jäsen. (Tää on kai jotain hienoa.) Vaikka se ei ollenkaan aikonut palata Kiinaan, vielä vähemmän ottaa lähetyssaarnaaja-asentoa, se äkkiä pyrki Vanhempainneuvoston Lautakuntaan kun isä kirjoitti että äiti oli vakavasti kipeä. 1914-1932, se kokeili eri lähetyssaarnaaja-asentoja äidin sijasta, mutta myöhemmin se riitautui fundamentalistien kanssa modernistipuolella, mikä johti sen erottamiseen. Ihan niinkuin Wilho Pylkkänen.
ellauri097.html on line 296: He became a literary icon, but White knew that people rarely actually read his work. He professed not to care what people thought, but he would sometimes check for copies of his novels in local libraries. He would search for dog-ears and stains, to gauge how far in the book they had read. Most people, he deduced, never finished. The Australian reading public never quite warmed to White, and nothing much has changed. My grandmother “couldn’t stand him.” I have seen my mother take up one of his novels—The Solid Mandala—and after a few moments quite literally toss it aside. White’s books are metaphysical, lyrical, high modernist, full of baroque descriptions of landscapes, and unsparing in his examination of the people who live in them. For a country besotted with kitchen-sink realism and plain-speaking larrikins, Patrick White was baffling.
ellauri098.html on line 275: Nää roolit jaetaan joskus useampiin henkilöihin, esim lohikäärme ja sen sukulaiset, nilkki ja sen rääpät. Kääntäen hahmoja voi myös yhdistellä, esim. prinssin isä voi olla sekä lähettäjä että jonkun miekan luovuttaja. Pahis ja hero yhdistyvät harvemmin, paizi postnmodernistisissa saduissa. Prinsessa ja hero voi olla samixet nykyaikana. Silloin prinssinnakkia ei ehkä tarvita, kuten esim. Frozenissa tai uudessa Mulanissa.
ellauri099.html on line 94:
ellauri100.html on line 1380: Derridan miälestä strukturalismin vika on että se ezi jonkinlaisia salattuja jumalallisia (transsendentaalisia hienolla sanalla) merkityxiä. Derridan mielestä kaikki on vaan samaa höttöä. Ei kirjoissa, varsinkaan postmodernistisissa, ole mitään piilossa, ei niiden jutuissa ole mitään takapuolta, ne on pelkkää pahvia.
ellauri145.html on line 628: 5 Nietzsche ilmoittanee tässä vuokransa Sveitsin frangeina; Sveitsi, Italia, Ranska ja Belgia olivat 1866 alkaen kultaja hopeapohjaisessa valuuttaunionissa, joka teki liirasta ja eri frangeista samanarvoisia. ”Vanha maailma” (alte Welt) ei viittaa hänellä löytöretkiä edeltävään afroeuraasialaiseen kulttuuripiiriin vaan, kuten tyypillisestikin oppineitten saksassa, useimmiten antiikkiin (Alterthum) mutta myös (yleismodernisti) esivallankumoukselliseen entiseen regiimiin.
ellauri145.html on line 731: Close-packed, linked to the ocean and his Breton roots, and tinged with disdain for Romantic sentimentalism, his work is also characterised by its idiomatic play and exceptional modernity. He was praised by both Ezra Pound and T. S. Eliot (whose work he had a great influence on). Many subsequent modernist poets have also studied him, and he has often been translated into English.
ellauri160.html on line 122: Ezra Weston Loomis Pound (30 October 1885 – 1 November 1972), modernin ajan Li Bai, was an expatriate American poet and critic, a major figure in the early modernist poetry movement, and a fascist collaborator in Italy during World War II. His works include Ripostes (1912), Hugh Selwyn Mauberley (1920), and his 800-page epic poem, The Cantos (c. 1917–1962). Hizi noi cantothan on selvä kokoelma paasauxia!
ellauri160.html on line 217: English poets such as Maurice Hewlett, Rudyard Kipling, and Alfred Tennyson had made a particular kind of Victorian verse—stirring, pompous, propagandistic and popular. According to modernist scholar James Knapp, Pound rejected the idea of poetry as "versified moral essay"; he wanted to focus on the individual experience, the concrete rather than the abstract.
ellauri192.html on line 257: Jaroslav Seifert was born in Zizkov, a suburb of Prague, Czechoslovakia (now the Czech Republic). Seifert was one of the pioneers of modernist poetry and literature in his native country. He also worked as a journalist and translator. The period after the World War II was a disappointment for Seifert, who had been hoping for a brighter and freer future. Instead the Communist government imposed a repressive policy in which poets were expected to write political propaganda. Seifert became involved in attempts at reforms with the increased freedom implemented in his native country, such as the Prague Spring of 1968 and the Charta 77 movement.
ellauri204.html on line 584: Douze points to Jameson for showing middle finger to postmodernism. Sehän on selvää sumutusta, kapitalismin siirtomaatavarakaupan savuverhoa. In his view, postmodernity's merging of all discourse into an undifferentiated whole was the result of the colonization of the cultural sphere, which had retained at least partial autonomy during the prior modernist era, by a newly organized corporate capitalism. Nimenomaan niin!
ellauri210.html on line 702: Koko elämänsä aikana Savinio sävelsi viisi oopperaa ja kirjoitti vähintään 47 kirjaa, mukaan lukien useita omaelämäkertoja ja muistelmia. Hän myös kirjoitti ja tuotti laajasti teoksia teatterille. Hänen työnsä saivat ristiriitaisia arvioita hänen elinaikanaan, usein johtuen liian laaja-alaisesta modernististen tekniikoiden käytöstä. Hän sai vaikutteita ja oli Apollinairen , Picasson, Jean Cocteaun, Max Jacobin ja Fernand Légerin aikalainen, ja hänellä oli kova yritys mukaan surrealistiseen liikkeeseen.
ellauri210.html on line 831: The word “Dada” brings to mind an international range of extreme modernist antics. The book’s title is something of a publicist’s misnomer. Jacques Rigaut is the only confirmed suicide among the group, and while Jacques Vache did die of a drug overdose, many, including author Michel Leiris, claimed that his death was accidental, characterized as deliberate by those aiming to enhance Vache’s cultural cache. Arthur Cravan and Julian Torma simply disappeared, wandering into, rather than jumping towards, the cracks of avant-garde history. Of the four only Rigaut is genuinely obsessed with themes of self-destruction.
ellauri219.html on line 236: Born in 1938, American painter and illustrator Richard Merkin was enamored with the early jazz period that flourished in the years before his birth. His modernist style matched the abstraction of jazz music, and also inspired Peter Blake’s tribute artwork, Souvenirs For Richard Merkin, created in 1966.
ellauri236.html on line 175: Örvelö arvosti snobismia ja hypokrisiaa apinoiden apinamaisen käytöxen jarruina. Se olis tykännyt modernista Mt. Foggista. Örvelön mielestä ainakin laahuxen on syytä pitää kiinni absoluuttisesta hyvästä ja pahasta. Intellektuelleilla on sitten ihan omat jutut.
ellauri246.html on line 394: Tuleva runoilija syntyi Leningradissa, joka on Pietarin ikivanha nimi. Esseessä "pienempi kuin yksiköt" Brodsky omistaa monia sivuja kuvaamaan jälkiläistä Leningradia. Näiden kilpailujen ja julkisivujen sekä klassisten, eklektisten ja modernistien mukaan hän opiskeli kulttuurin historiaa paremmin kuin myöhemmin kirjoissa. Mutta, ei petä Brodsky, kauniin kaupunkimuseon kohtauksessa oli elämää, jolla on keskittyminen, militarisointi. Kansalaisten, kuten koululaisten, tärkeimpänä hyveenä pidettiin tottelevaisuutta. Koulu antoi Brodskille ensimmäiset ärsyttävät väsyneet ideologian oppitunnit. 15-vuotiaana tuleva runoilija heittää koulua vesilinnulla ja harjoittaa lisää itsehallintaa. Hän uskoi, että kahdeksannesta palkkaluokasta on välttämätöntä aloittaa kapea erikoistuminen, koska nuori mies on terävä mieli ja erinomainen muisti, mutta hänellä ei voi vietävä ole aikaa opiskella tieteenaloja, jotka eivät koskaan tarvitse häntä.
ellauri246.html on line 404: Brodskia vainotaan, vaikka ei voida sanoa, että poliittiset teemat vaikuttivat mihkään huomattavaan paikkaan hänen teoksissaan. Hänen runollaan on henkinen ja filosofinen, mutta iankaikkisten teemojen tulkinta oli jyrkästi poikkeava kirjallisuudessa hyväksytystä sosialistisista realismista, sillä Brodski julisti runojaan eksistentialistisiksi, elvyttää modernismin perinnettä, joka oli keinotekoisesti repeytynyt totalitarismin aikana ja erikseen ylittäen ne perinteiden pre-postmodern classicsilla. Brodsky syntetisoitiin modernistiseen foorumiin erilaisten aikaisempien järjestelmien löytämiseksi, niin että hänen taiteellisen suuntautumisensa määräytyy usein ei-modestoimiseksi. (Siis mitä? No toi existentialismi ainakin on selvää talousliberalismia.)
ellauri246.html on line 541: On sanottava, että venäläisten ulkomaisten edustajien keskuudessa Brodski ei ole kaikki, on jotain lahjakkaitakin runoilijoita joiden joukossa on oikeita ympärileikattuja juutalaisia. Nimittäin Naum Korzhavin, Yuri TugaNovsky, Bakarhyt Kenegeev, Dmitry Basyshev, Lev Losev. Niistä, kuten metropoli runoilijoiden keskuudessa on realistit, modernistit, postmodernistit. Työskentelyssä suurin paikka vie talon arkkityyppejä luopuneesta kotimaasta. Esimerkiksi Nauma Korzhavin kirja nimeltä "kirje Moskovaan". Runko tunnustaa, että hän kirjoittaa ei länsi-lukijalle, ei ulkomaille. Hän on ajatuksia ja tunteita entisessä kotimaassaan ja kaikki, jotka luo vuosia maastamuuttona, näkee kirjeenä venäläiselle lukijalle, toivoo, että hänen tekstinsä tarvitaan jotain, he auttavat selviytymään ja muodostamaan.
ellauri254.html on line 301: Tämä modernistinen nykynäkemys kirjallisuudessa on kirkkaasti edustettuna A. Blokin teoksissa. Runoilija laajasti käyttää symboleja, jotka ovat todellisen taiteellisen kuvan merkkejä. He auttavat häntä paljastamaan runon tarkoituksen, tuntemaan sen, mitä tavallinen ilme ei näe. Runoilija käyttää sisäistä näkemystä ja löytää todellisen ja epätodellisen maailman ilmiöiden välisen vastaavuuden. Tältä kannalta merkittävä on sarja "Runs of the Beautiful Lady". Se ilmentää ajatusta siitä, että rakkaus naiseen muuttuu rakkaudeksi maailmankaikkeudelle. Tämän seurauksena kauniin naisen rakkautta pidetään kauneuden rakkautena, ihanteellisena. Lukemisen jälkeen onkin helppoa tehdä tämä analyysi. Tai sit nää ovat runoilijan henkilökohtaisen elämäkerran jaksoja, jotka tulkitaan uudelleen hänen kirjoitustensa linjoilla.
ellauri256.html on line 246: Boris Nikolaevich Bugaev (Russian: Бори́с Никола́евич Буга́ев, IPA: [bɐˈrʲis nʲɪkɐˈlajɪvʲɪtɕ bʊˈɡajɪf] (listen)), better known by the pen name Andrei Bely or Biely (Russian: Андре́й Бе́лый, IPA: [ɐnˈdrʲej ˈbʲelɨj] (listen); 26 October [O.S. 14 October] 1880 – 8 January 1934), was a Russian novelist, Symbolist poet, theorist and literary critic. He was a committed anthroposophist and follower of Rudolf Steiner. His novel Petersburg (1913/1922) was regarded by Vladimir Nabokov as the third-greatest masterpiece of modernist literature. The Andrei Bely Prize (Russian: Премия Андрея Белого), one of the most important prizes in Russian literature, was named after him. His poems were set to music and performed by Russian singer-songwriters.
ellauri267.html on line 97: Based on the novel by Walter Wager, "Telefon" has not aged well because it'(TM)s so dependent on the cold war tension that existed between the USSR and the US in the Seventies. The film is basically a cat-and-mouse game with Soviet agent Major Grigori Borzov (Charles Bronson, that's right Bronson is a commie) tracking rogue Russian scientist Nicolai Dalmchimsky (Donald Pleasence) across America to prevent him from activating sleeper agents. Borzov is assisted by Barbara (Lee Remick. fresh from "The Omen") who asks more annoying questions than necessary, leading the audience to believe she may not be completely true to the motherland. The film's middle section is dragged down by repetitive bomb scares. Dalmichimsky is working from outdated intelligence so his targets are all de-classified U.S. Military installations. Once Borzov realizes the pattern and hones in the next target the action shifts to a more linear chase that'(TM)s further heightened by Barbara'(TM)s loyalties. But the ultimate showdown is deflating because beyond some silly disguises Pleasence's Dalmichimsky is never built up to be a threat. Director Don Siegel uses his flair for montage to craft a his action sequences without dialogue. "Telefon" is a road movie, much like Alfred Hitchcock's "Saboteur" and "North by Northwest" had their leads criss-crossing America here we see plenty of seventies architecture including San Francisco's Hyatt Regency Hotel (used in "The Towering Inferno") and a modernist house resting on top of a barren rock outcropping. The supporting cast is uniformly good (but trapped in underwritten roles), and it'(TM)s nice to see veteran character actors Alan Badel and Patrick Magee playing snotty KGB strategists, and Tyne Daly in a small (and ultimately irrelevant role) as a computer geek. Trivia note: The poem that activates the Russian sleeper agents was used by Quentin Tarantino in "Death Proof" as the lines Jungle Julia has her listeners recite to Butterfly. The lines are an excerpt of the poem "Stopping by Woods on a Snowy Evening" by Robert Frost. "The woods are lovely, dark and deep. But I have promises to keep, And miles to go before I sleep, And miles to go before I sleep."
ellauri275.html on line 464: The subsequent fate of the Georgian poets (inevitably known as the Squirearchy) then became an aspect of the critical debate surrounding modernist poetry, as marked by the publication of T. S. Eliot's The Waste Land at just that time. The Georgian poets became something of a by-word for conservatism, but at the time of the early anthologies they saw themselves as modern (if not modernist) and progressive.
ellauri276.html on line 885: Hän kirjoitti runoja, kuten Beauty´s Burden, Death - Divination ja The Silent Folk. Hän käänsi Johan Olof Wallinin hymnin "We Worship You, Almighty Lord" ja joitain Carl Michael Bellmanin lauluja. Hänen tiedetään inhonneen modernistista kirjallisuutta.
ellauri282.html on line 577: John pysyi uskollisena modernistiwiixille ellauri285.html on line 100: Airi: Romaanihenkilön kuolema on ajatusten, merkitysten ja viittausten sienirihmasto, jota on mahdoton yksiselitteisesti kuvata. Postmodernisti kirja julistautuu antiromaaniksi ja pyrkii rikkomaan kaikkia perinteisiä tarinankerronnan lainalaisuuksia. Rikkomuksista pienin on alkusanojen sijoittaminen viimeiseksi luvuksi. Aristoteles kieriköön haudassaan. Aristoteleella alkusanat olivat aina alussa.
ellauri323.html on line 343: Runot olivat kovia, ja vieläkin kovempia, koska ne eivät olleet "vaikeita" – pirstoutuneita, viittauksia – määrätyllä modernistisella tavalla. Pound sanoi, että ne olivat "epätoivoissa olevien älykkäiden ihmisten aivopieru" ("mielenhuuto", oli Ezran käyttämä sananvalinta). Vasta myöhemmin ymmärrämme, että se, mitä on kuvattu, ei ole sitä, mitä Moore näki, vaan mitä Moore tunsi nähdessään sen, mitä hän näki. Varmaan se näki kotonakin kaikenlaista kuten Juan keskuspuistossa, märkiä myskihärkiä.
ellauri323.html on line 352: Vaikka hänen teoksiaan ei nykyään lueta laajalti, Bryher oli monien arvostettujen historiallisten romaanien kirjoittaja; hänen kirjansa käsittelevät erilaisia ajanjaksoja ihmiskunnan historiassa Rooman valtakunnan viimeisistä päivistä normanien valloituksiin. Nykyään Bryher tunnetaan ehkä paremmin keskeisenä hahmona kansainvälisessä modernististen kirjailijoiden ja intellektuellien yhteisössä, johon kuuluivat muun muassa James Joyce, Marianne Moore, Gertrude Stein, Sylvia Beach ja Ernest Hemingway. Toinen tämän ryhmän jäsen, Hilda Doolittle, kuuluisa imago-runoilija, joka tunnetaan nimellä HD, oli Bryherin elinikäinen kumppani.
ellauri325.html on line 704: Lasse Heikkilä (6. marraskuuta 1925 Kiikoinen – 26. maaliskuuta 1961 Sipoo) os. Levola oli jatkosodan aikana 18-vuotias ressu jota käytettiin Talin–Ihantalan taistelussa panssarinyrkkinä. Ei tainnut Erik Allardt olla. Mutta Erik Allardt sai CIA:n salahanke MKULTRA-rahoitusta Human Ecology Fund -peiteorganisaation kautta. Tulimyrskyn traumatisoima Lasse rupesi modernisti runoilijaxi.
ellauri340.html on line 543: Matkan jokiin jälkeen Handke meni vielä pidemmälle. Vaikka hän vahvisti vuonna 2006, että Srebrenican verilöyly, jolloin Bosnian serbijoukot tappoivat yli 8 000 Bosnian muslimimiestä ja -poikaa, oli rikos ihmisyyttä vastaan, hän ei käyttänyt sanaa "kansanmurha" kuvaamaan tapahtumaa. (Hän jatkoi sanan käyttämistä lausunnossaan vuosia myöhemmin.) Miloševićin hautajaisissa Handke sanoi, ettei hän ollut tietänyt Serbian rikoksista, ja totesi: "En tiedä totuutta. Mutta minä katson. Kuulen. Tunnen. Minä muistan. Minä kysyn." Tietenkin näiden toimien kohde on tyylikkäästi jätetty pois, viimeinen perversio Handken myöhäismodernistisesta rakkaudesta moniselitteisyyteen. Kirjallinen monimutkaisuus muuttui epäilyksen kylvämiseksi sotarikosten ylivoimaisten todisteiden edessä.
ellauri341.html on line 89: Kaipasin kuitenkin lisää ihan perinteisen modernistisen kerronnan hyveitä, jotka ovat välittyneet myös parhaille niin sanotuille postmodernisteillekin, tämä teos kun olisi varmaan takavuosina luokiteltu herkästi juuri sellaiseksi.
ellauri341.html on line 110: Kai Ekholm kuvaa tuoreessa kirjassaan Jörn Donner, Kuinka te kehtaatte (Docendo 2020) Donnerin omaelämäkertaa Mammuttia (Otava 2013) ”kirjanperkeleeksi”, jossa kerrottavaa on vain liikaa. Samaa voisi sanoa Teidän edestänne annettu -romaanista. Se pakenee kaikkia yksiselitteisiä määritelmiä aidon postmodernistisen romaanin tapaan sisältäen useita kirjoja yksissä kansissa. Teos on yhtä aikaa historiankirjoitusta, nykyajan kommentointia kuin myös salapoliisiromaanin aineksia sisältävää kulttuurihistoriaa. On harmillista kun kirjalla ei ole selkeätä genreä ja sitä lyytä 1-selitteistä määritelmää. Mikäköhän ikääntyvillä mieskirjailijoilla on, kun teoksien halutaan kattavan koko genreviuhka ja vähän enemmänkin?
ellauri348.html on line 319: Rorty postmodernistina uskoo menneiden metakertomusten, mukaan lukien kristillinen tarina, utilitarismi ja marxismi osoittaneen vääriä toiveita; että tollanen pelkkä teoria ei voi tarjota sosiaalista toivoa; ja että liberaalin ihmisen on opittava elämään ilman yhteisymmärrykseen perustuvaa sosiaalisen toivon teoriaa, ja vaan seppoilla talousliberaalina yxinyrittäjänä aivan simona. Sillä lailla ei ole ainakaan häiriöxi onnekkaammille oligarkeille.
ellauri362.html on line 294: Veijo Meri oli suomalaisen prosaismin huomattavin modernisti ja yksi maailmalla parhaiten tunnetuista suomalaisista kirjailijoista. Kirjallisuuteen Meri tuli 25-vuotiaana, jolloin modernismi sai Otavassa jalansijan. Meri ryhtyi proosan kielen uudistajan työhön ohjenuoranaan hemingwayläinen selkeys. Niinpä 1950-luvun ilmapiiri ja Meren elämyksellinen kokemustausta ovat voimakkaasti läsnä hänen tuotannossaan. Sen sijaan 1960-luvun jälkeisistä elämänkokemuksistaan hän ei romaanin eikä novellin muodossa kirjoittanut.
ellauri377.html on line 179: Voegelein havaitsi samankaltaisuuksia muinaisen gnostilaisuuden ja modernististen poliittisten teorioiden, erityisesti kommunismin ja natsismin, välillä. Ensisijainen piirre, joka Voegeleinista luonnehtii taipumusta gnostiseksi, on se, että sitä motivoi käsitys, että maailma ja ihmiskunta voidaan muuttaa ja täydentää perusteellisesti valitun ihmisryhmän (eliitin), ihmisjumalan tms avulla. Miehet-jumalat, Übermensch, Superman. Übermensch on valittu, jolla on tietynlaista erityistietoa (kuten taikuutta tai tiedettä) ihmisen olemassaolon täydellistämisestä.
xxx/ellauri010.html on line 30: Mazurka por dos muertos. This is definitely my favourite of Cela’s works. It shows a return to a more traditional narrative style, though it is not without its post-modernist elements. The story starts with the tale of the death of Lázaro Codesal, who was killed by a Moroccan when on service in Morocco, while masturbating under a fig tree.
xxx/ellauri056.html on line 248: Ei kyllä Maeterlinck on sittenkin vaan talouslipilaari höpisijä. Ei se kekannut selfish gene ajatusta. Maurise ja muut modernistit, Eno Kala esimerkixi, ei päässeet irti finaalisen kausaliteetin harhasta. Ei tällä tuherruxella ole mitään tarkoitusta, se vaan tapahtuu. Shit happens. Eetteripyörteitä. Modernisteille oli vielä olemassa henkeä ja sielu vaikkei ollut enää selvää missä. Sitä hädissään ne kaivelevat kallon pohjalta vaikkeivät löydä muuta kuin napanöyhtää. Pientä toivetta kuolemattomuudesta vielä
xxx/ellauri056.html on line 618: Schelling muutti filosofisia kantojaan kuin väkkärä. Hälläpyörä olisi Sirkkis siitä sanonut. Sen luonnonfilosofia oli jotain vitun hermeneutiikkaa. Empiirisesti aivan pielessä. Toinen on antikartesiolainen näkemys omasta navasta. Pointtina ettei sini ja mini ymmärrä edes izeään. Siinä se on kyllä oikeassa. Size nakersi Hegeliä tavalla josta monet myöhemmät sekulit ml Kierkegaard, Marx, Nietzsche, Heidegger ym ym innostuivat. Ranskalaiset postmodernistit tyyliin Lacan, Derrida tai Adorno näyttää olleen saxalaisen idealismin karkeen manttelin perijöitä. Jälkiuudenaikaisia hämärämiehiä. Existentialistit kuten Eski Saarinen on perimmältään samanlaisia, Aalto yliopiston miehiä.
xxx/ellauri068.html on line 201: Borgesilla oli ehkä jotain jutkusukulaisia. Jerusalem-palkintokin kosahti. Hitleristä ja nazeista se ei tykännyt. Sillä oli kosolti vaihtoehtoisia tosioita joihin Pynchon ja muut postmodernistit on niin ihastuneet, plus määrättömästi noita sokkeloita. Kyllähän niitä on kiva tehdä Hoblan lastensivuilla, mutta too much is too much, kuten Pirkko sanoisi.
xxx/ellauri085.html on line 109: Eliskä osattiin sitä modernistipoppoossakin kypsentää pörkölttiä ennen post-post-postmodernismia.
xxx/ellauri091.html on line 447: Toini - hon heter Ylva Perera enligt underskriften, men kan man lita på sånt numera på denna postn-modernistiska tid? Oförlitliga berättare med mera. - Toini gillar inte klovneriet som Lyra den här gången fått till. Det finns en filosofisk essä i mitten av romanen, och essän är känslostarkare en själva romanen, som känns rätt känslolös och oengagerad, med ointressanta hjältinnor som faktist inte hade behövts alls.
xxx/ellauri128.html on line 462: Lasse Matias Heikkilä, sukunimi vuoteen 1930 Levola (6. marraskuuta 1925 Kiikoinen – 26. maaliskuuta 1961 Sipoo) oli suomalainen runoilija, jota pidettiin yhtenä 1950-luvun modernismin keskeisistä vaikuttajista. Heikkilän esikoisteos Miekkalintu (1949) oli ensimmäisiä tietoisesti modernistisia runoteoksia Suomessa. Lasse Heikkilän äiskä menehtyi syntyessään, ja Heikkilän kasvattiäitikin kuoli vuonna 1940. Lasse Heikkilä oli jatkosodan aikana mukana Ihantalan taistelussa vain 18-vuotiaana panssarintorjuntamiehenä. Nämäkin kokemukset jättivät Heikkilään syvät jäljet. Sotavuosina Heikkilä alkoi myös käyttää alkoholin ohella unilääkkeitä ja piristäviä aineita, mikä johti myöhemmin hänen ennenaikaiseen kuolemaansa. Hän kuului nuorten intellektuellien homopettereiden Urania-piiriin, jossa tutkittiin kirjallisuutta ja filosofiaa, mutta myös matematiikkaa ja äärettömyyden teoriaa.
xxx/ellauri128.html on line 600: Agnostique élevé dans le protestantisme, Jacques Maritain se convertit à la foi catholique en 1906 et cette religion a profondément imprégné sa philosophie. Après une phase anti-moderniste, où il était proche de l´Action française, sans y adhérer, il s´en éloigna et finit par accepter la démocratie et la laïcité (Humanisme intégral, 1936). Son œuvre fut liée de près à l´éclosion de la démocratie chrétienne, malgré les réserves de Maritain lui-même à propos de son organisation concrète.
xxx/ellauri137.html on line 66: Hänen vuonna 2018 ilmestyneestä kirjastaan 12 elämänohjetta tuli kansainvälinen bestseller, ja Peterson kiersi puhumassa ympäri maailmaa, Suomessakin. Saarnoissaan hän vastustaa ”postmodernisteja” ja opettaa nuorille miehille keinoja, joita noudattamalla heistä tulisi parempia isiä, aviomiehiä ja kansalaisia. Hänen oppinsa pohjautuvat erityisesti jungilaiseen sankarikertomukseen mutta myös evoluutiopsykologiaan. Hänen kirjansa ensimmäinen neuvo on seistä selkä suorassa – sen hyötyjä perustellaan hummerien käytöksellä. Seisovatko hummeripojat selkä suorassa?
xxx/ellauri137.html on line 72: Helsingin Sanomien tiedetoimituksessa aikoinaan evoluutiopsykologiaa popularisoinut tiedetoimittaja Marko Hamilo on kääntynyt entistä työnantajaansa vastaan. Hän oli vuonna 2017 perustamassa Oikea Media -nimistä konservatiivista ”vastamediaa”, jossa on kirjoitettu persumaisuuxia esimerkiksi islamista, maahanmuutosta, gettoutumisesta, Antifasta, ilmastonmuutoksesta, feminismistä, naisellisista miehistä, homoista, koronarokotteiden vaaroista sekä Ylen ja HS:n harjoittamasta sensuurista. Vuoden 2020 alusta Hamilo johti jonkin aikaa perussuomalaisten ajatuspajaa Suomen Perustaa. Hän oli toiminnanjohtajana puolustamassa ajatuspajan julkaisemaa neljäsataasivuista pamflettia siitä, kuinka ”rationalismin tappio” ja siitä seuranneet postmodernistiset ideologiat ovat ”kulttuurimädättäneet” Suomen julkisen keskustelun ja median. Pamfletin oli kirjoittanut kahdesti väitellyt abortinvastustaja Jukka Hankamäki. Feminismi-sanan johdoksia mainitaan kirjassa useammin kuin joka toisella sivulla, ja aatteen väitetään muun muassa tuhonneen naisen seksuaalivietin. Julkaisun jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti perivänsä takaisin teokselle myönnetyn 10 000 euron valtion-avustuksen. Tällaiset jordanpetersonit me ansaizemme.
xxx/ellauri173.html on line 137: Quosego [sic]: Tidskrift för ny generation [sic], finlandssvensk modernistisk litterär tidskrift, som utkom i fyra nummer 1928–1929, under redaktion av Cid Erik Tallqvist och med medverkan av bland andra Rabbe Enckell, Gunnar Björling, Hagar Olsson, Henry Parland, Atos Wirtanen, Olof Enckell och Elmer Diktonius.
xxx/ellauri173.html on line 761: Edison, nerokkaana miehenä (eräänlainen kansa, jonka erityinen jaloisuus aina nöyryyttää tasa-arvon kannattajia), vastasi myös hymyillen: – Tosiasia on, että puhdasrotuiseksi hevoseksi ei tule pelkästä kilparadalle pääsystä. Vain, mikä on positiivisesti huomionarvoista kaiken tämän analyysin pohjalta, on se, että et ymmärrä, että tämä nainen olisi ihanteellinen feminiini kolmelle neljäsosalle modernista koiraskunnasta! - Vai niin! - Miten miljoonat ihmiset voisivatkaan elää sellaisen rakastajan kanssa, kun he ovat rikkaita, kauniita ja nuoria kuin sinä!
xxx/ellauri200.html on line 176: Ezekiel enriched and established Indian English language poetry through his modernist innovations and techniques, which enlarged Indian English literature, moving it beyond purely spiritual and orientalist themes, to include a wider range of concerns and interests, including familial events, individual angst and skeptical societal introspection.
xxx/ellauri208.html on line 873: Esa Sariolan kirjoissa psykologia on biologisesti virittynyttä, darwinismista kumpuavaa ankaraa sosiologiaa. Christer Kihlman pitää freudilaisuuteen kohteliaan etäisyyden kehtaamatta kiistää sitä tyystin, vaikka samalla laskee sen edessä päänsä. Idströmin Veljeni Sebastianissa ollaan unimaailmassa, Oidipuksissa ja Medeoissa ilman uuvuttavaa modernistista selittelyä.
xxx/ellauri208.html on line 949: Toisaalta Idströmin proosa välittää postmodernia kuvaa maailmasta, jossa entiset totuudet ovat pettäneet, jossa todellisuutta on mahdotonta hallita ja jossa ulkoisen ja mielensisäisen todellisuuden väliset rajat hämärtyvät. Toisaalta esiin nousevat ennen muuta modernistiset teemat: ahdistus, kauhu ja kärsimys, nuo Anders Gärderudin virsikirjan lisälehdet. Idströmistä tulee ihmiselämän ja ihmissuhteitten raadollisten puolien – alistamisen, hyväksikäytön, väkivallan, julmuuden ja pahan olon – tarkkanäköinen ja pelkäämätön tutkija ja erittelijä. Pohjimmiltaan hänen teoksissaan on yhä uudestaan kyse rakkauden kaipuusta ja pyrkimyksestä selvitä elämässä usein ainoina suojina tunteitten tukahduttaminen ja epäonnistumaan tuomittu pyrkimys itseriittoisuuteen ja välinpitämättömyyteen. Hänen teoksensa käsittelevät yhtä aikaa modernia ja samalla ajatonta kokemusta ja antavat sille muodon. Kokemuksen luonteesta johtuen tuloksena ei ole kauneuden estetiikkaan, vaan modernin groteskin brutaaliin ja julmasti eläytymättömään estetiikkaan perustuvaa taidetta.
xxx/ellauri225.html on line 382: Harold 'Hart' Crane (21. heinäkuuta 1899 – 27. huhtikuuta 1932) oli yhdysvaltalainen runoilija. Hän kirjoitti modernistista tai romanttista, vaikeaa ja huoliteltua runoutta. Esimerkiksi kriitikko Harold Bloom on nimennyt hänet ”henkilökohtaiseksi suosikkirunoilijakseen”.
xxx/ellauri225.html on line 384: Provoked and inspired by T. S. Eliot, Crane wrote modernist poetry that was difficult, highly stylized, and ambitious in its scope. In his most ambitious work, The Bridge, Crane sought to write an epic poem, in the vein of The Waste Land, that expressed a more optimistic view of modern, urban culture than the one that he found in Eliot´s work. But he FAILED! In the years following his suicide at the age of 32, Crane has been hailed by playwrights, poets, and literary critics alike (including Robert Lowell, Derek Walcott, Tennessee Williams, and Harold Bloom), as being one of the most influential poets of his generation.
xxx/ellauri229.html on line 761: Tyutchev´s idea of night, for example, was defined by critics as "the poetic image often covering economically and simply the vast notions of time and space as they affect man in his struggle through life". In the chaotic and fathomless world of "night", "winter", or "north" man feels himself tragically abandoned and lonely. Hence, a modernist sense of frightening anxiety permeates his poetry. Unsurprisingly, it was not until the late 19th and early 20th century that Tyutchev was rediscovered and hailed as a great poet by the Russian Symbolists such as Vladimir Solovyov, Andrey Bely and Alexander Blok.
xxx/ellauri252.html on line 234: Darth Salama (s. 4. lokakuuta 1936, oikealta nimeltään Harri Salminen) oli tunnettu sith-lordi ja 60-luvun juhannustanssilavojen halutuin poikamies. Salaman perimmäisenä tehtävänä oli suomalaisen modernistisen proosan täydellinen tuhoaminen sith-neuvoston ohjeiden mukaan. Salama epäonnistui operaatiossa surkeasti. Jopa niin surkeasti, että kului yli 40 vuotta ennen kuin sithit uskalsivat lähettää seuraavan oppilaansa, Heli Laaksosen tuhoamaan suomalaista runoutta.
xxx/ellauri261.html on line 566: Stein matkusti 1903 veljensä Leon kanssa Pariisiin eikä palannut Amerikkaan enää kuin yhden kerran, pitämään luentosarjan 1930-luvulla. Stein hänen veljensä asettivat asumaan Rue de Fleurus’lle pieneen kaksikerroksiseen taloon, johon kuului sivurakennuksena ateljee. Molemmat olivat hyvin kiinnostuneita modernista maalaustaiteesta, ja he aloittivat taidekokoelman keräämisen sekä illallisten järjestämisen taiteilijoille ja taiteista kiinnostuneille. Stein ja hänen veljensä olivat ensimmäisiä kubistien, kuten Picasson, Matissen ja Georges Braquen, keräilijöitä. Steinien ateljeessa sijaitseva kokoelma käsitti myös Cézannen ja Renoirin tuotantoa; kaikki seinät olivat kattoon saakka maalauksia täynnä. Eräillä kuuluisimmista illallisistaan Stein järjesti niin, että jokainen taiteilija sai istua omaa maalaustaan vastapäätä, ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä. Pariisiin muutettuaan Stein aloitti 1908 myös kirjailijan uransa käännöstöillä ja sukukronikalla The Making of Americans (1925).
xxx/ellauri280.html on line 81: Monet Bennettin romaaneista ja novelleista sijoittuvat Staffordshire Potteriesin fiktiiviseen versioon, jota hän kutsui Viideksi kaupungiksi. Hän uskoi vahvasti, että kirjallisuuden pitäisi olla tavallisten ihmisten saatavilla, ja hän pahoitteli kirjallisia klikejä ja eliittiä. Hänen kirjansa vetosivat suureen yleisöön ja niitä myytiin suuria määriä. Tästä syystä ja hänen sitoutumisestaan realismiin modernistisen koulukunnan kirjailijat ja kannattajat, erityisesti Virginia Woolf , vähättelivät häntä, ja hänen fiktionsa laiminlyötiin hänen kuolemansa jälkeen. Hänen elämänsä aikana hänen journalistisia "self-help" -kirjoja myytiin huomattavia määriä, ja hän oli myös näytelmäkirjailija; hän menestyi teatterissa huonommin kuin romaaneissa, mutta saavutti kaksi merkittävää menestystä elokuvalla Milestones (1912) ja Suuri seikkailu (1913).
xxx/ellauri295.html on line 257: Ei me marssita Njevvostoliittoa eikä ketään vastaan vaan rauhan ja vapauden puolesta. Mitä tuubaa. Sanahelinää, Patti nostaa postmodernisti merkkiä. Natolippu salkoon liehumaan! In hoc signo vinces. Suomen vienti ryssiin on pudonnut 3/4 samalla kun vienti Kazakstaniin on 2 1/2 kertaistunut. BUAHHAHHAHA.
xxx/ellauri298.html on line 74: Ruuduissa olevien piirroksenalkujen ajatellaan olevan niin sanottuja reseptiivisymboleja, jolloin tiettyyn ruutuun piirretyn vastauksen ajatellaan heijastavan juuri tiettyjä tutkittavan persoonallisuuden elementtejä. Vastauksia tulkittaessa taustalla on oletus valmiiden piirrosten symboliarvosta. Psykologiaa, filosofiaa ja psykoanalyysia opiskellut Wartegg oli nuorena kiinnostunut modernista taiteesta, kuten Wassily Kandinskysta ja Kleestä, ja siihen liittyvästä symboliikasta. Hän itse perustikin teoriansa piirroksenalkujen symboliarvoista osittain 1920-luvun taideteorioihin ja osittain mystiseen filosofiaan. Testilomakkeen kuviot muistuttavatkin varhaisia abstrakteja taideteoksia. Wartegg ei testiään kehittäessään tiettävästi kuitenkaan hyödyntänyt yhteyttä toiseen tunnettuun senaikaiseen projektiiviseen menetelmään, vielä pöllömpään Hermann Rorschachin musteläiskätestiin, vaikka tosin mainitsi sen joissakin kirjoituksissaan.
xxx/ellauri354.html on line 161: Kaizun essee modernistirunoudesta on kokoelmassa Puolitiessä, jonka se julkaisi ollessaan elonsa vaelluxen puolitiessä, melkein 35-vuotiaana (synt. 1924). Oliko tukka lähtenyt jo silloin? Kaizu kuoli 88-vuotiaana 2013.
xxx/ellauri356.html on line 396: Hänen tunnetuimpia teoksiaan oli kriittinen teos Against Interpretation (1966). Susan plagioi sana sanalta jotain toista 1-lahkeista ja ohitti sen postmodernistisella hypnoottisella liikkeellä:
xxx/ellauri363.html on line 777: Vaikka Jyrki on todennut, että valistus on "keskeneräinen projekti", hän väittää, että sitä pitäisi korjata ja täydentää, ei hylätä. Tässä hän etääntyy Frankfurtin koulusta ja arvostelee sitä, samoin kuin suurta osa postmodernistista ajattelua, liiallisesta pessimismistä, radikalismista ja liioitteluista. Eihän asiat nyt sentään niin kehnosti ole! Hänen modernismin ja kansalaisyhteiskunnan puolustaminen on ollut inspiraation lähde muille taantumuxen voimille, ja sitä pidetään tärkeänä filosofisena vaihtoehtona postmodernismin rikkalajikkeille. Hän on myös tarjonnut vaikutusvaltaisen lohdullisen analyysin myöhäiskapitalismista.
xxx/ellauri379.html on line 95: Heart of Darkness, novelli, kirjoittaja Joseph Conrad, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1899 Blackwood's Edinburgh Magazine ja sitten Conrad's Youth and Two Other Stories (1902). Heart of Darkness tutkii länsimaisen kolonialismin kauhuja ja kuvaa sitä ilmiönä, joka tahraa paitsi sen riistomaita ja kansoja, myös niitä lännessä, jotka edistävät sitä. Vaikka Conradin puoliautoelämäkerrallinen kertomus sai alun perin heikon vastaanoton, siitä on tullut yksi laajimmin analysoiduista englantilaisen kirjallisuuden teoksista. Kriitikot eivät ole aina kohdelleet Pimeyden sydäntä suotuisasti ja moittivat sen epäinhimillistä esittämistä kolonisoituneista kansoista ja sen halveksivaa kohtelua naisia kohtaan. Siitä huolimatta Heart of Darkness on kestänyt, ja nykyään se on modernistinen mestariteos, joka liittyy suoraan postkolonialistiseen todellisuuteen.
120
